ellauri025.html on line 871: ”Pidin äidin kuolemasta esitelmiä koko lähiympäristölleni. Soittelin yötä myöten ja sanoin: Min mamma är död. Äitini on kuollut.” Kukaan ei jaksanut surra Monikan kanssa, koska hän oli rasittava. Alkoholisti, jonka tunteet olivat aina turbulenssissa. Hän oli addikti, joka halusi kaikkea koko ajan ja näki vikaa vain muiden käytöksessä, ei koskaan omassaan. (Ei se tosin lähe niitä yxilöimään tässäkään, paizi just tän. Ois ollut hyvä kuulla myös Hildingiä, mut se on stashattu.)
ellauri058.html on line 618: Rojola kirjoittaa saaneensa Kallen uuden kirjan aina jouluksi sirolla omistuksella varustettuna. ”Pakkohan siitä sitten oli kirjoittaa ja kommentoida. Ehkä kriitikko ei ollut kaikkein objektiivisin. Välillä uuvahdin kyllä, enkä totta puhuen jaksanut seurata teossarjaa loppuun saakka. Tuleekohan koskaan aika, jolloin niihinkin tekisi mieli palata.”
ellauri062.html on line 995: On todistettu, että Ludwig Wittgenstein oli loppuun asti harras Weiningerin lukija. Suomessa ovat vaikutteita saaneet V.A. Koskenniemi ja erityisesti Juhani Siljo, filosofeista eniten ehkä Erik Ahlman ja Hexi Kannisto. Kiitos myös Georg Henrik von Wrightille, joka on jaksanut aina vastata Wittgensteinia ja homosexin epäselvyyxiä koskeviin kyselyihini. Kädestä pitäen on neuvonut.
ellauri066.html on line 771: Tegnell on jaksanut puolustaa strategiaansa, vaikka Ruotsin kuolinluvut lähestyvät 8 000:n rajaa ja tartuntoja on todettu 340 000.
ellauri082.html on line 608: Sinulla on tietokirja pohja tiedoillesi etkä itse ole jaksanut asiaa sen enempää pohtia saati tutkia.
ellauri112.html on line 107: Hra Jussi Snellmanin Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra Puron Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra Ahlbergin Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson, hra Pihlajamäen siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti hra Salo, Kaarlea hra Urho Somersalmi, Kaarina Maununtytärtä nti Horsma ja tämän isää hra Falck. Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. (Uusi Suometar 27.11., 28.11. ja 1.12.1912)
ellauri151.html on line 1041: Katsoin Ihantalan Ihme ohjelmaa sen verran, että näin isän 2 kertaa. Ekassa repliikissä kertoi ruumiskasoista, joissa oli suomalaisia ja venäläisiä. Että mitään niin karmeaa ei ollut ennen nähnyt. Toisessa repliikissä kertoi ohjeiden kääntämisestä. Enempää en jaksanut katsoa. Tällaisia sotaohjelmia EN katso. En oo muuten koskaan nähny Tuntematonta sotilasta. En mitään versioo. Kirjankin luin kai viiskymppisenä.
ellauri160.html on line 679: Tv-sarjansa lehdistötilaisuudessa Belórf ei tahdo puhua rikostuomiostaan, koska asia käsitellään perin pohjin tv-sarjassa. Hän kertoo, ettei ole hetkeen jaksanut seurata myöskään Ranta-ahon tuoreimpia kuulumisia kiven sisältä.
