epys" />
ellauri110.html on line 335: Samuel Pepys PRS (/piːps/ PEEPS; 23 February 1633 – 26 May 1703) was an administrator of the navy of England and Member of Parliament who is most famous for the diary he kept for a decade while still a relatively young man. Pepys had no maritime experience, but he rose to be the Chief Secretary to the Admiralty under both King Charles II and King James II through patronage, diligence, and his talent for administration. His influence and reforms at the Admiralty were important in the early professionalisation of the Royal Navy.
ellauri110.html on line 337: The detailed private diary that Pepys kept from 1660 until 1669 was first published in the 19th century and is one of the most important primary sources for the English Restoration period. It provides a combination of personal revelation and eyewitness accounts of great events, such as the Great Plague of London, the Second Dutch War, and the Great Fire of London.
ellauri110.html on line 341:

Heput

ellauri117.html on line 638: 3eulogētos o theos kai patēr tou kuriou ēmōn iēsou christou o eulogēsas ēmas en pasē eulogia pneumatikē en tois epouraniois en christō 4kathōs exelexato ēmas en autō pro katabolēs kosmou einai ēmas agious kai amōmous katenōpion autou en agapē 5proorisas ēmas eis uiothesian dia iēsou christou eis auton kata tēn eudokian tou thelēmatos autou 6eis epainon doxēs tēs charitos autou en ē echaritōsen ēmas en tō ēgapēmenō 7en ō echomen tēn apolutrōsin dia tou aimatos autou tēn aphesin tōn paraptōmatōn kata ton plouton tēs charitos autou 8ēs eperisseusen eis ēmas en pasē sophia kai phronēsei 9gnōrisas ēmin to mustērion tou thelēmatos autou kata tēn eudokian autou ēn proetheto en autō 10eis oikonomian tou plērōmatos tōn kairōn anakephalaiōsasthai ta panta en tō christō ta te en tois ouranois kai ta epi tēs gēs11en autō en ō kai eklērōthēmen prooristhentes kata prothesin tou ta panta energountos kata tēn boulēn tou thelēmatos autou 12eis to einai ēmas eis epainon tēs doxēs autou tous proēlpikotas en tō christō 13en ō kai umeis akousantes ton logon tēs alētheias to euangelion tēs sōtērias umōn en ō kai pisteusantes esphragisthēte tō pneumati tēs epangelias tō agiō 14os estin arrabōn tēs klēronomias ēmōn eis apolutrōsin tēs peripoiēseōs eis epainon tēs doxēs autou etc.
ellauri117.html on line 646: Locke sanoo alaviitteessä ettei toi anakephalaiosasthai voi millään tarkoittaa recapitulate eli kertausta, et ei pidä tuijottaa kreikan kirjainta vaan Peevelin tarkoitusperiä. Mitkä se sitten olikaan. Tulee ezimättä mieleen Diodoros Siculuxen katadoulosasthai jonka kanssa äherrettiin viikkokausia kreikan opintojen alussa. Xerxes ho basileus ton person estratopedeuse epi ten Hellada boulomenos katadoulosasthai tous Hellenas. Hizi melkein osaan sen vieläkin ulkoa kuin Locke takusti Pauluxen. Make Lehto messusi sitä kovalla äänellä ja luki korkkareita kirjan takana.
ellauri117.html on line 653: Locken miälestä P. Peeveli oli nopeaälyinen heppu, kuumaverinen. Sillä oli niin paljon sanomista että sanat tungexivat ovissa kuin keltakassisia kundeja kellon alla Stockan alessa (silloin kun vielä oli Stockmanni, nythän se on enää vain varjo izestään). Se sekoilee niin paljon että tarvitaan joku Locke parsimaan sen lauseet kokoon. Kukas siihen parempi kuin John, himself a man of parts. Liimataan pätkät yhteen eikä välitettä sanoista niin paljon kuin ajatuxesta, joka Peevelin tasoisella kaverilla on aina sama, sanoi se mitä tahansa. Room. 1 jossa gender challenged saavat kyytiä, vähän näyttää hirvittävän Jussia: onko Peeveli nyt sanomassa että pakanoiden olis pitänyt tietää paremmin, vaikkei niillä ollut yöpöydän laatikoissa Gideonin Bibleä? Jussi koittaa selittää kaiken parhain päin: että Peeveli vaan tässä suomii heimoveljiä eikä mainize pakanoita muuten kuin vertailumielessä. Hmmnojaa, uskokoon ken haluaa. Will to believe, sitä tässä kysytään.
ellauri117.html on line 665: John Locke was born on the 29th of August, 1632. He is famous for being a Philosopher. He and Sir Francis Bacon were among the first British empiricists and had a huge impact on social contract theory. John Locke’s age is 388. English philosopher and doctor commonly referred to as “The Father of Liberalism.” He was one of the Enlightenment Age’s most influential thinkers. His ideas heavily influenced the writing of the Declaration of Independence.
ellauri117.html on line 670: John Locke was born in 1630s. John Locke is part of G.I. Generation also known as The Greatest Generation. This generation experienced much of their youth during the Great Depression and rapid technological innovation such as the radio and the telephone. The initials "G.I." is military terminology referring to "Government Issue" or "General Issue". It's hard to know John Locke birth time, but we do know his mother gave birth to his on a Sunday. People born on a Sunday can often rely on sympathy from others and generally have luck on their side.
ellauri117.html on line 674: Like many famous people and celebrities, John Locke keeps His personal life private. Once more details are available on who he is dating, we will update this section. The 388-year-old Not available was born in the G.I. Generation and the Year of the Monkey.
ellauri117.html on line 701: Locke oli epämiellyttävä luikero, jumalinen epis paskiainen talousliberaali porvari. Sen mielestä apina oli Jumalan omaisuutta joka oli pannut sen maata täyttämään ja keräämään yxityisomaisuutta. Se on ihan ykkösasia. Valtion päätehtävä on omaisuuden suojelu. Kaikki haluu sitä mut jotkut on uutterampia niet on ihan oikein että toisilla on sitä aivan vitusti enemmän kuin toisilla. Siitä on ihan sanaton sopimus vai mitä. Allekirjoititte sen syntymällä tänne ja käydessänne kaupassa. Sopivalla rahaomaisuudella ei ole mitään ylärajaa.
ellauri117.html on line 703: Oli ihan oikein että länkkärit vei inkkareilta maat kun ne ei osanneet kunnolla riistää luontoa. Riistettiin sit niitä. Orjuus on A-ok jos jotkut on niin orjamaisia, esim neekereitä. Ne on sit sellasten omaisuutta, jotka on ize omaa omaisuuttansa.Vittu mikä perseennuolija, ize vaan jonkun ahneen kreivin henkilääkäri. "Jumala antoi vallan ottaa yhteismaan omaxi määräämällä raivaamaan sen. Apinaelämän laatu vaatii työtä ja työainexia ja siten välttämättä panee alkuun yxityisomaisuuden." Jokainen on oman elämänsä Seppo, kaikilla on samat mahixet. Seppo olet oikea sonni! Jos mulla olis Locke tässä niin potkisin sen selkäruodon hatun läpitte. Sehän on kuin Marxin pilakuva. Liberaalit länsimaat ylpeilevät Lockepaskalla ja rynttäävät yhtä silmittömästi huono-osaisempia kuin muutkin ellei pahemmin.
ellauri117.html on line 707: href="xxx/ellauri116.html">taaxepäin
ellauri118.html on line 23: taaxepäin
ellauri118.html on line 146: Kun meistä tulee yhä enemmän koulutusta erilaisiin sexuaalisuuteen, opimme, että siellä on paljon enemmän kuin luulimme. Esimerkiksi harmaasexuaali on sellainen, josta et ehkä ole kuullut ennen tänään. Jos olet vanha ja heppisi on pikkuinen ja ruttuinen, saatat olla harmaasexuaali.
ellauri118.html on line 363: These hot nights nobody can sleep well. Näinä kuumina öinä kukaan ei nuku hyvin.
ellauri118.html on line 399: Pierre Ambroise François Choderlos de Laclos syntyi Amiensissa 1741. Hän sai tykistöupseerin koulutuksen, ja hänet nimitettiin 1761 tykistöluutnantiksi. Hän palveli useilla paikkakunnilla, kuten Strasbourgissa ja Grenoblessa. Hän kirjoitteli myös näihin aikoihin eroottisia tarinoita lehtiin. Ura upseerina ei ollut kovin menestyksekäs. Ollessaan komennettuna Biskajanlahdella de Laclos ilmoitti ystävilleen, että kirjoittaa vielä jotain todella epätavallista ja huomiota herättävää ja että se muistetaan vielä pitkään hänen jälkeensä. Ennustus toteutui Vaarallisia suhteita -teoksen myötä.
ellauri118.html on line 403: Kirjallisuuden tutkijat epäilevät hänen tutustuneen Milanossa Stendhaliin. Teosta Vaarallisia suhteita pidetään yleisesti lajityyppinsä kirjeromaanin parhaana esimerkkinä. Teoksen henkilöt jakaantuvat selvästi hyviin ja pahoihin. Cécile ja ritari Danceny ovat hyviä, viattomia, nuoria ja kokemattomia. Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat pahoja. Valmont on terävä-älyinen, viehätysvoimainen pelimies, jonka intohimona on valehtelu. Markiisitar de Merteuil ei ole hyveellinen, viaton, uskollinen tai aito. Häneltä puuttuu myös kaikki uskonnollisuus. Yhdessä Valmontin kanssa hän pitää ihmisiä joko ottajina tai niinä, joilta otetaan. Heillä ei ole muita aitoja tunteita kuin itserakkaus. Valloitukset tuovat paitsi vallantunnetta myös eroottista tyydytystä. Vaikka Cécile ja ritari Danceny turmelevat viattomuutensa, he tuntevat kuitenkin katumusta. Rouva de Tourvel edustaa aitoutta ja viattomuutta, joka säilyy iästä huolimatta. (Höh? Mistä iästä? Se oli 22v.) Teos puhuu lakkaamatta hyveestä ja viattomuudesta sekä niiden menettämisestä. Valmont ja markiisitar de Merteuil yrittävät parhaansa mukaan kitkeä viattomuuden ja hyveet, pelkästään kostonhalunsa takia tai pönkittääkseen omaa statustaan. Teoksen painopiste ei ole toiminnassa, vaan viettelyn tekniikassa. Siinä suhteessa tää jää selvästi 2.ksi verrattuna Vargas Llosaan. Vastoinkäymiset ovat Valmontille esteitä, jotka ovat kierrettävissä oveluudella ja julmuudella. Vaarallisia suhteita on lajityypistään huolimatta hyvin draamallinen, ja se on sovitettu teatterinäyttämölle lukemattomia kertoja. Elokuvaksi se on sovitettu viidesti. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esitti vuonna 2015 Vaarallisia suhteita Suomenlinnan kesäteatterissa. Näytelmäsovituksen teki Juha Kukkonen ja pääosia näyttelivät Minna Suuronen ja Antti Virmavirta. Se oli Pierren uran huippuhetkiä.
ellauri118.html on line 418: ²Focalisation is a term coined by the French narrative theorist Gérard Genette. It refers to the perspective through which a narrative is presented. Genette focuses on the interplay between three forms of focalization and the distinction between heterodiegetic and homodiegetic narrators. Homodiegetic narrators exist in the same (hence the word 'homo') storyworld as the characters exist in, whereas heterodiegetic narrators are not a part of that storyworld. The term 'focalization' refers to how information is restricted in storytelling. Genette distinguishes between internal focalization, external focalization, and zero focalization. Internal focalization means that the narrative focuses on thoughts and emotions while external focalization focuses solely on characters' actions, behavior, the setting etc. Zero focalization is seen when the narrator is omniscient in the sense that it is not restricted. Focalization in literature is similar to point-of-view (POV) in film-making and point of view in literature, but professionals in the field often see these two traditions as being distinctly different. Genette's work was intended to reﬁne the notions of point of view and narrative perspective. It separates the question of “Who sees?” in a narrative from “who speaks?”
ellauri118.html on line 452: Pasternak opiskeli filosofiaa Marburgin yliopistossa Saksassa Hermann Cohenin oppilaana, mutta kieltäytyi hänelle tarjotusta filosofian tutkijan urasta [lähde?]. Hän palasi Moskovaan vuonna 1914 ja julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa tuona vuonna. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän opetti ja työskenteli Uralilla sijainneessa kemiantehtaassa, mistä hän epäilemättä nyysi Tohtori Živagoon materiaalia [lähde?]. Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen Pasternakin maine runoilijana kasvoi. Vuoden 1990 Venäjän hajoamisen jälkeen se romahti [fig. 1].
ellauri118.html on line 454: Hän joutui neuvostoliittolaisten viranomaisten epäsuosioon 1930- ja 1940-luvulla. Hänen onnistui kuitenkin välttää vankileirit (gulagit), vaikka hän oli syytettynä subjektiivisuudesta ja estetismistä. Hämärän peittoon on jäänyt syy, miksi Stalin suosi häntä. [Ehkä Josif tykkäsi sen runoista. Sisialismi-runossa se sanoo hyvän sanan Gruusiasta.] Hän ansaitsi elantonsa kääntämällä gruusialaisia klassikoita, joista Stalin piti. Tarinan mukaan Stalin yliviivasi Pasternakin nimen pidätettävien luettelosta suurten puhdistusten aikana sanoen ”Älkää koskeko tähän pilvissä kulkijaan”.[lähde? Käyttikö Stalin sanaa nefelobaatti?] Poliittisten runojen sijasta Pasternak kirjoitti henkilökohtaisia runoja, mikä viranomaisten silmissä oli poliittinen kannanotto.
ellauri118.html on line 481: As she steps across the threshold, and kun se astuu kynnyxen yli, ja
ellauri118.html on line 523:

Holy Graf Zeppelin!

ponien maailma

Describing an average day in the life of your character. No, it won’t give us deep insight into her personality, it’s just boring. Start the story where your character’s life gets interesting. Fuck you, only idiots with a boring life want stories apt to tickle striped-ass baboons.

Backstory. No-one except the author is really interested in your character's backstory. The reader wants to see what is happening now. Speak for yourself, dear "reader"! Whatever backstory is really necessary can be woven into the main story. Fuck you, damn tunnel visionary. This type of fundamentalistic rules get bent from wire to cater to the nonexisting taste of hoi polloi.
ellauri133.html on line 75:

Geography. If I had wanted to know that Granard was in the midlands and had 1200 inhabitants, I would have bought an atlas. I wanted to read about people doing interesting things. Interesting monkeys doing interesting monkey things, like fleecing, hooting, or masturbating in a tree. Yep, who cares which tree.

Alarm clock. Possibly the worst opening of all: “I groaned as the alarm went off. Oh no, I’m late, I thought to myself. I got up, and put on my blue denims, and my cute pink top...” Never miss an opportunity for random misogyny! Anyway, look at the beginnings of world lit classics. You would have ended up mutilating most of them, turning them to more episodes of Paw Patrol.

There are fashions in writing, just as there are in clothes. The modern trend, particularly for genre or YA fiction, but increasingly in literary fiction too, is to start the story with the main character on the first page, and to start with the inciting incident. No backstory before chapter three, and then pare it to the bone. "YA" most likely stands for young adult. There hardly is a brand of monkeys that are stupider than young adults. Except YA writers. Give them a dildo and it will keep them occupied for hours.

Before you scream that your reader won’t understand without a lot of explanation of what is going on, remember that this is the generation that watched the Matrix and Inception. Your reader is smart and will understand what is happening. Spending forty pages explaining the unnecessary is insulting to your reader. You call it smart to know all the tv cliches by heart? The XYZ generations, force fed with tv cliches from the cradle, are arguably the worst class retards so far in world history.

There are lots of books out there. The reader has to decide quickly which one she is going to spend her time and money on. She's not going to buy something just because it might get good later on. Unless you have won a major prize or had a film made from your book, chances are your reader has never heard of you. She’s going to read a page or two and decide. If it’s on Amazon, she’s going to click “Look Inside” and read a few pages. Yep, "your reader" will do just that, being an analphabet in for mind-numbing pulp. "My reader" takes time to choose a book by its literary merits, not by its gaudy cover and advertising blurbs. And most likely from a public library on the recommendation of a friend. Preferably after reading the plot synopsis.

Ruokalista: Stephen Kingin Kalutoosa: Sun opas kynäilyyn.

Does Stephen King have a stutter?

2. Stephen King spent four years writing It.

3. It is Stephen King´s second longest novel.

5. Stephen King wrote the book while under the influence of cocaine.

8. Pennywise takes on a clown form because Stephen King thinks clowns are what scare children the most.

9. Stephen King once had a creepy clown encounter ... with Ronald McDonald.

10. Stephen King considers It his "final exam" on horror.

Erityisesti Barbara ei ollut varma mistään sellasesta kuin Lermontovin tunteet. Hiän ei vain hämmentynyt häntä käyttäytymisestään, joskus tuntui hiänelle, että hän vain pilkkaisi hiäntä. Niinpä hän yllättäen teki jäätyneen kylmyyden ja siellä hän oli makea, ystävällinen ystävällisellä tavalla ja vastusti sitten vastavuoroisuuden ja todellisen intohimon puutetta. Hänen kylmyytensä oli tarkoitettu hiänelle rangaistuksena jotakin myyttistä petosta. Hiän oli kovaa sellaisen jatkuvan vaihtelevuuden, suhteiden herkkyyden suhteen. Hiän epäili itsestään - hänestä. Ja periaatteessa oikeudenmukainen. Näiden rakkauksien epäilyistä kasvoi kuitenkin voimakkaampi ja ei kadonnut.
ellauri135.html on line 943: taaxepäin
ellauri140.html on line 23: taaxepäin
ellauri140.html on line 34: "Se ei osaa raakkua oikealla äänellä. Se ei osaa varisten kieltä. Muut varixet eivät pidä siitä." "Sen siitä saa kun kesyyntyy. Ihmisen tahra", Fauni sanoi vailla inhoa tai halvexuntaa tai edes tuomiota, ihan iloisesti. Epäpuhtaus, julmuus, hyväxikäyttö, erhe, paska, runkku - muuta tapaa täällä oloon ei ole. Tai en ainakaan minä ole löytänyt. Sillä ei ole mitään tekemistä armon tai pelastuxen tai lunastuxeen menon kanssa. Se on kaikissa sisäänrakennettuna. Lajiominaisuutena. Fläkki joka on olemassa ennen jättämäänsä jälkeä. Fläkki edeltää tottelemattomuutta (?), hämmentää kaikki selityxet ja ymmärtämisen. Sixi kaikki puhaaminen on vaan vizi. Barbaarinen vizi. Se on kauhistuttavaa. Eikö pyrkimys puhtauteen ole epäpuhtautta? Faunia oli kuin kreikkalaiset, jonka jumalat on pikkumaisia (toisin kuin juutalaisten, LOL). Riitelevät, tappelevat, vihaavat, tappelevat naivat. Zeus yhtyy naiseen oudosti metrin mittaisella kyrvällä siipiään viuhtovana jouzenena. Irstautta, turmelusta, karkeista karkeimpia nautintoja, ja kaikkinäkevän vaimon raivo. Juutalaisten jumala on äärettömän yxinäinen, tuntematon, monomaaninen, jolla ei ole mitään tähdellisempää tekemistä kuin hermoilla jutkuista. Tai kristittyjen epäsexuaalinen kakkosjumala, yhtä tahraton kuin äitinsä, joka synnyttää tahatonta hilpeyttä ja myötähäpeää. Jumalat on tekijänsä kuvia." "Se kai siinä on traagista kun ihmiset synnyttävät varixia", sanoi tyttö joka syötti käärmeelle hiiriä. Feeding frogs to snakes. "Ne eivät tunnista omaa lajiaan. Sitä sanotaan tahriintumisexi", tyttö selitti. Peppu on oikeasti varis joka ei tiedä miten ollaan varis. Ei tähän kanteen tahraa jää kun äiti pois sen pyyhältää. Pieni nelkkari kovakantinen kirja jossa söpöjen elukoiden kuvia ja kullattu selkämys. Varisten kultainen kirja. Peppu oli siisteysintoilija, se ei sietänyt epäjärjestystä. Anaalis-retentiivinen luonne. Kaikki vanhat prujut talletettuna satoihin pahvilaatikoihin, shekinkannatkin. Niistä riitelevät haaskalla muut varixet vielä tänäänkin. (s. 126) Mä oon VAAAAALMIS. Tuu PYYYHKIMÄÄN.
ellauri140.html on line 41: John Finn, medical director of palliative care at the Catholic St. John's Hospital, said Kevorkian's methods were unorthodox and inappropriate. He added that many of Kevorkian's patients were isolated, lonely, and potentially depressed, and therefore in no state to mindfully choose whether to live or die. Mindfulnessia peliin. Suikki on oikeesti iloinen asia, sanoi Faunia. Vielä iloisempi on eutanasia.
ellauri140.html on line 46: Faerie Qveene on englantilainen eeppinen runoelma Edmund Dispenseriltä. Runoelman eka julkistus oli 1590. Pitempi :D versio runoelmasta julkituli 1596. Tämä versio runosta on kuusiosainen eli 6 kirjaa. Lyhempi versio oli difpofed in twelue books, fashioning XII Morall vertues.
ellauri140.html on line 52: Book I is centered on the virtue of Holiness as embodied in the Redcrosse Knight. Largely self-contained, Book I can be understood to be its own miniature epic. The Redcrosse Knight and his lady Una travel together as he fights the monster Errour, then separately after the wizard Archipelago tricks the Redcrosse Knight into thinking that Una is unchaste using a false dream. After he leaves, the Redcrosse Knight meets Duessa, who feigns distress in order to entrap him. Duessa leads the Redcrosse Knight to captivity by the giant Orgigolo. Meanwhile, Una overcomes peril, meets Arthur, and finally finds the Redcrosse Knight and rescues him from his capture, from Duessa, and from Despair. Una and Arthur help the Redcrosse Knight recover in the House of Holiness, with the House's ruler Caelia and her three daughters joining them; there the Redcrosse Knight sees a vision of his future. He then returns Una to her parents' castle and rescues them from a dragon, and the two are betrothed after resisting Archipelago one last time.
ellauri140.html on line 56: Book III is centred on the virtue of Chastity as embodied in Britomart, a lady knight. Resting after the events of Book II, Guyon and Arthur meet Britomart, who wins a joust with Guyon. They separate as Arthur and Guyon leave to rescue Florimell, while Britomart rescues the Redcrosse Knight. Britomart reveals to the Redcrosse Knight that she is pursuing Sir Artegall because she is destined to marry him. The Redcrosse Knight defends Artegall and they meet Merlin, who explains more carefully Britomart's destiny to found the English monarchy. Britomart leaves and fights Sir Marinell. Arthur looks for Florimell, joined later by Sir Satyrane and Britomart, and they witness and resist sexual temptation. Britomart separates them with a stick and meets Sir Scudamore, looking for his captured lady Amoret. Britomart alone is able to rescue Amoret from the wizard Busirane. Unfortunately, when they emerge from the castle Scudamore is gone. (The 1590 version with Books I–III depicts the lovers' happy reunion, but this was changed in the 1596 version which contained all sex books.)
ellauri140.html on line 58: Book IV, despite its title "The Legend of Cambell and Telamond or Of Friendship", Cambell's companion in Book IV is actually named Triamond, and the plot does not center on their friendship; the two men appear only briefly in the story. The book is largely a continuation of events begun in Book III. First, Scudamore is convinced by the hag Ate (discord) that Britomart has run off with Amoret and becomes jealous. A three-day tournament is then held by Satyrane, where Britomart beats Arthegal (both in disguise). Scudamore and Arthegal unite against Britomart, but when her helmet comes off in battle Arthegal falls in love with her. He surrenders, removes his helmet, and Britomart recognizes him as the man in the enchanted mirror. Arthegal pledges his love to her but must first leave and complete his quest. Scudamore, upon discovering Britomart's sex, realizes his mistake and asks after his lady, but by this time Britomart has lost Amoret, and she and Scudamore embark together on a search for her. The reader discovers that Amoret was abducted by a savage man and is imprisoned in his cave. One day Amoret darts out past the savage and is rescued from him by the squire Timias and Belphoebe. Arthur then appears, offering his service as a knight to the lost woman. She accepts, and after a couple of trials on the way, Arthur and Amoret finally happen across Scudamore and Britomart. The two lovers are reunited. Wrapping up a different plotline from Book III, the recently recovered Marinel discovers Florimell suffering in Proteus' dungeon. He returns home and becomes sick with love and pity. Eventually he confesses his feelings to his mother, and she pleads with Neptune to have the girl released, which the god grants.
ellauri140.html on line 64: Siinä se. Noita kahta vikaa kirjaa ei Wikipediakaan jaxanut enää lukea. Sexikohtauxet puuttuvat. Ritarillisista hyveistä on mulla entinenkin paasaus. Varmaan tääkin eepos on yhtä kliseinen kuin kaikki muutkin. No voihan sitä vähän matkaa kaalata, mutten vitussa kyllä ala koko paskaa suomentamaan! En! EN! Johan siinä menis ikä sekä terveys.
ellauri140.html on line 72: Henkilöitäkin on aivan helvetisti, päähenkilöitä 28. Iso osa naisista on hyvixiä, iso osa pahixista on naisia. Tätä voisi tehdä ärrällä korrelaation. Peppu Rothin mielestä kaikki naiset koittaa omistaa, "Useimmat naiset haluavat omistaa kaiken", hän sanoo. "He haluavat omia sinun postisi. He haluavat omia sinun kuvitelmasi. Miten sinä kehtaat nussia jotakuta muuta kuin minua? Minusta sinun pitäisi unelmoida. Mixi sinä kazelet pornoa kun minä olen kotona? He haluavat omia sen mikä mies on, Coleman. Mutta ei kenenkään omiminen ole nautinto. Nautinto on tämä että huoneessa on toinen mestaruuden tavoittelija." (Tää soopa on pantu naisoletetun suuhun, eli Faunian. Se taitaa olla tollanen puoliautomaattinen Talus, paizi vinyylistä, tai modernimmin silikoninen.)
ellauri140.html on line 74: Acrasia F-, seductress of knights. Guyon destroys her Bower of Bliss at the end of Book 2. Similar characters in other epics: Circe (Homer's Odyssey), Alcina (Ariosto), Armida (Tasso), or the fairy woman from Keats' poem "La Belle Dame sans Merci". Akrasia on pidätyskyvyn puutetta.
ellauri140.html on line 76: Amaretto F+, the betrothed of Scudamour, kidnapped by Busirane on her wedding night, saved by Britomart. She represents the virtue of married love, and her marriage to Scudamour serves as the example that Britomart and Artegall seek to copy. Amoret and Scudamor are separated for a time by circumstances, but remain loyal to each other until they (presumably) are reunited. Amaretto on mantelilikööri.
ellauri140.html on line 80: Artefact M+ (or Artegal or Arthegal or Arthegall), a knight who is the embodiment and champion of Justice. He meets Britomart after defeating her in a sword fight (she had been dressed as a knight) and removing her helmet, revealing her beauty. Artefact quickly falls in love with Britomart. Artefact has a companion in Talus, a metal man who wields a flail and never sleeps or tires but will mercilessly pursue and kill any number of villains. Talus obeys Artefact's command, and serves to represent justice without mercy (hence, Artefact is the more human face of justice). Later, Talus does not rescue Artefact from enslavement by the wicked slave-mistress Radigund, because Artefact is bound by a legal contract to serve her. Only her death, at Britomart's hands, liberates him. Chrysaor was the golden sword of Sir Artefact. This sword was also the favorite weapon of Demeter, the Greek goddess of the harvest. Because it was "Tempred with Adamant", it could cleave through anything.
ellauri140.html on line 88: Brit-o-mart F+, a female knight, the embodiment and champion of Chastity. She is young and beautiful, and falls in love with Artefact upon first seeing his face in her father's magic mirror. Though there is no interaction between them, she travels to find him again, dressed as a knight and accompanied by her nurse, Glauce. Britomart carries an enchanted spear that allows her to defeat every knight she encounters, until she loses to a knight who turns out to be her beloved Artefact. (Parallel figure in Ariosto: Bradamante.) Britomart is one of the most important knights in the story. She searches the world, including a pilgrimage to the shrine of Isis, and a visit with Merlin the magician. She rescues Artefact, and several other knights, from the evil slave-mistress Radigund. Furthermore, Britomart accepts Amoret at a tournament, refusing the false Florimell.
ellauri140.html on line 97: Gambrina F+, Gambrina, la reine des bières! daughter of Agape and sister to Priamond, Diamond, and Triamond. Cambina is depicted holding a caduceus and a cup of nepenthe, signifying her role as a figure of concord. She marries Cambell after bringing an end to his fight with Triamond.
ellauri140.html on line 101:

Pepun typerässä seinässä oli vaan alle 60K nimeä. Suklaapipariin leivottuja pillukarvoja. Kokispullo räjähti avatessa. Koronaan on kuollut USA:ssa 753K apinaa. Hemmetinmoista teurastusta.

Cost-benefit analysis. Keep an eye what ends up under the line. Se on viisautta.

ellauri143.html on line 1534: My eyes know no repose for that same simple maid.
ellauri143.html on line 1536: Explanation : Mine eyes will not close in sleep on your mistress's account; even at midnight will I think of mounting ~~her~~ the palmyra horse.
ellauri143.html on line 1637: Vuonna 2013 uutisoidun Nepalin Lumbinissa Maya Devin temppelissä tehtyjen arkeologisten kaivausten perusteella Siddharta eli tähän asti oletettua aiemmin. Buddhan pääkallon luun kerrotaan löytyneen Kiinasta. Löytö on tehty vuonna 2008, mutta se on saanut julkisuutta vasta vuonna 2016. Kallossa luki kiinalaisin kirjaimin "made in India".
ellauri143.html on line 1643: Duhkha (paaliksi दुक्ख; sanskritiksi दुःख, duḥkha) on eräs keskeinen buddhalaisuuden käsite, jota Buddha käytti ensimmäisen jalon totuuden yhteydessä. Sana suomennetaan usein kärsimykseksi. Duhkhan merkitys on kuitenkin paljon laajempi – sillä tarkoitetaan kaikkia kielteisiä tunnetiloja aina lievästä vitutuxesta fyysiseen ja henkiseen kipuun. Termille ei ole yhtä ainoaa sopivaa suomennosta. Se voidaan kääntää esimerkiksi epätyydyttäväksi, epätäydelliseksi, turhauttavaksi tai pysymättömäksi. Sananmukaisesti se tarkoittaa pahaa paikkaa, pakkorakoa.
ellauri143.html on line 1645: Buddhalaiset eivät usko (vittu onko se joku uskon asia?), että elämä olisi silkkaa vitutusta, vaan euforia (sukha) on kyllä yhtä hyväksytty osa elämää. Kaikki hyväkin on kuitenkin pysymättömänä duhkhaa. Ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Sanan etymologiseksi alkuperäksi selitetään usein karman pyörä, joka on huonosti kiinni. Sen takia se tärisee ja hyppelehtii ja tekee matkanteosta epämiellyttävää. (Kha tarkoittaa reikää. Duh on paha, vrt. Homer Simpson: D´oh.)
ellauri143.html on line 1647: Buddha käytti sanaa duhkha ensimmäisessä jalossa totuudessa: elämä on duhkha. Elämä on epätyydyttävää. Asiat voisivat aina olla jossakin suhteessa paremmin. Ensimmäinen jalo totuus pyrkii opettamaan, että kärsimys on väistämätön osa elämää ja kaikki joutuvat kokemaan sitä. Neljä jaloa totuutta käsittelevät duhkhan alkuperää ja sen sammumista.
ellauri143.html on line 1655: viparinaama-duhkha: muutoksen, pysymättömien onnellisten hetkien ja pettävien odotusten aiheuttama epätyydyttävyys, turhautuminen, suru tai kärsimys.
ellauri143.html on line 1657: sankheri-dushkha: hienovarainen yleinen epätyydyttävyyden tunne, joka nousee johtuen maailman ehdonvaraisesta luonteesta. Tästä Lautuma kärsi ize eniten.
ellauri143.html on line 1703: Levitaatio on harjoitus, jossa pösilö kehittää sisäänpäin kääntyneenä itsetarkkailun muodossa omaa mieltänsä, harjoittaa unenpäästä kiinni saamista tai muiden epätietoisuuden tilojen saavuttamista. Päämääränä voi olla saavuttaa jotain hyötyä tai pelkkä harjoitus voi olla päämäärä, niinkuin spinningissä. Pienenä kun pelkäsin poraamista hampilääkärissä pidin suun napissa paizi mökeltääxeni: mä mietin. Ennen pitkää äiti kylästyi ja poras väkisin. Rouva Häyhä piti kiinni.
ellauri143.html on line 1709: Mietintätila on mahdollista saada koirankopinnäköisellä mietintämyssyllä jonka päällä on linnunpesä poikasineen ja jota mojautetaan nuijalla, tai sit tyynnyttämällä mieli ja pitämällä "se" aloillaan (sanoo paimensukuiset koulukunnat hinayana, theravada, zazen) tahi jopa "lepäämällä myötätuntoisena avaruudessa" (kalikkakaulat mahayanan valtakoirat); tahi askartelemalla kehon 9 energia-aukon parissa ja miettimällä buddhien valomiekkoja (timanttipora, vaijerijana) tai keskittymällä johkin paradoksaaliseen kysymykseen (zazen: kumpi ja kampi tappelivat, kumpi voitti. Niimpä, sasse!)
ellauri143.html on line 1735: Nähdään visuaalisessa mielessä aivan loistava valtaistuin, jolla Sankeamuna Buddha istuu vierellään Greta Thunberg ja muita pyhän kansanyhteisön arvovaltaisia jäseniä. Joukkoon videoidaan mahdollisuuksien mukaan myös omat sukulaiset, viholliset ja ystävät, sekä lopulta (jos ehtii) käyt kaz kaikki maailmankaikkeuden olennot. Tämän joukon loistama valo visualisoidaan puhdistamaan fotoaktiivisesti nutusta tahrat ja muut epäpuhtaudet, ja lopuxi lausutaan rukouksia sekä kerätään kolehti.
ellauri143.html on line 1747: Lopullisesti kyllästyin homojutku Harariin sen kirjan Homo Deus ansiosta. Mulkero ja talousliberaali pääoman luottomies se oli aiemmissakin väsäyxissä, muzen syvällinen kusipäisyys kävi ilmiselväxi etenkin tässä Homo Deus suolloxessa. Huomisen lyhyt historia hyvinkin, lyhyestä virsi kaunis. Vannoutuneena suklaaosaston miehenä se peukuttaa täpinöissään into piukeena tollasta kuolematonta koneapinaa, jonka voi vetää käyntiin selässä olevasta avaimesta, minkä jälkeen se paukuttaa symbaaleja yhteen kunnes veto loppuu. Vaan ei hätää, kierretään vieteri taas piukalle, niin meno jatkuu hamaan maailman tappiin asti. (Mikä tappi ei tosin enää ole apinoiden kohdalla kovin kaukana.) Ei tarvi siihen naisia eikä kohtuja, sen voi väsätä jossain koeputkessa ja siihen väkertää vielä kaikenlaista varaosaa, esim kalansilmät. Mitäs täällä tapahtuu? Eikai vaan duracell puput puuhastele turhanpäiväisessä lisääntymistoimessa? Se on vanhanaikaista, nyt trendataan me transuapinat. Avainta reikään, se tuntuu mukavalta, tekee kutaa kun tehdään vaijeritemppu selkäpuolelta.
ellauri143.html on line 1751: taaxepäin
ellauri144.html on line 27: taaxepäin
ellauri144.html on line 45: Kuka on tämä Instagramin lamesta keskiluokkaläpästä putkahtanut tympiö valistusajan henkilö jonka kädessä on paperi jossa on nämä 3 sanaa Horatiuxen toista epistolaa?
ellauri144.html on line 62: In truth it is profitable to cast aside toys and to learn wisdom; to leave to lads the sport that fits their age, and not to search out words that will fit the music of the Latin lyre, but to master the rhythms and measures of a genuine life. There-fore I talk thus to myself and silently recall these precepts:
ellauri144.html on line 66: along with his body. He looks back bemusedly at the rash confidence, the ambition to get ahead, that motivated his earlier writing. And now his poetic gift itself threatens to fall away, together with other games, notably lovemaking, that require youthful energy and zest (55-57). Philosophy, as he describes it, is most centrally the art of living well from day to day; of enjoying life’s gifts while you have them, and of accepting Nature’s high impersonal laws in preparation for that final retirement which is death (213-16).
ellauri144.html on line 68: For Aristotle, youth and age represent extremes of excess and deficiency: the young (neoi) are subject to strong but quick-changing desires; they are hot-tempered, competitive, careless about money, simple, trusting, hopeful, lofty-minded; they have courage and a sense of shame; they enjoy friends and laughter; they live by honor, not advantage; they tend to hybris; in short, their failings are those of vehemence and excess. Whereas older men (presbyteroi) past their prime have the diametrically opposite failings, of deficiency: their experience of life makes them uncertain, suspicious, small-minded, ungenerous, worried about money, fearful, cold-tempered, grasping after life, and selfish; they live by the code of advantage; they are shameless and pessimistic; they live mostly in memory, talk about the past, complain a lot; they are slaves to gain; in short, both their desires and their ability to gratify them are weak.
ellauri144.html on line 73: epistles/1926/pb_LCL194.437.xml">https://www.loebclassics.com/view/horace-epistles/1926/pb_LCL194.437.xml
ellauri144.html on line 94: Mutta onko Clarxon homo? Ainaskin se on aivan vitun homofoobi, joka on vahva vihje kaappihomosta. (Ei koske minua, I refuse to be bummed.) The Amazon Prime show sees presenters Jeremy Clarkson, Richard Hammond and James May travel the world reviewing cars. The Ofcom complaint comes after Young took issue with a comment in one of the episodes in which the trio made jokes about the Wrangler Jeep being a ‘gay man’s car’..... and then Hammond and May’s ‘quips’ to Clarkson wearing chaps, a pink shirt, he should get some moisturiser. It’s fucking pathetic and actually homophobic. Jeremy Clarkson: I’m not homophobic, I enjoy watching lesbians on the internet.
ellauri144.html on line 101: "They are subject to strong but quick-changing desires; they are hot-tempered, competitive..." Tähän asti mäzää Philip Roth Aristoteleen neonmainoxeen ollessaan elonsa vaelluxen puolitiessä, väsätessään maxanpalaan runkkaus -bestselleriä (Portnoyn tauti). Sen mielestä perhelounaaseen tuleminen oli sen koko elämän hirvein teko. Alkupää on varsin hauskaa jutkuviziä, mut niin pian kun se pääsee lapsenkengistä, alkaa Peppu luoda käärmeennahkansa ja ilmentää useimpia Aristoteleen presbyteerin piirteitä. Tyypillistä shylock-jutkuäijämeininkiä. Juu juu, juu, ei se varmaankaan ole rotupiirre, kai se on vanhan testamentin ja pitkän vainonnan aikaansaamaa meemilastia, mut silti vittu, mitä väliä.
ellauri144.html on line 116: Support the Guardian from as little as €1 – it only takes a minute. Spare a penny for an ex-leper.
ellauri144.html on line 129: No loppuihan se shtuppiminen sitten Pepultakin. Muttei tullut Noobelia, eikä lasta eikä paskaakaan, jos näät isän ongelma oli periytynyt. Varmaan Philin vazalaukkuun eksynyt vasen kives oli nyrjähtänyt U-käännöxessä. Koko mies kääntyi sitten vanhemmiten kivexensä perässä vasemmalta aika oikealle. Mutta kyltää Portnoyn tauti on Phillun paras kirja. Tässä ei vielä tiedetty että tätä samaa se tulee jankuttamaan koko loppuajan kerta kerralta yhä happamempana.
ellauri144.html on line 174: Robesonin levyt vedettiin markkinoilta, eikä elokuvia, joissa hän näytteli, esitetty. Hän joutui myös FBI:n hampaisiin, ja epäamerikkalaista toimintaa tutkiva komitea kuulusteli häntä 1956 epäiltynä kommunistipuolueeseen kuulumisesta. Vuonna 1950 hänelle asetettiin matkustuskielto, eikä hän saanut passia ennen kuin 1958. Hän muutti Britanniaan ja kiersi runsaasti esiintymässä. Robeson yritti itsemurhaa moskovalaisessa hotellihuoneessa. Hänen poikansa oli sitä mieltä, että syynä oli FBI, joka oli sekoittanut hallusinogeenia hänen juomaansa. Vuonna 1963 hän palasi Yhdysvaltoihin, mutta huonon terveyden vuoksi hän ei juuri enää esiintynyt. Vuodesta 1978 alkaen hänen elokuviaan on jälleen esitetty.
ellauri144.html on line 190: Guantanamera levytettiin suomeksi ensimmäisen kerran samana vuonna (1966) kuin se nousi listoille Yhdysvalloissa. Jussi Raittisen suomentaman kappaleen lauloi silloin Reijo Hirvelä. Amparo oli vasemmistolainen nainen espanjalaisessa saippuasarjassa nimeltä La Republica joka lauloi aina samaa saxalaista viisua armottoman huonosti. Siitä huolimatta sarja hyllytettiin Espanjassa liiasta vasemmistolaisuudesta. Muita hahmoja: Niklaxen näköinen Fernando dela Torre, valokuvia sivelevä Dona Leocadia, söpö Alejandra, sen sinkoileva veli Jesus, simpsakka Beatriz, mehukas Mercedes, setämies Agustin joka jäi kiinni molo ulkona Amparon baarissa, vittumainen klenkka Hugo de Viana, apulaiset Maria de Pilar, Ludi ja Encarna, väpelö Fernando Alcazar jne. Amparo tarkoittaa suojelusta.
ellauri144.html on line 195: José Julián Martí Pérez (28. tammikuuta 1853, Havanna, Kuuba – 19. toukokuuta 1895, Kuuba) oli kuubalainen kirjailija, kansallissankari ja maan itsenäisyystaistelun henkinen johtohahmo. Kuubassa häntä pidetään maan yhtenäisyyden symbolina, ja häneen viitataan nimellä El Apostol de la Independencia Cubana (suom. Kuuban itsenäisyyden apostoli).
ellauri144.html on line 255: José Martí yritti myös kahdesti johtaa Tampassa ja Miamissa asuvista kuubalaispakolaisista muodostamansa armeijakunnat Kuubaan. Ensimmäinen yritys epäonnistui. Toisella yrittämällä he pääsivät maihin, mutta saivat välittömästi taistelukosketuksen espanjalaisiin joukkoihin. Taistelusta käytetään nimeä Dos Riosin taistelu (Batalla de Dos Rios), ja sen katsotaan olevan yksi merkittävimmistä käännekohdista maan itsenäisyystaistelun kulussa. José Martí haavoittui taistelussa vakavasti ja menehtyi saamiinsa vammoihin 19. toukokuuta 1895.
ellauri144.html on line 280: The film was produced as part of the studio's goodwill message for Latin America. The film stars Donald Duck, who in the course of the film is joined by old friend José Carioca, the cigar-smoking parrot from Saludos Amigos, who represents Brazil, and later becomes friends with a pistol-packing rooster named Panchito Pistoles, who represents Mexico. The Disney song is pathetically bad. Donald Duck's telescope has an erection when the duck focuses on Latin beauties, such as Carmen Miranda ellauri144.html on line 292: The company he owned with his brother went bankrupt when its financial backing failed in the early days of the Great Depression. Not yet 21, Todd had lost over $1 million (equivalent to about $15,492,032 in today's funds). Todd married the former Bertha Freshman on February 14, 1927, and was the father of an infant son with no home for his family. Todd's subsequent business career was volatile, and failed ventures left him bankrupt many times.
ellauri144.html on line 294: His greatest successes were in musical comedy revues, typically featuring actresses in deshabillé, such as As the Girls Go (which also starred Clark) and Michael Todd's Peepshow (Kuoleman tirkistelyesitys, vanhentunut).
ellauri144.html on line 343: »William Butler Yeats», minä sanoin, tajuten miten tahditon olin ollut, miten epähienosti olin kiinnittänyt huomiota meidän väliseemme kuiluun: minä olen fiksu ja sinä olet tyhmä, sitä se tahtoi sanoa että minä olin tälle peruskoulupohjalta ponnistavalle naiselle lausunut yhden niistä kolmesta runosta jotka opin collegessa kolmenkymmenenkolmen vuoteni aikana. »Irlantilainen runoilija», sanoin kömpelösti.
ellauri144.html on line 392: Dylan Marlais Thomas (27 October 1914 – 9 November 1953 = 39v) was a Welsh poet and writer whose works include the poems "Do not go gentle into that good night" (Josta suomenruozalainen leijakirjailija otti "Älä mene yxin yöllä ulos") and "And death shall have no dominion"; the "play for voices" Under Milk Wood; and stories and radio broadcasts such as A Child´s Christmas in Wales and Portrait of the Artist as a Young Dog. He became widely popular in his lifetime and remained so after his death at the age of 39 in New York City. By then he had acquired a reputation, which he had encouraged, as a "roistering, drunken and doomed poet".
ellauri144.html on line 394: Dylan Thomas was born on 27 October 1914 in Swansea, the son of Florence Hannah (née Williams; 1882–1958), a seamstress, and David John Thomas (1876–1952), a teacher. His father had a first-class honours degree in English from University College, Aberystwyth and ambitions to rise above his position teaching English literature at the local grammar school, which he never did. Thomas had one sibling, Nancy Marles (1906–1953), who was eight years his senior. The children spoke only English, though their parents were bilingual in English and Welsh, and David Thomas gave Welsh lessons at home. Thomas´s father chose the name Dylan, which could be translated as "son of the sea", after Dylan ail Don, a character in The Mabinogion. (Mulla on se, mutten ole lukenut.) His middle name, Marlais, was given in honour of his great-uncle, William Thomas, a Unitarian minister and poet whose bardic name was Gwilym Marles. Se oli se silverbäk jota ne kaikki koittivat apinoida. Dylan, pronounced ˈ [ˈdəlan] (Dull-an) in Welsh, caused his mother to worry that he might be teased as the "dull one" (which he was). When he broadcast on Welsh BBC, early in his career, he was introduced using this pronunciation. Thomas favoured the Anglicised pronunciation and gave instructions that it should be Dillan /ˈdɪlən/. He was fed up with the "dull one" joke. in 1914. In 1931, when he was 16, Thomas, an undistinguished pupil, left school to become a reporter for the South Wales Daily Post, only to leave under pressure 18 months later.
ellauri144.html on line 432: Though they be mad and dead as nails, Vaik ne olis hulluja ja reporankoja,
ellauri144.html on line 440: Profiilikuvasta näkee selvästi että Phillu oli beetasusi. Sen koko naama on yhtä nenää. Leuasta ei mitään havaintoa. Tukka pakenee. Sen mieliteemat oli viha, pettymys ja tunarointi. Phillu oli epäonnistunut narsisti. Läski Rabbi Warshaw joka tavutti sanoja ja haisi Pall Mallille osasi sanoa sen ihan pilluntarkasti.
ellauri144.html on line 482: Let Us Now Praise Famous Men is a book with text by American writer James Agee and photographs by American photographer Walker Evans, first published in 1941 in the American United States. The work documents the lives of impoverished tenant farmers during the Great Depression. Although it is in keeping with Evans´s work with the Farm Security Administration, the project was initiated not by the FSA, but by Fortune magazine. The title derives from a passage in the Wisdom of Sirach (44:1) that begins, "Let us now praise famous men, and our fathers that begat us".
ellauri144.html on line 488: Ernst René Anselm Nyberg on saxalaisen koulun käynyt 50% konkkanokka joka jostain käsittämättömästä syystä oli suomen suurlähettiläs Moskovassa, vaikka se on antikommari ja ryssänvihaaja. Ranen syntyperältään juutalainen äiti meni 1937 naimisiin ei-juutalaisen miehen kanssa, ilmeisesti Suomessa. Se oli perheelle täysi katastrofi, jota erityisesti ortodoksijuutalainen Shulem kaliiperin isoisä ei hyväksynyt. Hänelle äiti lakkasi olemasta. Äiti pantiin häiden jälkeen lepositeisiin ja häntä pidettiin luvattomasti kotiarestissa yli kuukausi. Ranen isoisä Shulem sai toimistaan ehdottoman vankeustuomion.
ellauri144.html on line 539: Maggin pojalle (josta tulee rekkakuski) se antaa lukemisexi kirjan The Red Badge of Courage.

 It is a war novel by American author Stephen Crane (1871–1900). Taking place during the American Civil War, the story is about a young private of the Union Army, Henry Fleming, who flees from the field of battle. Overcome with shame, he longs for a wound, a "red badge of courage," to counteract his cowardice. When his regiment once again faces the enemy, Henry acts as standard-bearer, who carries a flag.

ellauri144.html on line 542: Bierce oli toinen sotakirjailija mutta oli sentään ollut sodassa. His war stories influenced Stephen Crane, Ernest Hemingway, and others, and he was considered an influential and feared literary critic.

ellauri144.html on line 546: A prolific and versatile writer, Bierce was regarded as one of the most influential journalists in the United States, and as a pioneering writer of realist fiction. For his horror writing, Michael Dirda ranked him alongside Edgar Allan Poe and H. P. Lovecraft. S. T. Joshi speculates that he may well be the greatest satirist America has ever produced, and in this regard can take his place with such figures as Juvenal, Swift, and Voltaire. His war stories influenced Stephen Crane, Ernest Hemingway, and others, and he was considered an influential and feared literary critic. In recent decades Bierce has gained wider respect as a fabulist and for his poetry.   

ellauri144.html on line 548: Both of Bierce´s sons died before he did. Day committed suicide after a romantic rejection (he non-fatally shot the woman of his affections along with her fiancé beforehand), and Leigh died of pneumonia related to alcoholism. Bierce separated from his wife in 1888, after discovering compromising letters to her from an admirer. They divorced in 1904. Mollie Day Bierce died the following year. Bierce was an avowed agnostic, and strongly rejected the divinity of Christ. He suffered from lifelong asthma, as well as complications from his war wounds, most notably episodes of fainting and irritability assignable to the traumatic brain injury suffered at Kennesaw Mountain.  In 1913, Bierce told reporters that he was travelling to Mexico to gain first-hand experience of the Mexican Revolution. He disappeared and was never seen again.

ellauri144.html on line 552:     Like Poe, Bierce professed to be mainly concerned with the artistry of his work, yet critics find him more intent on conveying his misanthropy and pessimism. His bare, economical style of supernatural horror is usually distinguished from the verbally lavish tales of Poe. In his lifetime, Bierce was famous as a California journalist dedicated to exposing the truth as he understood it, regardless of whose reputations were harmed by his attacks. For his sardonic wit and damning observations on the personalities and events of the day, he became known as "the wickedest man in San Francisco." Tälläisiä löytyy Ambrosen pirun raamatusta:

ellauri144.html on line 576:     Laziness. Unwarranted repose in manner of a person of low degree.

ellauri144.html on line 596:     Bitter Bierceä haukuttiin aikanaan naturalistixi. Silloin tarkoitettiin varmaan Emile Zolan "pahaa" naturalismia, johon kuului tieteisusko ja determinismi, eikä Norrisin hampaatonta amerikkalaista "naturalismia", joka oli potpurri realismista ja romantiikasta. Zola´s concept of a naturalistic novel traces philosophically to Auguste Comte´s positivism, but also to physiologist Claude Bernard and historian Hippolyte Taine. Hippolyte on jo esiintynyt näissä paasauxissa, kai Akukin on saanut jotain mainintoja. Claude on toistaisexi n.h. (never heard). 

ellauri144.html on line 631: lui.

 Les perceptions de l´homosexualité sont variées dans les Églises 

ellauri144.html on line 634: homosexuelles. Le courant libéral accepte le ministère ecclésial de personnes 

ellauri144.html on line 639: Aubrey Beardsleylle jonka tyttökoulua kävi Vladimirin Lolita. Karvaiset kyrvät karttakeppeinä. 

ellauri144.html on line 659: Scripture, which present homosexual acts as acts of grave depravity [Gen. 19:1-29, 

ellauri144.html on line 665: deep-seated homosexual tendencies is not negligible. They do not choose their 

ellauri144.html on line 666: homosexual condition; for most of them it is a trial. They must be accepted with 

ellauri144.html on line 702: Olipa taas kerta kaikkiaan paxua paskanjauhantaa Suomen Uupperalta. New Yorkerin partapozolla on täysi syy olla tyytyväinen tähän suorituxeen. Ryssäviha, Ukraina ja kukkahattueläinsuojelu samassa rintamassa niinkuin luoja on sen tarkoittanut. LOL, luonnonvaraisille eläimille on Tshernobylin epähuomiossa syntynyt ihmisiltä vapaa villiinnytysalue ollut herran lahja. Lisää tällästä, ja suuremmat lusikat, ne huutaa kuorossa.

ellauri144.html on line 704:   Jägarförbundets Martin Hallenberg är "ytterst besviken" att han och det övriga jägarkompaniet inte får "fälla" dvs döda för skojs skull hela 18 av de få resterade vargarna I Finland. Vittu sana "pettynyt" jo välittömästi paljastaa narsistisen kusipään. Att förflytta en vargstam till Centralparken däremot är en bra idé. Minister Leppä sku duga bra för vinteråtel åt valparna.

ellauri144.html on line 773: llena de desesperanza,			täynnä epätoivoa,

ellauri144.html on line 807: Guirnaldas amarillas escalaban		Keltaiset seppeleet kipuaa

ellauri144.html on line 837: Platero kaj mi (Platero y yo) estas proza lirika verko de 1914 de la hispana poeto Juan Ramón Jiménez, kiu rekreas poezie la vivon de la azeno Platero, kvankam certe la verkisto havis diversajn azenetojn. La libro estas konstituita de mallongaj bild-epizodoj kiuj inter si ne trudas teman aŭ intrigan ordon kaj prezentas nur impresojn, sensaciojn kaj rememorojn de Moguer (Sudokcidenta Andaluzio) el infana kaj juna epokoj de Juan Ramón Jiménez mem. La verko aspektas taglibro en kiu oni detaligas la plej gravajn aspektojn de la realo, de la pensaro kaj de la sentoj de la verkisto. Tamen, ĝi estas nek taglibro nek membiografio, sed nur elekto de historioj el reala medio kaj inter multaj memoroj de la pasinteco.

ellauri144.html on line 900: Cada vez más suelto, y más desasido;			Yhä löysempi ja epäsiistimpi;		     

ellauri144.html on line 934: Torstein Knarresmed hogg kong Olav med øksa og traff ham over kneet. Finn Arnesson drepte deretter Torstein. Kongen kastet fra seg sverdet, lente seg mot en stein og begynte å be Gud hjelpe seg. Tore Hund lente seg fram og støtte spydet opp under kongens brynje og inn i maven på ham. I samme stund fikk han også et tredje sår av ei øks på venstre side av halsen. Av disse tre skadene døde kongen.

ellauri144.html on line 938: Ettertiden, spesielt de kirkelige skriftene, har forsøkt å rettferdiggjøre Olavs krav til tronen og hans kongedømme ved å fordømme og fortegne hans motstandere. Hvis helgenkongen var god, var hans motstandere onde. Fienden er djevelen og Olavs motstandere djevelens medhjelpere. Tore Hund og hans allierte var «ondsinnede mennesker og ugjerningsmenn», og «svikere», «onde» og «troløse». Betegnende er Adam av Bremens påstand at høvdingene gikk mot kongen fordi han hadde drept konene deres, og kvinnene ble drept fordi de drev på med trolldom.

ellauri144.html on line 966: taaxepäin

ellauri145.html on line 27:     taaxepäin 

ellauri145.html on line 60:       L´humeur sombre de Breton s´exprime pleinement dans ce que Mark Polizzotti appelle le « passage le plus sinistre du manifeste » et qui est selon lui le reflet d´une grande « amertume personnelle », une phrase souvent citée et reprochée à Breton, notamment par Albert Camus : « L´acte surréaliste le plus simple consiste, révolvers aux poings, à descendre dans la rue et à tirer au hasard, tant qu´on peut, dans la foule.» Täähän trendaa nykyäänkin, kun sillä pääsee 6 sekunnixi klikkimeediaan. Polizzotto Salvo Montalbano miehineen puuttuu asiaan. 

ellauri145.html on line 68: Breton meni naimisiin kolme kertaa. Ensin hän avioitui Simone Kahnin kanssa syyskuussa 1920. Toisen vaimon, Jacqueline Lamban, kanssa hänellä on Aube-niminen tytär. Kolmas vaimo on nimeltään Elisabeth Claro. Breton kuoli 28.9.1966 ja hänet haudattiin Batignolles’n hautausmaalle Pariisiin. Hautakiveen on kaiverrettu teksti ”Je cherche l’or du temps” (”Etsin koko ajan kultaa”). Bretonin leski ja tytär yrittivät tarjota osoitteessa 42 rue Fontaine sijainneen ateljeen taidekokoelmia Ranskan valtion lunastettavaksi, mutta valtio ei halunnut ostaa Bretonin yksityiskokoelmaa. Bretonin jäämistö huutokaupattiin keväällä 2003. No entäs tämä Soupault?  Silläkin oli 3 vaimoa. Hän jäi unohduksiin samalla kun hän kirjoitti unohduksesta mutta sai jälleen 1980-luvulla huomiota ja palkintoja, ja teoksista otettiin uusia painoksia. Comme il le racontera dans ses entretiens sur France Culture, il rencontra même par hasard dans un ascenseur Hitler et son aide de camp. Il regrettera de ne pas avoir eu un revolver à ce moment-là. De même, il croisa un jour Staline et fut surpris par l´expression cruelle de son visage. Ce jour-là, il le vit boire 24 vodkas dans une réception mais on lui affirma que Staline les jetait discrètement sans les boire. 

ellauri145.html on line 79:       Malgré les difficultés de la reconstruction de la France et le début de la guerre froide, Breton entend poursuivre sans aucune inflexion les activités du surréalisme. Et les polémiques reprennent et se succèdent : contre Tristan Tzara se présentant comme le nouveau chef de file du surréalisme, contre Jean-Paul Sartre qui considérait les surréalistes comme des petits-bourgeois, contre des universitaires, en démontant la supercherie d’un soi-disant inédit d’Arthur Rimbaud, contre Albert Camus et les chapitres que celui-ci consacre à Lautréamont et au surréalisme dans L’Homme révolté. Kuka täällä hajuttaa, Milli-Molli rupsuttaa.

ellauri145.html on line 104:       Juhani Ihanus, FT (s. 8. toukokuuta 1954 Helsinki) on kulttuuripsykologian dosentti Helsingin yliopistossa, taidekasvatuksen ja taidepsykologian dosentti Aalto-yliopistossa sekä aate- ja oppihistorian dosentti Oulun yliopistossa. Hän on toiminut Helsingin yliopistossa vuodesta 1982 lähtien useissa opettaja- ja tutkijatehtävissä. Nähtävästi elinkautinen keskinkertaisuus kuten Lichtenberg. Ihanus on eurooppalaisen kirjallisuusterapian pioneereja. „Unsere Erde ist vielleicht ein Weibchen.“ „Wir fressen einander nicht, wir schlachten uns bloß.“ „Der Amerikaner, der den Kolumbus zuerst entdeckte, machte eine böse Entdeckung.“ Ihan näppäriä, muttei näillä kuuhun mennä. Silti Goethe kehui Joria taikasauvaxi, Kant alleviivas punasella sen kaikki töräyxet, ja Koala-vaari piti sitä izenäisenä ajattelijana. Tolstoinkin mielestä Lichtenberg oli parempi töräyttelijä kuin koketti följetongisti Nietzsche. Georg oli pedofiili, alkoi shtuppia 12-vuotiasta tyttöä v. 1777. Ikävä kyllä Lolita kuoli (varmaan johkin sexitautiin) 5 vuotta myöhemmin. Jostain syystä Jori digas Jacob Böhmeä. Ällöttävä Max Ernst piti Joria verrattomana huromistina. Seuraavasta penseestä mä voisin ottaa opixeni: Le degré le plus haut jusqu´où puisse s´élever un esprit mediocre, mais pourvu d´expérience, c´est le talent de decouvrir les faiblesses des hommes qui valent mieux que lui. Tässä ei ollut mitään hahatettavaa, vaikka tikulla olis kaivanut.

ellauri145.html on line 119: Tomi sanoo olevansa thyrsoxen näköinen. Thyrsos on kyrvännäköinen keppi jota käytettiin Bakkusjuhlissa. Prometheus varasti jumalilta tulen thyrsoxeen ja toi sen apinoille olympiasoihtuna. Alunperin se oli koiranputken näköinen kasvi josta saadaan pahanhajuista pirunpaskaa (asa foetida). Hajupihka tai pirunpihka (kansanomaisesti pirunpaska) on voimakastuoksuista pihkaa, jota saadaan pirunkeltaputki-kasvista (Ferula assa-foetida). Pirunkeltaputki on monivuotinen, porkkanan kanssa samaan heimoon kuuluva kasvi, jonka rungosta ja juuresta saadaan maitomaista pihkaa, joka kuivuu hajupihkaksi. Jo muinaisen Rooman keittiöissä hajupihkaa käytettiin mausteena. Hajupihkaa käytetään erityisesti intialaisissa papuruoissa koska se peittää pierunhajua. Sitä myydään yleensä vehnäjauholla yms. jatkettuna jauheena, jotta maustaminen olisi helpompaa.

ellauri145.html on line 122:     Tuoreen hajupihkan haju on erittäin voimakas ja epämiellyttävä, mutta kypsennyksen jälkeen maku tuo ruokaan miedon sipulimaisen/valkosipulimaisen maun. Useissa länsimaissa maustetta kutsutaankin pirunpaskaksi, jonka sievistelevät keittokirjailijat ovat sitten muuttaneet pirunpihkaksi tai hajupihkaksi. Koska sipuli ja valkosipuli on kielletty jainalaisilta, he käyttävät pirunpihkaa antamaan ruokaan samaa makua. Keskiajalla väitettiin, että pirunpihka auttaa keuhkoputkentulehdukseen ja lievittää hysterian oireita. Tässä on kyseessä eri aine kuin suomalaisessa kansanperinteessä tunnettu pirunpaska, jota käytettiin pirunviulun soittamisessa. Suomalainen pirunpaska oli tinktuurasta ja kumihartsista valmistettu seos.

