ellauri030.html on line 740: Joku Francis Hutcheson jo huomautti 1750, että ei tää ole koko tarina. Voihan sitä nauraa muullekin kuin muille ihmisille, ei ole pakko olla aina pahanilkinen. (Vaik kyllä se varmaan naurattaa eniten.) Izellekin voi nauraa olematta pahantahtoinen. No se mun nauruteoria että normit naurattaa, onkin tässä suhteessa parempi. Nokkela toiminta on vielä yx naurun aiheuttaja, eikä siinäkään tarvi olla ketään pahista. Jonkinlaista helpotusta sekin on, kevennystä. Tästä päästäänkin huumorin kevennysteoriaan. Nauru on helpotusta, jonkinlaista hydraulista paineen päästöä. No helpotus kyllä usein naurattaa, ainakin helpottunutta. Ympärillä haistelijat ovat kriittisempiä. Tän selityxen esitti Lordi Shaftesbury 1709, kun höyrykone oli kexitty. Tää oli ensimmäinen essee missä huumori tarkoitti vaan jotain hassua. Jännää miten filosofiat muuttuu tekniikan edistyxen mukana. Spencer ja Freud myöhemmin korvas höyryn hermoenergialla, mutta pointti oli sama. Spencerin “On the Physiology of Laughter” (1911) sano et hermoenergia purskahtaa nauruxi kun tietty jännityskynnys on ylitetty. No oikeestaan vasta sitten kun se jännitys laukee vai mitä? Kun ei enää ole pakko pidättää, ja paineen voi päästää alenemaan. Energia tulee pakkautuneista sopimattomista tunteista. Kuten runossa:
ellauri115.html on line 486: Samuel Clarke (1675–1729) was the most influential British metaphysician and theologian in the generation between Locke and Berkeley, and only Shaftesbury rivals him in ethics. In all three areas he was very critical of Hobbes, Spinoza, and Toland. Deeply influenced by Newton, Clarke was critical of Descartes’ metaphysics of space and body because of the experimental evidence for Newtonianian doctrines of space, the vacuum, atoms, and attraction and because he believed Descartes’ identifying body with extension and removing final causes from nature had furthered irreligion and had naturally developed into Spinozism.
ellauri117.html on line 602: Locke suoritti hum.kanditutkinnon vuonna 1656, maisterin vuonna 1658 ja lääketieteen kandin tutkinnon vuonna 1674. Vuonna 1666 hän tapasi Shaftesburyn ensimmäisen jaarlin Anthony Ashley Cooperin, joka oli tullut Oxfordiin hakemaan hoitoa maksatulehdukseen. Locke teki vaikutuksen Cooperiin ja tämä houkutteli hänet liittymään seurueeseensa. Mitä vetoa että Locke tuli Oxfordissa maxapalaan?
ellauri117.html on line 604: Locke oli etsinyt uraa itselleen, ja vuonna 1667 hän muutti Shaftesburyn kotiin Exeter Housessa Lontoossa toimiakseen Lordi Shaftesburyn henkilökohtaisena lääkärinä (jepjep). Lontoossa Locke jatkoi lääketieteellisiä opintojaan Thomas Sydenhamin ohjauksella. Sydenhamilla oli merkittävä vaikutus Locken luonnonfilosofiseen ajatteluun. Vaikutus näkyy erityisesti Locken teoksessa An Essay Concerning Human Understanding.
ellauri117.html on line 606: Locken lääketieteelliset taidot joutuivat pian koeteltaviksi, sillä Lordi Shaftesburyn maksatulehdus muuttui hengenvaaralliseksi. Locke hankki neuvoja useilta lääkäreiltä ja sai taivuteltua Shaftesburyn leikkaukseen, jotka olivat tuohon aikaan yhtä hengenvaarallisia kuin tauti, kystan poistamiseksi. Shaftesbury selvisi ja toipui kiittäen Lockea henkensä pelastamisesta. Shaftesbury antoi Lockelle kystan muistoxi hellistä yhteisistä hetkistä.
