ellauri012.html on line 303: Mut mitä lieventäviä näkökohtia löytyiskään sussa jos rikos oisi anteeksiannettava? Kannattamaton kunnia, vaivalloinen rikkaus ei mua koskaan oisi houkuttanut; mutta noi sulot, toi kauneus, toi ilme, jonka näen silmissäni vielä nyt, ne aiheutti mun lankeemuksen. Sun kasvot oli mun syyllisyyden syy; sun silmät, sun puhe lävisti mun sydämen; ja vaikka mun kunnianhimo ja omatunto koitti panna vastaan, rakkaus kohta voitti. Jumala hylkäs mut mua rangaistakseen. Sä et ole enää maailmassa, sä sanoit sen irti: mä oon munkki olosuhteiden pakosta; eikö meidän pitäisi ottaa lusikka nyt kauniiseen käteen? Koitatko sä tuhota mun hartauden näin alkumetreillä? Pitäiskö mun jättää apottikunta jonka just vasta aloitin? Hylätä valat? Mä tein ne jumalan katsoessa päältä; minne mä pakenen sen vihaa jos mä rikon ne? Anna mun hakea helpompaa oloa työhommista, vaik se onkin vaikeaa. Multa kuluu kokonaisia päiviä ja öitä täällä luostarissa ilman silmän täyttä. Mun rakkaus palaa vaan kuumemmin keskellä näitä huolettomia hessuja, ja mun sydäntä pistää sun surut ja mun omat. Vitsi mä menetin paljon ajatellen sun uskollisuutta! Mitä nautintoja jäikin kokematta! Mun ei pitäs tunnustaa tätä heikkoutta sulle; tiedän että teen siinä virheen. Jos mä voisin olla lujempi, saattaisin suututtaa sut muhun ja sun vihastus vois saada aikaan sen mihin sun tahdonvoima ei näytä riittävän. Mä julkaisin mun heikkouteni maailmalle rakkauslauluissa ja värssyissä, eikö tän rakennuksen pimeät sellit vois peittää saman heikkouden ees vähän? Mut ei! Mä oon yhä sama! Tai jos vältänkin mä pahimman, en pysty hyvään. Velvollisuudentunto, järki ja säädyllisyys, jotka joskus on merkinneet mulle jotakin, on täällä hyödyttömiä. Kaikkien näiden äänten keskellä jotka käskee mun tehdä mitä pitää, mä kuulen ja tottelen vaan salaisen ja epätoivoisen tunteen ääntä. Nauttimatta yhtään hyveestä, välittämättä tilastani ja keskittymättä lukuihin, mä olen mielikuvituksessani koko ajan just siellä missä mun ei pitäis olla, enkä pysty oikaisemaan itseäni. Koko ajan panttaa vastakkain taipumus ja pakko. Olen sekopäinen rakastaja, meluan hiljaisuuden keskellä, olen levoton täällä rauhan sydämessä. Tää on niin vitun noloa!
ellauri012.html on line 413: Koitetaan viedä uskonnollinen perfektionismi ihan tappiin. On kaunista kun löytää kristillisiä mieliä jotka on niin irti maasta, luojan luomista ja itsestäänkin, että ne näyttävät levitoivan erossa ruumiista missä ne on kiinni, ja käyttää ruumista vaan orjana. Me ei voida koskaan päästä jumalan tasolle. Miten paljon me yritetäänkin, me jäädään aina takatuhdolle, me ei edes tajuta kuinka paljon. Toimitaan vaan jumalan kunniaksi välittämättä muista luomista tai edes itsestämme, ei välitetä omista haluista tai muitten toiveista. Jos me oltaisiin aina sellaisia, niin mä voisin ihan hyvin tulla asumaan Parakleteeseen, josta mä olen pitänyt tarkkaa huolta ja sitä koko ajan tuhannesti siunannut. Mä opettaisin sitä mun omilla sanoilla ja animoisin sille esimerkkiä; stalkkailisin mun siskojeni elämää, enkä komentaisi mitään mitä en itse voisi pitää: käskisin teidän rukoilla, mietiskellä, ja tehdä työtä, ja pitämään hiljaisuuden lupauksen; ja mä itekkin rukoilisin, duunailisin, tuumailisin ja oisin enimmäkseen hiljaa.
