ellauri006.html on line 1616: Shakespearen päivinä
ellauri009.html on line 43: (Shakespeare: Timon ateenalainen)
ellauri011.html on line 1336: The emergence of public opinion as a significant force in the political realm can be dated to the late 17th century. However, opinion had been regarded as having singular importance since far earlier. Medieval fama publica or vox et fama communis had great legal and social importance from the 12th and 13th centuries onward. Later, William Shakespeare called public opinion the "mistress of success" and Blaise Pascal thought it was "the queen of the world".
ellauri021.html on line 394: Shakespearessakin Englannin Harry-kuninkaat oli hiton hölmöjä. Upperclass twits competing in their own series.
ellauri022.html on line 917: Paul Celan 1920-1970, Sirin miehen kaima, oli sekin pikku juutalainen, saxankielellä kirjoittava romanialainen mamu. Se oli oikeasti Antschel, sen isä oli sionisti ja äiti Frizi. Ne asu nykysessä Ukrainassa. Äiti halus että puhutaan saxaa kotona ja luetaan saxalaisia kirjoja. Paulin eka runo 18-vuotiaana oli äitienpäiväonnittelu. Kannustivat punaisia Espanjan sisällissodassa. Paul saxansi Shakespearen sonetteja ghetossa. Vanhemmat menehty nazien työleirillä. Celan tunsi syyllisyyttä siitä. Pakeni kommareita Pariisiin. Tunsi katumusta varmaan niistäkin.
ellauri024.html on line 608: Joo se on totta, mä en juuri jaxa comedy of errors tyyppisiä juttuja, attikalaista komediaa tai the importance of being earnest tyyppisiä jatkettuja koomillisia väärinkäsityxiä ja petkutuxia. Ne on ihan vitun ikävystyttäviä. Arskan hehkuttama Shakespearin Windsorin iloiset rouvat on just sellanen. Huoooooh. Operatiiviset normit on huooooh, juoni on huoooooh. Monimutkainen ihmissuhdeverkosto, huoooooh. Ainoastaan Shakespearen puheenparsi vähän lohduttaa. Miten äkäpussi kesytetään (Arskan vaimo varmaan tiesi) on poissa muodista, liian setämäisenä, sanottiin Hesarissa sattumalta tänään.
ellauri026.html on line 304: Kaikenlainen maine, näkyvyys ja kuuluisuus on hullua, siis tyhmyyttä. Jep jep. Erasmus ennakoi Shakespearea vertaamalla elämää näytelmään:
ellauri028.html on line 132: nobility is defiled by contact with Shakespeare, etc., and
ellauri028.html on line 148: 5. Shakespeare lukee jotain otteita teoxistaan. Sir Walter pieraisee uudestaan.
ellauri030.html on line 899: Tendentious jokes are jokes that contain lust, hostility, or both. William Shakespeare’s Falstaff would be an example of Freud's "comic," generating laughter by expressing previously repressed inhibition.
ellauri034.html on line 429: Brentano Breuer Charcot Darwin Dostoyevsky Empedocles Fechner Fliess Goethe von Hartmann Herbart Kierkegaard Nietzsche Plato Schopenhauer hakespeare William">Shakespeare Sophocles.
ellauri037.html on line 704: Hegelin absoluuttisen sekoilun filosofiaa - 3/4 rahantekoa ja 1/4 hullun houretta - pidetään luotaamattomana viisautena ilman että jengi huomaa sen motoxi sopivan Shakespearen sanat: 'sellaista kamaa mitä tulee hullun kielestä muttei mielestä'. tai, sopivana vinjettinä mustekala mustepusseineen joka luo ympärilleen mustan pilven joka estää ketään näkemästä sitä, ja vaalilauseena 'mea caligine tutus', oman pilven suojassa. Tuokoon jokainen päivä meille kuten tähän asti uusia systeemejä jotka sopii yliopistokäyttöön, kokonaan sanoista ja fraaseista tehtyjä ja oppineella jargonilla vielä, niin että jengi voi puhua päiviä sanomatta yhtään mitään; älköön näitä riemuja koskaan häiritkö arabialainen sananlasku: kuulen myllyn jauhavan, mutten näe jauhoja. Kaikella on aikansa, ja nyt on tän.
ellauri037.html on line 717: Luki Klopstockin Sturm und Drang tuubaa opiskeluaikana. Sit Plutarkosta, hakespeare William">hakespearea, ">Shakespearea, Voltairea, Rousseauta und Goethea. 10v vanhempi Goethe piti jolppia eka kilpailijana, niillä oli riitaakin. Mut kyl niistä sitten 1794 tuli kavereita vuosikymmenexi. Schiller kuoli 45-vuotiaana tubiin 1805. Goethe suri kovasti, kuoli puolixi. Jatkoi paskanjauhantaa puoliteholla, runokone kävi enää yhdellä pytyllä. Pitkään kyllä vielä prutkutti, vuoteen 1832.
ellauri042.html on line 646: Pope oli hukkapätkä narsisti ja oikeistojäbä, peukutti Toryjä. Tunaroi Shakespearen kanssa ja sai siitä takkiinsa, ja lisää järsittäviä. Dunciad on jos mahdollista vielä tylsempi kuin esikuvansa Aeneis.
ellauri045.html on line 784: Married for 30 happy years as Donald, with two grown children (who alas have not spoken to me since 1995), I live on Printer's Row in Chicago with my Norwich terrier named Will Shakespeare and my Episcopal church across the street — which is why I'm always late for church!
ellauri047.html on line 70: Saikun jälkeen Goethe jatkoi lakitieteen opiskelua Strasbourgissa. Johann Gottfried von Herder tutustutti Goethen Homerokseen, hakespeare William">William Shakespeareen, James Macphersonin Ossianin lauluihin ja goottilaiseen tyyliin.
ellauri047.html on line 117: Goethen koko tuotanto on koottu 143-osaiseen Weimarin laitokseen. Osalla Goethen teoksista on enää historiallista merkitystä, mutta hänen keskeiset runonsa ovat säilyttäneet tuoreutensa. Siltä on säästynyt 10K kirjettä ja 3K taulua toritaidetta. Erityisesti se tykkäs teatterista, sitä se oli leikkinyt kotona pienenä. Sope diggas Wilhelm Meisteriä. Ralph Waldo Emerson valizi Goethen yhdexi 6 "mallimiehestä" (muut olivat Plato, Emanuel Swedenborg, Montaigne, Napoleon, and hakespeare William">Shakespeare). Aika erikoinen sixpäkki miehen malleja. Mut Rafu oli aika erikoinen izekin.
ellauri047.html on line 966: Uudessa kuviossa kaivettiin uskonsotienkin teemat esille. Tuskin oli sattumaa et Goethesta yhtäkkiä Shakespeare oli ihan parhautta, Racine ja Corneille ei enää midiä. Fred pelastui lopulta 2 keisarinnan tyrmäyxeltä sillä että Bog soitti gongia ja tempas Elisabetin taivaaseen. Sodan lopputulos: status quo ante bellum. Jostain kumman syystä jengi laski tän Rauhan voitoxi.
ellauri049.html on line 60: Sana sonetti tulee italian sanasta sonetto, joka tarkoittaa pientä laulua. 1200-lukuun mennessä sana oli vakiintunut merkitsemään nelitoistarivistä, tarkkaa rakennetta noudattavaa runomittaa. Sonetin rakenne on kuitenkin muuttunut sen historian aikana. Shakespearelainen sonetti muunsi petrarcalaista rakennetta seuraavaan asuun: ABAB CDCD EFEF GG. Näiden teerikukkojen lisäxi sonettia soitti setämies Baudelaire, Rimbaud ja Mallarme.
ellauri049.html on line 89: Petrarca luritti loputtomiin Laurasta, vaikka tuskin pääsi viivalle. Rusakon Pröö luritti Julialle siteeraten Petrarcaa, sai piirasta vain 2 kertaa. Shakespeare keihästi paremmalla menestyxellä ja sai useinkin ravistella peistä. Sen sonetit onkin mehevämpiä. Sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta, ja soneteista. Sonetissa 56 Sekspiiri kyllä lurittaa omalle kullilleen. Kunpa se jaxaisi 3 varvia! Se on harvinaista.
ellauri052.html on line 261: Alexander Pope (21. toukokuuta 1688 Lontoo – 30. toukokuuta 1744 Twickenham, Middlesex, Englanti) oli aikansa johtava englantilainen runoilija ja satiirikko. Hän on William Shakespearen ja Alfred Tennysonin ohella siteeratuimpia brittirunoilijoita ja hänen tuotantonsa on vaikuttanut myöhempään valistusajatteluun.
ellauri052.html on line 271: Vuonna 1725 Popen kuusiosainen kokoelma William Shakespearen töistä sai osakseen ankaraa kritiikkiä puolueellisuuksistaan. Erityisesti Popea kritisoi Lewis Theobald teoksessaan Shakespeare Restored (1726).
ellauri052.html on line 486: Baron Corvo eli Fred Rolfe oli joku seikkailija, homo ennen kaikkea. "My preference was for the 16, 17, 18 and large." Le Corbusier oli homo. Ei sunkaan nää ole kaikki homoja? ml Monet ja Matisse? Sale takuulla oli, ja sen kamu Pierre. Sekin kuzu izeään Prosperoxi niinkuin Puovo Huovikko. Shakespearen Myrsky, sen viimeinen näytelmä, on homoeroottinen, missä vallastasyösty herttua-taikuri junailee enkeli Arielin ja piru Calibanin kaa. Ei kai Paavokin... ei nyt menee jo vainoharhasexi. Mut silti vittu (tai pikemminkin pisinappula), heti perään Salella tulee homotriangeli jossa kaikki kalpenee ja/tai punastuu: Sale, mafioso ja Pierre. Ja TS Eliot taas mainitaan. Kirjailijat immersoituu toisiinsa ja vehkeet sykkii sinipunasina. Ihan mahotonta menoa. Kaikki haukkuu Salea ja syystä, se tuntee izensä pyhäxi Sebastianixi.
ellauri052.html on line 977: Sale ja sen läski grynderi isoveli on ahneita ja saitoja Shylokkeja ihan Shakespearesta. Rahaa käärivät ja pihtailevat sitä. Sale ynnää ravintolalaskut kahteen kertaan ja pienentää tippiä. Isoveli kerskuu rahoilla. Molemmilla on kaapit väärällään riepui ja rätei ja kenkiä tuhansittain kuin Imelda Marcoxella. Kultakorkokuvioiset tapetit seinillä kuin Trumpilla. Vastenmielistä ja moukkamaista. Matuisä oli ilmikepuli.
ellauri053.html on line 934: Eri hienoa oli lomilla kun joku runoilijanplanttu siteeras ulkomuistista eteviä runoilijoita: a youth of twenty-one, he could recite for hours freely from Virgil, Dante, Goethe, Shakespeare or Kalidas, — his favourites being Browning and Rabindranath.
ellauri053.html on line 960: Muistaaxeni joku brittirunoilija runoili ruususta joka kasvoi crannyssa. Tää Shakespearen pätkä jäi kesken Rampen pojan matikanopelta, ja se lopetti kiireesti:
ellauri053.html on line 1195: Tompan lempparit oli Yeats, Swift, ja Mallarmé; Dante ja Shakespeare täydentävät viisikon.
ellauri053.html on line 1296: Many times rose again, Kuin Shakespearen pelkuri;
ellauri055.html on line 633: Yhdessä he kuljettivat astiat keittiöön. Mirkku laskosteli pöytäliinan. Mirja ja Jussi heittäytyivät lattialle tulen eteen. Hande kazoi päältä kuin Wolmar uudessa Eloisessa. (No pikemminkin Prospero, Pirre viittaa näät osoittelevasti koko ajan Shakespearen Myrsky-romanssiin Cajanderin käännöxellä. Puovo Huovikkokin ajatteli olevansa se.) Välikössä Mirkku heittäytyy vielä kerran Johannexen kaulaan terhakoine pikku tisseineen ja lupaa tulla hiertämään penkkiä Handen estetiikan tunnille elefantin kokoisenakin.
ellauri055.html on line 772: | Shakespeare | Romeo ja Julia | ne | kauppahuoneet | Montaguet ja Capuletit |
ellauri061.html on line 31: Ernesto Renan pöpötti jotain Shakespearen Myrskystä. Mixköhän, musta se ei ollut paljon mistään kotoisin. Ja hölmö Paavo Haavikko. Ja vielä se pirzakka Pirre Manninen ja valkeen Sale. Pitäiskö se Shakespearen pläjäys lukaista uudestaan. Eise varmaan ole yhtään parempi kuin eka lukemalla. Se on aika turaus. Williamkin ajatteli ize olevansa joku Prospero. Se on narsistisen setämiehen rintakuva.
ellauri061.html on line 73: Tässä albumissa koitan ensin haukuskella lisää Shakespearea. Sonetit on jo näpelöity aiemmin ja jotain muutakin. Niin Shylokki tietysti. Ohimennen viittauxia on jo aivan vitusti.
ellauri061.html on line 189: A Midsummer Night's Dream is a comedy written by William Shakespeare in 1595/96. The play is set in Athens and consists of several subplots that revolve around the marriage of Theseus and Hippolyta. One subplot involves a conflict between four Athenian lovers. Another follows a group of six amateur actors rehearsing the play which they are to perform before the wedding. Both groups find themselves in a forest inhabited by fairies who manipulate the humans and are engaged in their own domestic intrigue. The play is one of Shakespeare's most popular and is widely performed. Populääri lue vulgääri. Niin aina.
ellauri061.html on line 197: Francis Gentleman was much less appreciative of this play. He felt that its major weaknesses were a "puerile" plot and that it consists of an odd mixture of incidents. The connection of the incidents to each other seemed rather forced to Gentleman. Sama vika vaivaa Jari Pervoa, Rovaniemen Shakespearea (ks alempana).
ellauri061.html on line 199: Edmond Malone, a Shakespearean scholar and critic of the late 18th century, found another flaw in this particular play, its lack of a proper decorum. He found that the "more exalted characters" (the aristocrats of Athens) are subservient to the interests of those beneath them. In other words, the lower-class characters play larger roles than their betters and overshadow them. He found this to be a grave error of the writer. Tääkin muistuttaa Nuorgamin runoilijasta (ks alempana).
