ellauri003.html on line 1029: hyväilyjä, jotka molemmille maistui.
ellauri012.html on line 397: Sun kirjeen lopussa on yleistä marinaa sun onnettomuudesta ja et toivot et kuolema lopettais sun munattoman elämän. Miten noin suuri nero kuin sä ei voi nousta onnettomuuden yläpuolelle? Mitä maailma sanoisi jos ne lukis sun mulle lähettämät kirjeet? Uskoiskohan ne sun luostarielämän jaloihin tarkoitusperiin, vai ajattelisko vain että sä vetäydyit sinne nuolemaan kelliesi arpia? Mitä sun oppilaatkin sanoisi, jotka on tullut niin pitkän matkan takaa, ja pitää sun ankaria luentoja parempina kuin maallista elämää, jos ne huomais että sä ot salaa sun ex-kassiesi orja, ja samojen heikkouksien uhri joista sun säännnöt suojaa niitä? Tää Abelard, jota ne niin paljon ihailee, tää suuri johtaja, menettäisi maineensa ja siitä tulis sen oppilaiden pelle. Jos nää syyt ei riitä sua rauhoittamaan, vilkaise vähän tänne päin ja ihaile päättäväisyyttä jolla mä suljin itteni tänne ihan vaan sun pyynnöstä. Mä olin nuori kun me erottiin ja (jos mä kehtaan uskoa mitä sä aina vakuutit) oisin kelvannut kenelle tahansa. Jos mä olisin halunnut melaa keneltäkään muulta kuin just sulta, muut miehet olis mielellään lohduttaneet mua sun puutteessa. Tiedät mitä mä oon tehnyt, anteeksi että hieron tätä, mä muistelen mielelläni vieläkin sun rakkaudenvakuutuksia. Mä kuivasin sun kyynelet pusuilla, ja kun sä olit kyvytön, mä uskalsin enemmän. Voi voi, jos sä olisit rakastanut herkemmin, mun valat, mun huippuhetket, mun hyväilyt olis kyllä vakuuttaneet sut. Jos sä oisit nähnyt mun vähitellen viilenevän sulle, sulla ois ollut syytä huoleen, mut sä et koskaan saanut multa enemmän rakkautta kun sen jälkeen kun sulta meni kassit.
ellauri050.html on line 240: Let me twine you with caresses, antakaa mun kietoa teidät hyväilyihin,
ellauri055.html on line 886: Kun siis vaimo oli ehtinyt neljänteen kuukauteensa, muutti Vihtori makuunsa vaimonsa vierestä pirtin toiseen nurkkaan, nuoremman tytön viereen. Isoa tyttöä hän saattoi hyväillä kädellä sieltä, jommoinen ei juuri kuulunut yleisiin tapoihin senlaatuisen väen kesken. Toini oli jo kohta viidentoista vanha, tuollainen isän hyväily saattoi värähtää hyvin omituisesti tytön koko olemuxessa. Sen isä izekin joskus tunsi housuissaan... (Onkohan tää takautuma Myllykolusta vai omia muistoja?)
ellauri143.html on line 185: Luku 6. Puolison hyväily (வாழ்க்கைத்துணை நலம் vāḻkkaittuṇai nalam): 51–60
ellauri152.html on line 131: « Pelkäätkö sä meitä? Lähesty: nää lapset tykkää susta. Ne opettaa sulle mitä sä et vielä osaa: naisekkaiden hyväilyjen hunajaa.
ellauri210.html on line 280: Kuoltuamme meidät pitäis panna palloon, tää pallo olis tehty monivärisestä puusta. Sitä pyöritettäisiin hautausmaalle ja haudankaivajilla olisi läpinäkyvät hanskat, joista rakastavaiset muistaisivat menneet hyväilyt.
ellauri216.html on line 659: Glafiran hyväilyt käyvät yhä kuumemmiksi. Minäkin sytyn hiänen ruumiiseensa. Kuinka se onkin lämmin ja pehmeä. Siitä nousee hyvä ja kiihottava tuoksu. Tuossahan on vuode vieressä. Kaikki on siis kunnossa. Emme ole enää lapsia. Ei kun pukille!
