ellauri026.html on line 304: Kaikenlainen maine, näkyvyys ja kuuluisuus on hullua, siis tyhmyyttä. Jep jep. Erasmus ennakoi Shakespearea vertaamalla elämää näytelmään:
ellauri037.html on line 717: Luki Klopstockin Sturm und Drang tuubaa opiskeluaikana. Sit Plutarkosta, hakespearea, ">Shakespearea, Voltairea, Rousseauta und Goethea. 10v vanhempi Goethe piti jolppia eka kilpailijana, niillä oli riitaakin. Mut kyl niistä sitten 1794 tuli kavereita vuosikymmenexi. Schiller kuoli 45-vuotiaana tubiin 1805. Goethe suri kovasti, kuoli puolixi. Jatkoi paskanjauhantaa puoliteholla, runokone kävi enää yhdellä pytyllä. Pitkään kyllä vielä prutkutti, vuoteen 1832.
ellauri061.html on line 73: Tässä albumissa koitan ensin haukuskella lisää Shakespearea. Sonetit on jo näpelöity aiemmin ja jotain muutakin. Niin Shylokki tietysti. Ohimennen viittauxia on jo aivan vitusti.
ellauri061.html on line 197: Francis Gentleman was much less appreciative of this play. He felt that its major weaknesses were a "puerile" plot and that it consists of an odd mixture of incidents. The connection of the incidents to each other seemed rather forced to Gentleman. Sama vika vaivaa Jari Pervoa, Rovaniemen Shakespearea (ks alempana).
ellauri061.html on line 199: Edmond Malone, a Shakespearean scholar and critic of the late 18th century, found another flaw in this particular play, its lack of a proper decorum. He found that the "more exalted characters" (the aristocrats of Athens) are subservient to the interests of those beneath them. In other words, the lower-class characters play larger roles than their betters and overshadow them. He found this to be a grave error of the writer. Tääkin muistuttaa Nuorgamin runoilijasta (ks alempana).
ellauri061.html on line 964: Tästä etiäpäin arvostellaan Jari Tervoa, Suomen Shakespearea.
ellauri095.html on line 396: Lapsena Dante Gabriel Rossetti alkoi taidemaalarixi ja kuvitti kirjallisia aiheita varhaisissa piirustuksissaan. Häntä opetettiin kotona saksaksi ja hän luki saxaxi Raamattua, Shakespearea, Goethen Faustia, Arabian yötä, Dickensiä sekä Sir Walter Scottin ja Lord Byronin runoutta. Päättyään koulusta hän opiskeli historiallisen taidemaalari Ford Madox Brownin luona, josta tuli myöhemmin hänen lähin elinikäinen ystävänsä. Hän jatkoi myös hämärämiesten runouden lukemista – Poe, Shelley, Coleridge, Blake, Keats, Browning ja Tennyson - ja aloitti vuonna 1845 käännökset italialaisesta ja saksalaisesta keskiaikaisesta runoudesta. Vuosina 1847 ja 1848 Rossetti aloitti useita tärkeitä varhaisia runoja - Siskoni uni, Siunattu Damozel, Morsiamen alkusoitto, Marian muotokuvasta, Ave, Jenny, Dante Veronassa, Viimeinen tunnustus ja useita sonetteja, joissa hänestä tuli lopulta oikea asiantuntija.
ellauri110.html on line 1130: All of the older characters, by contrast to the younger ones with modern Shakespearean ideas, are out for themselves and their own images, doing whatever it takes to protect themselves, rather than doing what’s right.
ellauri111.html on line 43: Dosto koitti piirtää Shakespearea. Ei tullut hääppönen.
ellauri111.html on line 69: Dostojevski peukutti Shakespearea melkein yhtä paljon kuin Raamattua. Sen veli lähetti sille poseen molemmat, ja se erityisesti kiitti Shakespearesta. Ei se kyllä niellyt nahkoineen karvoineen Billiä, jolla sen mielestä oli paljon "mauttomuuxia" ja "hirveyxiä".
ellauri111.html on line 73: Musta molemmat yrityxet kuolemattomaxi on aivan yhtä paskaa: ambition on aina perseestä, ja nöyristely on nilkkimäistä siihen pyrkimistä takaovesta, siis yhtä perseestä. Ambition, guilt and pride, kaikki ällösanoja. Venäläinen naisdostojevskitutkija Kovalevskaja on sitä mieltä, että Dosto matki Shakespearea, ja oli sen kanssa samaa mieltä että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, eli ahneella on paska loppu.
