Joskus yksinkertaiset ilmeet tekivät hiänet melkein tavallisen ja joskus hiän oli melkein kaunis. Tämän huomasi myös rakastunut Mikhail Lermontov, ja Barbara Lopukhina ilmestyi ennen lukijaa Faithin muodossa romaanin "Aikakauden sankari" - aivan yhtä yhtenäisenä, syvänä, viehättävänä ja yksinkertaisena, lempeällä ja kirkkaalla hymyllä ja jopa samalla moolilla kasvoilla. Nykyajat kutsuvat tytön "täynnä ihanaa", nuorta, makeaa ja älykäs. Monet mainitsevat, että läheiset ystävät ja ystävät tekivät hauskaa tästä moolista ja Varvara Alexandrovna Lopukhina nauroi heidän kanssaan. Naura sinäkin.
ellauri325.html on line 133: Istoryk, joka puhuu lavealla länsi-ukrainalaisella aksentilla, kertoo synkät kokemuksensa valloittavalla hymyllä. Kysyttäessä, voisiko hän jatkaa taistelua vielä vuoden tai jopa kaksi, hän vastasi: ”Luulen niin, ellei minuun osu. Varmasti. Niin tekivät zuhnatkin jatkosodassa, ennenkuin kärsivät rökäletappion."
xxx/ellauri010.html on line 753: Jokohama kumahutan? Hui. Kimittävä nyökkäilevä muovinukke kestohymyllä. Virnuilevan vinkunaaman takaa kurkkii rautanyrkki.
xxx/ellauri173.html on line 350: Nainen ! Eikö hän ole tuhansien ahdistusten vaivaama lapsi, joka on alttiina kaikille vaikutuksille? Eikö meidän pitäisi aina ottaa ystävällisimmällä hemmottelulla ja parhaalla hymyllämme vastaan sen hassujen taipumusten ja makujen epäjohdonmukaisuuksien ilmettä varjona, joka on yhtä vaihteleva kuin höyhenen hohto? Tämä epävakaus on osa naisen viehätysvoimaa.
xxx/ellauri173.html on line 364: Hittolainen, ämmähän on keskiluokkainen MOUKKA! Vain teatterityönsä ammatissa hiän tulkkaa voimakkaasti matkivin keinoin nerouden inspiraatioita― hän pitää niitä onttoina. Näitä suuria, näitä ainoita mielen todellisuuksia kaikille järkeville sieluille, hän kutsuu niitä määrittelemättömällä hymyllä "runollisiksi ja eteerisiksi", ja vain punastuen, pakon edessä, hän pystyy, alentaen itsensä (ikään kuin häpeälliseen lapsellisuuteen syyllistyen) tulkitsemaan niitä.
xxx/ellauri174.html on line 268: Yksin he suunnittelevat koko projektinsa. Ne tarjoavat aluksi, kuin mitätön omena, tuntemattoman nautinnon vaikutelman - jo häpeällistä kuitenkin! ― ja tuo Mies syvällä sisimmässään vain suostuu sitoutumaan heikolla ja huolestuneella hymyllä ja etukäteen katumuksella. Kuinka uhmata itseään ehdottomasti - niin vähällä! ― näistä iloisista mutta inhottavista ystävistä, jotka ovat jokaiselle, yksi, jota ei saa tavata! Heidän protestinsa ja rukouksensa, ― niin hienovaraisia, niin taiteellisia, ettei heidän ammattiaan enää eroteta ― pakottavat hänet melkein... (ah! sanon melkein! ― kaikki on tässä sanassa, minulle!) ― s istumaan heidän kanssaan tässä pöydässä, jossa pian heidän pahan olemuksensa demoni pakottaa heidät, jos niin on sanottava, myös he maksamaan tälle miehelle vain myrkkyä. Siitä eteenpäin se on tehty: työ on alkanut: tauti kulkee kulkuaan. Vain Jumala voi pelastaa hänet. Ihmeen kautta.
xxx/ellauri175.html on line 399: - Hyvin ! mutta – sen voisi sanoa ääneen, rakas herra Thomas”, huudahti neiti Alicia Clary. Tämä ei loukkaa minua. "Mutta", hän jatkoi ja valaisi sanojaan hymyllään ja naisellisella uhkauksella sormellaan, "minullakin on jotain sanottavaa lordi Ewaldille - enkä ole pahoillani, että hän tuli. ― Kyllä, kyllä, minullekin on tullut ideoita siitä, mitä ympärilläni on tapahtunut kolmen viikon ajan! ”Vihdoinkin minulla on jotain sydämelläni! – Annoit minut ymmärtämään tänään hyvin yllättävällä sanalla, en tiedä mitä absurdia arvoitusta…
xxx/ellauri175.html on line 685: Hadaly kohotti päätään hellästi lordi Ewaldin olkapäälle, mutisi heikolla ja puhtaalla äänellä, salaperäisellä hymyllä osoittaen sähköasentajaa:
xxx/ellauri177.html on line 575: No ei, hän oli kuitenkin jättänyt Marian Jeesuksen tähden, uhraten sydämensä voittaakseen lihansa ja haaveili uskonsa miehisyyteen vahvistuvan siitä. Marie häiritsi häntä liikaa ohuilla päänauhoillaan, ojennetuilla käsillään ja naisellisella hymyllään. Hän ei voinut polvistua hänen eteensä laskematta silmiään, koska pelkäsi näkevänsä hänen hameensa alle. Sitten hän syytti hiäntä siitä, että hiän oli ollut liian lempeä hänelle aiemmin; hiän oli pitänyt häntä niin kauan mekkonsa poimujen välissä, että hän oli antanut itsensä pujahtaa hiänen käsistään olennon reitten väliin, huomaamatta edes hänen arkuutensa muuttuvan. Ja hän muisti veli Siilin julmuudet, hänen kieltäytymisensä ihailla Mariaa, varovaisen katseen, jolla hän näytti katselevan häntä. Hän ei halunnut koskaan nousta sellaiseen ankaruuteen; hän yksinkertaisesti hylkäsi Maarian, piilotti hänen kuvansa, hylkäsi hänen alttarinsa. Mutta hiän pysyi syvällä hänen sydämessään, kuin tunnustamaton rakkaus, aina läsnä.
xxx/ellauri177.html on line 749: "Olen usein ajatellut kivipyhimyksiä, jotka ovat olleet raivoissaan vuosisatojen ajan oman tilansa takaosassa", hän sanoi hyvin matalalla äänellä. Pitkällä tähtäimellä ne täytyy kylpeä suitsukkeessa sisäelimiä myöten... Ja minä olen kuin yksi niistä pyhimyksistä. Minulla on suitsukkeita elinteni viimeistä poimua myöten. Juuri tämä balsamointi tekee tyyneyteni, lihani hiljaisen kuoleman, rauhan, jota maistan elämättä... Ah! Älkää antako mikään häiritä minua liikkumattomuudestani! Pysyn kylmänä, jäykkänä, graniittihuulini loputtomalla hymyllä, voimattomana laskeutua ihmisten joukkoon. Tämä on ainoa toiveeni.
13