Sitten, mulla oli kumppaneita. Ne marssivat huilujen tahdissa, hyvässä järjestyxessä, tasatahtiin, hengitellen kilpiensä yläpuolelta, töyhdöt pystyssä, peizi etukenossa. Heittäydyttiin taisteluihin huutaen kovaa ja korkealta kuin kotkat. Sota oli riemukasta kuin kekkerit. 300 hemmoa koko Aasiaa vastaan.
ellauri073.html on line 210: John McCain oli US politiikan David Foster Wallace (jatkaa Matt): pelkkää pintaliitoa. Molempien ura oli vaihtoehtoista totuutta. Wallace oli muka “avant-garde” artisti mutta matki Hubert Selbyä, Franz Kafkaa ja 12 muuta hemmoa; McCain oli "sotasankari" joka särki 8 konetta ja särkyi kidutuxessa. (En mä ois kyllä, miettii Matt). Molemmat oli huonoja koulussa: Wallu jätti kesken tohtoriopinnot ja Johnu sai melkein potkut sota-akatemiasta. Ne oli ilkeitä naisille: Wallu stalkkasi useita naisia ja kerran työnsi tyttöystävänsä liikkuvasta autosta. McCain otti avioeron vammaisesta vaimosta ja nimitti tosta vaimoa julkisesti "vituxi". Wallace oli olevinaan omaperäinen vaikka se kirjoitti kuin ala-asteella, ja McCain oli olevinaan kapinoizija vaikka se oli rebublikaanina ihan keskitasoa. Tähän vähän lisää Wallun plitiikkanäkemyxiä:
ellauri073.html on line 225: Selvästikin oikea johtaja ei ole vaan joku jolla on samanlaiset mielipiteet kuin sulla, eikä sellanen joka susta vaan on hyvä tyyppi. Oikea johtaja on joku joka oman supervoimansa ja karismansa ja esimerkkinsä avulla antaa inspistä porukoille, "inspis" nyt vakavasti ja epäkliseisessti ymmärrettynä (mitähän sekin olisi...) Oikea johtaja saa "meidät" tekemään asioita jotka "meistä" tuntuu "sieltä" hyvältä. Se on "mystinen" kyky, vaikee määritelä, mutta kyllä "me" se tunnistetaan kun nähdään, jopa (ja varsinkin tekis mieli sanoa) lapsina. "Sä" muistat sen varmaan joissain tosi mahtavissa koutseissa, opettajissa, tai jossain erikoisviileässä isommassa kaverissa jota kazoit "ylöspäin" (kiinnostava ilmaus) ja halusit matkia. Jotkut "meistä" muistaa nähneensä tän piirteen lapsena jossain pastorissa tai rabbissa, tai parzikajohtajassa, tai vanhemmassa tai kaverin vanhemmassa, tai jonkun kesätyön bossissa. Joo, nää oli kaikki "auktoriteettihahmoja", mutta tää on jotain aivan erikoista auktoriteettia (höpön höpön, se on kaikki just sitä samaa tavallista alfasusimeininkiä). Jos olit intissä, tiedät kuink tosi helppoa on sanoa mitkä kapiaisista oli oikeita johtajia ja mitkä ei, ja miten vähän nazat siihen vaikuttaa. (Tää on kuin ote Tuntemattomasta sotilaasta.) Johtajan oikea arvovalta on supervoima jonka sille myönnät mieluusti (no en takuulla), ja annat sille tän powerin ihan mielellään, olematta alistunut tai kaunainen, se tuntuu "oikealta". (Vitut, sellaista hemmoa ei mulle olekaan). Ihan syvältä, sä aina tykkäät siitä miltä oikea johtaja saa sut tuntumaan, sä paiskit töitä kovemmin tai oikein venytät ja ajattelet ettet ois tähän pystynyt ellei sulla olis ollut tätä heppua jota sä kunnioitit ja johka sä uskoit ja jota sä haluut miellyttää. (HYI HELVETTI! Jopa on paxua.)
ellauri150.html on line 428: Me nähtiin Rostandin näytelmä Cyrano de Bergerac Pirjo ja Kimmo Koskenniemen kuzusta Suomenlinnan kesäteatterissa. En muista siitä enää YHTÄÄN mitään. Juoni oli jotain sellasta, että Savinienin piti kosiskella serkkunsa Roxanen puolesta jotain puisevaa mutta normaalinenäisempää hemmoa.
xxx/ellauri234.html on line 411: Et gratus raptae raptor uterque fuit. Kumpikin hemmoa jälkeenpäin vielä kiitti.
7