ellauri012.html on line 272: mua ja auta tätä raukkaa kieltämään halunsa - siis itsensä - ja jos mahdollista myös sut! Jos olet rakastaja - isä, auta rakastajatarta, lohduta lasta! Nää hellät nimet kai liikuttaa sua; tottele säälistä ellet rakkaudesta. Jos täytät pyyntöni, koitan jatkaa nunnana, enkä enää niskuroi. Olen valmis nöyryyttämään itseni sun kanssa ton ihanan jumalan eteen, joka tekee kaiken meidän hyväksi (seuraa lisää hymistelyä).
ellauri012.html on line 383: Kun mä kerron mikä kilpailija on tempaissut mun sydämen pois sulta, kiität mun mielenmuutosta, ja pyydät tätä kilpailija liimaamaan sen kii. Tästä sä jo arvaat että jumalahan se on joka vie nyt sulta Heloisen. Jep, mun rakas Abelard, nyt se antaa mulle sen mielentyyneyden jonka meidän kurjuuden kirkas muisto ennen esti. Just taivas joo! mikä muu kilpailija vois ottaa sulta mut? Voisitko kuvitella, että joku vaan, joku ihminen voisi kumittaa sut mun sisältä? Voisitko kuvitella mun vaihtavan jumalisen ja sivistyneen Abelardin kehenkään alempaan kuin jumalaan? Ei, must tuntuu et sä olet arvioinut mut oikein tässä kohtaa. Varmaan sä haluut tietää millä keinoin jumala sai aikaan näin suuren muutoksen? Kerron sulle, että saisit ihmetellä sallimuksen salaisia kiemuroita. Muutama päivä sen jälkeen kun sun vika kirje tuli mä sairastuin vakavasti (Joopa joo, aina tää sama deus ex machina näissä muinaisjutuissa); lääkärit jo luovutti mut kuolemalle. Silloin mun tunne, joka aina ennen oli tuntunut musta viattomalta, alkoi näyttää pahalta. Muistista tulvahti kuin filmissä (joojoo, anakronismi, mutta siltä se varmaan just tuntui) kaikki mun elämän menneet teot, ja mun täytyy tunnustaa että ainoo tuska jonka tunsin oli tunnontuska meidän rakkaudesta. Kuolema jota olin siihen saakka katsonut vain etäältä, häälyi nyt mun edessä kuin syntisillä. Aloin pelätä jumalan kostoa nyt kun olin lähempänä sitä, ja mua kadutti etten mä ollut ottanut kunnolla käyttöön armolahjoja. Ne hellät kirjeet jotka sulle kirjoitin, rakkaat keskustelut joita kävin sun kanssa, kiusas mua nyt yhtä paljon kuin ne oli ennen viehättäny. Voi Heloise-repukka, mä sanoin, jos on rikos lähteä tolla lailla hehkuttamaan, ja jos tämän elämän jälkeen siitä seuraa varma rangaistus, mikset sä vastustanut kunnolla tollaisia kiusauksia? Ajattele mitä kidutuksia on sulle varalla, kauhistu sua venttaavia helevetin koneita, ja muista samalla nautintoja joita sun eksynyt sielu piti niin hitsin hienoina. Äh! eikö vähän harmita että kieriskelit niin falskeissa huveissa? Lyhyesti, Abelard, kuvittele katumusta jota tunsin, niin et ihmettele lehmänkäännöstä.
