ellauri023.html on line 1170: Toisin kuin nazifilosofin heila Hannah Arendt, joka piti jutkuqvislingejä pohjasakkana, Leevi koittaa ymmärtää niitäkin, eikä tuomize niitä kovin kovasti. Onhan ne säälittäviä ja rangaistavia, koska ne oli samalla aikaa uhreja ja syyllisiä. Sellaisia nilkkejä. Oli lieventäviä asianhaaroja. Leevi izekin oli suosikkina vähän samoissa housuissa, ainaskin tuntee syyllisyyttä siitä että jäi henkiin kun muita kuoli läjäpäin. Isi Callella oli sodan jäljiltä näitä samoja fiilixiä. Oiskohan mulla ollut sen housuissa? Mulla on sen housut, mutta epäilen. Ei niissä tunnu olo mitenkään erilaiselta. Mun omatunto on aika tunnoton. Sehän onkin oikeastaan yhteistunto, ja Miisu tunnetusti on hirmu epäsosiaalinen.
ellauri023.html on line 1203: Nyt olen päässyt pienen ohukaisen vihreen kirjan loppuun. Se oli surullinen, muttei masentava. Loppu oli aika lyyrillinen, siis epätodellisen oloinen. Ei käynyt hyvin eikä huonosti, ei oikeastaan käynyt kuinkaan. Ei sattunut. Herttaisia kesämuistoja, sellaisia just joita 60 vuotias täti voisi kertoa 30-luvulta. Kivasti kertomuxen fokus lopuxi nyrjähti, ei enää tiennyt kuka puhuu mitä kenelle. "mezä missä poimimme isäsi kanssa mustikoita kerran". Syöpäinen tyttö lähtee kuplassa elänyttä, jäihin ehkä pudonnutta poikaa vastaan. Kuolema on orjantappura jonka kautta päästään kiinni rubiiniin, runoili Karl Venneberg, Gunnelin ikä- ja ehkä opiskelutoveri, nelkytlukulaisia. Niinpä niin. Uskokoon ken voi.
ellauri024.html on line 493: Arska on ize hyvin tarkka ulkoasustaan. Se myöntää että on sellaisiakin omituisia otuxia jotka ei niin tee, mutta ne onkin sitten muutenkin jotenkin ulkopuolisia, nauravatkin eri vizeille. Semmoinen peli ei vetele, kaikki mukaan, naura sinäkin! Luennoilla Aarnen teki niin mieli vinoilla opiskelijoille, tehdä niitä naurunalaisixi, siihen riittää pikku ilmekin. Muttei saa, niinkuin ei saa nauraa vammaisillekaan. Ize se sanoo pelkäävänsä ihan kauheesti koomiselta näyttämistäkään. Oiskohan tää vähän tämmöstä izeironiaa vaiko ei. Totta toinen puoli kuten koomisessa ainakin.
ellauri024.html on line 1386: Kirjastossa "The Library of the Living Dead" filosofimme kertoo terroristien tuntevan sokea vihaa ja haluavan hävittää olemassa olevan yhteiskunnan. (Mitähän terroristeja nää oli, ei sentäs arabisellaisia vielä tässä vaiheessa, mut ainahan niitä on, terroristeja.) Kummastakohan on enempi kyse, terroristien sokeasta vihasta vai sokean filosofin vihasta? Entä jos terroristi onkin ihminen, joka on kylästynyt olemaan mielisairaiden marmorikuula, järjettömien ja tuhoisten poliittisten, taloudellisten ja hallinnollisten toimenpiteiden kohde?
ellauri025.html on line 62: Tomppa toi Aristoteleen takas parrasvaloihin. Bertrand Russell arvosteli Tuomasta siitä, että Tuomas ei, toisin kuin Sokrates, anna argumentin mennä minne menee, vaan lähtee johtopäätöxestä ja ezii sille premissejä. So what, niinhän tekee kaikki, Platon ja Bertie izekin. Ei se ole mikään ajatteluvirhe. Esimerkiksi kirkko pitää avioliittoa pyhänä, sixi Tomppa ezii sille järkisyitä. Sellaisia ovat että isä tarvitaan perheessä, koska (a) se on järkevämpi äitiä ja (b) se on vahvempi, ja pystyy mätkimään isompiakin lapsia (ja tarpeen tullen äitiä).
ellauri026.html on line 651: > Joku nimenpudottelija se oli, ihan hienoillaxeen pudotti H:lla nimikoidun nenäliinan jonnekin. Sellaisiakin on, nimiä nyt pudottelematta. Siteerasi sitä iänikuista kahteen kertaan uimatonta jokea, johon Hesiodos silti vahingosta viisastuneena kielsi kusemasta, ettei tule juotua toista kertaa samasta virzasta. Oliko se Gunnel? Ei. Ei ollut Eskin kirjanen Better butter ainakaan. Eski ei ole niin negatiivinen eikä yhtään niin vaikeasti ymmärrettävä. Voi ei sula Esan suussa. Se tavoittelee joukkoja. The more the merrier. Kukoistus kuuluu kaikille. Yöpostinkantajille ja vessaa peseville islamisteille, joista jokainen voi räätälöidä oman duuninsa. Harsi pätkätöistä izellesi oiva tuluskukkaro, nollasopimuxet parsinlankana. Läpiveto-ohjeet Eskin Topaasi-pelistä! Hinta vain noin 20e! Tule fyysisest tuotantotalouden laitoxeen noutaa oma!!