ellauri145.html on line 132: Descartesin cogito oli aivan älytön. Kuka ylipäänsä epäilee 

ellauri145.html on line 164: Joseph-Pierre Borel d´Hauterive , joka tunnettiin nimellä Petrus Borel (26. kesäkuuta 1809 – 14. heinäkuuta 1859), oli ranskalainen romanttisen liikkeen kirjailija. Petrus Borel, hän syntyi Lyonissa, kahdestoistaosana rautakauppiaan neljästätoista lapsesta. Hän opiskeli arkkitehtuuria Pariisissa, mutta jätti sen kirjallisuuden vuoksi. Lempinimellä le Lycanthrope ("susimies") ja Pariisin böömiläisten ympyrän keskus hänet tunnettiin ylellisestä ja omalaatuisesta kirjoituksestaan, joka esikuvasi surrealismia . Hän ei kuitenkaan menestynyt rautakaupallisesti, ja lopulta hänen ystävänsä, mukaan lukien Théophile Gautier, löysivät hänet pieneen virkaan . Häntä pidetään myös poète mauditina , kuten Aloysius Bertrand tai Alice de Chambrier. Borel kuoli Mostaganemissa noin vuonna 1859 auringonpistoxeen. Hän oli aiheena elämäkerran Enid Starkie , Petrus Borel: Tällä Lycanthrope (1954).

ellauri145.html on line 167: Après la démission de Bugeaud, en juin 1847, Borel est nommé inspecteur de la colonisation à Mostaganem, le 19 juillet. Le 2 septembre, il se marie à Alger avec Gabrielle Claye, dite Béatrix, fille de sa maîtresse Marie-Antoinette Claye et d´Augustin Claye (mort en 1827), âgée de 19 ans, avant de prendre son poste à Mostaganem le 7 septembre.

ellauri145.html on line 171: Il est considéré aujourd´hui comme le représentant par excellence du frénétisme.

ellauri145.html on line 182: le but de mettre ma menace à exécution; mais le brigand se pencha à travers la table et, m´ajustant un coup sur le front avec le goulot d´une de ses longues bouteilles, me renvoya dans le fond du fauteuil, d´où je m´étais à moitié soulevé. J´étais absolument étourdi, et pendant un moment je ne sus quel parti prendre. Lui, cependant, continuait son discours.

ellauri145.html on line 190:  "Ring de pell ;" he replied, attempting a grin with his little villainous mouth.

ellauri145.html on line 196:     "And odd enough, too," I ventured to reply; "but I was always under the impression that an angel had wings."

ellauri145.html on line 212:

Charles Pierre Baudelaire naît le 9 avril 18215 au 13 rue Hautefeuille6 à Paris : ses parrain et marraine sont les parents « adoptifs » de sa mère, Pierre Perignon et Louise Coudougnan7. Celle-ci, Caroline Dufaÿs, a vingt-sept ans. Son père, Joseph-François Baudelaire, né en 1759 à La Neuville-au-Pont8, en Champagne, est alors sexagénaire. Quand il meurt en 1827, Charles n´a que cinq ans. Cet homme lettré, épris des idéaux des Lumières et amateur de peinture, peintre lui-même, laisse à Charles un héritage dont il n´aura jamais le total usufruit. Il avait épousé en premières noces, le 7 mai 1797, Jeanne Justine Rosalie Janin, avec laquelle il avait eu un fils, Claude Alphonse Baudelaire, demi-frère de Charles. ellauri145.html on line 214: Un an plus tard, sa mère se remarie avec le chef de bataillon Jacques Aupick. C´est à l´adolescence que le futur poète s´opposera à ce beau-père interposé entre sa mère et lui. « Lorsqu´il arrive à Lyon, Charles a dix ans et demi… À l´égard de son beau-père aucune hostilité n´est alors perceptible. ». ellauri145.html on line 221: Renvoyé du lycée Louis-le-Grand en avril 1839 pour ce qui a passé pour une vétille, mais que son condisciple au lycée, Charles Cousin (1822-1894) a expliqué comme un épisode d´amitié particulière, Baudelaire mène une vie en opposition aux valeurs bourgeoises incarnées par sa famille. Il passe son baccalauréat au lycée Saint-Louis en fin d´année et est reçu in extremis. Jugeant la vie de l´adolescent « scandaleuse » et désirant l´assagir, son beau-père le fait embarquer pour Calcutta. Le Paquebot des Mers du Sud quitte Bordeaux le 9 ou 10 juin 1841. Mais en septembre, un naufrage abrège le périple aux îles Mascareignes (Maurice et La Réunion). On ignore si Baudelaire poursuit son voyage jusqu´aux Indes, de même que la façon dont il est rapatrié. ellauri145.html on line 233: Dandy endetté, Baudelaire est placé sous tutelle judiciaire et mène dès 1842 une vie dissolue. Il commence alors à composer plusieurs poèmes des Fleurs du mal. Critique d´art et journaliste, il défend Delacroix comme représentant du romantisme en peinture, mais aussi Balzac lorsque l´auteur de La Comédie humaine est attaqué et caricaturé pour sa passion des chiffres ou sa perversité présumée. En 1843, il découvre les « paradis artificiels » dans le grenier de l´appartement familial de son ami Louis Ménard, où il goûte à la confiture verte. Même s´il contracte une colique à cette occasion, cette expérience semble décupler sa créativité (il dessine son autoportrait en pied, très démesuré) et renouvellera cette expérience occasionnellement sous contrôle médical, en participant aux réunions du « club des Haschischins ». En revanche, son usage de l´opium est plus long : il fait d´abord, dès 1847, un usage thérapeutique du laudanum17, prescrit pour combattre des maux de tête et des douleurs intestinales consécutives à une syphilis, probablement contractée vers 1840 durant sa relation avec la prostituée Sarah la Louchette. Comme De Quincey avant lui, l´accoutumance lui dicte d´augmenter progressivement les doses. Croyant ainsi y trouver un adjuvant créatif, il en décrira les enchantements et les tortures. ellauri145.html on line 242: Le 21 septembre 1844, maître Narcisse Ancelle, notaire de la famille, est officiellement désigné comme conseil judiciaire qui lui alloue une pension mensuelle de 200 francs. En outre, Baudelaire doit lui rendre compte de ses faits et gestes. Cette situation infantilisante inflige à Baudelaire une telle humiliation qu´il tente de se suicider d´un coup de couteau dans la poitrine le 30 juin 1845. Outre sa réputation de débauché, Baudelaire passait pour homosexuel auprès de certains de ses amis: « C´est moi-même », écrit-il « qui ai répandu ce bruit, et l´on m´a cru » ellauri145.html on line 246: Le 15 juillet 1848 paraît, dans La Liberté de penser, un texte d´Edgar Allan Poe traduit par Baudelaire : Révélation magnétique. À partir de cette période, Baudelaire ne cessera de proclamer son admiration pour l´écrivain américain, dont il deviendra le traducteur attitré. La connaissance des œuvres de Poe et de Joseph de Maistre atténue définitivement sa « fièvre révolutionnaire ». Plus tard, il partagera la haine de Gustave Flaubert et de Victor Hugo pour Napoléon III, mais sans s´engager outre mesure d´un point de vue littéraire (« L´Émeute, tempêtant vainement à ma vitre / Ne fera pas lever mon front de mon pupitre »). ellauri145.html on line 251: L´HUMOUR chez Baudelaire fait partie intégrante de sa conception du dandysme. On sait que, pour lui, « le mot dandy implique une quintessence de caractère et une intelligence subtile de tout le mécanisme moral de ce monde ». L´humour, nul plus que lui n´a pris soin de le définir par opposition à la gaieté triviale ou au sarcasme grimaçant dans les quels se plaît à se reconnaître l´« esprit français ». Il place Molière en tête des « religions modernes ridicules»; Voltaire, c´est « l´antipoète, le roi des badauds, le prince des superficiels, l´antiartiste, le prédicateur des concierges, le père Gigogne des rédacteurs du Siècle ». Le dandy est partagé entre le souci narcissique de ses attitudes et de ses actes («Il doit aspirer à être sublime sans interruption. Il doit vivre et mourir devant son miroir ») et le désir de provoquer sur son passage une longue rumeur désapprobatrice (« Ce qu´il y a d´enivrant dans le mauvais goût, c´est le plaisir aristocratique ellauri145.html on line 306: Agite sans repos son corps maigre et galeux ; Liikuttaa lepäämättä laihaa kapista ruumistaan; ellauri145.html on line 312: Cependant qu’en un jeu plein de sales parfums, Samalla kuin kananmunanhaisevassa pakassa ellauri145.html on line 351: Qui de ses précepteurs méprisant les courbettes, Joka halvexii neuvonantajien temppuja, ellauri145.html on line 377: Où l´Espérance, comme une chauve-souris, Mistä toiveikkuus, ikäänkuin joku lepakko, ellauri145.html on line 389: Qui se mettent à geindre opiniâtrement. Jotka rupeavat uikuttamaan izepäisinä. ellauri145.html on line 402: Carroll often denied knowing the meaning behind the poem; however, in an 1896 reply to one letter, he agreed with one interpretation of the poem as an allegory for the search for happiness. Scholars have found various other meanings in the poem, among them existential angst, an allergy for tuberculosis, and a mockery of the Tichborne case. ellauri145.html on line 404: Roger Tichborne, heir to the noble and filthy rich Tichborne family´s title and fortunes, was presumed to have died in a shipwreck in 1854 at age 25. His mother clung to a belief that he might have survived, and after hearing rumours that he had made his way to Australia, she advertised extensively in Australian newspapers, offering a reward for information. In 1866, a Wagga Wagga butcher known as Thomas Castro came forward claiming to be Roger Tichborne. Although his manners and bearing were unrefined, he gathered support and travelled to England. He was instantly accepted by Lady Tichborne as her son, although other family members were dismissive and sought to expose him as an impostor. During protracted enquiries before the case went to court in 1871, details emerged suggesting that the claimant might be Arthur Orton, a butcher´s son from Wapping in London, who had gone to sea as a boy and had last been heard of in Australia. After a civil court had rejected the claimant´s case, he was charged with perjury; while awaiting trial he campaigned throughout the country to gain popular support. In 1874, a criminal court jury decided that he was not Roger Tichborne and declared him to be Arthur Orton. Before passing a sentence of 14 years, the judge condemned the behaviour of the claimant´s counsel, Edward Kenealy, who was subsequently disbarred because of his conduct. ellauri145.html on line 406: After the trial, Kenealy instigated a popular radical reform movement, the Magna Charta Association, which championed the claimant´s cause for some years. Kenealy was elected to Parliament in 1875 as a radical independent but was not an effective parliamentarian. The movement was in decline when the claimant was released in 1884, and he had no dealings with it. In 1895, he confessed to being Orton, only to recant almost immediately. He lived generally in poverty for the rest of his life and was destitute at the time of his death in 1898. Although most commentators have accepted the court´s view that the claimant was Orton, some analysts believe that an element of doubt remains as to his true identity and that, conceivably, he was Roger Tichborne. Or not. ellauri145.html on line 410: Villiers de l´Isle-Adam: Le Tueur de cygnes (from Tribulat Bonhomet). Tästäkin hepusta taitaa olla jotain. Breton siteeraa siltä ällöttävän jutun jossa joku paxu porvari menee yöllä tappamaan jouzenia jotta kuulisi paljon puhutun jouzenlaulun. Vittu mitä tunnotonta potaskaa. ellauri145.html on line 436: Charles Cros Émile-Hortensius-Charles Cros (October 1, 1842 – August 9, 1888) was a French poet and inventor. He was born in Fabrezan, Aude, France, 35 km to the East of Carcassonne. Cros was a well-regarded poet and humorous writer. He developed various improved methods of photography including an early color photo process. He also invented improvements in telegraph technology. In the early 1870s Cros had published with Mallarmé, Villiers and Verlaine in the short-lived weekly Renaissance littéraire et artistique, edited by Emile Blémont. His poem The Kippered Herring inspired Ernest Coquelin to create what he called monologues, short theatrical pieces whose format was copied by numerous imitators. The piece, translated as The Salt Herring, was translated and illustrated by Edward Gorey. He spent years petitioning the French government to build a giant mirror that could be used to communicate with the Martians and Venusians by burning giant lines on the deserts of those planets. He was never convinced that the Martians were not a proven fact, nor that the mirror he wanted was technically impossible to build. Tästä hepusta tulee mieleen Spede Pasanen ja sen hiihtolinko. ellauri145.html on line 486: Et, depuis, le hareng saur ? sec, sec, sec, Ja sitten silli haiseva ? kuiva 3x ellauri145.html on line 512: Friedrich Nietzsche, Karl Marx and Charles Darwin are the great triumvirate of 19th-century thinkers whose ideas still have huge impact today. Nietzsche was philosophy’s supreme iconoclast; his sayings include “God is dead” and “There are no facts, only interpretations”. Highly relevant, yet his association with concepts such as the Übermensch, master morality, slave morality and, possibly most dangerous, the will to power, have also contributed to him being widely misinterpreted. There are three myths in particular that need dynamiting: that his politics were on the far right, he was a misogynist and he lacked a sense of humour. Of a sort. ellauri145.html on line 528: Heidegger purposefully misrepresented the teachings of Nietzsche in order to distance himself from his own past, and this analysis has stood for some time as the authoritative reading of Nietzsche. This reading is slowly being undone by Nietzsche scholars, but slowly because many scholars refuse to amend the inauthentic reading they have inherited. ellauri145.html on line 533: Nietzsche is popular among teenagers for the same reason that ephen">Stephen Hawking is well-known among people who aren’t scientists: image. ellauri145.html on line 535: Intellectuals very often have an image the same way rock stars and movie directors do. There’s the real person, and there’s the body of work they create, and then there’s the image, the popular conception of that person. Most people don’t understand theoretical physics and are not interested in learning the math to do so, and most people probably wouldn’t understand anything in the papers that Hawking has authored or co-authored. But most of us know who Hawking was, not only because he wrote popular books but because he was paralyzed and sat in a wheelchair and had a robot voice. The idea of a theoretical physicist who does all his work with his brain even though his body is destroyed and speaks through a machine is almost like a comic book character, and the popular imagination loves that. ellauri145.html on line 539: What rebellious teenager could resist this kind of thing? You’ve got your long hair, your leather jacket, your Slayer albums and your combat boots. You’ve got a guitar you can almost play. What completes that ensemble better than a copy of “The Antichrist,” placed conspicuously on your book stand? It’ll scare your parents if they’re religious, it’ll freak out your friends, and maybe you can find a sentence that sounds profound and memorize it so you can win some points for being deep. Get an inch or two deeper between her legs. ellauri145.html on line 545: The answer to this is very simple. Utilitarianism is concerned only with the volume of pleasure and pain, and Nietzsche says in so many words that as soon as you even enter into this kind of thinking, you are already deep into the territory of nihilism. It is passive; concerned with high maintenance, not constructivism; aloof or indifferent to meaning, something to justify the effort in the first place, even when it is successful, let alone when it isn’t. It is the staid, kindly, sober—not to say, the British—version of the same imbecilic nihilism that was prevailing on the continent in the same era. Mill did not understand the difference between pleasure and (counterfactual) happiness, between pain and suffering, between real (spiritual) slavery and freedom. Eli koska se oli säälittävä mursuwiixinen luuseri. ellauri145.html on line 599: – Olen sentään varannut itselleni pienen tutkijanhuoneen vastapäätä Palazzo Carignanoa (jossa synnyin Vittorio Emanuelena): kirjoituspöydän ääressä kuulee alapuoleltani Galleria Subalpinasta loistokasta musiikkia4. Maksan 25 fr palveluineen päivineen, huolehdin itse omat teeni ja kaikki ostokseni, kärsin repaleisista saappaista ja kiitän taivasta joka hetki muinaisesta maailmasta, jota varten ihmiset eivät olleet kyllin yksinkertaisia ja tyyniä5. – Koska minut on tuomittu viihdyttämään seuraavaa ikuisuutta huonoilla vitseillä, minulla on täällä kirjoittelemista, joka ei jätä mitään toivomisen varaa, varsin somaa eikä ollenkaan rasittavaa. Postiin on viiden askeleen matka, sinne tuikkaan itse kirjeet toimiakseni grand monden suurena sarjakirjoittajana6. Itse olen luonnollisesti läheisissä suhteissa Figaroon, ja jotta saisitte käsityksen siitä, kuinka harmiton voinkaan olla, kuulkaa kaksi ensimmäistä huonoa vitsiäni:7 Älkää ottako Pradon tapausta turhan vakavasti. Minä olen Prado, minä olen myös Pradon isä, rohkenen sanoa olevani myös Lesseps… Minä tahtoisin antaa pariisilaisilleni, joita rakastan, uuden käsitteen – kunniallisen rikollisen käsitteen. Minä olen myös Chambige – myös kunniallinen rikollinen.8 Toinen vitsi. Tervehdin kuolemattomia[.] Herra Daudet kuuluu quaranteen9. ellauri145.html on line 601: Maailmaan laittamistani lapsistakin puntaroin koko lailla epäröiden, josko kaikki ”Jumalan valtakuntaan” tulevat myös tulevat Jumalasta11. Tänä syksynä menin mahdollisimman vähissä vaatteissa kahdesti omiin hautajaisiini, ensin kreivi Robilantina (ei – hän on poikani, siinä missä minä olen luontoni pohjalta Carlo Alberto), mutta minä itse olin Antonelli12. Rakas herra professori, teidän pitäisi nähdä tämä rakennelma13. Koska olen täysin kokematon seikoissa, jotka luon, teille kuulukoon kaikki kritiikki, olen kiitollinen voimatta luvata hyötyväni. Me artistit olemme opettamattomissa. – Tänään katselin – henkevänmaurilaista – operettiani, tyydytyksekseni totesin tässäkin tilaisuudessa, että nyt ovat Moskova yhtä hyvin kuin Roomakin grandiööseja asioita14. Ymmärrättehän, maisemaakaan varten ei minulta puutu lahjakkuutta. ellauri145.html on line 634: 8 Kansainväliseen kuuluisuuteen nousseita rikollisia. Kutsumanimellä tunnettu ”Prado” teloitettiin 5. marraskuuta 1888 Pariisissa murhasta tuomittuna, kirjaileva oikeustieteen opiskelija Henri Chambige taas sai marraskuussa 1888 seitsemän vuoden vankeustuomion Algeriassa tekemästään murhasta. Suezin kanavan 1869 rakennuttanut ranskalaisdiplomaatti Ferdinand de Lesseps (1805–1894) joutui, kuten poikansa Charles (1840–1923), oikeuteen 1882 aloitetun ja surkeasti sujuneen Panaman kanavan urakkansa päätteeksi. Tapauksista raportoivat Figaron lisäksi Nietzschen lukemat piemontelaiset lehdet. ellauri145.html on line 650: 15 Yleensä lasiin sylkenyt Nietzsche mainitsee 1870-luvun kirjeissään juoneensa grüner Veltliner -rypäleistä tehtyä viiniä. Negligé tarkoittanee tässä epämuodollista asua eikä naisten hepeniä. ellauri145.html on line 688: Joris-Karl Huysmans on Anteron seuraava potilas. Charles-Marie-Georges Huysmans (5. helmikuuta 1848 Pariisi, Ranska – 12. toukokuuta 1907 Pariisi, Ranska) oli pukinpartainen flaamilaissyntyinen ranskalainen kirjailija ja taidekriitikko, jonka ensimmäiset romaanit olivat naturalistisia. Hänestä tuli kuitenkin pian dekadentti. Hän oli myös arvostettua kirjallisuuspalkintoa jakavan Goncourt-akatemian ensimmäinen johtaja Huysmans oli ranskalaisen äidin ja alankomaalaisen isän ainoa poika. Hän aloitti 20-vuotiaana pitkän uran Ranskan sisäministeriössä. Useimmat romaaninsa hän kirjoitti virka-aikana työpaikalta varastamalleen kirjepaperille. Ranskalaisillahan ei ole töissä muuta kuin luppoaikaa, kuten selviää amerikkalaisten tekemässä ranskisklisheekokoelmassa nimelltä Emily in Paris. Se on mikäli mahdollista vielä kehnompi kuin Jorin romaanit. Huysmansin varhaisimmat teokset saivat vaikutteita naturalisteilta. Niihin kuuluvat muun muassa romaani Marthe, histoire d’une fille (1876) ja pienoisromaani Sac au dos (1880), joka perustui Huysmansin omiin kokemuksiin Saksan–Ranskan sodasta. ellauri145.html on line 699: Là-bas did strike a serious blow to the public’s conception of Naturalism. The novel, which opens with a two-page invective against Naturalism, was serialized in L’Echo de Paris, beginning on February 16, 1891. Huysmans’s protagonist, Durtal, feebly defends himself against his friend, Des Hermies, who maligns Naturalism as “du cloportisme” (siiramaisuudesta) while accusing it of having sold out: “Il a vanté l’américanisme nouveau des moeurs, abouti à l’éloge de la force brutale, à l’apothéose du coffre-fort. Par un prodige d’humilité, il a révéré le goût nauséeux des foules, et, par cela même, il a répudié le style, rejeté toute pensée altière, tout élan vers le surnaturel et l’au-delà...” (XII, 1, 6-7). ellauri145.html on line 709: When Zola was interviewed for this series on March 31, one month after Là-bas had begun to appear, even he admitted that it was possible that Naturalism was drawing to a close: “C’est possible. Nous avons tenu un gros morceau du siècle, nous n’avons pas à nous plaindre; et nous représentons un moment assez splendide dans l’évolution des idées au dix-neuvième siècle pour ne pas craindre d’envisager l’avenir” (XII, 653). ellauri145.html on line 713: Esimerkiksi esipuheessa toistuu suomalaisessa keskustelussa kiusallisen yleinen käsitys symbolismin ”täsmällisestä kuvakielen ilmaisuvoimasta, kuvakielen totuudesta”, kun symbolismi nimenomaan pyrki pois kuvallisuudesta musiikinkaltaiseen epätarkkuuteen ja aavistettavuuteen, kuten des Esseinteskin toteaa ihailemiensa Paul Verlainen ja Stéphane Mallarmén kohdalla. ellauri145.html on line 718: Tristan Corbière: The Litany of Sleep (also published in the Centenary Corbiere) ellauri145.html on line 727: During his schooling at the Imperial Lycée of Saint-Brieuc where he studied from 1858 until 1860, he fell prey to a deep depression, and, over several freezing winters, contracted the severe rheumatism which was to disfigure him severely. He blamed his parents for having placed him there, far from his family´s care and affection. Difficulties in adapting to the harsh discipline of the college´s noble débris (distinguished relics, i.e., teachers) gradually developed those characteristics of anarchic disdain and sarcasm which were to give much of his verse its distinctive voice. ellauri145.html on line 731: Close-packed, linked to the ocean and his Breton roots, and tinged with disdain for Romantic sentimentalism, his work is also characterised by its idiomatic play and exceptional modernity. He was praised by both Ezra Pound and T. S. Eliot (whose work he had a great influence on). Many subsequent modernist poets have also studied him, and he has often been translated into English. ellauri145.html on line 735: KOKO meri, sanottiin, mutta ennen kaikkea öisten karikoiden kohtalokas nainen, eikä vain koko meri, vaan koko maaseutu sen myterässä valossa, josta tarttuu meemejä joka askeleella saappaan pohjaan koirankakkana (twiit! mind la merde!), ml niiden ensiesiintymiset piikkikasvin alla, nolo ulkonäkö uponneiden teiden pohjassa, köyhät tuhannen vuoden vanhat eleet eläinten seurassa, epämääräisen karkeasti leikattujen kivien edessä, näiden suojelusten vaatimattomien attribuuttien, jotka ovat Bretagnen pyhimyxiä - sellainen on kumitettu kirjoitus, tarpeexi vähän erilainen kuin Jarryllä (kekähän sekin on) - ominaisuus, jonka Corbièren salama- ja ellipsekirjoitus peittää (tai paljastaa, piruko siitä selvän ottaa). ellauri145.html on line 739: Kontrasti haasteellisen fysiikan ja ensiluokkaisten herkkien lahjojen välillä ei voi epäonnistua Corbièren teoksessa herättämään huumorintajua puolustusrefleksinä, ja ohjaamaan hänet miehenä systemaattisesti pahan maun etsintään. Hän pukeutuu seilorixi kuin Aku Ankka, paljas pyrstö ja räpylät roikkuvat valtavissa saappaissa, hän naulaa kuivuneen rupikonnan takkaseinän reisipeiliin. "Tässä, tässä on minun pää," hän laukoo naiselle samalla kuin ojentaa verisen pässinpään. ellauri145.html on line 743: Les Amours Jaunesissa epäilemättä sanallinen automatismi juurtuu osaxi ranskalaista runoutta. Corbièren täytyy olla ensimmäinen, joka antaa itsensä ajelehtia sanojen aallokossa, joka tietoisen ohjauxen ulkopuolella hiipuu joka sekunti korvissamme ja jossa arkiryske hyökyy vasten välittömän merkityksen aallonmurtajaa. ellauri145.html on line 745: Sitä voisi epäillä, että tää jo riittäisi herättämään hänen pelottavan läppänsä: "Minä puhun alleni." Subrealistista pälinää, eikö mitä? Kaikki sanojen kokoonpanon tarjoamat resurssit käytetään häikäilemättä sanaleikistä alkaen, Nouveaun, Rousselin, Duchampin ja Rigautin myöhemmin käyttämään, kaikkiin muihin tarkoituksiin kuin huvitteluun, pikemminkin päinvastoin: kun hänet kuskattiin kuolemaisillaan Dubois´n taloon, Corbière kirjoitti äidilleen: Olen Dubois´ssa, josta arkkuja tehdään. (Du bois = puusta, honaazä? LOL) ellauri145.html on line 749: Roscoff (bretoniksi Rosko) on kunta läntisessä Ranskassa Finistèren departementissa Bretagnen alueella. Se sijaitsee Englannin kanaalin rannikolla olevalla niemimaalla. ellauri145.html on line 809: Vertailikohan ne usein kenellä on pisin pisinappula. Tän hepun runot on aika pitkäveteisiä, turhan puhuttelevia ja sovinnaisia. Sen aforismit on samaa lajia, esim. ellauri145.html on line 844: Pointe d´un fin poison trempée, Se on kuin huumepiikin keula, ellauri145.html on line 856: Depuis que je suis... temporel. Siitä lähin kun mä oon ... ajassa. ellauri145.html on line 895: Qu´est-ce que vous nous chantez là ? Mitä sä oikein meille sepustat? ellauri145.html on line 975: Moi, juif, je doute de mon âme, Mä, juutalainen, epäilen mun sielua, ellauri145.html on line 976: Moi, juif, je doute de l´Amour, Mä, moosesnenä, epäilen mun lempeä, ellauri145.html on line 1023: Cela ne fait l´ombre d´un doute Siitä ei ole epäilystäkään, ellauri145.html on line 1059: This paper offers a detailed reading of Rimbaud´ s "obscure" prose pom "Dévotion" from the Illuminations. The reading is based on the central principle that the text is modelled on the form of devotional prayer, a model that Rimbaud adopts only to parody it and transgress against it. Kaikki lukijat on yhtä mieltä että tää on Rimbaudin sepustuxista sekopäisin. Vaik kyllä se aina varoo olemasta selväsanainen, se on epädekadenttia. R. is extremely fond of mystifying his readers. ellauri145.html on line 1086: Ulsterin poka väittää että Rimbaud rienatessaankin pysyy izelleen uskonnollisena. Distancing himself in an at times sacrilegious or blasphemous way from conventional western attachment to the Bible and to the figure of Christ as saviour, Rimbaud nevertheless proceeds to create for himself a radically different spiritual alternative. No voihan se niinnii olla, musta tossa loppupäässä vois olla jotain homostelua. Noi 2 ekaa naista on varmaan sen kuolleet siskot Vitalie (17v) ja Victorine (4kk). Toi Bau on varmaan joku niiden keskinäinen sana. Isabellesta se ei rukoile, koska se on elossa. Ellei se sitten oo toi Lulu, mutta epäilen. Olisko to Madame *** sit tän rimpulan tiukka äitykkä? - Mut no hei! Ulsterin poka on tullut samaan johtopäätöxeen kuin mä että tässä runon lopussa on kuin onkin homostelua! Spunk tarkoittaa kuin tarkoittaakin runkkua! Se oli Rimbaudilla pahe ainainen, esim seuraavassa runossa on sama idea: ellauri145.html on line 1115: Vitalie, née le 15 juin 1858 à Charleville, est la fille de Marie Catherine Vitalie Cuif et de Frédéric Rimbaud. Ce dernier quitte le domicile conjugal en 1860, laissant son épouse avec quatre enfants en bas âge. En effet, Frédéric a sept ans, Arthur six, Vitalie deux et Isabelle, huit mois. ellauri145.html on line 1119: Vitalie Rimbaud vers l’âge de quinze ans avait la peau claire, les cheveux châtain foncé et les yeux bleus de son frère Arthur. Vitalie meurt le 18 décembre 1875, à l´âge de dix-sept ans passés, d’une synovite tuberculeuse, dite tuberculose des articulations. Arthur Rimbaud assiste à son enterrement le crâne rasé4, en signe de deuil5. ellauri145.html on line 1137: Derrière son écriture légère et son style narquois, on sent dans les écrits d´Allais une sorte de déception ; ses critiques des militaires, des politiques et des curés sont toujours empreintes d´un certain pessimisme. ellauri145.html on line 1141: Ca semble cependant fortement contredite par une lettre d’Alphonse Allais à sa mère du 23 octobre 1905, dans laquelle il lui apprend qu’à la suite d’une phlébite il vient effectivement de passer 40 jours sur le dos, sans même pouvoir travailler. ellauri145.html on line 1143: Il a inventé un caoutchuc artificiel et un café soluble lyophilisé dont il a déposé le brevet, le 7 mars 1881 sous le numéro no 141520, bien avant donc que Nestlé, grâce à son chimiste alimentaire Max Morgenthaler (de), ne le reprenne en 1935 et lance le Nescafé. Un holorime d´Alphonse suffira ici. ellauri145.html on line 1148: Tulepas Kalle, Kustaan akkunan alle! ellauri145.html on line 1155: Jean-Pierre Brisset Jean-Pierre Brisset (October 30 1837 – September 2 1919) was a French outsider writer. ellauri145.html on line 1174: Other works excerpted include: Louis Aragon´s 1928 Treatise on Style. Freud´s 1928 Humor from International Journal of Psychoanalysis 9 1-6 (republished in Collected papers of Sigmung Freud vol.5). ellauri145.html on line 1181: epositphotos.com/4208507/17317/i/1600/depositphotos_173170180-stock-photo-blond-curly-woman.jpg" width="50%" /> ellauri145.html on line 1228: Hyvinä ei pidetty myöskään tiettyjä sanontoja. ”Ei hullulla huolta ole” ja ”Ei ole kaikki muumit laaksossa” ovat sanontoja, joita ei kannata viljellä. Sen sijaan sopii käyttää vaikka "Huolesa on hullullak", "Hullulle on aina purjetuulj", "Sillä on ullakolla matot rutussa", "Lepakoita vintillä" tai "Ei pelaa koko pakalla". Hullu ei hyvvee tunne eikä sika suoloja kaepoo. ellauri145.html on line 1257: taaxepäin ellauri146.html on line 27: taaxepäin ellauri146.html on line 46: Christian Dietrich Grabbe (* 11. Dezember 1801 in Detmold; † 12. September 1836 ebenda) war ein deutscher Dramatiker des Vormärz. Der Begriff Vormärz bezeichnet die Epoche der deutschen Geschichte zwischen der Julirevolution von 1830 und der Märzrevolution von 1848. Einige Historiker fassen die Epoche etwas weiter und lassen sie bereits mit dem Wiener Kongress von 1815 beginnen. Geographisch beschränkt sich der Begriff auf die Staaten des auf dem Kongress gegründeten Deutschen Bundes. ellauri146.html on line 52: 1833 heiratete er die 10 Jahre ältere Louise Christiane Clostermeier, aber die Ehe erwies sich schnell als unglücklich. 1834 gab er sein Amt auf. Er reiste über Frankfurt am Main, wo er sich mit seinem Verleger überwarf, nach Düsseldorf. Dort hatte er sein Wohnhaus auf der Bolkerstraße 6. Der heutige Nachkriegsbau in der Ritterstraße 21 zeigt eine Steintafel, die auf seinen damaligen Aufenthalt hinweist: „In diesem Hause Litt und Stritt der Dichter Chr. Dietr. Grabbe 1834 bis 1836“. Dort arbeitete er mit Karl Immermann, den er 1831 kennengelernt hatte, an dem von diesem erneuerten Stadttheater. Doch auch diese Zusammenarbeit dauerte wegen der Depressivität und der Alkoholexzesse Grabbes nicht lange. 1836 kehrte er noch einmal nach Detmold zurück; seine Frau reichte die Scheidung ein. Noch im selben Jahr starb Grabbe in seiner Geburtsstadt an Rückenmarksschwindsucht, totalement épuisé par l'alcoolisme, aupres sa femme, le seul être qui soit resté disposé à l'accueillir. LOL. ellauri146.html on line 110: RUDOLF VON GOTTSCHALL, Kritiker. Diese Litteraturkomödie bietet übrigens insofern ein Interesse dar, als sie uns in ihrem Vexierspiegel (exytyspeili) ein Bild der damaligen sehr verflauten Litteraturepoche vorhält, in welcher die süßlichen Spätromantiker und vor allem die oft faden Schriftstellerinnen der Taschenbücher vielgenannte litterarische Größen waren. ellauri146.html on line 120: Grabbe stellt sich natürlich an die Seite eines solchen neuerstandenen Homer und Shakespeare und an einer andern Stelle, wo er ein keimendes Genie verkündet, liest man wenigstens den stillen Herzenswunsch heraus, er selbst möchte dies Genie sein: »Judenjungen,« sagt der Baron, »deren Bildung im Schweinefleischessen besteht, spreizen sich auf den kritischen Richterstühlen und erheben nicht nur Armseligkeitskrämer zu den Sternen, sondern injurieren sogar ehrenwerte Männer in ihren Lobsprüchen; Reimschmiede, die so dumm sind, daß jedesmal, wenn ein Blatt von ihnen ins Publikum kommt, die Esel im Preise aufschlagen, heißen ausgezeichnete Dichter. Schauspieler, die so langweilig sind, daß natürlich alles vor Freude klatscht, wenn sie endlich einmal abgehen, heißen denkende Künstler; Vetteln, deren Stimme so scharf ist, daß man ein Stück Brot damit abschneiden könnte, tituliert man echt dramatisch Sängerinnen. – O stände doch endlich ein gewaltiger Genius auf, der, mit göttlicher Stärke von Haupt zu Fuß gepanzert, sich des deutschen Parnasses annähme und das Gesindel in die Sümpfe zurücktreibe, aus welchen es hervorgekrochen ist.« ellauri146.html on line 124: Rudolf von Gottschall (1823–1909) oli saksalainen kirjailija, aikansa Saksan monipuolisimpia. Gottschall oli lyyrikko (Neue Gedichte), eepikko (Carlo Zeno, Maja), hän kirjoitti romaaneja (Im Banne des schwarzen Adlers) ja erityisesti näytelmiä: hänen merkittäviä murhenäytelmiään ovat Mazeppa, Der Nabob, Katharina Howard, König Karl XII, Herzog Bernhard von Weimar ja Amy Robsart. Hän kirjoitti myös komedioita, kuten Fix und Fox, Die Diplomaten, Der Spion von Rheinsberg. Mit einer Doktorarbeit über die römischen Strafen bei Ehebruch wurde er 1846 in Königsberg promoviert. De adulterii poenis iure romano constitutis. Gottschalls fortschrittliches Schaffen war zu seinen Lebzeiten geachtet, seine Dramen wurden gern gespielt. Seine Werke zeichneten sich vor allem durch unabhängige Urteilskraft, aber auch durch zeitbezogene Kritik aus, was mit dazu beigetragen hat, dass er nach seinem Tode schnell in Vergessenheit geriet. Lisäksi hän oli kirjallisuushistorioitsija ja esteetikko. Kirjallisuudentutkijana hän julkaisi teoksen Poetik. Vittuako se selitti tossa suorasanaisesti mitä Grabbe kertoo ize paljon hauskemmin? Taitaa olla kuivuri. Saima Harmaja on suomentanut Gottschallin runon "Ken nokkivi ikkunaa? Lupsa!", jonka on säveltänyt Kari Haapala. ellauri146.html on line 262: Stirner työskenteli opettajana tyttöjen kymnaasissa kirjoittaessaan pääteoksensa Der Einzige und sein Eigentum (Ego ja hänen oma), joka oli polemiikkia Hegeliä ja nuorhegeliläisiä, kuten Ludwig Feuerbachia ja Bruno Baueria, mutta myös kommunisteja kuten Wilhelm Weitlingia ja anarkisteja kuten Pierre-Joseph Proudhonia, vastaan. Hän erosi opettajantoimestaan teoksen aiheuttamien kiistojen vuoksi. ellauri146.html on line 272: Friedrich Gottlieb Klopstock (2. heinäkuuta 1724 Quedlinburg – 14. maaliskuuta 1803 Hampuri) oli saksalainen runoilija. Hänen oodinsa ja muinaisaiheiset näytelmänsä toimivat esikuvina saksalaiselle ja pohjoismaiselle kirjallisuudelle. Klopstockin pääteos oli mahtipontinen heksametrieepos Messias (1748–1773). ellauri146.html on line 275: Messias-eepoxin aiheena oli lunastus. Se oli niin pitkästyttävä että Grabben pirukin käytti sitä unilääkkeenä. Klopstockia kehuttiin muttei sitä juuri luettu. TLDR. ellauri146.html on line 278: Klopstock tog djupa religiösa intryck från det pietistiska föräldrahemmet och fördjupade dem på egen hand under sin gymnasietid i Schulpforta 1739-45. De klassiska språkstudierna eggade hans litterära ambition och inspirerad av John Miltons Paradise lost beslöt han att skriva ett religiöst epos om det högsta ämne en kristen poet kunde tänka sig, Messias. Se oli tollanen anglofiili. ellauri146.html on line 282: Inspirerad av den storslagna schweiziska naturen [värdeömdöme] skrev Klopstock här en rad oden, som visar fram mot en ny epok i tysk litteratur. Hans rykte spred sig, när Fredrik V av Danmark erbjöd honom 400 thaler årligen, för att han skulle fullborda Messias, och 1751 flyttade han till Köpenhamn, där han sedan med undantag för ett avbrott 1758-63, stannade till 1771. Först 1773 var Messias färdigt, det verk, som vid sidan av Oden (1771) grundlade Klopstocks berömmelse. Den breda publiken, liksom författaren fostrad i pietismen, läste Messias mera som en religiös uppbyggelsebok; de litterärt bildade greps dessutom av den formella djärvheten, den patetiska tonen och den bildrika, om än föga konkreta diktionen.[hela meningen är åt helvete] Även utanför Tyskland spred sig intresset för Klopstock. I Sverige påverkade han Thomas Thorild och Bengt Lidner (n.h.) ellauri146.html on line 286: Han flyttade från Kobenhavn till Hamburg när kronerna tog slot. Han älskade som Kristus engliska burgare. Han var anhängare av den franska revolutionen och utnämndes 1792 till hedersmedborgare i den franska republiken. Men ingen älskare av empire, sku ja tro. ellauri146.html on line 355: 5 Wake up, you drunkards, and weep! ellauri146.html on line 365: Eloa comes from the throne of God, and proclaims that now the Redeemer is led to death, on which the angels of the earth form a circle round Mount Calvary, also nam'd Golgotha. Then, having consecrated that hill, he worships the Messiah. Gabriel conducts the souls of the fathers from the sun to the Mount for olives, and Adam addresses the earth. Satan and Adramelech, hovering in triumph, are put to flight by Eloa. Jesus is nail'd to the cross. The thoughts of Adam. The conversion of one of the malefactors. Uriel places a planet before the sun, and then conducts to the earth the souls of all the future generations of mankind. Eve, seeing them coming, addresses them. Eloa ascends to Heaven. Eve is affected at seeing Mary. Two angels of death fly round the cross. Eve addresses the Saviour, and the souls of the children yet unborn. Claptrap does a lot of addressing in the epos. Hope the letters reach the sender, unlike Elvis's: ellauri146.html on line 375: I write I'm sorry but my letter keeps coming back ellauri146.html on line 400: One of the outstanding features of the Romantic era in France was the re-evaluation of the feminine. It was widely assumed that man's capacity for rational thought and scientific achievement needed to be tempered by woman's capacity for sentiment. Indeed, the beneficial influence of woman's love and compassion was considered a necessary precondition to moral development, both for the individual and for all mankind. Woman thus had redemptive qualities (cash value). Perhaps the purest expression of this constellation of ideas is to be found in the utopian religious sects of the period and in the Romantic epic. Alfred de Vigny's Eloa (1824) may be read in this context. Eloa is the first of a series of angel women appearing in the Romantic epic. She is followed by Rachel in Edgar Quinet's Ahasvérus (1833), Sémida in Alexandre Soumet's La Divine Epopée (1840), Marie in Alphonse Constant's La Mère de Dieu (1844) and Liberté in Victor Hugo's La Fin de Satan (fragments written in 1854 and 1859, published posthumously in 1886). The mission of these quasi-divine female figures is to help put an end to evil. ellauri146.html on line 402: As any reader of Vigny's poem knows, Eloa descends from heaven to console and save Satan. It is suggested that if she had succeeded, evil might have ceased to exist, but Vigny does not permit this to happen. Instead, Satan seduces Eloa and causes her to fall with him to the depths of hell. Despite the failure of Eloa's attempt, the fact remains that Vigny lays out the essential elements of what I call the myth of the angel woman and the end of evil; he links together the divine feminine principle and the redemption of humanity. This constitutes one of the major original elements of Eloa. ellauri146.html on line 461: Prononcé dans la gorge avec des mots hébreux. Sen sanat on Delilalle täyttä hepreaa, ellauri146.html on line 485: Force l’Homme à chercher un sein où reposer, Pakottaa miehen asentoon tai lepoon, ellauri146.html on line 507: Où, voyant les humains, Dieu dit : « Je me repens ! » Kuin kun Jumalalta pääsi: D'oh, emämunaus! ellauri146.html on line 525: Écrase, en l’absolvant, l’être faible et menteur. Ihan murskaa tollasen pikku valhepussin. ellauri146.html on line 557: Couronnée, adorée et reine du repas, Kruunattuna aterian kohokohtana, ellauri146.html on line 583: Peppy Roth tunsi izensä Vasco Balboaxi mennessään ekan kerran ekan goi-tyttöystävänsä luo kiitospäiväpäivällisille niinkin kauas länteen kuin Iowaan. Isonenäinen konkistadori New Jerseystä sai ekan kerran näkimiinsä etelämeren. ellauri146.html on line 644: Edgar Allan Poe vigorously denounced the Jeffersonian ideal of democracy. He had no sympathy with abstract political notions such as those which had produced liberal republican theory in America and elsewhere. Like Edmund Burke, Poe was highly suspicious of the “well-constructed Republic.” ellauri146.html on line 646: The opinion has been often stated that Edgar Allan Poe was bizarre and amoral; that he was a lover of morbid beauty only; that he was unrelated to worldly circumstances-aloof from the affairs of the world; that his epitaph might well be: “Out of space-out of time.” ellauri146.html on line 648: But it is dangerous to attempt to separate any historical figure from his setting. No individual can ever be understood fully until the subtle influences of his formal education, his reading, his associates, and his time and country (with his heredity) are traced and synthesized. Too much has been said, perhaps, about Poe’s “detachment” from his environment and too little about his background—his heritage from Europe and the influences of his early life in Virginia. Elizabeth Arnold, Poe’s mother, was born in England in 1787 and was brought to this country when she was a girl of nine. “In speaking of my mother,” Poe wrote years later to Beverley Tucker of Virginia, “you have touched a string to which my heart fully responds.” Judging from his spirited defense of Elizabeth Poe, it appears that Poe never became unmindful of his immediate English origins on the maternal side. ellauri146.html on line 658: Poe’s foster father, John Allan, was himself born and bred in Irvine, Ayrshire, and was a member of the class of English and Scottish merchants of Richmond, Virginia-to which city he had emigrated as a youth around 1795. Scottish merchants represented a very considerable element in the commercial life of Richmond in those years, and many of them, to a considerable extent, maintained themselves aloof from the life of the city. The Scottish influences of Allan and his associates and friends could not have been lost upon Poe. ellauri146.html on line 660: The Richmond which Poe knew was (more than Philadelphia or New York) aristocratic and English. Virginia society, Poe himself noted, had been as “absolutely aristocratical as any in Europe.” This is not to imply the existence of any chasmal gulf separating the American and British minds, respectively, in the first half of the nineteenth century; but it was in Virginia, probably, that the least divergence was to be discerned. ellauri146.html on line 668: The concern of the Pounder to advance republican ideals and republican politics among the students of the University was not notably effectual with one student at least: Poe was not receptive to Jeffersonian liberalism. But many of the impressions which Poe received at Charlottesville, both within and without the lecture rooms, must have remained with him. The young admirer of classic grandeur, we know, was impressed by the graceful Rotunda. About Poe at Virginia, Philip Alexander Bruce writes as follows: ellauri146.html on line 670: Profound must have been the appeal to his subtle aesthetic sense even in youth as he looked at all those classic buildings on some night when the rays of a full moon had softened and blended the separate details of roof and entablature, cornice, and, pillar. It may well have been that, at such an hour and in such a spot, the most celebrated expression in the entire body of his writings was suggested to him by so extraordinary an interfusion of Nature’s beauty with the beauty of art in one of its loveliest forms. ellauri146.html on line 674: The success of Poe in translation indicates his possession of a universal point of view. The recognition which he has received in France, Russia, Italy, Germany, Spain and Britain has no parallel among other American writers. Poe has become a world-author, and this fact depends very largely upon the universality of his appeal. “Poe is my spiritual and literary father,” asserted the Spaniard Vicente Blasco Ibanez. Baudelaire prayed to Poe as a literary saint. The Germans regard him as the foremost American writer. The Russians began translating him in the 1830s even before he was known in America. ellauri146.html on line 683: All this, Poe added, is an “evil growing out of our republican institutions.” In “Some Words with a Mummy,” in “Mellonta Tauta” and in other tales, Poe vigorously denounced the Jeffersonian ideal of democracy. He had no sympathy with abstract political notions such as those which, after Locke, had produced liberal republican theory in America and elsewhere. Though lacking the scope and political understanding of Burke, Poe was, like Burke, highly suspicious of the “well-constructed Republic.” ellauri146.html on line 686: started with the queerest idea conceivable, viz; that all men are born free and equal-this in the very teeth of the laws of gradation so visibly impressed upon all things both in the moral and physical universe. Every man “voted,” as they called it-that is to say, meddled with public affairs-until, at length, it was discovered that what is everybody’s business is nobody’s, and that the “Republic” (as the absurd thing was called) was without a government at all. It is related, however, that the first circumstance which disturbed, very particularly, the self-complacency of the philosophers who constructed this “Republic,” was the startling discovery that universal suffrage gave opportunity for fraudulent schemes….A little reflection upon this discovery sufficed to render evident the consequences, which were that rascality must predominate— in a word, that a republican government could never be anything but a rascally one. While the philosophers, however, were busied in blushing at their stupidity in not having foreseen these inevitable evils, and intent upon the invention of new theories, the matter was put to an abrupt issue by a fellow of the name of Mob, who took everything into his own hands and set up a despotism…. As for republicanism, no analogy could be found for it upon the face of the earth—unless we except the case of the “prairie dogs,” an exception which seems to demonstrate, if anything, that democracy is a very admirable form of government—for dogs. ellauri146.html on line 696: Historia todistaa että jenkkipuolueiden kilpailussa ei oikeasti ole ollut kymysys mistään kullin orjuudesta tai vitun vapaudesta vaan valtasuhteista teollistuneen pohjoisen (liukkaiden rannikoiden) ja agraarisen etelän (ruostuneen keskilännen) välillä. Aluxi oli Jeffersonin rep-dem party joka vastusti federalisteja. Van Burenin demokraatit aloitti muka abolitionisteina, muzitten tuli riitaa Unionista, ja kenttäpuolet vaihtuivat. Sisällissodassa pohjoisvaltiot oli rebublikaanisia pyrkyreitä aaseja ja etelästä tuli konservatiivisia orjuutta peukuttavia "demokraattisia" efelantteja. Sitä mukaan kuin rebublikaanit rikastuivat laissez faire kapitalismilla niistä tuli nykyisiä konservatiiveja joita kannustaa keskilännen persulaskukkaat. Liukkaat talousliberaalit plus pahnanpohjimmaiset on nyt "vasemmistossa". Samaa paskaa ne on kaikki joka käänteessä. Hizi kyllä Marx oli niin oikeassa, aatteet on pelkkää pyllyverhoa, pintavaahtoa. ellauri146.html on line 706: Juutalaiset on ehkä rasisteista pahimpia. Peppu, tuo äidin pikku Ville Vallaton, isoveljen Jörö-kääpiö, raivareita saava rapu joka potki seiniä ja puri täkkiä, loukkaantui kun persjalkainen shixe tyttöystävä vastas kysymyxeen juutalaisexi kääntymyxestä sinänsä järkevästi: Why would I do that? Kysy koiraltasi, jutku älähtää. Aabrahamin jälkeläiset halvexivat sikoja ja koiria. ellauri146.html on line 709: Paizi ei ollutkaan, konkkonokka onkin isiensä kannalla. Anteexi vain mutten voikaan olla kanssasi, Peppu ilmoittaa. Sadismin kiva värähdys kun shixe onkin siitä pahoillaan. Luulin että mä rakastin sitä mutta kenkä olikin päinvastaisessa jalassa. Vallantuntoa! On to new conquests like Rocky Balboa! Kuinka saatoinkaan innostua tollasesta tavallisen näkösestä pullukasta. ellauri146.html on line 724: In the still sleeping town and set forth. Hiljaa nukkuvassa kylässä liikkeelle. ellauri146.html on line 728: Above the farms and the white horses Mun nimissä yli maatilojen ja valkoisten heppojen ellauri146.html on line 797: As a starting point to my discussion of Thomas's "Poem in October" and Wardi's thoughtful presentation of it. Eynel is a girl, or womenfolk at least. Entä Schachar Bram? Schachar hails from Haifa University. Shachar tarkoittaa aamupuhdetta. Gender of first name Shachar : Boy 83.33%. Onx tää vallan Sakari hepreaxi? Tai paremminkin pikkuprofeetta Sakarja, sillä Johannes Kastajan isäpappa Sakari oli merkkimies vaan kristityille ja muslimeille, ei juutalaisille, ja se kirjoitetaan raamatussa Zacharias. Sakarista tuli mykkä kunnes Johannes oli syntynyt, koska Sakari ei ottanut uskoaxeen että pystyisi vielä impregnoimaan vaimonsa Elisabetin. Tää taisi tulla esille jossain monista lukemistami deutero-evankeliumeista joissa tehdään halpaa pilaa Jeesuxen nuoruusajoista. ellauri146.html on line 799: The poet experiences childhood as a resource because it is gone, and his 'rebirth' as a poet is not a function of recapturing the truth and joy of his youth; rather, it is a function of understanding the truth of his present life, as the life of remembering things past and turning them into poetry. Thus, "the poet's journey" is not "towards restoring his childhood perception" (204) nor "in quest of his lost voice" (193), but it is his writing about such a journey that hints at and finally exposes his recognition that childhood perception is dead, but the memory of its being is still with him. The poet's "heart's truth," contrary to the child's and the grown man's apparent truth, is the acknowledgment of time. ellauri146.html on line 821: Peppu marisee kun joku shixa ei suostu ottamaan siltä suihin. Se on sille joku loukkaus, tai siis oikeammin sille shixan nöyryyttäminen on koko sexin tarkoitus. ellauri146.html on line 826: Peppu oli jo 9-vuotiaana hapannaama, irvistelijä, pieni röyhkimys ja kvetch, sen piipityxessä oli aina oma pieni raivostuttava narinansa, aina jotain vastahankaista ja kaunaista, ikäänkuin (äiti sanoo) maailma olisi velvollinen huolehtimaan hänestä, mutta tyhjännauraja ja klovni myös, joka menee kazomaan Eretz Yisroelin miehiä. Turhaan se kuvittelee suutelevansa "suloista tytärtään" ja "etevää poikaansa", ei siitä ole siihen. Sen sankarit oli Tom Paine ja Abe Lincoln. ellauri146.html on line 840: Aiheellisesti Peppu kyselee: Miten minusta on tullut sellainen oman izeni vihaaja ja silpoja? Ja niin yxinäinen? Oy, niin yxinäinen! Ei mitään muuta kuin ize! Suljettuna oman izen sisään! Mitä se olis halunnut? Kasvattaa intelligenttejä, rakastavia, elinvoimaisia lapsia! Luoda turvallisuutta jollekin sopivalle naiselle! Arvokkuutta! Terveyttä! Rakkautta! Ahkeruutta! Älykkyyttä! Luottamusta! Säädyllisyyttä! Hengen paloa! Myötätuntoa! Muttei se saanut muuta kuin satunnaista pillua. Lainataxemme Matthew Arnoldin sattuvia sanoja Dover Bitchistä: ellauri146.html on line 846: Mutta onko tämä ihmiskärsimystä? Minä kuvittelin että se olisi ylevämpää! Arvokasta kärsimystä! Merkizevää kärsimystä - jotain tuollaista ala Abraham Lincoln. Joain sofoklesmaisempaa, ajattelin. Suuri Vapahtaja, ja niin edelleen. Ei käynyt mielessäni etten lopulta vapauttaisi kahleista muuta kuin oman kyrpäni. Vauhtia kikkelille! Siinä Portnoyn tunnuslause. Minun elämäntarinani koottuna kahteen sanaan, toinen tuhma. Travestiaa! Minun politiikkani valuneena kokonaan alas minun putziin. Kaikki maailman runkkarit yhtykää! Teillä ei ole muuta menetettävää kuin kyrvänpää! Mikä epämuodostuma minä olen! En kenenkään enkä minkään rakastaja. En rakasta ketään eikä kukaan rakasta minua! Niinpä. ellauri146.html on line 864: The ban on communist symbols resulted in the removal of hundreds of statues, the replacement of street signs and the renaming of populated places including some of Ukraine's biggest cities like DniproPetrovsk (sorry, Dnipro). The city administration of Dnipro estimated in June 2015 that 80 streets, embankments, squares, and boulevards would have to be renamed. Maxim Eristavi of Hromadske.TV estimated late April 2015 that the nationwide renaming would cost around $1.5 billion. The legislation also granted special legal status to veterans of the "struggle for Ukrainian independence" from 1917 to 1991 (the lifespan of the Soviet Union). The same day, the parliament also passed a law that replaced the term "Great Patriotic War" in the national lexicon with "World War II" from 1939 to 1945 (instead of 1941–45 as is the case with the "Great Patriotic War"). A change of great significance. ellauri146.html on line 866: In February 2022, in connection with a presidential address of Russian president Vladimir Putin in the midst of the Russo-Ukrainian crisis, Putin claimed that Ukraine's decommunization does not make any sense because "modern Ukraine was created by communist Russia, and specifically Lenin". Vitaly Chervonenko from the BBC noted how carefully Putin kept silent about the independent Ukrainian state formations of 1917–1920 and Kyiv's (i.e. the white generals´) war with Lenin's Bolshevik government, whose purpose was to exclude Ukraine from Bolshevik Russia. ellauri146.html on line 874: Sakarjan kirjassa on neljätoista lukua. Kirja voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät kahdeksan näkyä, joiden välissä on saarnoja. Ensimmäinen niistä on silmäys taaksepäin ja kutsuu parannukseen. Kansan haluttomuus vastata Jumalan kutsuun lisää Jumalan tuomiota. Saarnoissa ja näyissä onnen poistaminen ja palauttaminen on kokonaan Jumalan käsissä. Kirja on rinnastettu Haggain kirjaan paitsi kirjoitusajankohdaltaan myös sisällöltään, sillä Haggain kirjassa Jumalan tuomio seuraa kansan vastahakoisuudesta uudelleenrakentaa Jerusalemin toista temppeliä. ellauri146.html on line 876: Joidenkin tutkijoiden mukaan kirjan toinen ja kolmas osa sisältävät ennustuksia, jotka tulisi tulkita messiaanisina profetioina joko suoraan tai epäsuorasti. Muun muassa Johanneksen ilmestys lainaa Sakarjan kirjaa ja sen kuvastoa kuvatessaan viimeisiä päiviä. ellauri146.html on line 885: taaxepäin ellauri147.html on line 27: taaxepäin ellauri147.html on line 83: Having completed her university studies, Tyynni took up the teaching of Finnish in evening classes, but the urge to write proved stronger than the duty to teach. Her first poetry collection, Kynttilänsydän (‘Candlewick’), was published in 1938. Two years later she published a second collection Vesilintu (‘waterfowl’). With the outbreak of war, her poetry changed: Lähde ja matkamies (’The spring and the traveller’), Lehtimaja (‘The arbour’) and Soiva metsä (‘The ringing forest’) all reflected the defensive spirit of the country. Tyynni also depicted womanhood, the experiences of women in childbirth and motherhood. Later feminist research in particular has praised Tyynni as a pioneer for her lyrics dealing with childbirth. ellauri147.html on line 90: Ale Tyynni married the historian Kauko Pirinen in 1940. They had three children. Meanwhile her literary work brought her into contact with Martti Haavio, better known as the poet P. Mustapää. A deep affection sprang up between them, although both were already married. ellauri147.html on line 98: In the mid-twentieth century Finnish literature had adopted the free verse of modern poetry. Ale Tyynni however went back to a lyrical style, the ballad. Tyynni’s poems were typical of ballads, offering fateful tales dealing with falling in love and sorrow, and life’s turning points. Balladeja ja romansseja (’Ballads and romances’) appeared in 1967. And Tarinain lähde (‘The source of the tales’, 1974) depicted the death of a loved one, sorrow and solitude. Nobody cared to read such balderdash any more. ellauri147.html on line 101: Many sleep side by side ellauri147.html on line 107: Tyynni received several literary awards between 1943 and 1982. Morever, she won the gold medal in 1948 for her poem ‘Hellaan laakeri’ (‘Let's put a bearing into the stove') at a time when literary composition was still a part of the non-professional Olympic games. A Pro Finlandia medal holder, Academician of the Arts and Honorary doctor, Aake Tyynni died in 1997 at the age of 84. Her daughter Riitta Seppälä and son Mikko-Olavi Seppälä have written their mother’s biography, Aake Tyynni – Hymyily, kyynel, laulu. (‘Aake Tyynni. A smile, a tear, a song’, WSOY, 2013) ellauri147.html on line 150: Some interpreters also upheld a biological interpretation of the Wille zur Macht, making it equivalent with Darwinism. For example, the concept was appropriated by some Nazis such as Alfred Bäumler, who may have drawn influence from it or used it to justify their expansive quest for power. ellauri147.html on line 155: Eternal return (German: Ewige Wiederkunft; also known as eternal recurrence) is a concept that the universe and all existence and energy has been recurring, and will continue to recur, in a self-similar form an infinite number of times across infinite time or space. ellauri147.html on line 157: Except they are not infinite. ellauri147.html on line 177: Emily in Paris is an American-French comedy-drama streaming television series created by Barren Star, which premiered on Netflix on October 2, 2020. The series stars Lily "Mr." Collins as the eponymous Emily, an American who moves to Paris to provide an American point of view to Savior, a French marketing firm. There, she struggles to succeed in the workplace while searching for sex and experiencing a culture clash with her "boring" and small-minded Midwestern U.S. upbringing. It also stars Ashley Park, Philippine Leroy-Beaulieu, Lucas Bravo, the cast's one and only spooky sooty tarbaby coon Samuel Arnold, Camille Razat, and Bruno Gouery. Lystikästä että "boring" pitää laittaa scare quoteihin. 91% piti tästä ohjelmasta. 91% ei kazonut. ellauri147.html on line 201: On September 5, 2018, it was announced that Paramount Network had given the production a series order for a first season consisting of 10 episodes. The series was created by Barren Star, who has a multimillion overall deal with ViacomCBS and develops for ViacomCBS and for outsider buyers via MTV Entertainment Studios. Star was also expected to serve as an executive producer alongside Tony Hernandez. Production companies involved with the series were slated to consist of Jax Media. On July 13, 2020, it was reported that the series would move from Paramount Network to Netflix. On November 11, 2020, Netflix renewed the series for a second season. ellauri147.html on line 203: Emily's boss Madeline prepares to make the transition from the Chicago based pharmaceutical marketing firm, the Gilbert Group, to a French based fashion firm, Savior, when she discovers that she is pregnant. She offers the job to Emily and she accepts, leaving her boyfriend back in Chicago. Emily moves to Paris despite the fact that she does not speak French. She moves into the 5th floor of an old apartment building without an elevator but with a wonderful Parisian view. Emily creates an Instagram account, @emilyinparis, and begins documenting her time in Paris. Emily starts her first day of work much to her new co-workers chagrin who reveal that she was only hired because of a business deal. She introduces the French to American social media strategies who seem very reluctant about her and her American methods. Emily accidentally tries to enter the wrong apartment and bangs her very attractive neighbor right at the door, Gabriel. As Emily accustoms to life in Paris she makes countless faux-pas and the firm nicknames her "la plouc" or "the hick". Emily meets Mindy Chen, a nanny originally from Shanghai, and they become fast friends. After Emily and her boyfriend attempt to have cybersex but the connection fails, she plugs in her vibrator and accidentally short-circuits the block's power. "Accidentally" is the top frequency word in the script. ellauri147.html on line 238: On April 3, 2019, Lily Collins was cast in the titular role. On August 13, 2019, Ashley Park had joined the main cast. On September 19, 2019, Philippine Leroy-Beaulieu, Lucas Bravo, Samuel Arnold, Camille Razat, and Bruno Gouery joined cast in starring roles, while Kate Walsh, William Abadie, and Arnaud Viard were cast in recurring roles. On May 24, 2021, Lucien Laviscount was cast in recurring role, while Abadie was promoted to series regular for the second season. ellauri147.html on line 240: Many scenes are filmed in Paris, Texas, at Place de l´Estrapade in the 5th Arrondissement, including the site of Emily´s first apartment, the restaurant ("Les Deux Compères"), and the bakery ("La Boulangerie Moderne"). Some scenes are also filmed at Cité du Cinéma, a famous film studio complex in Denver. Famous Parisian sites to feature in the series as digitally prepared miniatures include: Le Grand Véfour, the Pont Alexandre III, Palais Garnier, L´Atelier des Lumières, Rue de l´Abreuvoir, Jardin du Luxembourg, Jardin Du Palais Royale, Café de Flore and the Panthéon. An episode was also filmed at the Château de Sonnay in the department of Indre-et-Loire. Additional photography took place in Chicago during November 2019. ellauri147.html on line 242: Filming for the second season began on May 3, 2021 and concluded on July 19, 2021. Filming locations for the second season include Paris, Saint-Tropez, and various other locations in France. Filming of the second season in Paris causes problems with the neighborhood - the crew being judged brutal, threatening and too intrusive. In the last episode, the fed-up Frenchies kick the arrogant Americans into the Seine. At last, things are getting a little more exciting at last! ellauri147.html on line 247: Daniel D´Addario of Variety described the series as "a Turkish delight that begs the question of what it really means to grow up against a truly inviting backdrop", and that Mr. Collins is "an inherently winsome performer who has never been quite as well and often abused as she is here". Kristen Baldwin of Entertainment Weekly gave the series a "B" and wrote, "If you need a five-hour brain vacation, Paris is a worthwhile destination." The New Zealand Herald considered the show "visually delectable" and that "Mr. Collins has a pixie-ish charm which makes her endearing", but also that the show is "as ephemeral as dental floss". However, Kristen Lopez of IndieWire wrote a review Metacritic graded as a 23 out of a 100, praising Mr. Collins for being a "Jewess, make no mistake" and that "Emily in Paris is only as watchable and frivolous as our first lady," but warning viewers "Emily in Paris is like scrolling through Instagram. It´s a great way to waste time looking at pretty pictures with no depth." ellauri147.html on line 249: Nevertheless, not all critics were this kind to the Emily character. Emma Gray from HuffPost called Emily a bland character, stating "The show doesn´t even make an effort to quirk her up or give her a more relatable, girl-next-door roughness: she´s always immaculately coiffed and made-up, and garbed in effortfully eye-catching outfits. But there´s not much to the character, except for enormous amounts of self-confidence and the inexplicable ability to attract new friends and love interests on every street corner." Rebecca Nicholson of The Guardian gave the series one out of five stars: "if it is an attempt to fluff up the romcom for the streaming age, then it falls over on its six-inch heels." Rachel Handler opined "Darren Star has done it yet again: centered an entire show on a thin, gently delusional white woman whimsically exploring a major metropolitan area in wildly expensive couture purchased on a mid-level salary." ellauri147.html on line 251: Sarah Moroz, of Vulture.com, opined "the most egregious oversight ... is Emily herself, who shows zero personal growth over a ten-episode arc. ... Emily’s vapidity is baffling to anyone who has moved from their native country." ellauri147.html on line 253: Sonia Rao, of Washington Post compares Emily to the heroines of the Amy Sherman-The show received two nominations at the Golden Globe Awards, but prior to the ceremony it was reported that 30 members of the voting body had been flown to Paris, where they spent two nights at The Peninsula Paris and were treated to a private lunch at the Musée des Arts Forains, with the bill reportedly paid by the show´s developer, Paramount Network. This led some critics to question the impartiality of the voting body, as Emily in Paris is considered to have been a critical flop, and even its nomination was a surprise. In contrast, critically-acclaimed shows, notably I May Destroy You, were not nominated. Midge Maisel, her actions can be quite rash, but she still wins over her fictional acquaintances while utterly baffling viewers." ellauri147.html on line 255: Some critics appeared ambivalent, such as Jo Ellison writing for the Financial Times. On one hand she expresses admiration for the way Darren Star manages to depict "a version of womanhood in which promiscuity, bossiness and shopaholicism are depicted as qualities to be celebrated"; on the other "the major plot lines might have been written in the 1940s and the Frenchies are routinely cast as vain, preening and parochial." She concludes "Cliché-ridden and completely outdated: Darren Star´s ´Sex and the Cité´ will no doubt be monstrously successful." ellauri147.html on line 257: Many French critics condemned the show for negatively stereotyping Parisians and the French. Charles Martin wrote in Première that the show unfairly stereotyped and depicted the French as "lazy individuals who never arrive at the office before the end of the morning are flirtatious and not really attached to the concept of loyalty, are sexist and backward, and, have a questionable relationship with showering". ellauri147.html on line 259: A reviewer at Sens Critique wrote: "Emily in Paris projects the same twee, unrealistic image of Paris as the film Amélie". RTL.fr wrote: “Rarely had we seen so many clichés on the French capital since the Parisian episodes of Gossip Girl or the end of The Devil Wears Prada.” ellauri147.html on line 263: For the series, review aggregator Rotten Tomatoes reported an approval rating of 63% based on 55 reviews, with an average rating of 5.81/10. The website´s critics consensus reads, "Though its depiction of France is trés cliché [sic], Emily in Paris is rom-com fantasy at its finest, spectacularly dressed and filled with charming performances." Metacritic gave the series a weighted average score of 60 out of 100 based on 17 reviews, indicating "mixed or average reviews". ellauri147.html on line 270: The show received two nominations at the Golden Globe Awards, but prior to the ceremony it was reported that 30 members of the voting body had been flown to Paris, where they spent two nights at The Peninsula Paris and were treated to a private lunch at the Musée des Arts Forains, with the bill reportedly paid by the show´s developer, Paramount Network. This led some critics to question the impartiality of the voting body, as Emily in Paris is considered to have been a critical flop, and its nomination was a surprise. In contrast, critically-acclaimed shows, notably I May Destroy You, were not nominated. ellauri147.html on line 277: Hizi Lili "Mr." Collins on kuin onkin juutalaista syntyperää! Sen äiti Mrs. Tavelman on hepreatar, ja sehän piirre periytyy matrilineaalisesti. Mä sanoin izexeni kun näin sen naaman: lyön vaikka vetoa et toi pirpana linssilude on luvattua kansaa. Ja niinhän se vittu olikin! Lilin paapalla Phil Collinsilla ei siihen ole nokan koputtamista. ellauri147.html on line 279: Phil Collins on maailman 2. rikkain rumpali Ringo Starrin jälkeen, ja 1. tyhmin. Jönsin ikäinen keppikuntoinen hyvinkin sairas pullottelija, jolta en kyllä muista ensimmäistäkään biisiä.Se soitti aluxi yhtyeessä nimeltä 1. Moos. Sen ykkös kpl on Something in The Air, muttei kuitenkaan kai se Fandango. Se taisi olla Abba-silliä. Joo ei tää Phil on aika takatukkamusaa, samaa mitä Rampe ja Naukkis soittaa K-kaupan perällä sähköpianolla. ellauri147.html on line 359: When things were at their lowest, he resisted doing anything reckless like seppuku for the sake of his children. Collins is desperate to see his kids grow up, have a lot of money and families and succeed like him. Not worry. Be happy. ellauri147.html on line 487: Paula Vesalasta eronnut Lauri Ylönen avautuu MTV:lle rankasta avioerostaan: ”Henkisesti raskas ja liikuttava”. Muusikko puhuu avioerostaan MTV:n haastattelussa. Hän kertoo vuoden 2016 menneen ”äärirajoilla”. – Saan energiaa, kun elämässä tapahtuu paljon, mutta viime vuonna menin jo äärirajoilla. Toisaalta nautin väsymyksestä, sillä se nostaa tunteet pintaan ja tulen luovemmaksi sen johdosta, Ylönen kuvailee. – Jopa henkisesti raskas ja liikuttava avioeroni on tuonut elämään perspektiiviä ja sisältöä biiseihini. Kaikella on merkityksensä ja osaan nauttia Paulan surun sekä epätoivon tunteista. Paula jäi nyt odottamaan nuijapäätä seuraavaa. ellauri147.html on line 491: Arkkitehtuuria harrastava Ylönen rakennutti ala-astepohjalta aikanaan talon myös itselleen ja Paula Vesalalle. Karhusaaressa sijaitsevan hulppean miljoonakodin suunnitteluun kului kaikkiaan kolme vuotta ja rakentamiseen kaksi vuotta. Nykyään sekä Ylönen että Vesala asuvat Los Angelesissa. ellauri147.html on line 523: In Hebrew the name Nebuchadnezzar means something like A Prophet Is A Preservative Jar. (Lähde) Nabu tuskin antaa anteexi jos pilkkaat profeettaa säilykepurnukaxi. Ylipäänsä jumalat on vitun vihaisia jos pilkkaat niitä. Tee mitä tahansa muuta, tapa, fornikeeraa, varasta, petä tiimiä, mutta älä vittu pilkkaa minua! Älä huuda minulle! ellauri147.html on line 532: (Jocularly) from (1) the verb נבא (naba'), to prophesy, (2) the noun כד (kad), a jar, and (3) the verb נצר (nasar), to watch, guard or keep. Prophet, watch my jar. ellauri147.html on line 558: Ja sitten niin monta retakea ja editointia ettei ole yhtään väärää ilmettä, epäröintiä eikä finniä. Kazo silmiin kameraa ja näytä nauravalta. Pelkkä hymyily ei riitä, se näyttää salavihaiselta. Näytä alahampaat ettet näytä väpelöltä. Ellet ole menestyneen näköinen, et menesty. Päinvastoin, menehdyt. ellauri147.html on line 560: Kexittyäni ton nokkelan Descartes-ozikon olin vissinvarma että se on kexitty ennestään noin 1 zilj. kertaa. Ja olihan se! Seuraava heppu oli löytänyt sen jo 1995 joltain Winnicottilta, D.W. ellauri147.html on line 564: - stimmt zu mit seinem eponymischen zeitdiagnostischem Beitrag. Der Martin ist ein Narzissismussachkenner. Geboren am 9.5.1948 in Völklingen/Saar, mit drei Geschwistern in einer protestantischen Pfarrersfamilie aufgewachsen. Nach Schule, Abitur und Germanistik/Anglistik-Studium ein Jahr Aufenthalt in den USA (1968). Seit 1969 in Frankfurt/Main lebend; Studium der Psychologie an der Johann Wolfgang Goethe-Universität, Frankfurt/Main, Diplom 1976. Politisch aktiv in der Studentenbewegung. Verheiratet seit 1986, zwei Söhne (geb. 1979, 1982). ellauri147.html on line 579: Videor ergo summa! Aihe herättää nyt lähes vanhaa eurooppalaista närkästystä maailman medialisaatiosta, yksityisyyden ja läheisyyden menetyksestä, se kannustaa kulttuurisesti pessimistiseen analyysiin turhamaisesta kamerariippuvuudesta, jota kohtaamme kaikkialla nykyajan jokapäiväisessä elämässä, narsistisen himon psykoanalyyttiseen purkamiseen omalle kuvalle, koska se esitetään meille jatkuvasti aikana, jonka aikana televisio on johtava väline. (Joo, tää on kirjoitettu TV-aikana, ennen luureja. Tai oli vaan sellasia simpukkamaisia kuten Montalbano Sonolla. ) Niin ymmärrettävät odotukset, jos voisin epäillä sinua kanssasi, minun pitäisi tuottaa heille pettymys. Jalo halveksunta näitä zeitgeistin ilmentymiä kohtaan (jonka itse voin hyvin ymmärtää) – en jaa niitä. ellauri147.html on line 602: Donald Woods Winnicott FRCP (7 April 1896 – 25 January 1971) was an English paediatrician and psychoanalyst who was especially influential in the field of object relations theory and developmental psychology. He was a leading member of the British Independent Group of the British Psychoanalytical Society, President of the British Psychoanalytical Society twice (1956–1959 and 1965–1968), and a close associate of Marion Milner. ellauri147.html on line 608: Winnicott's theoretical slipperiness has been linked to his efforts to unclify Kleinian views. Yet whereas from a Kleinian standpoint, his repudiation of the concepts of envy and the death wish were a resistant retreat from the harsh realities he had found in infant life, he too has been accused of being too close to his mother, and of sharing in Klein's regressive shift of focus away from the Oedipus complex to the pre-oedipal. ellauri147.html on line 610: His theories of the true/false self may have been over-influenced by his own childhood experience of caring for a depressed mother, which resulted in the development of a prematurely mature self which he was only subversively able to undo. ellauri147.html on line 620: "... nymfomaanin tapauksessa, jonka on antauduttava kaikille miehille epätyydyttävän narsistisen rakkauden tarpeen vuoksi, tai frigidivampissa, jonka on viettelettävä kaikki miehet samasta syystä, mutta samalla kieltää heidät narsismin tai jopa naisen tapauksessa, joka puhdistaa itsensä, ja joka päinvastoin laiminlyö itsensä, koska hän uskoo itsensä täysin, joka voi lopulta mennä jopa harhaan. ellauri147.html on line 630:

