ellauri023.html on line 1144: Isäni oli inssi, insinööri, sen taskut oli täynnä kirjoja. Salamintekijöiden tuttu, koska se tarkasti laskutikulla kinkkulaskut. Se oli kyllä vähän taikauskoinen, sitä pelotti syödä sikaa, mutta se piti kinkusta niin paljon, että se aina lankesi, huokaisten, izexeen kiroillen, kazoi mua salaa, peläten tuomiota ja toivoen rikostoveria.
ellauri043.html on line 1308: huokaisten:
ellauri043.html on line 2427: huokaisten syvään:
ellauri097.html on line 794: I shall be telling this with a sigh Kerron tästä varmaan joskus huokaisten
ellauri403.html on line 77: Ja kun olin astunut paratiisin portista, tuli minua vastaan vanha mies, jonka kasvot loistivat kuin aurinko, ja hän syleili minua ja sanoi: Terve, Paavali, Jumalan salarakas. Ja hän suuteli minua iloisilla kasvoilla, mutta hän itki, ja minä sanoin hänelle: Isä ( lat. Veli), miksi itket? Ja taas huokaisten ja itkien hän sanoi: Koska ihmiset ovat meissä kiusallisia, ja he surettavat meitä kipeästi; sillä paljon on niitä hyviä asioita, jotka Herra on valmistanut, ja suuret ovat hänen lupauksensa, mutta monet eivät ota niitä vastaan. Ja minä kysyin enkeliltä ja sanoin: Kuka tämä on, Herra? Ja hän sanoi minulle: Tämä on Eenok, vanhurskauden kirjuri.
xxx/ellauri173.html on line 839: ― Kiitos mut ei kiitos, Ewald sanoi kylmästi huokaisten, otan mieluummin vaikka ilmaisen pyllytähystyxen. Ja tällä kertaa eroamme. Varjoissa soi kello.
xxx/ellauri174.html on line 359: "Eikö hän ollut ihana lapsi, rakas herra?" sanoi Edison. Hei! Hei! Kaiken kaikkiaan ystäväni Edward Andersonin intohimo ei ollut käsittämätöntä. - Mitkä lantiot! miten kauniit punaiset hiukset! poltettua kultaa, todellakin! Ja tuo iho niin lämpimästi kalpea? Ja ne pitkät silmät niin ainutlaatuiset? Nämä pienet kynnet ruusun terälehdissä, joissa aamunkoitto näyttää itkeneen, niin paljon ne loistavat? Ja ne kauniit suonet, jotka näyttävät itsensä tanssin jännityksen alla? Se käsivarsien ja kaulan nuorekas hehku? Se helmiäishymy, jossa märät kiilteet leikkivät kauniilla hampailla! Ja tuo punainen suu? Ja nuo kauniit kullanruskeat kulmakarvat, niin hyvin kaarevat? Ne sieraimet niin terävät, tärisevät kuin perhosen siivet? Tämä tiukan täyteläinen liivi, josta vihjasi nariseva satiini! Nuo jalat niin kevyet, niin veistokselliset? Nuo henkisesti kaarevat pienet jalat? ―Ah!… Edison päätti syvään huokaisten, luonto on kaunis kaikesta huolimatta! Ja tässä on pala kuningasta, kuten runoilijat sanovat!
7