ellauri117.html on line 608: Maxa-Shaftesburyn (1621-1683) pojanpoika, 3. Earl of Shaftesbury (1671—1713) oli mieltä että: Hobbes had set the agenda of British moral philosophy (a search for the grounding of universal moral principles), and Locke had established its method (empiricism). Shaftesbury’s important contribution was to focus that agenda by showing what a satisfactory response to Hobbes might look like but without giving up too much of Locke’s method. Shaftesbury showed the British moralists that if we think of moral goodness as analogous to beauty, then (even within a broadly empiricist framework) it is still possible for moral goodness to be non-arbitrarily grounded in objective features of the world and for the moral agent to be attracted to virtue for its own sake, not merely out of self-interest. In Shaftesbury’s aesthetic language, the state of having the morally correct motives is the state of being “morally beautiful,” and the state of approving the morally correct motives upon reflection is the state of having “good moral taste.” Shaftesbury argues that the morally correct motives which constitute moral beauty turn out to be those motives which are aimed at the good of one’s society as a whole. This good is understood teleologically. Furthermore Shaftesbury argues that both the ability to know the good of one’s society and the reflective approval of the motivation toward this good are innate capacities which must nevertheless be developed by proper socialization.
ellauri117.html on line 610: John Locke (1632-1704) was a close friend of the First Earl and an advisor to the family for years to come after the First Earl’s death. Locke was the personal physician and general advisor to the First Earl. He supervised the childhood medical care of Shaftesbury’s father, the degenerate Second Earl (1652-1699). He also helped find a wife for the Second Earl and he cared for her during her pregnancy with the Third Earl. Most significantly for our purposes, Locke supervised the Third Earl’s education. He personally chose Shaftesbury’s governess Elizabeth Birch and designed a curriculum for her to follow in her instruction of the child. This experience was, presumably, the basis for Locke’s later work Thoughts Concerning Education. Under Birch’s tutelage, Shaftesbury received a strong education in the Classics and became fluent in Greek and Latin by the age of eleven. Locke continued to check on Shaftesbury’s progress over the years. Locke served as a primary advisor to the young Shaftesbury, though Shaftesbury did not always follow Locke’s advice. Shaftesbury had many "philosophical" conversations with Locke, some of which are preserved in correspondence. "Mautonta!" huusi 3. Shaftersburyn Jaarli vähän väliä.
ellauri117.html on line 612: Essayn kuvaama keskustelu inhimillisen maxan mausta ja luonteesta sijoittui Shaftesburyn kotiin vuonna 1671. Tuolta ajalta on säilynyt kaksi teoksen luonnostelmaa. Tuohon aikaan Locke toimi myös ministerinä kauppa- ja viljelysministeriössä (Secretary of the Board of Trade and Plantations) sekä sortoministerinä siirtomaa-asioissa (Secretary to the Lords and Proprietors of the Carolinas), mikä auttoi häntä muotoilemaan ajatuksiaan kansainvälisestä kaupasta ja taloudesta.
ellauri117.html on line 614: Shaftesbury, joka oli whig-puolueen perustajia (no tietysti, nehän oli lipilaareja), vaikutti huomattavasti Locken poliittiseen ajatteluun. Locke alkoi osallistua politiikkaan kun Shaftesburystä tuli lordikansleri vuonna 1672. Kun Shaftesburyn suosio laski vuonna 1675, Locke vietti jonkun aikaa matkustellen Ranskassa. Hän palasi Englantiin vuonna 1679, kun Shaftesbury oli jälleen myötätuulessa. Ei Locke mikään tyhmä ollut.
ellauri117.html on line 616: Noihin aikoihin Locke kirjoitti, todennäköisesti Shaftesburyn yllytyksestä, suurimman osan teoksestaan Two Treatises of Government, joka julkaistiin vuonna 1689. Locke halusi puolustaa teoksellaan vuoden 1688 mainiota vallankumousta, mutta samalla vastustaa Sir Robert Filmerin ja Thomas Hobbesin absolutistista poliittista filosofiaa. Locke luettiin vaikutusvaltaisen whig-puolueen puolelle, ja hänen ajatuksensa luonnonoikeudesta ja hallinnosta olivat kumouksellisia tuon ajan Englannissa. Toryt oli kunkun ja pappien ja maanomistajien puolue, whigit oli kauppaporvareita ja dissenttereitä. Muilla ei ollut maan asioihin mitään sanomista.
ellauri117.html on line 661: There are always things that might suggest Mr. Locke was gay, such as his being a lifetime bachelor, having no children, and having a life that was surrounded by philosophical men, there is nothing that would give substance to said rumor. You might want to read Locke’s Fundamental Constitution of the Carolinas (1669) which was co-authored by The First Earl of Shaftesbury. It is rather draconian and clearly deviates from the principles of Locke’s more famous two Treatises. It is a matter of scholarly debate just how much Locke contributed to the positions on slavery in this document. Locke was also a good counter-voice to Rousseau in terms of perhaps a more individualistic bent, whereas Rousseau’s philosophy was more collectivist. I think if you look to the Preamble to the US Constitution you can see the influence of both, although the Bill of Rights has a much more individualist orientation.
