ellauri014.html on line 233: Kirjoitti muistelmia, iänikuista musiikkisanakirjaansa ja keräs kasveja. Herborisoi kuin joskus nuorena ja toiveikkaana mamman kaa.
ellauri020.html on line 91: on iänikuista saman toistoa.

ellauri026.html on line 651: > Joku nimenpudottelija se oli, ihan hienoillaxeen pudotti H:lla nimikoidun nenäliinan jonnekin. Sellaisiakin on, nimiä nyt pudottelematta. Siteerasi sitä iänikuista kahteen kertaan uimatonta jokea, johon Hesiodos silti vahingosta viisastuneena kielsi kusemasta, ettei tule juotua toista kertaa samasta virzasta. Oliko se Gunnel? Ei. Ei ollut Eskin kirjanen Better butter ainakaan. Eski ei ole niin negatiivinen eikä yhtään niin vaikeasti ymmärrettävä. Voi ei sula Esan suussa. Se tavoittelee joukkoja. The more the merrier. Kukoistus kuuluu kaikille. Yöpostinkantajille ja vessaa peseville islamisteille, joista jokainen voi räätälöidä oman duuninsa. Harsi pätkätöistä izellesi oiva tuluskukkaro, nollasopimuxet parsinlankana. Läpiveto-ohjeet Eskin Topaasi-pelistä! Hinta vain noin 20e! Tule fyysisest tuotantotalouden laitoxeen noutaa oma!!

ellauri041.html on line 326: Melenderin romaani luotaakin iänikuista loppuun kaluttua kysymystä siitä, miten ihminen lopulta voi löytää tiensä itseensä ja itsensä luokse. Voi hemmetti. Mitäs läxit? Kuka ihmistä odottaa tämän tien päässä? (No viikatemies, ellei suorastaan vanha vihtahousu.) Uuden romaanin etsintä alkaa kuolemasta, päähenkilön Joel Rannon isoäidin poismenosta. Näin kuolema toimii uudelleen aktivoituvan elämän savukkeena. Tumpataan toinen, sytytetään uusi. Vuoroin käydään vieraissa. Ottaako sinun lipasi, ei ota minun orani. Ironia näkyy siinä, että isoäidin lipa on päähenkilölle läheisempi kuin oma ora.
ellauri197.html on line 604: Brittipaskiaisten 1001:nnen poliisisarjan Gently, huonohampainen suutaan muikisteleva vanha pollari suree erittäin klisheisesti vaimoaan, kuin myös Morsen moukkamainen Inspector Lewis, ja aikaisemmin La Republican Leucadia veljeään. Aina samaa iänikuista valokuvan sivelyä sormella, eikö ne jaxa kexiä mitään muuta trooppia menetyxelle näissä käsittämättömän kaavamaisissa suoratoistosarjoissa? Ja mixi joka sarja pitää alkaa jollain rantahyrskyillä ja droonikuvilla jostain taivaalta, typerysten typeriä kasvoja liian läheltä tai kaukaa varjokuvassa, ja jotain iskelmiä taustalla?
ellauri313.html on line 186: Samaa iänikuista kiireklischeetä, nyt lehden toimituxessa. Exnää hölmöt huomaa miten työväenliikkeen voitot on peruutettu? Mixe on muka niistä hienoa? Annika has obvious similarities to the author, with Liza Marklund herself pictured on the book covers. She was beaten so badly by her first husband that she was simply forced to kill him in self-defense. Journalisten Annika Bengtzon, som kommer från Hälleforsnäs i Södermanland men nu bor på Kungsholmen i Stockholm, är en typisk kvinna mitt i karriären, som jonglerar man och barn samtidigt med känslorna inför de tuffa kollegorna på Kvällspressen. Hon är lik ett pansarfordon. Oliko Thomas Samuelsson se uusi päätoimittaja biznizmaailmasta jonka talousliberalismi sai nuoren Annikan knickerit kostumaan? Eikun se oli Anders Schyman.
ellauri325.html on line 356: Eikä muuta kuin iänikuista silakkaa ja perunoita?
ellauri345.html on line 420: Mitä vittua Benjy, taasko heität iänikuista misogyniaa ja miessovinismia pelikaukaloon?
ellauri348.html on line 502: Täyspimeässä vogeesisarjassa oli, kuinkas muuten, täyspimeää. Nid aux coulevres, tai muoviserpenz, oli clou tässä jaxossa, plus iänikuista kuikelon pormestarin nussintaa vajaasormisen majuurskan taholta. Tää sarja ei yritäkään mihkään edetä, sixi siitä tuli niin tolkuttoman pitkäpiimäinen. Joka jaxossa on jotain ällöttävää murhaamista, lääppimistä ja päämäärätöntä samoilua samassa tikkuisessa pikku mezälössä taskulampun valossa. Siinä koko resepti. Olisi ollut parempi jos Elsass ja Lothringen ois jäänyt sakuille.
