ellauri014.html on line 1311: BC Carlson esseessään Rätten: ett rättsteoretiskt försök pitää tärkeenä, että raastuvan tuomarit (kuten Poju ize) tulkkaa tolkun miehinä lain kirjainta, sillä meiningillä laista vasta tulee oikeutta. Laki ja profeetat, plus vähän evankeliumia, se on siinä.
ellauri024.html on line 1408: Helle: Eniten närkästystä – ja toisaalta huvittuneisuutta – tuntuu herättäneen akateemikko Georg Henrik von Wrightin runteleminen esseessä ”Lakritsipenis ja omenansyönnin ammattilaiset”. Kyse ei kuitenkaan tainnut olla niinkään henkilökohtaisesta von Wrightiin suunnatusta ryntäyksestä, ainakaan jos Jälkisanoja lukee vähän tarkemmin. Vai oliko sittenkin?
ellauri033.html on line 1148: Vuonna 1882 julkaisemassaan kuuluisassa esseessä Qu´est-ce qu´une nation? (Mikä kansakunta on?) joka ilmestyi vihkosena Que sais-je? sarjassa, hän hylkäsi useimpien nationalistien vaaliman ajatuksen kansakuntien ikiaikaisuudesta ja luonnollisuudesta. Hänen mukaansa kansakunta oli sitä vastoin joukko ihmisiä, joita yhdisti solidaarisuus ja vapaaehtoinen halu kuulua yhteen, ”joka päivä uudistettava kansanäänestys”. Ei ihme että snobi protonazi Bourget ja sen hampuusikaveri Barrès karsasti Ernu-setää kuin ruttoa. Renan oli sentään tiedemies eikä mikään pöyhkeilevä pelle.
ellauri051.html on line 303: ”Kirjailijan urapolku luonnonvalintana” -esseessä Sinnemäki esittelee pitkän joukon kirjailijoita, joilla isätrauma (joillakin äidin mielisairaus) on vähintäänkin yksi keskeinen motiivi taiteen tekemisessä. Tähän joukkoon Sinnemäki laskee myös itsensä. Tässäpä lupaava elämä ja teos-yritelmä! Pitäis ihan lukea.
ellauri072.html on line 225: Nyt vähän näyttää siltä että Wallabylla on jotain tekemistä logopedian kanssa, eipäskun siis logoterapian. Siis Hitlerin maanmiehen Franklin keximän kallonkutistusohjelman. Näät 1 pirun narsistinen ämmä josta se kertoo tässä ikävien ihmisten bühlainissa sai seppukun tehneeltä terapeutiltaan nimenomaan logoterapiaa. Siinä esseessä on erittäinkin paljon ize koetun makua.
ellauri092.html on line 496: Jossain Tennesseessä joku ylioppilas väitti ettei sillä ollut sielua, että tiedemiehet oli tutkineet asian eikä löytynyt edes pientä pierua. Onnexi muut ylioppilaat viis veisasivat epäilevästä tuomaasta. Kaikki heräsivät levänneinä ja virkeinä seuraavana aamuna.
ellauri101.html on line 672: Yhdysvaltalainen esseisti Susan Sontag liitti käsitteen camp populaarikulttuuriin vuonna 1964 julkaistussa esseessään Notes on ”Camp”. 1980-luvulla camp yleistyi kytkeytyen postmodernismiin.
ellauri147.html on line 585: Narsismi, jota Lacan (1936) kutsui kerran "egon kuvaajaksi" legendaarisessa esseessään peilinäyttämöllä, ei voi tehdä ilman tätä kuvitteellista toista. Siinä on – tässä on yhtäläisyys dramaattiseen tai teatraaliseen identiteettiin, josta Dieter Thomä puhui avauspuheenvuorossaan – performatiivinen ulottuvuus, joka ilmeisesti löytää runsaasti ravintoa nykymediamaailman oikukkuudesta: narsistisella esityksellä on lavastuksen luonne, lavastus, joka on yleensä tajuton, mutta jolla on usein kynnys tajuihin, strategisesti työstettyä suorituskykyä.