Kohdesuhdeteoria (engl. object relations theory), joskus myös kohdesuhteiden teoria, korostaa tarpeentyydytyksen (klassisen psykoanalyysin viettien) asemasta (ihmis)suhteita. Kohdesuhdeteoria kehittyi brittiläisen psykoanalyysin piirissä (Melanie Klein, Donald W. Winnicott); käsitteen muotoili psykoanalyytikko Ronald Fairbairn vuonna 1952. Kohdesuhdeteorian keskeisenä kysymyksenä on se, kuinka aikaisemmat kokemukset merkityksellisten ihmisten kanssa ovat edustettuina minän, toisten, sekä minän ja toisten välisten suhteiden piirteinä. Et niinkö jotain tollasta sosiaalista epäonnistumista, ennenkaikkea vanhempien syyllistämistä, ei vaan Freudin solipsismia. Kohde (oikeammin olio)- ja relaatiotietokannoista puhuttiin myös käpistelytieteessä. Edelliset ovat hierarkkisia, jälkimmäiset tasapäisiä.



ellauri147.html on line 632: In der Theoriegeschichte lassen sich bei grober Analyse drei Traditionslinien der Narzissmustheorie unterscheiden, die das metapsychologische Durcheinander dokumentieren. Bei der ersten geht es um die bereits seit den dreissiger Jahren schwelende Kontroverse über den ontogenetischen Ursprung des Seelenlebens: primärer Narzissmus oder Objektbeziehung ist hier die Streitfrage – die Beiträge von Michael Balint, Donald Winnicott, Heinz Kohut, Otto Kernberg bis hin zu Christopher Bollas oder Thomas Ogden lasssen sich im Rahmen dieses metapsychologischen Dauerstreits betrachten. Auf der zweiten Linie kann man die Versuche unterbringen, einen triebtheoretisch bestimmten Narzissmusbegriff festzuhalten – dazu zähle ich so unterschiedliche Arbeiten wie die von Hartmann und Pulver, Grunberger und Chasseguet-Smirgel oder im deutschen Sprachraum Zepf oder Lilli Gast.

ellauri147.html on line 633: Demgegenüber bilden eine dritte Traditionslinie all jene Ansätze, die den Narzissmus jenseits der Libido mit dem Selbstwertgefühl verbinden und als eine Art von seelischem Regulationsprinzip verstehen – diese Linie beginnt mit Paul Federn und setzt sich über die Konzepte von Joffe und Sandler, Herrmann Argelander bis zu Robert Stolorow fort. Inzwischen ist die ausgeuferte Literatur versandet.

ellauri147.html on line 637: 

ellauri147.html on line 645:   Winnicott käsittelee ensisijaisen narsismin ja kohdesuhteen ilmeistä kontrastia epistemologisena ongelmana, jonka hän ratkaisee itsensä paradokseissa (käytäthän näitä hegelialaista dialektiikkaa muistuttavia formulaatioita: ei ole vauvaa ilman äitiä, joka pitää häntä; hän ei huomaa, että häntä kannetaan ja "putoaisi loputtomasti", jos hän huomaisi sen; hän rakentaa esineen - jonka hän löytää samanaikaisesti; hän voi vain ymmärtää kohteen riippumattomuuden.) Eli näin hän hyväksyy riippuvuutensa), jos hänet tunnustetaan omaksi olennokseen. Winnicottin työssä itsensä synty on käsitteellinen ja sijoitettu kohdun ja kohteen väliseen tilaan - "potentiaaliseen välilihaan" tai siirtymätilaan fantasian ja todellisuuden välillä, jossa narsismin käsitettä käytetään Winnicottissa sen monadologisten konnotaatioiden vuoksi. Siitä puhe mistä puute, rakas Winnicott. Kz myös albumia 298.

ellauri147.html on line 646: 

ellauri147.html on line 650:   Narsismin käsitteen ilmeinen ristiriita ja valikoivuuden puute juontaa juurensa Freudiin, kuten voidaan odottaa. Hänen "Narsismin käyttöönotto" on todellinen aarreaitta monipuolisimmista metapsykologisista muunnelmista, joihin lähes kaikki psykoanalyysivirrat ovat viitanneet teoreettisen historiansa, kohdesuhdeteorian sekä egopsykologian aikana, ohjaavat teoreetikkoja sekä itsepsykologit.

ellauri147.html on line 654: 

ellauri147.html on line 657: 

ellauri147.html on line 666:     Diese beiden Konzeptionen des primären Narzissmus als Varianten eines ontogenetischen Ausgangszustands werden von Freud – unausgesprochen und zum Teil miteinander verschachtelt – nebeneinander verwendet, ohne dass er sich mit ihrer Widersprüchlichkeit explizit auseinandersetzt. Die unaufgelöste Ambivalenz in dieser Frage zeigt sich etwa beim entwicklungspsychologischen Durcheinander im zeitlichen Verhältnis von Autismus, Narzissmus und Objektbeziehung – was war zuerst? Eigentlich handelt es sich um eine zirkuläre Konstruktion, bei der eines aus dem anderen hervorgeht. Und es setzt sich bei der Bestimmung der Entwicklungsformen des Narzissmus fort. Ich will das nur an widersprüchlichen Auffasssungen anreisse, die Freud zum „Erbe“ des primären Narzissmus in der seelischen Struktur entwickelt, das bekanntlich aus dem Selbstgefühl, dem sekundären Narzissmus, dem Ich-Ideal und einigen anderen Resten besteht:-->

ellauri147.html on line 669:   

ellauri147.html on line 679:   Lapsi kokee ja kohtelee esinettä, vaikka hän pitäisi sitä erillisenä, affektiivisesti ikään kuin hän voisi hävittää sen. Sen itsenäisyyden tunnustaminen lisäisi avuttomuutta katastrofin pelkoon. Winnicott on kuvannut tätä kehityksen käsitteessään absoluuttisesta riippuvuudesta itsenäiseen itseensä erittäin hienosti: optimaalisen kieltäytymisen kautta keskimääräinen hyvä äiti antaa lapselle mahdollisuuden aggressioon, joka on suunnattu epäonnistumista vastaan ulkopuolella ja luo siten kohteesta, koska se selviää aggressiosta, jotain riippumatonta (objektin käyttö).

ellauri147.html on line 680:   

ellauri147.html on line 682:   Siksi olen ehdottanut (Altmeyer 2000 a,b) ensisijaisen narsismin ja ensisijaisen kohdesuhteen näennäisesti ontologisen kontrastin poistamista ymmärtämällä se epistemologisena erona: Se, mikä tekee vaikutelman ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta taitavasta vuorovaikutuksesta, voidaan empaattisesti ymmärtää varhaisena itsekokemuksena, joka tietää esineestä jo ajattelematta sitä. Bollas (1997) tunnisti varhaisen kohteen "varjon" tässä "ennakoimattomassa tunnetussa" ja aisti siten primaarisen narsismin objektiivisen saastumisen. Vaikka äidin tissillä niin sanotussa primaarisen narsismin vaiheessa on eksistentiaalinen, elintärkeä merkitys ehdottoman riippuvaiselle lapselle, häntä ei voida subjektiivisesti kokea itsenäisenä esineenä. Kohde on suljettu ensisijaisen narsismin kokemuksen maailmaan.

ellauri147.html on line 684: 

ellauri147.html on line 688: Narsismi sijaitsee välituotteessa, joka yhdistää itsensä toiseen. Narsismissa koemme itsemme ympäristömme väliaineessa. Narsismissa esiintyvä erikoinen itsesuhde on intersubjektiivisesti "saastunut". Muut ovat peili, jossa saamme refleksiivisesti itsekuvamme ja säätelemme itsetuntoamme, niitä pidetään tiedostamattomana näkymänä kaiun tai peilivaikutuksen odotuksessa. Se on sivuttain katsova maailmankuva, jossa on hiljainen kysymys siitä, mitä imagoa maailma meistä tekee. Narsismissa katsomme salaa toista, kun hän katsoo meitä ja reagoi siihen, mitä näemme, epäilemme tai fantasioimme.

ellauri147.html on line 695:   Nu, Tämä kuulostaa monimutkaiselta ja jotkut epäilevät epistemologista munatanssia. Voisimme sanoa, että metapsykologia on muutenkin spekulaatiota, filosofiaa, metafysiikkaa. Heidän kapriilejaan ei tarvitse ottaa niin vakavasti, aivan kuten emme ota kuoleman vaistohypoteesia vakavasti ja hymyile – ja silti voimme puhua tuhoisista pyrkimyksistä. Jossain vaiheessa se oli Freudin toivo, neurofysiologia, edistyminen aivotutkimuksessa, esimerkiksi kognitiotieteiden yhteysmallit korvaisivat vanhentuneet metapsykologiset käsitteet.

ellauri147.html on line 697:   

ellauri147.html on line 719: Michael Balint on huomauttanut vauvan perusalttiudesta primaarisen ympäristön puutteisiin, ja sitä voidaan pitää narsististen häiriöiden teorian edelläkävijänä teoriallaan "perushäiriöstä". "Ensisijaisen äitiyden" käsitteellään Winnicott kiinnittää huomiota myös varhaisimman esinesuhteen merkitykseen henkisen kehityksen onnistumiselle tai epäonnistumiselle. Lopuksi Heinz Kohutin narsismiteoria ja sen kehittyminen erityisesti itsepsykologiaksi ovat auttaneet keskittymään "alkeellisen itsensä olemassaoloon varhaisimmassa lapsuudessa" terapeuttisessa tilanteessa, mutta myös diagnostisissa luokissa ja metapsykologisessa mielessä(8) ja keskittymään siten "varhaisen" tai "narsistisen" häiriön tasoon. lykätä.

ellauri147.html on line 722:   Michael Balint hat auf die basale Anfälligkeit des Säuglings für Mängel in seiner primären Umgebung hingewiesen und kann mit seiner Theorie der „Grundstörung“ als Pionier einer Theorie narzisstischer Störungen gelten.. Auch Winnicott lenkt mit seinem Konzept der „primären Mütterlichkeit“ auf die Bedeutung der frühesten Objektbeziehung für das Gelingen oder aber Scheitern der seelischen Entwicklung. Schliesslich hat vor allem die Narzissmustheorie Heinz Kohuts und ihre Weiterentwicklung zur Selbstpsychologie in den dazu beigetragen, in der therapeutischen Situation, aber auch in den diagnostischen Kategorien und in der metapsychologischen Betrachtung den Blick auf die „Existenz eines rudimentären Selbst in der frühesten Kindheit“(8) zu richten und damit den Focus von der ödipalen, vom Triebkonflikt bestimmten Ebene auf die Ebene der „frühen“ oder eben „narzisstischen“ Störung zu verschieben.-->

ellauri147.html on line 733:   

ellauri147.html on line 795: 1. Selbstkonzept


ellauri147.html on line 804: "Eettisten periaatteiden" joukossa on "ilmeinen innostus sosiaalipoliittisiin huolenaiheisiin" (näkyvä) ja "epäusko viranomaisia kohtaan" narsistisen persoonallisuuden ominaisuuksina, ja "kognitiivisessa tyylissä" narsismin luonnehtiminen on (näkyvä) "kielen suosiminen" ja "nopean tiedon saamisen suosiminen" sekä (salainen) "kielen ja puheen käyttö itsetunnon säätelemiseksi", joiden on tarkoitus luonnehtia narsismia. (ibid., s. 18f.)  

ellauri147.html on line 829:   Epäilykset tunnustamisesta tai kieltäytymisestä herättävät epäkunnioituksen tunteita. Alitajuisesti järjestetyssä taistelussa tunnustamisesta suoritetaan sitten väitteitä, jotka vaikuttavat narsistisen häiriön erilaisissa diagnostisissa oirekuvauksissa "huomion etsimiseen", "huomion vaatimiseen" tai "vaativaan ihailuun", "narsistisena vihana" tai "narsistisena vetäytymisenä". Ne ovat intersubjektiivisia ohjaavia oireita, joissa uhattuna oleva itsensä, joka kieltää sen riippuvuuden, joka on suunnattu vaativasti tai aggressiivisesti kohdetta vastaan - tai kääntyy kokonaan pois siitä ja mukana olevissa fantasioita (puhumattakaan tajuttomassa) pitää esinettä entistä voimakkaammin.

ellauri147.html on line 835:   Sielulla on istuimensa kehossa – tämä ajatus ei ole muuttunut, vaikka olemme kutsuneet sitä "psyykeksi" 1800-luvun lopusta lähtien ja todistaneet sielun elämän häiriöt ulkomaisilta kuulostavilla nimillä, kuten "neurasthenia", "neuroosi" tai "psykoosi". Toissa vuosisadan vaihteessa hermojen ärtyvää heikkoutta pidettiin johtavana oireena mielialahäiriötä levittävästä epidemiasta, jonka avulla voimme tänään puhua tästä aikakaudesta "hermostuneisuuden aikakaudena".

ellauri147.html on line 837: Die Seele hat ihren Sitz im Körper – an dieser Vorstellung hat sich auch dadurch nichts geändert, dass wir sie seit dem Ende des 19. Jahrhunderts 'Psyche' nennen und die Störungen des Seelenlebens mit fremd klingenden Namen wie 'Neurasthenie', 'Neurose' oder 'Psychose'‘ belegen. Die reizbare Schwäche der Nerven galt bei der inzwischen schon vorletzten Jahrhundertwende als Leitsymptom einer epidemisch sich ausbreitenden Befindlichkeitsstörung, die es uns heute gestattet, von dieser Epoche als einem „Zeitalter der Nervosität“ zu sprechen.   -->

ellauri147.html on line 857:   Hot or Not was preceded by the rating sites, like RateMyFace, which was registered a year earlier in the summer of 1999, and AmIHot.com, which was registered in January 2000 by MIT freshman Daniel Roy. Regardless, despite any head starts of its predecessors, Hot or Not quickly became the most popular. Since AmIHotOrNot.com's launch, the concept has spawned many imitators. The concept always remained the same, but the subject matter varied greatly. The concept has also been integrated with a wide variety of dating and matchmaking systems. In 2007 BecauseImHot.com launched and deleted anyone with a rating below 7 after a voting audit or the first 50 votes (whichever is first).

ellauri147.html on line 862: In physical attractiveness studies, averageness describes the physical beauty that results from averaging the facial features of people of the same gender and approximately the same age. The majority of averageness studies have focused on photographic overlay studies of human faces, in which images are morphed together. The term "average" is used strictly to denote the technical definition of the mathematical mean. An averaged face is not unremarkable, but is, in fact, quite good looking. Nor is it typical in the sense of common or frequently occurring in the population, though it appears familiar, and is typical in the sense that it is a good example of a face that is representative of the category of faces.

ellauri147.html on line 864: A possible evolutionary explanation for averageness is koinophilia, in which sexually-reproducing animals seek mates with primarily average features, because extreme and uncommon features are likely to indicate disadvantageous mutations.

ellauri147.html on line 896: taaxepäin 


ellauri150.html on line 27:     taaxepäin 

ellauri150.html on line 32:     J'Accuse!
Sysin seppoja

ellauri150.html on line 43: Tässä numerossa on haja-ajatuxia erilaisista lurjuxista sekä rupikonnista, joita tulee eteen klikkiuutisissa (kiitos Seija!) sekä vanhemmassa kirjallisuudessa. Syitä on sekä sysissä että sepissä, se on näiden sepitteiden sanoma. Pata soimaa tässä kattilaa. Pienilläkin padoilla on korvat, ja Esko Valtalinjalla lautasantennit.

ellauri150.html on line 68: SUURIN kohu nousi avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan kahdesti jaksossa lausumasta n-sanasta. Luonnontieteilijän koulutuxella Valtaoja yritti selittää, että neekeri-sanan merkitys riippuu kontekstista eikä neekeristä, ja antoi siitä kaksi esimerkkiä, toisen Peppi Pitkätossu -kirjasta ja toisen kansanedustajan puheista.

ellauri150.html on line 101: ”Värisokeassa rasismikäsityksessä rasismi nähdään yksilöiden välisenä ongelmana, ei niinkään yhteiskunnan ongelmana”, Nguyen sanoo. Kaikki aloittavat muumitalon rappusilta, loppupeleissä on kaikki sitten seppoilusta kiinni. Kelle nalli napsahtaa ja kekä löytää muumitalon avaimen. 

ellauri150.html on line 191: ”Esko Valtaoja sekä kiihkomielinen että minäkuvansa sokaisema Höpöhöpö.” Uuden Suomen ylösnousseen haavoja tökkimättömällä Tuomaalla on epäilemättä oma lehmä ojassa.

ellauri150.html on line 221: – Jos tämä nyt on sitä maailmaa paremmaksi tekevää ”woke”-kulttuuria, johon kuuluva on alati ”hereillä”, tietoinen yhteiskunnallisesta alistamisesta ja muista epäkohdista, laskekaa minut tästä lähtien pysyvästi unikekojen porukkaan. Minä lähden nyt tästä Naantaliin, tai siis Turkusse. 

ellauri150.html on line 227: – Riisto- ja rotuongelmatkin ovat jossain aivan muualla kuin Afrikan tähdessä tai Peppi Pitkätossun neekerikuningas-isässä.

ellauri150.html on line 229: – Eikä sukupuolinen tasa-arvo edisty sillä, että heterot eivät enää saa näytellä homoja elokuvissa, tai että aina muistetaan käyttää vain ja yksinomaan poliittisesti täysin korrektia nimitystä – tällä haavaa LGBTQ+, kohta ehkä vieläkin monikirjaimisempi. Kyllä nimitys lepakko-homo-kaxineuvoinen-transu-vinokas on paljon lyhyempi ja selvempi. Ja suomalaisempi. Vielä lyhempi on "epänormaali". 

ellauri150.html on line 248: Tiedemiehet usein unohtavat olevansa tunteilevia eliöitä, joita ohjaa pohjimmiltaan sama hormoniperäinen epärationaalinen ajattelu kuin meitä kaikkia. Ei siinä paljon auta vaikka olis infomaani. 

ellauri150.html on line 257: Colette Stevens is in one word- incredible! She went above and beyond during our home purchasing process, and well beyond! She was by our side every step of… the way, making sure that we knew exactly where we were in the process, along with what the next steps would be. She was constantly in communication with us and made us feel at ease.

ellauri150.html on line 277: Elle faisait de la musique, comme la plupart des jeunes filles oisives d’à présent. Elle en faisait beaucoup et peu. C’est-à-dire qu’elle en était toujours occupée, et qu’elle n’en connaissait presque rien. Elle tripotait son piano, toute la journée, par désœuvrement, par pose, par volupté. Tantôt elle en faisait, comme du vélocipède. Tantôt elle pouvait jouer bien, très bien, avec goût, avec âme, — (on eût presque dit qu’elle en avait une : il suffisait, pour cela, qu’elle se mît à la place de quelqu’un qui en avait une). — Elle était capable d’aimer Massenet, Grieg, Thomé, avant de connaître Christophe. Mais elle était aussi capable de ne plus les aimer, depuis qu’elle connaissait Christophe. Et maintenant, elle jouait Bach et Beethoven très proprement, — (ce qui, à la vérité, n’est pas beaucoup dire) ; — mais le plus fort, c’était qu’elle les aimait. Au fond, ce n’était ni Beethoven, ni Thomé, ni Bach, ni Grieg, qu’elle aimait : c’étaient les notes, les sons, ses doigts qui couraient sur les touches, les vibrations des cordes qui lui grattaient les nerfs comme autant d’autres cordes, son épiderme chatouillé.

ellauri150.html on line 279: Dans le salon de l’hôtel aristocratique, décoré de tapisseries un peu pâles, avec, sur un chevalet, au milieu de la pièce, le portrait de la robuste madame Stevens par un peintre à la mode, qui l’avait représentée languissante, comme une fleur sans eau, les yeux mourants, le corps tordu en spirale, pour exprimer la rareté de son âme millionnaire, — dans le grand salon aux baies vitrées, donnant sur de vieux arbres, que la neige poudrait, Christophe trouvait Colette toujours assise devant son piano, ressassant indéfiniment les mêmes phrases, se caressant les oreilles de dissonances moelleuses.

ellauri150.html on line 337: Elle jouait son morceau, s’appliquant de son mieux ; et, comme elle était habile, elle y réussissait très passablement, parfois même assez bien. Christophe, qui n’était pas dupe, riait en lui-même de l’adresse « de cette sacrée mâtine (sekarotuinen narttu), qui jouait, comme si elle sentait ce qu’elle jouait, quoiqu’elle n’en sentît rien ». Il ne laissait pas d’en éprouver pour elle une sympathie amusée. (Narsismimarkkeri!) Colette, de son côté, saisissait tous les prétextes pour reprendre la conversation, qui l’intéressait beaucoup plus que la leçon de piano. Christophe avait beau s’en défendre, prétextant qu’il ne pouvait dire ce qu’il pensait, sans risquer de la blesser : elle arrivait toujours à le lui faire dire ; et plus c’était blessant, moins elle en était blessée : c’était un amusement pour elle. Mais comme la fine mouche sentait que Christophe n’aimait rien tant que la sincérité, elle lui tenait tête hardiment, et discutait mordicus (izepäisesti). Ils se quittaient très bons amis.

ellauri150.html on line 351: 17. syyskuuta 1894 turvallisuuspalvelun päällikkö Jean-Conrad Sandherrin apuri majuri Hubert Joseph Henry sai käsiinsä luettelon, joka sisälsi kaupiteltavia sotilassalaisuuksia. Myynnissä oli listan mukaan muun muassa uuden ranskalaisen 120 millimetrin tykin tarkat tiedot. Henryn mielestä tällaisia tietoja ei voinut olla kuin tykistön upseereilla. Hän alkoi tutkia papereita ja törmäsi Alfred Dreyfusin kirjoittamaan raporttiin edelliseltä vuodelta. Henryn mielestä luettelon ja raportin käsialat olivat samat, ja hän sai myös työtoverinsa vakuuttuneiksi Dreyfusin syyllisyydestä. Dreyfusiin ei luotettu, sillä hän oli juutalainen ja Elsassissa syntyneenä häntä pidettiin saksalaismyönteisenä.

ellauri150.html on line 358: Kesällä 1895 tiedustelutoimiston johtoon nimitettiin everstiluutnantti Marie-Georges Picquart. Sotilasviranomaiset olivat tajunneet, että Dreyfus oli tuomittu varsin heikoin perustein, ja Picquart lupasi käydä läpi kaiken Dreyfusilta lähteneen ja tälle tulleen kirjeenvaihdon. Hän kävi läpi myös Saksan lähetystön siivoojan toimittamia papereita. Maaliskuussa 1896 Picquart sai siivoojalta pikakirjeen kappaleita. Kirjepaperista saattoi päätellä sen tehdyn Pariisissa, sillä siinä käytettyä ohutta sinistä paperia ei saanut muualta. Kirje oli osoitettu majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházylle, mutta sitä ei oltu koskaan toimitettu perille. Kirjeessä pyydettiin Walsin-Esterházyltä ”tarkempaa selitystä kuin se, jonka annoitte ratkaisemattomasta asiasta tässä eräänä päivänä”. Picquartin aloitteesta Esterházyä alettiin varjostaa ja hänen nähtiin menevän kahdesti Saksan suurlähetystöön. Lisäksi Picquart sai elokuussa käsiinsä kaksi Esterházyn kirjettä, ja niiden käsiala oli samankaltainen kuin Henryn listassa. Henry alkoi puolestaan väärentää todisteita Dreyfusia vastaan saatuaan kuulla Picquartin yrittävän todistaa tämän syyttömäksi.

ellauri150.html on line 360: Uusista todisteista vuoti tietoja lehdistölle. Lisäksi epäilys toisesta syyllisestä kasvoi armeijassa ja hallituksessa. Picquart pelkäsi armeijan estävän hänen tutkimuksensa, ja hän valtuutti asianajajansa toimittamaan hänen keräämänsä todisteet hallitukselle. Asianajaja kertoi eräälle parlamentin jäsenelle, että sotasalaisuuksia kaupitellut lista oli todistettavasti Esterházyn kirjoittama. Parlamentin jäsen otti puolestaan yhteyttä Dreyfusin veljeen Mathieuhön. Mathieu syytti Esterházyä maanpetoksesta ja toimitti laatimansa kirjeen 15. marraskuuta 1897 sotaministerille ja johtavalle pariisilaiselle sanomalehdelle. Esterházyn vaatimuksesta koottu sotaoikeus vapautti kuitenkin hänet syytteistä nopean oikeudenkäynnin jälkeen. Tämän johdosta kirjailija Émile Zola julkaisi 13. tammikuuta 1898 L'Aurore-lehden etusivulla presidentti Félix Faurelle osoitetun kirjeen J’accuse (suom. ”minä syytän”). Zola syytti kirjeessään seitsemää korkea-arvoista upseeria ja kolmea käsialantutkijaa todisteiden keksimisestä Dreyfusia vastaan ja totuuden peittelystä.

ellauri150.html on line 364: Esterházy oli joutunut 1890-luvulla taloudellisiin vaikeuksiin epäonnistuneiden sijoitusten ja pelivelkojen vuoksi. Nämä seikat johtivat siihen, että Esterházysta ilmeisesti tuli vakooja, joka välitti maksusta salaisia tietoja saksalaisille.

ellauri150.html on line 380:       Hmm. Duckduckgo. Klik. Ei vittu ei tää kokki Ilkka Lehtola voi millään olla Ilta-Pulun sika-Lehtola? Ei, ehdin unohtaa jo etunimen, tää sika-Lehtola on Jyrki. Jyrki Jyrki, älä tyrki. Ilta-Pulun Jyrki Lehtola on monta numeroa limaisempi, setämäisempi ja kusipäisempi kuin toi kokkirepukka. Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja. Kirjoittaja on aivan käsittämätön perse. Riittää kazoa vaan sen kolumnien ozikoita, niin näkee millaisen niljakkeen kanssa ollaan tekemisissä. Vittu tälläset häiskät pitäis viedä saunan taaxe oikein kiireellisyysjärjestyxessä. Eikä sen läpyskäkään kelpaa edes perseen pyyhintään, on se sevverran virulentti liuhake. 

ellauri150.html on line 420: Dans ce méme hebdomadaire, le Petit Guide des étrangers, le 20 septembre 1913, admire et prétend que les étrangers ne peuvent qu'aimer l,'allure simple et sportive des jeunes Françaises et le Français dont le veston sanglé, le visage rasé, le cheveu plat, dégagé, le chapeau bien enfoncé témoignent d'un goût pour l'hygiene et l'action.

ellauri150.html on line 442: John Anthony Burgess Wilson  (25. helmikuuta 1917 Manchester - 22. marraskuuta 1993 Lontoo), kirjailijanimi Joseph Kell, oli englantilainen kirjailija, kriitikko, säveltäjä, esseisti ja toimittaja. Hän kirjoitti urallaan yli 50 teosta. Boris Johnsonin näköinen takkutukka. Burgessin kuuluisin teos on vuonna 1962 ilmestynyt romaani Kellopeliappelsiini (A Clockwork Orange), joka tunnetaan myös Stanley Kubrickin ohjaamana vuoden 1971 samannimisenä elokuvana. Hesburgessin elämäkerta on hurjaa luettavaa. Se oli vääpeli evp vastoin tahtoaan, alempaa keskiluokkaa. Heilui kolonialistina vähän kaikkialla, maalla merellä ja ilmassa. Appelisiinikellon koneisto sai vaikutteita Hesburgerin sota-ajan heilan kommunistisesta vakaumuxesta. Vitun Kubrick leikkas pois vikan luvun kirjasta. Se leffa oli muutenkin aivan paska.

ellauri150.html on line 457: The phrase originates from the Christian tradition regarding Saint Peter's first words to the risen Christ during their encounter along the Appian Way. According to the unnatural Acts of Peter (Vermicelli Acts XXXV), as Peter flees from crucifixion in Rome at the hands of the government, and along the road outside the city, he meets the risen Jesus. In the Latin translation, Peter asks Jesus, "Quō vādis?" He replies, "Rōmam eō sursum deorsum crucifīgī" ("I am going to Rome to be crucified upside down"). Peter then gains the courage to continue his ministry and returns to the city, where he is martyred by being crucified upside-down. The Church of Domine Quo Vadis in Rome is built upside down where the meeting between Peter and Jesus allegedly took place. The words "quo vadis" as a question also occur at least seven times in the Latin Vulgate.

ellauri150.html on line 461:       Ben-Hurista ei meinannut ensin löytyä kuin filmikäsikirjoitus. Synopsis: Judah Ben-Hur lives as a rich Jewish merchant prince in Jerusalem at the beginning of the 1st century. Together with the new governor Pontius Pilate, his old friend Messiah arrives as commanding officer of the Roman legions. At first they are happy to meet after a long time but their different politic views separate them. During the welcome parade a roof tile falls down from Judah's house and injures the governor. Although Messiah knows they are not guilty as such, he sends Judah to the galleys and throws his mother and sister into prison. What the fuck, their house was a menace! Good old Hammurabi would have had their heads off. But Judah swears to come back and take revenge. Genre: Adventure, Drama, History.

ellauri150.html on line 480:       Eugene Luther Gore Vidal (/vɪˈdɑːl/; born Eugene Louis Vidal, October 3, 1925 – July 31, 2012) was an American writer and public intellectual known for his epigrammatic wit, erudition, and patrician manner. Vidal was bisexual, and in his novels and essays interrogated the social and cultural sexual norms he perceived as driving American life. Beyond literature, Vidal was heavily involved in politics. He twice sought office—unsuccessfully—as a Democratic Party candidate, first in 1960 to the United States House of Representatives (for New York), and later in 1982 to the U.S. Senate (for California). His third novel, The City and the Pillar (1948), offended the literary, political, and moral sensibilities of conservative book reviewers, the plot being about a dispassionately presented male homosexual relationship.

ellauri150.html on line 484: Based on an 1880 novel, Ben-Hur: A Tale of the Christ, the film was directed by Hollywood great William Wyler, and screenwriter Gore Vidal was one of many who took a pass at the screenplay. In The Celluloid Closet, Vidal states in no uncertain terms that he scripted the film as a confrontation between ex-lovers Ben-Hur (Charlton Heston) and Messala (Stephen Boyd). Further, Vidal claims that, after consultation with Wyler and Boyd (but not Heston, who would have objected), he wrote one particular scene, where the estranged Ben-Hur and Messala meet again, with heavy gay subtext.

ellauri150.html on line 506: "But this repetition of the old story is just the fairest charm of domestic discourse. If we can often repeat to ourselves sweet thoughts without ennui, why shall not another be suffered to awaken them within us still oftener."— Hesp.: Jean Paul F. Richter.

ellauri150.html on line 524: He heard again, or seemed to hear, the saying of the Nazarene, "I am the resurrection and the life." And as men repeat a question to grasp and fix the meaning, he asked, gazing at the figure on the hill fainting under its crown, What resurrection? and what  life?

ellauri150.html on line 528: "The crosses are ready," said the centurion to the pontiff, who received the report with a wave of the hand and the reply,

ellauri150.html on line 541: In 30 AD, Judah returned from being a galley slave, and Esther told him that she was no longer betrothed, causing the two to fall in love again. When Judah's mother Miriam and sister Tirzah were sent to the Valley of Lepers by their jailers, Esther brought them food, and, when Judah asked about his family's fate, Esther was told by Miriam to inform him that they were dead, as Miriam did not want her son to see them in agony. When a dying Messala told Judah of his family's real fates, Judah headed to the Valley and angrily confronted Esther, who forced him to hide from his family rather than violate their wishes. On the way out of the Valley, Esther stopped to listen to Jesus' Sermon on the Mount, and she became a convinced Christian; she had an argument with Judah about his lust for vengeance and his lack of interest in Jesus' message of peace and love. However, when the two found that Tirzah was dying, they brought Miriam and Tirzah to Jerusalem to search for Jesus and hope for a cure. They were too late to reach him before he was crucified, but a sudden rainstorm miraculously healed the lepers' wounds and cured them. Ben-Hur, who was now convinced of Jesus' message, embraced Esther and his family, having decided to give up his quest for revenge.

ellauri150.html on line 551: Where got the man his confidence except from Truth?  Only three hours upon the cross, and he was dying? Eeli Eeli laama sabakhtani? Too late, too late! "It is finished! It is finished!" O reader, the man died! Reader, I married him! Ben-Hur went back to his friends, saying, simply, "It is over; he is dead."

ellauri150.html on line 567: "I would like to scare them," Iras replied. Then she drew closer to Esther, and, seeing her shrink, said, "Be not afraid. Give thy husband a message for me. Tell him his enemy is dead, and that for the much misery he brought me I slew him." 


ellauri150.html on line 579: Esther followed her eyes, and with quick perception answered, "It is yours." 


ellauri150.html on line 584: Simonides lived to be a very old man. In the tenth year of Nero's reign, he gave up the business so long centred in the warehouse at Antioch. To the last he kept a clear head and a good heart, and was successful, got lots and lots of money, became filthy rich.

ellauri150.html on line 596: During the race, Messala drives a chariot with blades on the hubs to disable his competitors. He attempts to destroy Judah's chariot, but wrecks his own instead. He is dragged behind his horses and trampled by another chariot, while Judah wins the race. Before dying, Messala tells Judah to search for his family in the Valley of the Lepers.

ellauri150.html on line 598: Judah visits the leper colony, where he confronts Esther while she delivers supplies to his mother and sister. Esther convinces Judah to not see them. Judah visits Pilate and rejects his patrimony and Roman citizenship. He returns with Esther to the leper colony, reveals himself to Miriam and learns that Tirzah is dying. Judah and Esther take Miriam and her daughter to see Jesus, but the trial of Jesus has begun. As Jesus is carrying his cross through the streets, he collapses. Judah recognizes him as the man who gave him water years before, and reciprocates. As Judah witnesses the crucifixion of Jesus, Miriam and Tirzah are miraculously healed from Esther's pee. Spare a penny for an ex-leper.

ellauri150.html on line 600: Plot summary for the 1959 film Ben Hur directed by William Wyler and starring Charlton Heston as Judah Ben-Hur and Stephen Boyd as Messala.

ellauri150.html on line 602: We start with the filmmaker's take on the birth of Christ. We see, after a bit of Roman Empire background, Joseph and Mary arrive at the census point; we see the Star of Bethlehem shine, the shepherds see it, the wise men see it; we see the Star of Bethlehem shine down; we see the filmmaker's vision of a nativity scene. Finally, we see the Star of Bethlehem dim back down, as somebody blows a shofar horn. It's very tastefully done, but still effective.

ellauri150.html on line 606: When we return, it's Anno Domini XXVI - A.D. 26. Messala, a Roman who grew up in Judea but spent most of his life in more traditional Roman enclaves, is accepting an important position in Jerusalem under the new governor of Judea; it's a hard job, since the Jews don't want the Romans there, but he feels up to it. He is visited by his childhood friend, and our hero, Judah Ben-Hur, a very important and influential Jew. They try to pick up the friendship where it left off, but there's one big problem: they no longer have anything in common besides their shared past. They are in denial about this for a while, and Judah agrees to try to get people to accept the Romans.

ellauri150.html on line 610: We meet Ben-Hur's mother and sister. We also meet his right-hand slave, Simonides, who is his business administrator and is in town for his yearly report—he's based in Antioch. He's very good at managing Judah's assets, and very loyal. Simonides' daughter Esther is with him; she is about to enter an arranged marriage, but needs Ben-Hur's approval. Ben-Hur gives it, and even throws in her freedom as a wedding present, but - having seen her as a grown woman for the first time - he sorta wants her for himself.

ellauri150.html on line 618: On learning that he is to go to Tyrus with neither a trial nor info about what's going to happen to his mother and sister, we learn that Ben-Hur's pacifism didn't survive the imprisonment. Since he hurts or kills only people who aren't of Nominal Importance, this is supposed to be tolerated. Judah demands info of Messala, and naturally doesn't get it. He protests his innocence of wanting to kill the governor; Messala knows that this is, at least, a plausible theory, but doesn't let it show. He says that Ben-Hur gave him exactly what he needed; the Jews will know that, if he can send his childhood friend to certain death at the galleys, he can do it to anyone. Judah starts to beg Messala, and gets this reply: "You beg me? Didn't I beg you for help?"

ellauri150.html on line 623: The Romans taking prisoners to the galleys are not overly concerned about anyone surviving, especially not people who knocked out their governor. At a well some distance north of Jerusalem, soldiers get watered first, then horses, and then slaves—and not Ben-Hur. He asks God for help... and in response, a young man, whose face is always turned from the camera, comes and gives him water. The audience understands that this is Jesus Himself, come to answer Ben-Hur's prayer. The Roman in charge starts to tell Him not to give Ben-Hur water, but on seeing His face, the Roman changes his mind. Ben-Hur drinks deep until it's time to move it.

ellauri150.html on line 625: More than three years later, we see Ben-Hur working one of many oars. He is going by "41" (or is that XLI?), his seat number, and he is full of hate. A Roman consul, Quintus Arrius, has boarded the ship, and it goes to war almost immediately. The consul wants Ben-Hur for a charioteer, and doesn't understand why Ben-Hur has any other hopes of life after the galleys; if they succeed in battle, he'll keep rowing, and if they don't, he'll die chained to the oar. Ben-Hur makes clear that he believes God will help him, also that he dislikes the idea of dying chained to the oar; this has a delayed effect; at the time, "back to your oar," but the consul orders him unchained after all the galley slaves had been chained.

ellauri150.html on line 639: Messala goes to find out what happened to Judah's mother and sister. They are still alive—the food disappears. But they have somehow caught leprosy. Messala orders them freed so they can go where the lepers belong, and then orders the cell burned out.

ellauri150.html on line 641: Ben-Hur's mother and sister drop by the old place and come as close to meeting up with Esther as they dare. Esther tells them Judah hasn't changed, which is at best a half-truth. They make Esther promise not to tell Judah they have leprosy; they want him to remember them as they were. Esther promises by her love of Judah (and yes, it is there). She sees him (he passed by without noticing the lepers) and "confesses" that his mother and sister are dead...

ellauri150.html on line 649: Ben-Hur seeks out Messala in the dark pit of the surgeon's bay. Messala refuses to be carried out to a proper hospital: even if it kills him, he'll see Ben-Hur one last time. The two onetime friends meet. Messala taunts Ben-Hur with the knowledge that Miriam and Tirzah are alive— but as lepers. Having had his last revenge, Messala dies. Ben-Hur goes to seek out his family, even in their horrific state. Esther meets him at the leper's cave. The family reunites as Jesus' crucifixion takes place. At Jesus' death, by a miracle, Miriam and Tirzah are healed of their leprosy. Judah renounces hatred and dedicates himself to his family— which will include Esther as his wife. All live happily ever after, except for Messala.

ellauri150.html on line 679: But the evils which We then deplored have taken in a brief space of time such widespread growth that We are compelled to address you anew, with the words of the prophet resounding as it were in Our ears: Cry, cease not, lift up thy voice like a trumpet.

ellauri150.html on line 685: 	In short, spurred on by greedy hankering after things present, which is the root of all evils, which some coveting have erred from the faith, they attack the right of property, sanctioned by the law of nature, and with signal depravity, while pretending to feel solicitous about the needs, and anxious to satisfy the requirements of all, they strain every effort to seize upon and hold in common all that has been individually acquired by title of lawful inheritance, through intellectual or manual labor, or economy in living. These monstrous views they proclaim in public meetings, uphold in booklets, and spread broadcast everywhere through the daily press. Hence the hallowed dignity and authority of rulers has incurred such odium on the part of rebellious subjects that evil-minded traitors, spurning all control, have many a time within a recent period boldly raised impious hands against even the very heads of States. etc.etc.

ellauri150.html on line 705: And now comes a bit of papal humor, "Were this the case, it would follow that to become free we must be deprived of reason." Pretty funny, huh? Ok, I see you're not laughing, but instead are scratching your head. Alright, let me paint a picture for you. Imagine a 60s hippy high on LSD, dancing wildly, and shouting out, "I'm free! I'm free!" Yes, this is one of the messages that is often repeated like a mantra in today's society, "If you want to free yourself, you have to stop thinking and just let yourself go." In 1888, Pope Leo XIII rejected this notion and even ridiculed it.

ellauri150.html on line 728:     I was actually thinking about writing an article about how the free sex movement came out of the 60s. The idea was to use the songs from Joni Mitchell's Blue album as the basis of the article. You know before that time sex before marriage wasn't not considered socially acceptable, because French letters were not reliable. I'm sure it still happened, but it was not done out in the open - at least not by "respectable" people.

ellauri150.html on line 734:     I was just reading about ephen">Stephen Hawking this morning and thinking that I should write an article about that. I was thinking of calling it "Also sprach Stephen Hawking". I've never been a fan of his. I always thought his "a brief history of time" to be an exercise in extreme egotism and pure conjecture. I actually never bothered reading it because I didn't want my mind polluted with those thoughts.

ellauri150.html on line 738:     I think it is more of a Protestant attribute than a Catholic one to interpret the Bible literally. Catholics have a more complex and mystical interpretation of the Bible. Take for example the Assumption of Mary as well as the Immaculate Conception. These are not tied into physical phenomenon, but are purely spiritual and can only be understood by faith. This is also true of substantiation and the Holy Trinity. Like the universe itself, these are mysteries that the human mind cannot comprehend. (I just checked the Catechism. The section on creation, 337-349, does not give a strict literal interpretation of the six days.)

ellauri150.html on line 744:     Finally, I have a question for you. What do you think about the Eye of Providence in Christianity, can it be a graphic representation Holy Spirit? Today my mother noticed and asked me for it, I wonder what role has had Freemasonry in Catholic church.

ellauri150.html on line 750:     Maybe the Vatican needs to get into the movie business! In the past the Vatican sponsored the works of arts of the greatest artists of the times. Today the cinema is our greatest, most technologically advanced art form and we need Christian movie directors and producers that will dedicate their art to Christ. This will never happen in Hollywood. The one exception was "The Passion" and we saw what a struggle that was.

ellauri150.html on line 754:     Ride - On Eye of Providence...    Strange that you should mention this because I came across this recently as a Christian symbol. I hate to think of this as a Freemason symbol. The only thing I can tell you is that the Church can and does adopt pagan symbols and changes their meanings. Similar to the way in which sinners can be converted to Christianity, so also can these symbols be converted. In reference to the Eye of Providence however, this symbol is much more closely associated with Freemasonry now.     Freemasonry has been consistently repudiated by the Catholic Church. In fact Pope Leo XIII wrote an encyclical specifically condemning it in his 1884 HUMANUM GENUS (on Freemasonry):

ellauri150.html on line 776: taaxepäin

ellauri151.html on line 33:    taaxepäin 

ellauri151.html on line 52: This autobiography/biography was written at the time of the award and first published in the book series Les Prix Nobel. It was later edited and republished in Nobel Lectures. To cite this document, always state the source as shown above.

ellauri151.html on line 76:     Sirkat on hyviä omiatuntoja, ne reipastuvat ja saavat izeluottamusta kun niiden annetaan epäreilusti päihittää vastustajia.

ellauri151.html on line 82: As a religious man, the pastor takes the Bible very seriously and tries to preserve Gertrude's innocence by protecting her from the concept of sin. (Från konceptet måhända men inte från sin jättestora ståkuk.)

ellauri151.html on line 86: Gertrude eventually gets an operation to repair her eyesight and, having gained the ability to see, realizes that she loves Jacques and not the pastor. However, in the meantime Jacques has renounced his love for her, converted to Catholicism and become a monk. Gertrude attempts suicide by jumping into a river, but this fails and she's rescued but luckily contracts pneumonia. She realizes that the pastor is an old man, and the man that punctured her when she was blind was Jacques. She tells the pastor this shortly before her death.

ellauri151.html on line 97: Psittacism is speech or writing that appears mechanical or repetitive in the manner of a parrot. More generally it is a pejorative description of the use of words which appear to have been used without regard to their meaning.

ellauri151.html on line 107: Car d’après ce que j’entendis les premiers temps dans celle de Jupien et qui ne furent que des sons inarticulés, je suppose que peu de paroles furent prononcées. Il est vrai que ces sons étaient si violents que, s’ils n’avaient pas été toujours repris un octave plus haut par une plainte parallèle, j’aurais pu croire qu’une personne en égorgeait une autre à côté de moi et qu’ensuite le meurtrier et sa victime ressuscitée prenaient un bain pour effacer les traces du crime. J’en conclus plus tard qu’il y a une chose aussi bruyante que la souffrance, c’est le plaisir, surtout quand s’y ajoutent—à défaut de la peur d’avoir des enfants, ce qui ne pouvait être le cas ici, malgré l’exemple peu probant de la Légende dorée—des soucis immédiats de propreté. Enfin au bout d’une demi-heure environ (pendant laquelle je m’étais hissé à pas de loup sur mon échelle afin de voir par le vasistas que je n’ouvris pas), une conversation s’engagea. Jupien refusait avec force l’argent que M. de Charlus voulait lui donner. (SG 609/11).

ellauri151.html on line 113: In 1893 and 1894, Gide traveled in Northern Africa, and it was there that he came to accept his attraction to boys. (Yep, boys, he did not care for full-grown men.)

ellauri151.html on line 121: In 1924, he published an autobiography, If it Die... (French: Si le grain ne meurt). In the same year, he produced the first French language editions of Joseph Conrad´s Heart of Darkness and Lord Jim.

ellauri151.html on line 131: Mä luulen ezen claim to Nobel fame vuonna 1947 oli toi antikommunismi ennen kaikkea. In 1946, when Pierre Herbert asked Gide which of his books he would choose if only one were to survive," Gide replied, ´I think it would be my Journal.´" Beginning at the age of eighteen or nineteen, Gide kept a journal all of his life and when these were first made available to the public, they ran to thirteen hundred pages. Pääasiassa homoilua ja sen puolustelua. Gide ei koskaan bylsinyt vaimoaan Madeleinea, mutta kävi kerran jonkun nuoren neidon pukilla, ja siitti siinä yhden tyttären. Toista varvia ei tullut, vaikka neito pyyteli.

ellauri151.html on line 149: Dickensin Sirkka-joulusadussa on sokea tyttö Bertha, muze on ihan sivuroolissa, kuten kotisirkkakin. Muuten juoni on Molieremaista avioliittointrigiä, itaria misereitä ja valepukuisia tuhlaajapoikia. In the end, the mysterious lodger is revealed to be none other than Edward who has returned home in disguise. 

ellauri151.html on line 157: epub/20795/images/i05_tn.jpg" width="40%" />

ellauri151.html on line 159: Kuvassa tyhmä kantaja on menossa nirhaamaan valepukuista naapurinpoikaa muka aisankannattajana. Njoo, Sirkka muuttuu hetken ajaxi helikeijuxi ja estää vanhaa typerystä ampumasta Kaalepin valepukuista poikaa Eetua suotta mustasukkaisena pyylevästä Dot Matrix Printer-vaimosta. Kantaja oli kyllä paljon vanhempi kuin vaimo. Se Eetu olikin paxun Bertan sisko. Kenes tyttö se May sit oli? Jonkun Fieldingin. Vittu tää on kyllä turhan pitkäxi venytetty joulusatu. Dickens ilmeisesti matkii tahalteen Fieldingiä ja Scottia.

ellauri151.html on line 161: The book was a huge commercial success, quickly going through two editions. Reviews were favourable, but not all so. In an unsigned piece in The Times the reviewer opined, "We owe it to literature to protest against this last production of Mr. Dickens. Shades of Fielding and Scott! Is it for such jargon as this that we have given your throne to one who cannot estimate his eminence?" However, William Makepeace Thackeray enjoyed the book immensely: "To us, it appears it is a good Christmas book, illuminated with extra gas, crammed with extra bonbons, French plums and sweetness.This story is no more a real story than Peerybingle is a real name!

ellauri151.html on line 201: Amelie ei antanut enää pastorille eikä Kerttu vielä. Pastorin munapussit pullottivat koska Amelielta ei enää saanut vakoa. Reipas pastori haluis tehdä urotöitä mut unohtaa maxaa kauppalaskut. Amelie epäilee et asia unohtui Gertruden pikkuhousuihin. Niinkuin varmaan tekikin.

ellauri151.html on line 276: Vähän huonosti siellä riittää kirjoja ja syötävääkin hinzusti. Mutta eiköhän päättäville vaatemyttypäille aina löydy lampaanpäitä vaikka köyhemmät järsii telttakeppejä.

ellauri151.html on line 281: Dilthey a le premier noté l’importance d’un texte de jeunesse de Hegel et y a signalé comme une première esquisse de ce que sera plus tard «la conscience malheureuse». On sait quelle importance revient à la conscience malheureuse dans la Phénoménologie de Hegel, et plus tard encore dans la Philosophie de la Religion. Sous une forme abstraite la conscience malheureuse est la conscience de la contradiction entre la vie finie de l’homme et sa pensée de l’infini. « En pensant je m’élève à l’absolu en dépassant tout ce qui est fini, je suis donc une conscience infinie et en même temps je suis une conscience de soi finie et cela d’après toute ma détermination empirique... Les deux termes se cherchent et se fuient — je suis le sentiment, l’intuition, la représentation de cette unité et de ce conflit et la connexion de ces termes en conflit... je suis ce combat, je ne suis pas un des termes engagés dans le confit, mais je suis les deux combattants et le combat lui-même, je suis le feu et l’eau, qui entrent en contact et le contact et l’unité de ce qui absolument se fuit. » La conscience malheureuse qui dans la Phénoménologie trouve son incarnation historique dans le judaïsme et dans une partie du moyen âge chrétien est en effet la conscience de la vie comme du malheur de la vie. L’homme s’est élevé au-dessus de sa condition terrestre et mortelle ; il n’est plus que le conflit de l’infini et du fini, de l’absolu qu’il a posé en dehors de la vie, et de sa vie réduite à la finitude…

ellauri151.html on line 287: Im Skeptizismus erfährt das Bewußtsein in Wahrheit sich als ein in sich selbst widersprechendes Bewußtsein; es geht aus dieser Erfahrung eine neue Gestalt hervor, welche die zwei Gedanken zusammenbringt, die der Skeptizismus auseinander hält. Die Gedankenlosigkeit des Skeptizismus über sich selbst muß verschwinden, weil es in der Tat ein Bewußtsein ist, welches diese beiden Weisen an ihm hat. Diese neue Gestalt ist hiedurch ein solches, welches für sich das gedoppelte Bewußtsein seiner als des sich befreienden, unwandelbaren und sichselbstgleichen, und seiner als des absolut sich verwirrenden und verkehrenden – und das Bewußtsein dieses seines Widerspruchs ist. – Im Stoizismus ist das Selbstbewußtsein die einfache Freiheit seiner selbst; im Skeptizismus realisiert sie sich, vernichtet die andere Seite des bestimmten Daseins, aber verdoppelt sich vielmehr, und ist sich nun ein Zweifaches. Hiedurch ist die Verdopplung, welche früher an zwei einzelne, an den Herrn und den Knecht, sich verteilte, in eines eingekehrt; die Verdopplung des Selbstbewußtseins in sich selbst, welche im Begriffe des Geistes wesentlich ist, ist hiemit vorhanden, aber noch nicht ihre Einheit, und das unglückliche Bewußtsein ist das Bewußtsein seiner als des gedoppelten nur widersprechenden Wesens.