ellauri029.html on line 36: B-O-R-I-N-G! BORING! Jan Blomstedt kirjoittaa ikävystymisen autuudesta. Jan Blomstedt on i-k-ä-v-y-s-t-y-t-t-ä-v-ä. Jan Blomstedt kirjoittaa hiljaisuuden kieliopista. Jan Blomstedt saisi olla hiljaa ja muuttaa maalle opettamaan preskriptiivistä kielioppia. Jan Blomstedt kirjoittaa "vasta-ajattelijoista". Jan Blomstedt on vasta ajattelija. Aivan vasta-alkaja. Jan Blomstedt kirjoittaa: meidän on hyväksyttävä narrimaisuutemme. Jan Blomstedtin kahden esseekokoelman jälkeen se onkin varsin helppoa.
ellauri036.html on line 1674: kökön hiljaisuuden ja typeryyden perästä,
ellauri043.html on line 478: Ne kertautuvat, ympäröivät sen, piirittävät sitä. Sen valtaa sanomaton kauhu; eikä se tunne enää muuta kuin polttavaa kouristusta mahaportissa. Päässä vallizevasta metelistä huolimatta se tajuaa valtavan hiljaisuuden joka erottaa sen maailmasta. (Flaubertilla oli epilepsia.) Se yrittää puhua; mahdotonta! On kuin sen olemuxen puhelinvaihde olisi sulanut. Vastustamatta enempää Anttoni kaatuu matolle.
ellauri043.html on line 1283: Pitkän hiljaisuuden jälkeen,
ellauri043.html on line 1529: Pitkän hiljaisuuden jälkeen:
ellauri043.html on line 2514: Alaoxien alla siellä täällä näkyy sukupuuttoon kuolleen lehmäantiloopin sarvet, tai normiantiloopin kirkkaat silmät; siellä kykkii papukaijoja, lepattelee perhosia, vetelehtii sisiliskoja, pörisee kärpäsiä; ja hiljaisuuden keskellä kuuluu elämisen syvällinen syke.
ellauri043.html on line 4629: Naisten nyyhke lakkaa; ja pienen hiljaisuuden jälkeen,
ellauri049.html on line 970: Dans un tumulte au silence pareil, samanlaisen hiljaisuuden mellakassa,
ellauri142.html on line 511: ”Joka tahtoo kuulla hiljaisuuden äänen itsessään, hänen korvansa pitää olla kuuro kaikille ulkonaisille äänenpuuskille.” (H. P. Blavatsky, Kultaisen opin kirja.) Kun on hiljaista, kuuluu tinnituxen ääni tosi kovana.
ellauri181.html on line 665: Mies pitää hiljaisuutta lahjana, joten mieheltä kuluu keskimäärin yhdexän minuuttia, ennen kuin hän tajuaa hiljaisuuden mykkäkouluxi. Konfliktin ainexet ovat käsillä, kun kontaktia ja ymmärtämystä hakeva nainen ezii miehen kasvoilta empatiaa peilaavia ilmeitä mutta mies pyrkii pitämään naaman peruslukemilla. Välinpitämättömältä näyttävä ilme saa naisen raivon valtaan ja käyttäytymään miehen mielestä ”hysteerisesti”. Kun mies lopulta lähtee ratkomaan pulmaa päättäväisesti halki-poikki-pinoon-asenteella, nainen tuskastuu lopullisesti. Hermopaineessa naiset puhuvat ja miehet toimivat ajattelematta. Kukaties sixi terapeuttien asiakkaista 90 prosenttia on naisia ja vangeista 90 prosenttia on miehiä. Naisten tekemistä väkivaltarikoxista 50 prosenttia on tehty pms:n antamalla puhdilla juuri ennen kuukautisten alkua. Miesten tulisi oppia, etteivät asiaviestit mene läpi ilman tunnetta. Naisten tulisi tajuta, etteivät tunnepitoiset viestit mene läpi ilman asiaa.