ellauri029.html on line 277: Miksi sellaisia kysytkin
ellauri029.html on line 377: Yxi mistä on apua on että näkee tarkemmin, miten onnellisia ne onnellisemmat oikeasti on, kalifornialaiset tai Eski ja sen pokat. Optimismi on likinäköisyyttä. Hanki siis uudet pokat, eikä sellaisia kun on Eskillä, vaan kunnolliset ilman ruusunpunaisia linssejä.
ellauri029.html on line 439: että Bairdin sijoitusfirma ei palkkaa sellaisia, jotka on kusipäitä muille

ellauri029.html on line 630: nehän on tietysti sellaisia maxullisia, tai jotain alaikäisiä,

ellauri030.html on line 833: Arskakin puhuu leikkisignaaleista tyyppiä "läppä läppä", joilla signaleerataan että nyt on tulossa vizi. Niinkuin Jakkoh-Hintikan ovela ilme ja housujen nostelu. Hymy ja nauru tiätysti. Muillakin apinoilla on sellaisia, ne on ainaskin 6M vuotta vanhoja. Simpanssit ja gorillatkin irvistelevät: hymyillessä suupielet ja huulet vedetään syrjään, hampaita ei näytellä, silmätkin on kiltisti. Naurussa huulet on löysinä ja suu auki, hengitys on huohottavaa. Apinatkin nauraa kun niitä kutitetaan. Se siitä ihmisten erinomaisuudesta.
ellauri030.html on line 1019: Nerot niinkuin Sope on synnittömiä, kert ne vaan miettii viattomalla järjellä päässä syntyjä syviä, eikä lähde karzalle tekee tahdonvaraista syntiä. Siitä se ihmisarvo lähtee, sellaisia on suuret henget, joita kunnoitetaan. Näinhän sen sopii ajatella, käteenvetäjän. Jännä miten nerojen pelikirjat aina sisältää tän säännön: ja voittaja oon mä.
ellauri030.html on line 1025: Voltaire laukoi leukavasti: dans toutes les guerres il ne s'agit que de voler. Ja jotkut kansat on kuin petoeläimet, ne mieluummin ryöstää muilta kuin tekee töitä ize. No ize asiassa kaikki kansat olis sellaisia, mut vaan jotkut siihen pystyvät. Ne joilla on pystyvämmät pyssyt.
ellauri032.html on line 298: Poliittisesti hobbismista tuli suosittua rotinkaispiireissä, kun siinä mätkittiin papistoa ja muita herroja. Kunkku suojeli Hobbesia papiston raivolta. Parlamentin alahuone esitteli vuonna 1666 ohjelman ateismia ja maallistumista vastaan. 17. lokakuuta annetiin määräys, jonka mukaan ohjelmaa valvovalle komitealle tuli antaa valtuudet saada tietoa koskien sellaisia kirjoja jotka olivat taipuvaisia ateismiin, jumalanpilkkaan ja maallisuuteen – – erityisesti koskien – – herra Hobbesin kirjaa, jota kutsutaan nimellä Leviathan.
ellauri033.html on line 426: Psykologia on viime aikoina kokenut vallankumouxen jota Hra Bourget ei vitkastele käyttää hyväxi. Ennen piti henkilöiden olla luonteelleen uskollisia, vaan eipä enää, nyt niitä saa muuttaa matkan aikana, ne "kehittyvät". Paremmin sanoen: jokaisella on kallossaan olentoja joita ne ei edes tunnekkaan. Ne voi jäädä tiedostamattomaan syövereihin; mutta kun tilaisuus tulee, ne voivat putkahtaa yllättäen esille, korvata entisen minän, ja siepata sielun panttivangixi. Ei se nyt niin uuttakaan ole. Kyl jo Descartesin aikana ymmärrettiin et persoonallisuus on monimutkainen olio. La Rochefoucauld sanoi että joskus sitä eroaa izestään yhtä paljon kuin muista. Sellaisia ollaan Polleja, maailman monimpia poneja. Ennen näitä hajanaisia persoonallisuuxia vähän liimailtiin kokoon romaaneissa, nyt se ei enää trenditä, vaan romaanikirjailijat ottaa mailizia just noista halkeamista ja säröistä.
ellauri033.html on line 574: Setämieskirjailijat, kuis ollakaan, kirjottaa nenäkkäistä nuorista miehistä jotka ezii izeään omasta ja naisystävien pyllyvälistä. Näitä piisaa. Pieru exyxissä itkevät ja nussivat nuoria huoria ja/tai ahnaita puumia. Nuorten miesten esikoisromaanint ja leffat tuppaa olemaan sellaisia vielä tänäkin päivänä, ja varmaan tulee olemaan maailman tappiin asti. Pyllyvälistä se minuus on löytyvä. No se tappikin voi siinä olla jo arvaamattoman lähellä. Hukkapätkän mainizemia ja muita seuraavassa taulukossa:
ellauri033.html on line 604: Anteron oppipoika koittaa pohtia kylmästi kuin maisteri. Kuin ratkaisis geometrista ongelmaa synteettisesti. Izensä lopettanut Unto Remes kirjoitti väitöskirjan Pappuxesta, joka kexi sellaisia todistuxia. Niissä lisätään kuvioon apupiirroxia, joiden oikeutus on joku AE muotoinen axiooma. Sellaiset muodostaa logiikan ratkeamattomia osajoukkoja. Koska niistä apupiirroxista syntyy loputtomasti liian nopeasti kasvavia luuppeja. Nopeammin kuin mikään rekursiivinen funktio. Todellisia kasvuräjähdyxiä. Niinkuin ruutupaperin erilaiset samaan pisteeseen vievät polut. Todistuxet voi luetella muttei niiden vastakohtia. Ei tiedä milloin ezinnän voi lopettaa. Ne ovat deterministisiä muttei ennustettavia. Ne eivät ole mekaanisia.
ellauri035.html on line 28: Joo Aale käänsi tuhat laulujen vuotta omia mielirunojaan ja ehkä muitakin, jos ne tuntui tärkeiltä. Mäkin käännän sellaisia jotka musta on olleet liikuttavia tai muuten merkillisiä. Mutta mun varsinainen roolimalli on kuitenkin Immi Hellén, jonka tuotannossa on yli 1000 runoa. Tähän mäkin koitan yltää, ja olen jo aika lähellä. (No joo, eihän ne kaikki ole runoja vaan suurin osa paasauxia, ja luvussa on mukana monia muilta suoraan kopsittuja, mut enivei.) Kunpa ehtisin saada ne tuhat kokoon ennenkuin alzheimer pahenee, tai tulee korona ja vie.