xxx/ellauri027.html on line 233: Esa Jouni Olavi Saarinen täyttää 68 vuonna 2021. Silloin senkin kukoistus sitten nuupahtaa, kun siitäkin tulee professor emeritus. Miten niin se nuupahtaa? Eihän se sen touhuja mitenkään pysäytä, vielähän se voi pitää Pafos-seminaareja, ojentaa ruusuja luentosalin ovella keikarismurffitakissa, ja levittää samaa iänikuista hyvää sanomaa. Evankeliumi uppoaa aina uusiin kuulijoihin. Se uppoaa kuin veizi voihin, just niin kun se on aina uponnut ja tulee aina uppoomaan, ennen Eski Saarista ja Eskin jälkeenkin. Saarnamiehet ja niiden kuulijat, komeljanttarit ja kazomo on teillä aina keskuudessanne, ne ovat ikuisia, naamarit vaan vaihtuvat. Niinhän se sanoi Jevgeni Popov novellin Sirje, Boris ja Lavinia lopussa:
xxx/ellauri056.html on line 622: Ahaa koko tää Kantin ja muiden sakemannien dualismi tähtäs vaan ratkasemaan tätä iänikuista vapaan tahdon ongelmaa. Eli et miten apinat voi muka olla vapaita kun kaikki muut elukat noudattaa luonnonlakeja? No tietysti ainoo oikee johtopäätös on ettei ne olekaan. Tää ei kuitenkan kelvannut talousliberaaleille, niinkuin ei kelpaa vieläkään millekkään hörhöille.
xxx/ellauri075.html on line 344: Vittu tätä iänikuista pyhitystä. kuka sitä kaipaa, en minä ainakaan. Muka radikaalia vapautta, maaorjuus vaan vaihdettiin tehdastyön kahleisiin. (Nyt sen sijaan on tullut mitääntekemättömyys. Vielä radikaalimpaa vapautta. Sysselsättningin puute on 2000-luvun hurja probleema.)
xxx/ellauri127.html on line 510: Että ne ei ole lainkaan komplexeja vaan sitä samaa simppeliä EAT! FUCK! KILL! tematiikkaa. Että Amerikan eetos ei ole muuta kuin iänikuista American Dreamia. Myy vaikka isoäitisi kuha tulet kuuluisaxi miljonäärixi.
xxx/ellauri139.html on line 1060: Uskonto! Myönnän iankaikkisen elämän olemassaolon ja kenties olen aina myöntänyt sen (koska se on kivaa). Olkoon niin että korkeimman (tai lähes korkeimman) voiman tahto on sytyttänyt tietoisuuden kuin tupakkamies tulzarin, olkoon niin että tietoisuus on katsahtanut ympärilleen maailmassa ja sanonut: "Hei mut mähän olen mä!" ja olkoonpa, että tuo noin korkein voima on yhtäkkiä määrännyt sen häviämään, koska se jostakin syystä ois kivaa, vaikka ilman selitystä miksi - olkoon näin, minä myönnän kaiken tämän, mutta taaskin herää ikuinen kysymys: mihin tässä tarvitaan minun nöyryyttäni? Eikö minua tosiaankaan voida syödä mutkattomasti, vaatimatta minulta että ylistäisin sitä joka minut syö? Mahtaako siellä tosiaankin joku loukkaantua siitä, että minä en halua odottaa kahta viikkoa? En usko sitä; ja on paljon oikeaan osuvampaa otaksua, että tässä on pelkästään tarvittu minun vähäpätöistä elämääni, atomin elämää, jonkin kokonaisuuden yleisen harmonian täydennykseksi, jotakin plussaa ja miinusta varten, jonkin vastakohtaisuuden vuoksi ja niin edelleen, ja niin edelleen, aivan samoin kuin joka päivä tarvitaan uhriksi monien elävien olentojen elämä, koska muu maailma ei ilman niiden kuolemaa pysyisi pystyssä (vaikka onkin huomautettava, ettei tämä itsessään ole kovin ylevä ajatus). Olkoon niin! Minä myönnän, että muulla tavoin, toisin sanoen ilman että kaikki yhtä mittaa syövät toisiaan, ei maailmaa olisi voitu mitenkään rakentaa; olen valmis myöntämään myös sen, etten ymmärrä mitään sen rakenteesta; mutta seuraavan asian minä tiedän varmasti: jos minulle kerran on annettu tietoisuus siitä että "mäkin tässä olen", niin mitä minua liikuttaa se, että maailma on rakennettu erehdysten varaan ja että muulla tavoin se ei voi pysyä pystyssä? Kuka minua voi tämän jälkeen tuomita ja mistä? Niin tai näin, kaikki tämä on mahdotonta ja epistä. Taas tätä iänikuista teodikeaa. Täytyy olla typerys että jaxaa sitä jauhaa aina vaan. Kevorkian kyllä ymmärtäisi Ippolittia.
xxx/ellauri292.html on line 601: Eräs nykyajan tutkijoiden ajatuslinja on ollut, että Mysteerien tarkoituksena oli "kohottaa ihminen inhimillisen sfäärin yläpuolelle jumalalliseen ja varmistaa hänen lunastuksensa tekemällä hänestä jumala ja siten antamalla hänelle kuolemattomuuden". Vizi taas tätä iänikuista maxuliikennettä. Tyypin vanha ajopeli menee lunastuxeen ja se saa uuden mallin vakuutuxesta.
xxx/ellauri329.html on line 178: Eilinen ranskalainen 50-luvun leffa Bretagnen ryöstökalastajista koski iänikuista tematiikkaa meemikäs typykkä ja geenikäs koirasmies. Geenikkään siittiössä oli riskialttiimpia geenejä kuin silkotukkaisen väpelön. Sitä meemikäs tipu tykkäs enemmän Tintin Alan kapteenin näköinen appiukkokin piti siitä: Sullon mun luonto. Mitäs läxit. Opetus: Ketkuilu kannattaa jos on onni myötä eikä jää kiinni. Yrittänyttä ei laiteta, vaan se pääsee panemaan.
16