ellauri052.html on line 578: Just tämmösestä Sale haaveili. Eipä juuri kehittynyt, pahemmaxi vaan vanhemmiten meni. Schweizin Dornachissa teosoofeilla on valtava tabernaakkeli nimeltä Goetheanum. Ekan poltti nazit, toinen rakennettiin betonista. Goethepa tietysti, siinä meillä oli toinen narsisti ihan säästökokoa. Narshishtien Jerusalem.
ellauri052.html on line 923: Sale haaveili ezen psska kirjat olis messiaanisia. Ei ollu. Ei sitä enää paljon lueta, se on menneen vuosituhannen toxinen setämies, poissa muodista. Mut on siinä paljon intertextuaalisuutta, kuten ristisanoissa.
ellauri071.html on line 466: Ja sit juttu kiertyy taas takaisin Pynchoniin izeensä: Sen kortit on jaettu pöytän kelttiläiseen tapaan AE Waiten ehdottamassa järjestyxessä, mutta ne ovat määräaikaisen määrimiehen ja huumeilevan tomppelin kortteja, viittaavat vain pitkään ja laahustavaan tulevaisuuteen ja keskinkertaisuuteen (ei ainoastaan hänen elämässään, vaan myös hänen kronikoizijoissaan kuten Harold Bloomissa, heh, tai el Laurissa), ei selväpiirteiseen onneen sen enempää kuin katarttiseen katastrofiinkaan. Mut ei Pynchon sentään hirttäytynyt niinkuin Foster Wallace, ei siitä ollut miestä siihenkään. Kyllä mäkin kerran haaveilin Kymijoen sillalta alasajosta ja Söderkullan kallioihin törmäämisestä vanhalla mannepirssillä jossa lämmitys ei toiminut, mutta haaveexi vaan sekin jäi.
ellauri133.html on line 512: Derryn kirjastossa on IBM:n pallokirjoituskone, jollaisesta haaveilin 70-luvulla.
ellauri135.html on line 603: И снились милые черты. Ja haaveili söpöistä piirteistä.
ellauri151.html on line 1024: Pastori pyytää jumalalta erivapautta bylsiä sokeaa sakkolihaa ilman papin ja Amelien aamenta. Tää ei voi olla syntiä kun tää tuntuu näin ihanalta. Väärin! Nimenomaan siitä tietää että se on juuri sitä, kz. Room. luku 7. Ihanuuden tunteet kuten rakkaus ja viha ja ruokahalu tulee matelijanaivosta. Tahtominen on ehkä hyvää muttei kivaa. Kohtalon ivaa. Niin, kohta on kivaa, haaveili pastori. Mutta sitä ennen suomuxet putosivat Kertun silmiltä.
ellauri204.html on line 448: Koska Korhonen kirjoittaa vähän kaikesta, hänen kykynsä pitää tarina koossa on hämmästyttävä. Emme enää usko pahaan käsittelee kaiken muun lisäksi yhtä Riku Korhosen lempiaiheista, miehen halua alistaa naista. Korhonen nälvii vaimojensa nöyryyttämisestä haaveilevia aviomiehiä: ”Kukapa ahtaalle ajettu, verstaassa lymyilevä pikku aviomies ei haaveilisi vaimonsa laittamisesta rautoihin. Se oli historiallisesti johdonmukaista. Koska länsimaiden miehet olivat antaneet naisille heidän nykyisen vapautensa, he saattoivat myös ottaa sen pois.” Vahvaa misogyniaa, noinkin isolta mieheltä.
ellauri236.html on line 220: Simo Knuuttila haaveili 70-luvulla kirjoittavansa kovaxikeitetyn romaanin, joka alkaisi: "Oli tukahduttavan kuuma." James Hadley Chasen esikoinen alkoi suunilleen niillä sanoilla. Tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan alkuvuodelle 1939.