ellauri035.html on line 1089: Spoonerismit on saaneet nimensä Oxfordin donista pastori William Archibald Spoonerista joka teki sellaisia. Se oli pieni mies jolla oli iso pää. Se kuzui toisen donin teelle toivottamaan tervetulleexi Stanley Cassonin, uuden arkeologihepun. Mutta, sanoi toinen, mä OLEN Stanley Casson. Ei se mitään, sanoi Spooner, tulkaa kuitenkin. Jönsin lohkaisuja:
ellauri036.html on line 2052: Siitähän että apinat on yritteliäitä löysissä laumoissa kehittyneitä eläimiä ja vielä peruspaskiaisia sellaisia, seuraa, että jokainen ylhäältä järjestetty komento on pakosta jonkinlainen hirmuhallinto, sillä apinat ei siihen vapaaehtoisesti suostu.
ellauri036.html on line 2141: Jästi (engl. pössyke) on nimitys henkilöille, jotka eivät pysty taikomaan ja jotka eivät ole syntyneet velhomaailmaan, siis vastakohta noidille ja velhoille. Sellaisia velhoja, jotka ovat jästisyntyisiä, saatetaan kutsua pilkkanimellä kuraverinen. Jästi on esimerkki niistä lukuisista uudissanoista, jotka on luotu nimenomaan Harry Potter -kirjasarjan maailmaa varten. Aikaisemmin se on esiintynyt muun muassa sanassa "jästipää". Miten niin uudissana? Sehän on ruåzia ja tarkoittaa hiivaa. Hiiva jäst, hevonen häst, pappi präst. Sana on ehkä selvimipiä rasismin tuntomerkkejä J.K.Rowlingin kirjoissa. Niitä on siellä kuin Vilkkilässä Feelix-kissoja.
ellauri037.html on line 125: tiktok-pätkistä sä piät, ja tarjoilee pian vaan sellaisia pätkiä.

ellauri040.html on line 178: Ernu Paasilinna saarnasi: hyvä kirjallisuus on aina ihmisen puolella, se on ettisesti korkeatasoista. Se sisältyy välttämättömänä ainesosana hyvään kirjallisuuteen. Eettisesti arveluttava kirjallisuus ei säily, se on ihmistä vastaan, laadullisesti puolinaista. Maailmankirjallisuus ei tunne sellaisia teoxia.
ellauri040.html on line 531: Hyökkäystunkutyyppisiä ali- kohti- ja ylimyrskyjohtajia putkahtelee tuon tuostakin käyttämättömällä testosteroonilla vaivattujen panorajoitteisten nuorten apinoiden joukosta. Sellaisia olivat Goethen porukoiden jälkeen Nietzsche ja sitten fasistit ja nazit, jotka paraikaa tekee toista tulemista. Sellainen, tosin pähkähullu, näyttää olleen myös Hördelin. Tehtyään paha jälkeä ahnaana kotiopettajana Rusoon malliin se pantiin loppuiäxi pyöreeseen vankitorniin kävelemään ympyrää ilman mustaa makkataa.
ellauri040.html on line 581: Polakoita on mulla suhteellisen vähän vielä. Onhan mulla se yx naisrunoilija nobelisti, ja Conradkin oli polakki. Vielä 1 mun lemppari on Singer. Se oli kyllä mamu, mut niin oli myös Mikkijeevits, joka poissaolevana Pariisissa kirjoitti Pan Tadeuxen. Puola on jaettu niin usein ja johto vaihdettu, että niille on varmalla ihan herrassa kenenkä maassa ne aamuisin herää. Six kai ne on niin isänmaallisia, sellaisia ovat maattomat. Winterin staka suomensi puolalaisia, suomensikohan se Tadeuxenkin? Mun lähde on Vaakku-setä. Siitä lähti tämä paasaus Taddeuxesta. Winterin lelukaupasta mä sain muita leluja mutten jääkiekkomailaa. Tuskin oli toivelistan kärjessä.
ellauri041.html on line 1821: Flaubert on aina vaikuttanut musta jotenkin säälittävältä. Se yritti liian kovasti, stilisoi ihan vimpan päälle, eikä siitä kuitenkaan tullut yhtään parempaa. Pölhö-kustaa oli oikeasti vähän tyhmä, minkä se tiesi izekin. Se sanoi ize izeään vanhaxi romanttisexi liberaalixi pönttöpääxi, vieille ganache romantique et libérale. Sen kuuluisin kirja on se Emma Bovary, jonka ansiosta sitä sanotaan kirjallisuuden suurimmaxi realistixi. Oikeasti se tykkäs romanttisista jutuista, ja sellaisia se koitti kovasti kirjoittaakkin, niistä vaan tuli floppeja toinen toisensa perästä. Käytyään Ebyktissä ja Turkissa ym. levantin maissa (missä se muuten sai nipun sukupuolitauteja, mm. kupan ja sankkerin), se kirjoitti Salammbön. Koitin lukea sen portugalixi, kun satuin löytämään sen Lissabonista 50-luvun pokkarina el Zorromainen kuva kannessa. Se oli vitun tylsä jopa portugalixi, en jaxanut. Sen toinen parempi kirja taitaa olla se postuumi keskenjäänyt teos Kaxi ludetta, joka kertoo kahdesta torakkamaisesta kaveruxesta, Bouvard & Pécuchet. Sekin mulla on, mutten ole saanut luetuxi loppuun. Se nuoruudenmuistelu, Education sentimentale, oli kyllä kiva, jos oikein muistan.
