ellauri096.html on line 625: Keynesiläisen päättäjän teoreettisen laitteen toinen pääosa oli Phillips-käyrä . Tämä käyrä, joka oli pikemminkin empiirinen havainto kuin teoria, osoitti, että työttömyyden lisääntynyt työllisyys merkitsi inflaation nousua. Keynes oli vain ennustanut, että työllisyyden kasvu aiheuttaisi korkeamman hinnan, ei korkeamman inflaation . Tällöin ekonomisti voisi käyttää IS–LM-mallia ennustamaan esimerkiksi, että rahan tarjonnan kasvu nostaisi tuotantoa ja työllisyyttä - ja sitten Phillips-käyrän avulla ennustaa inflaation kasvua. Keynesianismin vaikutuksen vahvuuden voi nähdä ekonomistien aalto, joka alkoi 1940-luvun lopulla Milton Friedmanin kanssa . Sen sijaan, että he hylkäsivät makrotalouden mittaukset ja makrotalouden mallit, he omaksuivat tekniikat, joissa koko taloutta pidetään kysynnän ja tarjonnan tasapainossa, mutta toisin kuin keynesiläiset - he väittivät, että "syrjäyttämisen" vaikutukset saisivat aikaan tai riistäisivät finanssipolitiikan sen positiivisesta vaikutuksesta. Sen sijaan on keskityttävä rahapolitiikkaan, jonka varhaiset keynesiläiset jättivät suurelta osin huomiotta. Monetaristinen kritiikki työnsi keynesiläisiä kohti tasapainoisempaa näkemystä rahapolitiikasta ja innoitti Keynesian teorian tarkistusaallon. 1950-luvulla julkisen vallan kohtalainen kysyntä johti teollisuuden kehitystä ja finanssi- ja rahapolitiikan suhdannepolitiikan käyttöä ja saavutti huippunsa 1960-luvulla, jolloin monille keynesiläisille tuntui, että vauraus oli nyt pysyvää. Vuoden 1973 öljyshokin ja 1970-luvun taloudellisten ongelmien myötä moderni liberaali taloustiede alkoi kuitenkin suosiota. Tänä aikana monet taloudet kokivat "stagflaatiota ": korkea ja kasvava työttömyys yhdistettynä korkeaan ja nousevaan inflaatioon, mikä on ristiriidassa Phillips-käyrän ennusteen kanssa. Stagflaatio tarkoitti, että sekä ekspansiivista (taantuman vastaista) että supistavaa (inflaation vastaista) politiikkaa oli sovellettava samanaikaisesti, mikä oli selvää mahdotonta. Tämä ongelma johti klassisempaan analyysiin perustuvien ideoiden nousuun, mukaan lukien monetarismi, tarjontapuolen taloustiede ja uusi klassinen taloustiede. Tämä tuotti "poliittisen sidoksen" ja keynesiläisen talouden konsensuksen romahtamisen, mikä johti uuden klassisen makrotalouden ja uuden keynesianismin kehitykseen. Seuraavien vuosikymmenien aikana nämä kaksi koulua kokoontuisivat luomaan uuden uusklassisen synteesin, joka muodostaa nykypäivän valtavirran perustan. Uuskeynesiläinen taloustiede - https://fi.qaz.wiki/wiki/Neo-Keynesian_economics
ellauri096.html on line 635: Tutkimusmenetelmänä sovelletaan niin ikään Michel Foucaultin kehittämää genealogista analyysia, jonka keskiössä on nykyisyyden olemassaolon mahdollisuuksien kriittinen tarkastelu. Tavoitteena on horjuttaa asioiden pintatasolla ilmenevää yhtenäisyyttä ja luonnollisuutta tarkastelemalla niissä piileviä epävarmuuksia ja virheellisyyksiä. Huomio suunnataan asioiden syntyperään ja polveutumiseen sekä niissä vallitseviin ristiriitoihin, joiden tuloksina asiat ovat ilmaantuneet. Tutkielmassa hallintamentaliteettia sovelletaan genealogisesti, jolloin tarkastellaan tietynlaisiin tietomuotoihin ja niihin kytkeytyviin teknologioihin pohjautuvan hallinnan olemassaolon mahdollisuuksia. Tutkimusaineistona käytetään pääosin valtiovarainministeriön instituutioaineistoja, joissa tuodaan julki Kooma-mallin avulla laadittuja laskelmia. Tarkastelussa on erityisesti kevään 2014 Taloudellinen katsaus, jossa Kooma-mallin avulla laadittuja laskelmia hyödynnetään erilaisten finanssipolitiikan keinojen vaikutusten arvioimisessa.