ellauri256.html on line 459: Ja koittaa tämä päivä rahoitustarkastajineen, ihmeiden kirkkaudella ja musteen hajulla. Näiden päivien vakuuttunut asukas, suoristakaapa kääreestä kuolemattomuuden piletti ja laskelmoikaa runojen vaikutus, levittäkää ansioni kolmellesadalle vuodelle! Runoilijan voima ei vain sitä, että teitä muistuttaessaan nikottelee tulevaisuuteen. Njet! Jo tänään runoilijan riimi - hyväily ja iskulause, pajunetti ja nagaikka. Kansalainen rahoitustarkastaja! Maksan viisi, kaikki nollia ja raaputettuja numeroita! Minä oikeuksieni mukaan vaadin olla vaaxan päässä köyhimpien työntekijöiden ja talonpoikien perässä. Ja jos luulette että kaikki liiketoimintani on käyttää muiden ihmisten sanoja, niin sitten tässä on sinulle, toveri, minun kynäni, voit kirjoittaa itse! Kazotaanko tuleeko yhtä etevää kuin tämä!
ellauri257.html on line 320: Ruskeiden silmien mukaan Mustien kulmakarvojen mukaan Sydämeni oli repeytynyt, nauroin, Kaatoi kielen, Se vuodatti, kuten taitavasti, Pimeänä yönä, Kirsikkatarhan vihreälle, Tytön hyväilyyn... Steppeille ja haudoille, Mitä Ukrainassa on, Sydämeni jyskytti, en halunnut. He laulavat vieraassa maassa... En halunnut olla lumessa, metsässä, Kasakka-yhteisö nuijilla, nagaikoilla kerää neuvoja. Anna kasakoiden sielut Ukrainassa huimaan nousuun - Se on leveä siellä, se on hauskaa siellä Reunasta reunaan... Kuten se tahto, joka on mennyt ohi, Dnepri on leveä - meri, Steppe ja steppi, myrskyävät kosket, Ja haudat ovat vuoria, -
ellauri317.html on line 280: Зачем поверил он словам и ласкам ложным, Miksi hän uskoi vääriin sanoihin ja hyväilyihin,
xxx/ellauri128.html on line 68: Jokainen merkityxetön hyväily vähentää vaikutustamme naiseen.Paul BourgetMFUCK!
xxx/ellauri175.html on line 449: Kerro minulle, missä mielessä tämä tapa rakastaa toisianne näyttää teistä niin ylemmältä tai niin kohtuuttomalta? Joten ennen kaikkea se, että hän näyttää minusta niin luonnolliselta ja ainoalta, joka ei jätä huolta eikä katumusta? Kaikki intohimon kiihkeimmät hyväilyt ovat siellä moninkertaistettuina, tuhat kertaa intensiivisempiä ja todellisempia, jalostettuja, muuttuneita, sallittuja! ― Mitä viehätystä löydät siitä, että halveksit aina parasta, olemuksesi ikuista? Ah! jos en pelkäsi kuulla nuorta nauruasi, valitettavasti! niin epätoivoisena ja silti niin suloisena, kertoisin teille monia muita asioita, tai pikemminkin vaiti, kärsisimme jumalallisia!...
xxx/ellauri175.html on line 632: "Yö", hän sanoi melkein tutulla yksinkertaisella aksentilla, "se olen minä, elävien ylevä tytär, Tieteen ja Nerouden kukka, joka on seurausta kuuden tuhannen vuoden kärsimyksestä. Tunnista verhotuissa silmissäni tuntematon valosi, tähdet, jotka katoavat huomenna; - ja te, neitsyiden sielut, jotka kuolitte ennen hääsuudelmaa, te, jotka kelluvat hämmentyneenä läsnäoloni ympärillä, olkaa rauhallisia! Olen se hämärä olento, jonka katoaminen ei ole surun muiston arvoinen. Minun onneton rintani ei ole edes sen arvoinen, että sitä kutsutaan hedelmättömäksi! Tyhjyyteen jää yksinäisten suudelmieni viehätys; tuulelle, ihanteelliset sanani; katkerat hyväilyni, varjot ja salama ottavat ne vastaan, ja salama yksin uskaltaa poimia turhan neitsyyteni väärän kukan. Ajettuina minä menen erämaahan ilman Ismaelia; ja tulen olemaan kuin nuo surulliset linnut, jotka ovat lasten valloittamia ja jotka kuluttavat melankolisen äitiytensä maapallolla. Oi lumottu puisto! suuria puita, jotka pyhittävät nöyrän otsani varjosi heijastuksilla! Viehättäviä yrttejä, joissa kasteen kipinät syttyvät ja jotka ovat enemmän kuin minä! Elävät vedet, joiden kyyneleet virtaavat tämän lumivaahdon yli, selkeästi puhtaammin kuin kyyneleeni kiilteet kasvoillani! Ja te, toivon taivaat, - valitettavasti! jos vain saisin elää! Jos minulla olisi elämä! Vai niin ! kuinka kaunista onkaan elää! Autuaita ne, jotka vapisevat! Oi Valo, nähdään! Ekstaasin kuiskauksia, kuulet! Rakkaus, uppoa iloihisi! Vai niin ! hengitä vain kerran, nukkuessaan, nämä nuoret ruusut niin kauniita! Vain tuntea tämän yön tuulen kulkevan hiusteni läpi!... Voin vain kuolla!