ellauri260.html on line 78: "Der Personalismusta" käytti ensimmäisen kerran F. D. E. Schleiermacher (1768–1834) kirjassaan Über die Religion vuonna 1799. Amos Bronson Alcott, paljon tunnetumman Louisa M. Alcottin isä, Emersonin tuillaeläjä, näyttää olleen ensimmäinen amerikkalainen, joka käytti termiä ja kutsui sitä vuoden 1863 esseessä "opiksi, jonka mukaan maailman perimmäinen todellisuus on jumalallinen henkilö, joka ylläpitää maailmankaikkeutta jatkuvalla luovan tahdon teolla". Termin "amerikkalainen personalismi" loi Walt Whitman (1819–1892) esseessään "Personalism", joka julkaistiin The Galaxy -lehdessä toukokuussa 1868. Wilt Whatmanilla oli paljon omakohtaista kokemusta perseistä. Vuonna 1903 Charles Renouvier julkaisi teoksen Le Personnalisme, joka toi sanan myös ranskaksi. Sana "personalismi" ilmestyi ensimmäisen kerran tietosanakirjana Hastingsin uskonnon ja etiikan tietosanakirjan IX osassa vuonna 1915 Ralph T. Flewellingin artikkelissa.
ellauri316.html on line 328: Oikeudenkäynti eteni Neuvostoliiton uuden johtajan pääsihteeri Leonid Brežnevin aloitteesta. Brežnev neuvotteli henkilökohtaisesti Konstantin Fedinin kanssa, Neuvostoliiton kirjailijoiden liiton johtajan kanssa, jonka virallinen jäsen Sinyavski oli. Fedin, jota Sinyavsky oli arvostellut ilkeästi. eräässä esseessä, kehotti häntä tekemään varoittavan esimerkin kirjoittajista. Syyttäjä (Arkadi) väitti teoksiinsa viitaten, että Sinjaysky ja Daniel olivat tarkoituksella yrittäneet saada neuvostovaltion näyttämään korruptoituneelta ja moraalittomalta maailman näyttämöllä.
ellauri321.html on line 414: Runoilija ja kriitikko TS Eliot vastasi vuoden 1929 Dante-esseessään Richardsille:
ellauri325.html on line 112: Ajatus maailman luonnonvaroista, jotka hyödyttävät valittua miljardin ihmisen ryhmää, sai lisää kannattajia konservatiivisen venäläisen kirjailijan Sergei Kara-Murzan kautta, joka käytti sitä selittämään, miksi Neuvostoliiton jälkeinen Venäjä tuolloisen presidentin Boris Jeltsinin johdolla hävisi maailmanlaajuisen talouspelin. Hän toistaa kuluneita antisemitistisiä tasoitteita ja kirjoitti vuoden 1999 esseessä:
ellauri340.html on line 487: Vuonna 1977 Stanley Kauffmann (n.h.) arvioi A Moment of True Feeling -elokuvaa, että Handke "on tärkein uusi kirjailija kansainvälisellä näyttämöllä filmiohjaaja Samuel Beckettin jälkeen". John Updike arvosteli samaa romaania The New Yorkerissa ja oli yhtä vaikuttunut. Hän huomautti, että "hänen [Handken] tahallista intensiteettiä ja veitsen selkeyttä mieleenpainumista ei voi kiistää. Hän kirjoittaa psykologian ulkopuolelta, jossa tunteet saavat periksiantavuuden satunnaisesti kohdatuista, geologisesti analysoiduista kivistä." Tunteet kuin kivellä, takuulla. Frankfurter Allgemeine Zeitung kuvaili häntä " länsisaksalaisten kriitikoiden rakkaaksi". Hugo Hamilton totesi, että debyyttinsä jälkeen Handke "on testannut, inspiroinut ja järkyttänyt yleisöä". Hienoa. Joshua Cohen (n.h.) totesi, että Handke "komentoi yhtä sodan jälkeisen ajan suurista saksankielisistä proosatyyleistä, syvää ja nopeaa ja virran vastaista jokiretoriikkaa", kun taas Gabriel Josipovici (n.h.) kuvaili häntä, "vaikka varauksellisesti suhtautuu joihinkin hänen viimeaikaisiin teoksiinsa" yhtenä sodanjälkeisen ajan merkittävimmistä saksankielisistä kirjailijoista. WG Sebald (n.h.) sai inspiraationsa Handken monimutkaisesta proosasta. Toistamista käsittelevässä esseessä "Toisto tyylikeinona" hän kirjoitti "suuresta ja, kuten olen sittemmin oppinut, pysyvästä vaikutuksesta", jonka kirja teki häneen. "En tiedä", hän kehui, "onko kirjalliselle taiteelle erityisen merkittävä pakotettu suhde kovan raiskauksen ja ilmavan taikuuden välillä kauniimmin dokumentoitu kuin Toiston sivuilla." Karl Ove Knausgård kuvaili A Sorrow Beyond Dreams -kirjaa yhdeksi "aikamme tärkeimmistä saksaksi kirjoitetuista kirjoista mein Kampfin jälkeen, enkä puhu nyt vain omastani." Kirjaa ja sen kirjoittajaa kehuttiin myös Knausgårdin omassa taistelussani. Nää on hei muuten kaikki äijiä! All male paneeli. Epäluulot heräävät.