ellauri203.html on line 87: Älä odota saadaksesi selville, mitä on tulossa. Ei ole hyväksyttävää syytä "hiljentyä". Riippumatta siitä, sammuvatko he sinua kohti, välttelevät sinua, trianguloivat tai rankaisevat sinua, ovat korvanneet sinut tai ovat läpi kanssasi, sinun pitäisi vastata heidän hiljaisuutensa hiljaisuudella, blokkaamalla heidät välittömästi ja poistamalla heidät elämästäsi. Sinun on päästävä pisteeseen, jossa varjoisa, epäjohdonmukainen käyttäytyminen riittää, vaikka et ansaitse ja vaikka ei ole selitystä miksi. Tämäntyyppisten ihmisten kanssa hiljaisuus on paras reaktio heidän hiljaisuuteensa, koska oman hiljaisuuden aikana voit tarkkailla, mitä he todella yrittävät kommunikoida.
ellauri216.html on line 871: On hyvin tunnettua niille, jotka ovat ryhtyneet tutkimaan isien töitä ja niille, jotka yrittävät tätä hiljaisuuden elämää, että on ruumiin hesykiaa ja sielun hesykiaa. Edellinen viittaa ulkoisiin seikkoihin ja jälkimmäinen sisäisiin. Ruumiin hesykia viittaa tavallisesti hesykastisiin asentoihin ja pyrkimykseen minimoida ulkonaiset esitykset, aistien kautta sieluun tulevat ja vastaanotetut kuvat. Sielun hesykia tarkoittaa, että mieli saavuttaa kyvyn ja voiman olla vastaanottamatta mitään viettelyksiä harhoihin. Tässä tilassa ihmisen sielu omaten tarkkavaisuuden ja katumuksen keskittyy sydämeen. Mieli (energia) keskittyy sydämen paikkaan (olemus) yhdistyen siihen, siten saavuttaen osittaisen tai suuremman tiedon Jumalasta.
ellauri216.html on line 1146: Päivittäinen liturginen ympyrä Valaamin luostarissa alkaa kello 17 pienellä soitolla. Sitten luetaan Valaam-luostarisääntö, kolme kaanonia akatistin kanssa Jumalanäidille ja anteeksiantoriitti. Säännön jälkeen veljet menevät ruokasaliin illalliselle. Kello 21:00 kello soi ilmoittaen hiljaisuuden ajan, jonka aikana munkit lukevat sellin sääntöä, joka koostuu Jeesus-rukouksesta ja kumartumisesta. Matiinia, jota edeltää Midnight Offia, vietetään luostarissa kello 5. Tämän jälkeen tarjoillaan varhainen jumalallinen liturgiapala. Palvelu päättyy yhdeksännen alussa. Aamuteen (sello) ja lyhyen tauon jälkeen luostarit, aloittelijat ja työläiset menevät dekaaneille määrättyihin tottelevaisuustreeneihin.
ellauri275.html on line 235: Metsän hiljaisuuden rikkoi Hän ei alentunut kuulemaan vanhan miehen pyyntöä.
ellauri277.html on line 211: Vasta kun juot hiljaisuuden virrasta, laulat todellakin Elvis Presleyn tavalla.
ellauri278.html on line 136: Ja metsät herättävät hiljaisuuden,
ellauri281.html on line 135: Ja metsät herättävät hiljaisuuden,
ellauri321.html on line 364: Sinä edelleenkin hiljaisuuden hävytön morsian,
ellauri321.html on line 365: sinä hiljaisuuden ja hitaan ajan kasvatuslapsi, (rivit 1–2)
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 502: Ai niin ja vielä vähän kauneudesta jos jaxatte. Hänen elämäntyönsä kolme hahmoa kasvoi tästä taistelusta, joka ravisteli häntä enemmän kuin kukaan muu: Mignon, Ottilie, Helena. »Joten anna minun loistaa, kunnes minusta tulee | Älä riisu valkoista mekkoani! I kiiruhdan kauniista maasta alas tuohon vahvaan taloon. I Siellä minä levon pienen hiljaisuuden I Sitten tuore näkymä avautuu | Jätän sitten puhtaan kuoren | Vyö ja seppele takaisin." Ja hän jättää myös Helenan taakse: "Mekko ja huntu jäävät hänen syliinsä." Goethe tietää, mitä tämän ulkonäön pettämisestä sanottiin. Hän varoittaa Faustia: ”Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on kaikesta jäljellä. | Mekko, älä anna sen mennä. Siellä jo kynitään | Demonit kärjessä, haluaisivat | Alamaailmaan repiä sen. Pidä kiinni! | Se ei ole enää se jumalatar, jonka menetit Mutta se on jumalallista, housut tai ilman housuja."