ellauri185.html on line 400: 36. Mixi me olemme hyviä ja nuo toiset pahoja? Meitä molempia kannustaa izekkyys. No jo oli aivopieru siinäkin. Kovaa peliä Bostonissa, dumari siteeraa Shakespearea tuomitessaan kiltin venäläisen terroristin kuolemaan. Koko artikkeli lähtee puuhun perä edellä. Sekä hyviin että pahoihin tekoihin kannustaa altruismi, joka on vain naamioitua izekkyyttä. Voi helvatti, kuka näin paskaa kirjottaa? joku Graham Lawless, varmaan Wilcockin heimolaisia. Tyyppi ei lainkaan premissoi mitä se tarkoittaa tässä hyvällä ja pahalla käytöxellä. Epäizekkäitä tekoja tehdään sukulaisille ilman aihetta ja kavereille vastavuoroisuuden toivossa. Mitä pahaa siinä on? "Terroristin" mielestä Islamin puolesta oli ok vammauttaa ja tappaa amerikkalaisia. Se oli hyvin paha! Amerikkalaisten mielestä oli ok vammauttaa ja tappaa kasapäin rättipäitä Irakissa ja Syyriassa. Se oli hyvä! Revi siitä huumoria.
ellauri214.html on line 701: Izydor lainasi vain sellaisia kirjoja, joissa oli Felix-sedän Fenix, siitä tuli hyvän kirjan merkki. Pian hän kuitenkin huomasi, että koko kirjakokoelma alkoi vasta kirjaimesta L. Yhdeltäkään hyllyitä ei löytynyt kirjailijoita, joiden sukunimi olisi alka nut An ja Kn väliltä. Niinpä hän luki Laotsea, Leniniä, Leibnitzia, Loyolaa, Lukianosta, Martialista, Marxia, Meyrinkia, Mickiewiczia, Nietzscheä, Origenesta, Paracelsusta, Parmenidesta, Porfyriosta, Platonia, Plotinosta, Poeta, Proustia, Quevedoa, Rousseauta, Schilleria, Słowackia, Spenceria, Spinozaa, Suetoniusta, Shakespearea, Swedenborgia, Sienkiewiczia, Towiańskia, Tokarczukia, Tacitusta, Tertullianusta, Tuomas Akvinolaista, Verneä, Vergiliusta ja Voltairea.
ellauri240.html on line 276: The Shakespearean play ending thus contains several narrative inconsistencies uncharacteristic of Shakespeare, an unusually unsatisfying dénouement, drastically different styles in different places and an unusually large number of long lines that do not scan.
ellauri243.html on line 577: Kun Stark kirjoitti tämän, Vivre Libre ou Mourir ("Elä ilmaiseksi tai kuole") oli jo Ranskan vallankumouksen suosittu motto. Englantilainen romanttinen runoilija William Wordsworth omaksui myös tämän vallankumouksellisen moton säveltäessään rivin: "Meidän on oltava vapaita tai kuoltava, jotka puhumme Shakespearea."
ellauri286.html on line 179: Kertoja tajuaa, että merkki ei ole reikä ja ihmettelee , onko se ruusunlehti. Hän vertaa vaippareunuksen pölyä pölyyn, joka hautasi Troyn, ja pitää itseään köyhänä taloudenhoitajana. Puu koputtaa ikkunaa ulkona, ja kertoja kuvaa Shakespearen istumassa nojatuolissa hänen kaltaisensa tulen edessä ja toivottelevansa keskeytyksetöntä elämää. Hänen Shakespearea koskeva historiallinen fiktionsa kyllästää häntä, ja hän kaipaa päästä miellyttävään ajatusketjuun, joka heijastaisi häntä hyvin.
