ellauri029.html on line 405: Assholes-dokumentti pohti kusipäisyyttä yhteiskunnallisena ilmiönä.

ellauri065.html on line 344: Olen tällänen yksinäinen, rasistinen nuorimies, joka perustaa maailmankuvansa Jussi Halla-ahon kirjoituksille Eurabiasta ja islamisaatiosta. Kaikessa reppanuudessaan kuitenkin ihan sympaattinen hahmo. Tällainen kirjanoppinut, halla-aholainen nettirasisti. Vähän pelokas, eikä taipuvainen väkivaltaan. Jollain tavalla nörttihahmo, sanoo kirjailija ize. ”Tänään oli ihan popcorn-päivä”, muotoili Jaakko, jonka mielestä oli huvittavaa seurata, miten "iskuja" mediassa kommentoitiin. ”Meidän uuden kirjallisuuden seuran porukkahan on aina riemuissaan, kun jotain tällaista tapahtuu ja pyrkii ottamaan kaiken hyödyn irti”, Yli-Juonikas sanoo. Vaikka rasismi on ilmiönä monella tavoin ikävä, niin näen sen myös taiteellisena mahdollisuutena”, Yli-Juonikas toteaa.
ellauri074.html on line 328: Cioranin tekstejä niin usein luonnehtiva lohduttomuus liittyy mahdottomuuteen ymmärtää maailmaa ja ihmistä, toisaalta myös maailman ja ihmiskunnan liiankin selkeäjärkiseen ymmärtämiseen. Ihmiskunta jakaantuukin karkeasti niihin, jotka ovat ymmärtäneet, ja niihin, jotka eivät ole ymmärtäneet. Selkeäjärkisyyttä ja jatkuvaa kieltäymystä Cioran pakenee estetiikkaan ja onkin selkeästi Friedrich Nietzschen linjoilla sikäli, että elämä on ymmärrettävissä lähinnä esteettisenä ilmiönä. Proosassaan ja aforismeissaan Cioran osoittaa elinvoimaansa ja etääntyy tekstissään ideoista eksyttäen lukijansa tai pikemminkin pakottaen tämän olemaan ymmärtämättä kaikkea. Kirjoittaminen on taakan ravistamista harteilta, sisäinen pakko ja lääke itsemurhaa vastaan. Cioran itse ei pidäkään kirjojaan masentavina. Cioranin proosa on lyyristä ja lähentelee usein runoudelle tavanomaisia ilmaisukeinoja. Proosaruno toimiikin yhtäältä keinona ilmaista ajatuksia, toisaalta väliaikaisena lääkkeenä liiallista ymmärtämistä vastaan, sillä runouden ei tarvitse todistaa mitään, niin kuin elämänkään ei tarvitse todistaa mitään. Runous on kaikista tekstilajeista ylivertaisin. Teksteissään Cioran hakee myös vilpittömyyttä ja pyrkii sovittamaan yhteen tekstinsä ja oman elämänsä ja elämään tekstiensä mukaisesti. Toisaalta hän halusi säilyttää salaisuutena yksityiselämänsä, joka oli hänen olemassaolonsa onnellinen ja optimistinen osa – onni ei hänen mielestään kuulunut kirjoihin.
ellauri094.html on line 196: Vielä 1970-luvulla uskottiin yleisesti, että Vanhan testamentin profetia oli ainutlaatuinen ilmiö, jolla ei ollut vastinetta Israelin ja Juudan ulkopuolella. Tämä käsitys on osoittautunut täysin vääräksi Nineven arkistojen avauduttua. Nyt tiedämme, että samanlaisia hourupäitä toimi ja vaikutti myös Assyriassa, ja ekstaattinen profetia oli ilmiönä yleinen koko Mesopamiassa jo 3000-luvulta alkaen eKr. Kriittinen editio assyrialaisista profetioista ilmestyi Parpolan toimittamana vuonna 1998, ja Helsingin nykyinen yliopiston Vanhan testamentin exegetiikan professori ja Parpolan oppilas Martti Nissinen on jatkanut niiden informaation analysointia ja välittämistä päätään pyöritteleville raamatuntutkijoille.