ellauri371.html on line 260: "Näytetään niille politiikassa." Tänään aloitan siitä että toistan sen, mitä on jo sanottu, ja pyydän teitä muistamaan sen: hallitukset ja kansat ovat tyytyväisiä politiikkaan pröystäilevään. Ja mistä heidän pitäisi katsoa vaatteiden vuoria? Syödä kaalikeittoa, kun heidän edustajilleen on tärkeintä pitää hauskaa, kaada izelles vaan. On erittäin tärkeää, että politiikkamme tietää tämän yksityiskohdan: se auttaa meitä siirryttäessä tuomio vallanjaosta, sananvapaus, lehdistönvapaus, uskonnot (uskot), yhdistymisoikeudet, yhdenvertaisuus talouden edessä, omaisuuden koskemattomuus, koti, vero, (ajatus piiloverosta), taannehtiva laki, Kazo uusixi minä olen tekevä kaikki. Uusixi. Kaikki nämä kysymykset ovat sellaisia, että ne ovat suoraan ja peitetty ihmisten puolesta ei saa koskaan koskea. Въ niissä tapauksissa, joissa on tarpeen koskea niitä, se on välttämätöntä. Älä luettele niitä, vaan kerro ne yksityiskohtaisesti. Toivon, että nykyaikaisen oikeuden periaatteet tunnustetaan meille. Tämän hiljaisuuden merkitys on se että nimeämätön periaate jättää meille vapauden toimia, on mahdotonta hyväksyä jommankumman poissulkemista siitä - Mutta; kun ne luetellaan, ne kaikki näyttävät siltä jo annettu.
ellauri377.html on line 252: Valentiniinen kirjallisuus kuvaili alkuperäistä olentoa, nimeltään Bythos, kaiken alkuna. Aikojen hiljaisuuden ja mietiskelyn jälkeen Bythos synnytti muita olentoja emanaatioprosessin kautta. Ensimmäiset olentojen sarjat, aeonit, olivat lukumäärältään kolmekymmentä, ja ne edustivat viittätoista syzygiaa tai sukupuolisesti toisiaan täydentävää paria. Sofian, yhden alhaisimmista eoneista, erehdyksen ja Saklan* tietämättömyyden kautta alempi maailma syntyy aineelle alistettuna. Ihminen, alemman maailman korkein olento, osallistuu sekä psyykkiseen että hyliseen (aineelliseen) luontoon, ja lunastustyö koostuu korkeamman, hengellisen, vapauttamisesta sen orjuudesta alempaan. Tämä oli Jeesuksen ja pyhän hengen sana ja tehtävä. Valentinuksen kristologia saattoi olettaa kolmen lunastavan olennon olemassaolon, mutta Jeesuksella oli maan päällä yliluonnollinen ruumis, joka esimerkiksi "ei kokenut turmeltumista" ulostamalla, Klemensin mukaan. Valentinin järjestelmä oli kattava, ja se kehitettiin kattamaan kaikki ajatuksen ja suolen toiminnan vaiheet.