ellauri155.html on line 696: Paizi Humen kädenheilutuxillekin on jo 2 tulkintaa. Ei tää ole helppoa! Klassisen kertomuksen mukaan Hume pelleilee "vapauden" ja "välttämättömyyden" sananselityxen kanssa. Naturalistisessa veetään mukaan tollaset shaftesburylaiset moraalin tunteet.
ellauri155.html on line 737: Tähän Hume vetää sitten takataskusta tän senttimenttihäsläyxen. Eli vaikkei noi maailmassa tapahtuvat jutut oliskaan pahoja noin niinkuin loppupeleissä (kert ne on hyvän jumalasedän nimtuten tarkoitus), ne tuntuu meistä pahalta, eli ne on apinamittakaavassa hyviä tai pahoja. Moral sentiments, who was it who thought we have those? Aw yes, the third earl of Shaftesbury. They are comparable to taste in arts. Mautonta! se tuhahti kuin Aarne Kinnunen.
ellauri164.html on line 214: Berkeley asui plantaasillaan odottaessaan collegen perustamiseksi tarkoitettujen rahojen saapumista. Rahoja ei kuitenkaan tullut ja vuonna 1732 hän palasi Lontooseen. Vuonna 1734 hänet nimitettiin Cloynen hiippakunnan piispaksi. Pian tämän jälkeen hän julkaisi teoksensa The Analyst, joka oli matematiikan myöhempään kehitykseen vaikuttanut tieteen perusteiden kritiikki, sekä teoksen Alciphron, or The Minute Philosopher, joka oli osoitettu Lordi Shaftesburyä vastaan. Vuosina 1734-37 hän julkaisi teoksen The Querist. Hänen viimeiset teoksensa olivat Siris, tutkielma tervaveden terveellisyydestä, ja sitä seurannut Further Thoughts on Tar-water samasta aiheesta.
ellauri270.html on line 228: James Harris, filosofi Earl of Shaftesburyn veljenpoika, syntyi Salisburyssa vuonna 1709 varakkaille vanhemmille. Hän sai koulutuksen Salisbury Grammar Schoolissa ja painui vuonna 1726 Wadham Collegeen Oxfordissa, mutta ei suorittanut tutkintoa. Vuonna 1729 hän asettui Bishop´s Inniin, mutta kun hän peri perheen tilan vuonna 1731, hän omistautui vetelyxenä klassikkojen, musiikin ja antiikkitutkimuksen yksityiselle tutkimukselle. Hän oli säveltäjä Georg Friedrich Händelin (1685-1759) ihailija ja myöhemmin yhteistyökumppani. Hän oli myös Henry Fieldingin ja hänen sisarensa Sarah Fieldingin elinikäinen ystävä , jonka työtä hän tuki. Hän oli myös Hester Lynch Thralen (1741-1821, n.h.) varhainen kannattaja Harrisin kuuluisin työ on hänen Hermes; tai Filosofinen tutkimus kielestä ja yleismaailmallisesta kieliopista ( 1751 ). Myöhemmin hänestä tuli Hampshiren Christchurchin kansanedustaja, ja hänellä oli pieniä kahnauxia oikeudessa. Hänet valittiin Royal Societyn jäseneksi vuonna 1763. Vuonna 1775 Harris julkaisi Philosophical Arrangements ( 1775 ), ja hänen Philological Inquiries -julkaisunsa julkaistiin postuumisti vuonna 1781. Harris oli tunnettu ja arvostettu hahmo Lontoon kirjallisissa ja filosofisissa piireissä. Charles ja Frances Burney (n.h.) ystävystyivät hänen myöhempinä vuosinaan.
xxx/ellauri173.html on line 245: In seinen Hymnen (Zürich 1754) und den Empfindungen eines Christen (Zürich 1755) wandte er sich besonders deutlich gegen jede erotische Poesie. Bald jedoch vollzog sich in ihm, besonders unter dem Einfluss der Schriften von Lukian, Horaz, Cervantes, Shaftesbury, d’Alembert un Voltaire eine vollständige Umkehr.
xxx/ellauri195.html on line 182:

Kuoli:

12. marraskuuta 1035, Shaftesbury, Yhdistynyt kuningaskunta

17