Eläintenkesyttäjät tuovat leijonia. Rastatukkaiset tanssijat vääntelevät käsiä ja suizevat tulta nenänreijistä; neekerijonglöörit pyörittelee palloja, teinitytöt ja pojat heittelee lumppareita jotka särkyy osuessaan kirkkaihin pöytähopeihin. Melu on mahtava, myrskynkaltainen, kemujen päällä leijuu käristyxistä ja hengityxistä kohoavava pilvi. Silloin tällöin suurista soihduista karkaa liekki, joka halkaisee pimeyttä kuin tähdenlento.
ellauri043.html on line 4478: Laatikko, joka on peitetty keltaisella pressulla, heilahtelee sen selässä 2 korin välissä; yheen pannaan uhrilahjat: munia, rusinoita, päärynöitä ja juustoja, siipikarjaa, pikkurahoja; ja toinen on täynnä ruusuja, joita aasnkuljettajat heittelee eteensä mennessään.
ellauri051.html on line 1393: 793 Speeding with tail'd meteors, throwing fire-balls like the rest, 793 Ylinopeutta pyrstömeteorien kanssa, heittelee tulipalloja kuten muutkin,
ellauri073.html on line 292: Videoista on tullut aika kuuluisia. Immonen heittelee niissä motivaatiolauseita: ”You need to push yourself!”
ellauri112.html on line 104: III Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on lopussa. Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin.
ellauri142.html on line 823: Moro taas van der Waals, taas tavataan. Jumalan rooli on sama kuin van der Waalsin apinoiden kunkulla: se on se isocheefi joka on olevinaan pikkuapinoiden puolella kun pahat silfverbäkit pikkucheefit riistää niitä ja raiskaa pikku peppuja. Pikkuapinat hurraa yläoxilla kuin isocheefi tuikkaa pikkucheefejä mehukkaasti takaapäin ja heittelee niitä johkin roskakuiluun vihreitä alaoxilta. Tän esityxen jälkeen kaikki silfverbäkit kokoontuu vapaamuurareiden looshissa ja juo kinkun kanssa maljoja valtavan kusetuxen onnistuttua.
10