xxx/ellauri056.html on line 519: Kant käytti hiljaisen vuosikymmenensä pohtien ratkaisua esitettyyn ongelmaan. Kun hän lopetti hiljaisuuden toukokuussa 1781, hänen vastauksensa oli Puhtaan järjen kritiikki. Vaikka Kritiikki on nykyään eräs filosofian historian kuuluisimmista teoksista, siitä ei välitetty juuri lainkaan sen ensimmäisellä julkaisukerralla. Kirja oli pitkä, alkuperäisenä saksankielisenä painoksena yli 800 sivua, ja se oli kirjoitettu kuivalla koulufilosofisella tyylillä. Se sai vain muutamia arvosteluja, ensimmäisen ilmestyessä vasta tammikuussa 1782, eivätkä arvostelijat ymmärtäneet Kritiikin vallankumouksellista luonnetta. Kant pettyi teoksen saamaan vastaanottoon. Hän kuitenkin ymmärsi teoksen epäselvyyden ja kirjoitti teoksen Prolegomena, joka teki yhteenvedon Kritiikin pääkohdista.
xxx/ellauri087.html on line 70: Hetken hiljaisuuden jälkeen jengi ymmärtää ja koko sali puhkeaa aplodeihin. Sitähän tässä jo vähän odoteltiinkin. Amerikkalaiset 50-luvun viihdejäbät osas ton ajotuxen ihan mikrosekunnilleen. Ne ei koskaan jatkaneet läppää ennekuin läpytys ja hirnunta oli oikeasti tauonnut.
xxx/ellauri174.html on line 115: Lordi Ewaldin oli mahdotonta rypistää kulmiaan näille sanoille vaikka yritti, ja niin upea oli se vakava intonaatio, jolla tämä malja kohosi hiljaisuuden keskellä, se oli kaiken sopivuuden yläpuolella: herrasmies pysyi mykkänä ihailusta.
xxx/ellauri175.html on line 366: "Istu ja pala! Edison mutisi epäilyttävän hiljaisuuden jälkeen.
xxx/ellauri177.html on line 296: -- Ja miksi rakastat minua? kysyi Albine uudelleen. Hän hymyili, mutta ei vastannut aluksi. Sitten hän sanoo: -- Rakastan sinua, koska tulit yhtäaikaa. Se kertoo kaiken... Nyt olemme yhdessä, rakastamme toisiamme. Minusta tuntuu, että en enää eläisi, jos en rakastaisi sinua. Olet hengitykseni. Hän alensi ääntään ja puhui unessa. -- Emme työnnä sitä sinne heti. Se kasvaa ensin sinun mahallasi. Sen täytyy kasvaa isommaxi, sen on oltava vahva... Muistatko kuinka rakastimme toisiamme! Mutta emme sanoneet sitä. Olemme lapsia, olemme tyhmiä. Sitten eräänä kauniina päivänä se tulee liian pletkuxi, se pakenee sinua... No, meillä ei ole muuta asiaa; rakastamme toisiamme, koska meidän elämämme on rakastaa toisiamme. Albine, heittäen päänsä taaksepäin, silmäluomet täysin kiinni, pidätti hengitystään. Hän maisti tämän sanojen hyväilyn vielä lämpimän hiljaisuuden. - Rakastatko minua? Rakastatko minua? hän änkytti silmiään avaamatta.
xxx/ellauri177.html on line 344: Se oli keskellä puu, joka hukkui niin paksuun varjoon, että sen olemusta ei voinut erottaa. Sillä oli jättimäinen koko, runko, joka hengitti kuin rintakehä, oksat, jotka se ulottui kauas, kuin suojaavat raajat. Hän vaikutti hyvältä, vahvalta, voimakkaalta, hedelmälliseltä; hän oli puutarhan dekaani, metsän isä, yrttien ylpeys, puskan vararehtori, joka päivä huipulla nousevan ja laskevan auringon ystävä. Sen vihreästä holvista putosi kaikki luomisen ilo: kukkien tuoksut, lintujen laulut, valopisarat, aamunkoiton raikas herääminen, hämärän unen lämpö. Sen mehu oli niin vahvaa, että se virtasi sen kuoresta; hän kylpee hänet hedelmöityssumussa; se teki hänestä maan miehisyyden. Ja se riitti raivauksen lumoukseen. Muut puut hänen ympärillään rakensivat läpäisemättömän muurin, joka eristi hänet hiljaisuuden ja puolivalon tabernaakkelin syvyyteen; siellä oli vain vehreyttä, ilman pilkkua taivasta, ilman pilkahdusta horisontista, vain rotunda, joka peittyi kaikkialle lehtien pehmennettyyn silkkiin, joka oli venytetty maahan sammaleen satiinisella sametilla. Se oli sanalla sanoen kuin vanhan Goethen kyrpä.