ellauri012.html on line 404: Kerron sulle mikä on musta mukavinta täällä eläkkeellä; kun olen kuluttanut päivän ajatellen sua, täynnä tätä alas painettua ajatusta, menen nukkumaan. Sillä öisin Heloise, joka ei kärsi ajatella sua päivisin, rentoutuu mielikseen sua katsomaan ja kuulemaan. Silloin mun silmät liimautuu suhun! joskus sä kerrot sun salaisista huolista, ja mun mieli tuntee surua, joskus unohdat sun vihamiehet ja painat mut lähelles ja mä antaudun sulle, ja meidän sielut, joilla on sama tunne, tuntee myös saman nautinnon. Mutta voi, iloiset unet ja hellät kuvitelmat, miten nopeesti te katootte! Mä herään, avaan silmäni enkä näe Abelardia: ojennan käteni halatakseni häntä ja hän ei ole siinä; itken, ja se ei kuule mua. Tosi hölmöä mun on kertoa mun unistani sulle, joka et välitä sellaisista huvituksista. Mutta Abelard, etkö koskaan näe Heloisea sun unissa? Miltä se näyttää niissä? Puhutko hänelle yhtä hellästi kuin ennen, ja oletko iloinen vai pahoillasi kun heräät? Anteeksi Abelard, anna anteeksi harhaiselle rakkaalle. En mä voi enää odottaa sulta sitä eloisuutta mikä oli sulle ominaista ennen, enkä voi vaatia että meidän halut kohtaavat. Me on sidottu itsemme ankariin sääntöihin, joita pitää seurata ilman mukinoita. Ajatellaan vaan näitä tehtäviä ja meidän sääntöjä, ja käytetään hyvin hyväksemme pakkoa joka pitää meidät erossa. Sinä Abelard päätät sun kurssit ja sun juoksun onnella; sun halut ja pyrkimykset ei estä sun pelastusta. Mut Heloisen pitää itkeä, sen pitää surra ikuisesti tietämättä, kelpaavatko sen kyynelet pelastuksen pantiksi.
ellauri036.html on line 147: "Onko minun se siis sanottava? Onko minun sanottava, etten kuuden kuukauden aikana ole kertaakaan paneutunut levolle, sanomatta itselleni, että kaikki on turhaa, ettet ole koskaan parantuva, etten ole noussut yhtenäkään aamuna vuoteesta ajattelematta, että minun on vielä koetettava, ettet ole sanonut minulle sanaakaan, joka ei ole antanut minun tuntea, että minun on lähdettävä luotasi, ettet ole minua hyväillyt ilman että olisin tuntenut, että minun olisi mieluummin ollut kuoltava? Onko minun sanottava, että päivästä päivään, hetkestä hetkeen, horjuen pelon ja toivon vaiheilla olen tuhannet kerrat ollut kiusauksessa koettaa lopullisesti voittaa joko rakkauteni tai tuskani? Onko minun kerrottava, että niin pian kuin avasin sydämeni sinulle, viskasit ivallisen katseen syvään sen sopukoihin saakka, ja että kun sen taas suljin tunsin omistavani aarteen, johon yksin sinulla oli omistusoikeus? Onko minun kerrottava kaikista niistä heikkouksista ja salaisuuksista, jotka tuntuvat lapsellisilta sen mielestä, joka ei niitä kunnioita? Onko minun mainittava, että kun vihoissasi lähdit luotani, sulkeuduin huoneeseeni lukeakseni ensi kirjeitäsi? Onko minun kerrottava, että on olemassa eräs valssi, jota en koskaan turhaan soittanut, kun kovin ikävöin sinua palaavaksi? Ah, minua onnetonta, kuinka kalliiksi ovat kaikki mykät kyyneleeni, kaikki hellät mielettömyyteni tulleet! Nyt tahdon itkeä. Koko minun tuskani ei ole ollut miksikään hyödyksi."
ellauri043.html on line 5831: Jes!... Jes! mun älli käsittää sen! Se on isompi ilo kuin hellät syleilyt! Mä hyperventiloin mykistyneenä jumalan valtavuudesta.
ellauri048.html on line 1409: Sleep, gentle heavens, before the prow; Uinukaa, hellät taivaat, keulan edessä;
ellauri048.html on line 1410: Sleep, gentle winds, as he sleeps now, Uinukaa, hellät tuulet, se nukkuu nyt,
7