ellauri238.html on line 271: Pena sanoi että viina söi siltä muistin, sen toisenkin äidin. Entäs ensimmäinen? Suomalaisen modernin runouden tunnetuimpiin nimiin 1960-luvulta kuulunut Pentti Saarikoski syntyi syyskuun toisena päivänä 1937 Impilahden Pitkärannassa. Hänen vanhempansa olivat Simo ja Elli Saarikoski. Pentin äiti työskenteli parin vuoden ajan opettajana kansakouluissa. Myöhemmin hän vastasi tehdaskirjanpidosta ja kassahoitajan apulaisen tehtävistä Diesen Wood Companyssa. Simo työskenteli samassa tehtaassa, mutta joutui lähtemään sieltä alkoholiongelmansa takia. Sittemmin hän kirjoitti novelleja eri lehtiin. Nuorena hän haaveili urheilijan urasta. Pitkärannassa Pentti vietti lapsuutensa kaksi ensimmäistä vuotta. Karjalainen syntyperä oli Saarikoskelle tärkeä. Hän korosti sitä koko elämänsä ajan. Hei mutta sehän on kuin Aili Konttisen Marquetta! Talvisodan aikana Saarikosken perhe joutui lähtemään evakkoon Impilahdelta ja päätyi Ruotsiin. Sodan jälkeen Saarikosket asettuivat Helsinkiin. Vuonna 1975 Saarikoski palasi Ruotsiin Mia Bernerin käsipuolessa.
ellauri279.html on line 45: Enkä minä totta puhuen pidä uudemmasta runoudestakaan, en meikäläisestäkään. Niissä ei ole mitään julistusta, ei mitään ihmistä ylentävää, jalostavaa ja rohkaisevaa, ei mitään kerronnallista juonta tai sankaria. Joku saatanan harittavasilmäinen uninen haaveilijaturpa heittää vain irtonaisia sanoja ilmaan, nakkelee tuulta, tähtiä, mitä lie puun oksia, syytelee holtittomasti yksinäisyyttä, orpouttaan, yötä ja päivää, jotain ruohoja, syksyn autiutta ja kaipuuta vaikka päiväntasaajalle. Mitä siitä syntyy? Valittava, surkeileva kuralollo, kuva avuttomasta hampuusista suoraan sanoen.
ellauri282.html on line 159: De Mello syntyi Mumbaissa Intiassa vuonna 1931, jonne hänen perheensä oli muuttanut Goalta. Hän kävi jesuittojen koulua ja haaveili itsekin liittyvänsä sääntökuntaan. De Mello matkusti opiskelemaan teologiaa Espanjaan ja psykologiaa ja terapiaa Yhdysvaltoihin. Vuonna 1965 hänestä tuli kuin tulikin jesuiittaveljestön täysivaltainen jäsen.
ellauri284.html on line 107: Saksalaisessa mediassa hänen kirjansa on nähty elämäkertana kadonneesta sukupolvesta, joka haaveili paremmasta tulevaisuudesta huomaamatta nykyisyyttä. Johtava saksalainen sanomalehti Sueddeutsche Zeitung kutsuu sitä kirjaksi, "joka joskus saa nauramaan ja joskus saa sinut surulliseksi".
ellauri302.html on line 537: Hasidiperheeseen syntynyt Sholem Asch sai perinteisen juutalaisen koulutuksen. Hänen vanhempansa pidettiin sisarustensa nimettynä tutkijana, ja hänen vanhempansa haaveilivat hänen tulevasta rabbiksi ja lähettivät hänet kaupungin parhaaseen uskonnolliseen kouluun (tai Chederiin), jonne varakkaat perheet lähettivät lapsensa. Siellä hän vietti suurimman osan lapsuudestaan ​​Talmudia opiskellessaan ja opiskeli myöhemmin Raamattua ja Haggadaa omalla ajalla. Asch varttui enemmistöjuutalaiskaupungissa, joten hän varttui uskoen, että juutalaiset olivat enemmistö myös muualla maailmassa. Kutnossa juutalaiset ja pakanat tulivat enimmäkseen toimeen, mutta uskonnollisten juhlapyhien ympärillä ei ollut jännitystä. Hänen täytyi livahtaa enemmistöpakanan alueen läpi päästäkseen järvelle, jossa hän rakasti uida ja jossa hän kerran joutui nurkkaan kepillä ja koirilla käyvien poikien toimesta, jotka vaativat häntä myöntämään "Kristuksen" tappamisen – minkä Asch ei tuohon aikaan tiennyt olevan Jeesuksen toinen nimi (eikä olevan messias kreikaxi?). – tai he repisivät hänen takkinsa. Hän myönsi tappaneensa Kristuksen pelosta, mutta he hakkasivat häntä ja repäisivät hänen takkinsa joka tapauksessa. Asch ei koskaan menettänyt pelkoaan koiria kohtaan tuosta tapauksesta. Mulla oli parempi onni: pelkäsin koiria pitkään pikku terrierin purtua peloissaan maitokaupan edessä mun naaman kirjavaxi kuin pakanamaan kartta kun menin taputtamaan sitä. Mutta se meni ohize, ja nykyään pidän koirista, samalla lailla kuin vähän pelottaa mennä uimaan kylmään veteen mutta sitten se tuntuukin ihanalta.