ellauri340.html on line 533: Yksi Handken huolellisimmista opiskelijoista 1980- ja 1990-luvuilla oli WG Sebald, joka ammensi inspiraationsa Handken flaneureista omissa hajanaisissa fiktioissaan. Toistamista käsittelevässä esseessä Sebald tunnustaa velkansa ja seuraa Handken tyylin kehitystä pitäen häntä kriittisenä rakkaana, joka myöhemmin jätettiin huomiotta, kun hänen työnsä muuttui saarekkeemmaksi. Sebald ylisti romaania sen kokemuksen alkemiallisesta muuttamisesta kieleksi, mutta totesi myös, että "korkeimmissa ulottuvuuksissa ilma on ohutta ja putoamisen vaara on suuri." Itse asiassa toisto oli varhainen merkki Handken laskeutumisesta ja hänen kiinnittymisensä Balkanille.
ellauri345.html on line 50: Itävaltalainen kriitikko Hugo von Hoffmannsthal kuvaili tätä Walter Benjaminin noin 1920-21 kirjoitettua esseetä "täysin vertaansa vailla". Se tunnetaan esimerkillisenä esimerkkinä Benjystä joka on alistanut kirjallisen aiheensa intensiiviselle dialektiselle väpitysprosessille. Goethen proosatyyliä ja aikomuksia vastaan hyökkäävässä esseessä Benjamin puolustaa myyttisen ajattelun (jonka hän paikantaa Goethen proosan välineestä) ylittävyyden sijasta vielä kohtaamatonta (ja periaatteessa käsittämätöntä) "vapautta". Noniin, siis juutalaista talousliberalismia. Tyypillisesti Benjamin paikantaa tämän kokemuksen taiteeseen, joka hänen mukaansa yksin kykenee väpittämällä ylittämään myytin voimat. Aivan ylittämätöntä potaskaa. Vaalisukulaisissa oli yxinkertaisesti kyse Goethen pedofiliasta ja ristiinsuihkinnasta, joka menee puihin kun panopuun syyllisyydentunteet ylittävät panetuxen. Nojju. Tulee mieleen sen polakin Gombroviczin pornografia. Kaikki pedofiilit on samanlaisia.
ellauri384.html on line 340: Luulen, että Aristoteles on oivallisin nykyajan lukijalle. Tässä esseessä tarkastelemme aristotelilaista tyrannia-analyysiä ja tyrannillisia hallintomenetelmiä ja yritämme laittaa ne perspektiiviin, josta voi olla hyötyä nykyajan opiskelijalle.
ellauri389.html on line 209: Jeane Kirkpatrick näki esseessään The Myth of Moral Equivalence (1986) Neuvostoliiton whataboutismin yrityksenä käyttää moraalista päättelyä esitelläkseen itsensä legitiiminä supervaltana, joka on tasavertainen Yhdysvaltojen kanssa. Vertailu oli periaatteessa mahdotonta hyväksyä, koska oli vain yksi legitiimi suurvalta, USA, ja se ei puolustanut valtaetuja vaan arvoja. BUAAAAAHAHA stop you are killing me!
ellauri389.html on line 250: Positiivinen ja negatiivinen vapaus ovat Isaiah Berlinin esseessään Vapauden kaksi käsitettä (Two Concepts of Liberty, 1958) erittelemät yleiset vapauden määritelmät, joskin termit esiintyvät jo John Stuart Millillä. Klassinen yksinkertaistus positiivisen ja negatiivisen vapauden erosta on, että positiivisella vapaudella tarkoitetaan vapautta johonkin ja negatiivisella vapaudella vapautta jostakin.
xxx/ellauri103.html on line 118: Sormi huulilla -esseessä Krohn luettelee esimerkkejä vääristä mielipiteistä saaduista sanktioista. Harry Potter -kirjailija J.K. Rowling on leimattu (siirretty toiseen palveluun) vaaralliseksi fundamentalistiksi ja transfoobikoksi, koska hän on todennut, että ne, joilla on kuukautiset, ovat naisia. Nojoo, tänhän saattoi arvata, että Leena on Harry Potterinkin kanssa samoilla linjoilla. Ne on molemmat tollasia pappissäädyn henkiolentoja joilta on jumala hukassa, ja haluisivat sitten ize olla se.