ellauri041.html on line 1972: Niinkuin esimerkixi tviittaileva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, aivan kuolaavan lobotomin tasoa, tai Herlinin Sanomat, joka julkaisee puolen sivun haastattelun jostain MAGA-lippalakkisesta aivokääpiöstä Johns Hopkinsin yliopistosta. Samassa propagandasarjassa, jossa hiljan haastateltiin toista kärpässarjan ajattelijaa, ranskalaista suklaalevyä. Pietu Hein sanoi yhdessä gruukissa, että vaarallisimpia idiooteista on ne jotka on suhteellisen intelligenttejä. Siis eivät ihan lintulautaluokan goggledygookeja, niinkuin enemmistö amerikkalaisista, ja HS:n toimittajista. Sellaisia vaarallisia on Herlinin sanomien omistajat, jotka palkkaavat lehteen näitä hyödyllisiä idiootteja. Paavo Haavikkoa lainataxeni, ne on joko hulluja tai pahoja, tai molempia. Veikkaan molempia.
ellauri042.html on line 588: Sigge Riemukas sanoi että minuus ja yxilöllisyys on ensi kädessä ruumiintuntoa ja muistia. Sixpä ruumiin ylösnousemus kai on niin tärkeää eikä sielunvaelluxessa ole paljon itua. Miten voi jatkaa elämistä jonain toisena joka ei edes muista sua? No omat lapset on vähän sellaisia. Mehän ollaan vaan sieniä, itiöemiä. Izekkäät geenit ja saidat meemit jatkaa menoa ja leviää, sehän se on pääasia. Pääpä pää, hyvinkin. Hehe. Limanuljaskat lizaantukoot saappaan alle.
ellauri046.html on line 245: En liioin välittänyt ottaa huomioon, että Vaitioloon liittyy Arvoituxellisuus ja Kaximielisyys, joka vastustaa mun Pyrkimyxiä. Mitä mä oon tässä suhteessa tehnyt on tullut väärinymmärretyxi, selitetyxi Ylpeydexi, Ylimielisyydexi ja Jumala ties mix. Kun mä uskonnollisesti pidin Vaitioloa Velvollisuutena, en ole tehnyt Vähintäkään poistaaxeni tätä Väärinkäsitystä. Vaan Vaitioloa pidin Velvollisuutenani, koska mun Kirjailijuus ei vielä ollut niin lähestymässä Täydellisyyttä, että Ymmärrys voisi olla Muuta kuin Väärinymmärrys. Tämän pikku Kirjoituxen Sisältö on siis: mitä mä Kirjailijana Tosiasiassa olen, että mä olin ja olen uskonnollinen Kirjailija, että koko mun Kirjailija-Toiminta liittyy Kristinuskoon, tähän Ongelmaan: että tulo Kristityxi on suorassa ja epäsuorassa poleemisessa Tähtäimessä kauhea aistiharha: Kristillisyys, tai että jossain Maassa kaikki jo on sellaisia Kristillisiä.
ellauri046.html on line 417: Onse kyllä kumma miten just narsismi on monen mielestä niin hienoa. Tässä piilee joku syvällinen oivallus. Julkkixet on narsisteja, narsisteista tulee julkkixia, koska suuri yleisö on pullollaan peilisoluja. Just sellaisia ne haluis olla. Niin sen täytyy olla. Apinva teki jumalan omaxi kuvaxeen, ja tietysti siitä tuli narsisti. Niitän palvovat ja kadehtivat, puukottavat mahaan ja ristiinnaulizevat.
ellauri046.html on line 707: Kun Tenttenillä on tyylsää eikä istumatyö maistu, se ihan virkistyy kazellessaan vaimoaan, joka ei ole hetkeäkään toimeton, vaan puuhailee ja häärää koko ajan jotakin. Naiset ovat sellaisia, maassa kiinni ja arjessa. Lapsellisia ja mutkattomia.
ellauri049.html on line 229: Sarkia asui äitinsä kanssa tämän palveluspaikassa Aadolfilla (Aadolfi Mäkelä), mutta tämän kuoltua joulukuussa 1914, he muuttivat äidin vanhempien kotitaloon Kaarlon isoäidin Emman (Lindroos) ja isoisän Pauli Sulinin (myöh. Pajunen) eli ”Vahalan vaarin” luokse. Äidin terveys heikkeni, ja vastuun otti Hilda Runni. Siirryttyään oppikouluun Kaarlo asui kauppias Lehtosen perheessä ja auttoi apteekkari Bäckmanin poikia läksyissä. Bäckmanin perheestä tuli tärkeä hänen myöhemmälle elämälleen, sillä hän oppi perheen sveitsiläissyntyiseltä äidiltä ranskaa ja saksaa. Hmm. auttoikohan Kalle poikia ihan kädestä pitäen? Oppia ja ojennusta. Karttakeppiä. Kotiopettajat ovat vähän sellaisia.
ellauri049.html on line 251: Kaarlo Sarkia imi voimakkaasti vaikutteita muun muassa asuinpaikkakunnasta (lähde?). Vielä aikuisenakin Sarkia saattoi pohtia vaikutuksia näkemyksiinsä: ”…näkemyksen laajuus ja suuripiirteisyys - runoilun kannalta välttämättömiä seikkoja - puuttuvat minulta. Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää.” Runoilijaksi heittäytyminen ei aina ollut helppoa. Taloudelliset vaikeudet ja velkojen maksu vaivasivat. Nuorella ja komealla Sarkialla oli taipumus elää suurellisesti ja näyttävästi. Hän oli aikansa dandy, sillä hänen kirjeissään ja joskus tuotannossaan tulee esiin narsistisia piirteitä (lähde?). "Sillä"? Onko kaikki narsistit dandyja? Ikävä kyllä ei, voin kertoa. Toisin päin hyvinkin. Kalle ei kuitenkaan ollut snobi, pelkästään dandy. Charlottella on danduja, sellaisia uniräsyjä. On lehmädandu, kettudandu ja vielä muita. Isä-Johnilla oli vain 1, nimeltänsä remmus.