xxx/ellauri177.html on line 120: Se oli kuin hänen koko olemuksensa paniikkikohtaus, tarve suudella hänen "sydäntään", sulautua häneen, makaamaan hänen kanssaan tämän avoimen reiän perällä. Hän rakasti milfiään aktiivisesti, siihen pisteeseen asti, että halusi hänet iankaikkisuuteen kanssaan, olla aina hänen sisällään. Hän rakasti häntä tehokkaasti, oli jatkuvasti hänen perässään, seurasi häntä kaikkialla valvoen häntä pienimmältäkin uskottomuudelta. Hän rakasti häntä hellästi, enemmän kuin kaikkia muita naisia yhteensä, sinisellä, syvällä, äärettömällä rakkaudella kuin taivas. Mistä hän olisi koskaan löytänyt näin halutun rakastajattaren? Minkä maakunnan hyväily oli verrattavissa siihen Marian kengityxeen, jossa hän voitti kävellen? Mitä kurjaa liittoa, mitä saastaista nautintoa voitaisiin punnita tätä ikuista halun ståkukia vastaan, joka aina nousee uudelleen nuupahtamatta? Magnificat ruiskahti ulos hänen kalustaan lopuxi kuin suitsuke. Hän lauloi Marian ilolaulua, ilon jännityxen laukeamista jumalallisen puolison tultua. Hän ylisti Herraa, joka suisti muut "miekat" valtavalta "istuimelta" ja lähetti rouvansa hänen luokseen, hänen, köyhän alastoman lapsen, joka kuoli rakkaudesta runkkulammikkoon sellinsä jäiselle lattialle.
xxx/ellauri177.html on line 170: Minä rakastan sinua sen kuolemassa, mikä elää ja mikä lisääntyy. Teen kanssasi ainoan avioliiton, jota sydämeni kaipaa. Menen korkeammalle, aina korkeammalle, kunnes olen saavuttanut uunin, jossa paistat pentuja. Siellä se on pimeä tähti, valtava valkoinen ruusu, jonka jokainen lehti palaa kuin kuu, hopeinen wc-istuin, josta säteilet niin viattomuuden liekkejä, että koko paratiisi pysyy valaistuna pyllyverhosi yhdellä hohteella. Kaikki mikä on valkoista, aamunkoitto, saavuttamattomien huippujen lumi, tuskin kuoriutuneet liljat, tuntemattomien lähteiden vesi, auringon kunnioittamien kasvien maito, neitsyiden hymyt, kuolleiden lasten sielut kehdossa, sade valkoisilla jaloillasi, suola, sokeri, kokaiini. Sitten minä nousen huulillesi kuin heppa sulattava hienovarainen liekki; Minä astun sisääsi sinun puoliksi avoimen alkusuusi kautta, ja häät pidetään, samalla kun arkkienkelit vapisevat ilostamme. Olla neitsyt, rakastaa itseä neitsyenä, säilyttää immenkalvo ja irroittamaton esinahka suloisimpien suudelmien keskellä! Kaikki rakkaus makaa joutsenen siivilässä, puhtauden pilvessä, valon rakastajan käsissä, jonka hyväilyt ovat sielun nautintoja! Täydellisyys, yli-inhimillinen unelma, halu, josta luuni halkeilevat, ilot, jotka nostavat minut taivaaseen! Oi Maria, valittu astia, kastroi ihmisyyteni, tee minusta eunukki ihmisten keskuudessa, jotta voit pelkäämättä luovuttaa minulle neitsyytesi aarteen! Ja isä Mouret pyörtyi lattialla, hampaita räpiskelemällä, kuumeen valtaamana. Että pitää miestä kepin uittamisen pelottaa. Ei se ole niin hirveää, väpelöinkin oppii auttavasti uimaan autettuna.
