ellauri003.html on line 312: kunhan säilyttävät, periyttävät kotilonsa täytenä

ellauri026.html on line 327: Annas olla, eikö kaikenlaisten elukoiden joukosta ne viihdy parhaiten, jotka eivät ymmärrä enempää kuin luonto niille opetti? Mikä menestyy paremmnin kuin mehiläinen? Vaikka ne eivät ymmärrä paljoa, ne rakentaa hienoja rakennuxia. Mikä filosofi on perustanut paremman valtion? Mutta hevonen, joka on luupäisempi kuin ihminen, ja on sixi sen hyvä ystävä, kärsii ystävänsä lailla. Siitä on noloa hävitä kisa, mutta se piereskelee lujasti; taistelussa se pyrkii voitolle mutta listitään armotta, haukkaa multaa razastajan kanssa; puhumattakaan suizista, kannuxista, ahtaista pilttuista, aseista, lyönneistä, razastajista, sanalla sanoen kaikesta orjuutuxesta, johon se halukkaasti alistuu, ja koittaa kostaa vastapuolelle. Kärpäsillä ja linnuilla on kivempaa, jotka elävät luonnon vaistolla, välttävät vain tästä hetkestä, jos vaan ihminen jättäisi ne izexeen. Kun ne pannaan häkkiin matkimaan ihmisen puhetta, ne nuutuvat ja mennettävät ilonsa. Luonto on sit niin paljon parempi kuin ihmiskeinot.
ellauri146.html on line 775: Summertime of the dead whispered the truth of his joy Vainajien kesäaikana kuiskasi ilonsa totuuden
ellauri206.html on line 192: Valkokankaalle ilmestyi jonkin kehitysmaan katu. Se oli alkeellinen, päällystämätön ja kuoppainen katu, jolla laihat rumat shiatsulapset pelasivat jalkapalloa. He olivat pukeutuneet surkeisiin rääsyihin. heidän kauhtuneita piraatti- t-paitojaan koristivat länsimaisten tuotemerkkien halvat kopiot. Mutta heidän elämänilonsa erottui aitona. Heidän ympärillään talot olivat karuja kiviseinäisia laatikoita, joihin tuskin tuli lämmintä vettä tai sähköä. Siellä olivat heidän kotinsa. Sieltä he tulivat aamuisin kuoppaisille kaduille leikkimään (kun ei ollut koulua).
ellauri241.html on line 208: Their pleasures in a long immortal dream. Heidän ilonsa pitkässä kuolemattomassa unessa.
ellauri276.html on line 261: Runoilija loi todella hämmästyttävän runon, koska hän kosketti syvästi lukijan sielua, sai hänet ajattelemaan. Tunsin, että kirjoittaja kirjoitti "Auramiehen laulun" todella sydämestään, puki ilonsa ja surunsa runollisiin riveihin esittäen talonpojan sellaisena kuin hänen sielunsa näki kaikki ihmiset kansasta. Olin erittäin iloinen voidessani lukea ja analysoida ajatuksella niin loistavan kirjailijan kuin A.V. Koltsovin runon.
ellauri282.html on line 585: Vuonna 1894 Masefield nousi Gilcruixille, joka oli tarkoitettu Chileen. Tämä ensimmäinen matka toi hänelle meritaudin kokemuksen, mutta hänen kokemuksensa äärimmäisissä sääolosuhteissa purjehtiessaan osoittaa hänen ilonsa nähdä lentäviä kaloja, pyöriäisiä ja lintuja. Hän oli hämmästynyt luonnon kauneudesta, mukaan lukien harvinainen öisen sateenkaaren havainto tällä matkalla. Saavuttuaan Chileen hän sai auringonpistoksen ja joutui sairaalaan. Lopulta hän palasi kotiin Englantiin matkustajana höyrylaivalla.
ellauri359.html on line 213: Rakkaus on sitä, että haluamme antaa omamme toiselle ja tunnemme hänen ilonsa omaksemme. Rakkaus teossa on työtä ja tekoa. Taivas on käyttöjen valtakunta.