ellauri049.html on line 1078: Fjalar on muinaisskandinaavisen taruston henkilöhahmo. Suomessa nimen on tehnyt suosituksi Runebergin teos Kuningas Fjalar vuodelta 1844, joka merkittävästi vaikutti suomalaisen kansallishengen kehittymiseen. Nimestä on aikoinaan ollut käytössä myös suomenkielinen mukaelma Vielar. Vielarista tiesin vielä vähemmän eli nevö hööd. Fjalarilla on poika Hjalmar, josta tulee väliin mieleen punakapinaa torjunut Pojun aseveli Hjammu ("älä jauha!") väliin sen kuuluisampi pedofiili kaima. Sit on kuulemma vielä Taneli Mäkelän esittämä roolihahmo Fjalar eli ”Fjalle” sarjassa Handu Pumpulla. Nevö hööd liioin. Varmaan joku siikveli sarjaan faktu homma jossa Taneli oli se hömelö kaheli. Tekivät pilkkaa vanhuxista, nyt on izekin sellaisia. Sattuu omaan nilkkaan.
ellauri050.html on line 918: Mitä opimme tästä kaikesta? Onko tämä vain tunteetonta pilkkaa kärsivistä naisista? Onhan se, mitäpä sitä kieltämään. Sellaisia me narsistit olemme, tunteettomia. Nauramme toisten kärsimyxille. Mutta vakavasti jäbät! se minkä tästäkin voi jälleen huomata on Matti Nykäsen voittamattoman aforismin sanoin: elämä on. Ei mitään järkeä, mutta ompa vaan.
ellauri051.html on line 1397: 797 I tread day and night such roads. 797 Kuljen päivin ja öin sellaisia ​​teitä.
ellauri052.html on line 76: Kirjassa van der Valk lomailee, jonka juoni on pelkkää silmänlumetta matkakirjan päällä, lapsipornomiehen huorahtava vaimo strippaa Pietulle kiemurrellen videoiden tahdissa viekoittelumielessä. van der Valk menee hyytelöxi kuin Pylkkäsen tytöt, paizi keskellä on kivikova kanki. Pollarin pelastaa päättömältä panohalulta lopulta vain pikkurouvan huorahtavat mustat pikkarit, jollaisista puusepän poika ei koskaan ole pitänyt. Uskollinen Arlette pitkine reisineen, isoine perseineen, konkonenineen ja väkäleukoineen tietää sen, eikä sixi erehdy sellaisia ostamaan, vaan valizee valkoiset silkkipöxyt. Pahixilla on mustat kalsari, hyvixillä valkeat.
ellauri052.html on line 894: Renata on vihainen koska se menetti tilaisuuden kuulua Euroopan hienoimpaan musiikkiyleisöön Milanon Scalassa. Mut ei, Humboldtin lahja oli tärkeämpi, koska Humboldt-Sale kehuu siinä Salea yliluonnollisen hyväxi ihmisexi. Hoffmannista oli Patti Mulkkisella sellainenkin kasku että se kexi krapulaisena virkamiestyönä juutalaisille sukunimiä. Senkö takeen niistä tuli sellaisia hassuja, epäsaxalaisia kuten Rosenmädchen tai Szyspulver.
ellauri055.html on line 576: Setämiehen tien Almakin on paxuna. Puovo on käynyt Alman pukilla lukemattomia kertoja huomaamatta mitään. Paavo ei mitenkään tehnyt huomioita Alman suhteen, sellainen oli hänelle vierasta muutenkin. Paavo oli normaali mies, hän ei osannut lemmensuhteissaan ajatella sellaisia asioita, ja jos hänet niitä ajattelemaan pakotettiin, ne vaikuttivat vieroittavasti. Pahinta oli että hän omilla silmillään vihdoin oli pakoitettu näkemään tämän asian: Alma oli silminnähden punkeroitunut. Alma oli kyllä jotenkin niinkuin entistä nöyrempi, sitä enemmän mitä pitemmälle raskaus edistyi (siitä plussaa). Mutta samalla hän tuli kasvoiltaan huonomman näköisexi (pitkä miinus). Ja kun Puovo viimeisen kerran sinä suvena oli häntä tapaamassa, niin tapaaminen ei enää päättynyt samoin kuin lukemattomat edelliset tapaamiset eli melaa mekkoon ja kamat pussiin. Paavo palasi kotiin laimeana ja ikäänkuin nolattuna. Reput tukalasti pullollaan.
ellauri055.html on line 982: Minun äitini nuoruuden päiviltään hyvin muisti pappilan Forsmanin maisterit, tiesi Jaakosta ja Jussista ja Yrjöstä ja taisipa tietää yksiä ja toisia pikku- ei nyt skandaalijuttuja, mutta sellaisia, joita kansa huvikseen kertoi pappilan maisterien temmellyksistä.
ellauri060.html on line 1142: Miihkalista on häpeä jos rintamamiehet ovat ämmämäisiä, kirjoittelevat liian usein kaipaavia kirjelmiä kotia. Se kipsaa kotirintamalla raatavia naisia. Vetäkööt vekkihameent laihan takamuxen peitoxi ja menkööt vaikka kuokkimaan juurikkaita tai lypsämään lehmiä. Naisten hommiin vaan, rintamalla ei sellaisia tarvita! Siellä ammuskellaan urheasti sakemanneja ja ryssiä.
ellauri061.html on line 1189: Pervo on jopa ikäistäänkin vanhakantaisempi setämies. Kai sellaisia vielä kasvaa puunkylkiin jossain Rovaniemellä. Tää Pasanderikin on yx Pervon monista alter egoista. Pervolla piisaa näitä egoja, niistä muodostuu sen koko suku. Se sarjamurhaajakin on sen naamari. Ja tässä niin kuin niin usein kirjailijaegoisteilla, joka naamarista pistää ulos ja ääntelee sama possu. Päälleliimatun kultivoinnin alla röhkii kaltattu oras. Ilmeisesti Jari änkyttää ollessaan pelästynyt.