xxx/ellauri177.html on line 579: Kuten kahdella ystävällä, jotka eron jälkeen tapaavat uudelleen, menevät pois jonkun yksinäisen joen reunalle, heillä on vähemmän hellää luottamusta; sillä niinä jumalallisen hylkäämisen tunteina Jeesus halusi olla hänen ystävänsä, paras, uskollisin, se, joka ei koskaan pettänyt häntä, joka palautti hänelle vähän kiintymystä vastaan kaikki iankaikkisen elämän aarteet. Varsinkin tällä kertaa pappi halusi pitää sen sisällään oikein pitkään. Kello kuusi iski mykässä kirkossa, jota hän edelleen kuunteli, olentojen hiljaisuuden keskellä.
xxx/ellauri177.html on line 643: Ja mikä todiste hänen iljettävistä ruokahaluistaan! Hän ei voinut tunnustaa virhettään liukastumatta itsestään huolimatta tarpeeseen tehdä se uudelleen mielessään. Eikö hän asettaisi hiljaisuuden suolleen! Hän unelmoi tyhjentävänsä päänsä, jotta hän ei enää ajattelisi; avaamaan suonensa, jotta hänen syyllinen verensä ei enää vaivaisi häntä. Hetken hän lepäsi kasvonsa käsiensä välissä vapisten, piilottaen ihonsa pienimmätkin palaset, ikään kuin hänen ympärillään kiertelevät pedot olisivat saaneet hänen hiuksensa nousemaan kuumalla hengityksellään.
xxx/ellauri177.html on line 721: Hän piti lyhyen, mietteliään hiljaisuuden; sitten hän jatkoi:
xxx/ellauri177.html on line 777: Hiän ei sano enempää. Hiän otti sen esiin väkisin, kiihkeässä syleilyssä. Hiänen huulensa tarttuivat tähän elottomaan ruumiiseen herättääkseen sen henkiin. Ja Sergellä oli edelleen vain kyyneleitä. Pitkän hiljaisuuden ja lutkutuxen jälkeen Albine puhui. Hän oli taas jaloillaan, halveksiva, päättäväinen.
xxx/ellauri195.html on line 83: Vessan vetäminen hiljaisuuden jälkeen
xxx/ellauri234.html on line 304: Majuri Vaara istuu pöytänsä ääressä Lapion yhteiskoulun opettajanhuoneessa selvitellen papereistaan parhaillaan kokoontuvan ja koottavan pataljoonan tarpeita. Reipas koputus oveen katkaisee kesäkuisen päivähetken hiljaisuuden. »Sisään», majuri sanoo ajatuksissaan ja jää papereittensa ääreen. Ovi kuuluu avautuvan. Kaksi paria pikkujalkoja kuuluu lyövän kantapäät yhteen. Majuri Vaara nousee ja kääntyy oveen päin.
xxx/ellauri292.html on line 484: Voimme myös uskoa tarinan hänen vaikenemisestaan viisi vuotta Pythagoraan hengessä; ja lisäksi tapa, jolla hän täytti tämän hiljaisuuden lupauksen, oli kiitettävä, joskin jäi lyhkäsexi.
xxx/ellauri380.html on line 320: CBS News julkaisi 15. helmikuuta 2011 lausunnon, jonka mukaan 39-vuotiasta Logania oli pahoinpidelty ja seksuaalisestikin ahdisteltu 11. helmikuuta, kun hän kuvasi Hosni Mubarakin eroamisen jälkeisiä juhlia Tahrir-aukiolla. 60 Minutes lähetti hänen haastattelunsa aiheesta 1. toukokuuta 2011; hän sanoi puhuvansa Egyptissä esiintyvän joukkoseksuaalisen väkivallan vuoksi ja murtaakseen hiljaisuuden seksuaalisesta väkivallasta, josta naistoimittajat ovat haluttomia raportoimaan, jos se estää heitä tekemästä työtään.
39