ellauri026.html on line 430: Ne jotka kokee tämmöstä viisautta, eikä niitä ole paljon, kokee jotain hulluuden kaltaista. Sillä ne sanoo sekavia asioita, niinkuin sellaiset jotka eivät ymmärrä edes ize izeään. Näyttävät välillä hilpeiltä, välillä masixilta, välillä itkevät, välillä nauravat tai huokailevat. Ja kun ne palaa tolkkuihinsa, ne ei tiedä missä ne on olleet, ruumissako vaiko sen ulkopuolella, vai unessa; eivätkä muista mitä kuulivat, näkivät, sanoivat tai tekivät, ja tietävät vain tän, vähän niinkuin sumussa tai unessa: että niillä oli siinä hulluudessa hyvä olla. Ja six ne ovat pahoillaan että ne on taas tajuissaan, ja haluisivat takaisin, ollaxeen aina hulluja. Ja se on pientä esimakua niiden tulevasta onnesta.
ellauri051.html on line 1388: 788 Hot toward one I hate, ready in my madness to knife him, 788 Kuuma sellaista kohtaan, jota vihaan, valmiina hulluudessani veitsemään häntä,
ellauri082.html on line 743: Näin taannoin julkaistun, Marilyn Mansonia käsittelevän tekstin vanavedessä kulkiessamme, ja edetessä tämän tutkimuksen tuloksissa, pääsemme pisteeseen jossa puolestaan voimme todeta kaikessa tässä hulluudessa olevan järkeä! Siis, järkeä siinä mielessä, kun pitäisimme naisen logiikkaa logiikkana.
ellauri105.html on line 81: Hullunakin kelpasi; syöttivät, eivätkä tappaneet. Keltaisessa siirapissa olo ei tuntunut miltään, mutta hulluudessa tuntui, jos joltakin. Astiat korjattiin. Hoitajat lähtivät juomaan kahvia ja lukemaan lehtiä. He opastivat uutta "miestä". Ovea ei saanut avata kenellekään ulospäin, ennen kuin tunsi varmasti pyrkijän. Ne saattoi
ellauri241.html on line 228: To change; her elfin blood in madness ran, muuttua; hänen tonttuverensä hulluudessa juoksi,
ellauri267.html on line 624: Ja nyt olen pyörteen hulluudessa,
ellauri359.html on line 82: Tietoisena Blaken visioista William Wordsworth kommentoi: "Ei ollut epäilystäkään siitä, että tämä miesparka oli hullu, mutta tämän miehen hulluudessa on jotain, joka kiinnostaa minua enemmän kuin lordi Byronin ja Walter Scottin järkevyys."
ellauri458.html on line 293: ERÄÄN KAUHEAN TEON haluaisin tähän lisätä, eli sen kauhean teon, jonka Josefus kuvailee juutalaisten piirityksestä. Eräs nainen, varakkaasti ja suvultaan jalo, kärsi saman kohtalon Jerusalemin piirityksessä kuin muukin hänen luokseen kerääntynyt ihmisjoukko. Tyrannit valtasivat täysin hänen jäljellä olevat omaisuutensa, jotka hän oli tuonut kotoaan kaupunkiin. Jos suuresta rikkaudesta, jolla hän kykeni ansaitsemaan niukan päivittäisen elannon, oli vielä jäljellä mitään, ryöstäjien seuraajat ryntäsivät paikalle ja ottivat sen haltuunsa. Tämän vuoksi suuri nainen närkästyksestä, ikään kuin jonkinlaisessa hulluudessa, väsyi, niin että hän ajoittain yllytti ryöstäjiä omaan kuolemaansa kirouksilla ja solvauksilla. Mutta koska kukaan, vihainen tai säälittävä, ei tappanut häntä, ja jos häneltä sattumalta oli saatu ruokaa, hän valitti siitä muille, eikä hänellä ollut enää aikaa etsiä sitä. Mutta kauhea nälkä painoi hänen sisuksiaan ja luuytimiään, ja nälkä ajoi hänet nyt hulluuden pisteeseen; Käytettyään pahimpia neuvoja hän oli nyt aseistettu luonnonlakeja vastaan. Sillä hänellä oli rinnallaan pieni poika, jota hän silmiensä edessä pitäen sanoi: "Onneton äiti, oi onneton poika, sodassa, nälänhädässä ja ryöstäjien ryöstössä, kenelle minä sinut varaan? Vaikka elämää voisi toivoa, meidät silti painostaa roomalaisen orjuuden ike. Tule siis, oi lapseni, ole äidin ruoka, ryöstäjien raivo, tarina, joka on aikojen alusta puuttunut vain juutalaisten teurastuksissa." Ja sanottuaan tämän hän teurasti heti poikansa. Sitten hän pani hänet tuleen ja paistoi hänet, ja puolet hänestä todellakin paloi, toinen puoli pysyi peitettynä. Ja katso, ryöstäjät ryntäsivät heti sisään, palaneen lihan hajun valtaamina; he uhkasivat kuolemalla, ellei hän näyttäisi heille viipymättä ruokaa, jonka he olivat aavistaneet olevan valmista. Sitten hän sanoi: "Olen varannut teille parhaan osan", ja paljasti heti lapsen jäljellä olevat raajat. Mutta yhtäkkiä heidät valtasi suuri kauhu, ja vaikka henki oli kuinka raivoisa tahansa, ääni lukittui kurkkuun. Mutta nainen, ankaralla ilmeellä ja nyt julmempana kuin itse saalistajat, sanoi: "Poikani, syntymäsi on minun ja rikokseni on minun. Syö, sillä minä söin ensin minkä synnytin; älkää tehkö itsestänne uskonnollisempia kuin äiti tai lempeämpiä kuin nainen. Mutta jos hurskaus voittaa teidät ja kiroatte ruokani, minä, jota on jo ruokittu sellaisilla, saan taas näitä." Tämän jälkeen he lähtivät kauhistuneina ja vapisten, ja kaikista varoistaan vapautettu kurja äiti popsi tyytyväisenä tämän ruoan. Synnytin auringon, siitin vahingon.
8