ellauri151.html on line 292: pesään lisää pökköä. Sit tulee epäilys, ja se on surkeaa, vilkas ego alkaa vilistellä mielessä, tarkkailla noita uurastajia, ja sielunrauha on samantien mennyttä. Se on syntiä.

ellauri151.html on line 298: Obgleich aber das unglückliche Bewußtsein also diese Gegenwart nicht besitzt, so ist es zugleich über das reine Denken, insofern dieses das abstrakte von der Einzelnheit überhaupt wegsehende Denken des Stoizismus, und das nur unruhige Denken des Skeptizismus – in der Tat nur die Einzelnheit als der bewußtlose Widerspruch und dessen rastlose Bewegung – ist; es ist über diese beide hinaus, es bringt und hält das reine Denken und die Einzelnheit zusammen, ist aber noch nicht zu demjenigen Denken erhoben, für welches die Einzelnheit des Bewußtseins mit dem reinen Denken selbst ausgesöhnt ist. Es steht vielmehr in dieser Mitte, worin das abstrakte Denken die Einzelnheit des Bewußtseins als Einzelnheit berührt. Es selbst ist diese Berührung; es ist die Einheit des reinen Denkens und der Einzelnheit; es ist auch für es diese denkende Einzelnheit, oder das reine Denken, und das Unwandelbare wesentlich selbst als Einzelnheit. Aber es ist nicht für es, daß dieser sein Gegenstand, das Unwandelbare, welches ihm wesentlich die Gestalt der Einzelnheit hat, es selbst ist, es selbst, das Einzelnheit des Bewußtseins ist.

ellauri151.html on line 337: Salonius-Pasternak on onnexi asunut useita vuosia ulkomailla. Hän osti kansainvälisen ylioppilastutkinnon Brysselistä, minkä jälkeen hän opiskeli Connecticutin Wesleyan Universityssä vuosina 1993–1997 ja suoritti Bachelor of Arts -tutkinnon pääaineenaan kaatiotiede. Hän palasi Suomeen suorittamaan asepalveluksen Dragsvikissä rannikkojääkärinä ja on sotilasarvoltaan latva B. Hän tunaroi joitakin vuosia Amsterdamissa teknologiatutkimusyrityksessä kunnes sai potkut ja palasi myyskentelemään jarmulkoja Yhdysvaltoihin vuonna 2001. Vuosina 2004–2008 hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja suoritti nipin napin valtiotieteiden maisterin tutkinnon.

ellauri151.html on line 384: Hamannin epäluottamus järkeen ja valistukseen johti hänet johtopäätökseen, jonka mukaan usko Jumalaan oli ainoa ratkaisu filosofian kiusallisiin ongelmiin. Hamann sai paljon vaikutteita David Humen kirjoituksista. Hänet muistetaan siitä, että hän käytti kuvaa Sokrateesta, joka väitti ettei tiedä mitään, teoksessaan Socratic Memorabilia, jossa hän arvosteli valistuksen riippuvuutta ihmisjärjestä.

ellauri151.html on line 413: Izeaiheutettua epäkypsyyttä on niin mutru suu kuin hän näyttää koko kauniille sukupuolelle ja sitä eivät 3 tytärtäni tule sietämään. Täh???

ellauri151.html on line 439: 	  Hence it happens that one takes words for concepts, and concepts for the things themselves

ellauri151.html on line 441:       If only I was as eloquent as Demosthenes, I would have to do no more than repeat a single word three times. Reason is language — Logos; I gnaw on this marrowbone and will gnaw myself to death over it. It is still always dark over these depths for me: I am still always awaiting an apocalyptic angel with a key to this abyss. Help us translate this quote!

ellauri151.html on line 443: 	  The philosophers have always given truth a bill of divorce, by separating what nature has joined together and vice versa. Help us translate this quote

ellauri151.html on line 451:       Let us assume that we invited an unknown person to a game of cards. If this person answered us, “I don’t play,” we would either interpret this to mean that he did not understand the game, or that he had an aversion to it which arose from economic, ethical, or other reasons. Let us imagine, however, that an honorable man, who was known to possess every possible skill in the game, and who was well versed in its rules and its forbidden tricks, but who could like a game and participate in it only when it was an innocent pastime, were invited into a company of clever swindlers, who were known as good players and to whom he was equal on both scores, to join them in a game. If he said, “I do not play,” we would have to join him in looking the people with whom he was talking straight in the face, and would be able to supplement his words as follows: “I don’t play, that is, with people such as you, who break the rules of the game, and rob it of its pleasure. If you offer to play a game, our mutual agreement, then, is that we recognize the capriciousness of chance as our master; and you call the science of your nimble fingers chance, and I must accept it as such, it I will, or run the risk of insulting you or choose the shame of imitating you.” … The opinion of Socrates can be summarized in these blunt words, when he said to the Sophists, the leaned men of his time, “I know nothing.” Help! TLDR!

ellauri151.html on line 475: The battle-broken district rests her eyes...		Taisteluiden väsyttämä seutu lepuuttaa silmiä...

ellauri151.html on line 490: a yellow flower creeps along a narrow			Keltainen kukka ryömii kapeasta aukosta

ellauri151.html on line 520:   Höh, olis luullut et pahan ongelma olis at bottom se et eräistä olosuhteista on apinoille aivan vitusti harmia, eli ongelma on miten päästä eroon näistä pahoista asioista ja ennen kaikkea niitä ajavista pahoista häiskistä. Mutta ei, nää teologit on valmiit nielemään koko skenen nahkoineen karvoineen ja koittavat vaan kexiä selityxiä mix tää käsillä oleva maailma on paras mahdollisista maailmoista. Helpoin selitys on tietysti toi Leibnizin ja Spinozan determinismi, eli tää on paras koska tää on ainoa. Tähän mäkin kyllä oon valmis uskomaan. Mut tälläset peliteoreettisemmat heppulit haluu nähdä maailman pelilautana, jossa nimenomaan niiden jumalalla on voittava strategia, siis sellanen joka on ainaskin sen kannalta optimaalinen (entäs little us? Kuka se sanoi että laiva joka purjehtii Alexandriaan eiole välttämättä huolissaan laivarottien mukavuudesta?). Sen strategian outcomena on tää kuunalainen meisinki, tai mixei kuunpäällinenkin, come to that, jos siellä nyt on ketään joka kiinnostaa. 

ellauri151.html on line 522: Oikeestaan tää Laren kielenkäyttö mätsää hyvin mun peliteoreettiseen pragmatiikkaan, missä myöskin "merkitys" oli "tarkoitus", eli se mihin dialoginpelaajat pyrkivät kun ne sanoo eli tekee jotakin. Kielitieteen kursseilla mulla oli eri merkityxen sortteja, lähtien tämmösestä syy-seuraus assosiaatiosta (savu merkkaa tulta) semanttisen "tää merkki tarkoittaa miesten vessaa" ja syntaktisen (myopis tarkoittaa hiirenkorvaa) merkityxen kautta tähän pragmaattiseen, joka näyttää olevan Larzallakinn mielessä. On huomattava, että peleissä pelaajalla pitää olla utiliteetteja, joita se maximoi, eli nyt sit tän teodikeakysymyxen takana on mitä jumala oikein ajaa takaa tässä hommassa, koska on lupa olettaa, että se seuraa aina sen optimistrategiaa. Toisaalta ongelmaa hankaloittaa se, että toisen opinkohdan mukaan sillä on käytössään kaikki strategiat koko pelilaudalla, et oikeastaan se vois ratkasta Hoblan labyrinttitehtävään vaan teleportoimalla suoraan Maxin auton vara-avaimien luo kiertämättä kassan kautta, tai hizi, vaan luomalla Maxille sormia napsauttamalla uuden avaimen. Tai uuden auton, tai mitä vaan. Tästä komplikaatiosta seuraa se, että sen utiliteettien pitää olla jotain tosi kieroa, joka oikeuttaa kaikki nää kiemurat, joissa menehtyneitä apinoita lentää reestä joka käänteessä. Eli näillä alkumietteillä aletaanpa lukea mitä Larella on sanottavaa tästä. 

ellauri151.html on line 531: The problem has four key presuppositions: the fact/meaning, fact/value and appearance/reality conceptual gaps and the Principle of Sufficient Reason. 

ellauri151.html on line 533: There are three traditions of conceptual antitheodicy: Kantian, Jamesian and Hamannian antitheodicies. 

ellauri151.html on line 535: Kantian antitheodicies argue that theodicism oversteps the limits of moral and theoretical human reason. Älä yritäkään ymmärtää, olet liian tyhmä. Jätä homma experteille. 


ellauri151.html on line 551: linguistic ideal forms of representation are not possible. Language is a 

ellauri151.html on line 566: themes of divine language and an epistemology of faith. 

ellauri151.html on line 593: Chalcedonian Christianity refers to the branch of Christianity that accepts and upholds theological and ecclesiological resolutions of the Council of Chalcedon, the Fourth Ecumenical Council, held in 451. Chalcedonian Christianity accepts the Christological Definition of Chalcedon, a Christian doctrine concerning the union of two natures (divine and human) in one hypostasis of Jesus Christ, who is thus acknowledged as a single person (prosopon). Chalcedonian Christianity also accepts the Chalcedonian confirmation of the Niceno-Constantinopolitan Creed, thus acknowledging the commitment of Chalcedonism to Nicene Christianity.

ellauri151.html on line 597:     Chalcedonian – those that accept theological resolutions of the Council of Chalcedon;

ellauri151.html on line 599:     Semi-Chalcedonian – those whose acceptance of Chalcedonian theological resolutions is partial or conditional;

ellauri151.html on line 651:   Yhteinen piirre mystiikkaan taipuvilla hämäräheikeillä on että pyhiä textejä ei tarvi ymmärtää samassa mielessä sanatarkkaan kuin jotain reseptiä tai käyttöohjetta, vaan riittää että tulee sellanen fiilis että "hei must tuntuu etmä tajuan", "I can relate to that", "groovy". Ikäänkuin resonoidaan textin taajuudella. Hamannin ja Ludin poinzi on että koko kieli olis sellasta. Tottahan se on aika useinkin, aika paljonhan viestinnästä menee läpi ilman että kukaan tarkastaa ymmärsikö kukaan siitä mitään, tai ainakaan ketkään 2 saman asian. Se on ihan kivaa ja okei kun ollaan pyllistelemässä jossakin ja pidetään kimppakivaa, hämäräkin kieli hoitaa tehtävänsä siellä. Silti epäilyttää pääseekö sillä tarkkudella ihan kuuhun asti. (Vai menikö sinne kukaan? Oliko se vaan salaliittoteoriaa? Onko keskitysleireillä oikeesti käytettyjä silmälaseja saippuaa ja nahkakukkaroita? Sanos se! Mitähän Hamann ja Wittgenstein olis tuumineet?)

ellauri151.html on line 677:   Vygotskylainen ongelmaa ratkaiseva apina kekkaa kaivaa banaanin ulos alle käden mentävästä reijästä käyttämällä löytämäänsä keppiä. Samalla lailla Wittgenstein kaivoi pelinsä esiin tiukahkosta reijästä ratkaistaxeen ton Straffan ruman eleen merkityxen. Esa Sariola olis ojentanut sille papukaijamerkin sekä Vygotsky-pisteitä. 

ellauri151.html on line 679: Munz  (2000) discusses Wittgenstein’s reply to Frazer at length. Frazer argues that magic is based on loose associations that lead to erroneous views on causation. According to Munz, Wittgenstein holds that the distinction between beliefs and practices cannot be made, as language  is  at  its  core  mythological.    

ellauri151.html on line 684: communication as a counter-model for religious language and uses it to criticize Frazer’s attempts to debunk religion. Religious rituals must be understood as expressive communication. Magic, religion and language are based on symbolism, as the harmony of language and reality takes place in the symbol. A religious ritual like a rain-dance symbolically represents and mythologically enacts the connection between a wish and its fulfillment, and Wittgenstein mentions sacraments like baptism in this context (RF: 125). All language is similarly symbolic and ceremonial at its core and cannot be separated from mythology. 

ellauri151.html on line 686:   Juurikin näin, loppupeleissä "Tiili!" on se tärkein sanoma, sama mitä uskotaan, kunhan tiilet tulee roudatuxi paikalle tavalla tai toisella. Pelkkä rationaalisuus ei riitä, tarvitaan myös motivointia, ja motivointi tapahtuu matelijan aivoissa, johon ei järkisana tehoa. Houkuttelu porkkanalla, pelottelu kepillä ja kimppahali toimii siihen. 

ellauri151.html on line 688:       Hein (1983: 42–49; see also Labron 2009: 53–57) also notes that Hamann and Wittgenstein use an epistemology based on faith and trust to reject the Enlightenment’s attempt to find an Archimedean point outside the world (mikäs se nyt on? Kuka sellaista kyselee?). Hamann argues that the modern subject/object split leads to an irresolvable problem of skepticism.

ellauri151.html on line 692: Language has its worth and norms through language-use, which intertwines language and reality and makes reality, mental states and rational concepts a part of the language-games.

ellauri151.html on line 696:   Sitä mä en tajua mixnää jaxaa huutaa siitä ettei privaatti kieli ole mahdollista. Mitä väliä? Tää on samanlainen opinkappale kuin et ex nihilo nihil fit. Mixei muka? Onxniillä jokin salattu teologinen merkitys? Luultavasti, eine niistä muuten pitäisi niin paljon melua. Enkyllä tiedä mikä. Jotain skeptisismiä ja solipsismiä koskeva luultavasti, ettei me olla yxin täällä, vaan pörrätään pesän yhteispörinää. No ei siihen mitään argumenttia tarvita. Vaan pöljä voisi muuta ajatella. Eihän tältä somepöhinältä enää edes kuule omaa ääntänsä. 

ellauri151.html on line 704: 4. Preached repentance, water baptism, keeping the Law, forgiving others, and faith in who He was as necessary for salvation4. Preached faith alone in the death, burial, and resurrection of Christ as necessary for salvation

ellauri151.html on line 705: 5. Had Jews as His audience (a couple exceptions)5. Had Gentiles as his primary audience

ellauri151.html on line 714: Katolisille tyypillistä on paavi,  Marian palvonta, pyhimyxet, kaikki toi sälä mitä vastaan protestantit protestoi.   Porvarillisen kaupankäynnin kannalta tärkein innovaatio oli omatunto, eli päätä ize. Kumpis tätä saarnas paremmin Jeppe vaiko sen izekorotettu luutnantti?

ellauri151.html on line 716: Mut kuunteleppa tätä Don Samdahlia:

ellauri151.html on line 758:   Vai olisko se sittenkin ihan vastoin päin? Sillä vähän päästä past. siteeraa Peeevelin 14. lukua jossa sanotaan et on ihan okei syödä porsasta tai olla vegaani, sama se tykkääkö imuttaa nakkia vai nuolla sämpylää, kyllä Jeppe tarjoaa sinapit ja kezupit, ja tiskaakin vielä astiat jälkeenpäin. Past. miälestä kaikki on ookoo mikä ei aiheuta harmia lähimmäiselle ml. kaikista lähimmäisimmän eli izensä. Taivaan papasta ei mitään puhetta. Täähän oli 1 ero Patun ja Jessen puheissa: Patun mielestä kultainen sääntö riittää yxinkin, Jesse terotti et isän miälipidettä on sentään kuunneltava ihan ensimmäisenä. Ja Jehova ei pitänyt hinaajahommista eikä edes käteenvedosta. 

ellauri151.html on line 762: Edgar Jones has manufactured the following comparison of Jesus' and  Paul's meaning differences which exposes Paul as a liar and a false prophet who did not know Jesus.  Paul's errors and false gospel are obvious to anyone who follows Jesus as teacher and listens carefully to Jesus' words.  Read very carefully, your eternal salvation depends on it! 

ellauri151.html on line 795: [40] On these two commandments depend all the law and the prophets.

ellauri151.html on line 802: [16] So it depends not upon man's will or exertion, but upon God's mercy. 


ellauri151.html on line 841: [17] Repay no one evil for evil, but take thought for what is noble in the sight of all men.

ellauri151.html on line 843: [18] he who thus serves Christ is acceptable to God and approved by men.

ellauri151.html on line 914: 19. On the number and identity of pastors (shepherds):

ellauri151.html on line 918: [11] And his gifts were that some should be apostles, some prophets, some evangelists, some pastors (shepherds) and teachers, 

ellauri151.html on line 922: [16] And I have other sheep, that are not of this fold; I must bring them also, and they will heed my voice. So there shall be one flock, one shepherd. 

ellauri151.html on line 936: 21. On total depravity:

ellauri151.html on line 958: [16] So it depends not upon man's will or exertion, but upon God's mercy.

ellauri151.html on line 964: [23] And then will I declare to them, "I never knew you; depart from me, you evildoers."

ellauri151.html on line 991: [8] Heal the sick, raise the dead, cleanse lepers, cast out demons. You received without paying, give without pay.

ellauri151.html on line 1007: * John 3:3 and 3:7 are the author's translations.  These differ from the RSV only in the expression "begotten from above" that replaces "born anew' in the RSV.  "Born anew" does not represent the fullness of what Jesus is stating here, and does not correspond to the literatal translation of the Greek, gennethenai anothen (be begotten from above). 

ellauri151.html on line 1028:     Pettyneenä Kerttu päätti tehdä seppukun. Sitten tuotiin pappia, mutta vääränväristä, mistä frater Jaakko pastorille varsin räyhäsi. Jaakko sanoi kääntyneensä poispäin papin paholaisesta, ei niinkään kohti paavia. Pettynyt pastori pyysi Amelien rukoilemaan protestanttisesti puolestaan. Amelie suostui pitkin hampain jonkun isämeidän lukemaan. Pastorin suuta kuivasi, se oli nuolaissut ennenkuin tipahti. Ei kannattaisi, ei edes aina sittenkään. Amelien olis pitänyt potkaista kykkivää pastoria navakasti persauxiin. FIN.

ellauri151.html on line 1038: Pidän urotekona, että vuonna 2013 luin Antony Bevorin kirjan Toinen maailmansota. Siinä on kaiken kaikkiaan 960 sivua. En tiennyt II maailmansodasta paljonkaan, koska hissantunneilla ei edes päästy siihen. Luulin, että kirjassa olisi enemmän poliittista historiaa, mutta ei:  Kuvataan eri taistelut yksityiskohtaisesti. En edes tajua niistä mitään; jotkut kukkulalla, jotkut joella, siellä & täällä. Sotahistorian kirjoittajat tietysti tekevät työtään, mutta yllättävää kyllä, mun tuttavapiirissä on kaksikin ihmistä, jotka ovat kiinnostuneita just taisteluista ja niiden kulusta. Siis Suomen taisteluista. Näistä yksityiskohdista, että minkä puskan takana kukakin. En tiedä heidän kiinnostuksensa syytä. Itselle kuulostaa siltä kuin olisi tietokonepeli paperilla. Vaikka just se, minkä Calle sanoi, on oleellista. Kamalaa, kuolleita ihmisiä, kummaltakin puolelta.

ellauri151.html on line 1040: Katsoin Ihantalan Ihme ohjelmaa sen verran, että näin isän 2 kertaa. Ekassa repliikissä kertoi ruumiskasoista, joissa oli suomalaisia ja venäläisiä. Että mitään niin karmeaa ei ollut ennen nähnyt. Toisessa repliikissä kertoi ohjeiden kääntämisestä. Enempää en jaksanut katsoa. Tällaisia sotaohjelmia EN katso. En oo muuten koskaan nähny Tuntematonta sotilasta. En mitään versioo. Kirjankin luin kai viiskymppisenä.

ellauri151.html on line 1064:     Rokan hahmo korostaa Tuntemattoman toista syväteemaa: kuria. Rokkaa siedetään, mutta vaientajansa hänkin kohtaa. Herra se on herrallakin. Kuri-Suomen kasvattama Vanhala on lopulta selviytyjä ja kansanvaltaisuutta edustava joukkuepelaaja. "Talis est bellum." Vitun tolvana. Bellum on neutri.

ellauri151.html on line 1114: 	Aikanaan Mordecai Meirin vaimo sai lapsen joka oli yhtä vankka ja epäsiisti kuin [uusi] isänsäkin. Vaimo leikki vauvan kanssa, leperteli "Kukkuu, kukkuu". Tarina ei ole aivan lopussa. Mordecai Meirin leski kuoli lavantautiin suuren sodan aikana. Voi murheen päivää. Äitini nyökäytti peruukki vinossa tälle uudelle lenkille päättymättömässä onnettomuuxien ketjussa, johon ei koskaan totu. Se todisti hänelle jällen kerran että elämä on pahaa unta ja että ei hyödytä tehdä syntiä luojaansa vastaan. Ehkä ei pitäisi koskaan syntyäkään... Mutta minkäs sille voi että on sntynyt? [Asiaan on paras puuttua aiemmassa vaiheessa.] Kului muutama kuukausi ja Mordecai Meirin puotiin ilmestyi vieras nainen. 

ellauri151.html on line 1125: André Gides Den trånga porten (La porte étroite, 1909) löytyi Pasilan repsahtaneen varastokirjaston vaihtohyllystä. Den  handlar om kärleken mellan Jérôme och Alissa, kusiner som har älskat varandra sedan barndomen. De är båda två starkt religiösa och delar föreställningen om att deras kärlek fullkomnas i att de delar samma hängivenhet för Gud. Ingenting att göra med att tränga penisen genom den trånga porten mellan skinkorna. Genom att älska Guda högst av allt kan de mötas på ett högre plan än i underbyxorna. Kaikki tällänen skizoilu peräreijistä on mennyt totaalisesi pois muodista kiitos toimivan naisten profylaxian ja abortin laillistamisen. Kenties se palaa nyt kun silverbäkit huolestuvat tykinruuan riittävyydestä. 

ellauri151.html on line 1131: Much of the story is written as an epistolary novel between the Protagonist Jerome and his love Alissa. Much of the end of the novel is taken up by an exploration into Alissa's journal that details most of the events of the novel from her perspective. 

ellauri151.html on line 1150: taaxepäin

ellauri152.html on line 27:     taaxepäin 

ellauri152.html on line 54: Theokritos (m.kreik. Θεόκριτος, s. noin 305 eaa.) oli antiikin kreikkalainen runoilija, joka oli kotoisin Syrakusasta. Hän oli kreikkalaisen karjapaimenrunouden perustaja ja myynti1edustaja. Joidenkin tietojen mukaan Theokritos oli Simikhoksen poika ja hänen oikea nimensä olisi ollut Moskhos. Toisten tietojen mukaan hänen isänsä olisi kuitenkin ollut Praksagoras ja äitinsä Filina. Theokritos kirjoitti 30 idyllirunoa. Niistä itse asiassa vain kahdeksan on cowboyidyllejä, vaikka Theokritos tunnetaan juuri paimenrunoudestaan. Muut runot käsittelevät muita aiheita. Yleinen aihe on poikarakkaus, ja muodoltaan runoissa on esimerkiksi dialogeja, eräänlaisia minieepoksia (epyllia) sekä ylistysrunoja hallizijoille (enkomia). Theokritokselle itselleen idylli tarkoitti pientä kuvaelmaa, epylli pientä eepoxia ja ekloge pientä otosta eli samplea. Theokritoksen runot on kirjoitettu doorilaisen murteen piirteitä sisältävällä taidekielellä. Koineeta jossa eet väännetään aax. Savveettee murrettee. Osaa runoista pidetään epäperäisinä. Paimenrunojen lisäksi Theokritoksen nimissä on säilynyt 24 epigrammia, joista 22 sisältyy Kreikkalaiseen antologiaan. Monia epigrammeista pidetään epäperäisinä. Merkittävin Theokritoksen seuraaja paimenrunoilijana on roomalainen Vergilius, joka teki paimenrunoudesta oman erillisen kirjallisuudenlajin ja lujitti Theokritoksen asemaa tämän runouden lajin piirimyyjänä. 

ellauri152.html on line 60:   Ei kuitenkaan ole kysymys mistään puunhalauxesta. Luonto on epylleissä aina kuvattu keskushenkilön näkökulmasta ja hänen välityxellään, hyvän ja pahan kriteerinä on ihminen ja hänen tarpeensa. Tämä on läntiselle kulttuurille ominainen utilitaristinen piirre, joka yhdistää Theokritoxen nykyisiin länsimaihin.

ellauri152.html on line 66:   Missä määrin Theokritoxen homoepyllit on ize koettua, ei ole ratkaistavissa. Niit on 2 kirjan lopussa ja molemmissa kertoja on harmaantunut setä, joka uikuttaa jonkun nuoren juipin perään: Minusta sinä olet ylimielinen ja röyhkeä.  Izeään se neuvoo: Tule järkiisi äläkä toimi kuin nuori, kun et kerran ole sitä. Vanhuus tulee ja tekee meidät ryppyisexi nopeammin kuin ehdit sylkästä. Mutta Afroditen käsissä olen kuin hento lehti tuulessa. Sisään vaan vaikkei seisokkaan. 

ellauri152.html on line 75: Louÿs claimed the 143 prose poems, excluding 3 epitaphs, were entirely the work of this ancient poet—a place where she poured both her most intimate thoughts and most pubic actions, from childhood innocence in Pamphylia to the loneliness and chagrin of her later years.

ellauri152.html on line 77: Although for the most part The Songs of Bilitis is original work, many of the poems were reworked epigrams from the Palatine Anthology, and Louÿs even borrowed some verses from Sappho herself. The poems are a blend of mellow sensuality and polished style in the manner of Parnassianism, but underneath run subtle Gallic undertones that Louÿs could never escape.

ellauri152.html on line 84:  who retranslated several poems without realizing they were fakes. Täähän on kuin Rudyardin Flaccus-kepponen.

ellauri152.html on line 105: Enstex en edes vastannut, ja mua hävetti, mun sydän teki ihan pahaa. Sitten vastustelin, sanoin, Ei.Ei. Käänsin päätä taaxepäin eikä pusu osunut, eikä lemmenkalu päässyt polvieni väliin. Size pyysi anteexi, pussas tukkaa, ja hengitteli kuumasti ja lähti. Ny olen yxin, kazon siihen yhteen paikkaan,  puren huuliani ja huudan nurmikkoon äänettömästi kuin Farmarien Marwan.

ellauri152.html on line 181: Sä olit meistä mustasukkiainen, Gyrinno, tyttö liian tulenpalava. Hirmusesti puketteja sä ripustit meidän ovikelloon! Sä odotit meitä porttikonkissa ja seurasit meitä kadulla. Nyt olet saanut tahtomasi, venyt rakastajan paikalla, ja sun pää tällä tyynyllä jossa on vielä toisen naisen pepun hajua. Sä olet isompi kuin se oli. Sun valasmainen ruumis hirvittää mua. Kato hei, mä annoin lopulta perixi. Joo, mä se olen. Sä voit pyöritellä mun tissejä, puristaa mun pyllyä, avata mun polvet. Mun koko ruumis on auki sun väsymättömille huulille. — Voee voe! Ääh ! Gyrinno ! Lemmen kaa mun kyyneletkin vuotaa yli! Kuivaa ne sun tukalla, älä pusi niitä, kulzi; ja lassoa mua vielä kovemmin jotten tärise. Minä aina tärisen. 

ellauri152.html on line 229: Kolminkertaisesti mystisessä kohdussa, minne miehet ei pääse, me ollaan juhlittu, yön Astarte, maailman äiskä, jumalten elämän lähde! Mä kerron siitä jotakin, mutten enempää kuin on lupa. Seppelöidyn siittimen ympärillä, n. 120 naista tasapainoilee kiljuen. Vanhat masit on miesten asuissa, toiset on tätitunikoissa. Parfyymien lemut, soihtujen käry kelluu meidän keskellä kuin pilvet. Mä itkin kuumia kyyneliä. Kaikki me heittäydyttiin selälleen Borbeijan jalkoihin. Loppupeleissä, kun uskonnollinen akti oli suoritettu, ja kun sinipunainen siitin oli uponnut uniikkiin karvakolmioon, silloin alkoi mysteeri, muttei siitä sen enempää.

ellauri152.html on line 250: Hiän riisuu sinisen hunnun olkapäiltä, mutta painaa hävyn päälle viimeistä läpikuultavaa verhoa. Nuoret miehet pyytelevät: Se heittää päätä taaxepäin. Pelkkien huilujen puupattaessa se ottaa sitä pois eka vähäsen, ja sitte kokonaan, tehden tanssiliikkeitä...

ellauri152.html on line 254: Muukalainen, turha vaivautua pitemmälle stadiin, et löydä muualta kun multa nuorempia tyttöjä ja rautaisempia ammattilaisia. Tän nimi on Sôstrata, kuuluisa tällä puolen merta. Se jonka silmät ovat vihreät kuin vihreävetisen lapsivesi. Eikö maita?  Tässä toisia, joiden silmät on mustat kuin orvokki, ja huomaa kolmen kyynärän takatukka. Eikä siinä vielä kaikki! Xanthô, avaa sorzisi. Muukalainen, sen tissit on kovat kuin kvitteni, koitappas. Ja sen kauniin masun alla, nääzä, on Kyprixen kolme ryppyä. Mä ostin sen kytkykaupassa sen siskon kaa, joka ei ole vielä naitavissa, mutta toimii apulaisena. Kautta kahden jumalattaren! Sä olet reilu kaveri. Phyllis ja Xantho, hoidelkaa tää heppuli!

ellauri152.html on line 260:   Corydon öljykangasteltassa ja keppi kädessä kazoo kiinteästi Alexista, joka haistelee sormenpäitä.

ellauri152.html on line 293:   BATTOS Milloin se mies on ruvennut havittelemaan voitonseppeleitä?

ellauri152.html on line 325:   BATTOS Niin kai se on... Hei ajahan vasikat ylös rannasta! Ne onnettomat syövät uudet versot öljypuista. Muurikki ja Mansikki! Tänne rinteelle, eikö kuulu! Liikettä sorkkiin, tai paha teidät perii! Ja taas on yxi siellä. Ollapa nyt kunnon keppi, niin johan tulisit! Hei kazo jumalauta Korydon! Iso piikki ja keskelle kantapäätä! Pahuxen tiheässä noita puskia. Sen siitä saa kun jahtaa hiehoja. No, näekkönää mitään?

ellauri152.html on line 382: est mihi disparibus septem compacta cicutis		On mulla 7 erimittaisessa pyllyssä kokeiltu kikuli,

ellauri152.html on line 386: Praeterea duo, nec tuta mihi valle reperti,		Lisäx vielä 2 kiliä, jotka mä löysin jostain kurusta,

ellauri152.html on line 397: Ipse ego cana legam tenera lanugine mala,		Mä ize poimin kepillä puusta kvitteneitä,

ellauri152.html on line 415: Ah, Corydon, Corydon, quae te dementia cepit!		Voe voe, Corydon, mikä dementia on suhun iskenyt!

ellauri152.html on line 457:   Vanhemmiltani sain todistukseksi vain pyhät kirjat joiden mukaan näin oli. Mutta kirjat olivat vain paperia ja mustetta ja ihmiset olivat ne kirjoittaneet. Tiesin jo että myös kristityillä oli kirjoja joihin oli kirjoitettu että juutalaiset olivat syntinen rotu ja ettá tuomiopäivänä he joutuisivat ikuiseen kadotukseen koska olivat hylänneet Jeesuksen. Tiesin myös kerettiläisistä kirjoista jotka kielsivät sekä Mooseksen että Jeesuksen. Veljeni Joshua joka oli yksitoista vuotta vanhempi kuin minä (kaksi tyttoä meidän välistämme oli kuollut tulirokkoon) puhui usein tästä äitini kanssa. Näissä kirjoissa väitettiin että maailma oli miljoonia vuosia vanha, satoja miljoonia (oik. miljardeja). Ihmiset eivät polveutunect Aadamista vaan apinoista. Jumala ei ollut luonut maailmaa kuudessa päivässā vaan maa oli repeytynyt irti auringosta ja sen jäähdyttyä miljoonia vuosia sen pinnalle oli kehittynyt elollisia olentoja. Muinaisolentojen jälkiä löydettiin kivistä ja meripihkasta. Neljäkymmentä ja viisikymmentä miljoonaa vuotta sitten eläneiden eläinten luita ja sarvia löydettiin. Mooses ei ollut erottanut Punaista merta, Joosua ei ollut pysäyttänyt aurinkoa Gibeonissa eikä Messiasta tulisi koskaan. Veljeni ei puhunut Jumalan ihmeistä vaan luonnon ihmeistä. Miten mahtava ja suurenmoinen luonto oli! Tähdet joiden valo tavoitti meidat miljoonien vuosien kuluttua. Kaikki mikä oli olemassa: ihmiset, koirat, siat, luteet, meri, joet, vuoret, kuu olivat osa tátä luontoa.

ellauri152.html on line 474: Äiti näytti siltä kuin olisi saanut jotakin pahanmakuista suuhunsa, "Kuinka sinä kehtaat verrata heitä - epäjumalanpalvojaa patriarkka Moosekseen? Voi minun päiviäni! Miti minun oma lihani ja vereni sanookaan..."

ellauri152.html on line 476: "Kuule nyt, äiti. Ei Buddha ollut mikään epäjumalan palvoja, vaan hyvin syvällinen ajattelija. Hän ajatteli samoin kuin meidän omat profeettamme. Ja Konfutse taas... 

ellauri152.html on line 512: Noissa usein käydyissä keskusteluissa väitteet nujersivat toisensa ylen helposti, sillä kaikki perustui helposti kumottaviin siteerauksiin. Minä olin vaiti ja pidin oman pääni. Tosin kristityt olivat epäjumalanpalvojia mutta kyllä kuningas Daavid oli tosiaan tehnyt syntiä. Ja asuessaan omassa maassa juutalaisetkin olivat tappaneet (ja tappavat). Ja oli totta että joka uskonnolla oli oma profeettansa, mutta kuka tiesi ketkä heistä olivat tosiaan puhuneet jonkun jumalan kanssa? 

ellauri152.html on line 563: American children's television animations in which the biblical story of Haman is told include the "Queen Esther" episode of the series The Greatest Adventure: Stories from the Bible (1985-1992), where he is voiced by Werner Klemperer, and the computer-generated series VeggieTales (2000), in which he is portrayed by "Mr. Lunt" during the episode "Esther, the Girl who Became Queen". 

ellauri152.html on line 573: Ahasvérus dit le Juif errant est un personnage légendaire, condamné à l'errance éternelle pour avoir refusé à Jésus marchant au supplice de se reposer sur le seuil de sa maison.

ellauri152.html on line 574: Ce mythe, qui paraît fort ancien et dont certains érudits vont chercher l'origine jusque dans l'Inde bouddhique, se précise à partir du xiiie siècle dans l'Historia major du bénédictin anglais Matthieu Pâris. sous diverses formes. C'est dans les pays de langue allemande que la figure d'Ahasvérus connaît la plus grande faveur, à la suite d'une version de la légende due à Chrysostomus Dudulaeus qui présente l'aventure du « Juif éternel » (1602) comme un récit quasiment autobiographique. La traduction française de ce livre imposera l'expression « Juif errant » (1609). Dès lors, la légende se répand par l'imagerie populaire et les estampes, les complaintes, dont la plus célèbre est celle d'Isaac Laquedem. Le Juif errant, qui personnifie le destin du peuple juif depuis le christianisme, a inspiré de nombreux écrivains : Wordsworth, Goethe, Eugène Sue, Apollinaire. Cette figure légendaire n'a cessé d'alimenter, à l'encontre des Juifs, une dangereuse satire sociale. Elle est, pour une part, responsable de la genèse de l'agitation antisémite des temps modernes. Pour en savoir plus, voir l'article antisémitisme.  

ellauri152.html on line 579:       Paikka paikoin Bet Dinin loppupuolella alkaa epäilyttää, että Bashevis on sittenkin kaikesta huolimatta narsisti. Se mm. näyttää mielellään lukevan Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Ja se manipuloi kavereitaan hederissä kuin Joosef veljiään. Thomas Mannin Joosef oli sekin ilmiselvä narsisti, niinkuin Tomppa izekin. Ja homokin se oli. Hmm. 

ellauri152.html on line 585:  Yeshiva Boy moves fluidly between referring to the main character as Yentl or Anshel depending on context, which is a great detail. There are times when she’s referred to as Anshel for long stretches of time, and the same for Yentl. The movie, not having third person narration, is a different beast. I take my cue from the story and use both names, depending on the context of what I’m talking about—for example, if Yentl is definitely seen as Yentl by the story in that moment, or as Anshel, or ambiguously as both. That’s a very subjective choice to make each time you write her name! But that question, the fact that you have to ask it of yourself and the fact that it’s not always clear, is to me a crucial part of Yentl’s character.

ellauri152.html on line 597: But when I finally read the story for the first time… a new world opened up. Oh, it’s so gay in so many ways! It’s less detailed than the movie in many areas, but in other places it has glorious details that were totally excised from the movie. In the story, all the women in town have crushes on Anshel! And whether you read Anshel as a woman, a man, or a nonbinary person has a huge effect on your perception of that detail!

ellauri152.html on line 601: Meanwhile, the movie has Yentl entirely evade the situation by telling Badass that despite what everyone says, they don’t have to sleep together, then convincing Badass that she (Badass) doesn’t want to have sex, and—when Badass expresses interest in having sex anyway—exhausts her with Torah study so she’s too tired to think about it.

ellauri152.html on line 603: And, oh f-ck, there is so much to talk about in this section. The importance of consent here, when Yentl lets Badass know she doesn’t need to do anything she doesn’t want to, both according to her husband and according to Jewish law—that’s good, that’s meaningful. Then we even get recognition that feminism doesn’t just mean validating women who don’t want sex, but also validating women who do want sex! Badass starts to have feelings for Anshel and proposes sleeping together herself, on her own terms. The movie is not always kind to Badass—in many ways she is a stereotype for Yentl to play off of—but this is a place where Yentl‘s feminism succeeds: Badass wants to have sex, and that’s fine.

ellauri152.html on line 605: Or it would be fine if the movie didn’t play it for laughs. The movie puts Yentl in multiple awkward situations where she has to perform verbal and physical gymnastics to keep people from seeing her without clothes, that gross classic trope whereby trans characters are outed all the time in fiction. As always, the movie drags this scene out into a whole joke, that Yentl has to scramble to prevent Badass from finding out she’s a woman because Badass wants to have sex with her, a woman, isn’t that just soooooo funny? On multiple levels, I am unamused and unhappy.

ellauri152.html on line 643: Reb Natan of Breslev, following the teachings of Rebbe Nachem, offers a deep and revealing explanation of Rabbeinu Tam's Tefillin.

ellauri152.html on line 656: The dog originally created the world to run through strict judgment, din. However, since the dog knew that the world could not endure such harsh conditions, He decided to incorporate the spiritual energies of compassion too, as the verse states, "These are the products of the heaven and earth when they were created in the day that Hashem's (i.e. the dog's denoting kindness and mercy, not the dog's denoting strict justice) din made earth and heaven." (Bereishit 2:4) According to the original creation plan a person would be judged strictly on his own merits. There would be no bending of the rules; no concept of leniency; no looking the other way or giving another chance. Strict justice would dictate that a person be severely punished for even the "slightest" infraction of the dog's willy.

ellauri152.html on line 668: These rare individuals are capable of adhering to the dog's willy despite the unrelenting trials, afflictions, and massive assaults hurled at them from the forces of evil. The patriarchs were such exceptional individuals, they followed this path, unassisted by the dog, as the verse says, "He Yaakov said, 'O dog the name of Hashem containing the spiritual energies of harshness before Whom my forefathers Avraham and Yitzchak walked ...

ellauri152.html on line 683: The spiritual energies accessed by wearing Rabbeinu Tam's Tefillin draw the spiritual energies associated with such spiritual giants as the patriarchs and Rebbe Akiva - spiritual giants who were able to serve the dog despite living under the realm of severity. Rabbeinu Tam's Tefillin are much holier than Rashi's Tefillin and therefore, have better reception, they can access the spiritual energies of the dog's first thought, the world of din.

ellauri152.html on line 687: In Rashi's Tefillin, however, the paragraph of compassion precedes the paragraph of harshness. This alludes to the way the dog presently runs the world - with compassion. Since most people are dependent on the dog's compassion for their very existence, the halacha is according to Rashi's view. Therefore, the obligation to wear Tefillin is fulfilled through donning Rashi's Tefillin. They're like basic earplugs. 

ellauri152.html on line 702: Reb Nathan explains that there is no contradiction. Contrary to popular opinion, true humility does not mean yielding in every situation and acting "like a doormat.' True humility is found in the ability to respond appropriately to each situation. There are situations where the proper response is to be bold, courageous, and unyielding. And there are other situations where the proper response is to be yielding, gentle, and meek. Depending on what your chances of winning are. 

ellauri152.html on line 758: Aaron Zeitlin (3 June 1898 – 28 September 1973), the son of the famous Jewish writer Hillel Zeitlin and Esther Kunin, authored several books on Yiddish literature, poetry and parapsychology. Aaron kirjoitti laulun joka oli Joan Baez mustavalkoisella vinyyliläppärillä, nimeltä Dona Dona daa. En ymmärtänyt siitä sanaakaan, en tiennyt sen yhteyxistä holokaustiin,  mutta silti se teki minuun(kin) syvän vaikutuksen.  Dona donai --- Don Adonai tietysti! Iiskoon teki syvää vaikutuksen Spinoza. Ujot ihmiset ovat kokemukseni mukaan toisinaan tavattoman rohkeita.

ellauri152.html on line 762: taaxepäin 


ellauri153.html on line 27:     taaxepäin 

ellauri153.html on line 143:     Muuten kuin kepin avulla, miten voi sen oma keppi seisoa? 


ellauri153.html on line 207:     Ja sulje silmät kaikilta muilta hepuilta. 


ellauri153.html on line 218: 1 toinen hörhö kaiuttaa kommenttikentässä: Saadi on 1 mun suosikkipoeettoja. Jumalalliseen ykkösyyteen herääminen on seuraava steppi apinalajin hengellisessä evoluutiossa. Mun sydämmen uskonto on ilmaistu näissä sanoissa …

ellauri153.html on line 227: Ällöttävää apinapesän huurua. Tällänen lässytys on musta yxinomaan puuduttavaa. Miten tääkään heppu ei ole saanut sanotuxi MITÄÄN mainittavaa, vaikka on länkyttänyt paperirullakaupalla? Olixe juonut liikaa Shirazia? Ainoa joka vähän nauratti oli toi vanha mies kepillä. 

ellauri153.html on line 234: Saadi is recognized for the quality of his writings and for the depth of his social and moral thoughts. YÄK! Siltä sen törinät just kuulostaa.

ellauri153.html on line 238:   Rendez-vous ruusutarhassa. Kumpi myttypäistä on Sanaseppo?

ellauri153.html on line 260: Bustan is entirely in verse (epic metre). It consists of stories aptly illustrating the standard virtues recommended to Muslims (justice, liberality, modesty, contentment) and nostalgic reflections on the behavior of dervishes and their ecstatic practices. Gulistan is mainly in prose and contains stories and personal anecdotes. The text is interspersed with a variety of short poems which contain aphorisms, advice, and humorous reflections, demonstrating Saadi's profound awareness of the absurdity of human existence. The fate of those who depend on the changeable moods of kings like Atabak Abubakr is contrasted with the 4 degrees of freedom of the dervishes.

ellauri153.html on line 276: Muutamien päivien kuluttua saapui Sextus Kollatinuksen tietämättä Kollatiaan ja raiskasi Lucretian. Hänen lähdettyään kutsui vaimo isänsä, miehensä sekä muutamia sukulaisia, kertoi heille häväistyksensä, vaati heitä kostamaan ja sysäsi itse puukon sydämeensä. Todistajain joukossa oli myös kuninkaan sukulainen Brutus. Hän oli ainoastaan siten säilynyt kuninkaan epäluuloiselta julmuudelta, että oli tekeytynyt mielipuoleksi. Brutus nyt veti puukon pois haavasta ja vaati läsnäolijoita karkottamaan Tarkviniusten sukua ja lakkauttamaan kuninkuuden. Siitä alkanut kapina onnistuikin pian siinä. Kapinaa johtivat Lucretian mies Lucius Tarquinius Collatinus ja Lucius Junius Brutus. Heistä tuli Rooman ensimmäiset konsulit. Tarquinius yritti palata valtaan useaan otteeseen ja sai aikeissaan tukea etruskeilta.

ellauri153.html on line 286: Tarquin aloitti valtakautensa kieltäytymällä hautaamasta kuollutta Serviusta ja tappamalla sitten useita johtavia senaattoreita, joiden hän epäili olevan uskollisia Sertiukselle. Koska hän ei korvannut surmattuja senaattoreita eikä kuullut senaattia hallitusasioissa, hän pienensi sekä senaatin kokoa että auktoriteettia. Perinteen katketessa Tarquin tuomitsi pääomarikokset pään poistolla ilman neuvonantajien neuvoja ja aiheutti pelkoa niiden keskuudessa, jotka saattavat ajatella vastustavansa häntä. Hän teki voimakkaan liittolaisen, kun hän kihlasi tyttärensä Octavius Mamilius Tusculumissa, joka oli latinalaisten päälliköiden merkittävimpiä.

ellauri153.html on line 292: Isän vastauxesta alkoi meemi, joka tunnetaan nimellä "pitkä unikon oireyhtymä" eli "Jantelagen", jossa epätavallisia ansioita omaavia henkilöitä vastaan asiattomasti hyökätään tai paheksutaan saavutustensa vuoksi. Se saa nimensä Livyn jaksosta, jossa Tarquinin sanotaan ohjeistaneen poikaansa Sextusta heikentämään Gabi Sandun kaupunkia tuhoamalla sen johtavat miehet. Herodotuksesta, jonka historiassa on samanlainen tarina, jossa on mukana vehnän korvat unikon sijasta, on ehkä lainattu aihe, jossa käytetään tahatonta sanansaattajaa tällaisen viestin toimittamiseen metaforan kautta, jossa päät katkaistaan korkeimpien unikkojen leikkaamisesta. Kierkegaardin pelossa ja vapinassa on kohta Livyn versiosta tarinasta. Fear and termbling on vitun suosittua Raamatussa, sitä löytyy sieltä kokonaista 19 sivua. Fear and loathing in Las Vegas raportoi E.Saarisen ihannoima gonzo-kirjailija. Nää on vahvoja meemejä. 

ellauri153.html on line 296: Erään tarinan mukaan Cumaean Sibyl lähestyi Tarquinia, joka tarjosi hänelle yhdeksän profetiakirjaa kohtuuttomaan hintaan. Tarquin kieltäytyi äkillisesti, ja sibyl jatkoi kolmen polttamista yhdeksästä. Sitten hän tarjosi hänelle jäljellä olevia kirjoja, mutta samaan hintaan. Hän epäröi, mutta kieltäytyi taas. Sitten sibyl poltti vielä kolme kirjaa ennen kuin tarjosi hänelle kolme jäljellä olevaa kirjaa alkuperäiseen hintaan. Viimeinkin Tarquin hyväksyi, tällä tavalla Sibylline-kirjojen hankkimisen. Tää on tosi amerikkalainen tarina, ei ihme että jenkit ovat republikaaneja. 

ellauri153.html on line 300: Cilerien tribunena Brutus oli kuninkaan henkilökohtaisen henkivartijan päällikkö ja hänellä oli oikeus kutsua roomalainen comitia. Tämän hän teki, ja kertomalla kansan erilaisista epäkohdista, kuninkaan vallan väärinkäytöksistä ja lietsomalla yleisön mielipiteen tarinalla Lucretian raiskauksesta Brutus taivutteli kooman kumoamaan kuninkaan imperiumin ja lähettämään hänet maanpakoon. Tullia pakeni kaupungista väkijoukon pelossa, kun taas Sextus Tarquinius, hänen tekonsa paljasti, pakeni Gabiin, jossa hän toivoi roomalaisen varuskunnan suojelua. Hänen aiempi käytöksensä siellä oli kuitenkin tehnyt hänestä monia vihollisia, ja hänet murhattiin pian. Kuninkaan sijasta comitia centuriata päätti valita kaksi konsulia pitämään valtaa yhdessä. Lucretius, kaupungin prefekti, johti ensimmäisten konsulien, Brutuksen ja Collatinuksen, valintaa.

ellauri153.html on line 304: Tämän epäonnistumisen jälkeen Tarquin kääntyi Clusiumin kuninkaan Lars Porsenan puoleen. Porsenan marssi Roomassa ja roomalaisten urhea puolustus saavuttivat legendaarisen aseman, mikä johti Horatiuksen tarinaan sillalla ja Gaius Mucius Scaevolan rohkeuteen. Tilit vaihtelevat siitä, tuliko Porsena lopulta Roomaan vai estettiinkö se, mutta nykyaikainen stipendi viittaa siihen, että hän pystyi miehittämään kaupungin lyhyesti ennen vetäytymistä. Joka tapauksessa hänen ponnisteluistaan ei ollut hyötyä maanpaossa 

ellauri153.html on line 325: “God is good” means that God is committed to the world, healing it and repairing suffering so that 

ellauri153.html on line 330: The opposition of God and evil is narrative and strategic, and not conceptual. “God exists” and 

ellauri153.html on line 349:   
If the situation is (question Job, disaster, question God, Answer), Job moves. He can either play (Recognize God without PSR Principle of Sufficient Reason, kz. Schopenhauerin väitöskirja plus infra, or (⌐Recognize God without PSR), i.e. recognize that God can reach His goals of repairing suffering and the claim that God must be rejected for evil without reasons is false. If Job plays (⌐Recognize God without PSR), Job and God lose. If Job plays (recognize God), the evil (challenge) is taken out of play.

ellauri153.html on line 358:   
“God is omnipotent” is true at game history w if and only if God has a winning strategy in the justice-of-God game G. Tässähän se tapahtuu se suuri lässähdys. Muka omnipotentti jumala saa häthätää saatanasta matin loppupeleissä. Matkan varrella isokyrpäinen valas voi syödä vaikka kaikki sen nappulat paizi kurkon, joka jää viimeisenä laudalle. Aika lohduttavaa sen muulle tiimille. One can make a few clarifying remarks about the structure of the game. The form of the game is  relatively simple: it’s an ordinary extended-form perfect information game. tuskinpa Jobilla oli täydellistä informaatiota pelitilanteesta tai edes pelin säännöistä, muista pelaajista puhumattakaan. Aika isoja informaatiojoukkoja oli niiden kalloissa. Sitäpaizi ei luonnossa pelaajat siirrä vuoronperään, vaan koko ajan, niinkuin differentiaalipeleissä. . The goal is here not to go deeply into technical details, but to construct an übersichtlich representation for the theological  grammar of biblical stories and to highlight the uses of terms like “good” and “omnipotent” in  them. The game or model can then be used as a simplified fragment that can be projected onto, contrasted with and used to interpret biblical stories. The point of this clarification is to highlight  the grammar of the divine properties “good” and “omnipotent” within the logic of the struggle myth, and to get the consistency of {God is good, God is omnipotent, There is chaotic evil} as in the Book of Job. The argument needs two assumptions. First, the games between God, humans and creation are genuine dialogues. Paskanmarjat, ei nää ole edes mitään signaling gameja, puhumattakaan dialogipeleistä. Olis kannattanut lukea mun väitöskirja Dialogue Games, siinä on oikeeta sananvaihtoa. The players answer each other and thus have to take turns in making moves and participating in them. Then the game of Job and the struggle against chaos is in extended form to represent the sequence of the debate, and its resolution gives the drama of the fight against kid chaos. Second, the properties of God like “omnipotent” and “good” are defined against the background of Job’s encounter with God and the struggle against chaos. This redefinition builds on both James’ reinterpretation of the properties of God in terms of religious practices, and also of Job’s new world of faith in the encounter. Job’s encounter with God and the struggle against chaos are modelled in the game, so such properties of God as “good” and “omnipotent” are then internal to the game. Missä kohtaa Jopilla on tässä jotain pelivaraa? Montako valintaruutua Jobilla edes on: Marise-älä marise, ja Pyllistä-älä pyllistä. Siinä kaikki. Jotta jumalan tiimi voittaisi, sen pitää ensin marista ja sit pyllistää. Nain on meidankin elamassamme! Marise mitä mariset, mut muista pyllistää!

ellauri153.html on line 371: capture the concept of pointless evil: an evil without a sufficient reason. For a refutation of 

ellauri153.html on line 374: the ept of absolute meaninglessness: s cannot be given an interpretation at all, since 

ellauri153.html on line 397: acceptable theodicies, but God is taken to allow evils only, if they aim at a greater good. van 

ellauri153.html on line 402: “God’s megaphone” to pressure human beings into accepting His salvation. Hyvä imizi. Pystyy ihan näkemään dogin mylvimässä kovaääniseen: hajaantukaa! Ei täällä ole mitään nähtävää! Law an order. Tää on taas tällästä teismiä: jumalan pyjama on tarttunut sen ize keximän koneen rattaisiin. Sorry folks, tässä nyt vaan kävi näin, lämpöverkko on epätasapainossa, eikä taulu kestä lisää sähkölaitteita, mutta voin tuoda teille lisäpattereita. Even horrendous evils 

ellauri153.html on line 410: These examples illustrate, how deeply the ideal of sufficient reasons has become a 

ellauri153.html on line 421: action must be independently determined on this model. Second, the use of God’s plans and the 

ellauri153.html on line 469: Nyt alkas sitten saarnaosuus. Rukoilkaamme. Mä lakkasin jossain vaiheessa edes teeskentelemästä kirkonpenkissä kädet ristissä pää köyryssä hartaan näköstä. Herra näki kuitenkin sieluuni ja ettei siellä ollut ketään kotona. Vaan riepumatot rytyssä. Mutta ensin kirjeitä ja sanomia pikkuprofeetoilta eli Lassin peukuttamilta hämärämiehiltä.

ellauri153.html on line 472: the unnatural use of abstractions, by which our concepts of things are as maimed as the name of the Creator is 

ellauri153.html on line 475: “The problems arising through a misinterpretation of our forms of language have the character of depth. They are deep 

ellauri153.html on line 476: disquietudes; their roots are as deep in us as the forms of our language and their significance is as great as the 

ellauri153.html on line 479: The problem of evil has been shown to be a deep problem in Wittgenstein’s sense. Vittu näitä kielimiehiä. Tulee mieleen 60-luvun hammastahnamainos, jossa ehdotettiin kielikoetta, että onko etuhampaat Hamannin harjan ja lipeäsaippuan (Malakia 3:2) jälkeen enää tahmaiset. Syvältä, indeed. Syvällisyys on suunnilleen yhtä ällösana kuin humanismi (alla). The existence of 

ellauri153.html on line 534: reasons and a consistency proof does not necessarily depend on theodicism. Theodicism can be 

ellauri153.html on line 554:   Now that the problem of evil has been exposed as a conceptual confusion, the way is clear for a  Jamesian science of religions and worldviews. The methods of grammatical description can be  extended to the practices and ways of sense-making in different worldviews: how they give  meaning to moral practices and how do they approach the intelligibility of the world? What  practical responses do they have for coping with evil? For example, the grammar of seeing-as for  models and metaphors can be applied to the metaphors in the Hebrew Bible for God’s activity to  understand what it is to see the world as God’s creation. The grammar of virtues can be used to  describe Buddhist practices and explore, how these approaches contribute to the human good.  Similar approaches can be taken to secular worldviews as well. These descriptions can then be used  to assess the worldviews through dialogical encounters between them. However, one thing should  be clear. There is no point in devaluing the world by arguing for the meaninglessness of life or  atheism on the basis of evil, or in giving justifications for evils that can stand in the way of divine or  human meliorist projects of fighting for justice. To paraphrase the judgment of the Divine Judge in  the Book of Job, such approaches are not even wrong. They are as meaningless as life itself.

ellauri153.html on line 556: So we can do as Ludi Wittgenstein and start seeing the evil Bugs Bunny as the good Scrooge McDuck. James, hyi, epämiellyttävä farmarihousuinen optimistijolla, Will-to-Believe jenkki pragmaatikko luottokortteineen ja kehruujennyineen. Sellaistako tääkin lassipalloilija lopultakin peukuttaa? Niinpä tietysti.

ellauri153.html on line 564: Kun pakko on niin siepataan, ei tarpeetonta milloinkaan.

ellauri153.html on line 581: Jos turkin sieppaa, haittaa tee ei tuo, kun muu jää sikseen

ellauri153.html on line 591: Ryöstely on ohi, ja hiljaisuus laskeutuu Kardemummaan. Sotilaspoikien teltat kahahtelevat epäilyttävästi iltapäivän tuulessa. Kuningas Saul on kutsunut luokseen "muutamia miehiä", joiden joukossa on hänen vanhin poikansa Jonatan. Nuori taimen, Daavid, kertoo intoa pursuten, mitä on tapahtunut. Saul kuuntelee herkeämättä, jottei sanaakaan mene ohi korvien. Mutta mitä Jonatan ajattelee? Hän on saanut monia peräänvetoja Jehovan armeijassa pitkän uransa aikana. Kunnia tämänpäiväisestä varvista kuuluu kuitenkin tälle nuorukaiselle. Daavid on taklannut Goljat-nimisen jättiläisen! Jepu jee! Onko Jonatan kateellinen Daavidin saaman jättestor ståkukin vuoksi?

ellauri153.html on line 601: Jonatan on varmasti surrut syvästi Saulissa tapahtunutta muutosta, sillä he olivat olleet hyvin, hyvin, hyvin läheisiä (1. Samuelin kirja 20:2). Hän luultavasti pelkäsi, että Saul voisi aiheuttaa vahinkoa Jehovan valitulle kankulle. Saisiko kuninkaan tottelemattomuus hänen alamaisensakin poikkeamaan väärälle tielle ja menettämään Jehovan suosion? Tämä oli epäilemättä vaikeaa aikaa Jonatanin kaltaiselle anusaukon miehelle.

ellauri153.html on line 613: Saul piti Daavidista aluksi hyvin, hyvin, hyvin paljon ja nimitti hänet armeijansa johtoon. Ajan mittaan Saulin kuitenkin voitti vihollinen, jolle Jonatan ei ollut antanut periksi: peniskateus. Taistellessaan Israelin vihollisia palestiinalaisia vastaan Daavid kulki voitosta voittoon. Häntä ylistettiin ja ihailtiin. Jotkut israelilaisnaiset jopa lauloivat: ”Saul on surmannut tuhansia, Daavid kymmeniätuhansia.” [Jee jee! Vitun GT sählämit! On siinäkin ilon aihetta!] Se ei ollut Saulin lempilauluja! Raamattu kertookin: ”Siitä päivästä lähtien Saul suhtautui Daavidiin epäluuloisesti.” (1. Samuelin kirja 18:7, 9.) Saul pelkäsi, että Daavid yrittäisi anastaa häneltä kullikuninkuuden. Se oli kuitenkin turha pelko. Vaikka Daavid tiesi, että hänestä tulisi Saulin peräsmies, hän ei koskaan edes harkinnut Jehovan liukkaaxi voiteleman kuninkaan rotkauttamista.

ellauri153.html on line 615: Saul laati juonen Daavidin surmaamiseksi taistelussa, mutta juoni epäonnistui. Daavid voitti taistelun toisensa jälkeen, tappoi yhä enemmän porukoita,  ja verenhimoiset tuppikulli apinat kunnioittivat häntä yhä enemmän. Seuraavaksi Saul yritti saada kaikki talouteensa kuuluvat, niin palvelijat kuin vanhimman poikaystävänsäkin, mukaan salajuoneen, jonka avulla Daavidista päästäisiin eroon. Jonatan on varmasti ollut valtavan pettynyt nähdessään, miten hänen isänsä vekotin toimi. (1. Samuelin kirja 18:25–30; 19:1.) Jonatan oli uskollinen poika mutta myös uskollinen ystävä. Kummalle hän nyt olisi uskollinen: pedofiili isälleen vai poikaystävälleen?

ellauri153.html on line 631: Jonatan pysyi uskollisena eikä antanut periksi kuin "izekkyydelle". ["Izekkyys" on tietysti peitenimi naimapuuhille.] Kaikkien Jumalalle uskollisten apinoiden vihollinen, Saatana, olisi varmasti halunnut nähdä Jonatanin munan kuten Saul ja keskittyä persvakoon ja kullin sijoitteluun siihen. Saatana vetoaa ihmisten "izekkyyteen" – ja suorastaan nauttii siitä. Hän sai esivanhempamme Aadamin ja Eevan lankeamaan "izekkyyden" ansaan.  (1. Mooseksen kirja 3:1–6). Jonatanin taipumattomuuden on täytynyt olla Saatanasta todella kiihottavaa! Vastustatko sinä tällaisia houkutuksia? "Izekkyys" on nykyään oikea pandemia (2. Timoteukselle 3:1–5). Jonatanin epäperäinen "izekkyys" ja ruskokielisyys ovat jäljittelemisen arvoisia!

ellauri153.html on line 687: 4 Abigail ja Nabob eivät sopineet hyvin yhteen. Nabob olisi tuskin voinut valita parempaa vaimoa, kun taas Abigail havaitsi olevansa naimisissa miehen kanssa, jota kelvottomampaa sai hakea. Nabobilla oli kyllä rahaa - se oli rikas kuin Naabob, kuten el Zorro joka oli löytänyt azteekkien aarteen Sierra Madrelta - minkä vuoksi hänellä oli suuret käsitykset izestään. Mutta miten muut suhtautuivat häneen? Raamatusta on vaikea löytää henkilöä, josta puhuttaisiin yhtä halveksuvasti kuin Nabobista. Jopa hänen nimensä merkizee ’mieletöntä, typerää’. Antoivatko hänen vanhempansa hänelle tämän nimen syntymän yhteydessä, vai oliko kyseessä lisänimi, jonka hän sai myöhemmin? [Mitä luulet ääliö? Tän propagandan kirjottaja oli Daavidin huonetta ja sukua.] Olipa asia kummin tahansa, hän osoittautui nimensä mukaiseksi.  Nabob oli ”tyly ja menettelytavoiltaan paha”. Hän oli rehentelijä ja juoppo, ja häntä kohtaan tunnettiin laajalti vastenmielisyyttä ja pelkoa. (1. Sam. 25:2, 3, 17, 21, 25.) Se on kieltämättä epätavallista oikeassa elämässä, jossa upporikkaat miljardöörit ovat useimmiten fixuja ja reiluja. 

ellauri153.html on line 702: 8. Ketä Nabob oli loukannut, ja miksi tämä oli mielestäsi hyvin epäviisasta?

ellauri153.html on line 727: 14 Olemme jo nähneet Abigailin ottavan ensimmäisen askeleen vääryyden korjaamiseksi. Toisin kuin miehensä hän oli halukas kuuntelemaan. Nabobista taas nuori palvelija sanoi: ”Hän on liian kelvoton, jotta hänelle voisi puhua.” * (1. Sam. 25:17.) Valitettavasti Nabob piti izeään niin tärkeänä, ettei hän halunnut kuunnella muita. Tällainen ylimielisyys on hyvin yleistä myös nykypäivänä. Mutta nuorukainen tiesi omasta kokemuxesta Abigailin olevan erilainen, ja epäilemättä juuri siksi hän meni kertomaan tälle ongelmasta.

