ellauri024.html on line 433: Arska väsäsi pienen keltaisen kirjasen naurusta. Siinähän se on savolaisena mielestään asiantuntija. Vähän arveluttaa kuitenkin kun se sanoo et huumorissakin on huippuja ja laaxoja. Hyvää makua ja huonoa. Vittuako se sotkee tähän hyvää makua. Aina kun on huippu, joku putoaa, ja se naurattaa. Käyttää vielä tota ällöttävää moraalista me-muotoa. Puuttuu vaan "koko Suomi nauraa":
ellauri024.html on line 514: Aarne ize vesittää omat pointtinsa mitääntekemättömäxi. Arskan esimerkkikokoelma pyörii ympyrää, siltä ei synny mitään teoriaa. Irrallisia pointteja. Mut se ehkä haluaakin niin, se haluu mystifioida huumorin et arvostelijat kuten se voi pysyä sen ylipappina. Se ei edes HALUA ettää mikään huumorissa olis ennustettavaa. Miten niin ennustettavaa? Ei kai kukaan meinaakaan että pitäs ennustaa millon joku lohkasee jonkun läpän? Se sen sijaan on hyvinkin ennustettavaa, mikä naurattaa ja ei ollenkaan naurata ketäkin. Aarne ajaa omaa hämärämiesasiaansa vähintään yhtä sinnikkäästi kuin mä tässä omaani, mätkitään kilpaa toistemme olkiukkoja. Aarnen on jo melkein sen isäukon näkönen.
ellauri024.html on line 778: Aarne Kinnusen loppupäätelmä: loppujen lopuxi huumorissa rulaa hyvä maku. Chaplinia monet pitävät julmana. Ja Aarne Kinnusta. Se vaikuttaa joskus vähän hemmolta, jonka elämässä äkkipikaisuus ja julmuus ryöpsähtivät arvaamattomasti.
ellauri030.html on line 818: Normeja joita sanallisessa huumorissa rikotaan on ikivanhat Gricen maximit:
ellauri053.html on line 529: Siinä Arska on kyllä oikeassa ettei tunteet huumorissa ole pääasia, vaan asenteet.
ellauri058.html on line 480: Kari Hotakaisen huumorissa yhdistyy monesti traagisuus, mikä huolestuttaa joitakin kriitikoita. Tuomas Kyrön huumori on sentään lämpimämpää. Kumpikaan ei juuri naurata. Molemmat setämiehet ovat mauttomia. Sen verran selviää Arska Kinnusen huumoritutkimuxista. Hotakainen ei herättänyt minussa mitään suuria tunteita. Oxennusämpärille olisi monin paikoin ollut käyttöä.
ellauri145.html on line 1178: Freudin Sigge koitti urputtaa, että huumorissa erotuxena komiikasta on jotain härmistynyttä ja ylevää. Aivan perseelleen meni Sigge, nimenomaan sitä siinä ei ole. Härmistys tulis (sanoo Piha-Antero) narsismin voitosta, haavoittumaton minä selviää voittajaxi. Mitä vittua? Taas menee tismalleen väärinpäin. Huumori on voittoa narsismista jos jotakin. Naura sinäkin. Minä muka ei anna izensä masentua Ollin kurjuudesta, vaan pikemminkin ilostelee siitä, sanoo Freud, ja antaa hauskan esim: Hirtettävä joka hirtetään maanantaina orjankäteen (potence) "huudahtaa": Kerrankin viikko alkaa kivasti! Ha. Ha. Saatana mikä ääliö toi Sigge oli. No kyllä se sentään huomaa että ego siinä tekee pilaa supermiehestä, nauraa sen kustannuxella. Antero peräsmies terottaa: musta huumori ei ole tyhmyyxiä (bétise), ironiaa, keveätä pilailua ... Se on jotain vallatonta mutta vakavaa, kuin Ilmo Launixella. Ei ainaskaan sentimentaalista, sille se on vihainen kuin rakkikoira. Kruunattu kurjenpää.
7