ellauri325.html on line 335: Olavi Siippainen kirjoitti hupaisan kuvaelman Ihantalan tulimyrskystä. Siippainen oli työläisperäinen työläiskirjailija joka kävi kansakoulun jälkeen puolitoista vuotta Kuopion lyseota. Tämän jälkeen hän työskenteli eri ammateissa kuten äitinsä apulaisena tulitikkutehtaassa, juoksupoikana, rotaatioapulaisena, latomossa, postinkantajana, laudan lastaajana, asevarikolla, ammattikalastajana, puusepäntehtaassa ja vaneritehtaassa. Ei ihme että Olli haaveili kirjailijan urasta. 1940-luvun lopulla hän asui Helsingissä ja osallistui oikealle kallellaan olevan B-luokan kynäilijöiden uraniaanipiirin toimintaan.
ellauri342.html on line 119: Tämä tuoksuva viini, jota hän rakasti niin paljon, joka piti hänet lämpimänä, joka antoi hänelle siivet, meillä oli julmuutta tuoda se hänelle, siellä, hänen seimessään, saada hänet hengittämään sitä; sitten, kun hänen sieraimet olivat täynnä, kulje ohi, minä näin sinut! kaunis vaaleanpunaisen liekin likööri meni näiden rosvojen kurkusta alas... Ja vaikka he olisivat vain varastaneet hänen viininsä; mutta he olivat kuin paholaisia, kaikki nämä pienet virkailijat, kun he olivat juoneet!... Toinen veti korvistaan, toinen häntästään; Quiquet kiipesi hänen selkäänsä, Béluguet kokeili piippua hänen päällänsä, eikä yksikään niistä... Roistot vain haaveilivat, että urhea peto olisi voittanut työntöllä tai potkulla lähettää heidät kaikki napatähteen ja vielä pidemmälle... Mutta ei! Emme ole turhaan paavin muuli, siunausten ja nautintojen muuli... Vaikka lapset tekivät kuinka kovasti, hän ei suuttunut; ja hän syytti vain Tistet Védèneä... Tämä esimerkiksi, kun hän tunsi miehen takanaan, hänen kavionsa kutisi, ja siinä oli todella jotain toivomisen varaa. Tuo roisto Tistet teki hänelle niin ilkeitä temppuja! Hänellä oli niin julmia keksintöjä juomisen jälkeen!

ellauri364.html on line 102: Todellisista henkilöistä muistamme Goethen izensä (mahtava narsisti ja pedofiili), Cornelia-sisaren (erittäin vaikea skitsoidinen hypokondrikko, mahdollisesti skitsofreenikko), runoilija Lenzin (todennäkösest skitsofreenikko), ylevämielisen uskonnollisen haaveilijan, neiti von Klettenbergin, kaunosielun, die schöne Seele, jonka tunnustukset on otettu Wilhelm Meisteriin (siitä toisinaan kuultu parodioitu sanonta kaunosielun tunnustus), sekä kuuluisan lääkärin Zimmermannin ja hänen elinikäisen, vaikean hypokondriansa. Zimmermann kirjoitti suuren, omalaatuisen kirjan Ueber die Einsamkeit, Yksinäisyydestä. Hän oli kuin jonkinlainen tieteellinen erakko, jolla yhä vielä on annettavana varsin paljon lohdutusta kaltaisillensa onnettomille ihmisille.
