ellauri105.html on line 219: karttui laineiksi, joista viskautui vaahtoisa "kiitoss kiitos!" Pyykösen ämmä piti liksutusta kuin vesilintu. Melkein jokaisella olivat silmät ummessa tai alaspäin. Sillä tavalla tunsi huojuvansa
ellauri112.html on line 188: Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä kenties. Päinvastainen tulos on yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; ehkäpä totuus on masentava... On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva pro et contra on ylin viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin »ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta »dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja »élan vital», on sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava cum grano salis. »Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan kauniit.-- Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» (Essais de morale et de critique, s. 83).
ellauri131.html on line 1084: Mon esprit est pareil à la tour qui succombe Mun mieli on kuin torni huojuva
ellauri152.html on line 519: Kerkko oli niinkö Tirso, 2 elämän väkäleuka spanjuuna, varren päässä huojuva kyrvännäköinen kukinto.
ellauri206.html on line 373: Vai pääsinkö nykyaikaan liian aikaisin? Jäikö liian paljon pois? Pikku Helmi vuokramökissä hyppäämässä ensimmäisenä jääkylmään veteen pulloineen ja ilman pulloja, Kesät Sysmässä ja Starhillin razutila, Satu, Venla, Elsa naapurissa, muut Ynkin kaverit ja vuodet joista moni täällä on puhujaa paremminkin perillä, työura eri asiakasrajapinnoissa, opiskelu Lahdessa ja Hesassa, vappushokkelot, vuoju- ynnä muu huojuva bilehileily (älkää pliis särkekö paljoa tällä kertaa!) yhteiset ja omat kodit kaukaisessa Vallilassa, Arabiassa ja Kumpulassa, kesäinen autoilu Anhevanmaalla, perhosten nappaus ja laskenta, kandivaiheen aihe villiinnytys.
xxx/ellauri056.html on line 308: Ei siinä ole mitään ylvästelyn aihetta, vitun humanisti. Mut mölyapina haluu aina möläytellä puiden huojuvassa ylälatvassa.
xxx/ellauri129.html on line 344: Suomalaiset ovat puineet aivan liikaa 60- ja 70-lukujen poliittisia pikaromansseja työväestön kanssa. (Que hermosas son las obreras, bailemos con ellas.) Markkina-arvon ja maksutaseen aika on synnyttänyt tylsän tunnustuksellisen lajityypin: katuva taistolainen tv-studiossa klo 21.10. Heidän kostuneet silmänsä kavaltavat heidät – hauskaa on ollut. Jokaiselle suodaan yksi ihana nuoruus, jonka ylle kohoaa huojuva näyttelypaviljonki nimeltä ihmiselämä. Joillakin se nuoruus näyttää jatkuvan kuin persjalkaisen balttinaisen reisi suoraan kenkään.
xxx/ellauri139.html on line 708: Upon his knees he sank, pale as smooth-sculptured stone. Kyylää Porfyyrin huojuvaa toteemipaalua.
xxx/ellauri235.html on line 55: Kaisa Oravisto luki yhtä mielellään Hornblowereja kuin Piia Pipsukka Konsalikkeja. Ostin kirjamessuilla kirjan jossa H-Horatio Hornblower tulee ekan kerran laivalle tanakoiden naisten soutamana, vihreänä, kalpeana ja huojuvana merenkäynnistä satama-altaassa.
xxx/ellauri295.html on line 262: Savonlinnalaisen pienpanimon Nato-olut maistuu käsidesiltä. Kaikenlainen marssiminen on syvältä Hitlerin ja Stalinin perseestä. Parempi kun kävellään kukin omaan suuntaan ja ilman tahtia kuin huojuvalla sillalla. Sopulit marssii mereen jonossa edeltäjän perässä ja muurahaiset massana korren päähän joka taipuu jorpakkoon niiden yhteenlasketusta painosta. Helskuttiin totalitarismi, tulee se oikealta tai vasemmalta kädeltä. Kädelliset on eläimistä kädettömimpiä. Asikkalalle, VAPAUS JA RAUHA. Mikä rauha, hiljaistahan siellä on kuin hautuumaalla. Vihollisen elävä voima tarkoittaa tykinruokaa. Patti asui lapsena Nurmexessa, missä Keijo Turunen päästi paskahuussin niin täydexi että läjä pyyhki pakaroita. Pöljä Patti törmää miekkarissa karvakolmioon. Tää on teille merkixi. Merkkimies. Panen merkille: tarjotaan apurahaa. Verkkokauppa tarjoo köyhille kynäilijöille korotonta maxuaikaa. Taas inhottavaa "kansa" magiaa. En pelännyt lasteni puolesta, ne eivät ole minun lapsiani. Ein Volk, ein Reich, ein Führer. Jätä vanhempasi ja soiraa minua. Mitä vittua.
xxx/ellauri357.html on line 428: Persyn paratiisisaari on niinkö nainen rähmällään. Siitä pistää aiemmin jo nähty musta torni, mikä lieneekään. Percyllä oli nähtävästi pitkä muttei järin tanakka. Mä seison sun edessäsi kuin totemipaalu pystyssä, kalpeana, huojuvana... Byzzön eskapismissa ihan pääasia oli tempoilu. Lyyli kiskoi ja se teki päästä kamalaa.
xxx/ellauri388.html on line 569: Ja vaikka tulisittekin uudestaan ja yhä uudestaan antautumaan taistelussa, niin te, ollen tällä pohjalla, ette enää joudu epätoivoon, niinkuin ennen päätöstenne rauetessa, vaan te tulette ajattelemaan: koska en nytkään voittanut, se osoittaa, etten vielä ole kylläksi rakastanut elämän henkeä. Pyhimysten lailla nousette pystyyn aina lankeemuxen jälkeen, kuin totemipaalu kalpeana, huojuvana. Vaikka se näyttäisi kuinka pieneltä ja kömpelöltä tahansa, — vaikka epäilisitte, että joku voisi teille nauraa siitä, — se on kuitenkin tarpeellisempi kuin mikä hyvänsä, mitä tähän asti olette pitäneet käsissänne maailman käsitysten ja määräysten mukaan.
15