ellauri153.html on line 770: 24 Kertomus ei kuitenkaan pääty kuten satukirjoissa. Abigailin elämä Daavidin rinnalla ei tulisi olemaan aina helppoa. Daavidilla oli jo vaimo nimeltä Ahinoam, ja vaikka Jumala hyväksyikin moniavioisuuden, se epäilemättä aiheutti uskollisille naisille tuolloin melkoisia haasteita. Daavid ei myöskään ollut vielä kuningas. Hänellä olisi monia vastoinkäymisiä voitettavanaan ennen kuin hän palvelisi Jehovaa tuossa tehtävässä. Mutta kun Abigail auttoi ja tuki Daavidia elämän varrella ja aikanaan synnytti tälle pojan, hän saattoi luottaa siihen, että hänen uusi aviomiehensä arvosti ja suojeli häntä. [Jonatanista taidamme nyt vaieta.] Kerran Daavid jopa pelasti hänet sieppaajien kynsistä! (1. Sam. 30:1–19.) Näin Daavid jäljitteli Jehova Jumalaa, joka rakastaa ja arvostaa ymmärtäväisiä, rohkeita ja uskollisia naisia joiden kanssa sillä on poikia. [Paizi että Jehovalla ei tiettävästi ole siitintä, se käytti proteesia tehdessään Jeesuxenkin.]

ellauri153.html on line 782: Voisit myös jäljitellä tätä uskovaista heppua: 

ellauri153.html on line 808:   Why did David need Abishag to keep him warm? Was Jonathan too hot for a hot water bottle? Heitä homo voltti ja muita skezejä.

ellauri153.html on line 810:   When King David was very old, he could not keep warm even when they put covers over him. So his attendants said to him, ‘Let us look for a young virgin to serve the king and take care of him. She can lie beside him so that our lord the king may keep warm.’ Then they searched throughout Israel for a beautiful young woman and found Abishag, a Shunammite, and brought her to the king. The woman was very beautiful; she took care of the king and waited on him, but the king had no sexual relations with her” (1 Kings 1:1–4)

ellauri153.html on line 812:   Many ancient customs are strange to modern readers of the Bible, especially those of us who have never lived in cultures embracing polygamy or absolute monarchy. The incident of Abishag sleeping—chastely—in David’s bed is definitely a puzzling story. We’ll start with the Scripture passage in which Abishag is brought to David:

ellauri153.html on line 816:   David had four wives whose names we know—Ahinoam, Abigail (2 Samuel 2:2), Eglah (2 Samuel 3:5), and Bathsheba (2 Samuel 11:27)—and possibly others such as Absalom’s mother Maakah. This doesn’t count the concubines he had (2 Samuel 5:13). The natural question is, with plenty of female intimates to keep David warm, why did his attendants seek out a beautiful virgin stranger for the job? The following are several issues regarding Abishag’s “job description”:

ellauri153.html on line 821: 
Why not a queen or wife? A queen could not be ordered by mere servants to stay and keep the king warm through the night; she was above following the commands of those of lesser rank. To presume to direct the queen would be an affront to her royal dignity, and it would also reflect badly on the king.

ellauri153.html on line 822:   
Why not a concubine? Though concubines had a lesser status than wives, they, too, possessed a certain rank and dignity. Abishai fortunately had neither. Absalom demonstrated this fact when, as part of his attempted coup, he slept with his father’s concubines (2 Samuel 16:21–22). Moreover, the personal dynamics within harems were infamous for the jealousy and infighting they engendered. To select one wife or concubine over another would be a mark of favoritism that would likely incite resentment and squabbling in the household. Don't even try this at home!

ellauri153.html on line 831: Abishag tarkoittaa "isän erehdys", eli vahinkolaukaus. Olikohan Abishagkin epähuomiossa pussista pujahtanutta Daavidin huonetta ja sukua? Vitun lampaannussijoita tää setämiesten telttaporukka. Naarasapinat kelpaa niin kauan kun ne on nuoria ja sileitä. Sitte tukka pois ja kyökin puolelle. Uusi hani alle tai takaisin lammaskumppanien perään. Raamattu oli telttaporukoiden some, sinne kerättiin kaikenlaisia hauskoja juoruja ja juttuja. Näitäkin piisaa näitä voideltuja peppuja.

ellauri153.html on line 834: Pahaa maailmassa yleensä ajatellaan jonkinlaiseksi pahantahtoisuudeksi toisilla, josta noidannuolet sinkoaa ja joilta Jumala sitten rukoilevaa suojelee. Ja kirosana tekee saman nopeasti, tunteen ilmaisten. Mutta jospa kun ikää karttuu, paha ryömiikin tyytymättömyytenä paikalle, kun nainen äksyilee ja mies pääsee väin kepin avulla ylös jne. Kun ei kelpaa enää kunnon pahan kohteeksi, aletaan napsia. Ja ehkä tämä onkin Jobin tarinan (kaunokirjallisena pidetyn) varsinainen sanoma: paha on pois ottamista ja sen aiheuttamaa tyytymättömyyttä, johon Job ei suostunut. Pahempi on sitten Abigail -tyyppinen tilanne, jos Abigaililla ei ole järkeä. Miten muuten nainen voi nousta tyytymättömänä pukilta, kun on itse se pukki.  Rolf Nevanlinna sanoi yhteiskuntaluokista, että ei luokkia ole, se on vaan alaluokan höpötystä. Saatanaa ei ole, se on vaan jehovan käsinukke vasemmassa handussa.

ellauri153.html on line 861: For Hegel, Napoleon as a world-historic figure is fulfilling a destiny, he is the bloodthirsty vessel with which history and the Geist unfold itself. For Schopenhauer, Napoleon is just one more bloodthirsty conqueror in a long line of bloodthirsty conquerors without a special purpose. He is not special because he is just as egoistic and ambitious as the rest of mankind (except Arttu). Hegel saw N. on the way up, Sope on his way down.

ellauri153.html on line 863: After submitting it as his doctoral dissertation Arttu was awarded a PhD from the University of Jena in absentia. Private publication soon followed. "There were three reviews of it, commending it condescendingly. Scarcely more than one hundred copies were sold, the rest was remaindered and, a few years later, pulped."[1] Among the reasons for the cold reception of this original version are that it lacked the author´s later authoritative style and appeared decidedly unclear in its implications. A copy was sent to Goethe who responded by inviting the author to his home on a regular basis, ostensibly to discuss philosophy but in reality to recruit the young philosopher into work on his Theory of Colors.

ellauri153.html on line 865: Schopenhauer’s central proposition is the main idea of his entire philosophy, he states simply as “The world is my representation.” Typerys.

ellauri153.html on line 866: Ne sen riittävän syyn periaatteen 4 juurikasta oli becoming, being, knowing, willing. In his Translator's Introduction to Schopenhauer's The World as Will and Representation, E. F. J. Payne concisely summarized the Fourfold Root:

ellauri153.html on line 868:   Our knowing consciousness is divisible solely into subject and object. To be object for the subject and to be our representation or mental picture are one and the same. All our representations are objects for the subject, and all objects of the subject are our representations. These stand to one another in a regulated connection which in form is determinable a priori, and by virtue of this connection nothing existing by itself and independent, nothing single and detached, can become an object for us. The first aspect of this principle is that of becoming, where it appears as the law of causality and is applicable only to changes. Thus if the cause is given, the effect must of necessity follow. The second aspect deals with concepts or abstract representations, which are themselves drawn from representations of intuitive perception, and here the principle of sufficient reason states that, if certain premises are given, the conclusion must follow. The third aspect of the principle is concerned with being in space and time, and shows that the existence of one relation inevitably implies the other, thus that the equality of the angles of a triangle necessarily implies the equality of its sides and vice versa. Finally, the fourth aspect deals with actions, and the principle appears as the law of motivation, which states that a definite course of action inevitably ensues on a given character and motive.

ellauri153.html on line 874: taaxepäin 


ellauri155.html on line 27:     taaxepäin 

ellauri155.html on line 38:       Ano Turtiainen rokotepakosta: täällä ei saatana muut juhli! 

ellauri155.html on line 43: Mitä onknää rokotevastaiset nyt ilmoittautuneet soten kannattajixi? Mikähän lokiikka siinä on? Onxe vaan että sote oli 3 ässän ajama harvaanasuvan oikeistolaantumuxen voitto taajamien liberaaleista? Ei on siinä enemmästäkin kymysys. Nää heput suunnittelee sotevaaleista jotain etelävaltioiden tyyppistä sekessiota:   Kansoittamalla OSAVALTIOT; eli sotealueet kansallismielisillä tämä SOTA voitetaan!

ellauri155.html on line 51: epakosta-taalla-ei-saatana-juhli-varoitti-ministeri-kiurua-syytteesta-kansanmurhaan/">Lähde

ellauri155.html on line 78: Jos perustuslain polkeminen menisi niin pitkälle, että rokotemafian kätyrit ryhtyisivät kantamaan Turtiaista ulos eduskuntasalista, niin sepä ei kävisikään yhtä helposti kuin Veikko Vennamon kantaminen 😄 Koska Ano on joku takavuosien painonnostaja. Se on sikaniskojen mielestä jotain tosi hienoa. Ano on yhtä voimakas ja painava kuin jumala, se ei jaxa nostaa ulos edes izeään. Sen on paras poistua vaan munaravia.

ellauri155.html on line 82: Presidentti Sauli Niinistö ilmeisesti kuvitteli, että vakavasti heikentynyttä yhteiskuntarauhaa helpottaisi tänään perjantaina hyvän kansainvälisen ihmisoikeuksien päivän toivotus. Twitter räjähti raivoon ja epäuskoon, siis "onko tämä joku vitsi?"

ellauri155.html on line 84: Sadat kommentit pursuavat epäuskoa ja raivoa: ”Moi Sale. Oletko lukenu näitä kommentteja? Jos olet, niin onko mielestäsi maassamme kaikki hyvin?”, kyseli Tokentuben toimitusjohtaja Juha Korhonen, joka on tuhansien muiden kanssa havainnut, ettei Niinistö kerää tukea sadoilta viestiä kommentoineilta ja suuttuneilta suomalaisilta.

ellauri155.html on line 95: Twitter räjähti raivoon ja epäuskoon, siis ”onko tämä joku vitsi?”

ellauri155.html on line 130: eversti, everstinna, piispa, piispatar, ylhäisyys, ylimys, ylempi, sopraano, tuotepäällikkö, tallipäällikkö, virastopäällikkö, projektipäällikkö, henkilöstöpäällikkö, kehittämispäällikkö, lajipäällikkö, myyntipäällikkö, uutispäällikkö, viestintäpäällikkö, ylipäällikkö, kylmäkkö, sisäkkö, emakko, talikko

ellauri155.html on line 159: inspehtori, pehtoori, reviisori, episkooppi, kontrollööri, tarkkailija, kellokalle, valvoja, comptrolleri, kvestori, inkvisiittori, poliisiylitarkastaja

ellauri155.html on line 181: Tutkimusyxikkö, voimakaxikko, konnakolmikko, triumviraatti, Viisikko, torviseizikko, aloituskymmenikkö, likainen tusina, Duodecim, septuaginta, ryhmä, jaos, osasto, patteri, konttori, puolijoukkue, kakkosmiehistö, komppania, pataljoona, Rajamäen rykmentti, prikaati, divisioona, kunnialegioona, asunto-osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, yhdistys, seura, seurakunta, yritys, konserni, organisaatio, huippuyliopisto, laitos, instituutti, hotelli, mullibordelli, härdelli, hourula, lauma, parvi, eskadroona, eskaaderi, kaaderi, henkilökunta, staff, miehistö, yhtye, bändi, kimppa, luokka, piiri, jengi, veikkausporukka, lähetystö, konsulaatti, linna, vankila, heimo, kansa, homoliitto, ydinperhe, suku, el pueblo unido, avanti poppolo, rotu, puolue, suku, klaani, valtio, partio, lippukunta, isänmaa

ellauri155.html on line 185:     Idiootti, mökkiläinen, mökkihöperö, osaton, varaton, puolivallaton, köyhä, keppikerjäläinen, mamu, erakko, eremiitti, eristäytynyt, munkki, syrjäytynyt, sosiopaatti, mezäläinen, seikkailija, friilänsseri, askeetti, ankoriitti, misantrooppi

ellauri155.html on line 192: Profossi (lat. praepositus, eteen asetettu) oli alkuaan järjestyksen ylläpitäjä sotilasleireissä ja sotilaiden majapaikoissa, sekä syyttäjänä ja rangaistusten toimeenpanon valvojana toiminut sotilasvirkamies. Korkeimmalla arvoasteikossa oli kenraaliprofossi ja hänen alaisinaan rykmentinprofossi ja komppanianprofossi. Myöhempinä aikoina profossit toimivat oikeudenpalvelijoina, jotka vartioivat pidätettyjä ja myös toimeenpanivat tuomioita kuten raipparangaistuksia. Tämä alensi profossien arvostusta nopeasti ja profossi-nimitys alkoi tarkoittaa piiskuria.

ellauri155.html on line 235: Jää epäselväxi rahoittaako Putin Jouni Backmanin välityksellä Korhosen  Token Tubea, niinkuin Seura-lehti ilkeästi antaa ymmärtää. Odotamme selvyyttä asiaan korkeajännitteellä. Jännittää niin että on pakko käydä pissalla. (Kun Nuutti kuuli sanan "kissa" se alkoi haukkua.)

ellauri155.html on line 289: Koronapassiton Vanessa poistettiin voimatoimin Leppävaaran uimahallista

ellauri155.html on line 291: Pääkaupunkiseudun liikuntapaikat on kyseenalaisesti käytössä vain mRNA-piikitetyille. Vanessa kertoi UMV-Lehdelle, että Leppävaaran uimahallin järjestyksenvalvoja käytti häneen voimakeinoja sen jälkeen, kun hän oli vaatinut nimitietoja henkilöistä, jotka eväsivät häneltä laittomasti pääsyn uimahalliin koronapassin puuttumisen perusteella.

ellauri155.html on line 301: Eduskuntatalon edustalle kerääntyi runsas joukko sote-alan rokotepakosta huolestuneita lauantaina. Tampereella ja Porissa puolestaan koronapassien vastustajat kokoontuivat laulamaan joululauluja kirkkojen ulkopuolelle, koska "pyhä henki sallitaan vain rokotetuille". Valtamedia vaikenee. Toisin kuin rokotevastaiset, jotka hönkivät toistensa naamoihin keltaista huurua. 

ellauri155.html on line 311: Onko valtamedian toimittajat hyppimässä keppihevosella elokapinnallisten kanssa? Eduskuntatalolla on mielenosoitus SOTE työntekijöiden puolesta. Nyt ne keppihevoset talliin ja töihin!@yleuutiset @MTVUutiset @iltasanomat @iltalehti_fi pic.twitter.com/Esf6RB2zvk

ellauri155.html on line 357: Hi! Katso mitä sain! Olisittepa nähneet ne jotka pääsivät karkuun!

ellauri155.html on line 367: While the United States faces the greatest immigration crisis in its history, the department of Customs and Border Protection is forcing Border Patrol agents and other staff to undergo “unconscious bias” training, according to reports.

ellauri155.html on line 368: The Washington Free Beacon reports that agents are today being educated on “the impact of stereotypes and unconscious biases” in a seminar hosted by Susan Fleming, who is described as an “expert in gender bias”. In other words, its some woke bullshit re-education camp.

ellauri155.html on line 370:   Speaking to the Beacon, an anonymous Department of Homeland Security official commented “CBP doesn’t have the people to properly patrol our nation’s borders but we do have the time to step away from work hours to have a conversation on unconscious bias. It is high time to replace any wimpy inconscious biases with honest-to-God conscious ones.”

ellauri155.html on line 408: Repsahtanut Stockmann mittaa kantakundiensa kärsivällisyyttä tökeröllä palvelulla ja suoranaisilla huijausyrityxillä. Jos huomaat ne et ole riittävän lojaali tai seniili, ja olet tervetullut ulos jostakin kaupan lukuisista ovista. Niissä ei ole liiemmälti tungosta.

ellauri155.html on line 415: Tämänkertainen muotoilu oli tämänsuuntainen: Hienoa että meziä kaadetaan entistä kiivaammin ja nyt vielä ilman työehtosopimuxia. Samaa ilosanomaa on vietävä nyt kaikille muille työvoimavaltaisille aloille, ottaen mallia Wolt-yrityxestä. Ylipäänsäkin on väärin että rikastumisesta täällä rangaistaan, sen sijaan pitäisi yrittäjäystävällisellä verotuxella kyykyttää entistä uutterammin köyhiä, köyhyys on näät saamattomien ihan oma vika, mitäs eivät seppoilleet ja sampoilleet niinkuin mä.

ellauri155.html on line 423:     Melek on hepreaxi kuningas. Melkior, Moolok, Malakia, malakiitti, Melkisedek, Avimelek, Elimelek, Helmin Milka, Milky Bar,  Milky Way, Malkamäen muori, malka silmässä. Melkoisesti mulkkuja.

ellauri155.html on line 434: När Abraham kom till Gerar talade han om sin hustru Sara som sin syster och en historia snarlik den som enligt kapitel 12 utspelat sig i Egypten beskrivs: Avimelek fattade tycke för Sara och hämtade henne till sig. Gud ingrep och anklagade Avimelek för att ha tagit en annan mans hustru. Abraham ställdes till svars och det hela klarades ut. Abraham ingick senare ett förbund med Avimelek på en plats som därmed fick namnet Be'er Sheva (באר שבע, "edsbrunnen"). 

ellauri155.html on line 446: Menachem Elimelech is the Sterling Professor of Environmental and Chemical Engineering at Yale University. In 1998, he founded Yale's Environmental Engineering program. The program rose to international prominence and has been ranked in the top 10 of the U.S. News & World Report’s Graduate Engineering Rankings for the past six years. Menachem on vähän Krister Lindenin näköinen.

ellauri155.html on line 450: Shavit Elimelech, född 7 september 1971, är en israelisk före detta professionell fotbollsmålvakt aktiv mellan 1988 och 2008. Mellan 1999 och 2004 spelade han 14 matcher för det israeliska landslaget. Elimelech spelade 395 ligamatcher för Hapoel Tel Aviv mellan 1996 och 2007.

ellauri155.html on line 521: Today’s passage certainly qualifies as one of the more difficult passages of Scripture. It is easy enough to understand what is going on; however, it is difficult to know how to evaluate it. We see in 1 Samuel 27:1–4 that David decided the best way to escape Saul was to flee to Philistine territory and take up residence in the city of Gath. David had been there before, and he deceived the city’s king, Achish, by pretending to be insane, thereby keeping the Philistines from killing him (21:10–15). This time, David did not have to feign insanity. Achish would have heard of Saul’s war with David, so he probably felt secure in allowing him into the city. This enemy of his enemy—Israel’s King Saul—could be counted on as a friend. Achish gave the country town of Ziklag to David, and it became a royal possession after David ascended the throne (27:5–7).

ellauri155.html on line 523: Little in the narrative tells us what we are to think of David’s actions. Perhaps the very fact that he sought security among the Philistines is enough to make his choice questionable. After all, God had shown Himself able to keep David safe within the boundaries of Israel (chs. 18–26), so David’s seeking refuge in Philistia may indicate a lapse of faith. It could be that David’s raids from Ziklag confirm this. We see how David would go out against enemies of Israel such as the Amalekites (see Ex. 17:8–16) who were in the south of Judah. After defeating them, he would bring spoil back to Achish and lie to the king, telling him that he was conducting raids on the Israelites (1 Sam. 27:8–12). We do not want to make too much of this, for some actions are acceptable in times of war that are not necessarily acceptable in times of peace (for example, industrial espionage). This was a time of war, with both Achish and the peoples David raided being actual enemies of Israel. Still, David’s successful deception put him in a quandary. Achish was so pleased with David’s work that he commissioned David to join him against Israel (28:1–2). What would he do?

ellauri155.html on line 536: 37 Vanhempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimeksi Moab*; hänestä tuli nykyisten moabilaisten kantaisä. Nimi Moab muistuttaa heprean sanaa ’isän kädestä’.

ellauri155.html on line 549: ”Jeesus ei välitä siitä, miten hyvin olet epäonnistunut elämässäsi. Hän haluaa olla ystäväsi, koska Hän rakastaa juuri sinua (mutta aivan erityisesti minua).” -pastori Ilmo Liimatta

ellauri155.html on line 598: He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat 30ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, 31ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä. 32

ellauri155.html on line 605: Yhden rikosepäilyn osalta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on lopettanut esitutkinnan. Päätös koskee Räsäsen lausumia MTV:n esittämässä Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Siinä Räsänen kutsui homoseksuaalisuutta seksuaaliseksi vinoutumaksi. Vaikka syynä on selvästikin pikemminkin asiaton oikeneminen.

ellauri155.html on line 655: Amerikkalainen edistysmielinen talousliberalismi liittää sosiaaliturvan minimoimisen, työehtojen heikentämisen ynnä muun kyykytyxen  wokepolitiikkaan. Tunnushenkilö on valkoinen nainen jakkupuvussa all male paneelin valopilkkuna. Uusliberalismin tehtävä oli eristää talous politiikasta ja globaalistaa markkinat. Köige maade kapitaalilased yhinege.

ellauri155.html on line 657: Carl Schmitt (1888-1985), pahamaineinen nazilakimies, piti kiinni Marxin kannasta et politiikka on luokkataistelua. Schmitt wird heute wegen seines staatsrechtlichen Einsatzes für den Nationalsozialismus als Gegner der parlamentarischen Demokratie und des Liberalismus und als „Prototyp des gewissenlosen Wissenschaftlers, der jeder Regierung dient, wenn es der eigenen Karriere nutzt“, weithin abgelehnt. Allerdings wird er aufgrund seiner indirekten Wirkung auf das Staatsrecht und die Rechtswissenschaft der frühen Bundesrepublik mitunter auch als „Klassiker des politischen Denkens“ bezeichnet.

ellauri155.html on line 667: "Jürgen" Habermas oli er. epäm. vinosuinen lällypää.

ellauri155.html on line 713: Kantille ei tää arkijärjen selvitys lähestulkoon kelvannut. Sen miälestä tämmönen "spontaanisuuden vapaus" on täysin riittämätön käsitys moraalisesta vapaudesta. Kant kuvaa kuuluisasti tätä moraalisen vapauden kertomusta "kurjaksi verukkeeksi" ja ehdottaa, että tällainen vapaus kuuluu kelloon, joka liikuttaa käsiään sisäisten syiden avulla. Jos tahtomme määräytyy edeltäneiden luonnollisten syiden perusteella, emme ole vastuullisempia toimistamme kuin mikään muu mekaaninen esine, jonka liikkeet ovat sisäisesti ehdollisia. Yksilöt, jotka nauttivat vain tällaisesta vapaudesta, ovat, epäyhtenäiset väitteet, vähän enemmän kuin "robotit" tai "nuket", jotka ovat kohtalon pelatessa. Tämä yleinen kritiikki, joka kohdistuu moraalisen vapauden ymmärtämiseen "spontaanisuuden" osalta, johtaa suoraan kahteen tärkeään kritiikkiin. No vittu Kant, me ollaan ropotteja, sinä myös. (Paizi olet rikki nyt. Mixi rikoit sen? Se on rikki nyt! UÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!)

ellauri155.html on line 715: The incompatibilist maintains that if our willings and choices are themselves determined by antecedent causes then we could never choose otherwise than we do. Given the antecedent causal conditions, we must always act as we do. We cannot, therefore, be held responsible for our conduct since, on this account, we have no “genuine alternatives” or “open possibilities” available to us. Incompatibilists, as already noted, do not accept that Hume’s notion of “hypothetical liberty”, as presented in the Enquiry, can deal with this objection. It is true, of course, that hypothetical liberty leaves room for the truth of conditionals that suggest that we could have acted otherwise if we had chosen to do so. However, it still remains the case, the incompatibilist argues, that the agent could not have chosen otherwise given the actual circumstances. Responsibility, they claim, requires categorical freedom to choose otherwise in the same circumstances. Hypothetical freedom alone will not suffice. One way of expressing this point in more general terms is that the incompatibilist holds that for responsibility we need more than freedom of action, we also need freedom of will – understood as a power to choose between open alternatives. Failing this, the agent has no ultimate control over her conduct.

ellauri155.html on line 719:     Tässä käsittelyssä Humen ymmärretään puolustavan pohjimmiltaan tulevaisuuteen suuntautuvaa ja utilitaristista kertomusta moraalisesta vastuusta. Thomas Hobbesin kaltaisten ajattelijoiden jälkeen Hume huomauttaa, että palkkiot ja rangaistukset saavat ihmiset toimimaan jollain tavalla eikä toisissa, mikä on selvästi huomattava sosiaalinen hyödyllisyys (T 2.3.2.5/410; EU 8.2897–98). Tällaista tulevaisuuteen suuntautuvaa, utilitaristista vastuullisuutta ovat kehittäneet edelleen monet muut compatibilistit, joiden kanssa Hume on usein tiiviisti tunnistettu (esimerkiksi Moritz Schlick ja J.J.C. Smart). Tämänkaltaisia tulevaisuuteen suuntautuvia, utilitaristisia kertomuksia on arvosteltu. Kaikenlaisten kantilaisten mukaan, perusongelma on se, että he ovat täysin sokeita aavikon asioille ja siten puuttuvat vaaditusta (taaksepäin katsovasta) kostotekijästä, jota tällä alalla tarvitaan.

ellauri155.html on line 737:     Hume toisin sanoen ottaa (syvästi epäuskoisen) askeleen osoittaakseen, että jos Jumala on olemassa ja on universumin luoja, hän ei ole sen enempää vapaa synnistä kuin ihmiset ovat. Humen mukaan meidän on tuomittava Jumalaa, kun tuomitsemme ihmisiä hänen maailmansa vaikutusten perusteella, ja meidän on sitten mukautettava tunteitamme vastaavasti. Ei todellakaan ole mitään muuta luonnollista tai järkevää perustaa, jolla löytäisimme tunteemme Jumalaa kohtaan. Tietyissä suhteissa voimme siis ymmärtää paremmin, kuinka me (ihmiset) voimme saattaa Jumalan vastuuseen, kuin me voimme ymmärtää, kuinka Jumalan pitäisi saattaa ihmiset vastuuseen (eli koska meillä ei ole tietoa hänen tunteistaan tai vaikka hänellä olisi niitä. Se eze sanoi sitä tai tätä ei merkize sitä eikä tätä, se saattoi valehdella, ilkimys kun oli.

ellauri155.html on line 739: Vaikka on selvää, että Humen keskustelu vapaasta tahdonvastaisuudesta ensimmäisessä tiedustelussa on osa hänen laajempaa kritiikkiään kristillistä uskontoa kohtaan, on kuitenkin laajalti katsottu, että Humen aikaisemmassa keskustelussa "Vapauden ja välttämättömyyden" tutkielmassa ei ole mitään tästä epäuskollisesta sisällöstä tai merkityksestä. (Koska Hume "kastroi" työnsä ja poisti useimmat tällaiset kohdat.) Hemmetti, onhan se nyt selvää ilman Humeakin, ihan vaan raamattua lukemalla, että telttahenkilöiden jumala oli aivan vitunmoinen ilkimys. 

ellauri155.html on line 741: Humen tutkielman ydintyö – todellakin hänen yleinen (epäuskoinen tai "ateistinen") filosofinen näkemyksensä – on se, että moraalinen ja sosiaalinen elämä eivät perustu eikä vaadi kristillisen metafysiikan dogmeja. Humen naturalistinen kehys moraalisen ja sosiaalisen elämän ymmärtämiseksi sulkee pois paitsi libertarianismin metafysiikan (esim. aineettomien aineiden "moraalisen" syy-yhteyden muodot) lisäksi myös kaikki muut teologisesti inspiroidun metafysiikan, joka yleensä liittyy siihen (eli Jumala, kuolematon sielu, tuleva valtio ja niin edelleen). Uskonnon metafysiikka, Hume ehdottaa, vain hämmentää ja peittää ymmärryksemme näistä asioista ja piilottaa niiden todellisen perustan ihmisluonnossa. Humen näkemykset vapaasta tahdon ja moraalisen vastuun aiheesta, kuten on esitetty kohdissa "Vapauden ja välttämättömyyden" ja muualla hänen kirjoituksissaan, ovat juuri se käännekohta, johon tämä perusteesi kääntyy.    

ellauri155.html on line 752: Calvin then offers Scriptural support for this definition by tracing the development of this doctrine through the increasing revelation of the Bible in the following steps:

ellauri155.html on line 754:     He begins with Abraham, showing how the Lord chose this man to be His special representative out of all the people of the world. Most Christians do not struggle with accepting the truth that Abraham was chosen by God, and immediately Calvin personalizes this doctrine by using Abraham.

ellauri155.html on line 756:     Calvin then goes on to speak of a deeper dimension of predestination, that in the Old Testament we see a more special election still of God saving certain ones out of the nation of Israel. Calvin says that his readers must see how “the grace of God was displayed in a more special form, when of the same family of Abraham God rejected some.” He then refers to Malachi 1:2-3 which explicitly states, “Was not Esau Jacob’s brother? saith the Lord: yet I loved Jacob, and I hated Esau.”

ellauri155.html on line 769: Calvin taught that God’s will is to be our resting place. He cautions those trying to go beyond the limit of their understanding. When men hear of election, they immediately want to ask, “Why would God choose some, and not others?” To this Calvin replied:

ellauri155.html on line 787: Calvin then addresses the mistaken notion that election removes human responsibility. Many today associate John Calvin with an aberration of his teaching called Hyper-Calvinism, which is a doctrine that emphasizes divine sovereignty to the exclusion of human responsibility. Among other things, Hyper-Calvinism would deny 1) that gospel invitations are to be delivered to all people without exception; 2) that men can be urged to come to Christ; and 3) that God has a universal love. To Calvin these teachings were monstrous distortions of truth. God really loves a lot also those he chucks into the recycle bin. Except Esau, whom he hates. Vitun karvakäsi. 

ellauri155.html on line 818: Peter Frederick Strawson (1919–2006) was an Oxford-based philosopher whose career spanned the second half of the twentieth century. He wrote most notably about the philosophy of language, metaphysics, epistemology and the history of philosophy, especially Kant.

ellauri155.html on line 822:       Strawson was committed to the value of publication, of books and articles, whereas Austin seemed content to develop his views and promulgate them in lectures and talks. His achievements were recognised by election in 1960 to the British Academy, by the reception of a knighthood in 1977 and by many other honours. In 1998 he became the twenty-sixth philosopher to have a volume devoted to him in the famous Library of Living Philosophers series, adding another British name to the list of recipients of this honour, previous ones being Whitehead, Russell, Moore, Broad and Ayer. Austin did not get included, nyaah nyaah nyaah!

ellauri155.html on line 833:     Sarvepalli Radhakrishnan (1952)

ellauri155.html on line 863: Schilppin volyymi on filosofien Noobeli. Kyllä oli Jakkoh-Hintikka ylpistynyt sinne päästyään. Mutta on siellä oudompiakin häiskiä. Albert Einstein? toi Sarvepalli? Santayana? Ja se Martin Buber! All male paneelissa on 2 halkiohaaraista.

ellauri155.html on line 866: Strawson’s purposed to dissolve the so-called problem of determinism and responsibility  by drawing a contrast between two different perspectives we can take on the world: the ‘participant’ and ‘objective’ standpoints. These perspectives involve different explanations of other people’s actions. From the objective point of view, we see people as elements of the natural world, causally manipulated and manipulable in various ways. From the participant point of view, we see others as appropriate objects of ‘reactive attitudes’, attitudes such as gratitude, anger, sympathy and resentment, which presuppose the responsibility of other people. These two perspectives are opposed to one another, but both are legitimate. In particular, Strawson argues that our reactive attitudes towards others and ourselves are natural and irrevocable. They are a central part of what it is to be human. The truth of determinism cannot, then, force us to give up the participant standpoint, because the reactive attitudes are too deeply embedded in our humanity. Fuck humanity, and fuck viewpoints. Game theory is an optimization technology used by animals. As such it forms a part of the causal net.

ellauri155.html on line 870:   Sarvepallin nimitys oli selkeästi poliittinen. Varmaan Albertinkin. Mitäs se Santayana sitten etusti?

ellauri155.html on line 876:   Santayana oli Russellin Bertin isoveli Frankin (ehkä homo?)kaveri. Se joutui hakauxiin Bertin kaa, vaikka Bert nyt ainakin olis ollut vähän sinne päin kallellaan. Kun Bert joutui epäsuosioon pasifismin kaa, Santayana lupasi sille ison summan hengenpitimixi. Ottiko Bert rahan vastaan, ei kerrota.

ellauri155.html on line 878: Jorge Agustín Nicolás Ruiz de Santayana y Borrás, known in English as George Santayana (/ˌsæntiˈænə, -ˈɑːnə/;[2] December 16, 1863 – September 26, 1952), was a philosopher, essayist, poet, and novelist. Originally from Spain, Santayana was raised and educated in the US from the age of eight and identified himself as an American, although he always retained a valid Spanish passport. At the age of 48, Santayana left his position at Harvard and returned to Europe permanently. He got enough of the U.S. of A. 

ellauri155.html on line 880: Santayana is mostly known for aphorisms, such as "Those who cannot remember the past are condemned to repeat it", "Only the dead have seen the end of war", and the definition of beauty as "pleasure objectified". Although an atheist, he treasured the Spanish Catholic values, practices, and worldview in which he was raised.] Santayana was a broad-ranging cultural critic spanning many disciplines. He was profoundly influenced by Spinoza´s life and thought; and, in many respects, was another Spinoza. Was he too a jew? I guess not. His father was a minor intellectual. His mother married a Bostonian merchant Sturgis who died. In Madrid, he married the Santayana guy. In 1869, Josefina Borrás de Santayana returned to Boston with her three Sturgis children, because she had promised her first husband to raise the children in the US. She left the six-year-old Jorge with his father in Spain. Jorge and his father followed her to Boston in 1872. His father, finding neither Boston nor his wife´s attitude to his liking, soon returned alone to Ávila, and remained there the rest of his life as a minor intellectual.  

ellauri155.html on line 882:   Young Santayana spent a lot of time in Harvard under William James. He was involved in 11 clubs as an alternative to athletics. He did not like athletics. He was founder and president of the Philosophical Club, a member of the literary society known as the O.K., an editor and cartoonist for The Harvard Lampoon, and co-founder of the literary journal The Harvard Monthly, to name a few. In December, 1885, he played the role of Lady Elfrida in the Hasty Pudding theatrical Robin Hood, followed by the production Papillonetta in the spring of his senior year. Would have been less hassle to take part in athletics. But maybe he was a little like that, sissy-missy, you know. Yep yep:

ellauri155.html on line 972: have already said to Lady Ottoline Morrell, in replying to her first letter, the

ellauri155.html on line 975: the money would come through you, who were my nephew, and managed

ellauri155.html on line 977: anything positively untrue, we can easily keep up this incognito, because they

ellauri155.html on line 992: wisest: and the cheque or draft to Bertie could be sent after my reply. You

ellauri155.html on line 1015:   Jepjep! "In a disgusting way", indeed.

ellauri155.html on line 1025: me prive de rien; and, except on paper, I sha’n’t know the difference.

ellauri155.html on line 1044: In regard to the future, the intention is to repeat this gift every six months

ellauri155.html on line 1085: taaxepäin 


ellauri156.html on line 27:     taaxepäin 

ellauri156.html on line 52: Inappropriate Report Dad: Bob Deffinbaugh

ellauri156.html on line 68: Many tragic incidents occur as the unexpected outcome of a sequence of events. Certainly that is the case with King David. A little vacation from war leads to a day spent in bed, followed by a stroll along the roof of his palace as night begins to fall on Jerusalem. By chance, David sees a woman bathing herself, a sight which David fixes upon, his pecker coming instantly to attention, and then follows up on with an investigation as to her identity. The woman is shortly summoned to the palace and then to his bedroom, where David sleeps with her (well no, actually he spends time with her very much awake; what is meant by this euphemism is that he fucks the lady crazy.) Even though he has discovered she is the wife of Uriah, a warrior who is fighting for the army of Israel. Never mind. The woman becomes pregnant, and so David calls Uriah home, hoping it will be thought that he has gotten his wife pregnant. When this does not work, David gives orders to Joab, the commander of the army, which arranges for Uriah's death in battle. It looks like the perfect crime, but David's sin is discovered and dealt with by Nathan, the prophet of God. Nathan is Philip Roth's alter ego's name, Nathan Zuckerman! Can this be an accident? Jehova knows, it's too late to ask Phil.

ellauri156.html on line 86: So you see, the Ammonites were not subjected to Israel in chapter 10, but they were deprived of Syrian assistance. Now they are on their own. The Israelites make the most of this. They ravage the land of the Ammonites and then besiege the capital (royal) city of Rabbah (11:1; see 1 Chronicles 20:1). This city of Rabbah, incidentally, is now the city of Amman, Jordan. It is not until after David's sin is rebuked by Nathan that the Israelites actually take the city (2 Samuel 12:26-31).

ellauri156.html on line 90: Every man who is able to fight goes to war, except one -- David. David, we are told, “stayed in Jerusalem” (11:1). David's decision to stay at home in Jerusalem becomes a devastating one. The author of Samuel does not include this fact, but the Chronicler does. In 1 Chronicles 20, we read these words:

ellauri156.html on line 96: 1 Then Satan stood up against Israel and moved David to number Israel. 2 So David said to Joab and to the princes of the people, “Go, number Israel from Beersheba even to Dan, and bring me word that I may know their number.” 3 Joab said, “May the LORD add to His people a hundred times as many as they are! But, my lord the king, are they not all my lord's servants? Why does my lord seek this thing? Why should he be a cause of guilt to Israel?” 4 Nevertheless, the king's word prevailed against Joab. Therefore, Joab departed and went throughout all Israel, and came to Jerusalem. 5 Joab gave the number of the census of all the people to David. And all Israel were 1,100,000 men who drew the sword; and Judah was 470,000 men who drew the sword (1 Chronicles 21:1-5).

ellauri156.html on line 100: 9 The Lord said to Egad, David’s seer, 10 “Go and tell David, ‘This is what the Lord says: I am giving you three options. Choose one of them for me to carry out against you.’” 11 So Gad went to David and said to him, “This is what the Lord says: ‘Take your choice: 12 three years of famine, three months of being swept away[a] before your enemies, with their swords overtaking you, or three days of the sword of the Lord—days of plague in the land, with the angel of the Lord ravaging every part of Israel.’ Now then, decide how I should answer the one who sent me.”

ellauri156.html on line 102: 13 David said to Egad, “Hmm. I am in deep distress. Let me fall into the hands of the Lord, for his mercy is very great; but do not let me fall into human hands, that's too humiliating.”

ellauri156.html on line 116: Saul shrunk back from pursuing the enemies of Israel at times, and it was sometimes David who stood in Saul's shoes, leading the nation in battle. This was the case, for example, when David fought Goliath, a battle that should have been fought by Saul, Israel's giant (see 1 Samuel 9:2). Up until now, David has been leading his men in battle, but in chapter 11, David suddenly steps back, sending others to fight for him. In 2 Samuel 12:26-31, the author makes it clear that David may not have been planning to be present for the formal surrender of Rabbah. Joab sends David a message, urging him to come and at least give the appearance of leading his army. If David does not come, Joab warns, David will not receive the glory, and it may go to Joab. Joab knows that David knows this is not the way it was meant to be. And so it is that David makes a formal appearance to be the “official” leader at the time of the surrender of the city of Rabbah.

ellauri156.html on line 118: So the sin was not to bask in reflected glory. David is wrong in yet another way, a way he would hardly have realized at the time. David is a prototype of the Messiah who was yet to come as God's King. When Messiah comes, it is He who brings about the deliverance of His people. It is He who will come to subdue His enemies and to establish His throne. How can David represent Messiah as he reigns by staying at home and refusing to enter the battle with the enemies of God and the enemies of God's people? Messiah will come (the second time) as a mighty warrior. If David would portray Him, then he must be a mighty warrior.

ellauri156.html on line 122: What keeps David home in Jerusalem? Why doesn’t David go to the battle? I fear there are perhaps several reasons. The first is David's arrogance. God has been with David in all of his military encounters and given him victory over all his foes. God has given David a great name. David has begun to believe his own press clippings. He begins to feel he is invincible. David seems to have come to the place where he believes his abilities are so great he can lead Israel into victory, even though he is not with his men in battle. He was just getting bored. God should not have helped him TOO much, that was like taking the wind from his sails. Any parent knows that much.

ellauri156.html on line 137: Gideon (hepr. ‏גִּדְעוֹן‎, Gid'on, suom. "Tuhoaja," "Soturi" tai "Sotaurho"), myös Jerubbaal, oli Raamatun Vanhan testamentin mukaan israelilaisten tuomari. Hänen arvellaan eläneen 1300-luvun eaa. ja 1200-luvun eaa. välisenä aikana. Gideonin aikana maailmaa hallitsivat heettiläiset. [Tämä artikkeli tai sen osio on liian pitkä.

ellauri156.html on line 140: Gideonin tarina löytyy Tuomarien kirjan luvuista 6–8. Heprealaiskirjeen luvussa 11 Gideon mainitaan yhtenä esimerkkinä uskon miehestä. Neljäs Mooseksen kirja mainitsee Abidanin olevan Gideonin poika. Suomessa toimii yhdistys nimeltä Suomen Gideonit ry, joka on osa kansainvälistä Gideons International -järjestöä. Gideons International on kristillinen järjestö, joka jakaa Raamattuja joko yksittäisille ihmisille tai sijoittamalla ne julkisiin paikkoihin, mutta erityisesti kouluihin, kasarmeihin, sairaaloihin ja vankiloihin, sekä myös muualle. 

ellauri156.html on line 213: David is starting to become Saul-like, in that he is willing to let others go out and fight his battles for him. Among those David is willing to send in his place are Joab and Abishai. This Joab, we should recall, is a violent man. Joab was not the commander of the army of Israel by David's choice. David had distanced himself from Joab and Abishai because of the death of li'l Abner (2 Samuel 3:26-30). Joab had become the commander of Israel's armed forces because he was the first to accept David's challenge to attack Jebus (1 Chronicles 11:4-6). Suddenly, David is willing to stay at home and leave the whole of Israel's armed forces under Joab's command. I do not think David is motivated by trust in Joab as much as he is his disdain for the hardship of the campaign to take Rabbah.

ellauri156.html on line 224:     10Ja katso, nainen tuli häntä vastaan porton puvussa, kavaluus sydämessään. 11 Hän oli rauhaton ja hillitön, hänellä oli levottomat jalat, hänen jalkansa eivät pysyneet kotona. 12 Milloin hän oli kadulla, milloin torilla, kyläluutana hän väijyi jokaisessa kulmauksessa. 13 Hän tarttui nuorukaiseen, suuteli häntä ja julkeasti katsoen sepaluxen kohdalle sanoi hänelle:

ellauri156.html on line 226:     14”Minun oli uhrattava siveysuhri, tänä päivänä täytin lupaukseni. 15 Sen tähden lähdin ulos sinua vastaan, minä etsin sinua ja olen löytänyt sinut. 16 Olen levittänyt leposijalleni peitteitä, monivärisiä Egyptin liinavaatteita. 17 Vuoteelleni olen pirskottanut mirhaa, aaloeta ja kanelia. 18 Tule, juopukaamme lemmestä, nauttikaamme aamuun asti, riemuitkaamme rakkaudesta. 19 Mieheni ei ole kotona, hän lähti pitkälle matkalle. 20 Rahakukkaron hän otti mukaansa. Hän tulee kotiin vasta täydenkuun päiväksi.”

ellauri156.html on line 241: I was in my bed a-sleepin', oh-boy, what a dream

ellauri156.html on line 242: I was in my bed sleepin', oh-boy, what a dream

ellauri156.html on line 269: I am not suggesting that David purposed to see something he should not. (I bet he did, peeping Tom. You actually come round to the same conclusion below, Bob.) More than likely he is walking about, almost absent-mindedly, when suddenly his eyes fix on something that rivets his attention on a woman bathing herself. The text does not really tell us where this woman is bathing, and why at this time of the night? We only know that she is within sight of David's penthouse (rooftop). David notes her beauty. He does not know who she is or whether she is married. We cannot be certain how much David sees, and thus we do not know for certain whether he has yet sinned. (What the fuck? How much do you need to see to sin? Are boobs enough, or do you need to see the pudendum or the fanny?) If David saw more of this woman than he should (a fact still in question), then he surely should have diverted his eyes. It was not necessarily evil for him to discretely inquire about her. If she were unmarried and eligible, he could have taken her for his wife. His inquiry would make this clear.

ellauri156.html on line 275: The answer comes to David in the form of a question. I take it that no one else actually saw this woman, but only David. The identification of this woman depends then upon David's description of her age, appearance, and location, and no one could be absolutely certain whether this is the woman or not -- except for David, of course, who would recognize her.

ellauri156.html on line 277:   Uriah Heep sai nimensä samannimisestä saiturista, joka esiintyy Charles Dickensin teoxessa David Copperfield. Mulla on se, Seija luki sen ja on siitä lähin ahdistellut mua lukemaan sen myös. Eipä ole napannut. Siinä oli sellai huilisti, joka nosti polvea soittaessaan poikkihuilua jotensakin rivosti. 

ellauri156.html on line 279:   Uriah Heep on brittiläinen progressiivinen hard rock -yhtye, joka perustettiin Lontoossa vuonna 1970 ja on edelleen aktiivinen. Nimensä yhtye otti Charles Dickensin romaanissa David Copperfield esiintyvästä samannimisestä viekkaasta ja vastenmielisestä kirjanpitäjästä. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa "Easy Livin'", "Lady in Black", "Gypsy", "July Morning" ja "Look at Yourself". Suurinta suosiota se nautti 1970-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

ellauri156.html on line 281: Yhtyettä pidetään eräänä progressiivisen rockin ja hard rockin tärkeimmistä vaikuttajista ja sen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta. Uriah Heepin kokoonpano on vaihdellut vuosien aikana suuresti – kitaristi Mick Box on ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen. Hän on samalla myös ainoa jäsen, joka on ollut yhtyeessä koko sen toiminnan ajan. 

ellauri156.html on line 283: The information David receives should be sufficient for him to end the matter, or more appropriately, to start it. If this woman is married, he has no business going any further. No matter how great his position and power, nothing gives him the right to take another man's wife. The pattern for David's actions is clearly outlined by Joseph, who was hotly pursued by his master's wife (but the shoe was on the other foot that time, a puma hunting for a young rattlesnake. And Joseph was a bachelor, so what was the sin in that?). 

ellauri156.html on line 285: 7 It came about after these events that his master's wife looked with desire at Joseph, and she said, “Lie with me.” 8 But he refused and said to his master's wife, “Behold, with me here, my master does not concern himself with anything in the house, and he has put all that he owns in my charge. 9 “There is no one greater in this house than I, and he has withheld nothing from me except you, because you are his wife. How then could I do this great evil and sin against God?” (Genesis 39:7-9).

ellauri156.html on line 287: The report David is given concerning Bathsheba gives him all the information he needs, and more, if he is intent upon doing what is right. He knows Bathsheba is married and thus out of the question. He also knows Bathsheba is married to Uriah the Hittite. This is no nameless husband, someone David has never heard of before. David has to know Uriah, even if he does not know his wife. In 2 Samuel 23:39, “Uriah the Hittite” is named as one of David's mighty men, known for his bravery and courage as a soldier. If he does not know it, surely someone there among his servants would inform him.

ellauri156.html on line 297: And so David sends messengers to her, who take her and bring her to him. When she arrives, David sleeps with her, and when she is purified from her uncleanness,38 she returns to her house. That is that. (Mikä uncleanliness? Meneekö Bathsheba Joen Bideniin ja pesee Taavin runkut pois?) If she had not become pregnant, I have little doubt she would never have darkened the door of David's house again. David does not seek a wife in Bathsheba. He does not even seek an affair. He wants one night of sex with this woman, and then he will let Uriah have her. (Häh? Oliko Bathsheba niin huono hoito vai? Eikös sitä olis voinut toistamiseenkin rotkauttaa? Bathshebalta ei nähtävästi mitään kysytty missään vaiheessa. Eikun x-asentoon Taavin sängylle ja melaa mekkoon.)

ellauri156.html on line 303: The inference is often drawn that Bathsheba should not have been exposing herself as she did, and that it was her indiscretion which started this whole sequence of events. Some think her actions may have been deliberate (She knew David was there and could see. . . .), while others would be more gracious and assume it was simply poor judgment. Let me point out several things from the text. First and foremost, when Nathan pronounces divine judgment upon David for his sin, Bathsheba and Uriah are depicted as the victims, not the villains. When Adam and Eve sinned, God specifically indicted Adam, Eve, and the serpent, and each received their just curse. This is simply not the case with Bathsheba. Nowhere in the Bible is she indicted for this sin. It may be that the author did not choose to focus upon Bathsheba, but even in this case, the Law would clearly require us to consider her innocent until proven guilty. (Which law? Not biblical law for sure, take for instance Susan's case, where Daniel had to called upon to prove her innocence.)

ellauri156.html on line 309: To approach this same issue from the opposite perspective, think with me about the Book of Esther. When the king summoned his wife, Queen Vashti, to appear (perhaps in a way that would inappropriately display her goodies to the king's guests), she refused. She was removed (see Esther 1:1-22). She did not lose her life, but she was at least replaced by Esther, who had no such compunctions. Then, we read later in this same book that no one could approach the king unless he summoned them. If any approached the king and he did not raise his "scepter", they were put to death (Esther 4:10-11). Does this not portray the way of eastern kings? Does this not explain why Bathsheba went to the king's palace when summoned? Does this help to explain why she seems to have given in to the king's lustful acts? (We do not know what protests -- like Tamar's in chapter 13 -- she may have uttered, but we do have some sense of the powerlessness of a woman in those days, especially when given orders by the king. (Later on it became the requirement that a raped lady should kill herself to save her husband the disgrace of having horns.)

ellauri156.html on line 319: It is not as if Bathsheba is acting in an unbecoming manner, knowing that men are around. She has every right to assume they are not. David is around, but he should not be. On top of this, she is not bathing herself at high noon; she is bathing herself in the evening. This is when the law prescribed (for ceremonial cleansing), and it is when the sun is setting. In other words, it is nearly dark when Bathsheba sets out to wash herself. David has to crane his neck and use his binoculars to see what he does. I believe Bathsheba makes every effort to assure her modesty, but the king's vantage point is too high, and he is looking with too much zeal. I am suggesting that David is much more of a peeping Tom than Bathsheba is an exhibitionist. I believe the text bears me out on this.

ellauri156.html on line 321: If I am right in what I have been saying, David's sin becomes that much more wicked. In some instances (if not most), a woman may purposely or unwittingly encourage the one who assaults her. In this case, there is not so much as a hint that this takes place. In fact, if I am reading the story accurately, David's “sighting” of Bathsheba is the result of her keeping the law, while David is failing his responsibilities as king. But not his duties as the king of the apes.

ellauri156.html on line 325: First, the root of David's sin is not low self-esteem; it is arrogance. (Since when is low self-esteem a sin? Well I bet it is for American believers. Think of Bill James' Will to Believe.) I am getting quite weary of hearing that the root of all evils is low self-esteem. I wonder why we see nothing of this in the Bible. David's problem is just the opposite. He has become puffed up and arrogant because of his success and status as Israel's king. He has come to see himself as different/better than the rest of the Israelites. They need to go to war; he does not. They need to sleep in the open field; he needs to get his rest in his own bed, in his palace. They can have a wife; he can have whatever woman he wants.

ellauri156.html on line 327: Second, the nature of David's sin is the abuse of power. Power corrupts, we are told, and absolute power corrupts absolutely. David has come to power. In the previous chapters, David employed his God-given power to defeat the enemies of God and of Israel. He used his power as Israel's king to fill his pockets and void his cullions, and takes advantage of Dog's promise to Saul by restoring to Mephibosheth his family property and by making him a son at his table. Now, David, drunk with his power, uses it to indulge himself at the expense of others. I want you to notice the repetition of the word “send” or “sent” in this chapter. It is a king like David who can send all the men to war but stay home himself (verse 1). It is a king like David who can send people to inquire about Bathsheba, and then to send messengers to “take” her and bring her to his palace (verses 3-4). It is a king like David who can “send” for Uriah and “send” orders to Joab to have him killed. It is a king who "sends" his shlong into Bathsheba's holiest of the holy. David has the power, and he certainly knows how to use it, only now he is using that power for his own benefit, at the expense of others. This is not servant leadership.

ellauri156.html on line 345:   We may weary of taking up our cross and begin to take up ourselves or our same-sex significant other as our highest cause. We may back off in the area of separation, having become weary of being laughed at for our Christian principles. We may keep quiet, rather than bear witness to our faith, lest we be rejected by our peers. We may hold off from rebuking a fellow-believer, who is falling into sin, because the last time we tried it was very messy. We may get fed up with getting whacked every time we admonish fellow non-believers. When we retreat from the battle, a plunge is not far away.

ellauri156.html on line 351:   Some of you have not yet sinned as David did, but I hope I have given you some ideas, and that you are already on your way. You are like David when he chose to stay in Jerusalem, and when he chose to stay in bed. You have not yet managed to sin in a dramatic fashion, but you are laying the groundwork for it. It's only a matter of time and opportunity, so keep hacking. My question to you is not whether you are actively committing sin, but if you are, please send me some snapshots.

ellauri156.html on line 363: I don’t think I’m exaggerating here. The interaction between David and Uriah (see next episode) seems to indicate that David was puzzled as to why Uriah would not enjoy the good life in Jerusalem if he had the opportunity to do so. Uriah, on the other hand, chose to live as he would have on the battlefield.

ellauri156.html on line 365:   This reference to Bathsheba’s “purification” is interesting and perplexing. The King James Version reads, “and he lay with her; for she was purified from her uncleanness: and she returned unto her house” at verse 4. The New King James Version is slightly different: “and he lay with her, for she was cleansed from her impurity; and she returned to her house” (note the change from a semi-colon to a comma, and from a colon to a semi-colon). The NIV reads, “and he slept with her. (She had purified herself from her uncleanness.)” The NRSV reads, “and he lay with her. (Now she was purifying herself after her period. Or was it colon? Only David knows, and Dog of course, but they don't tell.).”

ellauri156.html on line 370: 1. Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen: 2. "Puhukaa israelilaisille ja sanokaa heille: Jos jollakin, kenellä tahansa, on elimestään liman vuoto, on hänen vuotonsa saastainen. 3. Hänen vuotonsa saastaisuus on sellainen, että hän, niin hyvin silloin, kun hänen elimestään vuotaa, kuin silloin, kun hänen elimensä pidättää vuodon, on saastainen. 4. Jokainen vuode, jossa vuotoa sairastava lepää, tulee saastaiseksi, ja jokainen istuin, jolla hän istuu, tulee saastaiseksi. 5. Ja se, joka koskee hänen vuoteeseensa, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 6. Ja se, joka istuu istuimelle, jolla vuotoa sairastava on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 7. Ja se, joka koskee vuotoa sairastavan ruumiiseen, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 8. Ja jos vuotoa sairastava sylkee puhtaan ihmisen päälle, niin tämä pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 9. Ja jokainen satula, jossa vuotoa sairastava ratsastaa, tulee saastaiseksi. 10. Ja jokainen, joka koskee mihin hyvänsä, mikä on ollut hänen allaan, olkoon saastainen iltaan asti; ja joka sellaista kantaa, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 11. Ja jokainen, johon vuotoa sairastava koskee, ennenkuin on huuhtonut kätensä vedessä, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 12. Ja saviastia, johon vuotoa sairastava koskee, rikottakoon; mutta jokainen puuastia huuhdottakoon vedessä. 13. Ja kun vuotoa sairastava tulee puhtaaksi vuodostansa, niin hän laskekoon puhtaaksi-tulemisestaan seitsemän päivää ja sitten pesköön vaatteensa ja pesköön ruumiinsa raikkaassa vedessä, niin hän on puhdas. 14. Ja kahdeksantena päivänä hän ottakoon kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa ja tulkoon Herran eteen ilmestysmajan ovelle ja antakoon ne papille. 15. Ja pappi uhratkoon ne, toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi toimittakoon Herran edessä hänelle sovituksen hänen vuodostansa. 16. Kun miehellä on ollut siemenvuoto, pesköön hän koko ruumiinsa vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 17. Ja jokainen vaatekappale ja jokainen nahka, johon siemenvuotoa on tullut, pestäköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 18. Ja kun mies on maannut naisen kanssa ja vuodattanut siemenensä, peseytykööt he vedessä ja olkoot saastaiset iltaan asti.

ellauri156.html on line 372: 19. Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti. 20. Ja kaikki, minkä päällä hän lepää kuukautistilansa aikana, tulee saastaiseksi, ja kaikki, minkä päällä hän istuu, tulee saastaiseksi. 21. Ja jokainen, joka hänen vuoteeseensa koskee, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 22. Ja jokainen, joka koskee istuimeen, mihin hyvänsä, jolla hän on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 23. Ja jos joku koskee esineeseen, joka on hänen vuoteellaan tai istuimella, jolla hän on istunut, olkoon saastainen iltaan asti. 24. Ja jos mies makaa hänen kanssaan ja hänen kuukautistansa tulee hänen päällensä, olkoon hän saastainen seitsemän päivää, ja jokainen vuode, jossa hän lepää, tulee saastaiseksi. 25. Jos naisen verenvuoto kestää kauan aikaa, vaikka ei ole hänen kuukautisaikansa, tahi jos se jatkuu hänen kuukautisaikansa ohitse, pidettäköön hänet koko vuotonsa ajan saastaisena, niinkuin hänen kuukautisaikanaankin; hän on saastainen. 26. Jokaisesta vuoteesta, jossa hän lepää vuotonsa aikana, olkoon voimassa, mitä on säädetty hänen kuukautisaikana käyttämästään vuoteesta; ja jokainen istuin, jolla hän istuu, tulee saastaiseksi niinkuin hänen kuukautisaikanaankin. 27. Ja jokainen, joka niihin koskee, tulee saastaiseksi; hän pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. 28. Mutta kun hän tulee puhtaaksi vuodostansa, laskekoon seitsemän päivää, ja sitten hän on puhdas. 29. Ja kahdeksantena päivänä hän ottakoon kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa ja tuokoon ne papille, ilmestysmajan ovelle. 30. Ja pappi uhratkoon toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi toimittakoon Herran edessä hänelle sovituksen hänen saastaisesta vuodostaan. 31. Näin teidän on varoitettava israelilaisia saastaisuudesta, etteivät he saastaisuudessansa kuolisi, jos saastuttavat minun asumukseni, joka on heidän keskellänsä." 32. Tämä on laki miehestä, joka sairastaa vuotoa, ja miehestä, jolla on siemenvuoto ja joka tulee siitä saastaiseksi, 33. ja naisesta, jolla on kuukautisensa, ja miehestä ja naisesta, jotka sairastavat jotakin vuotoa, sekä miehestä, joka makaa saastaisen naisen kanssa.

ellauri156.html on line 374: Aika hemmetisti kyyhkypaisteja papille, kun jokainen menstruoiva nainen tuo niitä sille 2kpl/kk. Pappi pysyy hyvin selvillä seurakuntalaisten varmoista päivistä. Hmm. Jos Bathsheban kuukkixet oli ohize jo vähintään viikko sitten, kohtahan sillä oli ovulaatio, eikäpä ihme että Taavi-enon mälli teki heti tehtävänsä. Vaikka mä en kyllä usko eze jäi siihen yhteen kertaan. (2) When did this cleansing occur, and when was it completed? Was Bathsheba’s bathing which David witnessed part of her ceremonial cleansing? If so, there may have had to be a delay before the Law permitted intercourse. Otherwise, David would have caused her to violate the Law pertaining to cleansing, since it may not have been complete. The translations which make her cleansing a past, (continued) completed event seem to be suggesting that she was now legally able to engage in intercourse, though certainly not with David. If she was still in the process of her cleansing, David’s sin of adultery is compounded because it was committed at the wrong time, while cleansing was still in process. It is also possible to read the text (as does the NASB) to say that Bathsheba waited at David’s house until she was ceremonially clean from her evening with David. It is interesting that nothing is said of David waiting until he was cleansed. The inference I take from this “cleansing” reference is that Bathsheba was still concerned about keeping the Law of Moses, even if David was not. Big fat hairy diff.

ellauri156.html on line 390: At this point in time, David's life is very similar. He begins to stack one sin upon another, certain that each one will somehow wipe out visibility of the previous sin. Instead, his sins only multiply. More and more people become aware of his sin, and a cover up becomes impossible. Many lessons can be learned from this tragic episode of David's life, which if heeded, will help us duplicate them in our lives. May the Spirit of God open our ears and our hearts to listen and learn from David's attempt to cover up his sin with Bathsheba, so that you can avoid some of his mistakes and do a better job.

ellauri156.html on line 392: In our first lesson, we devoted our attention to the first four verses of chapter 11, which depict David's sin of adultery with Bathsheba. Pretty unbelievable that I got a whole four pages out of it. The trick is was to keep repeating the juicy bit about Bathsheba  washing herself before (or after) David's load. I sought to demonstrate that this sin was all of David's doing. The author points his accusing finger at David, not Bathsheba. It was not Bathsheba's indiscretion in bathing herself (as I understand this story), for she was simply obeying the ritual of purification outlined in the law. It was David who, by means of his lofty elevation and view, looked inappropriately at Bathsheba, washing herself,violating her privacy. I endeavored to demonstrate that David's sin with Bathsheba was the result of a sequence of wrong decisions and attitudes on David's part. In one sense, being on the path he was, his destination (of adultery, or something like it) was to be expected. His sins of omission finally blossomed and came into full bloom.

ellauri156.html on line 394: One of the tragic aspects of our story is that the sequence of sin in David's life does not end with his adulterous union with Bathsheba. It leads to a deceptive plot to make her husband Uriah appear to be the father of David's child with Bathsheba and culminates in David's murder of Uriah and his marriage to Uriah's wife, Bathsheba. As we take up where we left off in our last lesson, a few more bits of background information are vital to our understanding of this text.

ellauri156.html on line 398: (2) It seems unlikely that Uriah is ignorant of what David has done and of what he is trying to accomplish by calling him home to Jerusalem. Rumors must have been circulating around Jerusalem about David and Bathsheba, and could easily have reached the Israelite army which had besieged Rabbah. Uriah not only refuses to go to his house and sleep with his wife, he sleeps at the doorway of the king's house, in the midst of his servants. He has many witnesses to testify that any child borne by his wife during this time is not his child. It is clear that Uriah understands exactly what David wants him to do (to have sex with his wife), and that he refuses, even when the king virtually orders him to do so. One finds this difficult to explain if Uriah is ignorant of what happened between David and Bathsheba. At least Uriah knows what David is trying to get him to do on this stay in Jerusalem. The implications of all this we will explore later.