xxx/ellauri177.html on line 296: -- Ja miksi rakastat minua? kysyi Albine uudelleen. Hän hymyili, mutta ei vastannut aluksi. Sitten hän sanoo: -- Rakastan sinua, koska tulit yhtäaikaa. Se kertoo kaiken... Nyt olemme yhdessä, rakastamme toisiamme. Minusta tuntuu, että en enää eläisi, jos en rakastaisi sinua. Olet hengitykseni. Hän alensi ääntään ja puhui unessa. -- Emme työnnä sitä sinne heti. Se kasvaa ensin sinun mahallasi. Sen täytyy kasvaa isommaxi, sen on oltava vahva... Muistatko kuinka rakastimme toisiamme! Mutta emme sanoneet sitä. Olemme lapsia, olemme tyhmiä. Sitten eräänä kauniina päivänä se tulee liian pletkuxi, se pakenee sinua... No, meillä ei ole muuta asiaa; rakastamme toisiamme, koska meidän elämämme on rakastaa toisiamme. Albine, heittäen päänsä taaksepäin, silmäluomet täysin kiinni, pidätti hengitystään. Hän maisti tämän sanojen hyväilyn vielä lämpimän hiljaisuuden. - Rakastatko minua? Rakastatko minua? hän änkytti silmiään avaamatta.
xxx/ellauri177.html on line 365: Villiintynyt puutarha oli se kiusaaja, jonka jokainen ääni opetti rakkautta. Permannolta tuli pyörtyneiden kukkien tuoksuja, pitkä kuiskaus, joka kertoi ruusujen häistä, orvokkien ahkeruudesta; eikä heliotroopeilla ole koskaan ollut sensuellimpaa intoa. Hedelmätarhasta kuului tuulen tuomia kypsiä hedelmiä, hedelmällisyyden rasvaista tuoksua, aprikoosien vaniljaa, appelsiinien myskiä. Niityt korottivat syvempaa ääntä, joka muodostui auringon suutelemien miljoonien ruohojen huokauksista, lukemattomien helteisten ihmisten laajasta valituksesta, jokien viileiden hyväilyjen pehmentämä, juoksevien vesien alastomuus. josta pajut haaveilivat ääneen halusta. Metsä puhalsi tammien jättiläismäistä intohimoa, korkeiden metsien urkulauluja, juhlallista musiikkia, joka johti tuhkan, koivujen, sarvipuun, plataanien häitä, lehtien pyhäkköjen pohjalla; kun pensaat, nuoret pensaat olivat täynnä ihastuttavaa tuhmuutta, toisiaan jahtaavien, ojien reunalle heittäytyneiden, toistensa iloa varastavien rakastajien melua keskellä suurta oksien kahinaa. Ja tässä koko puiston liitoksessa karkeimmat halaukset kuuluivat kaukaa, kallioilla, missä lämpö sai kivet turpoamaan intohimosta, missä traagisella tavalla rakastetut piikkiset kasvit ilman läheisiä lähteitä voisivat helpottaa. he kaikki sytyttivät itsensä tähdellä, joka laskeutui heidän sänkyynsä.