ellauri061.html on line 209: In 1839, the philosopher Hermann Ulrici wrote that the play and its depiction of human life reflected the views of Platonism. In his view, Shakespeare implied that human life is nothing but a dream,
ellauri061.html on line 625: Critics have spent a considerable amount of time debating Hamlet's age. Hamlet here is thirty years old, as the First Clown makes clear (lines 133-151). However, "young Hamlet", as he is referred to earlier in the play is still attending university and courting Ophelia. Laertes says that Hamlet's love is like "a violet in the youth of primy nature" (1.3.6). The noted scholar Grant White was so annoyed by this dilemma that he, defying logic, concluded that Hamlet was twenty when the play started and thirty at its close. (See Studies in Shakespeare, p. 79 ff.). How important is Hamlet's age to our understanding or enjoyment of the play? Would Hamlet's age have been an issue for play-goers at Shakespeare's Globe? For more on this topic, please click here.
ellauri061.html on line 633: En tykännyt pienenä Hamletista koska se oli väpelö ja kohteli Ofeliaa niin rumasti. Olixe homo? Täytistäkö sen piti vielä rähjätä Laerteelle, tappamansa Ofelian veljelle? Ja jätkä oli kuitenkin jo kolmikymppinen jos haudankaivaja laski oikein. Samanlainen pikku narsisti kuin Wallace. Ei se ollut yhtään kummempi kuin sen äiti eikä setä. Samaa lajia. No se kai oli Shakespearen pointtikin.
ellauri061.html on line 675: KANSALLISTEATTERIN HAMLET (1913) I Kansallisteatterissa on huomenna perjantaina, näytäntökauden kenties huomattavin ilta. Esitetään Shakespearen Hamlet, joka viimeksi on mennyt yli kymmenen vuotta sitten vanhassa Arkadiassa. Esitys on siis täysin ensi-illan veroinen; ohjaus ja näyttämölle asetus luonnollisesti on kokonaan uusi: pääosassa esiintyvät vuorotellen hrat Eero Kilpi ja Jussi Snellman (edellinen ensi-iltana, jälkimmäinen ensi kerran maanantaina). Hamlet-esitys tulee tietysti herättämään erikoista huomiota. Saattaahan tämän murhenäytelmän kanssa yleiskantoisessa, vuosisatoja uhmaavassa inhimillisyydessä kilpailla ainoastaan samanaikainen »Don Quixotte» ja kaksi sataa vuotta myöhäisempi »Faust». Minne tahansa europalainen sivistys on päässyt kotiutumaan, on myös hautautunut tämän kuuluisimman, mutta otaksuttavasti olemattoman tanskalaisen nimi. Hänen lakastumaton nuoruutensa todistaa että hän jos kukaan on ihmiskunnan ikuisia symboleja. Vanhaan tanskalaiseen, Ranskan välityksellä Englantiin tulleeseen ja täällä näytelmänkin muodossa jo käsiteltyyn taruun on Shakespeare sellaisella syvällisellä nerolla mahduttanut kuumeista yleiskantoista sielunelämää, että siitä riittää sukupolvelle toisensa jälkeen kysymyksiä haudottavaksi ja arvoituksia ratkaistavaksi. Lieneekö toista ihmiskuvaa, joka niin salaperäisellä voimalla vetäisi meitä puoleensa kuin Hamlet? Kukapa ei tuntisi tätä nuorukaista ja hänen tarinaansa, kukapa ei tietäisi jotain kertoa mitä ihanteen ja todellisuuden, nuorekkaan uskon ja murskaavan pettymyksen ristiriidasta, joka repi parantumattomille haavoille hänen rakastavan ja ihailuun valmiin sydämen? Kuka ei tajuaisi syvällistä inhimillisyyttä siinä mitenkä hän katkeralla järjen tyydytyksellä näkee pimeiden aavistustensa olevan tosia? Hamlet on asetettu rinnan Mefistofeleen ja pessimismin filosofien kanssa. Yhteistä on näillä ja hänellä elämää kohtaan jyrkästi kielteinen tunto. Mutta Hamletissa tämä ei lakkaa olemasta vihlovassa ristiriidassa hänen syvimpien vaistojensa ja tarpeittensa kanssa; hän on heistä todellisimmin inhimillinen, itse ihmisyyden tuskan murto vaivan vääntämine kasvoineen.
ellauri061.html on line 677: II Kansallisteatterin eilinen esitys oli koonnut katsomon täyteen kiitollista yleisöä. Pääosan esittäjä, hra Eero Kilpi sai osakseen runsasta, lopussa varsin voimakasta suosiota. Hänen tulkintansa jättikin mieleen sympaatisen tunnelman, ja varmaan on eilinen esitys huomattavin hra Kilven tähänastisista ennätyksistä. Hamletin osa on, jos mikään, neroa varten kirjoitettu. Sen sisältörikkaus on tavaton. Ja siitä on voitu sanoa, että niin paljon kuin Hamlet puhuukin ja sanoilla ilmaisee itseään, niin on hänen vaitiolonsa yhtä ilmehikäs. Mikä ulkomaailmasta tuleva vaikutelma häntä kohtaakin, heti sytyttää se hänessä jonkin nerollisen ilotulituksen, syvimmän kosmillisen murhemielen tai itsekiduttavan epäilyksen purkauksen. Näiden välillä ei ole muuta sidettä kuin niiden yhteinen merensyvyinen tausta, josta ne nousevat. Ja se tausta on yhtä kaunopuhelias kuin nämä juhlalliset monologit ja leikkaavat kärkevyydet itse. Se juuri tekee meille Hamletin niin mielenkiintoiseksi ja houkuttelevaksi--tuo puolittain unissakävijän sielunelämä, josta itsensä ja maailman epäilys on ikäänkuin syönyt pohjan pois--ja sen tahtoisimme nähdä näyttämöllisessä esityksessä kuultavan esille. Se mitä hra Kilpi tästä runsauden määrästä sai näkyviin, epäilemättä teki huolellisesti tutkitun ja älykkäästi ymmärretyn vaikutuksen. Joskaan hänen olennollaan yleisesti ei ole tuollaista voimakkaampaa ihmehikkyyttä, joka itsekseen puhuisi, osui moni yksityiskohta, oikein tavattuna ja hillittynä, paikalleen. Olisi kuitenkin toivonut suurempaa vapautumista hänelle ominaisesta maneerista, joka toisinaan ei ollut tuomatta mieleen hänen entisiä osiaan. Heikointa olivat mielestäni kohtaukset Ofelian kanssa; Hamlet on nero rakkaudessaankin ja juuri tässä hänen sydämensä ja päänsä etäisyys muodostuu kenties laajimmaksi, kipeimmäksi. Kokonaisuutena ei hra Kilven esitys ollut vapaa yksitoikkoisuudesta, johon paljon vaikuttaa alituinen palaaminen samoihin eleisiin, eikä myöskään se kehitys, jota Hamletissa on huomattavissa, tullut esille siinä määrässä kuin olisi tilaisuutta ollut. Hra Axel Ahlberg ja rva Rautio esittivät kuningasta ja kuningatarta, kumpikin heille ominaisella taiteellisella vaistolla ja kypsyydellä. Hra Raution Polonius oli hauska nähdä. Shakespeare ikäänkuin huvittelee itseään tässä henkilökuvassa, asettaessaan tämän porvarillisen vanhuksen Hamletin henkistä ylemmyyttä vastaan. Hra Raution esityksessä oli sattuva hymyilyttävä väritys. Rva Lindelöfin Ofelia samoinkuin hra Raikkaan Laertes olivat varsin eheitä luomia. Mainittava on vielä muissa osissa hra Salo (Horatio), Weckman, Yrjö Somersalmi. Olen vielä tilaisuudessa palaamaan näytelmään ja sen esitykseen.
ellauri061.html on line 964: Tästä etiäpäin arvostellaan Jari Tervoa, Suomen Shakespearea.
ellauri061.html on line 1572: Hulvatonta hassuttelua Shakespearen mallilla.
ellauri061.html on line 1599: Sonnet 29 also named as “When in disgrace with fortune and men’s eyes” is one of 154 sonnets written by the English playwright and poet William Shakespeare. It is part of the Fair Youth sequence. In the sonnet William Shakespeare creates a depressed and despairing speaker who serendipitously reflects upon the love of a close friend in order to prove to the reader that no matter how difficult life becomes, we can be content in the blessings of the hole.
ellauri061.html on line 1601: The second depressing event (besides the plague that cut entertainment earnings much like our corona epidemic) also occurred in 1592 when dramatist, Robert Greene, verbally attacked Shakespeare. He described Shakespeare as pompous, scheming, and vicious.
ellauri061.html on line 1607: Shakespeare ei ollut vaan pyllynreikä perheenisänä vaan oikeestikin tais nuohotakin limaisen oloisen Southamptonin jaarlin sellaista. Kirjoitteli sille jotain sonetteja. Kuoli vähän yli viisikymppisenä flunssan jälkitauteihin niinkuin esi-isämme.
ellauri061.html on line 1609: The cause of Shakespeare´s death is a mystery, but an entry in the diary of John Ward, the vicar of Holy Trinity Church in Stratford (where Shakespeare is buried), tells us that "Shakespeare, Drayton, and Ben Jonson had a merry meeting and it seems drank too hard, for Shakespeare died of a fever there contracted."
ellauri061.html on line 1629: By William Shakespeare
ellauri061.html on line 1662: Cymbeline on William Shakespearen kirjoittama, melko harvoin esitetty näytelmä, joka luokitellaan historialliseksi romanssiksi. Cymbeline on kuningas ja isä, joka on ajautumassa täydelliseen katastrofiin sekä poliittisesti että perheensä kanssa. Rooman valtakunnan sotilaat ovat nousemassa maihin ja Britannia on vaarassa tulla suurvallan murskaamaksi, kuningaskunnan suunnan määrää juonitteleva kuningatar. Näytelmä kertoo viattomuudesta ja kateudesta, katoamisista ja jälleennäkemisestä sekä ennen kaikkea anteeksiannosta.
ellauri062.html on line 536: Salvatore Quasimodo (Modica, 20 agosto 1901 – Napoli, 14 giugno 1968) è stato un poeta e traduttore italiano, esponente di rilievo dell'ermetismo. Ha contribuito alla traduzione di vari componimenti dell'età classica, soprattutto liriche greche, ma anche di opere teatrali di Molière e William Shakespeare. È stato vincitore del premio Nobel per la letteratura nel 1959 «per la sua poetica lirica, che con ardente classicità esprime le tragiche esperienze della vita dei nostri tempi».
ellauri067.html on line 118: Miesteatteri vanhan Shakespearen johdolla on jumalattomien pyhä jumala. Voi sitä joka raiskaajia ei ymmärrä
ellauri069.html on line 209: "Imagine a person, tall, lean and feline, high-shouldered, with a brow like Shakespeare and a face like Satan, ... one giant intellect, with all the resources of science past and present ... Imagine that awful being, and you have a mental picture of Dr. Fu-Manchu, the yellow peril incarnate in one man." –The Insidious Dr. Fu Manchu
ellauri073.html on line 267: The character's debut performance (May 8, 1993) has been called one of the best segments in SNL history. The reception of the audience combined with visible stifled laughter from David Spade and Christina Applegate on stage added to the popularity of the sketch. Notable physical gestures from Farley included what Spade referred to as “the thing with the glasses” when Farley lifted his glasses on and off of his face commenting, “Hey Dad, I can’t see real good, is that Bill Shakespeare over there?” and perhaps the most defining gesture was one that Farley saved for the live performance when he alternated hands adjusting his trousers, grabbing the hilt of his belt with one hand and the back of his pants with the other.
ellauri078.html on line 101: One more variation on ballad meter would be fourteeners. Fourteeners essentially combine the Iambic Tetrameter and Trimeter alternation into one line. Examples of the form can be found as far back as George Gascoigne – a 16th Century English Poet who preceded Shakespeare. The Yellow Rose of Texas would be an example (and is a tune to which many of Dickinson’s poems can be sung). Wallu varmaan luki tän saman plokisivun ja kuunteli Melvis Pressulan whitey versiota.
ellauri079.html on line 99: Jane Hathaway, jota Klampetit sanoo Jane-neidixi, on Drysdalen lojaali, korkeakoulutettu ja tehokas sihteerikkö. Vaikka se haluttomasti toteuttaa hänen toiveensa, se pitää aidosti perheestä ja koittaa suojella niitä pomonsa ahneudelta. Neiti saa usein "pelastaa" Drysdalen sen omilta juonilta, saamatta paljon tai yhtään kiitosta ponnistuxistaan. (Tämmöisiä hahmoja oli paljon Silta-sarjassa. Ainoastaan päähenkilöt sai tehdä mitä huvitti.) Klampetit pitää sitä perheenjäsenenä niinkuin kotiapulaista; jopa Mummi, joka vähiten viihtyy Kaliforniassa, pitää siitä suuresti. Jane on vähän ihastunut Jethroon lähes koko sarjan ajan. Vuonna 1999, TV Guide rankkasi Janen numerolle 38 luettelossa "50 kaikkien aikojen TV-hahmoa". Mikähän sen sijoitus olis nyt? Nyt on tunnetumpi Amy Hathaway. Anne Hathaway oli nuoren Bill Shakespearen 8v vanhempi MILF-puoliso. Bill oli tempassut sen paxuxi. Se eli kuitenkin 8v kauemmin kuin Bill. Se nauraa parhaiten joka nauraa viimexi. Mäkitupalaisista se oli sitten Jethro.
ellauri082.html on line 185: Shakespearen erityisesti Hamletin kieli on täydellistä ja ihmiskohtalot ovat raastavia ja taitavasti kirjoitettuja. Esimerkiksi kuningas Lear on vanhan, hampaansa menettäneen ihmisen arkkityyppi. (Se ei näyttele tässä Hamletissa kylläkään. vaan toisessa tuotantojaxossa.)
ellauri095.html on line 37: Sprung rhythm is a poetic rhythm designed to imitate the rhythm of natural speech. It is constructed from feet in which the first syllable is stressed and may be followed by a variable number of unstressed syllables. The British poet Gerard Manley Hopkins said he discovered this previously unnamed poetic rhythm in the natural patterns of English in folk songs, spoken poetry, Shakespeare, Milton, et al. He used diacritical marks on syllables to indicate which should be stressed in cases "where the reader might be in doubt which syllable should have the stress" (acute, e.g. shéer) and which syllables should be pronounced but not stressed (grave, e.g., gleanèd).
ellauri095.html on line 184: Hopkins was a supporter of linguistic purism in English. In an 1882 letter to Robert Bridges, Hopkins writes: "It makes one weep to think what English might have been; for in spite of all that Shakespeare and Milton have done... no beauty in a language can make up for want of purity." He took time to learn Old English, which became a major influence on his writing. In the same letter to Bridges he calls Old English "a vastly superior thing to what we have now."
ellauri095.html on line 396: Lapsena Dante Gabriel Rossetti alkoi taidemaalarixi ja kuvitti kirjallisia aiheita varhaisissa piirustuksissaan. Häntä opetettiin kotona saksaksi ja hän luki saxaxi Raamattua, Shakespearea, Goethen Faustia, Arabian yötä, Dickensiä sekä Sir Walter Scottin ja Lord Byronin runoutta. Päättyään koulusta hän opiskeli historiallisen taidemaalari Ford Madox Brownin luona, josta tuli myöhemmin hänen lähin elinikäinen ystävänsä. Hän jatkoi myös hämärämiesten runouden lukemista – Poe, Shelley, Coleridge, Blake, Keats, Browning ja Tennyson - ja aloitti vuonna 1845 käännökset italialaisesta ja saksalaisesta keskiaikaisesta runoudesta. Vuosina 1847 ja 1848 Rossetti aloitti useita tärkeitä varhaisia runoja - Siskoni uni, Siunattu Damozel, Morsiamen alkusoitto, Marian muotokuvasta, Ave, Jenny, Dante Veronassa, Viimeinen tunnustus ja useita sonetteja, joissa hänestä tuli lopulta oikea asiantuntija.
ellauri097.html on line 88: In one winter while in high school he read William Makepeace Thackeray and then "proceeded backward to Addison, Steele, Pope, Swift, Johnson and the other magnificos of the Eighteenth century." He read the entire canon of Shakespeare and became an ardent fan of Rudyard Kipling and Thomas Huxley.
ellauri098.html on line 405: In Carlyle’s book On Heroes, Hero-Worship and the Heroic in Society (Carlyle, 1840), somebody (most likely the author) dove into the lives of several men he deemed “heroes,” like Muhammed, Richard Wagner, Shakespeare, Martin Luther, and Napoleon. He believed that history “turned” on the decisions of these men, and encouraged others to study these heroes as a way of discovering one’s own true nature.
ellauri098.html on line 459: Adele, Aristoteles, Kemal Atatürk, Wernher von Braun, Napoleon Bonaparte, Warren Buffett, Julius Caesar, Jim Carrey, Sean Connery (taas), Simon Cowell, Elisabet I, Falstaff (Shakespeare), Bill Gates, Al Gore, Hermann Göring, Katherine Hepburn, Hannibal, Steve Jobs, Garri Kasparov, Tywin Lannister, Lex Luther (Superman), Angela Merkel, Tricky Dick Nixon, Leia Organa, Nancy Pelosi, Frank D Roosevelt, Carl Sagan, Arnold Schwarzenegger, Peter Sellers, Quentin Tarantino, Margaret Thatcher, Donald Trump, Voldemort, Sigourney Weaver (Alien)
ellauri098.html on line 467: John Adams, Isaac Asimov, keisari Augustus, Jane Austen, Dan Aykroyd, L.van Beethoven, Anders Breivik, Emily Bronté, Cassius (Shakespeare) Hillary Clinton, Elvis Costello, Charles Darwin, Mr. Darcy, Ike Eisenhower, Colin Firth, Bobby Fischer, von Frankenstein, Gandalf, Richard Gere, Al Gore (taas), Hannibal (taas), Steven Hawking, G.W.F.Hegel, Herakleitos, Sherlock Holmes, Horatio Hornblower, Thomas Jefferson, Ted Kaczynski (Unabomber), John F.Kennedy, J.M. Keynes, Stanley Kubrik, Meyer Lansky, Ivan Lendl, V.I.Lenin, C.S. Lewis, Martin Luther, Elon Musk, Michelle Obama, John Nash, Martina Navratilova, Isaac Newton, Friedrich Nietsche, Sylvia Plath, Ayn Rand, Rosenkrantz&Guildenstern (Hamlet), Jean-Paul Sartre, Arnold Schwarzenegger (taas), Nikola Tesla, Sun Tzu, Bruce Wayne (Batman), Norbert Wiener, Woodrow Wilson, Mark Zuckerberg
ellauri098.html on line 483: H.C. Andersen, Frodo Baggins, William Blake, Marlon Brando, Charley Brown, Albert Camus, Johnny Depp, Jane Eyre, Mia Farrow, V.van Gogh, Homeros, P.Johannes, Franz Kafka (taas), Helen Keller, Kermit the Frog, Sören Kierkegaard, Hugh Laurie, John Lennon, Luna Lovegood, P.Luukas, C.S. Lewis (taas), Neizyt Maria, Bob Marley, A.A. Milne, John Milton, Jim Morrison, Edgar Allan Poe, Fred Rogers, Romeo&Juliet, J-J.Rousseau, Antoine de Saint-Exupery, Carlos Santana, William Shakespeare, Bella Swan (Twilight), Luke Skywalker, Amy Tan, Daenerys Targaryen, JRR Tolkien, Vergilius, Andy Warhol, Bill Waterson (Calvin&Hobbes), Virginia Woolf
ellauri100.html on line 99: Kretschmer on se ruumiinrakennetyyppi, joka tunnetaan mielisairausluokituxestaan. Se oli eräs ensimmäisiä moderneja konstituutioon eli pärstäkertoimeen perustuvia. Ei siinä mitään uutta ole, kaikki on aina tietäneet Shakespearen tavoin että tyypin luonteen voi päätellä sen ulkonäöstä. Onko se mikään ylläri että pikku ruipelot on väpelöitä ja umpiluupäät muskelimasat rehentelee voimilla? Nehän onkuin sonni ja kirppu lehmihaan aidalla. Luokituxessa on neljä perusruumiinrakennetta:
ellauri107.html on line 511: “I don't see why they give us this old-fashioned junk by Milton and Shakespeare and Wordsworth and all these has-beens,” he protested. “Oh, I guess I could stand it to see a show by Shakespeare, if they had swell scenery and put on a lot of dog, but to sit down in cold blood and READ 'em—These teachers—how do they get that way?”
ellauri107.html on line 512: Mrs. Babbitt, darning socks, speculated, “Yes, I wonder why. Of course I don't want to fly in the face of the professors and everybody, but I do think there's things in Shakespeare—not that I read him much, but when I was young the girls used to show me passages that weren't, really, they weren't at all nice.”
ellauri107.html on line 513: Babbitt looked up irritably from the comic strips in the Evening Advocate. They composed his favorite literature and art, these illustrated chronicles in which Mr. Mutt hit Mr. Jeff with a rotten egg, and Mother corrected Father's vulgarisms by means of a rolling-pin. With the solemn face of a devotee, breathing heavily through his open mouth, he plodded nightly through every picture, and during the rite he detested interruptions. Furthermore, he felt that on the subject of Shakespeare he wasn't really an authority. Neither the Advocate-Times, the Evening Advocate, nor the Bulletin of the Zenith Chamber of Commerce had ever had an editorial on the matter, and until one of them had spoken he found it hard to form an original opinion. But even at risk of floundering in strange bogs, he could not keep out of an open controversy.
ellauri107.html on line 514: “I'll tell you why you have to study Shakespeare and those. It's because they're required for college entrance, and that's all there is to it! Personally, I don't see myself why they stuck 'em into an up-to-date high-school system like we have in this state. Be a good deal better if you took Business English, and learned how to write an ad, or letters that would pull. But there it is, and there's no talk, argument, or discussion about it! Trouble with you, Ted, is you always want to do something different! If you're going to law-school—and you are!—I never had a chance to, but I'll see that you do—why, you'll want to lay in all the English and Latin you can get.”
ellauri108.html on line 379: Solomons hubris, his tragic flaw, is the meat and bone of the Ethiopian bible, the Kebra Nagast, which, translated, is the glory of the kings. In this work, unlike the King James' bible, we see King Solomon struggling with his own mortality. Bayna-Lehkem, or David, as he is called by Solomon because of likeness to the boy's grandfather, King David, is a man of virtue who will extend his glory to Ethiopia. So, Solomon's weakness for women, which brings about his dissolution, gives him the thing he is truly seeking: a son to walk his own footsteps, like Shakespeare's Hamnet, a son wiser, by dint of his virtue, than himself. A son wiser than himself, that sounds rather like a stone too big to both create and throw. Solomon is disinherited by the lord when he marries the daughter of the Pharaoh and worships her golden insect idols. A hairy spider on its back. For this he is punished severely. We discern his absolute nihilism. His ultimate disillusionment. Knowledge is nothing but sorrow. He that increaseth knowledge increaseth sorrow. In the bitter nutmeat of the Ecclesiastes. Who was the mother? Of course, Queen Sheba. She was, by all reports, black.
ellauri110.html on line 1121: Uncle was Prince K, a doddering and decrepit old fop who has come into money and who is paying a visit to the provinces. Maria Alexandrovna decides to try to marry off her beautiful young daughter Zenaida to him, but the whole town has had a snootful of her and tries to buck her plans at every turn. Still, she manages to come out in the end after a series of reverses. Not for nothing does Dosto compare her (too)xo to Napoleon Bonaparte. Dosto bore a grudge to the French and English because they had laughed at his accent. Napoleon and Shakespeare, damn the lot.
ellauri110.html on line 1130: All of the older characters, by contrast to the younger ones with modern Shakespearean ideas, are out for themselves and their own images, doing whatever it takes to protect themselves, rather than doing what’s right.
ellauri111.html on line 39: Dostojevskin hauskimmassa kirjassa "Sedän uni" koomikkohahmot vittuilee Shakespearesta. Shakespearelta kuoli poika Hamnet, sen kuuluisimman julkaisun nimihenkilö on Hamlet. Dostojevskilta kuoli poika Aljosha, sen kuuluisin romaanihenkilö on Aljosha. Kumpi oli ennen, muna vaiko kana? Siinä selvitettävää.
ellauri111.html on line 43: Dosto koitti piirtää Shakespearea. Ei tullut hääppönen.
ellauri111.html on line 69: Dostojevski peukutti Shakespearea melkein yhtä paljon kuin Raamattua. Sen veli lähetti sille poseen molemmat, ja se erityisesti kiitti Shakespearesta. Ei se kyllä niellyt nahkoineen karvoineen Billiä, jolla sen mielestä oli paljon "mauttomuuxia" ja "hirveyxiä".
ellauri111.html on line 71: Shakespeare ei tykännyt yxityisyrittäjyydestä, se oli siitä selvää hybristä, hero pyrkii jumalaxi jumalan paikalle tekemällä jotain oikein jumalattoman typerää. Dosto oli yhtä selvästi suuryrityxen puolella, elämästä ei selviä hengissä paizi oikeassa jengissä. Riivajat on shakespeare-imitaatio. Kai sekin sitten pitää lukea, vaikka Fedja-setä maistuu musta aika pahalta.
ellauri111.html on line 73: Musta molemmat yrityxet kuolemattomaxi on aivan yhtä paskaa: ambition on aina perseestä, ja nöyristely on nilkkimäistä siihen pyrkimistä takaovesta, siis yhtä perseestä. Ambition, guilt and pride, kaikki ällösanoja. Venäläinen naisdostojevskitutkija Kovalevskaja on sitä mieltä, että Dosto matki Shakespearea, ja oli sen kanssa samaa mieltä että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, eli ahneella on paska loppu.
ellauri111.html on line 79: Siis raamattu on parempi lähde kuin Shakespeare. Mutta mikä raamattu! Sas se! Hiljattain on tullut vastaan useampiakin raamatullisia apokryfikirjoja. Ne on kaikki mukana Kristiina-tädin raamatussa, vaikka liitteenä. Mikä vika niissä on ettei niitä ole huolittu kaanoniin? Eikun nettiin selaamaan. Rapsakka astalo puhdasoppiseen kiivailuun on bible dudes. Paavin palvojat saa kuulla kunniansa.
ellauri111.html on line 172: E.Saarisen toisen kaxosen nimi on Jerome, niinkuin Topeliuxen paha jesuiitta Hieronymus Mathia. Geronimo huusi usalaiset hävittäjälentäjät. Hiero sinne hässöy. Hellikää toisianne. Toinen on Oliver. Ei ei se on minun. Shakespearen toinen tytär oli Judith ja toinen Susanna. Apokryfisiä naisia. Tääkin saattaa olla merkittävä viesti jostakin, en kyllä tiedä mistä. Aljosha on Alexanteri, miesten torjuja. Fjodor on Theodoros, jumalan näytelahja. Michael on kysymys: kuka muistuttaa jumalaa? Oikea vastaus kompakysymyxeen on apina.
ellauri111.html on line 299: “You mean like in one of Shakespeare’s monologues, like Richard III or Hamlet.”
ellauri111.html on line 320: Skoptsit eli kuohilaat ahisteli aikoinaan Pietari Suurta kuin pierevää suutaria Liisan vannassa. Fedja-sedästä Shakespeare oli tärkeämpi saappaita. Isänmaa ja jumala oli vielä tärkeämpiä. Sen mielestä Shakespeare ja Rafael, (ja by implication, Dosto ize) ovat tärkeämpiä kuin orjien vapautus, kansallisuusaate, sosialismi, kemia, ize asiassa koko apinoiden laahus, koska ne ovat apinoiden parasta antia, omenia ihan yläoxilta. Pentti Linkolalla oli laahuxesta samanlainen näkemys: apinakunnan parhaat saavutuxet on Beethovenin musiikki, puolukkasurvos ja munatoti.
ellauri118.html on line 609: Useimmat Behnin näytelmistä kantaesitettiin Lontoon Dorset Gardenissa, ja siellä myös Veijari sai ensi-iltansa vuonna 1677. Ensi-illassa oli läsnä teatteria harrastava kuningas Kaarle II. Näytelmän suosiota kuvaa myös se, että vuosisadan loppuun mennessä Veijari palasi näyttämölle muutaman vuoden välein. 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla Veijarin suosio vain kasvoi, mutta sitten näytelmä unohdettiin yli kahdeksisadaksi vuodeksi. Veijarin esitykset alkoivat uudestaan, kun Royal Shakespeare Company löysi sen vuonna 1986. Suomen lisäksi Veijaria on esitetty useissa muissa maissa.
ellauri118.html on line 1166: Shakespeare´s Hamlet, the title character disparages his mother, Gertrude, a widow newly married to her husband´s brother. In disgust at her haste to remarry, Hamlet mutters: "Frailty, thy name is woman".
ellauri131.html on line 1026: hakespeare">Sonnet 73
ellauri131.html on line 1027: William Shakespeare
ellauri132.html on line 75: Tollen kirjoja on kuvattu new age -henkisiksi itseapuoppaiksi. Tolle ei identifioidu mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan hyödyntää zenbuddhalaisuuden, suufilaisuuden, hindulaisuuden ja Raamatun opetuksia. Tollen kirjojen suosion syyksi on sanottu Tollen kykyä paketoida vanhaa viisautta esimerkiksi Buddhalta, Jeesukselta ja Shakespearelta helposti sulavaan muotoon nykyaikaiselle lukijakunnalle. Tolle itse sanoo viestinsä olevan se, että ihmisten pitäisi sammuttaa mielensä pulina, olla läsnä nykyhetkessä ja hylätä egonsa, ja pitää Tollea manipuloivana ja jakavana voimana, joka on aina vaatimassa jotain. Tolle opettaa, että jos apina elää tässä hetkessä ja on hänen välityxellään yhteydessä “kokonaisuuteen”, hänelle (Tolle) alkaa tapahtua hyviä asioita.
ellauri132.html on line 772: Usein hahmot jää mieleen niiden toimista - esim. Mulder ja Scully (X Files), Romeo ja Julia (Shakespearen hahmoja) Lucy ja Ethel (Ketähän ne mahtaa olla?) Toiminta ja puuhastelu on sellaisinaan piirteitä.
ellauri133.html on line 762: Kolmannen asteen yhteys teki hänestä eksistentialistin ja Hohto feministin. Hän ihaili William Shakespearen töitä ja opiskeli Hamletin, Kuningas Learin ja Othellon johdolla ylioppilaskoetta vastaavaa koetta varten. Whedon sai siitä huonoja arvosanoja, mutta valmistui silti Winchesteristä vuonna 1982.
ellauri143.html on line 1467: See Cassio wipe his beard with. - Shakespeare
ellauri146.html on line 114: Der Teufel selbst aber giebt drollige Auskunft über die Beschäftigung der großen Dichter in der Hölle. Shakespeare schreibt Erläuterungen zu Franz Horn, Dante hat den Ernst Schulze zum Fenster hinausgeschmissen, Schiller seufzt über den Freiherrn von Auffenberg. Der Schulmeister loci studiert die neue Litteratur an den Druckproben, in welche der Krämer des Ortes seine Heringe einwickelt. Da erhalte ich Gedichte von August Kuhn, Erzählungen von Krug von Nidda, Maultrommel- oder Lyratöne von Theodor Hell, Trauerspiele von einem gewissen Herrn von Houwald, lauter Damenschriftsteller, und gegen den Schluß hin ergänzt er die mit den faulen Heringen einlaufende Litteraturlieferung mit den Erzählungen von van der Velde und den sämtlichen Werken der ertrunkenen Luise Brachmann.
ellauri146.html on line 118: Wie er sich selbst zu dieser seichten Belletristik stellt, darüber läßt er uns nicht im Unklaren. Herr Mollfels, eine der Hauptpersonen des Stückes giebt einem Schriftsteller Rattengift gute Lehren. »Sie müssen beileibe alles hinlänglich weich kneten, denn das Weiche gefällt und wenn es auch nur nasser Dreck wäre. Vorzüglich aber müssen Sie stets den Geschmack der Damen im Auge behalten, denn diese, welche noch niemals von einem wahren Dichter als berufene Richterinnen anerkannt sind, gelten jetzt im Reiche der Kunst als oberste Appellationsinstanz; ob man sie wegen ihrer kränklichen Nerven oder wegen ihrer Geschicklichkeit im Charpiezupfen dazu erwählt hat, ist eine unentschiedene Frage. Desto entschiedener ist es, Herr Rattengift, daß man Sie, wenn Sie Gewalt genug besitzen, eine dieser Regeln zu verachten, als einen blindlaufenden, verrückten, rohen Phantasten verschreit, der Schönheiten und Erbärmlichkeiten mild nebeneinanderkleckst. Ständen Homer oder Shakespeare erst jetzt mit ihren Werken auf, so wären Beurteilungen zu erwarten, in denen die Iliade ein unsinniges Gemengsel und der Lear [ganz berechtigt, vgl. Album 198] ein bombastischer Saustall genannt würde; ja manche Recensenten geben vielleicht dem Homer einen wohlgemeinten Fingerzeig, sich nach »der bezauberten Rose« emporzubilden, oder gebieten dem Shakespeare, fleißig in den Romanen der Helmine von Chezy und der Fanny Tarnow zu studieren, um daraus Menschenkenntnis zu lernen.«
ellauri146.html on line 120: Grabbe stellt sich natürlich an die Seite eines solchen neuerstandenen Homer und Shakespeare und an einer andern Stelle, wo er ein keimendes Genie verkündet, liest man wenigstens den stillen Herzenswunsch heraus, er selbst möchte dies Genie sein: »Judenjungen,« sagt der Baron, »deren Bildung im Schweinefleischessen besteht, spreizen sich auf den kritischen Richterstühlen und erheben nicht nur Armseligkeitskrämer zu den Sternen, sondern injurieren sogar ehrenwerte Männer in ihren Lobsprüchen; Reimschmiede, die so dumm sind, daß jedesmal, wenn ein Blatt von ihnen ins Publikum kommt, die Esel im Preise aufschlagen, heißen ausgezeichnete Dichter. Schauspieler, die so langweilig sind, daß natürlich alles vor Freude klatscht, wenn sie endlich einmal abgehen, heißen denkende Künstler; Vetteln, deren Stimme so scharf ist, daß man ein Stück Brot damit abschneiden könnte, tituliert man echt dramatisch Sängerinnen. – O stände doch endlich ein gewaltiger Genius auf, der, mit göttlicher Stärke von Haupt zu Fuß gepanzert, sich des deutschen Parnasses annähme und das Gesindel in die Sümpfe zurücktreibe, aus welchen es hervorgekrochen ist.«
ellauri146.html on line 414: Vigny oli lyriikassaan romantiikan läpimurron edeltäjiä, samoin hän on ensimmäisiä, jotka hylkäsivät pseudoklassismin säännöt ja kulkee William Shakespearen jalanjälkiä. 1829 esitettiin Théâtre français’ssa Vignyn käännös Shakespearen Othellosta, joka aikanaan oli merkittävä rohkean, realistisen tyylinsä vuoksi. Odéonissa 1831 esitetty La maréchale d’Ancre käsittelee historiallista aihetta 1600-luvulta ja on Vignylle tyypillisesti fatalistinen. Pariisin oopperassa 1833 esitetty näytelmä Quitte pour la peur edustaa 1700-luvun tyyliä.
ellauri152.html on line 267: Nimi esiintyy Intohimoisen Pyhiinvaeltajan runossa nro 17, kokoelmassa joka ilmestyi 1599 omistettuna Shakespearelle, muze voi kuiteskin olla Richard Barnfield, jonka eka julkaisu, Rakastettava paimen, missä puhutaan Daphnixen konsummoimattomasta rakkaudesta Katamiittiin, ja joka oli, kuten Barnfield ize tunnusti, matkittu Virgilin 2. eklogista, jossa siis oli nää poikarakastajat Corydon ja Alex Snopp. Kirjailijat kiertää mustaa tähteä kuin hullu puuroa.
ellauri159.html on line 961: INFPs are the dreamers of the world. They are deeply idealistic and passionate about their beliefs, ideas, and relationships. INFP writers include Jean-Jacques Rousseau, Albert Camus, George Orwell, J.R.R. Tolkien, Virginia Woolf, Antoine de Saint-Exupery, A.A. Milne, Franz Kafka, Edgar Allan Poe, John Milton, William Blake, Hans Christian Anderson, William Shakespeare, Homer, and George R.R. Martin. Learn more about how INFPs write here.
ellauri160.html on line 186: BTW, Dolly Shakespeare didn't like Eliza Doolittle and vice versa, not surprisingly.
ellauri185.html on line 400: 36. Mixi me olemme hyviä ja nuo toiset pahoja? Meitä molempia kannustaa izekkyys. No jo oli aivopieru siinäkin. Kovaa peliä Bostonissa, dumari siteeraa Shakespearea tuomitessaan kiltin venäläisen terroristin kuolemaan. Koko artikkeli lähtee puuhun perä edellä. Sekä hyviin että pahoihin tekoihin kannustaa altruismi, joka on vain naamioitua izekkyyttä. Voi helvatti, kuka näin paskaa kirjottaa? joku Graham Lawless, varmaan Wilcockin heimolaisia. Tyyppi ei lainkaan premissoi mitä se tarkoittaa tässä hyvällä ja pahalla käytöxellä. Epäizekkäitä tekoja tehdään sukulaisille ilman aihetta ja kavereille vastavuoroisuuden toivossa. Mitä pahaa siinä on? "Terroristin" mielestä Islamin puolesta oli ok vammauttaa ja tappaa amerikkalaisia. Se oli hyvin paha! Amerikkalaisten mielestä oli ok vammauttaa ja tappaa kasapäin rättipäitä Irakissa ja Syyriassa. Se oli hyvä! Revi siitä huumoria.
ellauri192.html on line 261: There is no objective measure, no slide rule for magnitude in literature. Balzac was convinced that Mrs. Ann Radcliffe, the purveyor of Gothic terror, was a finer writer than Stendhal, whom he admired. Tolstoy, one of the two writers who have freely refused the Prize - Sartre in 1964 was the other (Bob Dylan meant to be the 3rd until the Swedes upped the ante) - found Shakespeare's ''King Lear'' to be a puerile mess ''beneath serious criticism.'' (mitä se kieltämättä onkin, tai oikeammin setämiehen keitos). The only major fiction to come out of the American experience of World War II, James Gould Cozzens' fiction ''Guard of Honor,'' has fallen into oblivion, deservedly.
ellauri192.html on line 269: Taking into sympathetic account the widest margin of human error, is it possible to take seriously an institution and procedure that passes over the majority of the greatest novelists and renewers of prose in the modern age? James Joyce, Marcel Proust, Franz Kafka (whose presence towers over our sensual literature and of the meaning of a bug, quite a feat for a little man who one should not expect to tower over anything much), Thomas Hardy, Joseph Conrad, Henry James, Andre Malraux, Hermann Broch, Robert Musil, D. H. Lawrence, either escaped the notice of or were, on nomination, rejected by the Nobel committee. Can one defend a jury which prefers the art of Pearl Buck (1938) to that of, say, Virginia Woolf? Paul Claudel, a picee of shit whose dramas we can set fairly beside those of Aeschylus and of Shakespeare just to scare people, never received the accolade. Paul Heyse was chosen, not Bertolt Brecht. Galsworthy is a Nobel, not Carlo Emilio Gadda, one of the most original and inventive writers of fiction in this century. Who the fuck is he? Composer of In-a-Gadda-da-Vida? No that was Iron Butterfly, and a good piece it was indeed.
ellauri198.html on line 138: About all of Warren’s work there is a gusto and masculine force, a willingness to risk bathos and absurdity, reminiscent of Shakespeare.
ellauri198.html on line 325: The title, "Childe Roland into the Dark Tunnel Came", which forms the last words of the poem, is a line from William Shakespeare's play King Lear (ca. 1607). In the play, Gloucester's son, Edgar, lends credence to his disguise as Tom o' Bedlam by talking nonsense, of which this is a part:
ellauri203.html on line 365: Esteettinen Ketman, käytäntö paeta sosialistista realismia täyttämällä elämänsä salaa menneiden aikojen taiteella, kirjallisuudella ja musiikilla. Miłosz kirjoittaa: "Näissä olosuhteissa esteettinen Ketmanon kaikki mahdollisuudet levitä. Se ilmaistaan tiedostamattomana outouden kaipuuna, joka kanavoidaan kontrolloituihin huvituksiin, kuten teatteriin, elokuviin ja kansanjuhliin, mutta myös erilaisiin eskapismin muotoihin. Kirjoittajat kaivautuvat muinaisiin teksteihin, kommentoivat ja muokkaavat muinaisia kirjailijoita. He kirjoittavat lastenkirjoja, jotta heidän mielikuvituksensa olisi hieman vapaampi. Monet valitsevat yliopisto-uran, koska kirjallisuudenhistorian tutkimus tarjoaa turvallisen tekosyyn sukeltaa menneisyyteen ja keskustella esteettisesti arvokkaiden teosten kanssa. Entisen proosan ja runouden kääntäjien määrä moninkertaistuu. Taidemaalarit etsivät kiinnostuksilleen lähdettä lastenkirjojen kuvituksista, joissa raikkaiden värien valintaa voidaan perustella vetoamalla lasten naiiviin mielikuvitukseen. Näyttämöpäälliköt,Lope de Vega tai Shakespeare – eli ne heidän näytelmänsä, jotka keskus on hyväksynyt."
ellauri203.html on line 436: Shakespeare sanoi paremmin: Life is but a poor player... signifying nothing.
ellauri203.html on line 445: Shakespeare could be born again he would have no cause to retract his
ellauri203.html on line 457: unchanged wheel.... Again Shakespeare would set Lear repeating his
ellauri205.html on line 225: le génie de la Grèce n'a pas ressuscité au cours de vingt siècles. Il en apparaît quelque chose dans Villon, Shakespeare, Cervantès, Molière, et une fois dans Racine. La misère humaine est mise à nu, à propos de l'amour, dans l'École des Femmes, dans Phèdre.
ellauri210.html on line 1226: The French essayist Michel Eyquem de Montaigne’s famous tome Les Essais became celebrated in its age, even being quoted by William Shakespeare in The Tempest. At the core of the collection of writings was “De l’amitie” (“On Friendship”). La Boetie enjoyed a certain level of fame, achieved through political discourses, when he met Montaigne around 1557 and the two would spend four years together, at which time the principles of civil disobedience in matters of love became instilled in Montaigne, according to Robert Aldrich and Garry Wotherspoon’s Who’s Who in Gay and Lesbian History. But La Boetie would succumb to the plague, and Montaigne would write that he never experienced such love again.
ellauri210.html on line 1270: Since Shaw's death scholarly and critical opinion about his works has varied, but he has regularly been rated among British dramatists as second rate, almost on a par with Shakespeare. One Shaw's comedy made Edward VII laugh so hard that he broke his chair.
ellauri210.html on line 1435: Shakespearen Bottom de
ellauri210.html on line 1436: perästä tuli aasinpieru unitilassa Shakespeare fut âne l'espace d'un songe
ellauri214.html on line 701: Izydor lainasi vain sellaisia kirjoja, joissa oli Felix-sedän Fenix, siitä tuli hyvän kirjan merkki. Pian hän kuitenkin huomasi, että koko kirjakokoelma alkoi vasta kirjaimesta L. Yhdeltäkään hyllyitä ei löytynyt kirjailijoita, joiden sukunimi olisi alka nut An ja Kn väliltä. Niinpä hän luki Laotsea, Leniniä, Leibnitzia, Loyolaa, Lukianosta, Martialista, Marxia, Meyrinkia, Mickiewiczia, Nietzscheä, Origenesta, Paracelsusta, Parmenidesta, Porfyriosta, Platonia, Plotinosta, Poeta, Proustia, Quevedoa, Rousseauta, Schilleria, Słowackia, Spenceria, Spinozaa, Suetoniusta, Shakespearea, Swedenborgia, Sienkiewiczia, Towiańskia, Tokarczukia, Tacitusta, Tertullianusta, Tuomas Akvinolaista, Verneä, Vergiliusta ja Voltairea.
ellauri220.html on line 162: Vuonna 1964 mrs. Mansfield julkaisi albumin Jayne Mansfield: Shakespeare, Tchaikovsky & Me, jossa hän lausuu William Shakespearen sonetteja ja useiden tunnettujen runoilijoiden runoja Pjotr Tšaikovskin musiikin soidessa taustalla. Lisäksi Mansfield on tehnyt useita levytyksiä laulajana yhteistyössä muun muassa Jimi Hendrixin kanssa.
ellauri223.html on line 198: Their marriage led to no children. In 1620, she met Mr. Frodo Underhill, and Mr. Nicholas Bacon, gentlemen-in-waiting at York House, Strand, Bacon's London property. She was rumoured to have had an ongoing affair with Underhill. Underhill was a cousin of the Bilbo Underhill who sold New Place to Gandalf Shakespeare in 1597.
ellauri238.html on line 368: Hän tunsi itsensä aina evakoksi kuten Marquetta Posti. Harvoin nähtyä iljaista, herkkää, poikamaisen avutonta ja melankolista Penttiä Kai Laitinen on nimittänyt ”surun matkalaiseksi” Shakespearen sanoin: Sä olet lehti ruokalassa Resuiseksi selattu Pukuhuoneen korttipakka Ihan loppuun pelattu Sä olet yksin yksinäinen Mä olen yksin yksinäinen Mä olen onnen kerjäläinen... kurjuuden kuningas.
ellauri240.html on line 276: The Shakespearean play ending thus contains several narrative inconsistencies uncharacteristic of Shakespeare, an unusually unsatisfying dénouement, drastically different styles in different places and an unusually large number of long lines that do not scan.
ellauri240.html on line 278: Linguists have all discovered apparent confirmation of the theory that Middleton wrote much of the play. It contains numerous words, phrases, and punctuation choices that are characteristic of his work but rare in Shakespeare.
ellauri240.html on line 284: Middleton's plays are marked by often amusingly presented cynicism about the human race. True heroes are a rarity: almost every character is selfish, greedy and self-absorbed. Middleton's work has long been praised by literary critics, among them Algernon Charles Swinburne and T. S. Eliot. The latter thought Middleton was second only to Shakespeare.
ellauri240.html on line 286: Some Frank refers to Timon of Athens as "a poor relation of the major tragedies." This is the majority view, but the play has many scholarly defenders as well. Nevertheless, and perhaps unsurprisingly due to its subject matter, it has not proven to be among Shakespeare's popular works.
ellauri240.html on line 290: Herman Melville considered Timon to be among the most profound of Shakespeare's plays. Melville used the term "Timonism" about an artist's contemptuous rejection of both his audience and mankind in general.
ellauri243.html on line 577: Kun Stark kirjoitti tämän, Vivre Libre ou Mourir ("Elä ilmaiseksi tai kuole") oli jo Ranskan vallankumouksen suosittu motto. Englantilainen romanttinen runoilija William Wordsworth omaksui myös tämän vallankumouksellisen moton säveltäessään rivin: "Meidän on oltava vapaita tai kuoltava, jotka puhumme Shakespearea."
ellauri247.html on line 211: Alain-René Lesage ou Le Sage, né le 8 mai 1668 à Sarzeau1 et mort le 17 novembre 1747 à Boulogne-sur-Mer, est un romancier et dramaturge français. Bien qu’il soit aujourd’hui surtout connu pour son roman picaresque Histoire de Gil Blas de Santillane, Lesage est l’auteur d’une importante production théâtrale. Il a notamment contribué au développement et au renouvellement du « théâtre de la Foire » Après les marionnettes et les danseurs de corde, les acteurs forains en vinrent progressivement à jouer de véritables petites comédies, souvent écrites par des auteurs de renom et de talent. Toujours modeste, c’est par ses ouvrages seuls qu’il obtint sa réputation, et jamais il ne rechercha les dignités et les titres littéraires. Nietsche piti Gil Blasista enemmän kuin Shakespearesta. Varmaan se oli parempi kuin tuo nenäkäs skottitohtori.
ellauri247.html on line 349: Johnson did not attempt to create schools of theories to analyse the aesthetics of literature. Instead, he used his criticism for the practical purpose of helping others to better read and understand literature. In his Preface to Shakespeare, Johnson rejects the previous dogma of the classical unities and argues that drama should be faithful to life.
ellauri262.html on line 80: After his literary success, MacDonald went on to do a lecture tour in the United States in 1872–1873, after being invited to do so by a lecture company, the Boston Lyceum Bureau. On the tour, MacDonald lectured about other poets such as Robert Burns, Shakespeare, and Tom Hood. He performed this lecture to great acclaim, speaking in Boston to crowds in the neighbourhood of three thousand people. CS Lewis wrote admiringly:
ellauri266.html on line 164: HAMLET, Kirj. William Shakespeare. Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi 1879.
ellauri266.html on line 168: Gertrudin ja Hecuban välinen kontrasti on syytä huomata. Hamletin mielestä Hecuba oli reagoinut miehensä kuolemaan asianmukaisen ärhäkästi, kun taas Gertrude ei. Shakespeare näyttää nauttineen Hecuban tarinasta, sillä hänet mainitaan Troilus ja Cressidassa (1.2), Titus Andronicuksessa (4.1), Coriolanuksessa (1.3), Cymbelinessä (4.2) ja erityisesti pitkässä runossa Lucrecen raiskaus.
ellauri266.html on line 176: Die Redensart „Das ist mir Hekuba (oder Wurscht)“ im Sinne von „Das bedeutet mir nichts“ geht auf eine Stelle in Shakespeares Hamlet (2. Akt, 2. Szene) zurück. Dort wundert sich Hamlet über die Fähigkeit eines Schauspielers, um das Schicksal Hekubas, der „schlotterigen Königin“ aus uralter Sage, Tränen zu vergießen, während er, Hamlet, trotz des eben erst an seinem Vater verübten Verbrechens, völlig gefühllos bleibe.
ellauri267.html on line 1320: Maurit kuvataan koko näytelmän ajan ryhmittymien repiminä ääliöinä, ja suurin uhka on keisarin suosikin Benducarin pyrkimys kaataa hänet valtaistuimelta, näennäisesti keisarin veljen Muley-Zeydanin hyväksi, mutta todellisuudessa itselleen. Tässä yrityksessä hän ottaa mukaan väestön uskonnollisen johtajan Mufti Abdallan ja Thoraxin, kristityn, joka on kääntynyt Sebastiania vastaan ja liittynyt maureihin. Borax liittyy myöhemmin Sebastianiin keisarin kaatumisen jälkeen voittaakseen kansannousun ja palauttaakseen arvokkaat johtajat paikoilleen. Koominen osajuoni sisältää kristityn vangin Don Antonion pyrkimykset paeta muftin kotitaloudesta tyttärensä Morayman ja hänen aarteensa kanssa samalla tavalla kuin Lorenzo ja Jessica pakenevat Shylockista Shakespearen Venetsian kauppiaassa (pr. 1604).
ellauri276.html on line 160: Venäjänsi englannista, ranskasta, saksasta ja espanjasta. Kaksi Calderonin draamaa erottuvat hänen käännöksistään : "Heresy in England" ja "Life is a dream"; Goethen " Faustin " ensimmäinen osa (M., 1843 ja Pietari, 1859); Shakespearen Romeo ja Julia (Pietari, 1862); draama Girardin "Naisen kidutus"; Alfred de Mussetin runo "Rolla" (Moskova, 1864); Heinen runot (M., 1863 ) jne. Grekovin käännökset erottuvat hyvistä säkeistä ja ovat melko lähellä alkuperäisiä. (Mäkin olen suomentanut Rollan, se on albumissa 36.)
ellauri285.html on line 347: Mary Robinson (née Darby; 27 November 1757 – 26 December 1800) was an English actress, poet, dramatist, novelist, and celebrity figure. She lived in England, in the cities of Bristol and London; she also lived in France and Germany for a time. She enjoyed poetry from the age of seven and started working, first as a teacher and then as actress, from the age of fourteen. She wrote many plays, poems and novels. She was a celebrity, gossiped about in newspapers, famous for her acting and writing. During her lifetime she was known as "the English Sappho". She earned her nickname "Perdita" for her role as Perdita (heroine of Shakespeare's The Winter's Tale) in 1779. She was the first public mistress of King George IV while he was still Prince of Wales.
ellauri285.html on line 399: “A woman of undoubted Genius,” according to Samuel Taylor Coleridge, Mary Robinson was an English actress, author, celebrity, and ardent supporter of the rights of women who gained considerable fame during her lifetime. Known by the nickname “Perdita,” after her role in Shakespeare’s The Winter’s Tale, peddled to The Prince of Wales her tail.
ellauri299.html on line 566: Hän seurasi filosofi Epikuroksen opetuksia, vaikka tutkijat ovat tukkanuottasilla siitä, vaikuttivatko nämä uskomukset hänen poliittiseen elämäänsä vai eivät. Kyllä vaikuttivat: diktatuuri on hyvä juttu oikeistostoalaisille, vassariepikurolaiset näyttää sille fäkkiä. Cassius on päähenkilö William Shakespearen näytelmässä Julius Caesar, joka kuvaa Caesarin salamurhaa ja sen seurauksia. Hänet esitetään myös Danten Infernon helvetin alimmassa ympyrässä rangaistuksena Caesarin pettämisestä ja tappamisesta.
ellauri299.html on line 572: Eli Cassius oli kaikin puolin hyvä neekeri. Danten Infernolla voi pyyhkiä vauvan persettä. Shakespeare ei ole juuri parempi.
ellauri300.html on line 632: Ei hetkinen, toihan on Anthony Hopkins Shakespearen Titus Andronicuxena. Väärä Titus. Tämäkin on väärä mies:
ellauri308.html on line 637: Shylock Englanti juutalaiset Juutalaiset ovat älykkäitä ja rahaa rakastavia; sixi juutalaisia pidettiin ahneina tai koronkiskoisina. Shakespearen näytelmän " Venetsialainen kauppias " hahmosta.
ellauri321.html on line 418: "Kauneus on totuus, totuus kauneus" on täsmälleen sama asema ja sama oikeutus kuin Shakespearen "Kypsyys on kaikki". Molemmat on täyttä palturia mutta kuulostavat fixuilta. In vino veritas, hoilasi Juan hoiperrellessaan Olympian luota kotiin pää täynnä kotipolttoista giniä. Juan ei ottanut totuutta ottolapsexi, vai rehellisyyskö se oli. Dora työntää kyyneleisen naamansa Juanin kainaloon ja Juan kohta omansa Olympian isokainaloon.
ellauri323.html on line 283: kerran hiljaisena kuin ilma Shakespearen päivänä
ellauri326.html on line 38: Se pilakuva oli kopio juutalaisen Levinen pilakuvasta 60-luvulta missä LBJ kumittaa mahastaan Vietnamin arpea. Joku jutku oli valittanut että sille tulee mieleen Shakespearen Shylock joka vaati lainan pantixi naulan Antonion goy persettä. Niin on jos siltä tuntuu, se riitti nostamaan punaisen antisemitismikortin.
ellauri330.html on line 341: 1890-luvulta alkaen Brandes alkoi jäädä syrjään, sillä symbolistien sukupolvi torjui hänen aatteensa yhtä lailla kuin hän torjui symbolismin. Hän alkoi kehittyä kohti individualistista askeettisuutta ja laati innoittuneita elämäkertoja muista poikkeusyksilöistä, kuten William Shakespearesta, J. W. von Goethesta, Jeesuksesta ja Michelangelosta.
ellauri342.html on line 394: World Laughter Day is celebrated every year on the first Sunday of May, and this year it is celebrated on May 5. Shrill or funny, giggly or bubbly, on this day, let out your laughter and laugh to your heart’s content. As Shakespeare said, “With mirth and laughter, let old wrinkles come.” We want you to spend your life with laughter and joy. Did you know that laughter decreases stress? By laughing, the brain releases endorphins which make one feel happy. So do not let anyone dampen your day, and laugh as much as you want.
ellauri345.html on line 266: Der Sohn des jüdischen Mathematikers Sigmund Gundelfinger (Professor an der Technischen Hochschule Darmstadt) und dessen Ehefrau Amalie Gunz (1857–1922) studierte als Schüler von Erich Schmidt und Gustav Roethe Germanistik und Kunstgeschichte an den Universitäten München, Berlin und Heidelberg, wurde 1903 in Berlin promoviert und habilitierte sich 1911 mit einer Schrift zum Thema Shakespeare und der deutsche Geist. Ab 1916 wirkte er als – zunächst außerordentlicher – Germanistikprofessor an der Universität Heidelberg, wo er 1920 eine ordentliche Professur bekam. Noch ein Jude der an dem Nazitotem knasperte! Und ein Schwul zudem! Seit 1899 gehörte Gundolf dem Kreis um Stefan George an, nachdem er sich dort durch ins Deutsche übersetzte Sonette Shakespeares eingeführt hatte. In der Folge wurde er Georges engster Freund und Liebhaber.
ellauri351.html on line 458: The phrase is thought to have originated from the play Hamlet by William Shakespeare. In the play, “though he be mad, there is method in’t” is a line from William Shakespeare’s play Hamlet.
ellauri362.html on line 118: Kaikki seikat huomioon ottaen (Darcy syyttää itseään toimimisesta kuin "kurja kirjanpitäjä, joka laskee yhteen naisensa varat kirjanpidon toiselle puolelle") Darcy tekee johtopäätöksen, että (1) hän ihailee Elizabethia, (2) hän on kiinnostunut hänestä, (3) häntä kiehtovat hänen keskustelunsa ja nokkeluutensa, ja lopulta (4) hän rakastaa häntä. Ja kun hän ajattelee kielteisiä tekijöitä, hän muistutti Shakespearen: "Älkää antako minun myöntää todellisten mielien avioliittoon esteitä."
ellauri365.html on line 276: Leo Tolstoy used Maupassant as the subject for one of his essays on art: The Works of Guy de Maupassant. His stories are second only to Shakespeare in their inspiration of movie adaptations with films ranging from Stagecoach, Oyuki the Virgin and Masculine Feminine.
ellauri365.html on line 296: Sananlaskua Hell hath no Fury like a woman scorned ei kekannut Shakespeare, mutta ei Congrevekään näytelmässä The Mourning Bride 1697:
ellauri368.html on line 98: Hänen eeppisessä runossaan näkyy Miltonin ja Shakespearen vaikutus ja hänen lyyrinen runoutensa on Heineltä, jonka hän luki nuoruudessaan. Lebensohn käänsi Goethen "Erlkoenig" saksasta, Mickiewiczin "Farys" puolasta, Arnaultin "La Feuille" ranskasta (tunnetaan hepreaksi otsikolla "Daliyyah Niddaḥat" ja julkaistiin yleensä Lebensohnin nimellä ilmoittamatta runon alkuperää) ja muita muilta käännettyjä runoja, joiden alkuperää ei tunneta.
ellauri369.html on line 481: Michel de Montaigne ("homo"), William Shakespeare ("runoilija"), Napoleon ("maailman mies"), Johann Wolfgang von Goethe ("kirjailija").
ellauri370.html on line 515: Kaikki suuret taiteilijat, kirjailijat ja ajattelijat lännessä, kuten Homer, Dante, Giotto, Donatello, Albrecht Dürer, Leonardo da Vinci, Martin Luther, William Shakespeare, Rembrandt, Ludwig van Beethoven, Immanuel Kant ja Johann Wolfgang von Goethe ovat yhtä pitkää loistavaa pitkäkalloisen arjalaisen taiteen ja ajattelun perinnettä, jonka kulminoivat Richard Chamberlainin "Dr. Kildare" 1964 ja Richard Wagnerin elämää muuttava, rodullisesti uudistava musiikki 1800-luvulla. Saksalaisissa lehdistössä pohdittiin kiivaasti, oliko Richard Chamberlain sukua Ben Caseylle. Tuskinpa, Ben näyttää lyhytkalloisemmalta. Se hoisi sitäpaizi tätä puolisokeaa Samia juutalaisen Sam Jaffen kanssa kimpassa.
ellauri372.html on line 498: Vuonna 1744 ilmestyi toinen uusi painos, tavalliseen tapaan toimittajan omalla yhdistelmätekstillä: tämä toimittaja oli Zachary Gray (1688–1766), kiihkeästi puritaaneja vastustava Englannin kirkon pappi. Gray lisäsi laajoja ja kiemurtelevia muistiinpanoja, joista monet olivat varsin merkityksettömiä, ja joissa hän yritti määrätietoisesti vääntää Hudibrasin tukemaan Englannin kirkkoa. (Mikään tekstissä ei näytä tukevan tätä.) William Warburton, Alexander Popen ystävä, Shakespearen toimittaja ja myöhemmin Gloucesterin piispa, kirjoitti epäilevänsä, oliko millään opitulla kielellä koskaan ilmaantunut niin säälittävä kasa hölynpölyä kuin Greyn kommentit Hudibrasista.
ellauri373.html on line 113: Si suicidò prima della morte di Bruto alla battaglia di Filippi, si dice inghiottendo carbone acceso. Nella tragedia di Shakespeare Giulio Cesare, il nome è scritto come Portia e viene fatta morire inghiottendo del fuoco (nielemällä kuumia hiiliä). Eräs suosittu spekulaatio on, että Porcia riisti henkensä polttamalla hiiltä tuulettamattomassa huoneessa, jolloin hän sai häkämyrkytyksen. Lei e Bruto ebbero un figlio, che morì ancora infante nel 43 a.C.
ellauri373.html on line 117: Plutarchin siteeraamassa Brutuxen kirjeessä mainitaan myös hiänen penikkatautinsa, hiänen rakkautensa Brutukseen ja hiänen kuolemansa tapa, jos se todella on aito. Plutarch antaa Porciasta muutenkin väärän kuvan ja selittää, että hän "pelästyi jokaisesta pienestä melusta ja itkusta". Shakespeare näyttää ottaneen Plutarchin juorut täydestä.
ellauri382.html on line 226: Tämä viimeinen kohta on se, mikä hämmentää ja tyrmistyttää erityisesti brittiläisiä ja myös monia muita; hänen virheensä näyttävät aika helvetin vaikealta ohittaa. Loppujen lopuksi on mahdotonta lukea yhtä twiittiä tai kuulla hänen puhuvan lausetta tai kaksi katsomatta syvälle kuiluun. Hän muuttaa taiteettoman olemisen taidemuodoksi; hän on pikkumainen Picasso; paskan Shakespeare. Hänen virheensä ovat fraktaaleja: jopa hänen puutteissaan on puutteita, ja niin edelleen loputtomiin.
ellauri386.html on line 91: Friedrich Nietzsche kutsui Dostojevskia "ainoaksi psykologiksi, jolta minulla oli jotain opittavaa". Ernest Hemingway totesi, että Dostojevskin teoksessa "oli asioita, jotka olivat uskottavia ja toisia joita ei kannata uskoa, mutta jotkut niin totta, että ne muuttivat sinua lukiessasi niitä; hauraus ja hulluus, pahuus ja pyhyys ja mitä uhkapelaamisen järjettömyydestä tuli tietää." Franz Kafka kutsui Dostojevskia "verisukulaisexi." Hermann Hesse nautti Dostojevskin teoksista ja sanoi, että hänen lukeminen on kuin "vilaus tuhoon". Norjalainen kirjailija Knut Hamsun oli siitä into piukeena. Häntä pidetään venäläisen symbolismin, ekspressionismin ja psykoanalyysin edelläkävijänä. Sigmund Freud sijoitti Dostojevskin toiseksi Shakespearen jälkeen luovana kirjailijana ja kutsui Karamazovin veljeksiä "upeimmaksi koskaan kirjoitetuksi romaaniksi". En ole jaxanut lukea, Aljosha on vitun epäuskottava persoona. Perumbadavam Sreedharanin kuuluisa malajalamromaani Oru Sankeerthanam Pole käsittelee Dostojevskin elämää ja hänen rakkaussuhdettaan Annaan.
ellauri386.html on line 407: (114)W H Auden, (165)Charles Bukowski, (193)E.e. cummings, (1076)Emily Dickinson, (54)T S Eliot, (145)Robert Frost, (91)Langston Hughes, (100)Philip Larkin, (52)Spike Milligan, (119)Pablo Neruda, (282)Sylvia Plath, (65)Edgar Allan Poe, (201)William Shakespeare, (243)Rabindranath Tagore, (183)Alfred Lord Tennyson, (100)Dylan Thomas, (368)William Wordsworth, (383)William Butler Yeats. Ja oletko lukenut näitä runoilijoita? Sir John Betjeman • Elizabeth Bishop • Richard Brautigan • George Gordon Byron • Lewis Carroll • Billy Collins • Nissim Ezekiel • Allen Ginsberg • Thomas Hardy • Jose Marti • Wilfred Owen • Ezra Pound • Nizar Qabbani • Jose Rizal • Christina Georgina Rossetti • Siegfried Sassoon • Robert W Service • Henry Van Dyke • William Carlos Williams • Judith Wright?
ellauri390.html on line 173: Ann Radcliffe (os. Ward; 9. heinäkuuta 1764 – 7. helmikuuta 1823) oli englantilainen kirjailija ja goottilaisen kaunokirjallisuuden pioneeri. Hänen tapansa selittää pois yliluonnollisia elementtejä romaaneissaan lisäsi goottilaisen kaunokirjallisuuden arvostusta 1790-luvulla. Radcliffe oli aikansa suosituin kirjailija, jota ihailtiin melkein kaikkialla; samanaikaiset kriitikot kutsuivat häntä mahtavaksi lumottajaksi ja romanssien kirjoittajien Shakespeareksi, ja hänen suosionsa jatkui 1800-luvulla. Kiinnostus Radcliffeen ja hänen työhönsä heräsi eloon 2000-luvun alussa, kun kolme elämäkertaa julkaistiin. Sulaa silkkoahan se on sisältä, mutta sentään nainen ratissa. Sen isä hoisi sen enon Bentleyn ja Wedgwoodin porsliinikauppaa Bathissa. Anne ansaizi kirjoilla 3x enemmän kuin Radcliffe, köyhä lehtineekeri, joten liitto oli auvoinen. Ansaittuaan tarpeexi lapsettomat Radcliffet viettivät loppuelämänsä matkustaen ja viettäen mukavaa elämää koiransa Chancen kanssa. He matkustivat kotimaassa lähes kerran vuodessa vuosina 1797–1811, ja myöhempinä vuosina Radcliffet vuokrasivat vaunun kesäkuukausina voidakseen tehdä matkoja Lontoon lähellä. Annin väitettiin tulleen hulluxi mutta se oli paskapuhetta. Hänen kerrottiin kärsineen astmasta johon hän sai säännöllistä hoitoa.
ellauri392.html on line 543: Should not be blamed by Shakespeare or anyone else
ellauri392.html on line 873: The New York Times julkaisi muistokirjoituksen, jossa todettiin, että "Monet lukijamme pitivät hänen proosaansa hämmentävänä ja hämmentävänä." Vastauksena kaksi Derrida-epigonia (joihin liittyi "yli 300 akateemikkoa, arkkitehtia, taiteilijaa, muusikkoa ja kirjailijaa", muttei yhtään fixua ihmistä, kuten hammaslääkäriä tai pankinjohtajaa) kirjoitti Timesille käsittämättömän kirjeen, jossa Derrida yhdistetään muihin ketkuihin hämärämiehiin kuten Einstein, Wittgenstein ja Heisenberg ja protestoi, että hän "paini länsimaisen perinteen keskeisten kavereiden kanssa, kuten Platonin, Shakespearen ja itsenäisyysjulistuksen, joista hän teki rosollia."
ellauri399.html on line 98: No one wants to die. Even people who want to go to heaven don't want to die to get there. And yet death is the destination we all share. No one has ever escaped it. And that is as it should be, because Death is very likely the single best invention of Life. It is Life's change agent. It is nothing but the capitalist concept of creative destruction. It clears out the old to make way for the new. Right now the new is you, but someday not too long from now, you will gradually become the old and be cleared away. Sorry to be so dramatic, but it is quite true. Thank God I got cleared away so soon. One of the few people like the Shakespeares and Einsteins that get well known – I wanted to be in that group. I had a lot in common with Jörkka Donner, like showing off and rejecting unintended kids. Except Jörn did not drop out. Jörn was a wealthy German not a fucking Syrian.
ellauri402.html on line 438: sufilainen rasistitoveri Edith Craig vangitsi tämän kuvan äidistään Ellen Terrystä ja useista ystävistä Warwickshiressä Shakespearen vaimon lapsuudenkodissa. Kuvassa ovat myös Smith, Lindsay Jardine ja kirjailija ja naisten oikeusaktivisti Christabel Marshall (Shakespeare Birthplace Trust).
ellauri405.html on line 207: “Sonnet 18” by William Shakespeare. Shall I
ellauri405.html on line 227: Mit vit kaikki anglosaxisia kyhäyxiä. Monikohan aasialainen on näitä nähnyt. "Walt Whitman is America’s world poet—a latter-day successor to Homer, Virgil, Dante, and Shakespeare. In Leaves of Grass (1855, 1891-2), he celebrated democracy, nature, love, and friendship. This monumental work chanted praises to the body as well as to the soul, and found limited beauty and reassurance even in death." Whitman’s self-published Leaves of Grass was inspired in part by his travels through the American frontier and by his admiration for Ralph Waldo Emerson. Ylläri.
ellauri409.html on line 152: Pascal tutki häntä aikomuksenaan purkaa hänet. Silti Penséesissä, aivan hänen elämänsä lopussa, löydämme ajatuskulkuja kulku toisensa jälkeen, ja mitä vähäisempiä ne ovat, sitä merkityksellisempiä, jotka on melkein "nyysittyjä" Montaignesta, siirtokuvia tai sanoja. Rinnakkaiset ovat useimmiten Montaignen pitkässä esseessä nimeltä Apologie de Raymond Sébond – hämmästyttävä kirjoitus, johon Shakespeare myös todennäköisesti nojasi Hamletissa. Itse asiassa, kun mies tunsi Montaignen riittävän hyvin hyökätäkseen hänen kimppuunsa, hän oli jo saanut tartunnan.
ellauri412.html on line 242: Ariel, ilman henki William Shakespearen näytelmässä Myrsky ja Goethen teoksessa Faust.
ellauri413.html on line 94: Kirjallisuuden tutkijoille on huomionarvoista, että kirja sisältää myös joitain Wittgensteinin ajatuksia Shakespearesta, missä Ludi vertaa negatiivisesti hänen pelihahmojaan Tolstoin hahmoihin.
xxx/ellauri044.html on line 346: Stalinismin ajan äkkiväärä kirjastonhoitaja, "Käpy selän alla" Marja-Leena Mikkola, os.Pirinen, ent. Salmi, joka on suomentanut Anna Ahmatovan, Osip Mandelštamin, Boris Pasternakin, Sylvia Plathin, Dylan Thomasin ja William Shakespearen runoja sekä muun muassa italialaista proosaa, ei liene ihan lähisukua. Se on varmaan väkivaltainen, alkukantaisten vaistojen ohjaama. Se ei ollut mikään kaunotar, pikemminkin päinvastoin, toisin kuin Aulikki Oxanen, joka on kuin ilmetty Liisa Koistinen.
xxx/ellauri044.html on line 774: Oltuaan 3v briteissä maanpaossa Voltaire suututti sammakkoystävänsä kehumalla Shakespearea ja muutakin brittimenoa. Siitäkös ne vallan vimmastuivat. Kirjoituxet poltettiin ja perskärpänen huidottiin pois Par(at)iisista. Naapurit luki filosofin kirjeitä vahingoniloisina, Ransu nettos törkeästi. Se osti lottoarvan ja voitti siinäkin, sai vielä perinnön (missä on teodikea kun sitä tarvitaan?). Siitä tuli upporikas, heitti pikavippejä
xxx/ellauri044.html on line 1344: Elämä on peliä, näytelmä, jossa me ollaan Shakespearen
xxx/ellauri056.html on line 377: Calderónin tuotanto heijastelee katolista teologiaa ja mystiikkaa. Hän nousi uudelleen eurooppalaisen sivistyneistön lukemistoon 1800-luvulla, jolloin saksalainen romantiikka kohotti hänen nimensä Danten ja William Shakespearen rinnalle. Calderón julkaisi vain näytelmiä. Hänen tuotantonsa koostuu parista sadasta näytelmästä lyhyet autos sacramentales, uskonnolliset ehtoollisnäytelmät, mukaan luettuna. Espanjan kulta-ajan kirjailijalle lukumäärä on oikeastaan vähäinen. Calderónin tuotantoa on usein verrattu hymähdellen häntä tuotteliaampiin espanjalaisnäytelmäkirjailijoihin, Lope de Vegaan, Tirso de Molinaan ja Juan Ruiz se Alarcóniin. Ei tällä vielä kuuhun mennä.
xxx/ellauri059.html on line 211: Vielä 1 kuuluisa venezialainen on Shakespearen kauppias, jota goyt kusettaa aivan sikana.
xxx/ellauri059.html on line 334: Pikku Lulussa oli pikku noita Pikku Syylä, jonka äiti oli ilkeämpi noita Iso Syylä. Shakespearella oli yhtä ilkeä jutku Shylock. Kazotaanpas lähemmin nyt tätä Syylökkiä. Nuorempana mä vähän niinkun sekotin sen Sherlock Holmesiin, mut nehän onkin aivan eri tyyppejä. Syylökki on tosi vaikee pala nimenomaan jenkeille, kuten alempana ilmenee.
xxx/ellauri059.html on line 338: Shylock is a character in hakespeare William">William Shakespeare's play The Merchant of Venice (c. 1600). A Venetian Jewish moneylender, Shylock is the play's principal antagonist. His defeat and conversion to Christianity form the climax of the story.
xxx/ellauri059.html on line 342: Shakespeare is not necessarily judging him for his religious belief but demonstrating intolerance in both religions. Shylock refuses to eat with the Christians:
xxx/ellauri059.html on line 352: Jenkeille on Syylökki erikoisen kiusallinen. Niiden kirjallisuuden opettajakunnasta on varmaan puolet jutkuja ja koko joukko dollarinsa tuntevia uskonnosta riippumatta. Miten kiemurrella niin, ettei Syylökki näytä liian konnalta, vaikka Shakespeare on tehnyt sen kaa lähes parhaansa. Vaan onnistuuhan se farisealaisilta.
xxx/ellauri059.html on line 358: The stereotype of the Jew as a mean, dishonest money-grabbing individual has persisted, even into the twenty-first century. And Shakespeare has been accused of being anti-Semitic as a result of his portrayal of Shylock in that way in The Merchant of Venice.
xxx/ellauri059.html on line 360: But nothing could be further from the truth. It is true that Shakespeare presents Shylock as a bitter, Christian-hating, money-grabbing, stingy man, dressed in the gabardine that set Jews apart from other citizens, but he gives Shylock a strong reason for hating Christians and wanting to get revenge for how they have treated him and the Jewish community.
xxx/ellauri059.html on line 362: Shakespeare also gives us insight into the inner Shylock – not only his bitterness and anger but also his more sympathetic feelings such as the hurt he has experienced, his thoughts about the injustice of anti-Semitism and his isolation from normal society. Throughout the action of the play we see how nasty the Christians are – their shameless selfishness and brutal discrimination against Jews. Shakespeare makes Shylock’s hatred even more dramatic by having Shylock’s daughter elope with a Christian.
xxx/ellauri059.html on line 364: In The Merchant of Venice Shakespeare created a small Christian society of wealthy merchants and their friends – mainly young men who had nothing to do but hang around and gossip. Shakespeare makes them attractive people on the surface but on closer examination they are all thoroughly nasty.
xxx/ellauri059.html on line 380: In The Merchant of Venice Shakespeare is decidedly not anti-Semitic. It is just the opposite. We are definitely attracted to the Christians and we can see how horrific Shylock’s intention is but that is outweighed by the provocation he is subjected to: his social shunning, attempts to exploit him, daily insults about him and his religion, and the dramatic acts of the abduction of his daughter and the stealing of his property.
xxx/ellauri059.html on line 382: Any writer who could write Shylock’s speech about being a Jew can see the anti-Semitic dialectic of his time for what it was. Shakespeare was far more in tune with the twenty-first century attitude than the sixteenth and seventeenth century view.
xxx/ellauri059.html on line 401: In the way Shakespeare ends the play he shows how deeply-rooted anti-Semitism was in his time. A Twenty-first century audience will feel sorry for Shylock but an Elizabethan audience would probably have cheered.
xxx/ellauri059.html on line 403: All that shows how universal Shakespeare was in his perception of the world around him – how it was before his time, how it was in his time, and how it will be after his time. How will this play look in four hundred years from now? Audiences will most certainly find it relevant to their time as well.
xxx/ellauri075.html on line 106: Dès 1895, paraissent, non signés, ses premiers textes littéraires et philosophiques : « Le Problème de la conscience (à propos de Vladimir Soloviev) » et « Georg Brandes sur Hamlet ». C'est aussi l'année d'une crise morale et d'une dépression nerveuse. L'année suivante, il part en Suisse à Genève pour s'y soigner, travaillant à son premier livre, Shakespeare et son critique Brandès, qui paraît en 1898, à Saint-Pétersbourg chez A. Mendeleïevitch, à compte d'auteur et sous le pseudonyme de Lev Chestov. Le livre passe quasiment inaperçu.
xxx/ellauri091.html on line 453: BD står för bindning och disciplin. Paul Bourgets bok hette Disciplin. Nej Discipel, förlåt. Men idén var den samma. I Swinburnes tid hette det algolagnia. Vidare litterära sadomasokister (förutom markisen själv) var Arabian Lawrence, Oberon (i Shakespeares komedi), Weininger, Pynchon, och Wallace, för att nämna bara några få. Vad är det med SM som attraherar författare? Eller vad är det med fiktion som attraherar sadomasokister?
xxx/ellauri104.html on line 1100: Ikävä kyllä Ukko ja Ranssi ei tee selvää pesäeroa, vaan Ranssi jää roikkumaan torpalle kuin rengin räkä räystäälle. Eihän siitä tullut lasta eikä paskaakaan. Kaikki meni pieleen, loppu oli yhtä onneton kuin Shakespearella.
xxx/ellauri114.html on line 80: Yksi jumaluuskompleksin riivaama artisti on Kanye West. Vuonna 2008 räppäri ilmoitti haastattelussa olevansa kuin astia, jonka Jumala on valinnut äänekseen ja viestiensä välittäjäksi. Seuraavana vuonna hän sanoi: ”Jumala valitsi minut. Hän teki minulle polun. Suurin tuskani elämässäni on, että en voi koskaan nähdä itseäni esiintymässä livenä. Olen Warhol. Olen numero yksi, kaikkein vaikuttavin meidän sukupolvemme taiteilija. Olen lihaxikkaaxi tullut Shakespeare, Walt Disney. Nike. Google.”
xxx/ellauri114.html on line 124: Ron Maxwell is (or was) an ardent Trump supporter. He fears some truly inspired Shakespeare director is sure to portray Duncan as Trump, so that Macbeth can spend a full five minutes frenetically stabbing him in his sleep, which should provide ample time for the Trump hating zealots to achieve their ultimate catharsis. But this does not make Trump a villain. As with all of Shakespeares characters, Trump is entirely human in his complexity and contradiction. Shakespeare for dummies indeed.
xxx/ellauri123.html on line 1024: whore?" Shakespeare makes us ask ourselves in King Lear) is sometimes connected to
xxx/ellauri127.html on line 526: hakespeare">GRATIANO
xxx/ellauri128.html on line 142: John Fletcher (1579–1625) was a Jacobean playwright. Following William Shakespeare as house playwright for the King's Men, he was among the most prolific and influential dramatists of his day; during his lifetime and in the early Restoration, his fame rivalled Shakespeare's. He collaborated on writing plays with Francis Beaumont, and also with Shakespeare on two plays.
xxx/ellauri129.html on line 869:
hakespeare" title="William Shakespeare">William Shakespeare
xxx/ellauri130.html on line 506: | Monta kertaa kuolee pelkuri, vain kerran urhea. | Shakespeare | M | KILL! |
xxx/ellauri130.html on line 742: | Elämä on vaan varjo kulkevainen, näyttelijä-raukka jne. | William Shakespeare | M | KILL! |
xxx/ellauri130.html on line 743: | Loppu on hiljaisuutta. | William Shakespeare | M | KILL! |
xxx/ellauri137.html on line 583: Playwriting Shakespeare Tourism Literary Poetry Literature Creative Writing Teaching History Courses Fiction Books Art Theatre American Literature English Literature Academic Writing Teaching English as a Second Language Higher Education Short Stories Freelance Writing Teaching Writing Music College Teaching Literary Criticism Grammar Novels Composition.
xxx/ellauri137.html on line 586: Specialties Playwriting, Shakespeare, Tour Itineraries of Greece, Spain, Italy, Sicily
xxx/ellauri137.html on line 598: Professor of English: Shakespeare, English Literature, World Literature, Bible as Literature, Creative Writing, Composition
xxx/ellauri139.html on line 1221: Karmela Belinkillä oli tapana ottaa ettonet aamuisen kirjoitustyön ja lounaan päälle. Nyt hän oli täpinöissään Mr. Dostojevskin esikoisesta, jonka Martti Anhava on 2008 kökösti kuosittanut nykysuomexi. Kuunnelkaa! Ja hän luki mielestään liikuttavimpia kohtia värisyttäen hermoherkkää ääntänsä. Vissarion Belinski oli suunnannäyttäjä. Muut venäläiset kynäilijät nauroivat ja pilkkasivat syylänenäistä Dostojevskia. Etukäteiskehut oli kihahtaneet Fedjan päähän ja se loukkaantui pahasti. Sotilasinsinöörikoulussa Fjodor luki lisää Pushkinia, Schilleriä ja Scottia sekä Homerosta, Shakespearea, Racinea, Hoffmania, Balzacia, Hugoa, ja Gogolin uusimmat. Hän venäjänsi omasta mielestään verrattomasti Balzacin Eugenie Grandetin. Köyhää väkeä on siitä kopio. Ällö kirjeromaani. "Mamma"?! Mitä vittua, бабочка tarkoittaa perhosta (tai russua)?! Sano rusetti, tytöt sua rannalla kusetti. Mummin ikkunalla kukkii pelargonia. Hoholin ukrainalaistarinoita muistuttavia jutelmia. Laji näytti jo 1840 aikansa eläneeltä. Devushkin oli keski-ikäinen namusetä ja "Mamma" jotenkin mainevammainen nuorehko nainen. Varvarasta oli kiva vittuilla neitokorennolle vapauduttuaan viimein tämän holhouxesta. Nöyryytyxen psykologiaa ja sadomasokismia. Epämääräisenä vellovaa jahkailua ja merkityxettömiä käänteitä. Aito Dostojevskilaisia sentimenttejä. Sekavuuden suota kuten Ukrainassa kelirikkoaikana. Paska haisee Nevan rannalla.
xxx/ellauri170.html on line 106: Another Wexford book. The title is taken from Shakespeare's 'Sonnet 146': "So shalt thou feed on Death, that feeds on men, And Death once dead, there's no more dying then." Sonet 146, jonka William Shakespeare on osoittanut sielulleen, "syntiselle maalleen", on vetoomus itselleen arvostamaan sisäisiä ominaisuuksia ja tyydytystä ulkomuodon sijaan. Bill oli Reg Wexfordin lailla turhamainen miekkonen.
xxx/ellauri170.html on line 108: The missing text at the beginning of line two is generally attributed to a printing error, since in the earliest version of the sonnet the second line begins with a repetition of the last three words of the previous lines, commonly called an eye-skip error, which breaks the iambic pentameter. Shakespeare's intention for the line is a subject of debate among scholars, with most modern scholars accepting the emendation, "feeding", based on internal evidence. Other guesses include "Thrall to", "Fool'd by", "Hemm'd by", "Foil'd by", "Fenced by", "Flatt'ring", "Spoiled by", "Lord of", and "Pressed by". Unfortunately, none of the "guesses" seem to work. "Feeding," for example, tends to "explain the joke," and does not let the poem build to the implication that the soul itself is culpable in man's struggle for spirit over the corporal self. Perhaps a better foot would be "disrobe." Musta paras on Lord of.
xxx/ellauri174.html on line 142: Kaikkien näiden niin kutsuttujen lintujen värisevät sointisävelet on asennettu Geneven kronometrien tapaan. Ne saatetaan liikkeelle nesteen vaikutuksesta, joka kulkee näiden kukkien oksien läpi. Tämä lintukärpänen voisi myös lausua sinulle Shakespearen Hamletin ääripäästä toiseen ja ilman sumuria, parhaiden tämän hetken tragedioiden intonaatioilla. ― Sinussa on sellainen positivismi, joka tekisi Tuhannen ja yhden yön mielikuvituksen kalpeaksi! huudahti lordi Ewald.
xxx/ellauri186.html on line 415: Musta näyttää että Philin tissikirja kertoo siitä mitä plussia ja miinuseja se koki kokeneensa Clairen naimisesta ja maailmanlaajuisesta celeb-statuxesta. Plussaa on että kaikki kumikaulat kazovat, miinusta ettei kukaan sen vakavasti ottama highbrou enää ota sitä vakavasti. Dekaani Kukko ei voi estää naurua ja sen vaimo antaa sille lahjaxi middlebrou Shakespeare älppärin. Kiukustunut Phil kuittaa kirjeellä jossa kiitoxet on kirjoitettu äxällä. Naura sinäkin, kehottaa kallonkutistaja, mutta Phil ei naura käskystä. Muut naurakoot sen tahtipuikon tahdissa. Selvä narsisti.
xxx/ellauri186.html on line 424: Tissiä jynssäävä neekeri Brooks oli läppä Massachusettsin senaattori Brookesta. Ketkään ei ole niin rasisteja kuin kuraveriset. Tissi kuuntelee älppäriltä Laurence Olivieria mussuttamassa Shakespearea. Othelloa tietysti, sehän oli neekeri. Pilillä oli varmaan joku seikkailu jonkun mustanahan kanssa josta se ei ihan tohdi kertoa.
xxx/ellauri186.html on line 488: The play derives its plot from Giambattista Giraldi’s De gli Hecatommithi (1565), which Shakespeare appears to have known in the Italian original; it was available to him in French but had not been translated into English.
xxx/ellauri186.html on line 489: Othello, in full Othello, the Moor of Venice, tragedy in five acts by William Shakespeare, written in 1603–04 and published in 1622 in a quarto edition from a transcript of an authorial manuscript.
xxx/ellauri193.html on line 112: Paska poliisisarja Lewis (alla) tekee mieluusti lattapäisiä alluusioita Shakespeareen kert ollaan Oxfordissa. Läxynsä lukenut britti voi ennakoida kuka oli murhaaja. Morsetusta, ristisanan ratkontaa. Tuli mieleen et onxtää Gordimerin Duncan kans joku vinkki Macbethiin. Luin kai sen samalla kuin muutkin Billin kootut, mutten yhtään muista plottia. Palaan astialle ehkä myöhemmin. Tässä dekkarissa whodunit is clear but who's to blame is still open for endless heartsearching and argument. Onko Dunkin's donut todellinen syyllinen? The coon is trying to lay the blame at the donut's door. Like Bill blamed Lady Macbeth. If Ms. A gets Mr. B to commit murder both may get off easier. One did not do it and the other did not plan it.
xxx/ellauri193.html on line 445: Sarjan yhteinen nimittäjä näyttää olevan että kaikki henkilöt, niin sivu kuin pää, on täysiä kusipäitä. Pahin on ize tää pohjoispohjanmaalainen poliisi joka vääntää jotain murretta suu lengollaan. Toinen yhtä paha on tää Shakespearen rouvan kaima, kolho nazi, joka on oikeastikin juuri sellainen. Prequelin päähenkilö, komisario Morse, joi liikaa, ajoi punaisella Jaguarilla eikä kestänyt veren näkemistä. Sama klisheinen fobia oli sillä hörökorvaisella autistisella kirurgilla jonka nimeä en muista. Seija muisti, Doc Martin. Se on kai jotenkin hellyttävää.
xxx/ellauri215.html on line 182: Eetit Frankilla on ozaa kuin Shakespearella, tai Sirulla. Otolla on huonot hampaat. Pim! olet gorilla.
xxx/ellauri225.html on line 343: Writing about the provocative literary critic Harold Bloom is an intimidating affair. Everything about Bloom is daunting, particularly his noxious public persona. He will occasionally try to conceal it by condescendingly addressing his interviewer as “dear.” He rarely seems to notice whom he is speaking with, or what they are feeling. He can erupt into long passages of Shakespeare, Whitman or Yeats from memory—a circus act of stunning recall as he approaches 90. But unlike critics such as the late Lionel Trilling or Daniel Mendelsohn, for whom literary criticism is a tool to examine the crucial moral, social, and political questions of our time, Bloom insists that literature be studied purely for aesthetics.
xxx/ellauri225.html on line 357: There are stunning passages from literature that have moved him for decades. There is poetry, prose, and criticism from John Milton, Dr. Samuel Johnson, Phil Collins, Thomas Gray, Blake, Wordsworth, Coleridge, Shelley, Keats, Tennyson, Browning, Swinburn, Elizabeth Bishop, John Ashbery and James Merrill Hintikka. Bloom meditates on the Hebrew prophets, the Kabbalah, Psalms, Job, the Song of Songs, and Ecclesiastes. And of course, his beloved Shakespeare.
xxx/ellauri225.html on line 372: About Shakespeare, however, Bloom is nothing short of reverential: “My religion is the appreciation of high literature. Shakespeare is the summit. Revelation for me is Shakespearean or nothing.” He admits that much about the Bard still bewilders him. In a moment of rare vulnerability, Bloom admits he longs for more life. Bloom explains his theory of “self-otherseeing,” which allows one to glimpse parts of one’s self that are hidden from conscious view. “Self-otherseeing” also describes “the double-consciousness of observing our own actions and offerings as though they belong to others and not to ourselves.” Bloom insists that Shakespeare’s characterizations of Hamlet, Iago, Cleopatra and Falstaff use “self-othering,” and by watching them we inadvertently learn to think more seriously about ourselves. But he doesn’t show us how this has applied to him, only the declaration that it does so. We are left mystified and dubious.
xxx/ellauri235.html on line 400: "Elegian" tunnettu avaus, "Ulkonaliikkumiskielto soittelee eropäivän polvea, / vaimeneva laumatuuli hitaasti leaa pitkin, / kyntäjä kotiin uuvuttaneen tiensä, / ja jättää maailman pimeyteen ja minä", toistaa John Miltonin ja William Shakespearen rivit(ja James Beattie ja Wordsworth toistavat sitä myöhemmin). Se heijastaa melankolista iltatunnelmaa, joka ei ehkä ole koskaan löytänyt parempaa ilmaisua. Puhujan silmä liikkuu näön reunaa pitkin ja palaa keskelle, kirkkopihalle, jossa "kylän töykeät esi-isät nukkuvat". Kuten päivän perintö on yö, menneisyyden perintö on kuolema, kuolevaisuuden perintö, jonka rikkaat ja köyhät perivät yhtä lailla. Kaikki odottavat väistämätöntä hetkeä. Runossa hautova kirkkomaa seisoo pysyvänä memento morina, voimakkaana eskatologisena symbolina, jota asianmukaisesti julistaa "kuhjuva" kovakuoriainen, "mooppaava pöllö", "marjapuun varjo". Tällaista alkuperäistä näkemystä vastaan, sen päinvastoin, asetetaan kristillisen eskatologian tunnukset: "suitsuja hengittävä aamu".
xxx/ellauri235.html on line 410: Oidipaalinen fantasia pelataan pastoraalisessa ympäristössä: "Sinun vihreään syliin laskettiin Luonnon kulta [Shakespeare], / Mihin aikaan, missä selkeä Avon Stray'd, / Hänelle mahtava Äiti paljasti / Hänen kauhistuttavat kasvonsa.... Paljastumisen odotus sai tirkistelijä Miltonin ratsastamaan "ylevällä / Extasyn serafin siipien päällä, / Abyssin salaisuudet vakoilemaan". Silti Joven lait säilyvät: alkuperäistä kohtausta ei koskaan katsota. Hyperionic marssi on tehty merkityksettömäksi "sellaiset muodot, kuten glitter Muse's ray"; nämä muodot kiusaavat Grayn omia "lapsen silmiä" tuoden hänet Shakespearen, "kuolemattoman Pojan" läheisyyteen. "Itämaiset sävyt", jotka häikäisivät lapsen Greyn, olivat "auringosta lainattuja" — toinen ylevän runollisen (hyperionisen) periaatteen hylkääminen. Oidipaalisen halun (halu "mahtavaan äitiin") ja keskirunoilijan yksinäisen ylevän intohimon välillä ei ole sopivaa keskitietä (vaikka Gray toivoo löytävänsä sellaisen). Runoilijan runon lopussa valitsema "kaukainen tie" on välttämätön kieltäytymisestä olla ylevän näkemyksen runoilija (Milton) ja mahdottomuus omistaa luonnonlapselle ilmestyvää äiti-muusaa (Shakespeare) . Suuri osa oodista on täynnä halun kohtauksia – Miltonin ja Shakespearen – ja on siten huolissaan, vaikkakin salaisesti, seksuaalisen voiman ja runollisen näkemyksen välisestä suhteesta. Harmaa'
xxx/ellauri253.html on line 443: Sinisilmäinen Susan antoi hymyillen liinapäisille aktivisteille pihakeinussa. Hänen toisessa kainalossaan oli Markku ja toisessa Antero. Isokainalossa hääri Irves suu irvessä. Luonnontieteilijä "Yucca" ei arvosta Shakespearea.
xxx/ellauri261.html on line 568: Steinin persoona oli hallitseva ja itsevarma, ja hänellä oli tapana istuutua suurimmalle, muita tuoleja korkeammalle istuimelle keskelle huonetta. Ihme pullistelija! Hän oli tottunut johtamaan puhetta pariisilaisella kaunokirjallisuuden näyttämöllä ja uskoi, että Shakespearen jälkeen vain hän ja ehkäpä myös Henry James olivat tehneet mitään englannin kielen kehittämiseksi. ”Juutalaiset”, hän sanoi kerran – eikä vain piloillaan – ”ovat onnistuneet saamaan aikaan ainoastaan kolme aitoa neroa, Jeesuksen, Spinozan ja minut.
xxx/ellauri268.html on line 343: Probably the most influential greedy Jewish caricature after Shakespeare’s Shylock is Charles Dickens’ Scrooge. Scrooge (as many Jewish writers have pointed out) is a miser with an obviously Jewish name (Ebenezer) and a pointed nose. He doesn’t celebrate Christmas and needs to be converted to charity and piety. It’s not especially subtle.
xxx/ellauri286.html on line 181: Kertoja tajuaa, että merkki ei ole reikä ja ihmettelee , onko se ruusunlehti. Hän vertaa vaippareunuksen pölyä pölyyn, joka hautasi Troyn, ja pitää itseään köyhänä taloudenhoitajana. Puu koputtaa ikkunaa ulkona, ja kertoja kuvaa Shakespearen istumassa nojatuolissa hänen kaltaisensa tulen edessä ja toivottelevansa keskeytyksetöntä elämää. Hänen Shakespearea koskeva historiallinen fiktionsa kyllästää häntä, ja hän kaipaa päästä miellyttävään ajatusketjuun, joka heijastaisi häntä hyvin.
xxx/ellauri286.html on line 183: Jos merkki on ruusunlehti, se on merkki luonnon tunkeutumisesta kotiin. Kertojan käsitykset kodinhoidosta viittaavat tyytymättömyyteen sukupuolirooleihin ja vahvistavat samalla sivilisaation väistämätöntä paluuta luontoon, minkä myös puun keskeytykset vahvistavat. Kertoja yrittää ankkuroida itsensä Shakespeareen, joka on luultavasti sivilisaation saavutusten voimakkain symboli, mutta hänen kiinnostuksensa menetys on merkki siitä, että edes yksi ihmiskunnan suurimmista ajattelijoista ei kykene tyydyttävästi kääntämään huomionsa pois ajatuksistaan.
xxx/ellauri354.html on line 259: “A coward dies a thousand times before his death, but the valiant taste of death but once. It seems to me most strange that men should fear, seeing that death, a necessary end, will come when it will come.” ― William Shakespeare, Julius Caesar. Silly Bill, the £1000 question is just the when.
xxx/ellauri354.html on line 263: Frederic Henry and Catherine Barkley show familiarity with well-known painters (Mantegna, Rubens, Titian) and with canonic authors (Shakespeare, Marvell), but their current reading is sparse, practical, and not literary: Catherine reads the Almanac and Frederic reads magazines and newspapers (mostly out of date).
xxx/ellauri356.html on line 98: Cixous'n pitkäaikainen läheinen ystävä ja elämänkumppani, filosofi Jacques Derrida piti elossa ollessaan Cixous'ta merkittävimpänä elossa olevana ranskalaiskirjailijana. Cixous on nyt 86-vuotias, Derrida jo 20v vainaja. Hiän on kirjoittanut paitsi Derridasta myös muun muassa James Joycesta, Clarice Lispectorista, Marina Tsvetajevasta, Maurice Blanchot'sta, Ingeborg Bachmannista, Thomas Bernhardista, Franz Kafkasta, Heinrich von Kleistista, William Shakespearesta ja muista antiikin tragedioista.
xxx/ellauri356.html on line 404: Jos Amerikka on länsimaisen valkoisen sivilisaation huipentuma, kuten kaikki vasemmistosta oikeistoon julistavat, niin länsimaisessa valkoisessa sivilisaatiossa täytyy olla jotain pahasti vialla. Tämä on tuskallinen totuus; harvat meistä haluavat mennä niin pitkälle... Totuus on, että Mozart, Pascal, Boolen algebra, Shakespeare, parlamentaarinen hallitus, barokkikirkot, Newton, naisten vapautuminen, Kant, Marx, Balanchine-baletit jne. eivät lunasta sitä, mitä tämä tietty sivilisaatio on saanut aikaan maailmalle. Valkoinen rotu on ihmiskunnan historian syöpä; se on valkoinen rotu ja se yksin - sen ideologiat ja keksinnöt - joka hävittää autonomiset sivilisaatiot kaikkialla, missä ne leviävät, mikä on horjuttanut planeetan ekologista tasapainoa, mikä nyt uhkaa itse elämän olemassaoloa.
xxx/ellauri358.html on line 197: Englantilaisille tämä taistelu on edelleen yksi henxelien paukuttelun aiheita, erityisesti William Shakespearen Henry V: ssä.
xxx/ellauri385.html on line 286: Charles Lamb (10. helmikuuta 1775 – 27. joulukuuta 1834) oli englantilainen esseisti, runoilija ja antiikkimies, joka tunnetaan parhaiten Essays of Eliasta ja lastenkirjasta Tales from Shakespeare, jonka hän sai aikaan yhdessä isosisarensa Mary Lambin (1764–1847) kanssa. Lambin runoille on ominaista tunteen syvyys ja helppotajuinen ilmaisumuoto. Tunnetuin niistä on ”The old familiar faeces”. Vuotta myöhemmin Lamb julkaisi kokoelman Shakespearen aikaisia näytelmäkirjailijoita, Specimens of English dramatic poets who lived about the time of Shakespeare. Siinä hän nosti esille vanhojen näytelmäkirjailijoiden sanontatavan yksinkertaisuuden ja puhtauden, jota hän itse turhaan tavoitteli murhenäytelmässään John Weevil (1802). Lambin etevät esseet ilmestyivät koottuina 1823 ja 1833. Keitetystä lampaanpäästä taisi olla koko kaveri, aika lällykkä.
xxx/ellauri400.html on line 223: Arnold praises Chaucer's excellent style and manner, but says that Chaucer cannot be called a classic since, unlike Homer, Virgil and Shakespeare, his poetry does not have the high poetic seriousness which Aristotle regards as a mark of its superiority over the other arts.
xxx/ellauri410.html on line 186: Tom of New England oli naisten kasvattama mammanpoika kuten Coriolanus Shakespearessa, sen tautta naiset näytti siltä hampaattomilta jättikidoilta. Ihmisenä Tom oli laimea kuin kraanavesi. Perheen vaakuna oli norsun pää kärsineen, as researched by Walter Graeme Eliot in 1887 (W. Eliot 8). Eliot explains himself in his 1923 essay, “The Beating of Meat”: Primitive man beat the meat and then found a reason for it. Modern man has many reasons, but he has lost the meat. Later in The Use of Poetry and the Use of Criticism he states, “Poetry, I dare say, begins with a savage beating meat in the jungle” (95).
xxx/ellauri410.html on line 914: Tarina on pohjana William Shakespearen kirjoittamalle Coriolanuksen tragedialle ja useille muille teoksille, mukaan lukien Beethovenin Coriolan-alkusoitto (ei perustu Shakespeareen vaan yliopettaja Anders Collinin näyttelemään Coriolan-hahmooon). Tom of New England suunnitteli siihen perustuvaa eeposta mutta eihän siitäkään lopulta tullut lasta eikä paskaakaan.
224