ellauri156.html on line 408:     David's plan A is simple and, at least in his mind, foolproof. In short, David will entice Uriah to think and to act as he himself has done. David does not wish to endure the adversities of the war with Rabbah, and so he goes to Jerusalem, to his home, and to his bed. He does not wish to deny himself, so he takes the wife of another man and sleeps with her. David will give Uriah the same opportunity, except that it will be his own wife he will sleep with. Not as fun, one must admit. After Uriah has sexual relations with Bathsheba, all will conclude that he is the father of the child which has been conceived by David's sinful act. Only one thing is wrong with David's plan: he assumes Uriah is as spiritually apathetic as he, and that he will act to indulge himself, rather than act like a soldier at war and keep his sword in the sheath.

ellauri156.html on line 410: David sends word to Joab, ordering him to send Uriah home to Jerusalem. I take it from the context that Uriah is sent to Jerusalem on the pretext that he is needed to report directly to David on the state of the war. I doubt David wants Uriah to know he has ordered Joab to send him. I am certain David does not want Uriah to know the real purpose of his journey to Jerusalem. David is orchestrating this homecoming to appear as though it serves one purpose, while it actually serves David's purpose of concealing his own sin. Even at this level, the order for Uriah to return home has a bad odor. You may remember that when David's father wanted to know how the battle with the Philistines was going (three of his sons were involved), he sent David, the youngest son, as an errand boy to take some supplies and return with word about the war (1 Samuel 17:17-19). One does not need to send a military hero as a messenger (nor is it good practice, the youngest son is more expendable.).

ellauri156.html on line 412: I should also add that Joab is already being drawn into the conspiracy. Joab obeys David's command to send Uriah, and my guess is that Joab knows something is up. He may even have heard about David's liaison with Bathsheba. When he sends Uriah to Jerusalem, he has to give him some mission, some task to perform. Joab and Uriah may have sensed that this was no “mission impossible” (as you would give a mighty warrior), but that is a “mission incredible.” In any case, the web of deceit and deception is already being woven, and more people are being drawn into the conspiracy. Wow, this is prime material for a soap opera. Maybe there already is one, must check. OF COURSE there is:

ellauri156.html on line 415:     David and Bathsheba is a 1951 historical Technicolor epic film about King David made by 20th Century Fox. It was directed by King Saul, produced by Dog, a.k.a. Zanuck, from a screenplay by Philip Dunno. The cinematography was by Leon Shameonyou. Gregory Peck stars as King David and the film follows King David's life as he adjusts to ruling as a King, and about his relationship with Uriah's wife Bathsheba, played by Susan Wayward. Goliath of Gath was portrayed by 203 cm-tall (6'8") Lithuanian wrestler Walter Talun. These days Walter would no longer get a bench seat in a high-school basketball team. 

ellauri156.html on line 417:     King David was the second king of Israel and this film is based on the second book of Samuel from the Bible. When the second Ark of the Covenant is brought to Jerusalem, a soldier reaches out to steady it and is struck dead. While the prophet Nathan declares this the will of God, a skeptical David pronounces it the result of a combination of an electrical shock and too much wine. This blasphemy starts David on the path of sin. 

ellauri156.html on line 419:     As a consequence, David becomes attracted to Bathsheba who is the wife of Uriah, one of David's soldiers. The attraction is mutual although both know an affair would break the law of Moses. When Bathsheba discovers she is pregnant by David, the King sends for Uriah hoping he will spend time with his wife to cover her pregnancy. David's wife Michal who is aware of the affair, tells David that Uriah did not go home but slept at the castle as a sign of loyalty to his King. LOL, a sign of "fuck you" pointed at Dave with Uriah's middle finger without a nail. 

ellauri156.html on line 421:     Frustrated, David orders Uriah to be placed on the battle's front and for the troops to withdraw leaving him to die. Uriah is reported dead and David sends a dispatch to tell Bathsheba so they can plan their marriage. Nathan Zuckermann the prophet advises David the people are dissatisfied with his leadership and desire his sons to rule. Nathan tells David he has forgotten that he is a servant of the Lord. David tries in vain to cheer up the old retard. David marries Bathsheba.

ellauri156.html on line 423: As a result, a drought hits Israel. David's and Bathsheba's baby dies. Nathan returns to tell David that God is displeased with his sin. Dog wants to see better ones, with more pizzazz. Or else he will not die as the law demands, but he will be punished through misfortune in his family. David takes responsibility but insists Bathsheba is blameless. But the people want Bathsheba killed. The crowd shouts: No, we want Barabbas! David makes plans to save Bathsheba, but she tells David she is not blameless. She has continued seeing Uriah on the side. (The reports of his demise were premature.) They are both at fault. David is reminded of the Lord and quotes Psalm 23 as he plays his harp. (A nice musical interlude in an otherwise numbing show whose spoiler is long since spoiled.)

ellauri156.html on line 425:     David promises Bathsheba she will not die and is willing to accept God's justice for himself, knowing that he as the hero of the book is safe. Repentant, David, seeking relief from the drought and forgiveness reaches out to touch the Ark presuming that he will die of heat stroke (or was it a short?) like the soldier. A clap of thunder is heard and there are flashbacks to David's youth depicting his anointing by Samuel and his battle with Goliath. King David removes his hands from the Ark as rain falls on the dry land. Screenwriter Dunno said he "left it to the audience to decide if the blessed rain came as the result of divine intervention or simply of a low-pressure system moving in from the Mediterranean." Well it could be both, couldn't it? 

ellauri156.html on line 442: Dunno says his original conception was for a film that would encompass David's life and go into three main chapters: David as a boy fighting Goliath; a more mature David and his friendship with Jonathan, ending with the affair with Bathsheba; and an older David and his relationship with his son Absalom. Dunno wrote a treatment which he estimated would make a four hour movie. Zanuck was not enthusiastic so Dunno then pitched the idea of doing a film just on David and Bathsheba, which Zanuck loved.

ellauri156.html on line 444: Dunno conceived it as a modern-type play exploring the corruption of absolute power. The film is noticeably devoid of the epic battles and panoramas frequently seen in biblical movies. It concentrates more on David's exploits between the sheets. 

ellauri156.html on line 445: Zanuck opted to use stars already under contract to 20th Century-Fox. The production of the film started on November 24, 1950 and was completed in January 1951 (with some additional material shot in February 1951). The film premiered in New York City August 14, and opened in Los Angeles August 30, before opening widely in September 1951. It was shot entirely in Nogales, Arizona, which has a lot of the looks of the promised land, including the indians, who were made up to look like Palestinians. 

ellauri156.html on line 447:     The musical score was by Alfred Newman (the funny looking kid on the cover of Mad magazine), who, for the bucolic scene with the shepherd boy, used a solo oboe in the Lydian mode, drawing on long established conventions linking the solo oboe with pastoral scenes and the shepherd's pipe. To underscore David's guilt-ridden turmoil in the Mount Gilboa scene, Newman resorted to a vibraphone, which Miklós Rózsa used in scoring Peck's popular 1945 Spellbound, in which he played a no less disturbed patient suffering from amnesia, viz. prophet Nathan Zuckerman.

ellauri156.html on line 451: A. H. Weiler of The New York Times described the film as "a reverential and sometimes majestic treatment of chronicles that have lived three millennia." He praised Dunno's screenplay and Peck's "authoritative performance" but found that Wayward "seems closer to Hollywood than to the arid Jerusalem of his Bible." Variety wrote, "This is a big picture in every respect. It has scope, pageantry, sex (for all its Biblical background), cast names, color—everything. It's a surefire boxoffice entry, one of the really 'big' pictures of the new selling season." Philip K. Scheuer of the Los Angeles Times wrote that the film "leaves little to be desired" from the standpoint of production values with Peck "ingratiating" as David and Wayward "a seductress with flaming tresses, in or out of the bath, and only her final contrition is a little difficult to believe." Richard L. Coe of The Washington Post wrote, "On the whole, the picture suggests a Reader's Digest story expanded into a master's thesis for the Ecole Copacabana."] Harrison's Reports wrote, "The outstanding thing about the production is the magnificent performance of Gregory Peck as David; he makes the characterization real and human, endowing it with all the shortcomings of a man who lusts for another's wife, but who is seriously penitent and prepared to shoulder his guilt. Susan Wayward, as Bathsheba, is beautiful and sexy, but her performance is of no dramatic consequence." The Monty Python Bulletin commented that the film had been made "with restraint and relative simplicity" compared to other historical epics, "and the playing of Gregory Peck in particular is competent. The whole film, however, is emotionally and stylistically quite unworthy of its subject." Philip Hamburger of The New Yorker wrote that "the accessories notwithstanding, something is ponderously wrong with 'David and Bathsheba.' The fault lies, I suppose, in the attempt to make excessive enlargements of an essentially-simple story." Zanuck the Hot Dog agreed. 

ellauri156.html on line 453: The film sparked protests in Singapore over what the Muslim community considered an unflattering portrait of David, considered an important prophet in Islam, as a hedonist susceptible to sexual overtures. Mohammed and his 9-year old wife would have been outraged. 

ellauri156.html on line 455: King Solomon, author of The Ancient World in the Cinema, found the film rather slow-paced in the first half before gaining momentum, and Peck "convincing as a once-heroic monarch who must face an angry constituency and atone for his sins." He noted that this was different from other biblical epics in that the protagonist faced a religious and philosophical issue rather than the overdone military or physical crisis.

ellauri156.html on line 457:     One notable TV airing of the movie was on the American network NBC during The NBC Monday Movie on September 7, 1964 (which was Labor day that year). During one of the commercial breaks was the one and only official airing of the Daisy political advertisement by the Lyndon B. Johnson presidential campaign in the run-up to the 1964 United States presidential election. The commercial aired at 9:50 p.m. EST. It was a family film though most children living in the EST time-zone were gone to bed by then, leaving the children's parents to watch the commercial. The commercial stars a little girl (played by Monique Luiz) who is shown counting petals of a daisy which was then followed by an ominous male voice counting down to zero. During the countdown, the screen zoomed up the girl's eye in such a way whereby the parents would imagine their children there instead of the girl. The next scene was a nuclear explosion with the voice of Johnson asking for peace.

ellauri156.html on line 463: However, in giving Bathsheba a more active role, Adele Reinhartz found that "it reflects tensions and questions about gender identity in America in the aftermath of World War II, when women had entered the work force in large numbers and experienced a greater degree of independence and economic self-sufficiency. ...[Bathsheba] is not satisfied in the role of neglected wife and decides for herself what to do about it." Susan Wayward was later quoted as having asked why the film was not called Bathsheba and David. I guess it has something to do with the fact that Dog is called Dog in the bible instead of Bitch.

ellauri156.html on line 465: When Uriah arrives in Jerusalem, he reports to David, who acts out the charade he has planned. He asks Uriah about the “welfare of Joab and the people,” and the “state of the war.” It troubles me that David needs such a report at all. If he were with his men in the field, this would not be necessary. But even worse, David does not really care about Joab, the people, or the war. David's one preoccupation is to cover up his sin, to get Uriah home and to bed with his wife, and thus to get David off the hook. How sad to read of David's hypocrisy. The king who had compassion on the crippled son of Jonathan now lacks compassion for the whole army, and specifically for Bathsheba and her husband Uriah.

ellauri156.html on line 467: David goes through all the right motions with Uriah. He listens to his reports, and then he gives him the night off, some time to go to his house and “wash his feet.” David is not worried about this soldier's personal hygiene; he is worried about his own reputation. When one entered his house, he usually took off his shoes and washed his feet, in preparation for eating and for going to bed. David very delicately encourages this man to go home and go to bed with his wife. Uriah knows it; our author knows it; and we know it.

ellauri156.html on line 471:     Uriah has to understand what the king is suggesting. Who wouldn't want to go home and enjoy his wife after some time of separation, thanks to the war with the Ammonites? Instead, we are told that Uriah never leaves the king's house. He sleeps in the doorway of the king's house, in the presence of a number of the king's servants. I am inclined to understand that at least some of these servants, if not all of them, are the king's bodyguards (compare 1 Kings 14:27-28). Uriah is a soldier. He has been called to his king's presence, away from the battle. But as a faithful servant of the king, he will not enjoy a night alone with his wife; instead, he will join with those who guard the king's life. This is the way he can serve his king in Jerusalem, and so this is what he chooses to do rather than to go home. The irony is overwhelming. The king's faithful soldier spends the night guarding the 50% new life of the king in his wife's womb, the king who has taken his own wife in the night, and who will soon take his life as well. Dramatic irony.

ellauri156.html on line 475: On to plan B. David has his spies watching Uriah as though he is the enemy. (Well, he is a rival all right.) They know what David wants; he wants Uriah to go home and sleep with his wife. If they do not know all of the details of what David has done with Bathsheba (which is hard to believe) and what he intends to accomplish by Uriah's visit, they certainly know something out of the ordinary is taking place. One way or the other, David is making these servant-spies co-conspirators with him.

ellauri156.html on line 477:   The servant-spies come to David in the morning with an amazing report: “He didn't do it. He didn't even go home!” David then seeks to gently rebuke Uriah. The hypocrisy of David's actions and words are hard to accept. But accept we must, for Dave is Dog's favorite horse on whose nose he is betting his bottom dollar.

ellauri156.html on line 479:   He (David, not Dog this time) plays the role of a benevolent master. Uriah, his servant, has “come home from a journey” (verse 10). Is this not the time for him to concern himself with his needs and desires? Is this not the time to concern himself with his wife's needs? How insensitive of Uriah not to go home to be with his wife and to sleep with her. “Shame on you, Uriah!” Uriah has a lot of explaining to do, and so it seems has David.

ellauri156.html on line 485: Uriah first points out to David that his terminology is inaccurate. David speaks of Uriah returning from a journey (verse 10). The truth is that Uriah has been called from the field of battle. He is not a traveling salesman, home from a road trip; he is a soldier, away from his post. In heart and soul, Uriah is still with his fellow-soldiers. He really wants to be back in the field of battle, and not in Jerusalem. He will return as soon as David releases him (see verse 12). Until that time, he will think and act like the soldier he is. As much as possible, he will live the way his fellow-soldiers are living on the field of battle. There, surrounding the city of Rabbah, are the Israelite soldiers, led by Joab. They, along with the ark of the Lord, are camping in tents in the open field. Uriah cannot, Uriah will not, live in luxury while they live sacrificially. He will not sleep with his wife until they can all sleep with her, not just Dave.

ellauri156.html on line 491: 1 Then David came to Nob to Ahimelech the priest; and Ahimelech came trembling to meet David and said to him, “Why are you alone and no one with you?” 2 David said to Ahimelech the priest, “The king has commissioned me with a matter and has said to me, 'Let no one know anything about the matter on which I am sending you and with which I have commissioned you; and I have directed the young men to a certain place.' 3 “Now therefore, what do you have on hand? Give me five loaves of bread, or whatever can be found.” 4 The priest answered David and said, “There is no ordinary bread on hand, but there is consecrated bread; if only the young men have kept themselves from women.” 5 David answered the priest and said to him, “Surely women have been kept from us as previously when I set out and the vessels of the young men were holy, though it was an ordinary journey; how much more then today will their vessels be holy?” (1 Samuel 21:1-5). Pyhiä vesseleitä. Tarkoittaako se siemenjohtimia? Ilmeisesti, suomexi se on: palvelijoiden reput ovat olleet pyhät. Reppureissulaisia pyhäkouluretkellä pussit tyhjinä. Kassit jätetään ulkopuolelle. 

ellauri156.html on line 493: You may remember that when David first fled from Saul he went to Ahimelech the priest and asked for some provisions and a sword. The priest had nothing but the sacred bread, which he would allow David and his men to eat, if they had only “kept themselves from women” (verse 4). The priest assumes they may have conducted themselves otherwise. David's answer, and especially the tone of it, is very pertinent to our text. He confidently assured the priest that he and his men had kept themselves from women, almost incensed that the priest would think otherwise. And the reason David gives is that he and his men are on a mission for the king. The inference is that this is a military (or at least official) mission.

ellauri156.html on line 495: Now here is a most amazing thing. David, years earlier, was adamant about the fact that those on a mission for the king should keep themselves from sexual intercourse. Now, years later, David is amazed that a man on a mission for the king is willing to abstain from sexual intercourse with his wife. Worse yet, David sets out to convince -- even to compel -- Uriah to go to do so, even though it will cause him to violate his conscience. This is not “causing a weaker brother to stumble;” this is cutting off a stronger brother's "leg" at the knob. Uriah is an example of the commitment expected of every soldier, and of David in particular -- at least the David of the past. Uriah is now acting like the David we knew from earlier days. Uriah is the “David” that David should be. But there is a crucial difference: now David is the king. This makes the case completely different.

ellauri156.html on line 497:   Uriah's words should have shocked David into a realization of the depth of his sin. The author uses these words in an ironically pivotal way. Uriah has just told David that he will not go to his own house, that he will not eat and drink and sleep with his wife.41 He has put this matter emphatically: “By your life, and the life of your soul, I will not do this thing” (verse 11). In the very next verses, David compels Uriah to “eat and drink” with him, with the hope that he will lie with his wife. And when Uriah swears by the life of the king that he will not do so, the king ends up taking Uriah's life. How ironic! How tragic! How hilarious!

ellauri156.html on line 503:   It must be with great apprehension that Uriah joins David for dinner this last night in Jerusalem. David begins to eat and to drink, and he will not take no for an answer when he offers food and drink to Uriah. Eventually, it works, for David makes sure that Uriah has enough alcohol in his system to make him drunk. And in this condition, David sends Uriah home to “sleep it off,” in his own bed, of course. Even drunk, Uriah will not violate his wife! Unheard of! Once again, Uriah spends the night at the doorway of David's house, along with his servants. He does not go to his own house, and thus he does not sleep with his wife. David is in deep shit.

ellauri156.html on line 509: It must be an agonizing night for David, seeing that even drunk Uriah is a better man than he. But not a better pecker! And so in the morning, David acts. He writes a letter to Joab, which will serve as Uriah's death warrant. In this letter David clearly orders Joab to murder Uriah for him. He even tells him how to do so in a way that might conceal the truth of the matter. In so doing, David can honor Uriah as a war hero, and magnanimously take on the duty of being a husband to Uriah's wife, also taking care of the child she is soon to bear. Joab is to put Uriah on the front lines of battle, at the fiercest place of battle, no surprise for a man of his military skills and courage. Joab is to attack and then retreat in such a way as to make Uriah an easy target for the Ammonites, thus assuring his death. There is no mistaking David's orders to Uriah: he wants Uriah killed in a way which makes it look like a simple casualty of war. Joab complies completely with David's orders (why? Is Uriah a creep?), and Uriah is eliminated, no longer an obstacle to David's plans. In giving this order to Joab, David makes him a part of this conspiracy, making him share the guilt for the spilled blood of Uriah. David's sin continues to encompass more and more people, leading to greater and greater sin.

ellauri156.html on line 513: 26 When Joab came out from David, he sent messengers after Abner, and they brought him back from the well of Sirah; but David did not know it. 27 So when Abner returned to Hebron, Joab took him aside into the middle of the gate to speak with him privately, and there he struck him in the belly so that he died on account of the blood of Asahel his brother. 28 Afterward when David heard it, he said, “I and my kingdom are innocent before the LORD forever of the blood of Abner the son of Ner. 29 “May it fall on the head of Joab and on all his father's house; and may there not fail from the house of Joab one who has a discharge, or who is a leper, or who takes hold of a distaff, or who falls by the sword, or who lacks bread.” 30 So Joab and Abishai his brother killed Abner because he had put their brother Asahel to death in the battle at Gibeon (2 Samuel 3:26-30).

ellauri156.html on line 518: Abner is initially mentioned incidentally in Saul's history, first appearing as the son of Ner, Saul's uncle, and the commander of Saul's army. He then comes to the story again as the commander who introduced David to Saul following David's killing of Goliath. He is not mentioned in the account of the disastrous battle of Gilboa when Saul's power was crushed. Seizing the youngest but only surviving of Saul's sons, Ish-bosheth, also called Eshbaal, Abner set him up as king over Israel at Mahanaim, east of the Jordan. David, who was accepted as king by Judah alone, was meanwhile reigning at Hebron, and for some time war was carried on between the two parties.

ellauri156.html on line 522:     However, according to Josephus, in Antiquities, Book 7, Chapter 1, Joab had forgiven Abner for the death of his brother, Asahel, the reason being that Abner had slain Asahel honorably in combat after he had first warned Asahel and tried to knock the wind out of him with the butt of his "spear". However, probably by intervention of God, his obtuse tool went through Asahel. The Bible says everyone stopped and gawked. That shows that something like this never happened before. This battle was part of a civil war between David and Ish-bosheth, the son of Saul. After this battle Abner switched to the side of David and granted him control over the tribe of Benjamin. This act put Abner in David's favor.

ellauri156.html on line 524: For some time afterward the war was carried on, the advantage being invariably on the side of David. At length, Ish-bosheth lost the main prop of his tottering cause by accusing Abner of sleeping with Rizpah, one of Saul's concubines, an alliance which, according to contemporary notions, would imply pretensions to the throne. Starhill stablessa oli muuten issikkatamma nimeltä Rispa. Kukahan senkin kanssa nukkui öisin tallissa?

ellauri156.html on line 528: David had Abner buried in Hebron, as it states in Samuel 3:31-32,[10] "And David said to all the people who were with him, 'Remove your clothes and gird yourselves with this sackcloth taking turns, and wail before me and Li'l Abner.' And King David went after the beer. And they buried Abner in Hebron, and the king raised his voice and wept on Abner's grave, and all the people wept."

ellauri156.html on line 535: Shortly after Abner's death, Ish-bosheth was assassinated as he wept, and David became king of the reunited kingdoms. The conduct of David after the event was such as to show that he had no complicity in the act, though he could not venture to punish its perpetrators.

ellauri156.html on line 537: Abner was the son of the witch of En-dor in Mordor, (Pirḳe R. El. xxxiii.), and the hero par excellence in the Haggadah (Yalḳ., Jer. 285; Eccl. R. on ix. 11; Ḳid. 49b). Conscious of his extraordinary strength, he exclaimed: "If I could only catch hold of the earth, I could shake it" (Yalḳ. l.c.)—a saying which parallels the famous utterance of Archimedes, "Had I a fulcrum, I could move the world." (Dote moi pa bo kai tan gan kino.) According to the Midrash (Eccl. R. l.c.) it would have been easier to move a wall six yards thick than one of the feet of Abner, who could hold the Israelitish army between his knees, and often did. Yet when his time came [date missing], Joab smote him. But even in his dying hour, Abner seized his foe's balls like a ball of thread, threatening to crush them. Then the Israelites came and pleaded for Joab's jewels, saying: "If thou crushest them his future kids shall be orphaned, and our women and all our belongings will become a prey to the Philistines." Abner answered: "What can I do? He has extinguished my light" (has wounded me fatally). The Israelites replied: "Entrust thy cause to the true judge [God]." Then Abner released his hold upon Joab's balls and fell dead to the ground (Yalḳ. l.c.).

ellauri156.html on line 539: His One Sin: The rabbis agree that Abner deserved this violent death, though opinions differ concerning the exact nature of the sin that entailed so dire a punishment on one who was, on the whole, considered a "righteous man" (Gen. R. lxxxii. 4). Some reproach him that he did not use his influence with Saul to prevent him from murdering the priests of Nob (Yer. Peah, i. 16a; Lev. R. xxvi. 2; Sanh. 20a)—convinced as he was of the innocence of the priests and of the propriety of their conduct toward David, Abner holding that as leader of the army David was privileged to avail himself of the Urine and Thumbeline (I Sam. xxii. 9-19). Instead of contenting himself with passive resistance to Saul's command to murder the priests (Yalḳ., Sam. 131), Abner ought to have tried to restrain the king by the balls. Others maintain that Abner did make such an attempt, but in vain (Saul had not enough to get a proper hold of), and that his one sin consisted in that he delayed the beginning of David's reign over Israel by fighting him after Saul's death for two years and a half (Sanh. l.c.). Others, again, while excusing him for this—in view of a tradition founded on Gen. xlix. 27, according to which there were to be two kings of the house of Benjamin—blame Abner for having prevented a reconciliation between Saul and David on the occasion when the latter, in holding on to the skirt of Saul's robe (I Sam. xxiv. 11), showed how unfounded was the king's mistrust of him, seeing Saul had no balls to speak of. Old Saul was inclined to be happy with a pacifier; but Abner, representing to him that the naked David might have found a piece of garment anywhere — even just a piece of sackcloth caught on a thorn — prevented the reconciliation (Yer. Peah, l.c., Lev. R. l.c., and elsewhere). Moreover, it was wrong of Abner to permit Israelitish youths to kill one another for sport (II Sam. ii. 14-16). No reproach, however, attaches to him for the death of Asahel, since Abner killed him in self-defense (Sanh. 49a).

ellauri156.html on line 552: These eight verses, devoted to the way in which Uriah's death is reported, are double the length of the account of David's sin with Bathsheba. They virtually equal the length of the account of David's dealings with Uriah. These verses begin with Joab's careful instructions to the messenger, who is to bring the news of Uriah's death to David. They conclude with the messenger's actual report and David's response to it. Why does the author devote so much time and space to the way in which Uriah's death is reported to David? Let us see if we can find the answer to this question as we look more closely at these verses.

ellauri156.html on line 554: Mission accomplished: Uriah is dead. Joab has carried out David's instructions to the letter. Now Joab must send word to David, in a way that does not completely disclose this conspiracy. Joab calls for a messenger to go to David. He gives very exacting instructions to him. He is first to give a full and complete report of the events of the war, including the ill-fated attack on the city, and the slaughter of Uriah and those with him. Why is how the messenger reports this incident so important?

ellauri156.html on line 556: The answer is quite simple, as is evident by Joab's own concerns. The entire mission is a fiasco. The Israelites have besieged the city of Rabbah. This means they surround the city, giving the people no way in or out of the city. All the Israelites have to do is wait them out and starve them out. There is no need for any attack. The mission is a suicide mission from the outset, and it does not take a genius to see it for what it is. Joab has to assemble a group of mighty men, like Uriah, and including Uriah, to wage an attack on the city. This attack is not at the enemy's weakest point, as we would expect, but at the strongest point. This attack provokes a counter-attack by the Ammonites against Uriah and those with him. When the Israelite army draws back from their own men, they leave them defenseless, and the obvious result is a slaughter. How can one possibly report this fiasco in a way that doesn’t make Joab look like a fool (at best), or a murderer (at worst)?

ellauri156.html on line 558: This the reason for Joab's careful instructions to the messenger. He is to report the attack on the city of Rabbah to David, and then tell of the Israelite losses which result. Joab knows that David will react (perhaps hypocritically) to the report of the attack and the resulting losses. It is at this point, Joab instructs the messenger, that he is to inform David of the death of Uriah. This will certainly end any protest or criticism on David's part.

ellauri156.html on line 560: And so in verses 22-25 we are given an account of the messenger's arrival, of his report to David, and of David's response. I must point out that the messenger does not do as he is told, at least the way I read the account. The messenger goes to David and tells the king how the Ammonites prevailed against them as they left the city and pursued the Israelites into the open field. The Israelites then pursued the Ammonites, pushing them back toward the city as far as the city gate. It was here that Uriah and those with him were fighting. It was here that they were within range of the archers, who shot at them and killed a number of servants. And quickly the servant adds, “and your servant Uriah the Hittite is also dead” (verse 14).

ellauri156.html on line 562: Now why does this messenger not wait for David to respond in anger, as Joab instructed? Why does he inform David that Uriah has been killed, before he even utters a word of criticism or protest? I believe the messenger gives the report in this way because he understands what is really going on here. I think he may know about David and Bathsheba, and perhaps even of her pregnancy. He certainly knows that Uriah was summoned to Jerusalem. I think he also figures out that David wants to get rid of Uriah, and that Joab has accomplished this by this miserable excuse for an offensive against the enemy. I think the messenger figures out that if David knows Uriah has been killed, he will not raise any objections to this needless slaughter. And so, rather than wait for David to hypocritically rant and rave about the stupidity of such a move, he just goes on and tells him first, so that he will not receive any reaction from David.

ellauri156.html on line 570: Our text has many applications and implications for today. Let me suggest a few as I conclude this lesson. First, “Can a Christian fall?” Yes. Some folks in the Bible may cause us to question whether they really ever came to please Dog, folks like Balaam or Samson or Saul. But we have no such questions regarding David. He is not only a believer, he is a model believer. In the Bible, David sets the standard because he is a man after God's heart. Nevertheless, this man David, in spite of his popularity in Dog's circles, in spite of his marvelous times of worship and his bea-u-utiful psalms, falls deeply into sin. If David can fall, so can we, which is precisely what Paul, another crook and tricky Dick,  warns us about:

ellauri156.html on line 576: Third, “How fast can a Christian fall?” This fast [Bob flaps his hands]. It is amazing how quickly David falls into the sins depicted in this one chapter. In a matter of weeks, or months at best. Apart from God's sustaining grace, we can fall very far, very quickly. Let us be reminded of this fact from David's tragic experience.

ellauri156.html on line 578: Fourth, "How much wood would a woodchuck chuck if a woodchuck could chuck wood?" Sin snowballs. Sin has not got a snowball's chance in hell. Sin is not stagnant; it is not static. Sin grows. Look at the progression of sin in our text. David's sin starts when he ceases to act like a soldier and (what is way worse) becomes a late sleeper. David's sin grows from staying up late to adultery to murder. His sin begins very privately, but as the story progresses, more and more people become aware of it, and worse yet, more and more people become participants in it. His sin first acted out by his taking another man's wife, and then taking another man's life, and along with his life, his wife, plus the lives of a number of men who must die with him to make his death credible. David's sin blossoms so that it transforms a true and loyal friend (Uriah) to his enemy, and his enemies (the Ammonites, and his other rival Joab) into his allies.

ellauri156.html on line 582:   He who conceals his transgressions will not prosper, except for David, and a few others, come to think of it. But he who confesses and forsakes them will find compassion (Proverbs 28:13). And that is all he finds. Quite often compassion at his scaffold and grave. 

ellauri156.html on line 586: Man (and exceptionally, woman) has been seeking to cover up his sins ever since the Garden of Eden. Adam and Eve thought they could cover their sins by hiding their nakedness behind the fig leaves (hardly large enough for Adam's snake), and if not this, by hiding themselves from God behind Eve's bush. But God "lovingly" sought them out, not only to rebuke them and to pronounce some select curses upon them, but to give them a lame promise of forgiveness when the flagpoles start to bloom. It was God who provided a covering for their sins, in the form of snappy sackcloth jeans. The sacrificial death, burial, resurrection, and feasting on rumpsteaks cut from our Lord Jesus Christ's butt is God's provision for covering our sins. Have you experienced it, my friend? If not, why not confess your sin now and receive God's gift of forgiveness from him in person (in pirsuna pirsunalmente), and work henceforward with Jesus Christ in the cross factory of Cavalry? How 'bout that? A. Yokum, frost-bite travelers re-skewered reasonable. Ask for rates!

ellauri156.html on line 590: Seventh, Uriah is a reminder to us that God does not always deliver the righteous from the hand of the wicked immediately, or even in this lifetime. This is a really crucial point! Don't except to be saved except ex post facto. Daniel's three friends told the king that their God was able to deliver them. They did not presume that He would, or that He must, only that theoretically, he could if he wanted to. And God did deliver them, though with late delivery, rather like today's postal services.  I think Christians should look upon this sort of deliverance as the rule, rather than the exception. But when Uriah faithfully serves his king (David), he loses his life. God is not obliged to “bail us out of trouble” or to keep us from trials and tribulations just because we trust in Him. Sometimes it is the will of God for men to trust fully in Him and to submit to human government (what? like U.S. government? No way Jose!), and still to suffer adversity, from which God may not deliver us. Spirituality is no guarantee that we will no longer suffer in this life. In fact, spiritual intimacy with God is often the cause of our sufferings (see Matthew 5).

ellauri156.html on line 611: Stupid question, everyman has not got Dog's triceps, so how could he deliver Daniel, even if he wanted to? Well, he might have delivered Daniel to the lions, had he been all present and correct at the occasion. In the Old Testament, as in the New, God sometimes delivers His people from the hands of wicked men, but often He does not, or delivers them TO the wicked men. Their “deliverance” comes much later with the coming of the other Messiah, Lord Jesus Christ. Uriah, like all of the Old Testament saints of old, died without receiving his full reward, and that is because God wanted him to wait. Uriah, like many of the Old Testament saints, was not delivered from the hands of the wicked. This is pointed out by the author of Hebrews:

ellauri156.html on line 613: 13 All these died in faith, without receiving the promises, but having seen them and having welcomed them from a distance, and having confessed that they were strangers and exiles on the earth. 14 For those who say such things make it clear that they are seeking a country of their own. 15 And indeed if they had been thinking of that country from which they went out, they would have had opportunity to return. 16 But as it is, they desire a better country, that is, a heavenly one. Therefore God is not ashamed to be called their God; for He has prepared a city for them. 32 And what more shall I say? For time will fail me if I tell of Gideon, Barak, Samson, Jephthah, of David and Samuel and the prophets, 33 who by faith conquered kingdoms, performed acts of righteousness, obtained promises, shut the mouths of lions, 34 quenched the power of fire, escaped the edge of the sword, from weakness were made strong, became mighty in war, put foreign armies to flight. 35 Women received back their dead by resurrection; and others were tortured, not accepting their release, so that they might obtain a better resurrection; 36 and others experienced mockings and scourgings, yes, also chains and imprisonment. 37 They were stoned, they were sawn in two, they were tempted, they were put to death with the sword; they went about in sheepskins, in goatskins, in foreskins, being destitute, afflicted, ill-treated 38 (men of whom the world was not worthy), wandering in deserts and mountains and caves and holes in the ground. 39 And all these, having gained approval through their faith, did not receive what was promised, 40 because God had provided something even better for us, to make up for the wait, so that apart from us they would not be made perfect (Hebrews 11:13-16, 32-40).

ellauri156.html on line 625: A couple hundred years ago, my wife Jeannette and I went to England and Scotland with my parents. Each night we stayed at a “bed and breakfast” as we drove through Wales. There were a number of farms, but not so many towns in which to find a place to stay for the night. We saw a “bed and breakfast” sign and traveled along the country road until we found the place -- a very quaint farm. We saw several hundred sheep in a pasture, a stone trestle, and stone barns. It looked like the perfect place, and in many ways it was. What we did not realize was that the stone trestle was a railroad trestle for a train that came by late at night, a few feet from the house where we slept. Two cows also calved that night. I have spent my share of time around farms, but I have never heard the bellow of a cow that was calving echo throughout a stone barn. I could hardly sleep a wink. Just goes to show. Never trust the Rugby guys. 

ellauri156.html on line 627: In addition to the hundreds of sheep in a nearby pasture, there was a small lamb in a pen, very close to the house. It was a frisky, friendly little fellow, and we loved to "play" with it. We were somewhat perplexed as to why this fellow was kept by himself, away from the rest of the flock. The farmer's nephew came by, and I asked him. It took a while to understand his strong accent, but finally I realized he was telling me this was his “pet lamb.” The problem was that he said it as though it were one word, “bedlam.” This was obviously a separate category, distinct from the category of mere “sheep” or a “lamb.” This “pet lamb” was given a special pen, right by the house, and a lot more attention and care than the rest. I did not dare to ask the man where his "penis". 

ellauri156.html on line 629: Now this little fellow was one lamb among a great many. Nevertheless, he enjoyed the distinction of being regarded as a “pet lamb.” (I am coming to te most narcissistic part of my sermon, going to introduce you to the good shepherd in a moment.) In the story which Nathan tells David, it is not quite the same. Nathan tells David of a “pet lamb” who is the only sheep of a poor farmer. This lamb does not live in a pen outside the house; it lives inside the house, often in the loving hairy arms of its master, and eats the same food he eats. This is the story Nathan tells David, which God uses to expose the wretchedness of David's sin. It is our text for this message, and once again, it has much to teach us, as well as David. Let us give careful heed to the inspired words of Nathan, and learn from a lamb. (I bet the lamb had much more to learn from the "boys".)

ellauri156.html on line 633: David has become king of both Judah and Israel. He has, in large measure, consolidated his kingdom. He has taken Jebus and made it his capital city, renaming it Jerusalem. He has built his palace and given thought to building a temple (a plan God significantly revises). He has subjected most of Israel's neighboring nations. He has done battle with the Ammonites and prevailed, but he has not yet completely defeated them. The Ammonites have retreated to the royal city of Rabbah, and as the time for war (spring) approaches, David sends all Israel, led by Joab, to besiege the city and to bring about its surrender. David has chosen not to endure the rigors of camping in the open field, outside the city. He has chosen rather to remain in Jerusalem. Sleeping late, David rises from his bed as others prepare to go to bed for the night. David strolls about the rooftop of his palace and happens to steal a look at a beautiful young woman bathing herself, perhaps ceremonially, in fulfillment of the law.

ellauri156.html on line 635: It is not due to any intent on her part, nor even any indiscretion. She is bathing herself as darkness falls, and being poor (see 12:1-4), she does not have the privilege of complete privacy, especially when the king can look down from the lofty heights of his rooftop vantage point. David is struck with her beauty and sends messengers to inquire about her identity. They inform David of her identity, and that she is married to Uriah, the Hittite. That should have ended his interest, but it does not. David sends messengers who take her, bringing her to his palace, and there he sleeps with her. When she cleanses herself, she goes home. (Or was it the other way round? Can't remember.)

ellauri156.html on line 637:   It all seems to be over. David is not looking for another wife; he is not even looking for an affair. He is looking for a conquest. That should have happened on the battlefield, not in the bedroom! Things take a very different turn when Bathsheba sends word to David that she is pregnant. David first seeks to cover up his sin by ordering Joab to send Uriah home on furlough, ostensibly to give David a report on the war. David's efforts to get Uriah into bed with Bathsheba begin as subtle hints, then change to veiled orders, and then turn crass as David seeks to get Uriah to do drunk what he will not do sober. When these efforts fail (due to Uriah's noble character), David sends Uriah back to Joab, with written orders to Joab to put him to death in a way that makes it seem like a casualty of war. Joab does as he is told and sends word to David: “Mission accomplished.” It is here that our apparently never-ending story resumes.

ellauri156.html on line 649: David is Divinely Prepared for Repentance (Psalm 32:3-4)

ellauri156.html on line 651:     3 When I kept silent about my sin, my body wasted away 


ellauri156.html on line 658: Psalm 32 is one of two psalms (the other is Psalm 51) in which David himself reflects on his sin, his repentance, and his recovery. Verses 3 and 4 of Psalm 32 are the focus of my attention at this point in time. These verses fit between chapters 11 and 12 of 2 Samuel. The confrontation of David by Nathan Zuckermann the prophet, described in 2 Samuel 12, results in David's repentance and confession. But this repentance is not just the fruit of Nathan's rebuke; it is also David's response to the work God has been doing in David's heart before he confesses, while he is still attempting to conceal his sin.

ellauri156.html on line 660: In these verses, David makes it clear that God is at work even when it does not appear to be so. During the time David tries to cover up his sin, God is at work exposing it in his heart. These are not times of pleasure and joy, as Satan would like us to conclude; they are days of misery. David is plagued with guilt. He cannot sleep, and it seems he cannot eat. Worst of all, he cannot fuck. He is not sleeping nights, and he is losing weight. Whether or not David recognizes it as God who is at work in him, he does know he is miserable. It is this misery which tenderizes David, preparing him for the rebuke Nathan Zuckermann is to bring, preparing him for repentance. David's repentance is not the result of David's assessment of his situation; it is the result of divine intervention. Hey wait? If that is the case, where is the much-advertised free will? He has gone so far in sin that he cannot think straight. God is at work in David's life to break him, so that he will once again cast himself upon God for grace. He has good experience in casting himself upon folk, from Saul thru Jonathan to Bathsheba. 

ellauri156.html on line 662: Nathan Tells a Shepherd a Sheep Story (12:1-6)

ellauri156.html on line 681: Third, Nathan comes to David with a story. In the New American Standard Bible, this is not just a story, but a kind of poetic story. In my copy of the NASB, the words of the story are formatted in such a way as to look like one of the Psalms.43 It took me a while to take note of this, but if this is so, it means that Nathan comes to David prepared. Under divine inspiration, I am sure God could inspire a prophet to utter poetry without working at it in advance, but this does not seem to be the norm. Nathan comes to David well prepared. He is not just “spinning a yarn;” Nathan is telling a story, a very important story with a very important message for David. A message for you sir. Nih Nih. 

ellauri156.html on line 683: Fourth, Nathan's story is a “sheep story,” one that a shepherd can easily grasp and with which he can readily identify. David was a shepherd boy in his younger days, as we know from the Book(s) of Samuel (see 1 Samuel 16:11; 17:15, 28). I wonder if in those lonely days and nights David does not make a “petlamb” of one or more of his sheep? You bet. Some comfort for his lonely nights. Did this sheep eat of his food and drink from his cup? Did this sheep give him a blowjob? Possibly so.

ellauri156.html on line 685: Fifth, the story Nathan tells David does not “walk on all fours” -- that is, there is no “one to one correspondence” with the story of David's sin with Bathsheba and Uriah. The sheep (which we would liken to Bathsheba) is put to death, not the owner (whom we would liken to Uriah). I think it is important to take note of this fact, lest we press the story beyond its intent.

ellauri156.html on line 689: As I understand the Bible, there is more to the story than this, however. Our lord (meaning Jeshua) frequently told stories. Why was this? Was it because he was trying to “put the cookies on the lowest shelf”? Was he accommodating his teaching to those who might have difficulty understanding it? Sometimes our lord told stories to the religious experts, who should have been able to follow a more technical argument. No, I think his own elevator did not quite reach the upper floors. I am thinking in particular of the story of the Good Samaritan, as recorded in Luke 10. A religious lawyer stood up and asked Jesus a question, not to sincerely learn, but with the hope of making our Lord look bad before the people. He asked, “What shall I do to inherit eternal life?” Jesus turned the question around. This man was the expert in the Law of Moses, what did it teach? The man answered, “YOU SHALL LOVE THE LORD YOUR GOD WITH ALL YOUR HEART, AND WITH ALL YOUR SOUL, AND WITH ALL YOUR STRENGTH, AND WITH ALL YOUR MIND; AND YOUR NEIGHBOR AS YOURSELF, THAT IS, EVEN MORE.” (Luke 10:27). In effect, Jesus responded, “Right. Now do it.” That was the problem with the law, no one could do it without failing, and so no one could earn their way to heaven by good works. Well, how high can we get with mediocre works? Someplace between heaven and hell would actually be most preferable.

ellauri156.html on line 707: The rich man had a guest drop in for a visit, and as the host he was obliged to provide him with a meal. After giving the matter considerable thought, the rich man decided upon lamb, and yet he was not willing to sacrifice one lamb from all those he owned. Instead, he took the poor man's lamb, slaughtered and served it to his guest, so as not to suffer any losses personally. He not only let (i.e., forced) the poor man to pick up the tab for the meal, he deprived this man of his only lamb, and one that was like a member of the family.

ellauri156.html on line 726: Nathanin rapsut Davidille oli suhteellisen leppeät, vaan ei-toivotun lapsen kuolema. Ei mitään vakavaa, mutta eihän syntikään ollut kuolemanvakava. Mixi naisten naurattamisesta pitäsi tulla itkua ja hampaiden kiristelyä? Jaa olihan siinä se Urian valitettava tapaus, mutta mitä oli niin typerä. Tyhmst päästä kärsii koko ruumis. 

ellauri156.html on line 728: David has just sprung the trap on himself, and Nathan is about to let him know about it. The first thing Nathan does is to dramatically indict David as the culprit: “You are the man!” In stunned silence, David now listens to the charges against him. David thinks only in terms of the evils the rich man committed against his neighbor, stealing a man's sheep and depriving him of his companion. Put another way, David thinks only in terms of crime and socially unacceptable behavior, not in terms of sin. In verses 7-12, Nathan draws David's attention to his sin against God and the consequences God has pronounced for his sin. Note the repetition of the pronoun “I” in verses 7 and 8: “It was I who. . .

ellauri156.html on line 734: God speaks to David as though he has forgotten these things, or rather as though he has come to take credit for them himself. Everything David possesses has been given to him by God. Has it been so long since David was a lowly shepherd boy that he has forgotten? David is a “rich” man because God has made him rich. And if he does not think he is rich enough, God will give more to him. David has begun to cling to his “riches,” rather than to cling to the God who made him rich.

ellauri156.html on line 736: Mikäs on sitten ero rikoxen ja synnin välillä? Eiköhän se ole ezynti on rikos ihmisyyttä vastaan, eli kantaja on koko pörriäisten pesä kuningatar edustajana eikä yksityinen kostaja. Sixi synti on jotain hienompaa kuin kärhämä, se on yxinkertaisesti totta eikä vaan vaihtoehtoista totuutta, josta jokaisella voi olla oma käsitys. Sanakin tulee ie. kannasta 'se on' (pohjal. soon), jota vänkää sama jumala, jonka nimikin on yxinkertaisesti 'minä olen'.(pohjal. moon). Sitä ihtiään se on sanoi äitikin. Entäs muissa kielissä? Kreikassa se on erehdys, hamartema. Hepreaxi ohari. Hepreassa usko, emunah אמונה merkitsee, "Jumala pitää kiinni erämaassa huomattavasti", alef-mem-vav-nun-hei. Siltä se saattaa tuntua kun erämaassa käy kova puhuri. 

ellauri156.html on line 738:   I fear some of us tend to miss the point here. We read Nathan's story and we hear Nathan's rebuke as though David's sin is all about sex. David does commit a sexual sin when he takes Bathsheba and sleeps with her, knowing she is a married woman. But this sexual sin is symptomatic, according to Nathan, and thus according to God. God is not just saying, “Shame on you, David. Look at all the wives and concubines you had to sleep with. And if none of these women pleased you, I could have given you another woman, just one that was not already married.” Wow, this is the same 'gotcha' as with Adam earlier: I give you about anything as long as you keep your fingers off my property.

ellauri156.html on line 744: First and foremost, David's sin is against God. He has ceased to humbly acknowledge God as the Giver of all he possesses. He has ceased to look to God to provide him with all his needs -- and his desires. David has not only ceased to ask God to supply his needs, he has disobeyed God's commands by committing adultery and murder. David's sin against God manifests itself by the evils he commits against others. Nathan outlines these, employing a repetitive “you:”

ellauri156.html on line 755: Nathan now proclaims the irreversible consequences to come upon David and his family due to his sin: Therefore the sword shall never depart from your house, because you have despised Us and have taken the wife of Uriah the Hittite to be your wife. With an equally repetitive "I will":

ellauri156.html on line 766: The evil David commits against others is clear disobedience to the revealed Word of God. David is a “man after God's own heart,” and yet in this instance, David “despised the Word of the Lord.” While David does repent and the guilt of his sin is forgiven, these consequences will not be reversed. These consequences are just; they fit the crime David committed. He used the sword of the Ammonites to kill Uriah, and so the sword will not depart from his house. He took the wife of another man, and so his own wives will be taken by another, another from his own house.

ellauri156.html on line 768: The consequences are not only appropriate, but intensified. David took one man's wife; another will take several (I bet four) of his wives. This happens when Absalom rebels against his father's rule and temporarily takes over the throne. Following the advice of Ahithophel, Absolom pitches a tent on the roof of David's palace (the place from which David first looked upon Bathsheba) and there, in the sight of all Israel, sleeps with David's concubines as a declaration that he has taken over his father's throne and all that goes with it (2 Samuel 16:20-22). While David seeks to commit his sins in private, God sees to it that the consequences are very public. Aijaa. Kai tää Absalom-tarinakin täytyy vielä lehteillä. 

ellauri156.html on line 770: The story goes on as you well know, but we shall stop here, having focused on Nathan's divinely directed rebuke of David. In our next lesson we will give thought to David's repentance and to the immediate consequences of his sin. But let us close this message by considering some very important take-home lessons for us to learn from David's sin and Nathan's rebuke.

ellauri156.html on line 787: Älkää ruvetko palvelemaan epäjumalia niin kuin jotkut heistä. Kirjoituksissa kerrotaan: »He istuivat syömään roskaruokaa ja juomaan sihijuomaa, ja sitten he nousivat tanssimaan!» 8 Älkäämme antautuko tämmöiseen siveettömyyteen niin kuin jotkut heistä; heitä kuoli yhtenä päivänä kaksikymmentäkolmetuhatta. 9 Meidän ei myöskään tule koetella Herran kärsivällisyyttä, niin kuin jotkut heistä tekivät; he kuolivat käärmeenpuremiin. 10

ellauri156.html on line 790: Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. 13 Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. 

ellauri156.html on line 794: Silloin Herra suivaantuneena lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli. 7 Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: "Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme." Ja Mooses rukoili kansan puolesta. 8 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon". 9 Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon. HUOM! tää vaskikäärme ei sunkaan ollut epäjumala, vaan ihan vaan tollanen niinkö maskotti.

ellauri156.html on line 796: Let me press this matter even further. David did not plan to sin, as many who try to use his sin as an excuse do. David “fell” into sin; those who would use his sin for an excuse “plunge headlong” into sin. There is a very important difference. In addition, David's sin was the exception, not the rule:

ellauri156.html on line 798: Because David did what was right in the sight of the LORD, and had not turned aside from anything that He commanded him all the days of his life, except in the case of Uriah the Hittite, and, well, in a minor way, stalking Bathsheba while she was washing herself and then fucking her without leave (1 Kings 15:5, emphasis mine).nn

ellauri156.html on line 800: (5) David's sin, like all sin, is never worth the price. I have actually had people ask me what the penalty for a certain sin would be, planning to do it and then be forgiven. There are those who toy with sin, thinking that if they sin, they may suffer some consequences, but that God is obliged to forgive them, and thus their eternal future is certain and secure, no matter what they do, even if intentionally. I know of one situation in which a church leader left his wife and ran off with the wife of another, planning to later repent, and then expecting to be welcomed back into the fellowship of that church. This is presumptuous sin, sin of the most serious and dangerous kind. Rather than open a “can of worms” at this point in this message, let me simply say this: “No one ever chooses to sin, and then comes out of it with a smile on their face.” My friend Dawg will almost certainly wipe that smug smirk off their face. I still seethe when I think of that colleague of mine, and how he got away with dumping her hag and plucking a dainty dish from Brother ... (better not say). Took just a few months for the brotherhood to relent. Fuck, it shouldn't be that easy! A little more speedy delivery of the retribution would be indicated, don't you think, milord? Not that I criticize you in any way, milord.  

ellauri156.html on line 802: I used to teach school. From time to time the principal would call a misbehaving student to his office. I will never forget when one of my students was called to his office, and then returned with a smirk on his face. One of my students protested publicly, “Will you look at that? He went to the principal's office and came back with a smile on his face!” My young student was absolutely right. Being called to the principal's office for correction should produce repentance and respect, not a smile. In those few times when I found it necessary to use the “rod” of correction, I purposed that no student would come back into the room with a smile, and none did (including the principal's own son, I might add, who was not even in my class). Oh how my students loved and respected me! I still think it was unfair to sack me. There was hardly any mark left on their precious skin from my rod. Least of all of the one that I used on my coeds. 

ellauri156.html on line 810:   Note that this last part is full of Saulus quotes. Whenever evangelists are about to finish they pepper their talk with these Saulus quotes. I guess it is because Saulus' job was so close to their own: first scare the suckers and then sugar the medicine.

ellauri156.html on line 812:   That is precisely what the cross of our Lord Jesus Christ does for us. We were dead in our trespasses and sins (Ephesians 2:1-3). We were blinded to the immensity of our sins (2 Corinthians 4:4). The coming of our Lord Jesus Christ, His perfect life, His innocent and sacrificial death, His literal and physical resurrection are all historical events. But the gospel is also a story, a true story. When we read the New Testament Gospels, we read a story that is even more dramatic, more amazing, more disturbing than the story Nathan told David. When we see the way unbelieving men treated our Lord, we should be shocked, horrified, and angered. We should cry out, “They deserve to die!” And that they do. But the Gospel is not written only to show us their sins -- those who actually heard Jesus and cried, “Crucify Him, Crucify Him” -- it is written so that the Spirit of God can cry out in our hearts, “Thou art the man! Yo mon!” When we see the way men treated Jesus, we see the way we would treat him, if he were here. We see how we treat him today. With laughter and ridicule. And that, my friend, reveals the immensity of our sin, and the immensity of our need for repentance and forgiveness. Words, words, words. Sticks and stones may break my bones, but words will never hurt me. 

ellauri156.html on line 821: 44 The expression “flocks and herds” occurs rather frequently in the Bible. The term “flock” refers to smaller animals, like sheep and goats. “Herd” refers to larger animals, like oxen and cows. Fascinating!

ellauri156.html on line 826: taaxepäin 


ellauri158.html on line 23:     taaxepäin 

ellauri158.html on line 55:       Nää hemmot panee Spinozan ja Epikuroxen paholaisen karsinaan ja kaizee Ciceron ja Platon lampaiden puolelle. Turha sanoakaan kummalle puolelle navettaa joutuu tämä paasaaja. Newton ihmetteli miten tarkkaan kelloseppä on kaiken virittänyt apinoiden hyväxi. Miten se voisi olla sattumaa. Niinpä, mitenpä. Toisaalta, jos tätä sattumaa ei olis sattunut, ei olisi näitä apinoitakaan. Mikä voisi tarkemmin ajatellen olla hyvä asia. Tuliko sittenkin vähän tonttuiltua, vai mitä? 

ellauri158.html on line 82: P.1. defin. 3. Per substantiam intelligo id quod in se est et per se concipitur; hoc est id, cuius conceptus non indiget conceptu alterius rei, a quo formari debeat. [in: P. 1. prop. 1., prop. 2., prop. 4., prop. 5., prop. 6. coroll., prop. 10., prop. 15., prop. 18., prop. 28., etiam in: Ep. 26. §. 6., Ep. 27. §. 8.]

ellauri158.html on line 125: P. 1. axiom. 4. Effectus cognitio a cognitione causae dependet et eandem involvit. [in:P. 1. prop. 3., prop. 6. coroll., prop. 25., P. 2. prop. 5., prop. 6., prop. 7., prop. 16., prop. 45., P. 5. prop. 22.]

ellauri158.html on line 129: P. 1. axiom. 5. Quae nihil commune cum se invicem habent, etiam per se invicem intelligi non possunt, sive conceptus unius alterius conceptum non involvit. [in: P. 1. prop. 3.]

ellauri158.html on line 148: Mitähän toi munkkiesimiehyys tässä oikein tarkottaa? Vaanko sitä ettei irvikissan irvistys voi esiintyä yxixeen ilman kissaa? Tai vaiko jopa ettei kaikkikaan sen irvistyxet määrittele irvikissayxilöä, pace Leibniz? Musta toi tematiikka on aina ollut aika joutavaa, nää Seppo Kivismäiset tämyydet.

ellauri158.html on line 152: Ainut mitä yxilöillä on yhteistä on niiden luokituxet. Vähän epäselvää, ei kai sentään tarkoiteta että monadinen luokkalogiikka olis riittävä? Sehän olis aivan päin vittua.

ellauri158.html on line 168: Jaha! Tää on nyt jonkinlainen Leibnizin periaate kumminkin. Sitä tarvitaan kai jumalan yxikäsitteisyystodistuxeen. Vähän jää nyt epäselväxi koskeeko tää vaan lajeja vaiko yxilöitä myös.

ellauri158.html on line 207: Outoa, vois luulla että ääretön olis kaikista jaollisin, kun siinä on sen izensä kokoisia osia? Mut voi tää olla jotain laajuus-syvyyssuuntasekoilua, välillä puhutaan ekstensioista, välillä intensioista. Infinitum voi tarkoittaa myös epämääräistä. Epämääräisessä ei ole muita kuin rändömejä lusikalla piirrettyjä luokkarajoja. Nojaa, ehkä tätä ei tarvita juuri mihinkään. 

ellauri158.html on line 218: Kaikki mikä on, on jumalassa, eikä mikään voi olla eikä tulla tajutuxi ilman ko. heppua. Me ollaan kaikki herran kellon rattaita. Mutta ollaanko me moodeja? No ei Pentti tässä kohtaa sano sitä. 

ellauri158.html on line 246: Ontologiatodistuxen virhepäätelmä toistamiseen.

ellauri158.html on line 332:     Höm. Ruumiillinen on varma ja määrätietoinen olio. Ei tuo nyt ole kummonenkaan määritelmä, enempi tollanen epämääräinen luonnehdinta.  

ellauri158.html on line 338:   P. 2. defin. 3. Per ideam intelligo mentis conceptum, quem mens format, propterea quod res est cogitans. [in: P. 2. prop. 48. schol.]

ellauri158.html on line 387:     The term was coined by the German philosopher Karl Krause in 1828 to distinguish the ideas of Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831) and Friedrich Wilhelm Joseph Schelling (1775–1854) about the relation of God and the universe from the supposed pantheism of Baruch Spinoza, after reviewing Hindu scriptures. Unlike pantheism, which holds that the divine and the universe are identical, panentheism maintains an ontological distinction between the divine and the non-divine and the significance of both. In panentheism, the universal spirit is present everywhere, which at the same time "transcends" all things created.

ellauri158.html on line 389:     While pantheism asserts that "all is God", panentheism claims that God is greater than the universe. Some versions of panentheism suggest that the universe is nothing more than the manifestation of God. In addition, some forms indicate that the universe is contained within God, like in the Kabbalah concept of tzimtzum. Also much Hindu thought is highly characterized by panentheism and pantheism. The basic tradition on which Hantta Krause´s concept was built seems to have been Neoplatonic philosophy and its successors in Western philosophy and Orthodox theology.    

ellauri158.html on line 406:   P. 2. prop. 5. Esse formale idearum Deum, quatenus tantum ut res cogitans consideratur, pro causa agnoscit et non, quatenus alio attributo explicatur; hoc est, tam Dei attributorum, quam rerum singularium ideae non ipsa ideata sive res perceptas pro causa efficiente agnoscunt, sed ipsum Deum, quatenus est res cogitans.

ellauri158.html on line 425:     Täähän on suurin piirtein Wittgenstein juniorin kuvateoria. Sen repussa nyölääntynyt Tractatus oli matkimus Siilin ohuehkosta teoxesta Tractatus Theologico-Politicus (Teologis-poliittinen tutkielma), jossa hän puolustaa suvaitsevaisuutta, ilmoittaa suorasukaisesti, ettei totuuden lähde ole jumalan ilmoitus ja että poliittinen valta ei ole jumalan asettama vaan ihmisten sovittavissa. Hyvä Siili! Wittgenstein sitävastoin. Wovon man nicht sprechen kann darüber muss man schweigen oli mystikointia (muein = vaieta). Paizi ei ne mystikot mitään hiljaa ole, ne mutisee puoliääneen kuin Seija vihaisena ja nostelee merkizevästi kulmakarvojaan kuin torakat tai Eski Saarinen näyttääxeen että niillä kyllä olis asiaa mutta "ei saa sanoa" kuin Helmi pienenä. Ne on elloja. Wittgensteinit oli äveriäitä  ex-jutkuja mutta koko suku oli kääntynyt ja maallistunut. Homo Ludi kaipas hämärästi Elohiimia. (Enkä! Älä yritä! Mä kaipaan esi-isieni luoxe kuin Roope Ankka.)

ellauri158.html on line 428: idealismin vuoxi liian vähän mahd. maailmoja, kun on vaan tää oma pää. Eikös Barwisellekin tullut tässä trenkkapoo? Wittgenstein seniorin piti kexiä kielipelit ymmärtääxeen miten se kaikki tapahtuu. Se oli tosi naivia. Ja sitä privaattikieliargumenttia mä en liioin tajua. Se vaikuttaa joltain solipsistiseltä hätähuudolta, vähän samanlaiselta kuin cogito. Haloo! onko täällä ketään? Mixi ylipäänsä on mitään mixei mieluummin ole mitään? Tottakai voi kexiä omia kieliä, sitähän mä tein koko ajan pienenä. Tuntuu päättömältä ja nurinkuriselta lähteä liikenteeseen oman pään sisältä ja jotenkin pyrkiä sitten sieltä ulos kuin joku pimppari stidiloodasta. Täytyy olla tosi narsisti tai skizo edes miettiääxeen sellasta. Siili sanoi aivan oikein että tieto omasta päästä on epävarminta, ei siitä pie lähteä.

ellauri158.html on line 459:     Mikä hyvänsä tapahtuu kohteessa joka on apinan mielen rakentava idea (sielu, tästälähin, en jaxa kirjoittaa tota sepustusta enää), sen apinan mieli havaizee, tai siitä asiasta välttämättä syntyy mielessä idea; eli siis, jos apinan sielun kohteena on korpus, ei mitään siinä korpuxessa voi tapahtua, jota ei mielellä havaita. Mitähän tääkin sitten olisi. Onko tähtäimessä Jaakko Hintikan transitiivisuusaxiooma S4, eli Kp -> KKp? Täähän on freudilaisuuden tappolause, ei voi olla jotain alitajuntaa, josta ylitajunta ei olis selvillä. Eli se on eittämättä perseestä. Mieli on kuten Minsky sanoi, pieni termiittipesä sekin. 

ellauri158.html on line 489:     Korpuxen liike tai lepo täytyy seurata toisesta korpuxesta, jonka liikkeen ja levon määräsi taas joku muu, ja näin edelleen ad nauseam. 

ellauri158.html on line 495:     It is unclear whether Newton read any of Spinoza´s works. However, two people with whom he was in close contact made substantial efforts to repudiate Spinozism directly: Henry More in The Confutation of Spinoza (More 1991) and Samuel Clarke in A Demonstration of the Being and Attributes of God: More Particularly in Answer to Mr. Hobbs, Spinoza and Their Followers. Sit oli vielä "Ralph" Cudworth ja joku "Colin" McLaughlin, kaikki Cambridgen platonisteja, siis jotain täys idiootteja, presumably, ja kaiken lisäxi varmaan vielä homoja. In the arguments on which I focus, More, Clarke, and Maclaurin aim to establish  the  existence  of  an  immaterial  and  intelligent  God  precisely  by showing that Spinoza does not have the resources to adequately explain the origin of motion. Sen jumala ei ollut kunnon priimuskaasulla toimiva käynnistysmoottori, pikemminkin joku auton alusta. 

ellauri158.html on line 503:     Vähän tällästä biljardipallofysiikkaa. Hyvä osata että saa pallon pussiin kepillä. 