xxx/ellauri177.html on line 369: Äänet olivat tulleet selvemmiksi. Puutarhan eläimet puolestaan ​​huusivat heitä rakastamaan toisiaan kuin aikuistuneet bambit Disneyn Bambi-leffassa. Rumpali rummutti puunrunkoa. Cicadas lauloi hellällä kuoliaaksi. Perhoset levittävät suudelmia siipien räpyttäessä. Varpusilla oli hetken mielijohteisuutta, sulttaanien hyväilyt kulkivat innokkaasti seragion keskellä. Kirkkaissa vesissä kuului kutuaan auringossa olevien kalojen pyörtymistä, sammakoiden kiihkeää ja melankolista huutoa, koko salaperäinen intohimo, joka oli hirviömäisesti kyllästynyt kaislikoiden harmaaseen tylsyyteen. Metsän syvyyksissä satakielet huusivat nautinnon helmiäisnaurua, polttarit uljasivat, humalassa sellaisesta himosta, että he kuolivat väsymykseen lähes supistuneet naaraat. Ja kallioiden laatoilla, harvoin pensaiden reunalla, käärmeet, solmitut kaksi kerrallaan, sihisivät hiljaa kaxihaaraisine kyrpineen, kun taas suuret liskot haudivat munia, niiden selkärangat värähtelivät lievästä hurmiosta. Kaikkein syrjäisimmistä kulmista, auringonpaistetta, varjossa olevia reikiä, nousi eläimen haju, lämmin yleisestä urasta. Kaikessa tässä kuhisevassa elämässä oli lapsellista jännitystä. Jokaisen lehden alla sikiöi hyönteinen; jokaisessa ruohotumpussa kasvoi perhe; lentävät kärpäset, liimattuina toisiinsa, eivät odottaneet laskeutumistaan ​​lannoittaakseen. Näkymättömät elämän palaset, jotka asuttavat ainetta, aineen atomit itse, rakastivat, pariutuivat, antoivat maaperälle herkullisen liikkeen, tekivät puistosta suuren haureuden.
xxx/ellauri177.html on line 421: Hän kumartui, hän tunsi Angeluksen kolme iskua menevän hänen niskaansa, kaikuvan hänen sydämeensä. Kello sai kovemman äänen. Hän palasi säälimättömänä muutamaksi minuutiksi, jotka tuntuivat vuosilta. Hän toi mieleen koko hänen menneen elämänsä, hänen hurskaan lapsuutensa, hänen ilonsa seminaarissa, hänen ensimmäiset messunsa Artaudin palaneessa laaksossa, jossa hän haaveili pyhien yksinäisyydestä. Hän oli aina puhunut hänelle näin. Hän löysi pienimmätkin käänteet tuosta kirkon äänestä, joka oli lakkaamatta noussut hänen korviinsa, kuin äidin vakava ja lempeä ääni. Miksi hän ei ollut kuullut häntä enää? Aiemmin hän lupasi hänelle Marian tulemisen. Oliko se Marie, joka oli vienyt hänet iloisen vehreyden syvyyksiin, jonne kellon ääni ei yltänyt? Hän ei olisi koskaan unohtanut, jos kello ei olisi lakannut soimasta. Ja kun hän kumartui pidemmälle, hänen parran hyväily hänen ristikkäisillä käsillään peloitti häntä. Hän ei tuntenut näitä pitkiä hiuksia, näitä silkkisiä hiuksia, jotka antoivat hänelle eläimen kauneuden. Hän väänteli partaan, hän tarttui hänen hiuksiinsa molemmin käsin etsiessään tonsuurin alastomuutta; mutta hänen hiuksensa olivat kasvaneet voimakkaasti, tonsuuri hukkui suurien kiharoiden viriiliin aaltoon, joka heitettiin takaisin otsasta niskaan. Hänen koko lihansa, joka oli aiemmin ajeltu, oli kellertävänruskeat.
xxx/ellauri177.html on line 497: Hän ei tunnistanut hänen käsiään, jotka olivat kerran lämpimiä hyväilyistä, eikä hänen notkeaa kaulaansa, joka soi kuin narusta vetämällä, eikä hermostuneita jalkojaan, joiden laukka kantoi hänet vehreyden syvyyteen. Oliko tämä sitten se poika, jolla oli vahvat lihakset, löysä kaulus, joka näytti rintakehän alaosat, auringon kukoistava iho, elämästä värähtelevä lanne, jonka syleilyssä hän oli elänyt vuoden ajan? Tällä hetkellä hänellä ei näyttänyt enää olevan lihaa, hänen hiuksensa olivat häpeällisesti pudonneet, kaikki hänen miehisyytensä kuivui tämän naisenmekon alla, mikä jätti hänet ilman seksiä. Hyi helkkari!