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri163.html on line 899: Durkheim käsitteli uskontoa yhteiskunnallisena ilmiönä teoksessaan Uskontoelämän alkeismuodot. Yleisesti ottaen sen mukaan ihmisten palvomat jumalat ovat pääosin kuviteltuja olentoja, jotka yhteiskunta on tiedostamattomasti luonut välineiksi, joilla valvotaan yksilön ajattelua ja toimintaa.
ellauri260.html on line 117: Personalisti Jean Lacroix oikeutetusti julisti leninismin lailla personalismin "anti-ideologiaksi". Myös Maritain kirjoitti personalismista "reaktioilmiönä" totalitarismin ja individualismin "kahta vastakkaista virhettä" vastaan. Ei, vanha pappispimitys ja tavixet lehterillä on oikea tapa edetä, tai pikemminkin olla menemättä mihinkään.
ellauri313.html on line 68: – En kirjoita ilmastonmuutoksesta fysikaalisena tai geologisena ilmiönä, mutta olen kyllä toivonut, että kun kirjoitan joitain ajattelureittejä ja logiikoita, ne suhteutuvat lukijan päässä ympäröivään maailmaan.
ellauri331.html on line 631: Russia Insider julkaisi 15. tammikuuta 2018 Bausmanin pääkirjoituksen otsikolla "On aika pudottaa juutalainen tabu", jossa hän kuvaili vihamielisyyttä Putinin Venäjää kohtaan "pääasiassa juutalaisena ilmiönä", väitti "tiukkana kritisoinnin tabuna tiedotusvälineissä". juutalaisia ​​ryhmänä ja ilmoitti, että "tästä lähtien Russia Insiderin sivut ovat avoinna artikkeleille, jotka käsittelevät reilusti ja rehellisesti juutalaisten eliitin vaikutusta, mukaan lukien osoittavat, milloin se on pahantahtoinen, mitä se usein on". että punainen terrori oli juutalaisten pogromi Venäjän kansaa vastaan. No kyllähän monet punikit oli juutalaisia (Marx ja Trozki esimerkixi), mutta vielä useammat eivät (Engels, Lenin, Otto Ville Kuusinen tai Stalin esimerkixiI. Haaretz sanoi, että manifestissa väitettiin "juutalaisten painostusryhmien" olevan vastuussa "suurimmasta osasta kuolettavasta kuohunnasta maailmassa viimeisten 30 vuoden aikana". No takuulla ovat vastuussa Israelin toimista.
ellauri371.html on line 398: Goyimien tuleva kohtalo - vapaamuurarit. Joten teemme juodaan vapaamuurarien goimien kanssa, jotka myös ovat teetotalisteja ja tietävät paljon; samat, jotka jotenkin muistamme. Uskomme, että he pysyvät jatkuvassa pelossa ennen karkotusta. Annetaan laki, jonka mukaan Romanit, Yangarber mukaanlukien, ja kaikki entiset salaseurojen osallistujat ovat alaisiamme. Muistetaan painostaa karkottamista Euroopasta hallituksemme keskusilmiönä. Hallituksemme päätökset tulevat olemaan reagoivia ja kategorisia.
xxx/ellauri358.html on line 270: Railo repesi nuorten naisten ja miesten arvomaailmojen välille. Tytöt ovat länsiliberaaleja ja pojat fasistipersuja. Nuorten arvojen ja asenteiden kahtiajakautuminen näyttäytyy sukupuolittuneena ilmiönä, mutta karvakorvan tutkijan mukaan todellinen ongelma on paljon, taino, vähän, syvemmällä, noin puolen jalkaa syvällä.
xxx/ellauri379.html on line 99: Heart of Darkness, novelli, kirjoittaja Joseph Conrad, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1899 Blackwood's Edinburgh Magazine ja sitten Conrad's Youth and Two Other Stories (1902). Heart of Darkness tutkii länsimaisen kolonialismin kauhuja ja kuvaa sitä ilmiönä, joka tahraa paitsi sen riistomaita ja kansoja, myös niitä lännessä, jotka edistävät sitä. Vaikka Conradin puoliautoelämäkerrallinen kertomus sai alun perin heikon vastaanoton, siitä on tullut yksi laajimmin analysoiduista englantilaisen kirjallisuuden teoksista. Kriitikot eivät ole aina kohdelleet Pimeyden sydäntä suotuisasti ja moittivat sen epäinhimillistä esittämistä kolonisoituneista kansoista ja sen halveksivaa kohtelua naisia ​​kohtaan. Siitä huolimatta Heart of Darkness on kestänyt, ja nykyään se on modernistinen mestariteos, joka liittyy suoraan postkolonialistiseen todellisuuteen.
12