xxx/ellauri087.html on line 284: Esa Saarinen sai varmaan tuhat viestiä, ja ihmiset pysäyttivät kadulla ja ilmaisivat ilonsa, että hän on elossa. Ilona Stallerkin eli Cicciolina ihan halasi Esa Saarista Lepakkoluolassa Radio Cityn haastattelun jälkeen. ­Kuva: Ari-Veikko Peltonen
xxx/ellauri177.html on line 122: Ja kun hän oli jo antanut Marialle kaiken, ruumiinsa, sielunsa, maalliset omaisuutensa, hengelliset omaisuutensa, kassiensa koko sisällyxen, ollessaan alasti hänen edessään, hänen rukoustensa lopussa neitsyen litaniat pomppasivat taas hänen voimiinsa palanneesta mulkustaan, toistuvia vetoomuksia, itsepäisiä, hellittämättömiä nykäyxiä, jotka tarvitsivat äärimmäisen taivaallista ensiapua. Hänestä näytti, että hän kiipesi uudelleen halun portaikkoa; jokaisella "sydämen" aiheuttamalla pikku hypyllä hän kiipesi askeleen pystymmäxi. Ensin hän kutsui hiäntä pyhäksi. Sitten hän kutsui hiäntä Äidiksi, erittäin puhtaaksi, erittäin erittäinkin puhtaaksi, rakastettavaksi, ihailtavaksi. Ja hän jatkoi parantaen kuin sika vauhtiaan huutaen hänelle kuusi kertaa neitsyyttään, hänen pipunsa ikään kuin joka kerta virkistyi sanasta neitsyt, johon hän lisäsi ajatuksia voimasta, kestävyydestä ja uskollisuudesta. Kun hänen "sydämensä" kasvoi siitä aina korkeammalle, mitattuna asteilla, outo ääni, joka tuli hänen suonistaan, puhui hänessä paljastuen lopulta loistavana terhona. Hän olisi halunnut sulaa hajuveteen, venyä pituutta levittääxeen sitä selkeästi lisää, vanhentua musiikillisessa soudussa ja huopauksessa. Kun hän kutsui hiäntä oikeuden uuspeiliksi. viisauden käsipelixi, hänen puuilonsa lähteexi, hän näki itsensä peilistä kangistuneena himosta tässä pasianssipelissä, hän tumputti pajazon tyhjäxi nyt jo haaleille kivilaatoille, tarjosi smoothiejuomaa pitkin kulauxin tämän lähteen päihtymyksestä.
xxx/ellauri177.html on line 351: He olivat pysähtyneet pienellä huokauksella myskisen tuoreuden tarttumana. "Ilma maistuu hedelmältä", albine kuiskasi. He laskivat ääntään uskonnollisella tunteella. Heillä ei ollut edes uteliaisuutta katsoa ylös, nähdä puuta. He tunsivat liikaa majesteettisuutta harteillaan. Albine kysyi yhdellä silmäyksellä, oliko hän liioitellut vehreyden lumoa. Serge vastasi kahdella selvällä kyynelellä, jotka virtasivat hänen poskilleen. Heidän ilonsa olla vihdoin siellä pysyi sanoinkuvaamattomana. Nt poskilleen. Heidän ilonsa olla vihdoin siellä pysyi sanoinkuvaamattomana. "Tule", sanoi hän korvassaan henkeään kevyemmällä äänellä. Ja hän meni ensin makaamaan puun juurelle. Hän ojensi kätensä hänelle hymyillen, kun hän, seisoen, myös hymyili ja antoi hänelle hänen. Kun hän piteli niitä, hän veti hänet hitaasti hänen luokseen. Hän kaatui hänen puolelleen. Hän otti hänet välittömästi rintaansa vasten. Tämä syleily jätti heidät täyteen helppoutta (muuttei vaihtanut vieläkään nesteitä).
xxx/ellauri177.html on line 421: Hän kumartui, hän tunsi Angeluksen kolme iskua menevän hänen niskaansa, kaikuvan hänen sydämeensä. Kello sai kovemman äänen. Hän palasi säälimättömänä muutamaksi minuutiksi, jotka tuntuivat vuosilta. Hän toi mieleen koko hänen menneen elämänsä, hänen hurskaan lapsuutensa, hänen ilonsa seminaarissa, hänen ensimmäiset messunsa Artaudin palaneessa laaksossa, jossa hän haaveili pyhien yksinäisyydestä. Hän oli aina puhunut hänelle näin. Hän löysi pienimmätkin käänteet tuosta kirkon äänestä, joka oli lakkaamatta noussut hänen korviinsa, kuin äidin vakava ja lempeä ääni. Miksi hän ei ollut kuullut häntä enää? Aiemmin hän lupasi hänelle Marian tulemisen. Oliko se Marie, joka oli vienyt hänet iloisen vehreyden syvyyksiin, jonne kellon ääni ei yltänyt? Hän ei olisi koskaan unohtanut, jos kello ei olisi lakannut soimasta. Ja kun hän kumartui pidemmälle, hänen parran hyväily hänen ristikkäisillä käsillään peloitti häntä. Hän ei tuntenut näitä pitkiä hiuksia, näitä silkkisiä hiuksia, jotka antoivat hänelle eläimen kauneuden. Hän väänteli partaan, hän tarttui hänen hiuksiinsa molemmin käsin etsiessään tonsuurin alastomuutta; mutta hänen hiuksensa olivat kasvaneet voimakkaasti, tonsuuri hukkui suurien kiharoiden viriiliin aaltoon, joka heitettiin takaisin otsasta niskaan. Hänen koko lihansa, joka oli aiemmin ajeltu, oli kellertävänruskeat.
xxx/ellauri235.html on line 213: Their homely joys, and destiny obscure; Heidän kodikkaat ilonsa ja kohtalonsa hämärä;
13