ellauri031.html on line 663: Siinain sota syttyi 1956, siis just se selkkaus joka toi Kalle-Anttonin ja Puovo Lipposen Suezille. Kaarlolle oli tulossa Ruozista 55K raamattulähetys. Kaarlo koitti saada muita kristillisiä lähetyxiä jakamaan hellutaihörhöjen raamatuita. Brittipiispa kazoi impressumin ja sanoi kuin Jakkoh-Hintikka: aika heikko. Me myymme vaan oman kirkon hyväxymää painosta. Tämmöstä emme huoli ilmaisexikaan. Kokouxesta jäi paha maku suuhun. Happamiapa ovat lähetit, ja kateita. Samalla apajalla ovat, reviiritietoisia.
ellauri039.html on line 298: Effi Briest oli 17-vuotias neizykäinen (hizi näitäkin mulla on jo paljon, alkaen jo Zorrosta). Se suostuu äidin yllytyxestä yli 2x vanhempaan paroniin. Paroni ei piittaa siitä paskan vertaa. Effillä on syrjähyppy jonkun offizieerin kanssa. Parooni löytää kavaltavia kirjeitä, eikä anna Effille enää ilmaisexikaan. Tappaa offizieerin 2-taistelussa ja ottaa summanmutikassa eron Effistä. Vanhemmatkin nakkaa Effin pihalle. Vasta 3 vuoden kuluttua kun Effi on jo loppumetreillä ne suostuu ottamaan sen takaisin. Aika vittumaista porukkaa, ihan laidasta laitaan. Keisarinna Wilhelmiinan aikaan tämmöinen peli ei vedellyt, ei kertakaikkiaan.
ellauri097.html on line 568: Siksikin kirjan määritelmään kuuluu – täytyy kuulua! – kirkas ja vakaa tulevaisuuden näköala. Kun kirja tehdään ja julkaistaan, se valmistautuu pitkään elämään, paljoon odotukseen. Se vyöttää kupeensa, tai toiset sen vyöttävät, jos se sattuu olemaan nobellaatua, ja vievät sen minne se ei tahdo mennä. Kirja ei ole lähetys eikä esitys, joka on erikoistunut hetken palvelemiseen. Kirja on mustaa valkoisella, painettu ja siksi painava. Se pysyy ja jää. Kuin siirtolohkare, se ei enää siirry. Se ei ole menossa minnekään. Se on valmis, valmis kaikkeen. Se ei mene pois. Ei tosiaankaan, divarit ei ota niitä vastaan enää ilmaisexikaan. Askartelutarpeixi ne menevät, tai jätepaperix.
3