ellauri158.html on line 547: -- postul. 5. Cum corporis humani pars fluida a corpore externo determinatur, ut in aliam mollem saepe impingat, eius planum mutat et veluti quaedam corporis externi impellentis vestigia eidem imprimit.  [in: P. 2. prop. 17. coroll.,   P. 3. postul. 2.]

ellauri158.html on line 682:     Falskius koostuu tiedon puutteesta, jota on epäadekvaateissa tai mutiloituneissa ja sekavissa ideoissa.

ellauri158.html on line 686:     Huom. Esim. Siili on mielestään esittänyt jumalan eli luonnon toiminnan asialliseseti. Yet there still remain misconceptions not a few, which might and may prove very grave hindrances to the understanding of the concatenation of things, as I have explained it above. I have therefore thought it worth while to bring these misconceptions before the bar of reason.

ellauri158.html on line 688:     All such opinions spring from the notion commonly entertained, that all things in nature act as men themselves act, namely, with an end in view. It is accepted as certain, that God himself directs all things to a definite goal (for it is said that God made all things for man, and man that he might worship him). I will, therefore, consider this opinion, asking first, why it obtains general credence, and why all men are naturally so prone to adopt it? secondly, I will point out its falsity; and, lastly, I will show how it has given rise to prejudices about good and bad, right and wrong, praise and blame, order and confusion, beauty and ugliness, and the like. 

ellauri158.html on line 692:     All men are born ignorant of the causes of things, that all have the desire to seek for what is useful to them, and that they are conscious of such desire. Herefrom it follows, first, that men think themselves free inasmuch as they are conscious of their volitions and desires, and never even dream, in their ignorance, of the causes which have disposed them so to wish and desire. Secondly, that men do all things for an end, namely, for that which is useful to them, and which they seek. Thus it comes to pass that they only look for a knowledge of the final causes of events, and when these are learned, they are content, as having no cause for further doubt. If they cannot learn such causes from external sources, they are compelled to turn to considering themselves, and reflecting what end would have induced them personally to bring about the given event, and thus they necessarily judge other natures by their own. Further, as they find in themselves and outside themselves many means which assist them not a little in the search for what is useful, for instance, eyes for seeing, teeth for chewing, herbs and animals for yielding food, the sun for giving light, the sea for breeding fish, &c., they come to look on the whole of nature as a means for obtaining such conveniences. Now as they are aware, that they found these conveniences and did not make them, they think they have cause for believing, that some other being has made them for their use. As they look upon things as means, they cannot believe them to be self—created; but, judging from the means which they are accustomed to prepare for themselves, they are bound to believe in some ruler or rulers of the universe endowed with human freedom, who have arranged and adapted everything for human use. They are bound to estimate the nature of such rulers (having no information on the subject) in accordance with their own nature, and therefore they assert that the gods ordained everything for the use of man, in order to bind man to themselves and obtain from him the highest honor.

ellauri158.html on line 694:     Hence also it follows, that everyone thought out for himself, according to his abilities, a different way of worshipping God, so that God might love him more than his fellows, and direct the whole course of nature for the satisfaction of his blind cupidity and insatiable avarice. Thus the prejudice developed into superstition, and took deep root in the human mind; and for this reason everyone strove most zealously to understand and explain the final causes of things; but in their endeavor to show that nature does nothing in vain, i.e. nothing which is useless to man, they only seem to have demonstrated that nature, the gods, and men are all mad together. Consider, I pray you, the result: among the many helps of nature they were bound to find some hindrances, such as storms, earthquakes, diseases, &c.: so they declared that such things happen, because the gods are angry at some wrong done to them by men, or at some fault committed in their worship. Experience day by day protested and showed by infinite examples, that good and evil fortunes fall to the lot of pious and impious alike; still they would not abandon their inveterate prejudice, for it was more easy for them to class such contradictions among other unknown things of whose use they were ignorant, and thus to retain their actual and innate condition of ignorance, than to destroy the whole fabric of their reasoning and start afresh. They therefore laid down as an axiom, that God´s judgments far transcend human understanding. Such a doctrine might well have sufficed to conceal the truth from the human race for all eternity, if mathematics had not furnished another standard of verity in considering solely the essence and properties of figures without regard to their final causes. There are other reasons (which I need not mention here) besides mathematics, which might have caused men´s minds to be directed to these general prejudices, and have led them to the knowledge of the truth.

ellauri158.html on line 696:     Näinhän se just nimenomaan on. Ei ihme että kirkolliset repi pelihousunsa.

ellauri158.html on line 816: P. 3. prop. 28. Id omne, quod ad laetitiam conducere imaginamur, conamur promovere, ut fiat; quod vero eidem repugnare sive ad tristitiam conducere imaginamur, amovere vel destruere conamur. [in: P. 3. prop. 29., prop. 31. coroll., prop. 32., prop. 35., prop. 36., prop. 38., prop. 39., prop. 39. schol., prop. 50. schol., prop. 51. schol., prop. 55. schol., P. 4. prop. 19., prop. 37. schol. 2., P. 5. prop. 19.]

ellauri158.html on line 834: P. 3. prop. 38. Si quis rem amatam odio habere inceperit, ita ut amor plane aboleatur, eandem maiore odio ex pari causa prosequetur, quam si ipsam nunquam amavisset, et eo maiore, quo amor antea maior fuerat. [in: P. 3. prop. 44.]

ellauri158.html on line 861: -- P. 3. prop. 51. schol. Audax, intrepidus, pusillanimus. Poenitentia et acquiescentia in se ipso. [in: P. 3. aff. defin. 25., aff. defin. 27., aff. defin. 40., aff. defin. 41., aff. defin. 42.]

ellauri158.html on line 874: P. 3. prop. 57. Quilibet uniuscuiusque individui affectus ab affectu alterius tantum discrepat, quantum essentia unius ab essentia alterius differt. [in: P. 3. prop. 57. schol.]

ellauri158.html on line 1044: P. 4. prop. 33. Homines natura discrepare possunt, quatenus affectibus, qui passiones sunt, conflictantur, et eatenus etiam unus idemque homo varius est et inconstans. [in: P. 4. prop. 35., prop. 37. schol. 2.]

ellauri158.html on line 1080: P. 4. prop. 51. Favor rationi non repugnat, sed cum eadem convenire et ab eadem oriri potest.

ellauri158.html on line 1107: oni non repugnat, sed ab ea oriri potest.

ellauri158.html on line 1128: P. 4. prop. 68. Si homines liberi nascerentur, nullum boni et mali formarent conceptum, quamdiu liberi essent.

ellauri158.html on line 1156: P. 5. prop. 4. Nulla est corporis affectio, cuius aliquem clarum et distinctum non possumus formare conceptum. [in: P. 5. prop. 4. coroll., prop. 14.]

ellauri158.html on line 1157: -- P. 5. prop. 4. coroll. Hinc sequitur, nullum esse affectum, cuius non possumus aliquem clarum et distinctum formare conceptum.

ellauri158.html on line 1168: P. 5. prop. 11. Quo imago aliqua ad plures res refertur, eo frequentior est seu saepius viget, et mentem magis occupat. [in: P. 5. prop. 12., prop. 16., prop. 20. schol.]

ellauri158.html on line 1170: P. 5. prop. 13. Quo imago aliqua pluribus aliis iuncta est, eo saepius viget. [in: P. 5. prop. 20. schol.]

ellauri158.html on line 1230: taaxepäin 


ellauri159.html on line 23:     taaxepäin 

ellauri159.html on line 43: Se mitä tässä ajan takaa on että miten albumin 98 luonnetaksonomioihin saadaan takas mukaan se niistä poispudotettu arvoaxeli. Epäilemättä kullakin luonnetyypillä on omat helmasyntinsä ja luonnolliset hyveensä. Mutta niitä ei saa esiin ellei mukaan ota jotain preferenssejä. Todennäköisesti se on kaikkien uskontojen peukuttama tiimiajattelu. Siihenhän uskontoja tarvitaan. Niinkuin Jepu sanoi, en tullut noutamaan jo lunastettuja, vaan ostamaan ylijääneitä kelvottomia. Eli siis matelijanaivo luonnostaan johtaa apinoita tekemään tietyntapaisia temppuja, ja yliminä käskyineen ohjaa sitä suositettuun käytöxeen, joka hyödyttää tiimin johtoa. (Tai siis tarkoitan, koko tiimiä, sanoo nilkki yskähdellen nyrkkiinsä. Tää on win-win tilanne, I win a lot and you guys win a tiny bit. Älkää olko kateita, se on 1 tappavista synneistä.) Just tätä angstasi Paavali Roomalaiskirjeen 7. luvussa.

ellauri159.html on line 45:     Kymmenen käskyä tai dekalogi (hepr. ‏עשרת הדברים‎, Aseret ha-Dvarîm) ovat juutalaisen ja kristillisen uskon mukaan Jumalan ihmiselle Mooseksen välityksellä Siinain vuorella antamat käskyt. Kristinuskon eri suunnissa käytetään hiukan erilaista numerointia käskyistä. Käskyistä käytetään myös nimeä Dekalogi, joka tulee kreikan sanasta δεκάλογος tai "dekalogos", suomeksi kymmenen lausetta, kymmenen lausuntoa, kymmenen puheenvuoroa tai kymmenen tiedonantoa, tai mixei 10 logoa. Käskyä-muodon lausunnot saavat Raamatusta, kymmenen käskyä, aseret had'varim Raamatusta käskyt löytyvät Toisesta Mooseksen kirjasta (2 Moos. 20:1–17) sekä varuixi myös Viidennestä Mooseksen kirjasta (5 Moos. 5:6–21).

ellauri159.html on line 51:   Kuudes käsky (Älä tapa) voi tuntua ristiriitaiselta, sillä Raamattu antaa kuolemantuomion varsin monesta asiasta ja hyväksyy sodankäynnin. Hepreankielinen alkuteksti לֹ ֥֖א תִּֿרְצָֽ֖ח׃ (lo tirtzakh) tarkoittaa pikemminkin "älä murhaa". Raamatun syntyaikojen kielenkäytössä se olisi voinut merkitä myös "älä murhaa oman heimosi jäsentä", rajoittamatta enempää. Jälkimmäinen tulkinta on kuitenkin varsin kiistanalainen, joskin osittain uskottava Lähi-idän aikaisimman tiedetyn kulttuurin siirtyvän elämäntavan sekä sellaiseen liittyvän, nykyään kuolleen moraalisäännöstön tähden.

ellauri159.html on line 69: eptuagint">LXX

ellauri159.html on line 196: ep_it_holy" title="Remember the sabbath day, to keep it holy">Remember the sabbath day, to keep it holy

ellauri159.html on line 412: 
R: Reformed Christians follow John Calvin's Institutes of the Christian Religion, which follows the Septuagint; this system is also used in the Anglican Book of Common Prayer.

ellauri159.html on line 413: LXX: eptuagint" title="Septuagint">Septuagint, generally followed by Orthodox Christians.

ellauri159.html on line 422:   Varsinkin kaikista veriruskeimmat synnit ovat apinaköörin ja sen kekomaisen reviirin lisääntymistä haittaavia sääntöloukkauxia. Joko ihan suorastaan kuten huorinteko tai verisukulaisten listintä bzw. pökintä), tai epäsuorasti kuten massin hamuaminen niiltä joilla jotakin jo on.

ellauri159.html on line 428:   Säännöt on kai annettu tärkeysjärjestyxessä. Sen voi päätellä siitäkin, että katoliset kuolemansyntiluettelot esim. Al Dente sijoittaa alkupään sääntörikkurit kuumempaan paikkaan kuin häntäpään elostelijat. Johtoportaan reviiri on selkeesti tärkein kaikista. Dantellakin valtiorikos oli suurin synneistä. Homoilusta tuli suht pientä sakkoa, ja asianmukaisiin reikiin panosta ei usein sitäkään. Darwinin KILL! KILL! käskyn suosittamaan murhaamiseen on hemmetisti lieventäviä asianhaaroja niet siitä rangaistaan vaan jos tapaus on oikein röyhkeä, eli siihen liittyy vääriä reviiriaspekteja. Ulkotiimiläisten nirhaaminen ei ole mikään murha vaan urheaa isänmaallista sankarillistä toimintaa. Izepuolustuxessa on samoin A-OK niistää henki toiselta, ettei oma menisi. Ei sitä toista nyt IHAN niin paljon tarvi rakastaa kuin izeä. 

ellauri159.html on line 468: Kristinuskon mukaan on kahdentyylisiä paheita. Toiset ovat peräisin ihmisten ruumiillisesta rakenteesta, kuten kieroutuneet aistit (himo) ja toiset epäjumalien palvonnasta. Ensin mainitut ovat vähemmän merkittäviä kuin jälkimmäiset, vaikkakin syntisiä. Hengellisiä paheita ovat muun muassa jumalanpilkka (uskon kanssa pelleily), epätoivo (toivon kanssa pelleily), uskosta luopuminen, hurskauden käyttämättömyys ja välinpitämättömyys.

ellauri159.html on line 569: It’s almost like the knightly virtues are the ideal masculine character. And in my opinion these virtues are a good ideal to strive towards. This is something to keep in mind. This code wasn’t meant for everyone. It’s for soldiers on horses, you know, knights… This combination of virtues is supposed to be the best possible behavior of a  knight, a soldier, a fighting man. There is no mention of women and children anywhere. Naiset ja lapset ja homot ruikulikakat älkööt vaivautuko. Tää on kovien poikien leikkiä. 

ellauri159.html on line 572:     More than bravado or bluster, today’s knight in shining armor must have the courage of the heart necessary to undertake tasks which are difficult, tedious or unglamorous, and to graciously accept the sacrifices involved.

ellauri159.html on line 617:     Many might believe that applying the concepts of justice in modern times is limited to only those who work in the criminal justice system. But that’s not the case. Modern knights living in virtually any life situation can work to uphold justice. (Esim. voi olla jotain Brothers of Odineja tai Nordic Knightsejä. Maskuliinisivut käskee nihtiä rankaisee jumalattomia, sanotaan vaikka mumslimeja, sillee suht koht tuntuvasti.)

ellauri159.html on line 632: No king is saved except by the size of his army; no warrior escapes except by his great strength. A dead horse is a vain hope for deliverance.

ellauri159.html on line 650: Honest to God honor comes to a person when they serve and live only for God. Sometimes others acknowledge this honor publically, which is a perk, but this is never a true knight’s goal. A good reputation (at least among those where a good reputation is valued) is nice to have, but that’s never his goal either. Nonetheless, having a good name is “more desirable than great riches; to be esteemed is better than silver or gold” (Proverbs 22:1).

ellauri159.html on line 661: A knight’s sacrifice is by using his strength on behalf of the weak. Sharing our food and providing the wanderer with shelter and clothing are also acts of sacrifice, but they can also be counted as hospitality or charity, depending on the sttus of the other guy. 

ellauri159.html on line 668: Having compassion simply means to possess a deep feeling of sympathy and sorrow for those who are stricken by misfortune, coupled with a strong desire to alleviate their suffering. Sounds a lot like charity, but cheaper..

ellauri159.html on line 735:   Aika hassua on että näistä puuttuu noin tyyten toi ylpeys. Se on piilotettu siivompaan sanaan "kunnia". Eli muut tekee kunniaa, mistä sietää olla ize ylpeä. Eikös tietynlainen korskeus kuulu razumiehen olemuxeen ja perusvarustuxeen? Hepo korskuu ja nihti kerskuu sen selässä. Tää ei musta vaikuta ihan rehelliseltä peliltä. Juttu on varmaan niin, että "ylpeys" on tuntunut hierarkiasta tosi pahalta, koska jos ylpeys sallitaan, ennenkuin arvaatkaan ne alkaa kukkoilla meille papeille. Me ymmärretään nöyristellä tyhjälle katafalkille, niin ettei meitä ainakaan voi syyttää arroganssista. 

ellauri159.html on line 753: Second, males’ greater amounts of testosterone make them well-suited for the warrior role for a couple of reasons. First, testosterone is linked with a greater desire to compete and take risks. Studies show that when a man “wins” in a contest, he is hit with a boost of dopamine and a surge of testosterone that makes him want to keep on competing. So while testosterone doesn’t directly make men more aggressive (that’s a myth — it’s more complicated than that), it does fuel a drive to keep pushing when someone else is pushing back. 

ellauri159.html on line 755:   “When men evaluate each other as men, they still look for the same virtues that they’d need to keep the perimeter. Men respond to and admire the qualities that would make men useful and dependable in an emergency. Men have always had a role apart, and they still judge one another according to the demands of that role as a guardian in a gang struggling for survival against encroaching doom. Everything that is specifically about being a man—not merely a person—has to do with that role.” –Jack Donovan, The Way of Men 

ellauri159.html on line 763: The first job of men in dire times has always been to establish and secure “the perimeter.” Donovan argues that the way of men is the way of the gang, because when placed in a harsh environment, men will quickly make the logical calculation that they have a much better chance of surviving if they band together than if they each try to go it alone. For some folks, “gang” is a word weighted with negative connotations, so substitute “posse” or “platoon” or whatever else if you must. The important thing to realize is that the small, tightly-knit honor group was the basic male social unit for eons. The myth of the uber-manly lone wolf is just that. With few exceptions, men have always fought and hunted together. Cowboys banded together, pioneers banded together, and Rambo wouldn’t have actually stood a chance against either gang. 

ellauri159.html on line 770: You’ll also need your men to commit. You will want to know that the men beside you are us and not them. You’ll need to be able to count on them in times of crisis. You want guys who have your back. Men who don’t care about what the other men think of them aren’t dependable or trustworthy. If you’re smart, you will want the other men to prove they are committed to the team. You’ll want them to show that they care about their reputation within the gang, and you’ll want them to show that they care about your gang’s reputation with other gangs.”

ellauri159.html on line 772: To the description of the ideal perimeter-keeper outlined above, Donovan assigns four “tactical virtues”: strength, courage, mastery, and honor. These are “simple, amoral, and functional virtues” — “the practical virtues of men who must rely on one another in a worst case scenario.” They are “amoral” because they are crucial to the success of any gang — no matter if what they’re fighting for is right or wrong. Strength, courage, mastery, and honor are the attributes needed in a team of Navy SEALs just as much as a family of Mafioso. If you’ve ever wondered why we are fascinated by gangsters, pirates, bank robbers, and outlaws of all stripes, and can’t help but think of them as pretty manly despite their thuggery and extralegal activities, now you know; they’re not good men, but they’ve mastered the core fundamentals of being good at being men. So they are good men, though they are bad men. I mean. 

ellauri159.html on line 778:     Courage: The spirit /will/discipline to engage and employ one’s strength when inwardly tempted to shrink/run/hide. There are “higher” forms of courage, but at its most fundamental, it represents an outwardly demonstrated indifference to risk, pain, and physical danger.

ellauri159.html on line 780:     Mastery: Skill and adeptness in using the techniques and technology employed in hunting and fighting; a deft understanding of knowledge that saves lives and furthers the interests of your group.

ellauri159.html on line 782:     Honor: Traditional honor is not the same as integrity — living up to your own, personal standards. Traditional honor is a reputation for strength, courage, and mastery — as judged by other men. Honorable men care about being manly, knowing that each individual member’s prowess in the tactical virtues bolsters the strength and reputation of the gang as a whole and thus deters attack from rival gangs. Dishonorable men, on the other hand, evince indifference or hostility to the standards, weakening the group and leaving it more vulnerable.

ellauri159.html on line 785:   The key to upholding honor in a male gang is to always try to pull your own weight – to seek to be a boon rather than a burden to the group. If a man lacks in physical strength, he might make up for it in the area of mastery – being the group’s best tracker, weapons-maker, or trap inventor; one crafty engineer can be worth more than many strong men. If a man lacks in both physical strength and mastery, he might still endear himself to the other men with a sense of humor, a knack for storytelling, or a talent in music that keeps everyone’s spirits up. Or he might act as a shaman or priest – performing rituals that prepare men for battle and cleanse and comfort them when they return from the front. The strong men of the group will usually take care of the weak ones who at least try to do whatever they can. Shame is reserved for those who will not, or cannot excel in the tactical virtues, but don’t try to contribute in some other way, and instead cultivate bitterness and disregard for the perimeter-keepers who ironically provide the opportunity to sit on one’s hands and carp. (Aki Manninen would love this.)

ellauri159.html on line 787: Strength, courage, mastery, and honor are virtues that obviously aren’t exclusive to men, and it’s not that there haven’t been women who have embodied these traits in every age (as we shall see next time, the idea of a soft, fragile femininity is a modern conception). It isn’t that women shouldn’t seek these attributes either. Rather, the tactical virtues comprise the defining traits of masculinity. If a woman isn’t strong or acts afraid in the face of danger, no one thinks of her as less womanly because of it. Yet such shortcomings will be seen as emasculating in a man, even today.

ellauri159.html on line 805: Christopher Booker's The Seven Basic Plots is a long book. It's on the order of War and Peace for thickness. It also gets a bit repetitive at times, but if you can slog through the material, you're rewarded with a good understanding of the seven basic plots. You can also get a good dose of Jungian psychology to boot; for instance, Booker likes to talk about the symbolism of the masculine and feminine aspects of a character.

ellauri159.html on line 905: ESFJs are the Molly Weasleys of the world. Outgoing and community-minded, people of this type value loyalty, dependability, and practicality. They are driven by an active and intense caring about people along with a strong desire to bring harmony to their relationships. Barbara Walters and Chris Wallace are ESFJ authors. Learn more about how ESFJs write here.

ellauri159.html on line 910: ISFJs are quiet, caring, and dependable people who have a strong sense of personal responsibility. They are realistic and excellent organizers. One ISFJ author is Mother Teresa. Learn more about how ISFJs write here.

ellauri159.html on line 923: ESTPs are enthusiastic adventurers who enjoy hands-on experiences. They are realists who accept the world the way it is and focus on enjoying new activities and challenges. Famous ESTP authors include Sir Arthur Conan Doyle, Glenn Beck, Bret Easton Ellis, the Marquis de Sade, Ernest Hemingway, John Grisham, Dale Carnegie, Stephen R. Covey, Epicurus, and Rhonda Byrne. Learn more about how ESTPs write here.

ellauri159.html on line 928: ESFPs are enthusiastic about having new experiences and meeting new people. They are generally warm and adaptable realists who go with the flow. ESFP authors include Tony Robbins, Wayne Dyer, Deepak Chopra, Bill Clinton, and Paulo Coelho. Learn more about how ESFPs write here.

ellauri159.html on line 933: ISFPs are the quintessential free spirit. They feel deeply and often have an adventurous approach to life. They are quiet, adaptable, and compassionate. One ISFP author is Thich Nhat Hanh. Learn more about how ISFPs write here. 

ellauri159.html on line 956: INFJs have an inner world filled with ideas, symbols, and possibilities. They are passionate, idealistic, and have a deep concern for others. INFJ writers include Plato, Mary Wollstonecraft, Nathaniel Hawthorne, Dante Alighieri, Fyodor Dostoevsky, Agatha Christie, Charlotte Brontë, J.K. Rowling, Carl Jung, and Leo Tolstoy. Learn more about how INFJs write here.

ellauri159.html on line 961: INFPs are the dreamers of the world. They are deeply idealistic and passionate about their beliefs, ideas, and relationships. INFP writers include Jean-Jacques Rousseau, Albert Camus, George Orwell, J.R.R. Tolkien, Virginia Woolf, Antoine de Saint-Exupery, A.A. Milne, Franz Kafka, Edgar Allan Poe, John Milton, William Blake, Hans Christian Anderson, William Shakespeare, Homer, and George R.R. Martin. Learn more about how INFPs write here.

ellauri159.html on line 969: ENTJs are forceful personalities who excel at conceptual strategy and executing plans. They are future-oriented and natural leaders. Robert James Waller and Sheryl Sandberg are two examples of ENTJ writers. Learn more about how ENTJs write here.

ellauri159.html on line 974: ENTPs love new ideas and possibilities and are excited by innovation. They are energetic, enthusiastic, and spontaneous people with a deep need to understand the world around them. ENTP writers include Socrates, Niccolo Machiavelli, George Bernard Shaw, Chuck Palahniuk, Benjamin Franklin, Voltaire, and Mark Twain. Learn more about how ENTPs write here. 

ellauri159.html on line 979: INTPs have a deep need to make sense of the world and are generally logical, analytical, and emotionally detached. They enjoy new ideas and are adaptable in their lifestyle, if not always their thinking. INTP writers include Richard Dawkins, Immanuel Kant, Charles Darwin, Hannah Arendt, John Locke, Thomas Aquinas, Rene Descartes, and John le Carre. Learn more about how INTPs write here.

ellauri159.html on line 984: INTJs are idea people, driven by their inner world of possibilities and a deep need to understand the world around them. They are logical, systematic thinkers who enjoy turning their visions into a reality. INTJ writers include Jane Austen, C.S. Lewis, Emily Brontë, Ayn Rand, Lewis Carroll, Friedrich Nietzsche, Stephen Hawking, Isaac Asimov, Christopher Hitchens, and Karl Marx. Learn more about how INTJs write here.

ellauri159.html on line 989: Note: I referenced the type descriptions at the Center for Applications of Psychological Type. Author types are based on research and educated guesses. No one can type a person with 100% accuracy except a professional or the person him/herself. If even they. 

ellauri159.html on line 1010: Ts prefer to use their thinking function when making decisions. They place more emphasis on the rule of logic than on the effect that actions have on people. They tend to be skeptical in evaluating ideas, whether their own or someone else’s.

ellauri159.html on line 1012: P: Perception preferred to judgment 


ellauri159.html on line 1013: Ps like to keep their options open. They enjoy beginning new projects and exploring opportunities as they arise. Ps think in terms of possibilities rather than likelihoods.

ellauri159.html on line 1015: J: Judgment preferred to perception 


ellauri159.html on line 1025:     You are adept at writing technical materials, such as procedures, that require them to be clear and matter-of-fact. Since you’re unlikely to view writing as a means of self-expression, you should be efficient at writing corporate documents like annual reports, which can be draining for most other types.

ellauri159.html on line 1033:     Avoid writing about abstract ideas. Discussing the topic with a friend, particularly an intuitive type, may help you articulate an approach. Look for ways to add practical examples, such as case studies, to illustrate a theoretical concept.

ellauri159.html on line 1050:     You suck with impersonal analysis. You may find it easier to begin by writing down how you feel about the subject. Then, fill in the objective data to round out the work.  Avoid sentimentality and be sure to include the concept behind the story.

ellauri159.html on line 1057:     Be self-motivated and self-directed. However, when writing for a teacher, editor, or boss, you may want explicit instructions. If you don’t have a clear understanding of other people’s expectations, you may struggle in silence. Instead, try asking to see a model of what to work toward (for example, last year’s annual report or a term paper that earned an A). A concrete example will help alleviate confusion.

ellauri159.html on line 1063:     You Want to be of service to others, and naturally write in a manner that reflects this value.  Keep your audience in mind, then organize your ideas into an easy-to-follow progression. You have a strong sense of harmony—of what works on the page, and what doesn’t. You may also excel at sensory detail, drawing the reader in.

ellauri159.html on line 1065:     Don´t even try writing about abstract concepts. If an assignment requires you to write about theory, look for ways to relate the ideas to your experience or to a specific, positive effect on people’s lives. You might also benefit from talking through the challenges you face in their writing — though that´s a trait that’s more typical of extraverts, so forget it. 

ellauri159.html on line 1081:   At your best, you produce a report, article, or paper that reads like a dry listing of facts. To ensure this, consider overusing statistics or citing even more experts. No need to  incorporate real-world examples to engage your readers.

ellauri159.html on line 1085:     You can´t be too rigid! Resist the idea of adapting your work to an audience. They tend to view revision as necessary if their expectations are not established up front. So showing your work to a colleague or writing friend too early just helps ensure that the concepts in your head don´t make it onto the paper as you intended. Sharp revision of their suggestions sharpens your own message and makes your own work stronger.

ellauri159.html on line 1091:   Seek clarity, and organize your material logically. Naturally competitive, you may enjoy writing about subjects that showcase your skills at troubleshooting or negotiating, or write about supermen, entrepreneurs and other go-getters. 

ellauri159.html on line 1093:   Build your topic around a visual element. It is way easier than reading. This might be a chart, a graphic—even a quotation. They may follow a template that’s worked  in the past, rather than inventing something new. Just be sure to give a new slant on the old idea to keep it fresh.

ellauri159.html on line 1143:     Work independently and prefer a quiet environment. If you must write collaboratively, seek out tasks that will allow you to work alone or with someone whose expertise you value. Unlike most other sensing types (the wimps), you don’t want detailed instructions or specific feedback. In fact, you may have to shoot if they try. Just ask for general guidelines that allow you flexibility. They may try to impose rules you regard as useless, like firearms restrictions.

ellauri159.html on line 1147:     Focus on original facts rather than original ideas. You need not be interested in theory except as a way of exploring what’s tangled and undemonstrable. Seek mastery rather than discovery, although this may mean applying a new technology to an old battlefield. You don’t want to be the first—you want to be the best, and last (on the battlefield). 

ellauri159.html on line 1149:   Focus on the concrete and avoid useless abstract concepts. As a result, your writing will lack a unifying theme that communicates the author’s purpose to those who do not need to know. Be sure to incorporate an organizing principle or chart, such as problem–solution, to serve as a roadmap for the intended reader, for example on a separate crypted page.

ellauri159.html on line 1157: You prefer a brainstorm before you start writing. You tend to see connections between unrelated things, so one idea will quickly generate another. Allow yourself plenty of time for this activity, but be sure to set an end date to keep your project on track. After the brainstorming phase, discard tangential ideas. Focus on the strongest ones so you don’t get overwhelmed when it comes time to flesh out the details.

ellauri159.html on line 1165: You have the most energy at the beginning of a project, when inspiration first hits. Take advantage of this initial burst, but don’t get so engrossed in the project that you ignore basic needs like eating, fucking and killing. Remember to replenish your physical energy. You’ll get more done in the long run.

ellauri159.html on line 1175:   You first estimate accurately how long a writing project will take. Then you generally dive into the first draft and develop a framework (table of contents). You may find it helpful to  start with the closing paragraph to give yourself an end point to strive for. Don’t let this limit you, though: be prepared to rearrange the structure and change your conclusions as you explore the subject in more depth.

ellauri159.html on line 1177:   You draw inspiration from being a know-it-all and educating people. You tend to read extensively and to collect words they consider particularly apt, like David Wallace. If their writing project involves others, you often take a leadership role, and repeat the word 'actually' in everybody´s face. You may also beep like a truck on reverse. You thrive in a harmonious atmosphere where everyone respects your opinion. Having a strong need to feel in control of your projects, you want to work in a cooperative environment conducive to driving a project to completion.

ellauri159.html on line 1181:     Naturally you adopt a preceptorial conversational tone in your writing. You often use imaginative and hyperbolic language to illustrate a point like 'smoking kills'. You have a talent for seizing on subtleties and choosing the exact word to convey a not so subtle idea. You always consider how your writing affects their audience. You notice if your audience is passing notes behind your back. 

ellauri159.html on line 1183:   But pay heed: choose broad topics with wide-ranging effects on people. Be careful to limit the subject to what you can realistically explore in sufficient depth within the scope of the project. The class lasts just three quarters, keep that in mind. At the same time, don’t rush through the brainstorming process at the beginning. Tap into your creativity, letting one student thought suggest another. Reflect on what aspects of the topic interest you most.

ellauri159.html on line 1187:   You are motivated by a desire for completion and can become impatient if you feel your students are progressing too slowly. Don’t waste time in the beginning trying to craft a graceful expression on your face; your students know you. Let your ideas flow, then polish during intermission. Accept that teaching is a process, so you may not get immediate results. Don’t rush through the final stages; include facts that support personal stories or observations, or borrow stories from the Divine Teacher, the Bible is full of them.

ellauri159.html on line 1189:     You may find it difficult to create the emotional distance needed to keep your hands off your students. Don’t let a hasty feel-up skew your research. Be sure to include alternate facts and points of view. Also, be careful to avoid a cursory treatment of the subject, like in those wannabe writer guides on the web.  Ask a friend or colleague to review the work, making sure you’ve provided sufficient detail.

ellauri159.html on line 1193: You work best in a quiet environment where you cannot be interrupted. You reflect on the topic before you begin writing, mentally structuring the material and looking for patterns. Don’t allow yourself to be rushed into starting a project before you’re ready. You are generally good at estimating how long this preparation stage will take. When you finally sit down to write, their ideas tend to be well-developed and organized. Their language may seem formal at first. If that’s the case for you, don’t fight it—you can soften this tendency during revision.

ellauri159.html on line 1205: Guys like you tend to be easily hurt by criticism, especially when it comes to their writing, or their sexual performance. Because they generally keep their writing and wanking private until they think it’s finished, they may not have a good sense of the look and feel to others. Consider showing your work and your tool to a trusted friend or colleague for advice before you begin the final round. This will help you better connect with your audience, which is important to you, I know.

ellauri159.html on line 1207: According to PersonalityDesk.com, INFJs are the Myers-Briggs type most likely to express marital dissatisfaction. When I first read this, it puzzled me. After all, INFJs are adept at solving problems involving people. In fact, INFJs are so good at solving problems that they may unconsciously scan their environment looking for ways to improve relationships. This, I think, is what leads to the dissatisfaction.

ellauri159.html on line 1213: Perhaps this is what draws me to writing women’s fiction. I can create relationship problems, which I can then go about solving, without hurting anyone but my fictional characters in the process. Real life, unfortunately, doesn’t work that way. The INFJs’ search for perfection can damage otherwise good relationships. So I propose a revised Serenity Prayer for INFJs: God grant me the serenity to accept the things I cannot change. Period. Oh, I got my period. 

ellauri159.html on line 1234:   You want a good set of guidelines at the beginning of the project, but you also want the freedom to write your own guidelines. If a writing project involves others, you try to take the lead. You naturally envision how things ought to be—that is, your way. Efficient and strategically organized. But keep in mind that others might not share your vision. Imbeciles! When stepping forward to fill a leadership vacuum, seek buy-in from the group. Side payments may be indicated.

ellauri159.html on line 1242:     Fake objectivity and be skeptical of emotional appeals, except when dealing with an emotional audience. Otherwise it is fine to make your writing impersonal, even abrasive. A trusted editor can help you soften your tone to more effectively connect with the bleeding hearts. Adolf the Great had one. Your arguments will be better received if you engage the patriotic heart as well as the nazi mind.

ellauri159.html on line 1254:   You generally enjoy brainstorming but may not feel motivated to write until you feel the pressure of a deadline. To avoid a time crunch at the end of the project, set milestones along the way. Make your best guess of how long each step should take, then double it. Schedule enough time to take breaks so you can consider new possibilities. To stay energized, try working in a variety of settings.

ellauri159.html on line 1258:     You tend to grasp the big picture and to focus on the future. Ensure that your work contains enough background material and concrete detail. To avoid tangents or a cursory treatment of the subject, keep the central thesis or purpose of the project in mind while writing. Solicit feedback from someone whose competence you trust.

ellauri159.html on line 1273:   You regard a writing project as an opportunity to learn something new. You start by gathering a wide variety of facts, then classifying them according to an underlying principle. You enjoy writing about abstract ideas and theories. One idea may quickly suggest another. You may need to limit your topic during the pre-writing stage to keep it from becoming unwieldy. 

ellauri159.html on line 1275:   You prefer to work independently in a quiet environment. You like the flexibility of setting your own goals. You may spend long hours on a project if the subject engages you, becoming deeply invested in the outcome. Remember to keep the family in mind to help ensure that your writing is as interesting to them as it is to you.

ellauri159.html on line 1283:   You enjoy seeking knowledge for its own sake. Once you’ve solved the puzzle, though, you might lose interest in writing about what you’ve learned. It may be best to begin drafting even while you’re conducting your research. Treat the writing itself as a problem to solve. This may keep you energized until the project is complete.

ellauri159.html on line 1289:     You are a conceptualizer who tends to explore a narrow topic deeply. Guys like you take a systems approach, rather than a linear one, during the planning stage. They do a website not just a text! You start a project early to test the concept, then quickly drive toward the conclusion. Once the competitors´ bones are in place, you further develop the content, adding facts to flesh out their ideas. You may find it useful during revision to challenge yourself to consider alternatives, rather than locking yourself in to your original premise. Oh, why bother, since you got it all figured out already. 

ellauri159.html on line 1291:     Having a I in the formula, you like to work independently. You require long periods of concentration to form mental models. You focus deeply on the task, blocking out distractions. To facilitate this, better find a secluded place to work. Schedule your writing for a time when you won’t be interrupted. Let others know that you need time alone.

ellauri159.html on line 1295:     If they write anything but checks, their writing can have a sense of inevitability, presenting an orderly progression of facts and ideas that can lead to only one possible conclusion. Their authoritative voice can instill a sense of comfort and trust in readers. Make sure that trust is warranted—use your natural skepticism to seek out possible flaws in your reasoning and research. Steer clear of the anti-trust laws, they can cut your earnings.

ellauri159.html on line 1299:     When you´re weeding out information and people that aren’t pertinent to the project, be sure to keep the need of an audience in mind, however. Don´t decimate all and everybody. Rich and few is good; a few lousy beggars is not. Where appropriate, include personal anecdotes to engage the reader. Don’t scale down to mere facts. Hire an ENT to invent jokes. 

ellauri159.html on line 1345:     I was born here in Amsterdam. My father was a land holder of 700 acres [2.8 km²] here, adjoining the city on both sides of the river, and lived, as I now live, in a large brick house on the south bank of the Mohawk visible as you enter Amsterdam from the east. I was his only child, and went a good deal my own way. I ran to machinery, by fancy; patented among other devices a swathing reaper which is very successful. I was of loose and wandering ways. And was a successful gambler through the Tweed regime -- made "bar'ls" of money, and threw it away. I was a fancy gymnast also, and have had some heavy fights, notable one of forty minutes with Ed. Mullett, whom I left senseless. This was mere fancy. I never lifted an angry hand against man, woman or child -- all fun -- for me. ....I do farming in a way, but am much idle. I have been a sort of pet of the city, and think I should be missed. In a large vote taken by one of the daily papers here a month or so ago as to who were the 12 leading citizens, I was 6th in the 12, and sole in my class. So you see, if Sparta has many a worthier son, I am still boss in the department I prefer.

ellauri159.html on line 1351: Early books included The Philosophy of Justice Between God and Man (1851) and Optimism: The Lesson of Ages (1860), a Christian mystical vision of the pursuit of happiness from Blood´s distinctly American perspective; on the title page of the book, Blood described it as "A compendium of democratic theology, designed to illustrate necessities whereby all things are as they are, and to reconcile the discontents of men with the perfect love and power of ever-present God." During his lifetime he was best known for his poetry, which included The Bride of the Iconoclast, Justice, and The Colonnades. According to Christopher Nelson, Blood was a direct influence on William James´ The Varieties of Religious Experience as well on James´s concept of Sciousness, prime reality consciousness without a sense of self.

ellauri159.html on line 1370: Thou ever shalt keep company thyself; 

ellauri159.html on line 1380: Ihmekös tuo että James smelled Blood tästä hepusta, ja voimakkaasti uskomaan tahtova Singer piti Jamesista, plus spiritualismista. Jamexen ozikoista näkee jo eze on paha pyllypää. Kunhan jaxan, boldaan tästä pahimmat ällösanat/typeryydet. 

ellauri159.html on line 1395: Rationality means fluent thinking, 63. Simplification, 65. Clearness, 66. Their antagonism, 66. Inadequacy of the abstract, 68. The thought of nonentity, 71. Mysticism, 74. Pure theory cannot banish wonder, 75. The passage to practice may restore the feeling of rationality, 75. Familiarity and expectancy, 76. 'Substance,' 80. A rational world must appear {xvi} congruous with our powers, 82. But these differ from man to man, 88. Faith is one of them, 90. Inseparable from doubt, 95. May verify itself, 96. Its rôle in ethics, 98. Optimism and pessimism, 101. Is this a moral universe?—what does the problem mean? 103. Anaesthesia versus energy, 107. Active assumption necessary, 107. Conclusion, 110.

ellauri159.html on line 1399: Prestige of Physiology, 112. Plan of neural action, 113. God the mind's adequate object, 116. Contrast between world as perceived and as conceived, 118. God, 120. The mind's three departments, 123. Science due to a subjective demand, 129. Theism a mean between two extremes, 134. Gnosticism, 137. No intellection except for practical ends, 140. Conclusion, 142.

ellauri159.html on line 1430: taaxepäin

ellauri160.html on line 23:     taaxepäin 

ellauri160.html on line 59: ...Then when I was sixteen, you left on a long journey		At sixteen you departed						

ellauri160.html on line 65: Hidden under moss too deep to sweep away.			Too deep to clear them away!								

ellauri160.html on line 88: Kari Aronpuro löysi epähuomiossa hukkaamansa Poundin uudelleen ollessaan kirjastonhoitajana Kemissä. Vuonna 1974 häneltä oli ilmestynyt kokoelma Moskovan ikävä.

ellauri160.html on line 98: Yhdysvaltalainen Ezra Pound oli äänekäs Mussolinin ihailija ja fasistien toimeksiannosta Rooman radion kolumnisti. Kun sota päättyi ja USA:n armeija miehitti Italian, Pound vangittiin epäiltynä maanpetoksesta. Häntä uhkasi kuolemantuomio.

ellauri160.html on line 122: Ezra Weston Loomis Pound (30 October 1885 – 1 November 1972), modernin ajan Li Bai, was an expatriate American poet and critic, a major figure in the early modernist poetry movement, and a fascist collaborator in Italy during World War II. His works include Ripostes (1912), Hugh Selwyn Mauberley (1920), and his 800-page epic poem, The Cantos (c. 1917–1962). Hizi noi cantothan on selvä kokoelma paasauxia!

ellauri160.html on line 124: Pound was born in 1885 in a two-story cupboard house in Hailey, Idaho Territory, the only child of Homer Loomis Pound (1858–1942) and Isabel Weston (1860–1948), who married in 1884. Homer had worked in Hailey since 1883 as registrar of the General Land Office. Pound's grandfather, Thaddeus Coleman Pound, a Republican Congressman and the 10th Lieutenant Governor of Wisconsin, had secured him the appointment. Homer had previously worked for Thaddeus in the lumber business.

ellauri160.html on line 126: Both sides of Pound's family emigrated from England in the 17th century. On his father's side, the immigrant ancestor was John Pound, a Quaker who arrived from England around 1650. Ezra's paternal grandmother, Susan Angevine Loomis, married Thaddeus Coleman Pound. On his mother's side, Pound was descended from William Wadsworth, a Puritan who emigrated to Boston on the Lion in 1632. Captain Joseph Wadsworth helped to write the Connecticut constitution. The Wadsworths married into the Westons of New York; Harding Weston and Mary Parker were Pound's maternal grandparents. After serving in the military, Harding remained unemployed, so his brother Ezra Weston and Ezra's wife, Frances Amelia Wessells Freer (Aunt Frank), helped to look after Isabel, Pound's mother. No oliko Pound sitten sukua myös Henry "setelitukun väärti" Longfellowille? Varmaan niin. 

ellauri160.html on line 128: Pound's education began in dame schools: Miss Elliott's school in Jenkintown in 1892 and the Heathcock family's Chelten Hills School in Wyncote in 1893. Known as "Ra" (pronounced "Ray"), he attended Wyncote Public School from September 1894. His first publication was on 7 November 1896 in the Jenkintown Times-Chronicle ("by E. L. Pound, Wyncote, aged 11 years"), a limerick about William Jennings Bryan, who had just lost the 1896 presidential election.

ellauri160.html on line 134: He took courses in English in 1907, where he fell out with just about everyone, including the department head, Felix Schelling, with silly remarks during lectures and by winding an enormous tin watch very slowly while Schelling spoke. In the spring of 1907 he learned that his fellowship would not be renewed. Schelling told him he was wasting everyone's time, and he left without finishing his doctorate.

ellauri160.html on line 136: From September 1907 Pound taught French and Spanish at Wabash College, a Presbyterian college with 345 students in Crawfordsville, Indiana, which he called "the sixth circle of hell". Se oli Ezran Kouvola. One former student remembered him as a breath of fresh air; another said he was "exhibitionist, egotistic, self-centered and self-indulgent".

ellauri160.html on line 141: Mornings might be spent in the British Museum Reading Room, followed by lunch at the Vienna Café on Oxford Street, where Pound first met Wyndham Lewis in 1910. "There were mysterious figures / that emerged from recondite recesses / and ate at the WIENER CAFÉ". Ford Madox Ford described Pound as "approaching with the step of a dancer, making passes with a cane at an imaginary opponent":

ellauri160.html on line 158: Ford Madox Ford (né Joseph Leopold Ford Hermann Madox Hueffer (/ˈhɛfər/ December 1873 – 26 June 1939) was an English novelist, poet, critic and editor whose journals The English Review and The Transatlantic Review were instrumental in the development of early 20th-century English and American literature. 

ellauri160.html on line 160: In The Cantos, Possum is T. S. Eliot: "but the lot of 'em, Yeats, Possum and Wyndham / had no ground beneath 'em."  In the New Age office in 1918, he also met C. H. Douglas, a British engineer who was developing his economic theory of social credit, which Pound found attractive. Douglas reportedly believed that Jews were a problem and needed to abandon a Messianic view of themselves as the "dominating race". According to Colin Holmes, the New Age itself published antisemitic material. It was within this environment, not in Italy, according to Tim Redman, that Pound first encountered antisemitic ideas about "usury". In Douglas's program," Pound had found his true muse: a blend of folkloric Celtic twilight with a paranoid hatred of the money economy and a dire suspicion about an ancient tent people's faith."

ellauri160.html on line 171: Poetry published Pound's "A Few Don'ts by an Imagist" in March 1913. Superfluous words, particularly adjectives, should be avoided (Ahha! This is where Stephen King comes in) as well as expressions like "dim lands of peace". He wrote: "It dulls the image. It mixes an abstraction with the concrete. It comes from the writer's not realizing that the natural object is always the adequate symbol. Just say 'lands'." Poets should "go in fear of abstractions". He wanted Imagisme "to stand for hard light, clear edges", he wrote later to Amy Lowell.

ellauri160.html on line 176: H.D. and Aldington were moving away from Pound's understanding of Imagisme anyway, as he aligned himself with Lewis's ideas. Lowell agreed to finance an annual anthology of Imagiste poets, but she insisted on democracy; according to Aldington, she "proposed a Boston Tea Party for Ezra" and an end to his despotic rule. Upset at Lowell, Pound began to call Imagisme "Amygism"; he declared the movement dead and asked the group not to call themselves Imagistes. Not accepting that it was Pound's invention, they refused and Anglicized the term.

ellauri160.html on line 178: In the summer of 1913 Pound became literary editor of The Egoist, a journal founded by the suffragette Dora Marsden. At the suggestion of W. B. Yeats, Pound encouraged James Joyce in December of that year to submit his work.  Harriet Shaw Weaver accepted it for The Egoist, which serialized it from 2 February 1914, despite the printers objecting to words like "fart" and "ballocks", and fearing prosecution over Stephen Dedalus's thoughts about prostitutes. Joyce wrote to Yeats: "I can never thank you enough for having brought me into relation with your friend Ezra Pound who is indeed a miracle worker."

ellauri160.html on line 182:       Samuel Putnam knew Pound in Paris in the 1920s and described him as stubborn, contrary, cantankerous, bossy, touchy, and "devoid of humor"; he was "an American small-towner", in Putnam's view. His attitude caused him trouble in both London and Paris. English women, with their "preponderantly derivative" minds, were inferior to American women who had minds of their own, he wrote in the New Age. The English sense of what was right was based on respect for property, not morality. "Perched on the rotten shell of a crumbling empire", London had lost its energy. England's best authors—Conrad, Hudson, James, and Yeats—were not English. English writers and critics were ignorant, he wrote in 1913.

ellauri160.html on line 188: On 22 September 1914 T. S. Eliot traveled from Merton College, Oxford, with an introduction from Conrad Aiken, to have Pound read Eliot's unpublished "The Love Song of J. Alfred Prufrock". Pound wrote to Harriet Monroe, editor of Poetry, on 30 September to say that Eliot—who was at Oxford on a fellowship from Harvard—had "sent in the best poem I have yet had or seen from an American ... He has actually trained himself and modernized himself on his own." Monroe did not like Prufrock's "very European world-weariness", according to Humphrey Carpenter, but she published it anyway, in June 1915.

ellauri160.html on line 196: Harriet Monroe, editor of Poetry, published a letter in April 1919 from a professor of Latin, W. G. Hale, who found "about three-score errors" in the text; he said Pound was "incredibly ignorant of Latin", that "much of what he makes his author say is unintelligible", and that "If Mr. Pound were a professor of Latin, there would be nothing left for him but suicide" (adding "I do not counsel this"). Pound replied to Monroe: "Cat-piss and porcupines!! The thing is no more a translation than my 'Altaforte' is a translation, or than Fitzgerald's Omar is a translation."

ellauri160.html on line 200: After the publication of Cathay, Pound mentioned that he was working on a long poem. He described it in September 1915 as a "cryselephantine poem of immeasurable length which will occupy me for the next four decades unless it becomes a bore".

ellauri160.html on line 263:       Nro. 1 on pelkkää lässytystä, er.epm. humanismia, jossa termiitti jälleen kerran tiiminarsistisesti kiittelee izeänsä. Pää pystyssä my foot, kerronko mikä pää pystyssä. Täi on sikäli hyvä toteemi ezekin on loinen.

ellauri160.html on line 265:       Nro. 2 on lälly ja porvarillinen. Hymyt ovat ilmaisia, joopa joo, sehr günstig, onpa mukavaa. Kukaan ei vienyt lompakkoa taskusta. Pitäisi vielä koittaa hattua, ettei siihen ole epähuomiossa liimaantunut pyykkinarulta jonkun pikkuhousuja.

ellauri160.html on line 282: Tunnekylmä ei ota huomioon muita ihmisiä. Siksi hän saattaa olla esimerkiksi jatkuvasti myöhässä pahoittelematta käytöstään. Jepjep

ellauri160.html on line 312: Fukuyama is known for his book The End of History and the Last Man (1992), which argues that the worldwide spread of liberal democracies and free-market capitalism of the West and its lifestyle may signal the end point of humanity´s sociocultural evolution and become the final form of human government. However, his subsequent book Trust: Social Virtues and Creation of Prosperity (1995) modified his earlier position to acknowledge that culture cannot be cleanly separated from economics. Fukuyama is also associated with the rise of the neoconservative movement, from which he has since distanced himself.

ellauri160.html on line 314: Francis Fukuyama was born in the Hyde Park neighborhood of Chicago, Illinois, United States. His paternal grandfather fled the Russo-Japanese War in 1905 and started a shop on the west coast before being interned in the Second World War. His father, Yoshio Fukuyama, a second-generation Japanese American, was trained as a minister in the Congregational Church, received a doctorate in sociology from the University of Chicago, and taught religious studies. His mother, Toshiko Kawata Fukuyama (河田敏子), was born in Kyoto, Japan, and was the daughter of Shiro Kawata (河田嗣郎), founder of the Economics Department of Kyoto University and first president of Osaka City University. Francis grew up in Manhattan as an only child, had little contact with Japanese culture, and did not learn Japanese.

ellauri160.html on line 321: Pekka Kustaa Parkkinen (4. kesäkuuta 1940 Helsinki – 8. toukokuuta 1992 Helsinki) oli tuottelias suomalainen kirjailija ja kääntäjä. Proosassaan hän kuvasi väljällä, puheenomaisella kielellä näkemyksiään kulutusyhteiskunnan varjopuolista. Hänen teoksiensa hallitsevina aihepiireinä ovat rakkaus ja sen ristiriidat. Parkkista on kuvattu myös kommentoivaksi yhteiskuntakriitikoksi ja arjen kuvailijaksi. Runoilijana Parkkinen on aforistinen kiteyttäjä. (Valitut runot, Pekka Parkkinen - Kihniön Kukka ja Kirja Oy)

ellauri160.html on line 330: Toisessa runokokoelmassaan Näin on Parkkinen "tekee tiliä itselleen tärkeistä asioista, runoista, lapsuudesta, sinusta, joistakin esikuvista. Sen sävy on vakava ja dramaattinen. -- . Kokoelman pelkoja ja tuskia ei ole haettu kaukaa, ne on eletty ja muutettu osin vaikuttaviksi aisti- ja tuokiokuviksi, osin paettu niitä joihinkin turvallisiin visioihin." (Pertti Jokinen, Arvosteleva Kirjaluettelo 1/1971). Jokisen mukaan kokoelma lienee "jonkinlaista terapiaa, joka vapauttaa vanhasta ja johtaa uuteen, toivottavasti vielä parempaan". Kokoelman sävy on pessimistinen, jopa depressiivinen.

ellauri160.html on line 348: Pekka taisi olla tollanen Hannu-Pekka. Isä Parkkinen oli paha persepää. Ei ihme että Pekka oli depressiivinen.  Parkkinen ei ehkä osallistu uudenaikaiseen, rehelliseen seksuaalisuuden kuvaamiseen varsin pornografisesti tai mässäillen, mutta osallistuu kuitenkin. Astetta lievempi esimerkki sivuilta 144-145:

ellauri160.html on line 395: Bore sheep aboard her, and our bodies also			Vähän lampaita ja meikäläisten ruumiita

ellauri160.html on line 396: Heavy with weeping, and winds from sternward			Itkun raskaita, ja tuuli peräpäästä

ellauri160.html on line 402: Came we then to the bounds of deepest water,			Tultiin sitten meren syvään päähän,

ellauri160.html on line 407: Swartest night stretched over wretched men there.		Sankka yö repee rankka menninkäisten yli.

ellauri160.html on line 408: The ocean flowing backward, came we then to the place		Meri vetäytyi taaxepäin, tultiin siihen

ellauri160.html on line 418: A sheep to Tiresias only, black and a bell-sheep.		Teiresias sai pässiä, mustaa kellokasta.

ellauri160.html on line 427: Slaughtered the herds, sheep slain of bronze;			Et teurastakaa lisää, lampaita tappakaa,

ellauri160.html on line 431: I sat to keep off the impetuous impotent dead,			Istuin hiekkalaatikkoon hosumaan impotentit zombit loitolle,

ellauri160.html on line 436: Unwept, unwrapped in sepulchre, since toils urged other.	Itkemättä, hautaamatta, kun oli muita kiireitä.

ellauri160.html on line 440: And he in heavy speech:						Ja se mökelsi epäselvästi:

ellauri160.html on line 441: “Ill fate and abundant wine.    I slept in Circe’s ingle.	Paska zäkä ja liikaa viiniä. Mä nukuin Kirken vinnillä.

ellauri160.html on line 445: “But thou, O King, I bid remember me, unwept, unburied,		Muzä kurko muista mut, hautaamaton repukka,

ellauri160.html on line 450: Holding his golden wand, knew me, and spoke first:		Heilutellen kultakeppiä, tunnisti mut ja puhui ekana:

ellauri160.html on line 451: “A second time? why? man of ill star,				Mitä vittua? Sinä taas? Jo oot epeli,

ellauri160.html on line 455:                And I stepped back,					No mä astuin taaxepäin,

ellauri160.html on line 458: “Shalt return through spiteful Neptune,				Sä palaat Poseidonin estämättä

ellauri160.html on line 489: The Homeric Hymns (Ancient Greek: Ὁμηρικοὶ ὕμνοι, romanized: Homērikoì húmnoi) are a collection of thirty-three anonymous ancient Greek hymns celebrating individual gods. The hymns are "Homeric" in the sense that they employ the same epic meter—dactylic hexameter—as the Iliad and Odyssey, use many similar formulas and are couched in the same dialect.

ellauri160.html on line 491: ⁷The golden bough of Argicida - Formula of address for Hermes. "Argicida" is the Latin translation of the epithet Ἀργειφόντης ("Argeiphontes" - slayer of Argus) which is always applied to him, whereas the golden bough is Hermes´ caduceus, or wand. PL. Hermes has an appearance in the other Hymn to Aphrodite (no. V), printed in the Divus volume. Eli se em. kyrvännäköinen tirso-sauva. It all figures. Mua ärsyttää Dos Vidaxen Tirson musta pässintukka, menis parturiin. Luupää.

ellauri160.html on line 510: – Ei ole mitään tällaista tapahtunut, Sofia kiistää. – Marskissa olen ollut, mutta viinillä. Sofia epäilee, että huhut ovat lähteneet liikkeelle siitä, ettei häntä ole toviin nähty Stefun seurassa. – Olen ollut kipeänä, ja Stefu on ollut juhlimassa, Sofia kertoo. Kun Sofialta kysyy suoraan, meneekö hänellä ja Stefulla hyvin, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. - Normipäivä. Kuukauden vaan asuin hotellissa kun Stefulta lähti mopo käsistä. Dramaattisista suhdekäänteistään tunnetuilla Sofia Belórfilla ja Stefan "Stefu" Thermanilla oli jälleen vähintään yhtä dramaattiset tuloerot - mätkyistä puhumattamaan.

ellauri160.html on line 540: – Jos osakeonnistumista ei olisi tullut ja olisi ollut vain tämä epäonnistuminen kiinteistöpuolella, mua ottaisi tällä hetkellä aika paljon enemmän päähän, Cheek sanoo Hesarin haastattelussa. Jaren mukaan osakeostot pörssiromahduksen aikaan olivat hyvä peliliike. Osakkeiden arvo nimittäin nousi koronakuopasta vauhdilla.

ellauri160.html on line 541: - Se oli puhdasta tsägää... Jos osakeonnistumista ei olisi tullut ja olisi ollut vain tämä epäonnistuminen kiinteistöpuolella, mua ottaisi tällä hetkellä aika paljon enemmän päähän, Jare kertoo lehdelle.

ellauri160.html on line 573: Luoja taivaassa - millainen onnenpotku minua oli kohdannut! Olin ollut valmis heittämään raivopäissäni Jumalalle takaisin hänen lahjansa, mutta enpä heitäkkään! Kohtaloni oli selvästi elää edelleen, kärsiä, tehdä vääryyttä itselleni ja toisille. Lojuin nyt samalla vuoteella jolla olin maanut Ginan kanssa ja nukuin, ilmeisesti samalla tavalla kuin Eesau myytyään esikoisoikeutensa hernerokasta. Unissani olin Varsovassa, Bilgorajssa ja kaupungissa jossa isäni oli rabbiinina. Gina ja kelloseppä Todrosin tytär sulautuivat yhdeksi ja samalla heistä tuli äitini ja sisareni Hindele. "Mitä minulle tapahtuu?" huudahdin unissani. "Menetän taivasosuuteni!"

ellauri160.html on line 578: reinkarnaatiossa minä olin Aabraham ja hän Haagar, minä Ruben ja hän Bilhah, minä Booas ja hän Ruut, minä Daavid ja hän Batsheba... Hän kuiski salaisuuksia ja nuoli korvaani. Hän alkoi pian opettaa minulle uusia asentoja, muunnelmia ja omia mielettömiä oikkujaan. Kysyin häneltä hänen aikaisemmista puolisoistaan ja rakastajistaan ja hän julisti: "Minä kaipaan heitä kaikkia! Minä haluaisin saada heidät kaikki yhtä aikaa niin että he repisivät minut palasiksi ja minusta ei jäisi mitään haudattavaa! He sylkisivät päälleni ja hukuttaisivat minut sylkeen." Tästä puuttuu ainakin vielä Jael ja Taamar. 

ellauri160.html on line 585: The most outstanding is Lilith, a well-known succubus in Jewish texts. The Babylonian Jewish Lilith is a combination of two female Sumerian demons: Lamashtu, who specialized in strangling women and infant during births and Ardat-Lili, whose specialty was the seduction and murder of young men. Lilith, then, both endangers mothers and infants and seduces men and in the bowls that depict her attributes both female demons can be found.

ellauri160.html on line 587:     Lilith is often depicted naked and with longer hair and frequently in a seductive dance pose like Ardit-Lili. (Eli se on toi joka seisoo jalat harallaan pillu ärvöllään.) In the inscriptions surrounding the images she is described as a female demon who strangles babies at their hour of birth. Mabhalta, her usual companion, is described on one of the bowls as “the great destroyer of fire.”

ellauri160.html on line 589: Lilith tai Lilitu (hepr. ‏לילית‎, Lilit) on babylonialaisessa mytologiassa ja juutalaisessa mytologiassa Jumalan luoma ensimmäinen nainen. Lilith on vaarallinen yön demoni, joka on seksuaalisesti kyltymätön ja ryöstää vauvoja pimeydessä (eikä siis vaan tee niitä siälä).

ellauri160.html on line 590: Nimi on mainittu Raamatussa ainoastaan [lähde? Z. Topelius] 1 kohdassa Jesajan kirjassa (Jes. 34:14), jossa se on kahdeksan epäpuhtaan eläimen luettelon keskellä. Nimeen on liitetty määre "öinen velhotar" (käännös 1992). Ko. kohta Jesajassa on aika edomvastainen:

ellauri160.html on line 610: ELI: Siellä erämaan ulvojat ja ulisijat yhtyvät, metsänpeikot toisiansa tapaavat. Siellä yksin öinen syöjätär saa rauhan ja löytää lepopaikan.


ellauri160.html on line 635: In Talmudic-midrashic literature, Naamah is indistinguishable from the human Naamah, who earned her name by seducing men through her play of cymbals. She also enticed the angel Shamdon or Shomron and bore Ashmodai, the king of devils. It was later, in Kabbalistic literature like the Zohar, that she became an inhuman spirit. Kun John oli pieni ja sen vaippa oli täynnä, se tuli ja työnsi sen nukkuvien naamaan sanoen "istuu naamalle." Voi saatana. Aika epäinhimillistä. 

ellauri160.html on line 637: According to the Zohar, after Cain kills Abel, Adam separates from Eve for 130 years. During this time, Lilith and Naamah seduce him and bear his demonic children, who became the Plagues of Mankind. She and Lilith cause epilepsy in children.

ellauri160.html on line 693: – Haastavinta tässä on ollut se, että on pitänyt olla niin auki ja täysin avoinna. Mutta olen molempiin kyllä tottunut. Pääasia että pojilla piisaa paalua.  Seuraavissa työjutuissani minun ei tarvitse koko ajan näyttää omaa elämääni. Riittää kun näytän tissejäni. Sekin on aika raskasta kun ne on niin isot,  kyllä se ihan työstä käy. Kun pitää EAT! ja FUCK! muidenkin edestä tälläsinä Suomen Kardashianeina. Tämä on minun ruumiini, joka on teidän edessänne annettu Nikolle ja Stefulle. Ota sinäkin kaikin mokomin pikku maistiainen. Koepala realitya. Byööööörf.