ellauri063.html on line 156: Halla-aho vertaa Trumpia Mariniin. Kuin 2 marjaa siinäkin. Sanoi Marin. Ehkä sellaisia kansantuomioistuimia pitäisi perustaa jo nyt....tavallisten kansalaisten toimesta!
ellauri066.html on line 187: Koulujen ja yliopistojen ja Make Eskelisen on lakattava julistamasta myöhäsyntyisen suomenkielisen modernismin muka-totuutta. Tuumaa Pettersson ruozalaiselta puolelta, jossa modernisteja sikisi jo ennen sotia, kun osasivat sukukieliä. Modernismi on sitä että salataan tunne tai ajatus, jos sellaisia on, neuvoo Patti Mulkkinen. Thykydides oli modernisti. Poliisin estetiikka: kertokaa vain mitä näitte.
ellauri070.html on line 440: Tästä jääkaappipätkästä tulee vähän mieleen Philip Roth ja maxapihviin runkkaus. Voisko se olla tässä mukana? Portnoy´s Complaint on vuodelta 1969. Tuskinpa. Nipsun veli Hogan liimasi pisinappulaan Chiquita-tarran. Petti venytteli sitä ja sanoi Pee-pii-taa! Sellaisia veljet on. Hauska vinjetti: Nipsunkin isi pitää nukkuessaan hiusverkkoa! Käyttiköhän se Hornborgin hiusvettä jossa oli hauska tykkitornin muotoinen kääntyvä nokka, tai paidanhihan lyhentimiä? Entä sukkahenxeleitä?
ellauri071.html on line 206: Ingrid Bergman laulamassa ruozalaisen näköisenä jotain 1800-luvun Gilbert Sullilvan ajan polkkaviisua juottolassa jossa ei todellakaan noudateta turvavälejä. Sellaisia ne ruozalaiset ovat. Tässä yhteydessä Pynchon pääsee vittuilemaan jälleen äidistään Nallinesta. Tompasta on tullut kynitty albatrossi.
ellauri071.html on line 214: Meidän pitäisi saada lukea Pynchon-wikistä lisää sellaisia juttuja kuin "Yö jolloin Rog ja Majava tappelivat Jessicasta, kun tämä itki Kruppin sylissä", ja saisimme kuolata jokaiselle epäselvälle valokuvalle aiheesta.
ellauri072.html on line 468: Pieniä välähdyxiä Wallun omasta elämästä kafkamaisesti väritettyinä kuin mustavalkoiselle päälleväritetylle filmille. Sellaisia mäkin lupasin el Laurin osassa 1.
ellauri073.html on line 370: Mennoniittoja oli maailmassa vuonna 2006 noin puolitoista miljoonaa. Useimmat Euroopan ja Pohjois-Amerikan mennoniittayhteisöt toimivat maaseudulla. Nykyisin mennoniitoissa on eri tasoilla yksinkertaista elämää viettäviä ihmisiä – myös heitä (vittu niitä, tai paremminkin sellaisia, senkin ääliö!) joiden pukeutuminen ja elämä ei juuri poikkea valtaväestöstä.
ellauri077.html on line 672: Vaikka päihteistä pidättäytyminen on välttämätöntä riippuvuudesta toipuvalle, se ei AA:n mukaan yksinään riitä alkoholismisairaudesta toipumiseen. Riippuvuuteen liittyy tyypillisesti sellaisia luonteenvirheitä, että myös henkinen kasvu on raittiuden laadun ja sen säilyttämisen kannalta tarpeen. Toipumista edistävät myös terveellisten elämäntapojen opetteleminen ja hengellisen ajattelun kehittäminen aiemmin opittuja, impulsiivisia ratkaisuja vastaan.
ellauri082.html on line 387: Tää on vaan yxi monista idealismin lajeista, tyyliin maailma on mielteeni, jenkeille erityisen mieluisa koska saa uskoa ihan mitä tahtoo, kunhan joku muu kärsii seurauxet. Yrittäjä on valmis ottamaan sellaisia riskejä. Riski on ääretön, mut niin on voittokin, argumentoi paise paskalla. Ääretön per ääretön on ääretön, todisti Georg Cantor epäsuorasti. Kronecker ei ollut edes kuulevinaan sitä.
ellauri082.html on line 415: Hölmö eikö toi just tee todennäkösexi sitä, että noi mystiset kohtauxet on jotain matelijan aivojen purskahduxia? Niille ei löydy sanoituxia, koska ne on verbaalisen aivokuoren alapuolisia. Ei se että mystiset tilat on todellisia eli hemmo todella kokee sellaisia oman päänsä sisässä (samat reitit aktivoituu päässä siis kuin sen oikeasti jotain nähdessä) tee kokijan kuvitelmista yhtään todennäköisempiä. Pikemminkin päinvastoin. Siinä näät on vähän eroa jos joku sanoo näen jänixen ja toinenkin näkee sen saman jänixen, kun jos se sanoo näen jumalan, eikä toinen näe kuin sen sekopäisen kaverin. Se ero on just unilla ja valvetilalla.
ellauri088.html on line 371: Arvonen siis lukee 52 kirjaa vuodessa, joten muitakin kuin asuntosijoittamiseen keskittyviä kirjoja varmasti tulee luettua. ”Kyllä. Kunhan se on faktaa, niin luen. Vaihtoehtoistakin saa olla joukossa, siitä oppii empatiaa. Luen paljon bisnekseen ja sijoittamiseen keskittyviä kirjoja. Myös arvoihin sopivia myyntikirjoja tulee luettua. Yritän poimia kirjoista sellaisia juttuja, jotka sopivat omaan työhöni ja arvomaailmaani. Suurin osa myyntikirjoista on sellaista epäeettistä luukuttamista. Toki nekin ovat ihan hyviä juttuja, mutta aika vaikeita. En vielä tajua ihan kaikkea."