ellauri162.html on line 670: Hallitus piti minua ilmeisesti silmällä sillä äkisti sain käskyn ilmoittautua kutsunnoissa. Tiesin täsmällisesti mitä se merkitsi: minun olisi vietettävä kaksi tai kolme vuotta maalaisten joukossa, kaikenkarvaisten kovanaamojen ja hurjimusten kanssa, lukemiseen ja kirjoittamiseen ei jäisi aikaa, joka päivä lukemattomia loukkauksia ja kaikki jotta voisin muutaman vuoden kuluttua antaa henkeni isänmaalle. Mutta onko juutalaisilla isänmaata? Noin kymmenen yksi toista vuotta sitten veljeni Joshua oli saanut samanlaisen vaatimuksen uhrata henkensä isänmaansa Venäjän puolesta. Siinä välissä Puolasta oli tullut Saksan osa ja hän oli vähällä joutua palvelemaan saksalaista isanmaata. Tässä minun on oltava suora ja sanottava että vaikka Puola olisi ollut juutalainen kansakunta, minulla ei olisi ollut pienintäkään tarvetta tulla sotilaaksi. Minulle kasarmi merkitsi huomattavasti kovempaa rangaistusta kuin vankila. Juokseminen, hyppiminen, marssiminen ja ampumi nen olisi minulle sietämätön kärsimys ja vielä pahempaa olisi ihmisten joukossa oleminen. Aivan samalla tavalla kuin toiset vaativat jatkuvasti seuraa minä tarvitsin yksinäisyyttä. Koko maailmankuvani edellytti eristymistä, lupaa ja etuoikeutta pysyä erillään muista, aikaa jatkaa tutkailujani ja vaalia kallisarvoista vastarannan kiiskeyttäni. Vasemmistolehdistä ja kirjailijaklubin kommunistien ja heidän myötäjuoksijoittensa kuuntelemisesta tiesin että vasemmistolaisuus halusi poistaa yksityisyyden lopullisesti ja luoda sen sijaan täydellisen yhteisyyden ja yhteisomistuksen He puhuivat koko ajan ällöistä massoista, mutta minun luonteeni vaati vapautta olla yksin niin pitkään ja niin usein kuin halusin. Hederin käyminen päivästä toiseen oli minulle taakka enkä liioin jaksanut ješivaa. En usko että olisin jaksanut kauan yliopistossa. Olisin voinut olla räätäli tai yxin verstaassaan työskentelevä suutari, mutta kuollaksenikaan en olisi voinut työskennellä tehtaassa. On tarpeen lisätä, että vaikka minulla oli vahva veto rakkauteen ja sukupuolisuuteen, olin pysynyt sairaalloisen kainona. Mutta ai että panetti siltikin aivan hemona .
ellauri249.html on line 337: Hruštšovin eläkepäivät kuluivat suurimmalta osin huomiota herättämättä. Hän asui vaimonsa Ninan kanssa heille myönnetyssä hieman syrjäisellä seudulla Petrovo-Dalnejessa sijainneessa datšassa. Aluksi muut kuin perheenjäsenet eivät uskaltaneet käydä tapaamassa häntä. Kansalaiset lähettivät hänelle kuitenkin valtavasti kirjepostia, jonka lukemiseen ja vastaamiseen meni paljon aikaa. Hruštšovilla oli ollut nuorena Donetskissa kamera ja nyt hän elvytti valokuvausharrastuksensa kunnes kyllästyi siihen ja lopetti. Hän yritti myös innostua onkimisesta mutta sekään ei jaksanut kauan kiinnostaa. Masentunut Hruštšov valitteli tekemisen ja seuran puutetta ja ainakin kerran hän väläytteli itsemurhan mahdollisuutta. Pelästynyt Nina pyysi paikalle lääkärin, joka sai Hruštšovin luopumaan aikeestaan.
ellauri258.html on line 136: "Kyllä. Heittäydyn herkästi kohtaamisiin ja koen oloni luontevaksi erilaisissa maailmoissa. Kirjojani on käännetty yli 20 kielelle, ja sen jälkeen kun Hakkerietiikka ja informaatioajan henki nousi bestseller-listalle Yhdysvalloissa aloin saada luentokutsuja kansainvälisille forumeille. Kerran puhuin samalla forumilla Haakonin ja Johnin kanssa. Puhuin siitä, ettei kehitykselle riitä pelkkä taloudellinen päämäärä. Ajatellaan, että jos Martin Luther Kingin unelma olisi ollut Amerikan tuottavuuden kasvattaminen kolmella prosentilla, niin köyhien mutiaisten jengi ei olisi ehkä jaksanut kuunnella häntä. Haakon tarttui siihen ja jatkoi kertomalla Afrikan matkan kokemuksestaan, ja John Bryant komppasi. Päädyimme jatkamaan keskusteluja. Siihen tuli vielä Harry sitten kertomaan Afghanistanista. Yhteen päätymisemme on sen verran outo juttu, että kutsumme itseämme välillä Odd Coupleksi. John on Comptonista, Los Angelesin jengien hallitsemista hoodeista, Haakon ja Harry kuninkaallisesta perheestä ja minä Suomen Pohjois-Haagasta, eli ei ole itsestään selvää, että päädyimme tekemään jotain yhdessä."
ellauri272.html on line 760: – Ajattelin, että kuolen 70-vuotiaana. Olen ryypännyt ja elänyt sellaista elämää, että luulin, ettei ruumiini olisi jaksanut. Mutta täällä minä vielä istun perse ruvella.