ellauri096.html on line 639: Kooma-mallia tarkastellaan kriittisen historiallisen rekonstruktion ohella luomalla katsaus sen talousteoreettisiin taustaoletuksiin. Taustaoletukset konstituoivat mallissa ilmeneviä tapoja hahmottaa taloudellista toimijuutta sekä taloudellisten suureiden välisiä suhteita ja niissä vallitsevia prosesseja. Taustaoletusten osalta tutkielmassa kiinnitetään erityistä huomiota niissä vallitseviin epävarmuuksiin ja ristiriitaisuuksiin. Esimerkkeinä talousteoreettisista taustaoletuksista tutkielmassa analysoidaan finanssipolitiikan kerroinvaikutuksia, mallien mikroperustaisuutta, rationaalisten odotusten hypoteesia sekä siihen kytkeytyvää ricardolaisen ekvivalenssin teoreemaa. Analyysissa näihin taustaoletuksiin todetaan sisältyvän epävarmuuksia ja ristiriitaisuuksia, jotka liittyvät esimerkiksi finanssipolitiikan kerroinvaikutusten empiirisen tulkinnan tulkinnan vaikeuteen sekä ricardolaisen ekvivalenssin realistisuuteen taloudellisten toimijoiden käyttäytymistä kuvaavana teoreemana.
ellauri096.html on line 686: On tärkeää kysyä, että toimivatko ihmiset todella mallin taustaoletusten olettamalla tavalla: rationaalisesti, hyötyään maksimoiden ja toimintaansa ikuisuuteen nähden sopeuttaen? Rationaalisten odotusten ja ricardolaisen ekvivalenssin pätevyyteen liittyy empiirisiä epävarmuuksia, joita ei laisinkaan tuoda esille Kooma-mallin avulla laadituissa tarkasteluissa. Myös finanssipolitiikan vaikutusten empiirinen arvioiminen yksin kerroinvaikutuksia tarkastelemalla on hyvin vaikeaa esimerkiksi vaihteluvälien, eri varallisuusryhmiin kohdistuvien erilaisten vaikutusten sekä julkisen kulutuksen vaikutuksen eristämisen johdosta.
ellauri437.html on line 378: IS-LM-malli esitetään tyypillisesti kuvana, jonka akseleina ovat kansantulo (tai reaalinen BKT) Y sekä nimelliskorko i. IS-käyrä kuvasi alun perin investointien ja säästämisen tasapainoa (engl. Investment/Saving). Vuodesta 1937 alkaen sillä on kuvattu laajemmin kokonaiskysynnän (yksityinen kulutus, yksityiset investoinnit, julkinen kulutus ja nettovienti) ja tuotannon tasapainoa. Koska alhainen korko lisää investointeja (paizi negatiivinen, jolloin raha kandee pitää sukassa, koska sillä saa myöhemmin enemmän), IS-käyrä on laskeva. IS-käyrään voidaan vaikuttaa esimerkiksi lisäämällä julkista kulutusta. Ekspansiivisen finanssipolitiikan vaikutus näkyy IS-käyrän siirtymisenä oikealle.
ellauri437.html on line 392: Keskeiset uuskeynesiläiset keskustelijat viime vuosina ovat olleet entinen Obaman talousneuvonantaja ja nykyinen Harvardin yliopiston professori Lawrence Summers sekä entinen IMF:n pääekonomisti Olivier Blanchard. Käytännössä kahdestaan nämä kaksi suurta makromiestä, kuten Claudia Sahm on keskeisiä makrotaloustieteen vaikuttajia kutsunut, ovat kääntäneet makrotieteellisen ja -poliittisen keskustelun suunnan vuoden 2015 jälkeen. Heidän suuri ajatuksensa on ollut kaksijakoinen. Ensinnäkin kapitalistinen talous on ajautunut sekulaariseen stagnaatioon eli pitkittyneeseen taantumaan, joka johtuu ennen kaikkea kysyntätekijöistä (negatiivisen reaalikoron keskustelu. Negatiivinen reaalikorko kannustaa vähentämään säästämistä ja lisäämään kulutusta ja investointeja. Kun raha on kallista, sitä pihdataan sukankärkeen säästöinä.) Toiseksi valtioiden velkakestävyys on arvioitu aiemmin liian tiukaksi, koska matalien korkojen olosuhteissa hidaskin kasvu riittää vakauttamaan valtion velkasuhteen (niin sanottu g > i keskustelu). Näistä olosuhdetulkinnoista Summers, Blanchard ja muut uuskeynesiläiset ovat sitten johtaneet selkeän politiikkajohtopäätöksen: finanssipolitiikan on aktivoiduttava ja valtioiden on kulutettava enemmän velaksi, jotta sekulaarisen stagnaation tilasta päästään viimein ylös.
