ellauri032.html on line 289: Leviathan ilmestyi lopulta vuoden 1651 puolessa välissä. Teoksen kannessa oli tunnettu kaiverrus kruunatusta hirviöstä, jonka ruumis koostui pienistä ihmishahmoista, ja jolla oli toisessa kädessään miekka ja toisessa piispansauva. Siinä oli siis vittuilua myös kirkosta. Lassin ja Leevin keskinäiset rökityxet alkaa selittyä. Tätä pitää selittää vielä tarkemmin, mutta Hobbes oli niin epäuskonnollinen kuin tona huippuunsa trimmattujen hihhulien aikana oli ylipäänsä mahdollista. Ei tässä ollut kysymys uskonnosta, tää oli luokkataistelua uskonnon nimellä. Kauppiasluokka nosti rumaa melaansa kuin Leviathan merestä. Hobbes näytti valaan melan paljaana, mistä suivaantuneina kaikki osapuolet hyökkäs Hobben kimppuun kuin parvi herhiläisiä.
ellauri033.html on line 418: Zygologina Paul Hra Bourget on pannut moraalin takasin romaaniin. Aikana jolloin suoraviivainen luonnontieteilevä zygologia tukehdutti koko alan, kun sielutiede oli pelkkää ihmiseläimen tutkimusta, Hra Bourget lainasi luonnontieteilijöiden menetelmiä ja sovelsi niitä hormonien sijasta sielun kaiveluun. Tätä arvonimeä en tohdi siltä riisua. Se oli romaaneissa ensimmäisiä ja ehkä väkevin reaktionääri, joka vastusti tuota summittaista väkivaltaa, sielun lyhkäsex myyvää filosofiaa joka palauttaa ihmistoiminnan ruokahaluihin, ja sulkee luonnosta ja taiteesta kaiken mihin materialismi ei ylety. Ikävä kyllä sen reaktio löi aika lailla ylize. Se korvas yhden kaavan toisella: sosiobiologian joka puristaa sielun kuivaxi se korvaa koulusielutieteellä, joka exyy abstraktioihin. Ei siitä synny yhtään todennäköisempiä henkilöitä. Kaikista sen hahmoista ei mikään elä eikä jää mieleen. Sen analyysi rajoittuu hirmu ahtaisiin raameihin, ja sen tyypit on aina samanlaisia.
ellauri039.html on line 720: Albert Camus (/al.bɛʁ kamy/) (7. marraskuuta 1913 Mondovi, Ranskan Algeria – 4. tammikuuta 1960 Villeblevin, Ranska) oli ranskalainen kirjailija, lehtimies ja filosofi sekä yksi eksistentialismin ja absurdismin johtohahmoista. Absurdismia on kai se et näkee apinoiden touhuilun fundamentaalisen älyttömyyden, miten absurdisti nää termiittiapinat pörräävät. Abus mäkin on absurdisti.
ellauri041.html on line 391: Tommi heittäytyi vapaalle täytettyään 50. Nyzen esikuvia on Baudelaire, Flaubert ja Camus. Vantaan mies ihailee rranskalaisia. Tommi kuumuu törkeistä taklauxista, mutta esittää todenpuhujaa. Se on luopunut nuoruudentöidensä sexistisistä henkilöhahmoista, skatologisesta sanastosta ja räkäisestä äijähuumorista, tai siis ei enää kirjoittele niitä, eiväthän ne trendaa enää. Silti puolisalaa tykkää NHL:stä ja Baudelairesta. Majanderin taustapeilistä Melender vaikuttaa kamalien eläinten majavalta. Tän arvostelun perusteella sen esseet on aivan MITÄÄNSANOMATTOMIA. Sehän on Jan Blomstedt-luokan i-k-ä-v-y-s-t-y-t-t-ä-v-ä.
ellauri061.html on line 1154: Lukupiirimme keskusteli mielenkiintoisimmista henkilöhahmoista. Elsi ei osannut nimetä mielenkiintoisinta henkilöhahmoa. Päivi piti komisario Torsti Rautapäästä. Itseäni kiehtoi naapuri Kolehmainen. Kirjailija Tervoa ei peukuttanut edes Elsi.