ellauri365.html on line 82: Ja haaveilivat lähdöstä tämän kultaisen taivaan poikki, Et rêvaient d’un départ à travers ce ciel d’or,
ellauri373.html on line 550: Palestiinan valloittamisesta, ah luvattu maa, Panama on unelmieni maa, josta vuonna 1860 myös tämä Hess haaveili juutalaiseen omistukseen saamisesta, Ranskan tuella. Mutta sitten tuli se rökäletappio.
xxx/ellauri044.html on line 416: Hesse (1877-1962) kasvoi isossa pietistisessä lähetyssaarnaajaperheessä Schweizissä. Isä oli tullut Virosta, ja kertoi aina kuinka kivaa oli Virossa. Pikku Hermann haaveili iskän paratiisimaisesta Virosta, missä kaikki oli kunnossa. Äiti oli ranskankielinen, omaa sukua Dubois, niinkuin 1 meidän esiäideistä, se joka nai tukkukauppias Engelin. Tavallisia nimiä.
xxx/ellauri044.html on line 1145: Rochesterilaisnuorista 43% haaveili kuuluisan laulajan tai elokuvatähden avustajan työstä, ja ainoastaan 23,7% Harvardin tai Yalen rehtorin pestistä. Ylläri. Simppeli cost/benefit analyysi selittä tämän tuloxen. Kuka nuori haluais ajautua kovalla vaivalla vanhaxi partapozoxi nälkäpalkalla jos voi olla nuori, kaunis, ökyrikas ja paljon paljon kuuluisampi?
xxx/ellauri075.html on line 558: Muovisniikkereitä kahvinporot silmänlumeena tekevä töölöläinen vietnamilaiskorispoika haaveili pienenä eze seisoisi yleisön edessä kertomassa niille miten elellä, ja ne hurraisivat ja muuttaisivat heti elintapoja. Jois lisää kahvia ja kierrättäisi muovia. Rahasta se ei niin välitä, se ei ole coolia. No se on vasta 24. Voi vahingossa viisastua.
xxx/ellauri123.html on line 702: Vladin hobby oli neitoperhosten nappaaja, se haaveili nymfettejä, sanallisesti ainakin. Isolla karvaisella kyrvällään se naulasi niitä näytelaatikoihin. Nykyään sitä sanotaan pedofiliaxi ja sitä pahexutaan. Kiistellään onko silikonisista lapsisexiroboteista apua vaiko enemmänkin haittaa. Humbert Humbert näkee polluutiounia tytöistä joilla on vasta alkamassa menstruaatio. Tytöillä menstruaatio ja pojilla polluutio. Raahab oli portto 10v ikäisenä. Danten Beatrice oli 9v ja Petrarcan Laura 12vee. Tää kuulostaa ihan Jean-Jacquesilta, käkikellomaan tirkistelevältä rusakolta. Poser un lapin.
xxx/ellauri136.html on line 385: "Beggar" - runo, joka muutti näkymiä runoilija, joka järjesti hänet ja pakotti hänet voittamaan hänen rakkautensa herkkään kynteliinsä. Mikhailin ystävät tiesivät, että tyttö vain haaveili häntä, mutta he eivät kiirittele puhetta siitä, koska he muistivat kirjailijan räjähtävää luonnetta. Lermontovin "Kavun" runon analyysi osoittaa, että runoilija pystyi tunnustamaan itselleen, että hän erehtyi ja kauneus osoittautui arvottomaksi hänen rakkaudelleen.