ellauri160.html on line 697: Martina Aitolehti, Susanna Ingerttilä (ex Sievinen), Henna Kalinainen, Sara Sieppi, Anni Uusivirta, Susanna Penttilä, Maisa Torppa, Marianne Harjula, Iida Ketola ja Susanna Ruotsalainen Viidakon tähtöset -televisiosarjan lehdistötilaisuudessa Helsingissä 1. maaliskuuta 2012. © Lehtikuva

ellauri160.html on line 729:     Oil kuin kotonansa keppisellä;

ellauri160.html on line 789: Milla Alftan osoittaa kylpyhuoneellaan, että käytännöllinen voi olla myös kaunista. Sen likaisenrusehtava kylppäri hämeenlinnalaisessa kerrostalossa on aivan objektiivisesti ottaen pyllynruma. Sen hyvä puoli on ettei ripulisen alapesun jälkeen tarvi pyyhkiä seiniä. Käytännöllisyys voi olla myös kaunista ja tämä koti on siitä hyvä todiste.  Tyylikäs mustavalkoinen sisustus tarjoaa kauniin pohjan sekä skandinaavisen minimalistiselle sekä väreillä leikkittelevälle sisustukselle. Eteiseen ripustettu leukakiikku on hauska yksityiskohta ja voimme vain kuvitella kuinka lapset siinä viihtyvät. Nyt lapset hiljaa, isi menee hirteen lepäämään. 

ellauri160.html on line 796: Every two weeks, Stammtisch, the Meet-Up group for German speakers, gets together in various bars and restaurants all over the greater Philadelphia area. At their first meeting after New Year’s, the big topic was Lauri Wylie’s Dinner for One, the short TV adaptation of his quintessential British one-act comedy with a huge international cult following—except Britain and the US. 

ellauri160.html on line 804: Lydia says September 22, 2020 at 6:33 am:

ellauri160.html on line 814: href="ellauri159.html">taaxepäin 
 ellauri161.html on line 23:     taaxepäin 

ellauri161.html on line 40:     Oliko Huysmansin Jori hinuri tai edes bi? Eräät pahentuvat ajatuxestakin. Pikkusen panee epäilemään kuiteskin, eze jaxais muuten vaan kirjoittaa noin paxun kirjan jostakusta ilmipetteristä. Aika läpinäkyvästi se ihastelee kahta uudenaikaista veturia, jotka ovat hänestä kauneudessaan virheettömämpiä kuin yxikään nainen. Selkeästi junamiehiä!

ellauri161.html on line 50: Vilpittömällä punaoravalla on kuitenkin salamyhkäinen, visusti lymyilevä, huhujen mukaan lentävä serkku, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt (haista paska Antti, sellainen on purrut Helmiä, eli todisteet on paremmat kuin epäilevällä Tuomaalla), mutta jolla siitä huolimatta on outo kyky pysäyttää ihmisten turhia rakennushankkeita ja tehdä mutkia moottoriteihin. ”Liito-oravat vaarantavat Vantaan asuntomessut”, uutisoitiin menneenäkin kesänä. Se on toden totta upea saavutus oliolta, jonka olemassaoloon lähes kaikki suomalaiset uskovat ilman todisteita.

ellauri161.html on line 115: The Council of Chalcedon (AD 451) -- three bishops and two presbyters presided. They were representatives of Leo of Rome. The Council condemned EUTYCHIANISM, and gave the church the creedal statement on Christology which has stood the test of the centuries. The Chalcedonian statement has largely become the orthodox creed or Protestantism.

ellauri161.html on line 127: Nyölénin kristologia on aika lailla kunnossa, hän tosin sanoo Kristuksen olleen "kaikessa täsmälleen kuten me" (s. 87) ilman perinteistä lisäystä "kuitenkin ilman syntiä". Hei Anton, tämä ei ole vaan perinteinen lisäys, vaan puolet koko kakusta! Nyt on mennä lapsivesi sikiön mukana, kz. tietolaatikkoa. Eikai tässä nyt ruveta lankeemaan humanismin syntiin! Hyvin äkkiä tässä päädytään jopa kieltämään pyhän hengen osuus siitoxessa. Pyhä Henki, "kristinuskon jumalista oudoin" (s. 87) on Nyölénille jonkinlaista epämääräistä yhteishenkeä, vaikka hän myös käyttää oikeaoppista termiä "kolmas persoona" (s. 88). Kun Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat näin erilaisia, nousee kysymys siitä, jakavatko he mitään yhteistä jumalallista olemusta. Tämä on relevanttia siksi, että Nyölén uskoo Kristuksen jumaluuteen: mikä jumaluus Kristuksessa oikein tuli ihmiseksi? Kuka oli se Isä, joka on "rakastanut minua", kenelle tai mille Kristus sanoi "Abba", luonnonlaeilleko? Vaiko ruozalaiselle pop-yhtyeelle? Anjovisrasialleko? Ja minne amma jai? Siis ämmä jäi? Jeesuxen äiskä?

ellauri161.html on line 131: Nyölénin seuraava "iloinen harhaoppi" on ns. soul sleep -oppi, jonka toisaalta amerikkalaiset lahkot kuten Jehovan todistajat ja adventistit ja toisaalta liberaaliteologian tietyt virtaukset omaksuivat 1800-luvulla. Tai ainakin Nyölén antaa vahvasti harhaanjohtavan vaikutelman siitä, että hän kannattaa tätä oppia. Ikuinen elämä ei hänen mukaansa missään tapauksessa tarkoita "kuolemanjälkeistä elämää" (s. 93) vaan syntymää edeltänyttä aikaa. 

ellauri161.html on line 143: Nyölén ei jaksa käsitellä Jeesuksen opetusta avioliitosta (Matt. 19) eikä kirkon johtajien auktoriteetista (Matt. 16:18-19, 18:17-18), puhumattakaan Paavali opetuksesta traditioista, tavoista ja rooleista (esim. 1. Kor. 11). Oops nyttaisi tulla puhutuxi ristiin (vrt. edellinen kappale), mutta sehän meillä on päämaalina: risti vain, risti vain, kerskaus on mulla. Anaa ärsyttää puhe kristillisistä arvoista. "En tiedä mitä ne ovat." "Jos ja kun niillä tarkoitetaan itsetyytyväistä keskiluokkaisen heteroydinperheen vaalimista tai kaikinpuolisen normaaliuden ihannointia, olen täysin valmis repimään kristilliset arvot silpuksi ja heittämään kallionkielekkeeltä tuuleen. Arvot ylipäätään? Ei kiitos, en käytä." (s. 102)

ellauri161.html on line 148: Miksi pitäisi valita? Niin kuin Johannes Paavali II niin kauniisti esitti vaikkapa kiertokirjeessään Redemptor Hominis, evankeliumi on mitä suurin osoitus ihmisarvosta: Jumala rakasti ihmistä niin paljon... Luomisen ja lunastuksen opinkappaleista seuraa ihmiselämän arvostus alusta loppuun, mikä ei valitettavasti saa Nyöléniltä kovin paljon sympatiaa osakseen (s. 64, 111, 204-206). Toisin kuin Nyölénin dikotomia antaisi ymmärtää, esimerkiksi aborttikysymyksessä "arvot" johtavat selvään vastaukseen, typistetty "oppi" (s. 103:n alaviitteen "oppi/opetus"-erottelu on puhtaan nyleniläinen, ei katolisen dogmatiikan mukainen) sen sijaan hämäryyteen, epämääräiseen fiilistelyyn siitä, kuka saa elää (s. 210).

ellauri161.html on line 173: Spuget keskustelivat Andyn 2010 esseetuotannosta seuraavasti. Antti Nyölénin Halun ja epäluulon esseet (2010) ja hänen muu kirjalllinen tuotantonsa on kieltämättä usein kekseliästä ja ajatuksia herättävää. Mutta yhtälailla se on täydellisen yliampuvaa ja tökeröä, totalitaristista. Hän on suosittu hahmo kaikenlaisten avarakatseisten postmodernin "teorian" syvyyksiin uponneiden humanistien piireissä, vaikka poliittisesti on murhanhimoinen demokratian vihollinen. 

ellauri161.html on line 181: Uroksilla ja naarailla ei Nyölénin mukaan ole merkitseviä eroja, ne ei ole palikoita ja niihin sopivia reikiä, vaan kaikki on sosiaalisesti rakentunutta. Niinpä aina kuin löydämme eroja, epätasa-arvoa, voimme nautinnollisesti huutaa: "Seksismiä"! Mutta kun voi, biologia tuhoaa radikaalin feminismin poliittisen projektin. Se menettää kaiken voimansa, kun he joutuvatkin nyt työskentelemään todellisten tieteentekijöiden kanssa, eikä "teoria" tai "seksismiä"-huutelu enää täytäkään tieteen kriteereitä.

ellauri161.html on line 209: Kirjoitukseni jätti ehkä joissain kohdissa epäselväksi, mikä oli Nyölénin mielipidettä, mikä minun. Mutta en enää jaksa kirjoittaa uudestaan. Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa.

ellauri161.html on line 218: Nicon mukaan hän sai Alain Delonin kanssa yhteisen pojan, näyttelijä ja valokuvaaja Christian Aaron ”Ari” Boulognen (s. 1962), jota Delon ei ole koskaan tunnustanut omakseen. Arin isäksi sen sijaan tunnustautuu ranskalainen virkamies Jean-Marc Billancourt. Billancourtin mukaan hän on lähes täydellinen Delonin kaksoisolento, mikä oli kätevää naisten parissa: näin hän päätyi tapamaan myös Nicon. Nico luuli Billancourtia Deloniksi, ja parilla oli suhde. Billancourt paljasti todellisen identiteettinsä Nicolle, kun tämä kertoi että odottaa parin lasta – mutta Nico ei halunnut uskoa Billancourtia, kun mies sanoi ettei olekaan Delon. Eräänä päivänä Nico vain häipyi jättämättä osoitettaan, eikä se Billancourtia sinänsä haitannut, sillä mies oli jo perheellinen. Myöhemmin Billancourt näki Arin kutsuilla, ja silloin jotain loksahti kohdilleen. Viimeinenkin epäilyksen häivä isyydestä poistui, kun mies näki lehdestä kuka Arin äiti on. Billancourt kuitenkin sanoo, ettei häntä ole uskottu, kun hän sanoo olevansa Nicon pojan isä. "Mitä Teihin tulee, herra Delon, minulla on voimakas tunne siitä, että Te ainakaan ette epäile kertomaani hetkeäkään."

ellauri161.html on line 251: * Pääteoksia: Vihan ja katkeruuden esseet (2007), Halun ja epäluulon esseet (2010), Tunnustuskirja (2013) ja Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet (2016) 


ellauri161.html on line 267: Hän osoittaa esimerkiksi kosmologi Kari Enqvistin uskontokritiikin heppoisuuden niin perinpohjaisesti, ettei professorin taistelevasta ateismista jää kiveä kiven päälle.

ellauri161.html on line 359: "Jos e-pillerit keksittäisiin nyt, suostuisivatko naiset syömään niitä? Suostuisivatko he käyttämään lääkkeitä sen takia, että ovat terveitä? En pidä e-pillereistä, sen sanon epäröimättä. Tapa, jolla ne modifioivat käyttäjänsä elinjärjestelmää, on minusta kauhistuttava. Vastenmielisyyteni on täysin ideologista, en ole ize kokeillut. Inhoan e-pillereitä feministinä ja kristittynä. Suostuisivatko miehet vastaavaan lääkitykseen, vastaavaan elintoimintojensa virittelyyn? En usko. Onko väärin sanoa, että e-pilleri oli 1960-luvun muotihuume, johon maailma jäi koukkuun? Sanon joka tapauksessa." (s. 196) 

ellauri161.html on line 432: ¹⁹Paul Verlaine: Yrjö Kaijärvi suomentaa otsikon "Turtumukseksi" ja säkeet näin "Olen valtakunta, tietoinen rappiostansa, / näen kulkevan kookkaiden, valkeain barbaarien, / minä tylsiä akrostikoneja sepittelen, valaa kultaiseen tyyliin aurinko raukeuttansa" (Paul Verlainen runoja. Otava 1965, s. 90). Kylä jää Ykä kakkosexi, sori vaan. 

ellauri161.html on line 438: Andy Nyölénin mielestä on irvokasta mutta hauskinta, sanalla sanoen hulvatonta että des Esseintes saa ravintonsa peräruiskeina. Tää on tosi paljastavaa: Ana on selkeästi anaaliaukon miehiä. "Ihastuttavaa". Onpa epämiehekäs sana.

ellauri161.html on line 466: Kate Dibiasky (Jennifer Lawrence), an astronomy grad student, and her professor Dr. Randall Mindy (Leonardo DiCaprio) make an astounding discovery of a comet orbiting within the solar system. The problem - it's on a direct collision course with Earth. The other problem? No one really seems to care. Turns out warning mankind about a planet-killer the size of Mount Everest is an inconvenient fact to navigate. With the help of Dr. Oglethorpe (Rob Morgan), Kate and Randall embark on a media tour that takes them from the office of an indifferent President Orlean (Meryl Streep) and her sycophantic son and Chief of Staff, Jason (Jonah Hill), to the airwaves of The Daily Rip, an upbeat morning show hosted by Brie (Cate Blanchett) and Jack (Tyler Perry). With only six months until the comet makes impact, managing the 24-hour news cycle and gaining the attention of the social media obsessed public before it's too late proves shockingly comical - what will it take to get the world to just look up?. — Based on truly possible events.

ellauri161.html on line 472: The Chicxulub asteroid Jennifer Lawrence's character mentions hit Earth 66 million years ago in what is now Mexico. The estimated size of the asteroid was 10 kilometers wide (six miles) and resulted in 75% of all life on the planet dying. Known as the dinosaur killer, the asteroid left a crater estimated to be 150 kilometers (93 miles) in diameter and 20 kilometers (12 miles) in depth.

ellauri161.html on line 478:   Kate Dibiasky: You guys, the truth is way more depressing. They are not even smart enough to be as evil as you're giving them credit for.

ellauri161.html on line 480: I want to die peacefully in my sleep like my grandfather, not screaming in terror like his passengers.

ellauri161.html on line 491: Annoyingly, in these days movies from the U. S. are becoming more and more of "a color". They are not telling a story, but are taking a side. They are either democrat or republican, conservative or liberal, blue or red, flyover or coast. Don't Look Up is not a big offender, but the language and presentation was clearly on the "coast" side. Thus, it will be probably appreciated by people who already saw the world this way and ignored or at best maligned by the people on the other side. And it's a pity, because this film is meant to bring us together as a civilization and not keep us divided. I feel like it could have done a better job in that direction.

ellauri161.html on line 499: What works for "Don't Look Up" is the cast, as it has a handful of great names on the list, with the likes of Leonardo DiCaprio, Jennifer Lawrence, Meryl Streep, Cate Blanchett, and so forth. Mitä enemmän julkkixia, sen parempi leffa. On kiva bongata tuttuja naamoja. Ne on kuin perhettä. 

ellauri161.html on line 501: After mulling it over, of course, the picture is really quite sad and depressing, if exceptionally accomplished. 

ellauri161.html on line 505: BUT what this movie really is, is a last warning by some of the world's finest actors, that we must ACT NOW against global warming by replacing fossil fuels by solar and wind energy. It can easily be done, if only the powers that be dont object and oppose...

ellauri161.html on line 520: Initially the "comet" stood for climate change in the original script. But now liberals were beholden to a far more scary narrative way better than the idea of climate change that might pose a threat only in an unforeseeable future--and that is of course infectious disease medicine. They realized without "the science" they had no chance against the right. So now the comet came to represent the "virus."

ellauri161.html on line 522: How ironic that the giant killer comet would now be reduced to millions of sub-microscopic particles. But the analogy is lame: the decimation of earth by a comet crashing into earth is quantifiable-the conclusion that viruses can cause widespread death is purely speculative based on computer simulations. Where of course is all the widespread death? Unless of course you believe in unsubstantiated propagandistic reports promulgated by fear-mongering mainstream media and social media platforms.

ellauri161.html on line 529: So what exactly is wrong with McKay's picture of the "robber barons" aligning with the right? Well it's anachronistic. Today it's the left who are in power and it appears that Big Tech is in lock step with them. What's more the left can no longer be said to be sticking up for the "little guy," as they have granted a monopoly to pharmaceutical companies in their promotion of vaccines.

ellauri161.html on line 558: They say it’s too dark. It’s too depressing. Haters are moaning that writer-director Adam McKay repeatedly hits his audience over the head with his “the planet is dying” message.

ellauri161.html on line 576: Like an increasing amount of streaming content, you can keep track of what’s going on with your peripheral vision, turning to give the TV screen your full attention only when something good starts happening.

ellauri161.html on line 584: A lady critic: His approach to comedy and my ability to enjoy his work as a director  began to diverge when he had a sequence about bailouts and crony capitalism tacked on to another otherwise funny film. That was tasteless. The problem was McKay seemed to find entertainment and real-world issues to be fundamentally separate, deploying one in hopes of getting eyes on the other. While all we droopy lips know that they are part of one and the same entertainment scene! 

ellauri161.html on line 585: For McKay, however, that rage seems incompatible with the comedies he nevertheless feels compelled to keep making. Misanthropy isn’t in itself a barrier to turning out great work!

ellauri161.html on line 590: Don’t Look Up wants to paint our inaction with regard to climate change as the result of denialism and being distracted by silly things like, say, a movie streaming on Netflix. But climate change isn’t a comet headed our way in less than a year — a lousy, faulty metaphor for where we’re at right now. Except that IT IS! It's probably too late already. Now get a big mouth fuck goddam Allison Willmore,

ellauri161.html on line 595: Meryl Streep’s attempts to lampoon Donald Trump hit all the wrong notes. She can do comedy and impersonations but not at the same time. (Why not? Trump does that too, without intending to.)

ellauri161.html on line 597: Speaking of “climate,” that’s the main target here – how people are too stupid to come together even when their survival depends on it. Or maybe it’s the pandemic McKay is allegorizing. Probably both. Meanwhile, the writer/director’s left-of-center politics are on full display. Although Don’t Look Up occasionally ridicules the left, it represents a full-on fusillade against the right. Now that is NOT funny.

ellauri161.html on line 603: When it comes to apocalyptic asteroid/comet collision movies, Armageddon and Deep Impact were more entertaining while being no less absurd. 

ellauri161.html on line 609: An Indian (of the elephant kind) liked it:

ellauri161.html on line 619: Among the baddies are vacuous United States President Janie Orlean (Streep, bad), douchebro Chief of Staff and President’s son Jason Orlean (Hill, worse), perpetually cheery and vapid morning TV show hosts Brie Evantee (Blanchett) and Jack Bremmer (Perry), and creepy tech-billionaire Peter Isherwell (Rylance, who really should know better than the strange attempts at possibly neurodivergent caricature that this role seems to consist of? How so better pray tell cowboy?), as well as the truth-hostile environment of mainstream and social media.

ellauri161.html on line 622: I have to applaud Adam McKay for using the platform that he has to address the single most pressing issue that we face as a species, but I can’t help but be deeply frustrated that the way he has chosen to do so fails on so many levels, both dramatically and didactically.

ellauri161.html on line 628: The way that Lawrence’s angry, idealistic scientist refuses to get co-opted by a system she correctly identifies as corrupt while DiCaprio’s more amicable character gets swept up in things for a while would seem to be easy material for a scriptwriter to use not just as a commentary on the way the world works, but as rich dramatic material for the ups and downs of a personal and professional relationship. 

ellauri161.html on line 643: That’s not a point that hasn’t been made before, and it’s not like there are new notions here about what people might do with their last moments. But there’s something deceptively big and complicated about considering the human capacity to (not) address the largest challenges to their own survival as certain systems prevent action being taken — and people’s ability to recognize that a happy ending isn’t automatic but could be possible with thought and work. There’s such tragedy in the idea of, among many other things, being stuck in a loop of distraction at the expense of progress. Perpetual escapism that prevents escape, with what we’re looking away from and how continually being updated in the stories on the subject.

ellauri161.html on line 649: Another YouTube  analphabet is eponymous Alejandro Turdo. Better pass over him in silence. 

ellauri161.html on line 671: For the majority of the film (not Talladega, the new one), we’re bouncing from one republican caricature to the next. Streep is a female version of Donald Trump. Jonah Hill is a fratty version of Donald Trump Jr. Mark Rylance is a right-wing version of Tim Cook. (What a joke, he's way too poor.) And Ron Perlman is a red-eyed version of General Turgidson. When General Turgidson wonders aloud what kind of name "Strangelove" is, saying to Mr. Staines (Jack Creley) that it is not a "Kraut name", Staines responds that Strangelove's original German surname was Merkwürdigliebe ("Strange love" in German) and that "he changed it when he became a citizen". A kike anyway, by the name.

ellauri161.html on line 673: The grim satire  is usually pretty tame and ranges anywhere from hilarious to stupid.  But the nastiness and negativity here just makes the filmmaker come off like a jerk. At the end of Don’t Look Up,  you’re left feeling agitated and angry– not at republicans, but at McKay for making such a dismal affair. If you are a closet republican like me, that is.

ellauri161.html on line 682: Very unfortunate watch. Only reason I kept watching was the hope of it getting better. Though I was let down. This was a movie gone bad.

ellauri161.html on line 688: Not sure where all these positive reviews are coming from - I thought it was a rather boring film, lacking in plot and failing on many levels to keep me interested. I found this film did nothing to compliment Meryl Streep's talent. It just kinda dragged on. Great cast wasted on a bad script and mediocre directing.

ellauri161.html on line 691: This films keeps tripping over itself like a sad old drunk person, I had reasonably high hopes for this self indulgent poorly focused ruse. Definitely save your time.

ellauri161.html on line 719: (Huh? No penises, no poop, one verbal report of a fart?)

ellauri161.html on line 740: I literally couldn't stay awake. I started it twice, and fell asleep both times. I looked up the ending, and from my interpretation of what the movie was supposed to show (how global warming is not being addressed by our current politicians), I think my nap was more productive than staying awake to watch this.

ellauri161.html on line 851: Yleiset termit ja lausekkeet
admire aime appelle arrive aurait beau beauté besoin c'était caractère cherche choses ciel contraire coup crainte création critique croire croit croix d'être demande Denis devant Dieu dire divine dix-huitième siècle doit donne éclate erreur face fond force forme garde général génie gloire grandeur Grèce haine haut homme humaine idées ignore joie jour justice l'air l'amour l'art l'autre l'avare l'erreur l'esprit l'histoire l'homme L'homme médiocre l'ordre l'unité laisse larmes lieu livre loin lui-même lumière main malheur matière mensonge ment monde montre mort mots nature naturel néant paix parle parole passé passion pensée père personne petite peur peut-être place pleine porte premier présent profonde propre puissance qu'une raison réalité regard epr%C3%A9sente&hl=fi&source=gbs_word_cloud_r&cad=5" class="cloud9">représente ressemble reste rien rire Roman Rome s'est s'il saint sais sait sang Science secret semble sens sent serait seulement siècle signe soleil souvenir style terre tion trouve vérité veut vivante voici voilà voit Voyez vrai yeux

ellauri161.html on line 870: Sivu 329 - Elle livre aux vents des cheveux qui s'échappent d'une mitre orientale ; l'éphod couvre son sein soulevé par l'inspiration ; elle ne regarde que le ciel ; et son pied dédaigneux semble ne toucher la terre que pour la quitter. Cependant...‎

ellauri161.html on line 889:   La principale source d´influence de Hello fut Joseph de Maistre et, bien sûr, la Bible, source de sa réflexion sur le style.  Onx tää Joseph sukua Kristina-tädin mielikirjailijalle Xavierille? On se, Xavier on Joosepin mitättömämpi pikkuveli! Joosef ize oli aivan teräsnilkki miehexeen! Ûber-Knilch!

ellauri161.html on line 892: Le comte Joseph de Maistre [ ʒozɛf də mɛstʁ] (Chambéry, 1er avril 1753 - Turin, 26 février 1821) est un homme politique, philosophe, magistrat et écrivain savoyard, sujet du royaume de Sardaigne. 

ellauri161.html on line 894: Né dans une famille savoyarde originaire du comté de Nice, Xavier de Maistre est le douzième enfant parmi quinze, dont cinq garçons et cinq filles ont survécu. Tässähän kalpenee jopa Kumpulankin kenno! Son père, François-Xavier Maistre, est président du Sénat de Savoie. Sa mère, Marie-Christine de Motz, meurt alors qu'il vient d'avoir dix ans. Son frère aîné, Joseph de Maistre, homme politique et écrivain, va assumer pleinement son rôle de parrain; ses autres frères et sœurs contribuent également à son éducation. 

ellauri161.html on line 903: Joseph est l'un des pères de la philosophie contre-révolutionnaire et un des critiques les plus importants des idées des Lumières. Il considère que la Révolution française représente un crime contre l'ordre naturel. Il défend le retour à une monarchie absolue. Il a influencé la pensée conservatrice et réactionnaire de manière très importante depuis le XVIIIe siècle. 

ellauri161.html on line 904: Joseph de Maistre était membre du souverain Sénat de Savoie, avant d'émigrer en 1792 quand les forces armées françaises occupent la Savoie. Il passe ensuite 14 années en Russie, avant de retourner à Turin.

ellauri161.html on line 910: Joseph de Maistre est dès 1773 membre de la loge maçonnique de La Parfaite Union qui relevait de la loge Saint-Jean des Trois Mortiers, à l'orient de Chambéry. Il a les titres de grand orateur, de substitut des généraux et de maître symbolique. Il entend concilier son appartenance à la franc-maçonnerie avec une stricte orthodoxie catholique: entre autres, il refuse les thèses qui voyaient en la franc-maçonnerie et l'illuminisme les acteurs d'un complot ayant amené à la Révolution[note 4]. Il écrit ainsi au baron Vignet des Étoles que « la franc-maçonnerie en général, qui date de plusieurs siècles […] n’a certainement, dans son principe, rien de commun avec la révolution françoise ».

ellauri161.html on line 912: Avec quelques frères de Chambéry, il fonde en 1778, la loge réformée écossaise de « La Sincérité », qui dépend du directoire écossais dont l'âme est Jean-Baptiste Willermoz (1730-1824), disciple de Joachim Martinès de Pasqually. Il est reçu chevalier bienfaisant de la Cité Sainte sous le nom de eques Josephus a Floribus (ce surnom fait allusion aux fleurs de souci de ses armoiries). On retrouve dans son œuvre les enseignements de la maçonnerie : providentialisme, prophétisme, réversibilité des peines, etc. ; hautement investi dans la vie de cette société initiatique, à la veille du Convent de Wilhelmsbad (1782), il fait d'ailleurs parvenir à Jean-Baptiste Willermoz son célèbre Mémoire au duc de Brunswick. Il entretient par ailleurs une amitié avec Louis-Claude de Saint-Martin, pour lequel il avait une vive admiration, se faisant fort, disait-il, « de défendre en tous points l'orthodoxie », d'où son attrait pour le martinisme.

ellauri161.html on line 914: Lors de son séjour à Turin, en 1793, Joseph de Maistre adhère à la loge de La Stricte Observance (La Stretta Osservanza) qui relève du Rite écossais rectifié. Enfin, à Saint-Pétersbourg, il fréquente la loge de M. Stedingk, ambassadeur de Suède auprès du Tzar.

ellauri161.html on line 915: Au total, Joseph de Maistre a joué un rôle actif dans la franc-maçonnerie pendant environ 40 ans, et il est parvenu aux grades les plus élevés du Rite écossais rectifié et du martinisme. Il est répertorié sur la liste des francs-maçons célèbres dans le monde.

ellauri161.html on line 919: Dans une intervention au souverain Sénat de Savoie, le sénateur de Maistre plaide pour que le peuple marche à grands pas vers l'égalité civile[9]. Toutefois, il déplore les excès populaires et les désordres qui bouleversent la vie du pays voisin. Certains biographes, dont Robert Triomphe[note 7], lui reprocheront ce qu'ils considèrent comme une volte-face.

ellauri161.html on line 921: L'ambassadeur est très apprécié de la bonne société pétersbourgeoise, dont les princes Galitzine et l'amiral Tchitchagov. Il obtient en 1805 de la part de l'amiral le poste de directeur de la bibliothèque et du musée de la Marine à Saint-Pétersbourg en faveur de son frère Xavier. Il rencontre l'empereur Alexandre Ier à de multiples reprises et devient son conseiller attitré.

ellauri161.html on line 923: Pendant cette période, en Russie, Joseph de Maistre est convaincu de prosélytisme religieux, sous l'influence des Jésuites. Il serait, dit-on, à l'origine de la conversion au catholicisme de la comtesse Rostopchine et de sa fille, la future comtesse de Ségur. Les Jésuites sont expulsés de Saint-Pétersbourg et de Moscou en 1815 et quitteront définitivement la Russie en 1820. Oppikohan se koskaan venättä? Tokkopa, tai ehkä vaan sanomaan "le bistrot!".

ellauri161.html on line 925: Joosepin penseitä

ellauri161.html on line 927:   Il oppose au rationalisme du XVIIIe siècle le sens commun, la foi, les lois non-écrites. Pour Joseph de Maistre, l'individu est une réalité seconde par rapport à la société et l'autorité. La société ne peut fondamentalement pas se définir comme la somme des individus qui la composent. En cela, il critique la conception de Jean-Jacques Rousseau : il est pour Joseph de Maistre impensable de constituer une société à partir d'un contrat social. Les individus ne peuvent pas fonder les sociétés, ils en sont incapables de par leur nature. Le pouvoir forme les individus, mais les individus ne forment pas le pouvoir.

ellauri161.html on line 929: Pour Joseph de Maistre, le corps politique étant constitué à l'image d'un organisme vivant, il peut quelquefois être malade, et quand il est malade, l'estomac n' aura rien de manger. Le sacrifice des individus est un mal nécessaire pour la sauvegarde du corps social, et Joseph de Maistre, dans ses formulations les plus imagées, n'hésite pas à évoquer le sang que réclame la terre pour rendre la justice, et qu'elle obtient par la guerre que se font les Hommes.

ellauri161.html on line 931: Toute religion doit pour de Maistre être sociale ; or, le protestantisme n'étant pas social à ses yeux, voire anti-souverain par nature, il n'est pas une religion. La religion doit apporter des croyances communes, et apporter la cohésion de l'organisme politique. Elle doit protéger le pouvoir autant que le pouvoir doit la protéger. Il n'est donc pas question de séparer l'Église de l'État, bien au contraire. C'est pourquoi Joseph de Maistre prônera un régime de type théocratique, dans lequel la religion tient un rôle fortement structurant, devant apprendre aux sujets le respect aveugle pour l'autorité et « l'abnégation de tout raisonnement individuel."

ellauri161.html on line 933: Si Jean-Jacques Rousseau s'accordait également à dire que la religion était nécessaire au corps politique, il rejetait en revanche le christianisme comme étant ennemi de la république. Chez Joseph de Maistre, à l'inverse, la religion chrétienne est la plus adaptée, car elle soutient parfaitement la monarchie et se base sur la tradition, sans laquelle il est impossible que soit fondée une religion. Or, la monarchie est elle-même le régime politique le plus adapté : comme il l'affirme dans ses Considérations sur la France, la monarchie est un équilibre qui s'est constitué au fil de l'histoire. C'est un régime tempéré mais fort, et qui ne tend pas, selon lui, vers la violence, à l'inverse de la république qu'il voit comme un régime déséquilibré et instable. De plus, la monarchie est le régime qui respecte le plus ce qu'il considère comme un fait naturel : à savoir l'inégalité entre les hommes, que la monarchie intègre dans son organisation, et qui est relativisée grâce à l'égalité de tous dans leur assujettissement au roi. Pour Joseph de Maistre, la république y substitue une égalité utopique, qui ne prend pas en compte la véritable nature de l'Homme. Car ce dernier doit vivre en société, et toute société doit être structurée autour d'une hiérarchie, ce qui justifie donc l'existence d'ordres dans la société.

ellauri161.html on line 935: Les théories de Joseph de Maistre, peu connues à la Révolution, connaîtront par la suite un grand succès chez les ultra-royalistes et les conservateurs.

ellauri161.html on line 936: Joseph de Maistre eut également une postérité à la fois plus spirituelle et plus littéraire, via plusieurs auteurs qu'il influença considérablement : Honoré de Balzac, mais surtout Charles Baudelaire (par exemple dans ses poèmes Correspondances ou Réversibilité), Antoine Blanc de Saint-Bonnet, Jules Barbey d'Aurevilly et Ernest Hello, lesquels ont marqué ensuite toute la littérature catholique du XXe siècle - de Léon Bloy, Bernanos et Paul Claudel jusqu'à Marc-Edouard Nabe. Sans oublier Léon Tolstoï, notamment dans La Guerre et la Paix. Wauzi wauz, tässäpä jäbässä on paxulti pahaa vettä salaliittoteoristien myllyyn!

ellauri161.html on line 945: Et les vagues terreurs de ces affreuses nuits			ja karmeiden öiden epämääräisiä kauhuja

ellauri161.html on line 980: Léon Henri Marie Bloy, né à Périgueux le 11 juillet 18463,  est le fils de Jean-Baptiste Bloy, fonctionnaire aux Ponts et Chaussées et franc-maçon (ilmeisesti voltairelainen ateisti), et d´Anne-Marie Carreau, une ardente catholique et disciplinarienne, fille d´un soldat français qui rencontra une Espagnole pendant les guerres napoléoniennes, en 1814. Il est le deuxième d´une fratrie de sept garçons : Paul, Georges, Marc, Henri, Albert, Jules.

ellauri161.html on line 990: Bloy was noted for personal attacks, but he saw them as the mercy or indignation of God. He acquired a reputation for bigotry because of his frequent outbursts of temper. Soon, Bloy could count such prestigious authors as Émile Zola, Guy de Maupassant, Ernest Renan, and Anatole France as his enemies. Bloy is quoted in the epigraph at the beginning of Graham Greene´s novel The End of the Affair, though Greene claimed that "this irate man lacked creative instinct." Bloy is also quoted at the beginning of John Irving´s A Prayer for Owen Meany, another turd. Some pope quoted him, yet another turd.

ellauri161.html on line 1046:     Myrskyklaanin kokemat vastoinkäymiset kasvattavat Sinitähden epäluottamusta Tähtiklaaniin. Sinitähti alkaa kutsumaan klaaniaan petturien klaaniksi, kun Tulisydän yrittää tuoda sovun Tuuliklaanin ja Myrskyklaanin välille.

ellauri161.html on line 1069:     Lumipentu: haukan sieppaama 


ellauri161.html on line 1100: The chief of his mystical writings are, The Ornament of Spiritual Marriage (Lat. by Gerh. Groot, Ornatus Spiritualis Desponsionis, MS. at Strasburg; by another translator, and published by Faber Stapulensis [Paris, 1512], De Ornatu Spirit. Nuptiarum, etc.; also in French, Toulouse, 1619; and in Flemish, ´J Cieraet der gheestclyeke Bruyloft, Brussels, 1624, Hengelliset häät): — Speculum AEternae Salutis: — De Calculo, an interpretation of the calculus candidus, Re 2:17: — Samuel, sive de Alta Contemplatione. The other works of Ruysbroeck contain but little more than repetitions of the thoughts expressed in those here mentioned. (Esim. 7 hengellisen rakkauden askelmasta.) He wrote in his native language, and rendered to that dialect the same service which accrued to the High German from its use by the mystics of the section where it prevailed. He is still regarded in Holland as "the best prose writer of the Netherlands in the Middle Ages." His style is characterized by great precision of statement, which becomes impaired, however, whenever his imagination soars, as it often does, to transcendental regions too sublimated for language to describe. His works were accessible until lately only in Latin editions (by Surius, Cologne, 1549, 1552, 1609 [the best], 1692, fol.), or in manuscripts scattered through different libraries in Belgium and Holland. Four of the more important works were published in their original tongue, with prefaces by Ullmann (Hanover, 1848). No complete edition has as yet been undertaken (see Moll, )e Boekerij van het S. Barbara-Klooster te Delft [Amst. 1857, 4to], p. 41).

ellauri161.html on line 1104:   Ruysbroeck was constantly desirous of preserving the distinction between the uncreated and created spirits. In the unifying of the soul with God he does not assert an identification of personality, but merely a cessation of the difference in thought and desire, and a giving up of the independence of the creature. His language was often so strong, however, and his thought often so sublimated, that more cautious thinkers found serious cause to charge his writings with pantheism. This was true of Gerson (Opp. vol. 1, pt. 1, p. 59 sq.).

ellauri161.html on line 1106:   Jean Charlier de Gerson oli ranskalainen tutkija, kouluttaja, uudistaja ja runoilija, Pariisin yliopiston kansleri, neuvonantajaliikkeen ohjaava valo ja yksi merkittävimmistä teologeista Bodenen neuvostossa. Seppo A. Teinosenkin mielestä Mainio hoippui heresian kuilun reunalla.

ellauri161.html on line 1109: eppo_teinonen.jpg" height="200px" />

ellauri161.html on line 1112: Few mystics have ascended to the empyrean where Ruysbroeck so constantly dwelt; and the endeavor to compress into forms of speech the visions seen in a state where all clear and real apprehension is at an end occasioned the fault of indefiniteness with which his writings must be charged. His influence over theological and philosophical thought was not so great as that exercised by Eckart and Tauler, and was chiefly limited to his immediate surroundings. The Brotherhood of the Common Life (q.v.) was founded by Gerhard Groot, one of Ruysbroeck´s pupils, and its first inception may perhaps be traced back to Ruysbroeck himself — a proof that he was not wholly indifferent to the conditions of practical life.

ellauri161.html on line 1141: href="ellauri160.html">taaxepäin 
 ellauri162.html on line 23:     taaxepäin 

ellauri162.html on line 52: Varsinainen erikoisuus on 2500-vuotta vanha ruokalista Iranin šaahin Mohammed Reza Pahlavin järjestämistä Persian valtakunnan izenäisyyspäiväjuhlista Persepoliksen erämaassa vuonna 1971. Vanhimmat Cecilin kirjat ovat 1400-luvulta. Kalleimmat maksavat kymmeniä tuhansia euroja.

ellauri162.html on line 145: Par nécessité ou par goût, il est longtemps un adepte de la moto comme moyen de transport quotidien et cette pratique se retrouvera dans ses œuvres. Comme le curé de campagne, il sentait "la haute moto rouge, tout étincelante, ronfler sous moi comme un petit avion.".

ellauri162.html on line 158: En 1946 paraît La France contre les robots, aux éditions de la France libre, un essai dans lequel Bernanos dénonce la « civilisation des machines » et les nouveaux totalitarismes économiques qui commencent à se construire dans l´après-guerre. Exceptes les motos. Georges Bernanos meurt d´un cancer du foie, en 1948, à l´hôpital américain de Neuilly.

ellauri162.html on line 175: Mikäs on tää epoux ja epouse parabole? Se on nähtävästi Hooseaa, jotain pikkuprofettaa:

ellauri162.html on line 177: One of the early writing prophets, Hosea used his own marital experience as a symbolic representation of God and Israel: God the husband, Israel the wife. Hosea´s wife left him to go with other men; Israel left the Lord to go with other gods. Hosea searched for his wife, found her and brought her back; God would not abandon Israel and brought them back even though they had forsaken him.

ellauri162.html on line 181: To understand more fully the connection between Hosea’s domestic affairs and Israel’s relationship with Jehovah, consider these words: “Jehovah went on to say to me: ‘Go once again, love a woman loved by a companion and committing adultery.’” (Hosea 3:1) Hosea complied with this command by repurchasing Gomer from the man with whom she had been living. Afterward, Hosea firmly admonished his wife: “For many days you will dwell as mine. You must not commit no furher fornication, and you must not come to belong to another man.” (Hosea 3:2, 3) Gomer responded to the discipline, and Hosea resumed marital relations with her. How did this apply to God’s dealings with the people of Israel and Judah?

ellauri162.html on line 183: The point of the story is that God is willing to forgive us and accept us back IF we approach him with a repentant heart. And any man who tries to live a godly life MUST also forgive and accept his wayward wife IF she approaches him with a truly repentant heart. [Repentance: being so very very VERY sorry for your sin that you think you will NEVER do that again!]

ellauri162.html on line 223: Il était l’auteur de trente-cinq romans traduits en plus de vingt-sept langues (dont dix-huit sont le français en date du mois de février 2018). Il était également scénariste pour le cinéma, la radio et la télévision.

ellauri162.html on line 230: En 2008 et 2009, l´écrivain a fait la une des tabloïds finlandais pour son comportement incohérent, y compris sa conduite automobile imprudente. En octobre 2009, Artaux est victime d´un accident vasculaire cérébral. Il a décède 15 octobre 2018 dans une maison de repos à Espoo

ellauri162.html on line 247: Lepää rauhassa, veijaritarinoiden kirjoittaja ja humoristi,	Repose en paix, auteur d'histoires de caragar et humoriste,					

ellauri162.html on line 264:     Marcel Aymé, né le 29 mars 1902 à Joigny et mort le 14 octobre 1967 chez lui, rue Norvins dans le 18e arrondissement de Paris, est un écrivain, dramaturge, nouvelliste, scénariste et essayiste français. Écrivain prolifique, il a laissé deux essais, dix-sept romans, plusieurs dizaines de nouvelles, une dizaine de pièces de théâtre, plus de cent soixante articles et des contes. Avec ces écrits il fournit une « étude sociale », avec un vocabulaire précis pour chaque type humain. Son langage mêle les différents registres : argot, patois régional franc-comtois, soutenu et anglais phonétiquement francisé. Très attaqué par la critique, y compris pour ses textes les plus inoffensifs comme Les Contes du chat perché4, il doit l'essentiel de son succès au public. Il a également écrit de nombreux scénarios et traduit des auteurs américains egalement simpletons: Arthur Miller (Les Sorcières de Salem), Tennessee Williams (La Nuit de l'iguane).

ellauri162.html on line 274: Et pendant ce temps, Gégé Depardieu, qui fut légionnarisé des honneurs par Tonton Mitterrand, a le choix entre s'exiler fiscalement au plat pays des Belges, ou au pays des Soviets. Fume Gégé,

ellauri162.html on line 278: Bon, on s'en fiche de Gégé Deparpoutine ! Qu'il l'adopte, le pas dictateur et très démocrate chef suprême des poupée Russes - et qu'il adopte son pote Filou 1er par la même occasion. Bon débarras ! D'ailleurs, s'il pouvait en adopter d'autres, je suis prêt à lui faire une liste. Il y a de la place en Sibérie, et cela va nous faire une peu de ménage. Tiens, tous les légiond'honneurisés, qu'il les adopte pour commencer.

ellauri162.html on line 297: Talvi tuli, hyvin luisti jää. Karista tuli kiltti, kakkosmies, Handen takapakki, pelikaveri. Pekka pelaa korkealla mailalla, tytöt kazovat kentän laidalla. Riitta halua luistella sen kaa, joko taas. Mut olihan se tavallaan hienoa, kun kaikki kazeli. Ihmeellistä! Se tunne! Iso Pekka ei palannut, se katosi kuin Artauxin karhu, päiväunille. Hannu-Pekan maila kasvoi ja tuuhettui, se on iso nyt. Äiti tulee meille kalliixi, isä kiusoittelee, eix je? Älä kazo lähteeseen liian usein, Hannu-Pekka repukka, jänkäkoira vinosuu. Muista käydä alapesulla kun menet nukkumaan. Apina pärjää jos vain se ize haluaa. Se on oman elämänsä Seppo. Riittakin, vaikka se tuli joka kerta myöhässä.

ellauri162.html on line 345:   Hyvin se haukkuu kaverinsa esipuheessa: kristilliset internit ahkeroivat messussa ja naisseikkailivat salassa. Ne olivat lahjattomia ja sovinnaisia keplottelijoita, hyväosaisia laiskureita, joiset tuli hurskaita ja kuuliaisia yxilöitä valtion tarpeisiin. Norssit olivat vähemmän tekopyhiä ja vapaamielisempiä, mutta yhtä rajoittuneita. Elostelijoita jotka intoilivat opereteista ja raveista, pelasivat pelejä, matalamielisten apinoiden huvituxia. Sellainen rellestäminen oli Jorista alhaista. Kirjallisuus"miehet" eivät olleet yhtään parempia. Jori tyrmistyi niidn kaunaisista ja halpamaisista mielipiteistä, puheista jotka olivat kuluneita kuin kirkonpenkit ja masentavista kiistoisa, jossa teoxen mitta oli painosmäärä ja myyntiluvut. Nyölen painaa ize omat kirjahkonsa, koska kaunokirjallisuuden painosluvut ovat Suomessa olemattomat. 25K isänmaallista finlandiakirjaa kelpaa vain seinäntäytteexi. Vapaa-ajattelijat oli dogmaatikkoja ja saarnamiehiä, jotka tukahduttavat "muiden apinoiden" mielipiteitä. Kadunkulman suutaria hieman valveutuneempia. 

ellauri162.html on line 382: Ensimmäinen kvartetti - Nuoret. Ensimmäinen kvartaatio koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä osasta, jotka on rajattu välimerkeillä (jakeet 1-2 ja 3-4). Nuorten mielleys on seurausta masentavaan arvioon. Menneisyyden nuorten luonnehdinta: nuoret esitetään varjon ja valon vuorottelun välimerkkinä ("siellä täällä", "tumma", "loistava"). Tämä vuorottelu on vertauskuvallisesti toivon ja epätoivon, impulssien kohti ihannetta ja pernan painoa. Lannistavaa tasetta korostetaan aiemmin, ja se on laadittu "on tehty" (kohti 3) ja sitä koskevasta ehdotuksesta. Se on seurausta myrskyisästä nuoruudesta. Metafora jatkuu puutarhan (elämän) kuvassa, joka on tuhoutunut ja lähes kokonaan riisuttu sen tuotannoista kuten syksyllä. Ajatusta vuorottelevista auringosta ja sateesta korostaa voimakas välimerkki (";" ja ".").

ellauri162.html on line 388: Toinen tertsetti - Kategorinen kieltäminen. Toinen tercet tarjoaa kategorisen kieltämisen, joka ilmaistaan kahdessa vaiheessa: Kärsimyksen ilmaus: jakeen 12 ensimmäinen hemistich on kaksinkertainen epätoivon huuto, ehkä antava kutsumus ("Oi kipu! Voi tuskaa! »). Ajan ahmiva ja korjaamaton toiminta: aika rinnastetaan hirviöön: se nimetään lopulta jakeessa 12, kun se oli kaikkialla läsnä vuodenaikojen metaforassa ja sitten nimetty perifraasilla ("hämärä vihollinen", jae 13), joka vaatii vihamielisyyttään ja toimintansa piilotettua luonnetta. Runon on tarkoitus olla universaali, koska jakeen 13 henkilökohtainen pronomini "me" kattaa kaikki ihmiset. Ajan toiminta, joka ilmaistaan realististen ja kauheiden kuvien muodossa ("syö elämää", "syö sydämessä") esitetään tuhoisan loisen vaikutuksena.

ellauri162.html on line 397: Des divans profonds comme des tombeaux,				Meillon haudan syvyisiä leposohvia,

ellauri162.html on line 419: I. Eka kvartetti - Outo paikka Henkilökohtainen pronomini "me" jakeesta 1 ja otsikko ("rakastavaiset") osoittavat välittömästi rakkausliiton. Rakastavaisia ei eroteta kuolemalla. Ensimmäisessä quatrainissa kuvattu paikka näyttää tervetulleelta ("sängyt täynnä kevyitä hajuja", "syvät sohvat", "kukat"). Ajatus täyttämisestä ("täynnä hajuja") vastakohtana tyhjyyden, tyhjyyden kanssa. Jakeiden 1 ja 2 lempeä assonanssi osoittaa pehmeän ja miellyttävän paikan. Mutta jakeesta 2 ilmestyy kuoleman leksikaalinen kenttä ("haudat"), jotka osoittavat kuoleman läsnäolon. Kuolema liittyy mukavuuden tunteeseen ("syvät sohvat"), mikä osoittaa välittömästi positiivisen kuvan kuolemasta. Jakeessa 3 "kukkien" herättämä miellyttävä ilmapiiri tasapainotetaan adjektiivin "outo" vastapainoksi, mikä tekee niistä häiritseviä, salaperäisiä. Adjektiivia "outo" korostaa sen antepositio ("outoja kukkia").

ellauri162.html on line 423: II. Toka kvartetti - Viimeisistä hetkistä nauttiminen. Käyttämällä viimeisiä lämpöjään, Sydämemme ovat kaksi suurta soihtua. Kuka heijastaa heidän kaksoisvalojaan Mielestämme nämä kaksoispeilit. Jakeessa 5 annetaan profuusion tunne "tahdon mukaan" (ilman maltillisuutta), mutta adjektiivi "viimeinen", joka on asetettu antepositioon, osoittaa, että täällä käytetään elämänsä viimeisiä voimia ennen kuolemaa. On välttämätöntä nauttia viimeisistä hetkistä, joten runoilija yhdistää kuoleman ilon ja aistillisuuden käsitteeseen ("lämpö"). Leksikaalinen lämpökenttä ("lämpö", "soihdut") vastustaa kuolemaan perinteisesti liittyvää kylmyyttä. Jakeessa 6 "valtavat soihdut" osoittavat jälleen kerran positiivisen kuvan kuolemasta ("soihtujen herättämänä"), koska ne liittyvät adjektiiviin "laaja".

ellauri162.html on line 444:   Kosmologeilla on nippu vaihtoehtoisia lopun ajan skenaarioita. Yhden mukaan loppurytinässä säteily muuttuu niin voimakkaaxi että tähdet syttyvät palamaan. Avaruus täyttyy tulisella plasmalla. Toisen mukaan maailmankaikkeus laajenee hamaan maailman tappiin, ja kaiken aikaa laajeneminen vaan kiihtyy. Lopputila on lämpökuolema, missä lämpö on ihan nollassa. Se on todennäköisintä, mutta stop, on vielä muita: Esim. voi käydä niin että koko kudelma lähtee luistille, tulee loppurepeämä. Aikaa siihen on 200Gv. Hurjin on tyhjiökuplan hajoaminen, missä absoluuttinen tyhjiö etenee valon nopeudella. Voimat häviävät, ja koko kaikkeus pyyhkiytyy pois hetkessä. Armokuolema, eikä surevia jää.

ellauri162.html on line 465: Pitäisiköhän munkin pitää hautajaiset mieskunnolle. Vaikkei tilapäisiä. Muttei, se on liian esiintymishaluista. Selvin luonteenpiirre tässä hepussa on juuri se.

ellauri162.html on line 477:     Esimerkiksi vieno Vergilius - jonka koulumestarit ovat ristineet Mantovan jouzenexi varmaankin siksi, ettei hän ole syntynyt sinä kaupungissa - oli des Esseintesin mielestä yksi kammottavimmista tylsimyksistä ja turmiollisimmista kiusankappaleista mitä koko antiikki oli kuunaan tuottanut. Häntä pitkästyttivät Vergiliuksen valjut ja pikkusievät paimenet, jotka kumoavat kukin vuorollaan lukijan kurkkuun ruukullisen korskeita, puleerattuja säkeitä, hänen Orfeuksensa, jota verrataan kyynelehtivään satakieleen, Aristaioksensa joka vetistelee mehiläistensä puolesta, ja Aineiaansa - tämä sumea, lukijan sormien välistä solahtava sankari, joka kävelee kuin kiinalaisen varjonäytelmän hahmo ja sätkii kuin puu-ukko repsottavan ja huonosti öljytyn runotransparangin takana.

ellauri162.html on line 479:     Hän olisi ehkä hyväksynyt noiden marionettien toisilleen lausumat pitkäpiimäiset höpötykset, jotka jäivät ilmaan roikkumaan, hän olisi ehkä hyväksynyt jopa lukuisat hävyttömät lainat Homerokselta, Theokritokselta, Enniukselta ja Lucretiukselta sekä Macrobiuksen ilmiantaman suoranaisen varkauden Aineiaan toisessa laulussa, joka on melkein sanatarkka jäljennös eräästä Pisandroksen runosepitteestä, hän olisi kenties voinut sulattaa noiden sekalaisten luritusten sanoin kuvaamattoman onttouden - sillä se mikä varsinaisesti nosti hänen karvansa pystyyn, oli Vergiliuksen heksametrisäkeiden rakenne:  ne kumisivat kuin läkkipelti tai tyhjät peltikanisterit, paukuttivat litramitalla annosteltuja sanojaan prikulleen niin kuin pikkutarkan ja puisevan prosodian järkkymättömät säännöt vaativat, häntä häiritsi noiden kalkattavien. tosikkomaisten säkeiden tekstuuri, niiden juhlallisen virallinen ilme ja halpamaisen harras kieliopin kunnioitus,; nuo säkeet, jotka horjumaton kesuura  mekaanisesti pilkkoi kahtia ja jotka päättyivät aina samoin daktyylin ja spondeen kirskuvaan yhteenottoon.

ellauri162.html on line 481: Tämä Catulluxen täydelliseksi takoma, järkähtämätön mitta, mielikuvitukseton ja armoton metri, joka oli ahdettu täyteen turhia sanoja, sidelauseita ja soinnikkaita  täytetavuja, joiden tehokeinot olivat aina samat ja ennalta arvattavat viheliäiset homeeriset epiteetit, joita ehtimiseen toisteltiin, vaikka ne eivät ilmaisseet mitään, vaikka ne eivät kertoneet mistään mitään, ylipäänsä tuo suppea sanasto, jonka sävyt olivat kaiuttomat ja latteat; kaikki tämä oli hänelle täyttä piinaa.

ellauri162.html on line 483: Silti on paikallaan huomauttaa, että vaikka hänen vihansa Vergiliusta kohtaan oli sangen maltillista ja vaikka hän tunsi vain hyvin hillittyä ja perin ulkokohtaista viehtymystä Ovidiuksen säkenöivin verbaalisiin ryöpytyksiin -  niin Horatius, tuo toivoton köntys, joka lepertelee, veikistelee ja vitsailee väkinäisesti kuin väsähtänyt klovni ja elegantisti kuin elefantti, sai osakseen des Esseintesin rajattoman halveksunnan.

ellauri162.html on line 485: Proosan puolella Kikherneen sanahelinä, monimutkaiset vertaukset, käsittämättömät harhapolut eivät liioin innostaneet häntä. Häntä eivät toden totta temmanneet mukaansa tämän ylätyyliset apostrofit, patrioottisten hokemien ehtymätön vuo, paatokselliset juhlapuheet, jähmeä tyyli, mehevä ja rehevä mutta kuitenkin pyylevä, ytimetön, vailla selkärankaa - lauseen aloittavien adverbilitanioiden kamala kuona, ohuin konjunktiosäikein toisiinsa nivottujen pönäköiden lauseperiodien muuttumattomat formulat, saati uuvuttava mieltymys toistoon tyylikeinona. Toisaalta myöskään lakonisesta sahastaan tunnettu Caesar ei miellyttänyt häntä, sillä nähtävästi Ciceron äärimmäinen vastakohta tarkoitti vain niuhottamista ja kiristämistä, hedelmätöntä ynnäämistä, outoa ja täysin aiheetonta pidättelyä.

ellauri162.html on line 567:     Uudistetun maailman perijänä Noah tekee lähes kaiken oikein, mutta hän on vain pieni hidastetöyssy matkalla kadotukseen. Ihmisen laskeutuminen täydelliseen jumalattomuuteen, itsestäänselvyys perisynnin vuoksi, etenee vielä nopeammin Nooan kuoleman jälkeen, kun rutto, jotka nyt paljastuu epäjumalanpalvonnaksi, vaatii koko ihmiskunnan uhrikseen (3.99-326). Alethian kolmas osa alkaa klo 3.326 Abrahamin syntymällä, "taivaan arvoinen mies" (vir dignus caelo). Hänen tehtävänään on johtaa kansansa ja todellakin koko ihmiskunta takaisin todellisen Jumalan pariin. Abrahamin kertomus pääsee vasta alkuun, mutta Abrahamin tehtävän lopullinen menestys ennustetaan juonipaljastuxena. Kuten edellä todettiin, runo päättyy Sodoman tuliseen katastrofiin.

ellauri162.html on line 571: Victorin mukaan Jumala ei halua mätkiä apinoita rangaistuksella, joka vastaisi sen rikoksia (sukupuutolla), eikä ole rangaistusta, joka ei itse asiassa ole lahja valepuvussa. Niinpä Kainin rangaistus on ilmainen lahja hänelle itselleen ja hänen vanhemmilleen (2.284: hoc quoque munus habet), samoin kuin Babelin rakentajien rangaistus (3.285-286: nec tamen hoc sacri, cum sit sua poena nocentum / muneris est tyhjiö). Victorilla on myös taipumus alikorostaa Jumalan roolia rangaistustensa toteuttamisessa sen hyväksi että keskittyy sen sijaan rangaistuksen hyötynäkökohtaan.

ellauri162.html on line 573: Esimerkiksi, kun Aatami ja Eeva karkotettiin Paratiisista, Victor kuvailee heitä ulosheittäviä tuulia (vv. 530-536): se on tuulenhenki (spiritus, v. 532) joka hallitsee luontoa ikäänkuin jumalan stuntmannina. Victor ei jätä pois Jumalan päätöstä karkottaa lemmenpari, ollakseni varma, mutta hän ei myöskään tee siitä kertomuksen keskipistettä. Tyypit heitetään vaivihkaa ulos takaovesta. Tämä suuntaus näkyy koko runossa. Jopa kaikkein dramaattisimpien tapahtumien jälkeen (Aatamin ja Eevan karkotus Paratiisista, tulva ja sen jälkiseuraukset sekä Sodoman tuhoaminen), pelastuksen toivoa heilutetaan epigrammaattisesti lukijan nenän edessä tavanmukaisella tyylillä.

ellauri162.html on line 579: Vaikka olikin pieni kosto (verrattuna niin suureen syyläisyyteen), se että tuomitsin niin moniin rikoksiin syyllistyneet nostamalla vain kaatosateen ja lievän tulvan, ja olen pikemminkin uudistanut rikollisten asunnon, maan, levittämällä lantaa syvälle siihen, eli siis vaikka olenkin vielä tyytymätön, en enää koeta ihmiskuntaa tällaisella vitsaumalla, vaikka näenkin täältä saakka, että ihmismielet ja epärikkaat kansat joutuvat jälleen kerran erilaisten pahojen tekojensa läpi alkuperäisten rikostensa kautta. Kexin sitten jotain muuta.

ellauri162.html on line 581: Joka tapauksessa niin tapahtui, että Nooa, vaikka hän juhli iloisesti Jumalan kunniaa, nautti juhlista ja maistaa makeita vinettoja, tunsi vahvan viinin vaikutukset ja voitti raskaan unen, laski huolimattomasti raajat lepäämään tavalliselle sängylleen. Ja samalla hänen vaatteensa, rullattu takaisin, paljastivat hänen ruumiinsa piilotetut paikat, ja - Ham perkele! nämä sinun tekovehkeesi saivat sinut nauramaan! arvoton kinkku! Yritit sotkea veljesi, esikoisen Shemin ja Japhetin, nuorimman, syyllisyyden tahralla! Opi, mitä se, että sinä yksin nauroit, vaatii! Veljienne parempi arvostelukyky on arvokas tilaisuus nöyryyteen.

ellauri162.html on line 593:     PST! Näytät lukevan Catholic Onlinea paljon; Sepä hienoa! On hieman nolo kysyä, mutta tarvitsemme rahasi. Jos olet jo lahjoittanut, kiitämme lämpimästi. Emme ole kamasaxoja, mutta olemme riippuvaisia   lahjoituksista, jotka ovat keskimäärin 14,76 dollaria ja alle 1 % lukijoista antaa. Jos lahjoitat vain 5,00 dollaria, vittu kahvikupin hinta, katolinen verkkokoulu voi jatkaa menestystä. Kiitos. Apua nyt! Vai haluatko helvettiin? Tämä ei ole uhkaus, vaan varoitus.

Heppahullut

Mystikkärepestejä

Terkut virtaheposelta

Pamela Piukkapeppu

Joseph Andrews ja mä

Hiiriä perhepiirissä

Laivalla hullaantui niin esiintyjät kuin yleisökin! | Henna Leppänen

Kristillistä seppoutta

Järjestelmä-älli ja heppahullukysely

Tiedepellejä

Seijan keittiössä: K. Carlson ja Seppo Hyrkäs

Runk-akatemian esseepankki

Filosoofikoulun reputetut

Taidepellejen sekoilumatriisi

Komenskýn sepustuxista

Reply by Gabe Korer • 2 years ago

How Is The Net Worth Of Tony Robbins $500 Million September 10, 2020?

American HILLBILLIES

Tallitylleröt

Rasismiepäilyjä

Heppakirja juonikkaiden tapaan

Heppakirjan loppu

Karkkia ja kepposia

Proppin episodit

ESTP Entrepreneurial smooth operators.

Pepsi – Live For Now

Nike – Colin Kaepernick

Peppy

Peppu Roth on paha mies

Peppu torakkana New Yorkissa

Peppu satuprinssinä

Kävelevä penis steppailee

Yhteenveto: Pepun elämä vs teoxet

Pepun loppuläppiä

Heppahullu

Vetsikko: yksi sadepäivä Jouko Vetsikon elämässä

Hilja ja Armas runoseppoina

Heput

Holy Graf Zeppelin!

Oletko kuullut että Peep Koort on kuollut?

ponien maailma

Ruokalista: Stephen Kingin Kalutoosa: Sun opas kynäilyyn.

Teppo Kurkon "se" lyhkäsenä

Tepon 5 sairainta sexiskeneä

Does Stephen King have a stutter?

2. Stephen King spent four years writing It.

3. It is Stephen King´s second longest novel.

5. Stephen King wrote the book while under the influence of cocaine.

8. Pennywise takes on a clown form because Stephen King thinks clowns are what scare children the most.

9. Stephen King once had a creepy clown encounter ... with Ronald McDonald.

10. Stephen King considers It his "final exam" on horror.

Teppo ja naiset

J'Accuse!

19. On the number and identity of pastors (shepherds):

21. On total depravity:

Inappropriate Report Dad: Bob Deffinbaugh

David is Divinely Prepared for Repentance (Psalm 32:3-4)

Nathan Tells a Shepherd a Sheep Story (12:1-6)

Lydia says September 22, 2020 at 6:33 am:

Yleiset termit ja lausekkeet

Joosepin penseitä

Courtney Joseph

Stephan rated it did not like it

The Sin That Really Kept Moses Out Of The Promised Land

08 of 20 Rahab: Jeesuksen epätodennäköinen esi-isä

Understanding the prepuce

The prepuce wars

Sen vei Leppävirran kaatopaikka kansainvälinen.

The prepuce wars

Jeep Patriot

Steppenwolf

Gasellit steppailee

What Is The Source Of The Dnieper River?

What Is The Scourge Of The Dnieper River?

Helt oacceptabelt

Johny deppaa

Osa IV ja epilogi

46: Stephen Crane

81: Sgt. Pepper drum skin

Dagomatut vs. nokikepit Bronxissa

HERMOMME
JA ME

Stephen Hawking
&
Pekka Reinikainen