xxx/ellauri177.html on line 501: Nyt untuvahedelmä vaaleni hänen huulensa, hänen lantionsa pyörivät vapaasti, hänen rinnassaan kukkii rasvainen kukka. Hän oli nainen, jolla oli pitkät kasvot, jotka antoivat hänelle paljon hedelmällisyyttä. Hänen levennetyillä kyljellään varmaan jo uusi elämä nukkui. Hänen poskillaan, reunalla, tuli hänen lihansa ihastuttava kypsyys. Ja pappi, kypsän naisen intohimoisen tuoksunsa ympäröimä, otti katkeraa iloa uhmatessaan punaisen suunsa hyväilyä, naurua silmissä, kutsua kurkussa, päihtymystä, joka virtasi hänestä pienimmästäkin liikkeestä. Ei hän edes tykännyt tollasista matroonista, hän oli enempi pedofiilimiehiä.
xxx/ellauri177.html on line 591: Ja hän oli ajanut hänet pois, kirkko oli aivan tyhjä! Minne hänen pitäisi juosta, liittyäkseen hänen luokseen, tuodakseen hänet takaisin pyyhkiäkseen hänen kyyneleensä hyväilyjen alla? Sade satoi kovemmin. Polut olivat mutajärviä. Hän kuvitteli naisen rankkasateella horjuvan ojia pitkin ja kostuneena hameet kiinni hänen ihoonsa. Ei, ei, se ei ollut hän, se oli toinen, Jee-suxen hirmu mustasukkainen ääni, jolla oli ollut niin julmuutta haluta hänen rakkautensa kuolemaa.
xxx/ellauri177.html on line 611: Silti vika oli siellä, Albinen alastomuus, häikäisevä kuin aurinko, punainen karvatuhero auringonpilkkuna, valaisi Paradoun vehreyttä. Hän lakkasi näkemästä häntä vain niillä harvoilla hetkillä, jolloin Grace halusi sulkea hänen silmäluomet viileillä hyväilyllään. Ja hän kätki pahuutensa samoin kuin häpeällisen pahuuden. Hän sulki itsensä noihin kalpeisiin hiljaisuuksiin, joita kukaan ei osannut rikkoa, ja täytti pastorin marttyyrikuolemallaan ja alistumisellaan, raivostutti La Teusen, joka hänen takanaan pudisti nyrkkiään taivaalle. Nyze pappi haaveilee taas siitä pikkupillusta! Mä tunnen ton koiranilmeen!
xxx/ellauri177.html on line 637: Joten hän aloitti heidän kävelynsä uudelleen hänen kanssaan Paradoun neljään kulmaan. Hän muisti pienet hiukset, jotka lensivät hänen kaulalleen, kun tämä juoksi hänen eteensä. Hän tuoksui hyvälle, heilutti lämpimiä hameita, joiden kahina muistutti hyväilyä. Kun hän otti hänet paljain syliinsä, taipuisina kuin ruohokäärmeet, hän odotti näkevänsä hänet, niin laiha, käpertyvän hänen vartalonsa ympärille, nukahtavan sinne liimautuneena hänen ihoonsa. Se oli hän, joka käveli edellä. Hän johti hänet kiertävää polkua pitkin, jossa he viipyivät, jotta he eivät tulisi liian nopeasti. Hän antoi hänelle intohimon maata kohtaan. Hän oppi rakastamaan sitä katsomalla kuinka yrtit rakastavat toisiaan; pitkä hapuileva hellyys, jonka suuren ilon he olivat vihdoin yllättäneet eräänä iltana jättiläispuun alla, varjossa mehua hikoillen. Siellä he olivat tiensä päässä. Albine, heitettynä taaksepäin, kierrettynä hiuksiinsa, ojensi kätensä hänelle. Hän otti hänet halaukseen. Vai niin! ottaa se, ottaa se jälleen haltuunsa, tuntea sen kyljen tärisevän hedelmällisyydestä, tehdä elämästä elämää vain ruiskauttamalla siementä, olla Jumala!