xxx/ellauri122.html on line 159: Norjalaiskirjailija Karl Ove Knausgård tuomitsi The New Yorkerissa julkaistussa esseessään koiran huonoimmaksi mahdolliseksi kumppaniksi kirjailijalle. Knausgårdin perheessä oli koira kahden vuoden ajan, ja kirjailija piti sitä työnteon kannalta liian vaativana, äänekkäänä ja sosiaalisena. Knausgårdin maailmanmaineeseen nostanut Taisteluni oli alkujaan nimeltään ”Koira”. Knausgård kuseekin siinä koko perheen jaloille.
xxx/ellauri229.html on line 707: Stalkerin jälkeen Tarkovskin työskentely Neuvostoliitossa kävi mahdottomaksi, ja hän siirtyi ohjaamaan elokuvia ensin Italiaan, myöhemmin Ruotsiin. Siellä se varmaan söi Bergmanien kanssa jordgubbar och mjölk, kuten näytetään Vaughanin videoesseessä.
xxx/ellauri298.html on line 54: Aamulla 13. elokuuta 1985, 40-vuotiaana, Vishnun pikkuveikka Shiva Naipaul sai kohtalokkaan sydänkohtauksen työskennellessään pöytänsä ääressä. VS Naipaul kirjoitti The New Yorkerille vuonna 2019 kirjoittamassaan esseessä, joka julkaistiin vuonna 2019, ettei hän ollut tuolloin yllättynyt kuullessaan Shivan kuolemasta, että Shiva joi ja että vuosi ennen hänen kuolemaansa (kun oli heidän nuoremman sisarensa hautajaiset, joihin molemmat olivat osallistuneet) VS kertoo nähneensä jo kuoleman irvistyxen veljensä kasvoilla.
xxx/ellauri312.html on line 205: Teoria on seuraava: Infinite Jest on Wallacen yritys ilmentää ja dramatisoida vallankumouksellista fiktiota, jota hän vaati esseessään "E Unibus Pluram: Television and US Fiction". (Vittu et toi Sikiökin oli sivistymätön: "Unibus"? "pluram"? HAHAHA. Jätkä ei osaa latinasta edes alkeita. Koitin lukea Sikiön ao. prujua mutta se oli loputtoman pitkästyttävä.) Tyyli on sellainen, jossa uusi vilpittömyys kumoaa ironisen ironisuuden, joka on 1900-luvun loppua kohden kovertanut nykyisen fiktion. Wallace yritti kirjoittaa vastalääkettä kyynisyydelle, joka oli valloittanut ja surullittanut niin paljon amerikkalaista kulttuuria hänen elinaikanaan. Hän yritti luoda viihdettä, joka saisi meidät puhumaan isänmaallista potaskaa uudelleen. On jo aika unohtaa Vietnamin turpiinotto, sitäpaizi rättipäistä saa helpommin mureketta, kun niillä ei ole niitä viidakoita missä kykkiä. Lisäksi lukuisia kirjailijoita on kuvattu New Sincerity -liikkeen myötävaikuttajiksi, mukaan lukien Jonathan Franzen, Zadie Smith, Dave Eggers (n.h.), Stephen Graham Jones (n.h.), ja Michael Chabon (n.h.). Ei kun suuri narratiivi takas kunniaan!
xxx/ellauri354.html on line 550: Maimonides kirjoitti The Guide for the Perplexedissä, että "Jumala on tietoisesti siirtänyt juutalaiset pois uhrauksista rukoukseen, koska rukous on palvonnan korkeampi muoto". Kuitenkin juutalaisessa laissa, Mishneh Torah, hän sanoo, että eläinten uhraukset jatkuvat kolmannessa temppelissä, ja kertoo kuinka ne suoritetaan. Jotkut [ kuka? ] uskovat rabbi Abraham Isaac Kookin näkemyksen, että eläinuhreja ei palauteta. Näitä temppelipalvelusta koskevia näkemyksiä tulkitaan toisinaan väärin (esimerkiksi Olat Raiyahissa, jossa on kommentoitu Malakian profetiaa ("Sitten Juudan ja Jerusalemin viljauhri on Jumalalle otollinen niin kuin muinoin ja entisinä vuosina " [Malakia 3:4]), Kook osoittaa, että vain viljauhreja tarjotaan palautetussa temppelipalvelussa, kun taas asiaan liittyvässä Igrot HaRaiyahin esseessä hän ehdottaa muuta.
