ellauri002.html on line 1235: vaella yhtä, niin heit itserakkaus

ellauri118.html on line 403: Kirjallisuuden tutkijat epäilevät hänen tutustuneen Milanossa Stendhaliin. Teosta Vaarallisia suhteita pidetään yleisesti lajityyppinsä kirjeromaanin parhaana esimerkkinä. Teoksen henkilöt jakaantuvat selvästi hyviin ja pahoihin. Cécile ja ritari Danceny ovat hyviä, viattomia, nuoria ja kokemattomia. Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat pahoja. Valmont on terävä-älyinen, viehätysvoimainen pelimies, jonka intohimona on valehtelu. Markiisitar de Merteuil ei ole hyveellinen, viaton, uskollinen tai aito. Häneltä puuttuu myös kaikki uskonnollisuus. Yhdessä Valmontin kanssa hän pitää ihmisiä joko ottajina tai niinä, joilta otetaan. Heillä ei ole muita aitoja tunteita kuin itserakkaus. Valloitukset tuovat paitsi vallantunnetta myös eroottista tyydytystä. Vaikka Cécile ja ritari Danceny turmelevat viattomuutensa, he tuntevat kuitenkin katumusta. Rouva de Tourvel edustaa aitoutta ja viattomuutta, joka säilyy iästä huolimatta. (Höh? Mistä iästä? Se oli 22v.) Teos puhuu lakkaamatta hyveestä ja viattomuudesta sekä niiden menettämisestä. Valmont ja markiisitar de Merteuil yrittävät parhaansa mukaan kitkeä viattomuuden ja hyveet, pelkästään kostonhalunsa takia tai pönkittääkseen omaa statustaan. Teoksen painopiste ei ole toiminnassa, vaan viettelyn tekniikassa. Siinä suhteessa tää jää selvästi 2.ksi verrattuna Vargas Llosaan. Vastoinkäymiset ovat Valmontille esteitä, jotka ovat kierrettävissä oveluudella ja julmuudella. Vaarallisia suhteita on lajityypistään huolimatta hyvin draamallinen, ja se on sovitettu teatterinäyttämölle lukemattomia kertoja. Elokuvaksi se on sovitettu viidesti. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esitti vuonna 2015 Vaarallisia suhteita Suomenlinnan kesäteatterissa. Näytelmäsovituksen teki Juha Kukkonen ja pääosia näyttelivät Minna Suuronen ja Antti Virmavirta. Se oli Pierren uran huippuhetkiä.
ellauri142.html on line 785: Teeskentely, ylpeys, itserakkaus, viha, raakalaisuus ja ajattelemattomuus ovat ominaisuutena sellaisella, joka on syntynyt tunareiden osaa varten. ??? No ei tässä ollutkaan tämän enempää. (Mut kz. alempaa, tää oli vasta äänenavausta.)
ellauri347.html on line 433: Toinen tapa yrittää voittaa tämä tarve on kieltää se. Sukusuhteen vastakohta on se, mitä Fromm kutsuu narsismiksi.  Narsismi – itserakkaus – on luonnollista vauvoilla, sillä he eivät pidä itseään erillään maailmasta ja muista alkaa päälle. Mutta aikuisilla se on patologian lähde. Skitsofreenisten tapaan narsistilla on vain yksi todellisuus: omien ajatusten, tunteiden ja tarpeiden maailmaan. Hänen maailmansa tulee mitä hän haluaa sen olevan, ja hän menettää yhteyden todellisuuteen. (Paizi Friedan potilaalla vaihtoehtoisia sivupersoonia oli 7, ja vinkuintiaanien pesulassa multiversumeita oli ziljoona. Siinä piisaa kyllä ilkeitä sukulaisia omasta takaa, ilman lisävoimia.)
ellauri408.html on line 1009: Maaliskuun 27:ntenä 1878 (keskiyö). Jatkanut Rousseaun teosten lukemista (Correspondance, Origine de l´inégalité ja siihen kuuluvia kiistakirjoituksia). Kuinka vaikeata onkaan löytää toista henkilöä, joka on aiheuttanut ja oikeuttanut enemmän vastenmielisyyttä, jonka elämä kumoaa hä- nen periaatteensa, jonka vaalilause ja kyky ovat keskenään ristiriidassa jne., jne. Meissä on paljon yhteistä, paizi että hän on kuuluisa ja minä en. Kyvyn ja luonteen, elämän ja ajattelun, ihmisen ja kirjailijan yhteensointumattomuus herättää kiusallisia tunteita. On ikävä katsella sellaista arvoituksellista ja epäsointuista olentoa. Herkistymätön omatunto ja suunnaton itserakkaus; tulinen kyky ja taipumus teennäisyyteen; ristiriitaa kaikessa ja tumputusta kaikkien nähden. Vaikutelmien ja kuvitelmien johtama; ajatus palvelemassa intohimoa. Kenties kaksimielisyyden uhri, sen, joka on hänen elämänsä ja teostensa perustuksena: Luonnon. Merkitseekö ihmisluonto taipumusta, pyydettä, viettiä? - Paradoksaalinen, kaikkia vastaan hangoitteleva, niskoitteleva, kiivas; kaiken pakon vihamies; koko elämä yhtä ainoata vedonlyöntiä. Tukee esimerkixi Schopenhauerin oppia, jonka mukaan äly on tietämättään tajuttoman tahdon, sokean ja harkitsemattoman virkkeen orja. Epikurolainen, joka on olevinaan stoalai- nen, hekumoitsija, joka esittää itsensäkieltäjän osaa; hänen olemuksensa keskuksen muodostaa kuvittelu. Väärässä ovat aina toiset (ja tarpeen vaatiessa yhteiskunta). Hän itse on yksin oikeassa, hän yksin on hyvä ja oikeamielinen, ja viimeisen tuomion pasuunat voivat pau- hata... loppu tiedetään. Kristillisen psykologian suora vastakohta. Ei nöyryyttä, ei katumusta, ei kääntymystä eikä pyhitystä. Miten tämä kuulostaa niin tutulta? Eikös tässä ole E. Saarinen ja paasaaja?
xxx/ellauri234.html on line 426: sotasankari, jota inhotti kenraalikunnan mahtaileva itserakkaus. Epämieluisimpia työtovereita ja esimiehiä Fagernäsille olivat Siilasvuon lisäksi kenraalit A. O. Pajari sekä Paavo Talvela. Pajarin vika oli olla aina oikeassa ja itsepäinen kuin aasi. Kun Pajari oli siirtynyt Uhtualle, ”esikunnassa hieraistiin kerran, jos toisenkin silmiä, kun uusi komentaja saapui lampaiden, vuohien, tiineenä olevan lehmän ja pahaisen koiran kanssa”.
6