ellauri325.html on line 325: Seppänen aloitti tulenkantajanovellistina, mutta kehittyi ja oli karjalaisena omimmillaan kannakselaisen ympäristön usein humoristisenakin kuvaajana. Iloisten ukkojen kylä on tästä esimerkki, tai torpanukko Aatami Kurppa. Todella hulvatonta tekstiä! Varsinainen naurupommi on romaani Pyörivä seurakunta eli multaa taivaan alla. Siinä on kohta, jossa kasakkahevonen Latimiri ja vanha kylävaris ruotivat ihmisen olemusta. Tulevat loppupäätelmään, että ei ole yhtä mitättömiä olioita taivaan alla kuin ihminen ja hännänaluskärpänen. Ei kovin mairittelevaa osaltamme! Toivon kuitenkin, että joskus saamme palata omalle maalle Karjalaan. Karjalaan paluun toivetta kannattaa pitää yllä vaikka se ei meidän sukupolvellemme toteutuisikaan. Maailma saattaa muuttua nopeastikin, Suomesta voi taas tulla osa Venäjää. Ilman Karjalaa ei Unto Seppänenkään jaksanut elää. Iloisesta velikullasta tuli ennen aikojaan vanhus. Hän kuoli Helsingissä korvaklinikalla 22.maaliskuuta 1955 vain 50-vuotiaana. Kouvolan Teatterin edessä sijaitsee Viljo Nälkäkurjen suunnittelema Unto Seppäsen näköispatsas.
ellauri383.html on line 225: Myös libidoni laski. Kuten 10-kertainen. Se ei kadonnut kokonaan. Sen sijaan, että masturboin 1–2 kertaa päivässä, masturboin vain 1–2 kertaa kuukaudessa. Seksuaalisen halun katoaminen tuntui helpotukselta. Sen myötä siemensyöksyni kuivuivat melkein. Mikä oli myös tavallaan positiivista, koska sitä vuotoa ei tarvinnut siivota. Orgasmit olivat vähemmän intensiivisiä ja vähemmän keskittyneitä peniksen ympärille. Koko kehoni tuntui olevan orgasmissa, vaikka se tuntui vähemmän intensiiviseltä. Myös seksuaaliset ajatukset, jotka tulivat mieleeni melko usein, katosivat. Melkein. Myös akneni hävisi. Ja kehoni ei ollut niin haiseva kuin ennen. Myönteistä on, etten kokenut masennusta, kuten monet muut eunukit kertovat. Mutta negatiivisia vaikutuksia on. Väsyin hyvin helposti. Ja se väsymys tuntui erityisen pahalta ensimmäisten 3 kuukauden aikana. Lisäksi minulle kehittyi unettomuus, joka lisäsi vakavasti uupumusta. Ja minusta tuli huomattavasti heikompi. Joten en jaksanut juosta 100 metriä enempää. Ja olin täysin hengästynyt. Pienikin fyysinen aktiivisuus sai minut hengästymään. Minulla oli myös kuumia aaltoja ja kylmiä vilunväreitä. Yleensä kehon lämpötilan säätely näytti olevan epäkunnossa. Mutta se oli siedettävä sivuvaikutus. Jopa vähän hassua. Mutta kuudenteen kuukauteen mennessä kaikki nämä negatiiviset sivuvaikutukset olivat siedettävämpiä kuin alussa. Ja positiivinen puoli, en lihonut yhtään, koska olin fyysisesti aktiivinen kaikkia kertoja vastaan ​​ja rintani olivat vain vähän arat, mutta eivät kehittyneet. Luulen, että jos jatkaisin paljon pidempään, negatiiviset vaikutukset muuttuivat vielä vähemmän ilmeisiksi.
xxx/ellauri010.html on line 320: En ole edes tiedoitetta jaksanut kirjoittaa,

xxx/ellauri010.html on line 377: joka tuli klo 12 hakemaan mun koiraa trimmiin. En jaksanut nousta
xxx/ellauri057.html on line 246: 1920-luvulla (Einarin kuoltua?) Hilja oli tuottelias, mutta vuosikymmenen loppupuolella hänen terveytensä alkoi horjua. Hän oli ajoittain sairaalahoidossa sydämensä, reumatisminsa ja hermojensa (no, viinan) vuoksi. 1930-luvun lopussa Hiljaa siirrettiin Kivelän sairaalaan ja sieltä Veikkolan parantolaan vakavien alkoholiongelmien vuoksi. Vuonna 1942 Hilja joutui Nikkilän mielisairaalaan. Leevin terveys alkoi samoihin aikoihin heikentyä, eikä hän jaksanut enää tukea mielisairaalassa olevaa vaimoaan kuten ennen, dumpattuaan sen sinne ensin pois tieltä pörräämästä. Viina piti ahkerana Leeviäkin.