ellauri437.html on line 398: Mutta sitten tuli Uuskeynesiläinen täyskäännös! Kun Joe Biden valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi, enteilemäni käänne finanssipolitiikan suuntaan jatkoi realisoitumistaan käytännössä. Jo ennen virkaanastujaisia Biden oli asiantuntijoineen valmistellut 1,9 biljoonan dollarin koronaelvytyspaketin, joka sittemmin vietiin läpi kongressissa. Heti perään hallinto on alkanut valmistella eräänlaista vihreän siirtymän ohjelmaa, jonka korko liikkuu alustavien tietojen mukaan 3 biljoonan dollarin kieppeillä. Tällaista finanssipoliittista aktivismia ei ole länsimaissa nähty vuosikymmeniin. Voisi luulla, että tämä tilanne on myös uuskeynesiläisten makromiesten mieleen. Viimeinkin sekulaariselle stagnaatiolle annetaan kunnolla köniin ja finanssipolitiikka on aktivoitu juuri siten, kuin Summers, Blanchard ja muut kysyntävajeesta huolestuneet ovat toivoneet.
ellauri437.html on line 400: Väärin. Bidenin elvytyspaketin näkyvin ja suorapuheisin kriitikko on nimittäin ollut eräs Lawrence Summers. Myös Blanchard on ilmoittanut tukevansa kritiikissä Larrya. Myös muita viime vuosina kysyntäelvytystä kannattaneita uuskeynesiläisiä on lähtenyt tähän bandwagoniin. Mistä siis nyt kiikastaa? Summersin kritiikki on vaihdellut finanssipolitiikan ja alijäämäisen julkisen kulutuksen kohdentamisesta siihen, että Bidenin elvytyspaketti on olosuhteisiin nähden liian iso. Viimeksi viikonloppuna Summers esitti, että paketti tulee 66 prosentin todennäköisyydellä epäonnistumaan – joko tuottaen stagflaation eli hitaan kasvun ja inflaation yhdistelmän tai jopa suoranaisen taantuman. Kun mies on puhunut puolivuosikymmentä riittämättömästä kysynnästä, on todella vaikea ymmärtää, miten kertaluontoinen Bidenin elvytyspaketti voisi johtaa tällaiseen lopputulokseen olemalla liian suuri. Joka tapauksessa Summers on todennut, että todistamme nyt Yhdysvalloissa vastuuttominta talouspolitiikkaa 40 vuoteen.
ellauri437.html on line 402: Johtopäätös! Uuskeynesiläisten makromiesten talouspoliittinen argumentointi on minulle yksi suuri kysymysmerkki. Jos Bidenin kertaluonteinen elvytyspaketti välittömästi selättää sekulaarisen stagnaation, miten nämä kaverit ovat jaksaneet puhua tästä ongelmasta yli puolen vuosikymmenen ajan. Vai ajattelevatko herrat, että koronakriisi on jotenkin pysyvästi muuttanut taloutemme rakenteita siten, että sekulaarisen stagnaation aiheuttaneet dynamiikat (ja negatiivinen reaalikorko) ovat kadonneet? Vai oliko sekulaarinen stagnaatio alun perinkin hoidettavissa pienellä finanssipoliittisella hienosäädöllä? Viimeinen tietysti sopisi hyvin uuskeynesiläiseen ajatuskehikkoon, jossa talouspolitiikalla voidaan tehdä vain pieniä viilauksia talouden rautaisten lakien määrittämälle uralle. Jään pohtimaan tätä, mutta ongelma saattaa lopulta olla täysin triviaali. Progressiivinen keynesiläisyys on nimittäin päässyt jo Yhdysvalloissa pullosta, eikä sitä sinne enää uuskeynesiläisten protestoinnilla saada takaisin. Esimerkiksi talousnobelisti Paul Krugman on selvästi huomannut tämän ja puhunut lerneriläisyyden paluusta talouspoliittiseen ajatteluun hyvin myötämielisesti. Ehkäpä suurempaa finanssipolitiikan roolia toivoneiden kannattaakin kiittää vaikutusvaltaisia uuskeynesiläisiä siitä, että 2010-luvun lopun vuosina nämä tunnistivat jonkinlaisen kysyntävajeen ja tekivät tarvittavia muutoksia teoreettisiin ajatusrakennelmiinsa sekä politiikkasuosituksiinsa sen pohjalta. Nyt päästään sitten kokeilemaan, kuinka suuri tuo kysyntävaje on käytännössä ja mitä yrityksistä täyttää se aiempaa paremmin lopulta seuraa. Subscribe to Keskuspankkikapitalismi By Jussi Ahokas · Launched 4 years ago.
9