xxx/ellauri361.html on line 233: Hirmuisen oikeistokonservatiivi G.K. Chesterton marisee Tolstoin "yxinkertaistuxesta" kynäilemässään esseessä. Irvikissasta on vaikea sovittaa Tolstoi, suuri taiteilija, ja Tolstoi, melkein myrkyllinen uudistaja. Kristillinen sosialismi on sekin sosialismia, niin yxinkertaista se on. Pasifismi on perseestä, eikä Kristuskaan suinkaan tykännyt kaikista. Puhuminen samasta rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan on vain hämmentävää hölynpölyä. Meidän olisi vaatimattomampaa tyytyä monimutkaisuuteen. Todellisin sukulaisuus ihmiskunnan kanssa olisi toimia kuten ihmiskunta on aina tehnyt, ottamalla urheilijamaisella mielenkiinnolla vastaan ​​tila, johon meidät on kutsuttu, onnellisuutemme tähti ja syntymämaan omaisuudet. Sanalla sanoen, isänmaallisuus ja seppoilu.
xxx/ellauri363.html on line 667: Hänestä tuli johtava angloamerikkalaisen oikeusfilosofian teoreetikko ja porvarillinen radikaali, jonka ideat vaikuttivat hyvinvointipolitiikan kehitykseen. Hän kannatti yksilön ja taloudellisia vapauksia, kirkon ja valtion erottamista, sananvapautta, naisten yhtäläisiä oikeuksia, oikeutta avioeroon ja (julkaisemattomassa esseessä) homoseksuaalisten tekojen dekriminalisointia. Hän vaati orjuuden, kuolemanrangaistuksen ja fyysisen rangaistuksen, mukaan lukien lasten, poistamista. Hänestä on tullut myös varhainen eläinten oikeuksien puolustaja. Vaikka hän kannatti vahvasti yksilöiden laillisten oikeuksien laajentamista, hän vastusti ajatusta luonnonlaeista ja luonnollisista oikeuksista (joita molempia pidetään "jumalaisina" tai "Jumalan antamina"). alkuperä), kutsuen niitä "hölynpölyksi paalujen päällä". Bentham kritisoi myös terävästi juridisia fiktioita (a family of hypothetical figures in anglo-saxon law including: the "right-thinking member of society", the "officious bystander", the "reasonable parent", the "reasonable landlord", the "fair-minded and informed observer", the "person having ordinary skill in the art" in patent law, and stretching back to Roman jurists, the figure of the bonus pater familias, all used to define legal standards).
xxx/ellauri385.html on line 109: Electronic Jewish Encyclopedian mukaan Rozanovin lausunnot olivat joskus luonteeltaan avoimesti antisemitistisiä. Siten Rozanovin esseessä "Jewish Secret writing" ( 1913 ) on seuraava fragmentti:
xxx/ellauri387.html on line 524: Juutalainen jokapaikan filosofi Martha Nussipuu väittää esseessä "Sophistry about Conventions", että Fishin teoreettiset näkemykset perustuvat "äärirelativismiin ja jopa radikaaliin subjektivismiin". Nussbaum väittää, että Fish " luottautuu säätelevään ristiriitaisuuden periaatteeseen ratkaistakseen kilpailevien periaatteiden välillä", luottaen siten normatiivisiin argumentaatiostandardeihin, vaikka hän väittää niitä vastaan. Se noudattaa Kimchin logiikkaa. Kissa on matolla mutten usko sitä. Tarjoten vaihtoehtoa Nussbaum lainaa pöljän oikeisto-oikeusfilosofin John Rawlsin työtä julkaisussa A Theory of Justice korostaakseen "esimerkkiä rationaalisesta argumentista; sen voidaan sanoa antavan täydellisesti tunnistettavissa olevassa mielessä eettisen totuuden". Nussbaum omaksuu Rawlsin kritiikin utilitarismin riittämättömyydestä osoittaen, että rationaalinen ihminen pitää johdonmukaisesti parempana oikeusjärjestelmää, joka tunnustaa erillisten henkilöiden väliset rajat sen sijaan, että luottaisi halujen kokonaissummaan. "Tämä", hän väittää, "on täysin erilaista kuin retorinen manipulointi." Panopuu on niin oikeistolainen että hirvittää.
28