xxx/ellauri177.html on line 365: Villiintynyt puutarha oli se kiusaaja, jonka jokainen ääni opetti rakkautta. Permannolta tuli pyörtyneiden kukkien tuoksuja, pitkä kuiskaus, joka kertoi ruusujen häistä, orvokkien ahkeruudesta; eikä heliotroopeilla ole koskaan ollut sensuellimpaa intoa. Hedelmätarhasta kuului tuulen tuomia kypsiä hedelmiä, hedelmällisyyden rasvaista tuoksua, aprikoosien vaniljaa, appelsiinien myskiä. Niityt korottivat syvempaa ääntä, joka muodostui auringon suutelemien miljoonien ruohojen huokauksista, lukemattomien helteisten ihmisten laajasta valituksesta, jokien viileiden hyväilyjen pehmentämä, juoksevien vesien alastomuus. josta pajut haaveilivat ääneen halusta. Metsä puhalsi tammien jättiläismäistä intohimoa, korkeiden metsien urkulauluja, juhlallista musiikkia, joka johti tuhkan, koivujen, sarvipuun, plataanien häitä, lehtien pyhäkköjen pohjalla; kun pensaat, nuoret pensaat olivat täynnä ihastuttavaa tuhmuutta, toisiaan jahtaavien, ojien reunalle heittäytyneiden, toistensa iloa varastavien rakastajien melua keskellä suurta oksien kahinaa. Ja tässä koko puiston liitoksessa karkeimmat halaukset kuuluivat kaukaa, kallioilla, missä lämpö sai kivet turpoamaan intohimosta, missä traagisella tavalla rakastetut piikkiset kasvit ilman läheisiä lähteitä voisivat helpottaa. he kaikki sytyttivät itsensä tähdellä, joka laskeutui heidän sänkyynsä.
xxx/ellauri177.html on line 421: Hän kumartui, hän tunsi Angeluksen kolme iskua menevän hänen niskaansa, kaikuvan hänen sydämeensä. Kello sai kovemman äänen. Hän palasi säälimättömänä muutamaksi minuutiksi, jotka tuntuivat vuosilta. Hän toi mieleen koko hänen menneen elämänsä, hänen hurskaan lapsuutensa, hänen ilonsa seminaarissa, hänen ensimmäiset messunsa Artaudin palaneessa laaksossa, jossa hän haaveili pyhien yksinäisyydestä. Hän oli aina puhunut hänelle näin. Hän löysi pienimmätkin käänteet tuosta kirkon äänestä, joka oli lakkaamatta noussut hänen korviinsa, kuin äidin vakava ja lempeä ääni. Miksi hän ei ollut kuullut häntä enää? Aiemmin hän lupasi hänelle Marian tulemisen. Oliko se Marie, joka oli vienyt hänet iloisen vehreyden syvyyksiin, jonne kellon ääni ei yltänyt? Hän ei olisi koskaan unohtanut, jos kello ei olisi lakannut soimasta. Ja kun hän kumartui pidemmälle, hänen parran hyväily hänen ristikkäisillä käsillään peloitti häntä. Hän ei tuntenut näitä pitkiä hiuksia, näitä silkkisiä hiuksia, jotka antoivat hänelle eläimen kauneuden. Hän väänteli partaan, hän tarttui hänen hiuksiinsa molemmin käsin etsiessään tonsuurin alastomuutta; mutta hänen hiuksensa olivat kasvaneet voimakkaasti, tonsuuri hukkui suurien kiharoiden viriiliin aaltoon, joka heitettiin takaisin otsasta niskaan. Hänen koko lihansa, joka oli aiemmin ajeltu, oli kellertävänruskeat.
xxx/ellauri177.html on line 575: No ei, hän oli kuitenkin jättänyt Marian Jeesuksen tähden, uhraten sydämensä voittaakseen lihansa ja haaveili uskonsa miehisyyteen vahvistuvan siitä. Marie häiritsi häntä liikaa ohuilla päänauhoillaan, ojennetuilla käsillään ja naisellisella hymyllään. Hän ei voinut polvistua hänen eteensä laskematta silmiään, koska pelkäsi näkevänsä hänen hameensa alle. Sitten hän syytti hiäntä siitä, että hiän oli ollut liian lempeä hänelle aiemmin; hiän oli pitänyt häntä niin kauan mekkonsa poimujen välissä, että hän oli antanut itsensä pujahtaa hiänen käsistään olennon reitten väliin, huomaamatta edes hänen arkuutensa muuttuvan. Ja hän muisti veli Siilin julmuudet, hänen kieltäytymisensä ihailla Mariaa, varovaisen katseen, jolla hän näytti katselevan häntä. Hän ei halunnut koskaan nousta sellaiseen ankaruuteen; hän yksinkertaisesti hylkäsi Maarian, piilotti hänen kuvansa, hylkäsi hänen alttarinsa. Mutta hiän pysyi syvällä hänen sydämessään, kuin tunnustamaton rakkaus, aina läsnä.