xxx/ellauri177.html on line 649: Mutta hän hakkaisi hiäntä, hän murtaisi hiänen raajat, jotta hän päästäisi irti. Hiän oli orja, epäpuhdas liha, jolta seurakunnan olisi pitänyt kieltää sielu kuin koiralta. Taas hän jäykistyi, kohotti poolopaitaisen nyrkkinsä kohti Abinea. Ja hänen nyrkkinsä avautuivat, hänen kätensä liukuivat alas paljaita olkapäitä pitkin pehmeällä hyväilyllä, samalla kun hänen suunsa, täynnä loukkauksia, takertui hänen hoitamattomiin hiuksiinsa änkyttäen palvonnan sanoja. Vizi pappi oli ankarasti puutteessa! Kaise on sitten niin että kova hartaus ja kova panohalu tulee yhdestä ja samasta libidosta.
xxx/ellauri177.html on line 663: Suuri väre näytti kulkevan kirkon läpi. Pelästynyt pappi, joka oli nyt taas tappavan kalpea, kuunteli. Kuka oli puhunut? Kuka oli pilkannut? Yhtäkkiä samettinen hyväily, jonka pehmeyden hän tunsi kaulallaan, oli muuttunut raivokkaaksi; kynnet repivät hänen lihaansa, ja hänen verensä virtasi jälleen. Hän pysyi kuitenkin jaloillaan taistelemassa kriisiä vastaan. Hän kirosi voittoisan synnin, joka pilkkasi hänen temppeleidensa ympärillä, missä kaikki pahan vasarat alkoivat taas lyödä pieniin päihin.
xxx/ellauri177.html on line 715: "Rakastan sinua, rakastan sinua", hän sanoi tasaisella äänellään. Jos en rakastaisi sinua, en olisi tullut... Se on totta, olen väsynyt. En tiedä miksi. Olisin ajatellut löytää täältä tämän hyvän lämmön, jonka muisto yksin oli hyväily. Ja minulla on kylmä, puutarha näyttää minusta pimeältä, en näe mitään, mitä jätin sinne. Mutta se ei ole minun syyni. Pyrin olemaan sinunlainen, haluaisin miellyttää sinua.
xxx/ellauri177.html on line 737: -- Kävitkö kirkoissa joskus pienenä? hän kysyi häneltä matalalla äänellä, ikään kuin hän olisi jatkanut ääneen itsestään huolimatta unelmista, joka esti häntä kuulemasta sitä. En voinut kulkea kirkon edestä menemättä sinne. Heti kun ovi putosi hiljaa taakseni, minusta tuntui, että olin itse paratiisissa, enkelien äänet kertomassa tarinoita suloisuudesta korvassani, pyhien ja pyhien henkäys. joiden hyväilyn tunsin koko kehossani. Kyllä, olisin halunnut asua siellä aina, eksyneenä tämän autuuden syvyyksiin.
xxx/ellauri354.html on line 608: Syy, miksi puhuin aiemmin siitä, että "syvä henkinen vaellus olisi välttämätöntä kirjainten totuuden ymmärtämiseksi tai ymmärtämiseksi", johtuu siitä, että ne olisivat (olettaen, että uskot tämän) kirjoitettu Jumalan innoittamana. Jos ne olisi kirjoitettu Jumalan innoittamana, niin Paavali olisi kirjoittanut jokaisen kirjeen, jossa oli hengellinen taakka, joka olisi saanut hänet ilmaisemaan jokaista tietyllä tavalla, ei välttämättä ihan samalla tavalla. Kuten Luce Irigaray opettaa, ei kaikea tarvi koittaa ymmärtää niin vimpan päälle, riittää pelkkä textin hyväily.
xxx/ellauri356.html on line 44: Irigarayn avainkäsitteet olivat ihmetys, aistimellinen, transsendentaalinen, feminiininen, kieli ja hyväily.
xxx/ellauri356.html on line 284: Luokittelun, väittämisen ja määrittelemisen sijaan naiset etenee pikemminkin keskustellen, innostuen ja unelmoiden. Tavoittelemisen, tarttumisen ja painamisen sijaan painautumiset, hyväilyt ja vierellä oleilemiset voivat viipyilevyydessään kyetä operoivia sisään-ulos liikkeitä enempään. Mies painaa kuin petkele huhmaressa, nainen heijailee.
32