xxx/ellauri057.html on line 415: aamuun asti en jaksanutkaan.
xxx/ellauri087.html on line 901: – Ajattelin, että kuolen 70-vuotiaana. Olen ryypännyt ja elänyt sellaista elämää, että luulin, ettei ruumiini olisi jaksanut. Mutta täällä minä vielä istun, molemmat päät timmikunnossa.
xxx/ellauri127.html on line 856: Kun Keats oli heinäkuussa kävelyretkellä Mullin saarella, hän kylmettyi pahasti. Elokuussa Brown kirjoittaa, että hänen ystäväsä oli ”niin heikko ja kuumeinen, ettei jaksanut jatkaa matkaa". Keuhkotauti tunnistettiin erilliseksi taudiksi vasta 1820, ja tautiin liittyi ikävä leima, joka usein yhdistettiin heikkouteen, tukahdutettuun seksuaaliseen intohimoon ja masturbointiin.
xxx/ellauri201.html on line 76: Olihan minun itsekin vielä saunottava, kun niin hikiseksi siitä pesemisestä tulin. Antoivat miehet sentään minulle rauhan, menivät jo tupaan. Meni Isokukko-Uljaskin isoine vehkeineen, kas kun jaksoi odottaa yötä. Tuvassa sitä oli hilpeä ehtootunnelma, kun miehet lauloivat ja ruokottomia juttujaan kertoilivat ja niiden päälle nauroivat. Kustin-rutale oli jo kamarissaan makaamassa, eihän se kauan jaksanut valvoa. Ja minä toivoin, etteivät muutkaan jaksa. Tulevaa yötä minä jo odotin. Sitähän ne kaikki odottivat, tiesivät kuulevansa sinä yönä kunnon ryskettä emännän kamarista. Minä se vaan valuin pelkästä ajatuksesta koko illan.
xxx/ellauri239.html on line 568: Kuvitellut, että kun 100kg mammaa on helppo vetää lumella ahkiossa niin se ahkio menee helposti myös takakonttiin. Joko ahkio ei ole mennyt sellaisenaan katumaastoVolvoon työntämällä ja 100kg olisi pitänyt nostaa autoon ilman ahkiota, tai sitten ei ole vaan jaksanut ahkiota nostaa kulmaan ja työntää autoon sisälle, tai siinä vaiheessa "matto" on alkanut painovoiman vaikutuksesta vyörymään takaisin maahan päin ja sen vuoksi on mennyt aikaa ja homma kussut.
xxx/ellauri239.html on line 707: Mutta jos ruumis on ollut kokonainen, niin luulisi tuollaisen poikkeuksellisen paksun mattokäärön ihmetyttävän (ja ilmeisesti nyt ihmetyttikin, kuten vuosia aiemmin Helsingin keskustassa jossain vastaavassa mattokäärötapauksessa, mistä naapuri oli soittanut poliisille). Toisaalta, jos ruumista olisi jo paljon pilkottu, niin luulisi, että sen olisi jaksanut nostaa myös autoon.
xxx/ellauri252.html on line 290: Kalle Päätaloa eli ”Joulupuukalle Pääkalloa” hän ei ole jaksanut lukea kymmentä-viittätoista sivua enempää ja Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan hän leimaa ”ryynegreeniläiseksi” sotaromantiikan tuotteeksi. Velikultakirjallisuutta, jota on käytetty sotapropagandan välineenä.
xxx/ellauri281.html on line 399: Lapinlahdessa Vesa-Matti Loiri alkoi kirjan mukaan lohduttamaan isoa miestä, joka vain itki sängyllään täysissä pukeissa. Loiri meni ja koputti miestä olkapäähän. Mies oli Hector, siviilissä Heikki Harma. Hectorilla oli saappaat jalassa. Loiri neuvoi Hectoria vaihtamaan muiden potilaiden tapaan tohveleihin. Kirja kertoo koskettavasti taiteilijayhteisön lojaalisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Kaveria ei jätetty. Hector kävi sairaalassa lähes päivittäin levyttämässä. Hänen muusikkoystävänsä Otto Donner laittoi ystävänsä kielelle Diapamin, jos Hector ei jaksanut ize.
xxx/ellauri281.html on line 433: – Huhtikuussa hän ei enää jaksanut vastata puheluihin vaan nukkui paljon ja oli tosi huonona. Hänen luonaan oli tuolloin lapsuudenystävä Noona, joka sanoi, ettei sovi tulla. Kesällä Vesa-Matti joutui sairaalaan, ja kävin katsomassa häntä siellä muutaman kerran.
26