xxx/ellauri044.html on line 774: Oltuaan 3v briteissä maanpaossa Voltaire suututti sammakkoystävänsä kehumalla Shakespearea ja muutakin brittimenoa. Siitäkös ne vallan vimmastuivat. Kirjoituxet poltettiin ja perskärpänen huidottiin pois Par(at)iisista. Naapurit luki filosofin kirjeitä vahingoniloisina, Ransu nettos törkeästi. Se osti lottoarvan ja voitti siinäkin, sai vielä perinnön (missä on teodikea kun sitä tarvitaan?). Siitä tuli upporikas, heitti pikavippejä
xxx/ellauri139.html on line 1220: Karmela Belinkillä oli tapana ottaa ettonet aamuisen kirjoitustyön ja lounaan päälle. Nyt hän oli täpinöissään Mr. Dostojevskin esikoisesta, jonka Martti Anhava on 2008 kökösti kuosittanut nykysuomexi. Kuunnelkaa! Ja hän luki mielestään liikuttavimpia kohtia värisyttäen hermoherkkää ääntänsä. Vissarion Belinski oli suunnannäyttäjä. Muut venäläiset kynäilijät nauroivat ja pilkkasivat syylänenäistä Dostojevskia. Etukäteiskehut oli kihahtaneet Fedjan päähän ja se loukkaantui pahasti. Sotilasinsinöörikoulussa Fjodor luki lisää Pushkinia, Schilleriä ja Scottia sekä Homerosta, Shakespearea, Racinea, Hoffmania, Balzacia, Hugoa, ja Gogolin uusimmat. Hän venäjänsi omasta mielestään verrattomasti Balzacin Eugenie Grandetin. Köyhää väkeä on siitä kopio. Ällö kirjeromaani. "Mamma"?! Mitä vittua, бабочка tarkoittaa perhosta (tai russua)?! Sano rusetti, tytöt sua rannalla kusetti. Mummin ikkunalla kukkii pelargonia. Hoholin ukrainalaistarinoita muistuttavia jutelmia. Laji näytti jo 1840 aikansa eläneeltä. Devushkin oli keski-ikäinen namusetä ja "Mamma" jotenkin mainevammainen nuorehko nainen. Varvarasta oli kiva vittuilla neitokorennolle vapauduttuaan viimein tämän holhouxesta. Nöyryytyxen psykologiaa ja sadomasokismia. Epämääräisenä vellovaa jahkailua ja merkityxettömiä käänteitä. Aito Dostojevskilaisia sentimenttejä. Sekavuuden suota kuten Ukrainassa kelirikkoaikana. Paska haisee Nevan rannalla.
xxx/ellauri186.html on line 424: Tissiä jynssäävä neekeri Brooks oli läppä Massachusettsin senaattori Brookesta. Ketkään ei ole niin rasisteja kuin kuraveriset. Tissi kuuntelee älppäriltä Laurence Olivieria mussuttamassa Shakespearea. Othelloa tietysti, sehän oli neekeri. Pilillä oli varmaan joku seikkailu jonkun mustanahan kanssa josta se ei ihan tohdi kertoa.
xxx/ellauri225.html on line 372: About Shakespeare, however, Bloom is nothing short of reverential: “My religion is the appreciation of high literature. Shakespeare is the summit. Revelation for me is Shakespearean or nothing.” He admits that much about the Bard still bewilders him. In a moment of rare vulnerability, Bloom admits he longs for more life. Bloom explains his theory of “self-otherseeing,” which allows one to glimpse parts of one’s self that are hidden from conscious view. “Self-otherseeing” also describes “the double-consciousness of observing our own actions and offerings as though they belong to others and not to ourselves.” Bloom insists that Shakespeare’s characterizations of Hamlet, Iago, Cleopatra and Falstaff use “self-othering,” and by watching them we inadvertently learn to think more seriously about ourselves. But he doesn’t show us how this has applied to him, only the declaration that it does so. We are left mystified and dubious.
xxx/ellauri253.html on line 443: Sinisilmäinen Susan antoi hymyillen liinapäisille aktivisteille pihakeinussa. Hänen toisessa kainalossaan oli Markku ja toisessa Antero. Isokainalossa hääri Irves suu irvessä. Luonnontieteilijä "Yucca" ei arvosta Shakespearea.
xxx/ellauri286.html on line 179: Kertoja tajuaa, että merkki ei ole reikä ja ihmettelee , onko se ruusunlehti. Hän vertaa vaippareunuksen pölyä pölyyn, joka hautasi Troyn, ja pitää itseään köyhänä taloudenhoitajana. Puu koputtaa ikkunaa ulkona, ja kertoja kuvaa Shakespearen istumassa nojatuolissa hänen kaltaisensa tulen edessä ja toivottelevansa keskeytyksetöntä elämää. Hänen Shakespearea koskeva historiallinen fiktionsa kyllästää häntä, ja hän kaipaa päästä miellyttävään ajatusketjuun, joka heijastaisi häntä hyvin.
22