ellauri089.html on line 541:

ellauri321.html on line 274: Mutta eräänä kuumana syyskuun iltana - kun Juan oli kolmannen tai neljännen kerran onnistunut karkaamaan ja istui eräillä portailla maantien varressa, rupesi hän torvisoittoa ja pölypilviä seuratessaan ymmärtämään asioita. Miksi, hän ajatteli, olivat kaikki vanhemmat ihmiset menettäneet järkensä? Miksi he sen sijaan, että olisivat rauhallisia ja hyväntuulisia, olivat kuumia, vihaisia, kiihtyneitä ja aina valmiita itkemään? Hän tiesi, että hänen isoisänsä oli tyhmä vanha äijä, Rhea tyhmä pikkutyttö ja kylän lapset auttamattoman tyhmiä. Oli hauska huomata sellaisia asioita, ja hänen salaperäinen sielunsa hekumoi tämänkaltaisissa huomioissa. Mutta oli kauheata huomata koko maailman tulevan hulluksi. Hän ei voinut nauraa sille... Kaksi sotilasta ajoi hänen ohitseen polkupyörillä. Sitten tuli puoli tusinaa lisää. Heidän polkupyörillään oli raskas kuorma kiväärejä ja khakivärisiä kääröjä. Vähitellen alkoi sieltä kuulua musiikkia, ensin miellyttävän kauniina, mutta muuttuen kovaksi ja läpitunkevaksi lähestyessään. Rykmentin soittokunta tuli näkyviin. Miehet olivat punaisia kasvoiltaan ja pienet tomupilvet kohosivat tiestä, kun heidän jalkansa heiluivat jäykkinä musiikin tahdissa, ja kun he menivät ohi, pitivät torvet huumaavaa melua. Soittokunnan takana ratsasti kaksi upseeria. Toinen heistä oli Juanin mielestä aivan hänen isänsä näköinen. Toinen oli nuori, hauskannäköinen ja ruskettunut. Ja upseerien perässä tuli loputon jono miehiä. Sadat jalat, paksuina ja jäykkinä khakivärisissä sääryksissään, heiluivat väsymättä musiikin mahtavien iskujen mukaan. Jotkut miehistä nauroivat ja laskivat leikkiä. Toiset toljottivat suoraan eteensä. Useimmat olivat aivan nuoria, mutta joillakin oli V:n muotoiset nauhat hihassaan ja he näyttivät julmilta ja itsevarmoilta. Aina vähän ajan kuluttua tuli ratsastava upseeri näkyen korkealla khakivärisen miesjonon yläpuolella. Ja jonolla ei näyttänyt olevan loppua.
ellauri322.html on line 472: Sieni-omaisuuksia alettiin tehdä sodan aikana; ihmiset todellakin näyttävät olevan sienilajin jäseniä, ja se röyhkeä vulgaarisuus, jonka äkillinen vaurauden tulva tavallisesti tuottaa tavallisten ihmisten mielissä, on täällä hyvin silmiinpistävää, mikä on ristiriidassa monien emigranttisiirtolaisten surujen kanssa, jotka ovat kaatuneet, pudonneet kartanoiden korkeuksista, sellaisia ​ onnenpyörän ylä- ja alamäkiä. Monet siirtolaiset ovat urheasti kohdanneet sellaisen täydellisen olosuhteiden muutoksen, jota tuskin voi verrata, vetäytymällä arvokkaasti palatsista tuntemattomaan koloon, mutta suurempi joukko vaeltelee kaikkialla, loiston haamuja, St. Louisin ristit tarkoituksella esillä, täysi päättäväisyys toivoa, "vaikka taivas ja maa ovat siellä, missä heidän halunsa risteävät". Ja kuitenkin hyvä kasvatus leimaa herrasmiestä, ja kunnian ja herkkyyden tunteet näyttävät olevan sielun suuruuden tuotetta verrattuna likaisten prosenttisenttihammastajien nyyhkyviin katseisiin.
ellauri325.html on line 291: Sen jälkeen kun Smith oli ollut tämän naisen orja jonkin aikaa, hänen elämänsä halki nousi vauvansormia, sitten uusia sormia ja sitten yhä enemmän, kunnes talo oli täynnä niitä. Naisen äitikin alkoi varastaa hänen elämäänsä, ja joka kerta kun hän tuli, Smithillä oli pelottava vesifobia. Kummallista kyllä, hänen elämästään ei viety yhtään nassikkaa josta tulisi hänelle surullinen, pyhä muisto. Voi ei! Pienet Smithit eivät olleet sellaisia pikku nassikoita. Kaikki yhdeksän kasvoivat pitkiksi, laihoiksi pojiksi, joilla oli massiiviset suut ja suuret korvat, kuten heidän isänsä, eikä heillä ollut lahjakkuutta mihinkään.
ellauri328.html on line 184: Tanskalaisena olin ylpeä eurooppalaisuudestani. Meidän ansiosta länkkäreillä oli hallussaan 2/3 muuta maailmaa, ja olisi enemmänkin, elleivät karvakädet olisi lähteneet apinoimaan meitä. Kaikki vaikutusvaltaisimmat silmänkääntäjät, kuten Calvin, Luther, Wwesley, Livingstone, Zwingli, Arrby, Huss, Zinzendorf jne. olivat eurooppalaisia. No onhan meillä mys Voltaire, Darwin, Marx ja Bultman (? n.h.), niin ja Lenin vielä, mutta sellaisia pahoja miehiä on ollut muuallakin. Tosin Euroopassa syttyi 2 maailmansotaa ja sen taivasta on pimentänyt 6M juutalaisen synnyttämä savupilvi, mutta sehän ei estänyt meitä olemasta lännen hyvixiä. Sitäpaizi juutalaisethan ne Jeesuxenkin tappoivat.