ellauri061.html on line 1236: Seitsenosainen ohjelma kertoo taloyhtiöstä maahanmuuttajien värittämässä kaupunginosassa. Yksi sarjan päähahmoista on muka somali. Sarjan käsikirjoittaja on Jari
ellauri064.html on line 448: Bilderbergin alkuunpanija oli puolalaissyntyinen Joseph Retinger, joka oli toisessa maailmansodassa Britannian SOE:n agentti ja kiertävä diplomaatti. Sodassa Retinger toimi linjojen takana Puolassa. Sodan jälkeen hän paneutui kamppailuun yhtenäisen Euroopan puolesta CIA:n tuella. Hänen toimintansa seurauksena 29. toukokuuta 1954 Alankomaiden Oosterbeekin Hotel de Bilderbergissä järjestettiin kolmipäiväinen huippusalainen kokous, jossa 75 eri alojen merkittävää henkilöä 14 maasta pyrki keskustelemalla yksimielisyyteen maailmanpoliittisista aiheista. Tunnetuin osallistujista oli liikemies David Rockefeller. Osallistujajoukon toivottivat tervetulleiksi Retinger itse ja toinen Bilderbergin perustajahahmoista Alankomaiden prinssi Bernhard.
ellauri069.html on line 382: Viittailematta tän enempää sivistyneesti Melvilleen (tai toiseen koprofiiliin Joyceen), Nipsun Kosmos-ravintolan jumala näyttäis olevan T.S. Eliot (poliittiset näkemyxetkin saattaa mätsätä paremmin kuin tää kriitikko edes aavistaa) - tää on tämmöstä jättömaata tämäkin: turhaa kaivelua roippeissa jonkun tyhmän armon tai lunastuxen perässä. Eliskä meillä on tässä taas pahasta omastatunnosta kärsivä pieni syntinen joka kylpee iloisen syyllisesti plödässä ja runkussa ja ezii sitten armopsuihkua. Tää premissinä, voix tästä tullakaan mitään järkevää? (No aaltopeltikatolisia ovat molemmat, ei siis ihmekään.) Pahinta kaikesta on häpeä, sanoo joku Hömpän hahmoista s. 697 alalaidassa. Just niin persepää.
ellauri077.html on line 629: Ei tää Wallu musta nyt niin kauheen vaikeeta luettavaa ole, verrattuna esim. kommentoituihin antiikkisiin auktoreihin tai muihin tieteellisiin texteihin. Pahinta on se että Wallu hyppii asiasta toiseen, ei pysy aiheessa. Se onkin nykyviihteessä aivan maneeri. Oletetaan ettei kukaan jaxa kuulla samoista tyypeistä pitempään kuin 3min, sit siirrytään jo toiseen osajuoneen, ja sit taas takaisin. Musta se on vain ärsyttävää. Vielä ärsyttävämpää se oli Nipsulla, Juotikkaasta puhumattakaan. Ei se ole enää lukemista vaan jonkin vitun sanaristikon ratkaisua. Huono puoli tossa loikinnassa on, että 1 tärkeimmistä asioista, lukijan tunteellinen kiintyminen kehkään kirjan hahmoista kärsii tosi paljon.
ellauri079.html on line 91: Kun Ellie May kuoli 2015, Jethro on ainoa jälellejäänyt sarjan hahmoista.
ellauri098.html on line 173: Turrius on sexuaalifetissi. Turrit kazovat turrihahmoista piirrettyä pornoa. Tilaisuuden tullen ne kiskovat puvun poimuista esiin kikkelin. Esinahkapoolosta tulee kupuruuvipäistä tappia tyttösen tekoturkixeen. Kihniöläinen turri löysi usan hävittäjistä taivaalta pudonneen letkun. Venäjä keskittää joukkoja Itä-Ukrainan rajalle. Irkut mellakoivat Sinn Feinin haudalla. Huomaa että covid piikit alkaa tehota. Kohta ollaan taas busines as usual.
ellauri098.html on line 580: Vastaamalla kahdeksaan hämmentävään kysymykseen saat selville, mitä Disneyn eläinhahmoista muistutat eniten.
ellauri101.html on line 160: Tässon vielä 1 psykometrinen sivusto: https://openpsychometrics.org. Siellä on tämmönen "Mikä fiktiivinen hahmo olet" testi. Voisko se tuoda kivaa lisäinfoa? Sivun ylläpitäjän miälestä tuloxet siitä on ihan rändömejä. No tushkin sentään! Testin pitkän version mukaan mä muistutan vähiten Frozenin Elsaa, paavia, Tolkienin Samgeetä ja Potterin Dumbledorea. Eniten mä muistutan Moaning Myrtleä (kekäs se oli?), Klonkkua ja Crusty the Clownia. Siis nää on ainoat tarjotuista samis hahmoista joista mä oon edes kuullut.
ellauri132.html on line 632: Jokainen stoori koostuu sekä tapahtumista että hahmoista. Stoori tapahtuu koska joku kaava keskeyty. Jos kirjotat päivästä joka on samanlainen kuin kaikki muut päivät, se on todnäk. rutiinia, tai sizä oot Antti Hyry.
ellauri220.html on line 289: Ja tässä mustavalkoisista hahmoista käytettäviä hassuja nimityxiä.
ellauri222.html on line 333: Katoppa seuraavasta henkilöluettelosta ketkä saavat enemmän kuin yhden lauseen luonnehdinnan, ja etenkin ketkä eivät saa. Mitkä seikat hahmoista on mainittavia. Se kertoo enemmän amerikkalaisista kuin koko kirja yhteensä.
ellauri242.html on line 178: Perventsevin romaanissa "Kunnia nuorelta iältä" (1948) Adzhimushkayn louhosten puolustamisen teema kosketettiin ensimmäisen kerran.. Yksi kirjan hahmoista, Arseniy Afanasiev, kertoo olleensa louhosten puolustajain jäsen. "Toukokuusta kesäkuun viidenteentoista päivään he istuivat. Viisitoista tuhatta ihmistä... He romahtivat meidät kivillä, muurittivat uloskäynnit. Kivet imettiin, vettä ei ollut... Siellä kolme lasten hautausmaata jäi louhoksiin... Ja sitten niistä päästettiin savua ja sitten kaasua... kaasua... Kolmesataa ihmistä lähti, lähti tiehensä. Viidestätoista tuhannesta kolmesataa!" Yksi ensimmäisistä joka mainitsi tämän sodanaikaisen tragedian oli Perventsev.
ellauri258.html on line 180: "Ajassamme outoa on se, että monet esikuvamme ovat narsistisia sankareita, jotka tyydyttävät itseään ja esittävät masturbaatiofantasioitaan mediassa. Elämä esitetään pitkänä masturbaationa tai tuotteena, josta voi tehdä kuluttajavalituksen. Klassinen sankari on toista maata. Historian hahmoista arvostamme eniten niitä, jotka tekevät jotain ison asian puolesta. Kuka pystyy luettelemaan 1200-luvun Euroopan rikkaimmat ihmiset tai suosituimmat pop-muusikot? Arvokas maailma on muistamisen arvoinen. Jokainen ihminen, joka arvostaa itseään, arvostaa muita. Korkea omanarvontunto mahdollistaa loukkaamattomuuden rajat, joita ei rikota."
ellauri258.html on line 460: Samaan aikaan toisaalla näistä hahmoista on olemassa kolmas saksalainen
ellauri258.html on line 533: Täysin tavis tohtori Andreas Johns tunnistaa Baba Yagan "yhdeksi ikimuistoisimmista ja erottuvimmista hahmoista Itä-Euroopan kansanperinteessä" ja huomauttaa, että hän on "arvoituksellinen" ja hänellä on usein "hämmästyttävää monitulkintaisuutta". Johns tiivistää Baba Yagan "monipuoliseksi hahmoksi, joka pystyy inspiroimaan tutkijoita näkemään hänet pilvenä, kuuna, kuolemana, talvena, käärmeenä, linnuna, pelikaanina tai maan jumalattarina, toteemisena matriarkaalisena esi-isänä, naispuolisena aloitteentekijänä, fallisena äitinä, tai arkkityyppinen kuva". Ei ihme että Andreas on jäänyt tavixexi.
ellauri269.html on line 730: Sekä Siegel että Shuster olivat 16-vuotiaana jo taitavia sarjakuvataiteilijoita, jotka esittivät monia kykyjä ja teemoja, jotka nousevat uudelleen esiin Supermanissa. Shuster piirsi sarjakuvan Jerry the Journalisti -nimisestä hahmosta, ja Siegel myi teoksensa kynänimellä Hugh Langley ("tai mitä tahansa", Siegel kertoi Nemo Magazine -haastattelijalle vuonna 1983). Muita parin varhaisia ​​yhteistyöprojekteja olivat sarjakuva nimeltä "Interplanetary Police", hahmot, joilla oli röntgennäkö. (Ja jopa hahmo nimeltä Snoopy melkein kaksikymmentä vuotta ennen samannimistä Charles Schulzin koiraa. No ei sekään tähään liity mitenkään, sanoinpahan vaan.) He saivat inspiraatiota tarinoihinsa aikansa suosituista sci-fi-hahmoista, mukaan lukien Pikku Nemo, Tarzan ja Flash Gordon, kaikki orpoja, kuten supersankari, jonka Siegel ja Shuster lopulta loivat.
ellauri269.html on line 773: Hänen roolinsa ulottui sukupolvien yli. Kaikista alkuperäisen Star Trekin hahmoista Spock's on toistuvin seuraavissa sarjoissa ja elokuvissa. Hänen kauttaan historiaa mitataan Trek-universumissa. Jopa nollausaikataulussa, joka mahdollistaa myöhemmät elokuvasarjat, Spock ja Vulcan ovat tukipiste. Juutalaisessa perinteessä Jaakobin unelma tikkaista, joissa enkelit nousevat ja laskevat, tarjoaa osuvan vastakohdan: Imperiumit nousevat ja kaatuvat ja juutalaiset jatkuvat.
ellauri276.html on line 253: Pidin myös henkilöhahmoista: "aurinko tulee suuresta metsästä", "kostea maa ruokkii sitä, äiti maa ruokkii", "korva kasvaa, alkaa laulaa, pukeudu kultaisiin kankaisiin". Ne kaikki osoittavat, että aurinko ja maa ja korva ovat elossa, personifikaatiot auttavat kuvittelemaan kauniin auringon ja kylmän maan ja pellolla kasvavan korvan, koska talonpoika on yhtä luonnon kanssa, lukija yrittää myös tuntea sen.
ellauri277.html on line 450: Entäs me baptistit? Valinta on keskeinen osa The Dark Knightia. Jokainen hahmo on valintojen edessä. Pienistä hahmoista Rachel Dawesin (Maggie Gyllenhaal) on valittava kahden miehen välillä. Aikamoinen pähkinä! Alfred Pennyworthin (Michael Caine) on päätettävä, mitä tehdä tietylle kirjeelle. Rikkoako kirjesalaisuus? Lucius Foxin (Morgan Freeman) on päätettävä, auttaako Batmania käyttämällä moraalisesti vastenmielistä tekniikkaa. Ja luutnantti Gordonin (Gary Oldham) on valittava, asettuuko valppaana viittaisen ristiretkeläisen puolelle vai pidättääkö hänet.
ellauri279.html on line 378: V. G. Rasputin uskoi, että Solženitsyn oli "sekä kirjallisuudessa että julkisessa elämässä ... yksi voimakkaimmista hahmoista koko Venäjän historiassa", "suuri moralisti, oikeudenmukainen mies, lahjakkuus".
ellauri284.html on line 339: Siinä missä Erkkilä nousi 1990-luvulla yhdeksi Suomen rikoshistorian tunnetuimmista hahmoista, on Raimo Majuri alias Ram Laor toiminut uskonnollisten suomalaisten ryhmien oppaana Israelissa. Laorin nimi on näkynyt niin Toiviomatkojen kuin Herättäjä-Yhdistyksenkin järjestämien Israelin-matkojen mainoksissa.
ellauri284.html on line 721: Pienikokoisena miehenä (jaardi ja noin 2 jalkaa) Roberts tunnettiin hellästi joukkojensa ja laajemman brittiyleisön keskuudessa nimellä "Bobs", ja häntä kunnioitettiin yhtenä Britannian johtavista sotilashahmoista aikana, jolloin Brittiläinen valtakunta saavutti voimansa. Hänestä tuli Britannian armeijan symboli, ja myöhemmässä elämässä hänestä tuli vaikutusvaltainen vahvemman puolustuksen kannattaja vastauksena kasvavaan uhkaan, jonka Saksan valtakunta asetti Britannialle ennen ensimmäistä maailmansotaa.
ellauri294.html on line 584: Alunperin julkaistussa Virkistys-lehden novellissa, vaikka Boston selvisi, hän ei koskaan toipunut täysin ja kuoli ollessaan vain kolmevuotias. Sen sydän särkyi kai. Copper itse perustui Bee Dee Adkinsin, kansallisesti tunnetun metsästyskoirien kouluttajan, suosikkimetsästyskoiraan, jonka kanssa Mannix metsästi. Jotkut romaanin ihmishahmoista perustuivat Arizonan Tucsonin esikaupunkialueella Oro Valleyssa asuvien paikallisten elämään ja tapoihin. Romaani on julkaistu kahdessatoista muussa maassa, mukaan lukien Suomessa vuonna 1968 Otava ja Saksassa Hoffmann und Campe.
ellauri317.html on line 782: Leon Trotski, joka liittyi bolshevikeihin syyskuussa 1917 ja josta tuli yksi puolueen merkittävimmistä hahmoista, kirjoitti Venäjän vallankumouksen historiassaan: ”Naistyöläisillä on suuri rooli työläisten ja sotilaiden välisissä suhteissa. He menevät väylälle rohkeammin kuin miehet, tarttuvat kivääreihin, rukoilevat, melkein käskevät: 'Pistä pistin alas. Yhdy meihin!'
ellauri328.html on line 143: Snow, yksi Stanislaw Lemin scifi-romaanin Solaris hahmoista, käyttää ilmausta keskustelussa Kevinin kanssa. Lembergissä syntynyt Stanisław Herman Lem ( 12. september 1921 Lviv - 27. märts 2006 Kraków) oli juudi päritolu Poola kirjanik, filosoof ja satiirik.
ellauri330.html on line 401: Lontoossa asuessaan Kropotkinalla oli suhde ja lyhyt suhde kirjailija W. Somerset Maughamiin. Monet Maughamin hahmoista perustuvat häneen. He tapasivat myöhemmin Venäjällä, kun Maugham oli siellä vakoilutehtävässä ja Kropotkin ilmoittautui vapaaehtoiseksi hänen kääntäjäkseen. Hän esitteli Maughamin Ai-Ai Kerenskylle, osallistui heidän viikoittaisille illallisilleen ja joskus ilakoi hänen asunnossaan ilkialasti.
ellauri331.html on line 542: Lehtiä epäiltiin yhteistyöstä Venäjän presidentin hallinnon kanssa hallitusta tukevien nuorisoliikkeiden ja niihin liittyvien henkilöiden toistuvien julkaisujen jälkeen. Vuoteen 2013 mennessä kaikki Ridusin perustajahenkilöt oli jättäneet organisaation, ja myyntipiste laskeutui edelleen hallituksen tueksi. Sivusto alkoi säännöllisesti julkaista kompromettoivia juoruja oppositiopoliittisista hahmoista, ja tätä taustaa vasten se poistettiin Medialogian luokituksista. Huhtikuussa 2013 Maxim Deputatov jätti lehden, minkä jälkeen Ridusin toimituksellisesta politiikasta tuli entistä hallitusmyönteisempi.
ellauri332.html on line 640: Esiosa-trilogiaa luodessaan George Lucas ei alun perin aikonut esitellä sarjakuvahahmoa, mutta hänen poikansa "Jett" ehdotti tuloksena olevan synkän ja poliittisen trilogian "laimentamista" hahmolla, joka ainakin osittain kompensoisi Hanin huumorin menetystä. Lucas, joka on saanut inspiraationsa yhdestä poikansa suosikkisarjakuvahahmoista, Disneyn Goofysta , luo pitkän (1,96 m) gunganin, jolla on pitkät korvat ja varrelliset silmät ja joka muistuttaa antropomorfoitua hadrosaurusta tai vesinokkaeläintä, ja "Jett" keksii hänelle nimen - Jar Jar Binks. Ulkonäköä viimeisteli kuvittaja Terril Whiplatch.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 506: Ihmisruumis paljastuu, se on merkki siitä, että ihminen itse tulee munasilteen jumalan eteen. – Kauneuden on alistuttava kuolemaan, jos se ei luovuta rakkaudessa. Ottilie tietää tiensä kuolemaan. Koska hän tunnistaa hänet nuoren elämänsä syvyydessä, hän on - ei teoissaan vaan olemuksessaan - nuorekkain Goethen luomista hahmoista. Ikä antaa varmasti halun kuolla, mutta nuoruus tarkoittaa halukkuutta kuolla. Kuinka salaa Goethe sanoi Charlottesta, että hän "tykkäsi elää". Hän ei koskaan antanut nuorille yhdessä teoksessa sitä, mitä hän antoi heille Ottilienissä: koko elämälle sellaisena kuin sillä on oma kuolemansa omasta kestostaan.
ellauri347.html on line 156: Hän hoiti Joanne Greenbergiä suunnilleen samaan aikaan. Tämä oli pysyvästi laitoshoidossa oleva teini-ikäinen, jolla oli hallusinaatioita noin kahdeksasta hahmosta. Itse asiassa hän käytti heidän kanssaan kieltä, jota kukaan muu ei puhunut. Useimmat hahmoista uskoivat hänen olevan hullu.
ellauri348.html on line 232: Marilyn Monroe 1. kesäkuuta 1926 – 4. elokuuta 1962) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli. Kuudenneksi suurimmaksi naiskuvalegendaksi Hollywoodin kultakaudelta sijoitti hänet American Film Institute Vuonna 1999 . Pop-kulttuurin ikoni kiitos homo Andy Warholen. Pitkään 36-vuotiaana mömmöillä toteutetun izemurhan jälkeen vuonna 1962 Monroe on edelleen hänen kuolemaansa mennessä eniten laskutettu näyttelijä vuosikymmenen ajan, ja hänen elokuvansa tuottivat 200 miljoonaa dollaria (vastaa 2 miljardia dollaria vuonna 2022). Seksuaalinen vallankumous sekä aikakauden tunnus seksisymboleista hahmoista, hänestä tuli yksi 1950-luvun ja 1960-luvun alun eräs suosituimmista blondipommi.
ellauri362.html on line 51: Siis aivan toisenlainen kuin Elizabeth Bennet! Tukevahko mutta suloinen Jennifer Ehle on ainoa oikea Elizabeth Bennet. (Jennifer Anne Ehle is an American actress, the daughter of English actress Rosemary Harris and American author John Ehle.) Elizabethia pidetään ihailtavimpana ja rakkaimpana Austenin sankarittarista. Häntä pidetään yhtenä brittiläisen kirjallisuuden rakastetuimmista hahmoista monimutkaisuutensa vuoksi. Austen itse kuvaili Elizabethia "yhtä ihastuttavana olentona kuin on koskaan painettu". Mr. Darcy oli onnen Pekka päästessään painamaan sitä Pemberleyssä. Ei suotta Colin Firth virnistele hääkieseissä matkalla neizytkammioon!
ellauri364.html on line 100: Alan hienoimpien tutkimusten joukosta voidaan mainita Moebiuksen kirjat Rousseausta ja Goethesta, Helwegin teokset Kierkegaardista, Grundtvigista ja HC Andersenista, Gadeliuksen Tegnéristä ja Frödingistä. Moebiuksen opettavainen Goethe-kirja ei tutustuta meitä ainoastaan suuren runoilijan oman perheen, elämän ja runouden hämmästyttävän moniin patologisiin henkilöihin ja aiheisiin, vaan myös hänen tuttavapiirinsä ja aikansa mielenkiintoisiin psykopaattisiin persoonallisuuksiin. Hänen sepittämistään hahmoista muistamme nuoren Wertherin itsensä ja hänen kärsimyksensä, Margaretan Faustista, Mignonin ja harpunsoittajan Wilhelm Meister-romaanista ja toveri Viljasen jonka ohrana surmasi.
ellauri390.html on line 223: Romaani oli yksi suosituimmista kirjallisista tapauksista Venäjällä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Seikkailunhaluinen juoni, psykologisesti ja realistisesti tarkat kuvat hahmoista, tutut paikat, joissa toiminta tapahtuu, tyypillisiä luonnoksia eri yhteiskuntaluokkien elämästä - kaikki tämä herätti lukijassa kiinnostusta ja laajaa keskustelua. Lausumat olivat hyvin erilaisia: I. S. Turgenev kutsui sitä "hölynpölyksi", kuuluisa kustantaja ja toimittaja A. S. Suvorin huomautti ironisesti teoksen "stenografismista" ja V. I. Nemirovich-Danchenko päinvastoin oli yksi enemmistölukijoista, jotka ylistivät romaanin korostaen erityisesti sen sexuaalirikollisen toiminnan dynaamisuutta.
xxx/ellauri027.html on line 28: Smurffit (myös muffet tai strumffit, engl. The Smurfs, ransk. Les Schtroumpfs, saks. die Schlümpfe) on kuvitteellinen sinisten pikkuolentojen laji, joka elää metsässä jossain päin Eurooppaa, paikassa nimeltä Taivaanäärelä. Smurffit loi belgialainen sarjakuvapiirtäjä Peyo (Pierre Culliford) alun perin sivuhahmoiksi Johannes ja Pirkale -sarjakuvaan. Smurffien ensiesiintyminen Johannes ja Pirkale -sarjakuvassa tapahtui belgialaisessa Le Journal de Spirou -sarjakuvalehdessä 23. lokakuuta 1958. Peyo loi hahmoista 1960-luvulla oman sarjansa. Hän teki Smurffi-albumeita lähes 30 kappaletta.
xxx/ellauri081.html on line 216: Onnen päivät sijoittuu 1950-luvulle, presidentti Eisenhowerin aikaan, ja sen tapahtumapaikka on Milwaukeen olutkaupunki Wisconsinissa. Ne oli onnen päiviä keskiluokalle, Hoover ja McCarthy piti kommunistin (Dashiel Hammett) kurissa. Sarjan keskuksena on keskiluokkainen Cuntinghamin perhe: rautakauppias-isä Howard, kotiäiti Marion sekä poika Richie ja tytär Joanie. Sarja keskittyi alun perin teini-ikäisen Richien ja tämän kahden ystävän, Potsie Weberin ja Ralph Malphin ympärille, ja kuvasi teinielämää 1950-luvun Yhdysvalloissa. Alun perin sivuhahmoksi tarkoitettu Arthur "Fonzie" Fonzarelli, koulunsa kesken jättänyt nahkatakkinen moottoripyöräilijä ja automekaanikko, kohosi kuitenkin yleisösuosion ansiosta yhdeksi keskeisimmistä hahmoista. Richien poistuttua sarjasta seitsemän tuotantokauden jälkeen Fonzie nousi sarjan pääosaan.
xxx/ellauri086.html on line 560: Yhtenä lauantain mielenosoituksen näkyvimmistä hahmoista hääri juurikin tämä tytär Maneka Helleberg, joka levitti tapahtuman lavalla huutaen virheellistä tietoa muun muassa koronarokotteista. Nudikatohtori keskittyi levittämään anaaleja.
xxx/ellauri127.html on line 327: Stratton-Porterin edellisen romaanin, Freckles, keskeinen hahmo on mies, jonka tehtävänä on partioida ja vartioida arvokkaita puupuita Limberlostin suolla. Freckles esiintyy Girl of the Limberlostissa Elornan ystävänä. Elokuvassa Freckles on pöllö. Tämä osittainen luettelo hahmoista on otettu romaanista, s. xiv.
xxx/ellauri177.html on line 331: He halusivat nähdä kaiken uudelleen, rohkeasti, ihmetellen jokaista paneelia, soittaen toisilleen näyttääkseen itsensä jäseniksi hahmoista, jotka eivät todellakaan olleet paikalla viime kuussa. Ne olivat joustavia lanteita, jotka olivat taipuneet hermostuneisiin käsivarsiin, lantiolle kohoavia jalkoja, naisia, jotka ilmestyivät uudelleen miesten syleilyyn, joiden ojennetut kädet olivat aiemmin tarttuneet vain tyhjyyteen. Alkovissa olevat kipsi-Amorit itsekin näyttivät kaatuvan vapaammalla röyhkeydellä. Ja Albine ei enää puhunut lasten leikkimisestä, Serge ei enää uskaltanut laukoa hypoteeseja ääneen. He vakavoituivat, viipyivät kohtausten edessä toivoen, että maalaus saisi yhtäkkiä takaisin kaiken loistonsa, levoton ja häiriintynyt enemmän viimeisistä maalausten raakoja hannuja peittävistä hunnuista. Nämä nautinnon haamut opettivat heille rakkauden tiedettä. Ai noinko se tehdäänkin? Toiko tonne? Eipä ois luullut!
xxx/ellauri208.html on line 486: Kuvattu yhteiskunta on patriarkaalinen. Kun Radwan Hossein on menettänyt toivonsa saada valtaa yhteiskunnassa, hän suuntaa vallankäyttönsä vaimoonsa: ”Tyydyttääkseen kalvavan vallanhimonsa herra Hossein piti vaimonsa tiukasti Herran nuhteessa.” Kertoja yrittää ymmärtää tilannetta seuraavasti: ”Ei sovi kuitenkaan unohtaa tuon aikaisia paikallisia perinnäistapoja, naisen asemaa ja oikeuksia. Useimpien herra Hosseinin luokkaan kuuluvien miesten mielestä oli välttämätöntä kohdella naista kuin lasta, ennen kaikkea heidän oman onnensa vuoksi.” Niin patriarkaalinen kuin egyptiläinen yhteiskunta onkin, eräät Midaqq-kujan naishahmoista ovat kuitenkin sangen vahvoja. Avioliittoja järjestävä Umm Hamida on neuvokas, kun taas leipuri Hosneyia pitää miestään tohvelin alla.
xxx/ellauri251.html on line 283: Yea the least god of all things called divine, Jep vaikka vähäisinkin superhahmoista,
xxx/ellauri298.html on line 349: Wilhelm Reich ( / r aɪ x / RYKHE, saksa: [ˈvɪlhɛlm ˈʁaɪç] ; 24. maaliskuuta 1897 – 3. marraskuuta 1957) oli itävaltalainen lääketieteen tohtori ja psykoanalyytikko, Sigmund Freudin jälkeisen toisen analyytikkopolven jäsen. Useiden vaikutusvaltaisten kirjojen kirjoittaja, The Impulsive Character (1925), The Function of the Orgasm (1927), Character Analysis (1933) ja The Mass Psychology of Fascism (1933), hänestä tuli yksi radikaaleimmista hahmoista. psykiatrian historiassa.
xxx/ellauri312.html on line 329: River Tam hahmon luonne ja hänen roolinsa Firefly franchising-sarjassa ovat keränneet sekä kiitosta että kritiikkiä eri arvioijilta. Jotkut ovat hyvässä mielessä vertailleet hahmon arvaamatonta käyttäytymistä autismiin. Tohtori Karin Beeler Northern British Columbian yliopistosta vertasi ja vertasi Riveriä Buffy Summersiin, Buffy the Vampire Slayer -sarjan päähenkilöön (jonka on myös luonut Joss Whedon), kirjassaan Näkijöitä, noitia ja psykoja ruudussa: Anista penaaliin eli analyysi naisten visionäärihahmoista viimeaikaisissa televisio- ja elokuvissa. Beeler nimesi hahmon anti-sankaritarksi verrattuna em. Buffy Summersin sankarillisempaan rooliin. Elokuvakriitikko ja kauhukirjailija Michael Marano myös vertasi hahmoa Buffyyn. Hän mainitsi kahden hahmon taistelutahdon yhtäläisyyksiä ja kuvasi Riveriä Joss Whedonin vahvojen naishahmojen huipennuxexi. Juu tästä Jössistä on jo paasaus albumissa 133.
xxx/ellauri356.html on line 204: Himskatti mikä sekopää. Hän on yksi merkittävimmistä poststrukturalismiin ja postmoderniin filosofiaan liittyvistä hahmoista, vaikka hän etääntyi poststrukturalismista ja kielsi sanan "postmoderni".
xxx/ellauri361.html on line 208: Sieltä hän peukalovärssyinä löytää itselleen vastaukset kaikkiin kiusallisiin kysymyksiin. Tolstoin evankelisen käsityksen mukaan "ylösnousemus", это "rakkauden työkalun nousu ruumiin haudasta". Ylösnousemuksen julkaiseminen johti siihen, että Pyhä synodi erotti Tolstoin Venäjän ortodoksisesta kirkosta vuonna 1901. Asialla oli takuulla kaikkein pyhimmän synodin Ober-syyttäjä Konstantin Pobedonostsev, jonka karikatyyrinä seikkailee yksi kirjan hahmoista, Toporov (Kirves).
xxx/ellauri379.html on line 107: Tilaa Britannica Premium -tilaus ja pääset käsiksi eksklusiiviseen sisältöön. Tilaa nyt ennen kuin on liian myöhäistä. Vuosi Eurooppaan paluunsa jälkeen Marlow vierailee Kurtzin kumppanin luona. Hänet esitetään – kuten monet Heart of Darknessin naishahmoista – naiivisti suojassa maailman kauheudelta, tila, jonka Marlow haluaa säilyttää. Kun hän kysyy Kurtzin viimeisistä sanoista, Marlow valehtelee: "nimesi", hän kertoo. Marlow'n tarina päättyy tähän. Heart of Darkness itse päättyy, kun kertoja, yksi Marlow'n yleisöstä, näkee horisontille kerääntyvän haudanpilviä – mikä hänestä näyttää olevan "valtavan pimeyden sydän" .
xxx/ellauri379.html on line 133: Hahmoerittely Kurtz. Yksi 1900-luvun kirjallisuuden arvoituksellisimmista hahmoista on Kurtz. Hän on pikkutyranni, kuolevainen jumala, Euroopan ja anglosaxisten ​​arvojen ruumiillistuma ja hyökkääjä kaikkia kolonialisoituja vastaan. Nämä ristiriitaiset elementit yhdessä tekevät Kurtzista niin kiehtovan Marlowille – ja niin arvokkaan yhtiölle.
xxx/ellauri385.html on line 537: Myöhemmin onni palasi, ja sekä hän että hänen sisarensa nauttivat aktiivisesta ja rikkaasta sosiaalisesta elämästä. Heidän Lontoon asunnoistaan tuli eräänlainen viikoittainen salonki monille tämän päivän miellyttävimmistä teatteri- ja kirjallisuushahmoista. Lontoossa Lamb hypisteli ryhmää nuoria kirjailijoita, jotka suosivat poliittista uudistusta, mukaan lukien Percy Bysshe Shelley, William Hazlitt, Leigh Hunt ja William Hone.
54