xxx/ellauri187.html on line 334: Jo pienenä Sofi asetti itselleen realistisen tavoitteen tulla kirjailijaksi. Hän kummasteli usein, mixei muka kaikista voisi tulla kirjailijoita, kun monet siitä haaveilivat.
xxx/ellauri208.html on line 896: On tää Onnelikin täysin tärähtänyt. Anaalis-retentiivinen sekobolzi. Onko naiskirjailijoissa isompi prosentti obsessioita kuin väestössä keskimäärin? Suattaapa hyvin ollakin. Tollasia yxinäisiä vilijonkkia. Ei ole terveellistä kirjailijoille että niillä on noin paljon luppoaikaa. Siitä tulee justiinsa tätä nauseaa. Kyllä tämäkin Idström haaveili isokullisesta pollarista nimeltä Marttinen joka ei ota edes kypärää päästä noustessaan Annikalle. Naiset ovat Anuxesta ja miehet Perseestä. Mieskynäilijät ovat järjestään narsisteja ja naiset pyllynreikiä.
xxx/ellauri231.html on line 289: Mahno löysi töitä paikallisesta valimosta ja Renaultin tehtaasta, mutta joutui jättämään molemmat työpaikat terveysongelmiensa vuoksi. Oikeassa nilkassa saatu luotihaava uhkasi amputaatiota. Hänen terveydenhoitoaan valvoi anarkafeministi Lucile Pelletier, joka kuvaili hänen kehoaan "kirjaimellisesti arpikudoksen ympäröimäxi". Hiän neuvoi hänen perhettään muuttamaan pois, jotta he eivät sairastu tuberkuloosiin. Heikentävän sairautensa, koti-ikävänsä ja vahvan kielimuurinsa välissä Mahno vaipui syvään masennukseen. Esuperantosta ei ollut paljon apua. Anarkistisen sandaalitehtailija Berkemannin mukaan Mahno halveksi erityisesti asumista suurkaupungissa ja haaveili palaamisesta Ukrainan maaseudulle, missä hän voisi "taistella uudelleen pyssy kädessä vapauden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta".
xxx/ellauri239.html on line 112: Onkin varmaan niin että Konfutsen yksinomaan maallista ja käytännöllistä elämää silmälläpitävä oppi paremmin sopii kiinalaisille, joiden elämänharrastukset ovat ”realistista” laatua. Kiinalainen luonne lieneekin yleensä taipuvainen ulkonaiseen huomaavaisuuteen ja älykkyyteen; onhan kiinalainen ”viekkaus” käynyt miltei sananparreksi. Ei niin ollen ihmetytä, jos kiinalainen mandariini sanoo taoisteja ja buddhalaisia tyhjänpäiväisiksi lahkolaisiksi, jotka eivät käytännöllisessä elämässä ole miksikään hyödyksi, he kun ”vain ajattelevat elämää”. Sellainen arvostelu ei itse asiassa merkitse mitään, sillä samalla tavalla nimitetään täällä länsimailla ”haaveilijoiksi” ja ”idealisteiksi” niitä ihmisiä, jotka etsivät syvempää tietoa elämästä kuin sitä, mitä tavalliset oppikoulut tarjoavat, ajatellaan nyt vaikka ruusuristiläisiä.
xxx/ellauri356.html on line 419: Kuuden vuoden iässä Tsvetaeva alkoi kirjoittaa runoutta, ei vain venäjäksi, vaan myös ranskaksi ja saksaksi. Hänen äitinsä Maria Aleksandrovna, joka haaveili näkevänsä tyttärensä muusikkona, vaikutti valtavasti hänen hahmonsa muodostumiseen. Hemmotteli pilalle. Mamma kuoli tubiin kun Marina oli 14.
37