ellauri331.html on line 544: Lehti on julkaissut muun muassa sellaisia ​​perusteettomia väitteitä, kuten että Vesyoly Molochnik -maitopakkaukset edistävät lasten homoseksuaalisuutta, että venäläisten pommitukset lastentarhaan Donbasissa vuoden 2022 hyökkäyksen aikana Ukrainaan oli "ukrainalainen psyoppi", ja että amerikkalaiset laboratoriot tekivät Ukrainassa yhteistyötä Ukrainan joukkojen kanssa biologisten aseiden sijoittamiseksi Venäjää vastaan. Eivät tehneet, omin nokkineen ne hääräsivät kotikonnulla.
ellauri341.html on line 478: Callen lapsuuden leikkikaveri Max Jakobson kiteyttää näkemyksensä muotoon, että Eichmann oli ”kansanmurhan kansliapäällikkö”. Jakobsonille oli järkytys todeta, ettei Eichmann ollutkaan mikään perverssi sadisti, vaan väritön virkamies, joka oli vain tunnollisesti suorittanut esimiehiltään saamansa tehtävän. Että sellaisiakin on.
ellauri342.html on line 223: Sally Salminen oli tyttösenä kiltin näköinen. Kiltti se lienee ollutkin, ainakin se oli vasemmistolainen, mikä on jo hyvä suositus. Amerikansuomalaiset maailmansotien välissä tuppasivat olemaan sellaisia, köyhiä punikkeja Suomen silloista persumeininkiä karussa. Nykyään ei sinne enää paljon maxa vaivaa mennä fasismia pakoon vaikka kyllä aihetta taas olisi. Parempi oisi mennä vaikka Kiinaan, ei siellä kommareita kieroon kazota, kun ne on izekin kieroja kapitalisteja.
ellauri343.html on line 51: Karjalaisen tuvan seinät oli tapetoitu Totuus-lehdellä. Totuutta me emme niistä löytäneet. Vaan ihan jotain paskaa Neuvostoliiton rauhantahdosta tai sosialismin saavutuxista. Naurettavaa buahahaa. Ihankuin jotain putinismia. Onhan meillä oma totuutemme, tämä alternatiivinen. Hyväntahtoiset hölmöt karjalaiset asuivat muiden elukoiden kanssa saman katon alla. Hyödyllisiä idiootteja. Me zuhnat emme tahdo kärpäsiä ruokapöytään. Meidän lehmät suljetaan pihatoihin, eikä koskaan ulos lasketa. Pohjanmaa on itikoille suuri vankila. Sellaisia saavutuxia. Ja Naton rauhantahtoa. Jenkkiarmeija saa tulla tänne ilman passia.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri346.html on line 88: Saavuttuaan Moskovan rautatieasemalle hän pyytää työtoveriaan lähettämään kutsumattoman vieraan turkishatussa Moskovaan, mutta tällä hetkellä Kostja laittaa hattua toiselle hänen vieressään istuvalle. Sitten nuorempi Lukashin astuu toiseen turkishattuun ja menee takaisin Nadyan luo, oletettavasti passia hakemaan mutta oikeasti lisää nussimaan. Seuraavaksi hän tapaa Nadezhda Vasilyevna Shevelevan, joka saatuaan tietää, että tämä on Zhenya Lukashinin poika, on erittäin hämmästynyt. Sitten Nadezhda Vasilievna puhuu puhelimessa Evgeniyn kanssa, joka on sama siis kuin Zhenya. (Tshort vazmi tätä venäläisklassikoiden nimisotkua.) Elokuvasta käy selväksi, että alkup. sankarien kohtalot olivat sellaisia, että palattuaan alkup. rakkaidensa luo he nussivatkin heidän kanssaan ja siittivät/synnyttivät lapsia. Vihainen Nadezhda Vasilyevna uskoo, että Lukashin Sr järjesti poikansa saapumisen tuhotakseen tyttärensä elämän ja kostaakseen menee ystävänsä Valjan luo.
ellauri348.html on line 371: Kaufmanin teokset tutkivat sellaisia universaaleja teemoja kuin identiteettikriisi, kuolevaisuus ja elämän tarkoitus metafyysisen tai parapsykologisen viitekehyksen kautta. Sukupuoli-identiteetti on myös toistuva teema hänen töissään. Apinat toistuvat Kaufmanin varhaisissa töissä: Being John Malkovichissa Lottella on lemmikkisimpansi nimeltä Elijah; Human Nature -kirjassa Puff kasvatettiin apinaksi; elokuvassa Confessions of a Dangerous Mind, Penny haaveilee apinasta; ja adaptaatiossa alkuperäinen deus ex machina oli suoapina. Loppupeleissä apinat korvautuvat formica sapiens-lajilla.
ellauri349.html on line 609: Kalansilmäisen mutta syöpäisen Paul Austerin romuluinen puoliso, narsistinen Siri Hustvedt (kz. albumeita 8 ja 22) antaa Eskin narsismille lisäpotkua. Ei voi olla suuri narsisti olematta ensin pieni narsisti. Eskin lavatoiminta todisti ja vaati adaptiivista grandiositeettia, eli siis just tätä narsistista egoa. Eri asia oliko koko paskasta muuta hyötyjää kuin Eskin lompakko. No oli toki, kuten "The Nokia Way" ja arjen sankareiden lomaviihde. Kummasti se on säästänyt joka lippusen ja lappusen perustellaxeen tutkijanuransa lässähdystä ja uutta nousua liike-elämän komeljanttarina. Ei vittu nyt tulee Curre Lindström ja "den glider in". Currestakin on kai kaivettu jälkeenpäin esille kaikenlaista noloa (albumi 305). Sellaisia ne julkkixet tuppaa olemaan. Eski otti yleisönsä rajusti jo 20-vuotiaana laskareiden pitäjänä. Luennoidessaan Eski ei kazo ketään silmiin, vaan muumipilviä. Figures. Tuntuu suorastaan nololta, että Eski ylipäänsä puhuu muumeista. Se ei takuulla lukenut pienenä muumikirjoja, vaan Battler Brittoneita, Jerry Cottoneita ja Johannexen evankelumia. Panin murinaa jaguaariini.
ellauri350.html on line 309: