ellauri026.html on line 198: Kaljupäinen Roshi (vaikuttaa vähän samansorttiselta huijarilta kuin Piiklesien Maharishi, hizi että näitä mätiä gurujakin piisaa) kuvaili itseään usein vanhaksi, lemmenkipeäksi munkiksi. Sama kuvaus sopi myös Coheniin, joka vastaanotti munkkivihkimyksen Kaliforniassa zen baldyn zen-keskuksessa vuonna 1996. Vihkimyksessä hän sai Roshilta nimen Jikan, jonka Cohen kertoi tarkoittavan hiljaisuutta kahden ajatuksen välillä. Leonardin ze jäi takuulla aika lyhkäsex.
ellauri048.html on line 608: yön hiljaisuutta kuuntelen,
ellauri048.html on line 979: Tennysonin runouden viktoriaaninen romanttisuus ei aina nappaa nykyajan makuun. Kielikuvat voi olla liian kukkaistuoxuisia. Sotasankariutta romantisoidaan. Alf on britti-imperialismin kakunkuorruttaja, se koittaa löytää laissez faire riistosta jotain jaloa. Siinä sivussa se vähän luontoilee. Koko ajan on noita “transseja”, kaikenlaista transsendenssiä ja hiljaisuutta ja yxeyttä siihen sun tähän, ja paljon, paljon loppusointuja. Termiittipesän kuhnuri päästelee peräpäästä pesän tuoxua.
ellauri181.html on line 665: Mies pitää hiljaisuutta lahjana, joten mieheltä kuluu keskimäärin yhdexän minuuttia, ennen kuin hän tajuaa hiljaisuuden mykkäkouluxi. Konfliktin ainexet ovat käsillä, kun kontaktia ja ymmärtämystä hakeva nainen ezii miehen kasvoilta empatiaa peilaavia ilmeitä mutta mies pyrkii pitämään naaman peruslukemilla. Välinpitämättömältä näyttävä ilme saa naisen raivon valtaan ja käyttäytymään miehen mielestä ”hysteerisesti”. Kun mies lopulta lähtee ratkomaan pulmaa päättäväisesti halki-poikki-pinoon-asenteella, nainen tuskastuu lopullisesti. Hermopaineessa naiset puhuvat ja miehet toimivat ajattelematta. Kukaties sixi terapeuttien asiakkaista 90 prosenttia on naisia ja vangeista 90 prosenttia on miehiä. Naisten tekemistä väkivaltarikoxista 50 prosenttia on tehty pms:n antamalla puhdilla juuri ennen kuukautisten alkua. Miesten tulisi oppia, etteivät asiaviestit mene läpi ilman tunnetta. Naisten tulisi tajuta, etteivät tunnepitoiset viestit mene läpi ilman asiaa.
ellauri203.html on line 58: Se on eräänlainen kaasukammio siinä mielessä, että se varmasti muuttaa todellisuuttasi, kokea tällainen kontrasti yhdessä suhteessa tai henkilössä niin lyhyessä ajassa ilman mitään syytä tai tapahtumaa joka osoittaisi miksi. Tässä mielessä "mykistys" voi tapahtua suullisessa viestinnässä, tai se voidaan ilmaista kehonkielen kautta, kuten yhtäkkiä kääntymällä pois sinusta puhuessasi, kävelemällä poispäin sinusta ilman syytä jne. Sammuttamista, "hiljaisuutta", pimenemistä, normaalien ihmisten kannalta, voidaan kutsua myös "syötiksi ja kytkimeksi", jossa sinut provosoidaan keskusteluun tai kokemuksiin, ja yhtäkkiä se mikä oli kahden hengen tango, on nyt sooloesitys. Näytät ja tunnet itsesi idioottimaiseksi ollessasi niin korkealla energiatasolla yksin. Keskustelussa se voi näkyä tavoilla, kuten kiviseinä (ei vastausta, tyhjät tuijotukset) tai nälistys (asiaankuuluvien tietojen pidättäminen, robottivaste, kiintymyksen tai kiinnostuxen puute).
ellauri204.html on line 413: – Tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Illallakin tulee usein vielä jonkun verran kirjoitettua ja ideoitua, niin minua häiritsisi, jos joku puhua pälättäisi kanssani. Ja mieheni on samanlainen, luonnehti Härkönen Iltalehden haastattelussa reilu vuosi sitten. Ize asiassa mua nyttemmin häiritsee jo pelkkä Rikun ajatus. Pihaton ovi sulkeutuu, häräntappoase jää lopullisesti pihalle.
ellauri216.html on line 545: Makarios noudatti hiljaisuutta ja sydämen rukousta valvoen, ettei hänen sisimpäänsä päässyt tunkeutumaan vieraita ajatuksia. Ruumiin kuihtuessa hänen olemuksensa alkoi näyttää ikään kuin luonnonlakien yläpuolelle nousseelta. Kun hän keskittyi puhdistamaan sieluaan, Jumalan armo poltti hänen ruumiistaan niin kuin tuli hiiltä. Sielussaan hän muisti lakkaamatta oman syntisyytensä, mutta hänen henkensä kohosi korkeuksiin. Hänen rukouksensa oli: ”Herra, armahda niin kuin Sinä tahdot ja parhaaksi tiedät.” Eli tee niinkun tykkäät, niinkun teet sanomattakin.
ellauri267.html on line 1217: Kuiskaa käskyjä; ja käskee hiljaisuutta,

ellauri323.html on line 235: ja määrätessään hiljaisuutta: "Naimisissa olevat ihmiset näyttävät usein tältä" -
ellauri326.html on line 251: Tätä hiljaisuutta voi vastustaa vain sanalla. Vain kirjallisuus, vain kulttuuri - se, joka pystyi ja protestoi tätä järjestelmää vastaan. Siksi kouluissa ei koskaan ollut sananvapautta, ei koskaan ollut lainausta Tolstoilta, että isänmaallisuus on orjuutta. Siellä oli vain muotokuvia tämän isänmaan puolesta kuolleista pioneerisankareista. Koulun ydin ei ollut selittää, auttaa ihmisiä ajattelemaan vapaasti - muuten he alkaisivat ajatella vapaasti ja ihmetellä, mitä me täällä, orjien maassa, teemme? Koulun tehtävänä on aina ollut selittää lapsille, että heidän on kuoltava tämän isänmaan puolesta. Pojat ovat sotilaita, tytöt sairaanhoitajia. Tämä on koulu, josta nämä ihmiset tulivat. Ja tämän nämä opettajat opettivat heille.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri391.html on line 543: Moderni keskustelu hiljaismista voidaan jäljittää Ludwig Wittgensteiniin [de], jonka teokset vaikuttivat suuresti jokapäiväisen kielen filosofeihin. Vaikka Wittgenstein itse ei kannattanut hiljaisuutta, hän suhtautui myönteisesti tähän näkemykseen. Yksi varhaisista "arkikieltä" käsittelevistä teoksista, Gilbert Rylen [en] mielen käsite, yritti osoittaa, että dualismi johtuu kyvyttömyydestä ymmärtää, että henkinen sanasto ja fyysinen sanasto ovat yksinkertaisesti eri tapoja kuvata samaa ilmiötä, nimittäin ihmisen outoa käyttäytymistä. J.L. Austin [en] omaksui kirjassaan Sense and Sensibility samanlaisen lähestymistavan skeptismin ja aistihavainnon luotettavuuteen liittyviin ongelmiin väittäen, että ne syntyvät vain tavallisen kielen väärintulkinnan vuoksi, eivät siksi, että siinä olisi jotain aidosti vialla. Norman Malcolm [en], Wittgensteinin ystävä, otti hiljaisen lähestymistavan mielenfilosofian skeptisiin ongelmiin.
ellauri392.html on line 245: täällä tuolissa tai sängyssä hän viettää miettien hiljaisuutta
ellauri392.html on line 248: ​​hiljaisuutta pohtien hän kuuntelee
ellauri392.html on line 655: A huge and birdless silence. In her wake Valtavaa hiljaisuutta ilman lintuja. Sen vanavedessä
xxx/ellauri116.html on line 227: Ulla Hubara, 42 Rakastaa hiljaisuutta ja puutarhatöitä. Otti joskus Arnonin mustikkametsään - ei ota enää. (Liikaa hyttysiä.) Shirley Hubara, 20 Aikoo englannin opettajaksi, asuu Helsingin keskustassa. Läheiset välit kotiin. Sarah Hubara, 15 Shirleylle läheinen sisko. Menossa syksyllä ammattikouluun. Eden Hubara, 7 Hartaasti odotettu kuopus.
xxx/ellauri130.html on line 743: Loppu on hiljaisuutta.William ShakespeareMKILL!
xxx/ellauri356.html on line 640: Valkoisesta pisteestä mustaan ​​pisteeseen/ missä on kirjoitettu/ ilman/ päivä, ilman yötä, vetovoima/ sanojen vetäytyminen/ merien... Piilotetut esineet/ ovat lauseita/ minne piiloudun/ don älä unohda rakkautta. /Kirjekuori/ on hiljaisuus. Esittää / kirjoittamasi / kuunnella kirjojen hiljaisuutta. Kirjoittaminen antaa mahdollisuuden ajatella. Se on elämän/muisto./Sen avulla voit unohtaa/kärtyä, sen avulla voit rakastaa, sen avulla voit olla yhdessä/ympärillä, yksinäisyydessä./Kirjoittaminen saa sinut matkustamaan/ Kun haluamme/tai emme halua /…/Kirjoittaminen...
18