ellauri006.html on line 1837: Vai ettekö tiedä, veikkoset, puhun nimittäin lakia tunteville (=jutkuille) että laki hallizee ihmistä sevverran aikaa kun se elää? Sillä miehen alainen nainen annetaan lailla elävälle miehelle; vaan jos mies kuolee, laki vapauttaa sen miehestä. Kun taas miehen eläessä se tottelee nimeä avionrikkoja jos menee toiselle miehelle; Niin että veikkoseni, myös te olette kuolleet laillisesti Krissen ruumiin läpitte; mennäxenne toiselle, kuolleista nousseelle; (vaikka ette ole naisia, mutta unohdetaan nyt se), jotta hedelmöityisimme jumalalle. Sillä näät olimme lihassa, lain mukaisten rikkomusten kolauxet toimahtivat kaluissamme hedelmöittääxeen kuolevaisia.
ellauri036.html on line 1529: vie elävälle jumalalle sydämmensä kulta-avaimen!
ellauri049.html on line 948: À ce vivant je vis d’appartenir ! tälle elävälle mä elän kuuluaxeni!
ellauri066.html on line 157: Vuonna 1939 kriitikko Anna-Maria Tallgren (1886– 1949) sai ylipuhuttua Hellaakosken kokoamaan Valitut runonsa. Yleisesti ajateltiin, että Hellaakosken runoilijan ura oli jo päättynyt. Hellaakoski ajatteli itsekin ”hymähtäen", että tuli sentään kelvollinen hautakivi elävälle ruumiille. "Olin mykkä raato mykässä purkissa." (Hellaakoski 1964, 75)
ellauri115.html on line 703: Niinpä siis Jumalan silmäilyssä kotipuuhissa, ja sellaisten sen attribuuttien tutkimisessa joihin mua kiinnosti tutustua, mä olen vähitellen älynnyt ja kehittänyt ajatuxen, aluxi osittaisen ja epätäydellisen, jonka mä olen muodostanut tästä Äärettömästä Olennosta. Mut jos siitä on tullut jalompi ja isompi on siitä tullut myös paremmin ihmisjärkeen sopiva. Kun mä lähestyn hengessä ikuista valoa, mä sekaannun ja häikäistyn sen kunniasta, ja mun on pakko ottaa aurinkolasit ja hylätä kaikki maiset käsityxet jotka mä olin siitä muodostanut, niinkuin se valkoinen takatukka ja parta ja mekko ja sandaalit. Tää puhistettu jumala ei enää ole ruumiillinen eikä aistittava; superäly joka hallizee maailmaa ei ole enää ize pelilaudalla; turhaan mä koitan tarrautua sen käsittämättömään vaipanväliin. Kun mä ajattelen että sehän se antaa elämän ja liikkeen elävälle ja liikkuvalle substanssille joka kontrolloi kaikkia eläviä ruumiita; kun mä kuulen sanottavan että mun sielu on spriritististä ja et Jumalakin on sprite, mä kapinoin tollasta jumalallisen esanssin alennusmyyntiä; ikäänkuin Jumala ja mä oltas sukulaisia! Ikäänkuin Jumala ei oliskaan one and only pullollinen Absolute vodkaa, ainoa oikein aktiivinen, tunteva, ajatteleva, tahtova olento, josta me johdetaan omat aatoxemme tunteemme, horisontaaliset liikkeemme, halumme, vapautemme ja suorastaan olemassaolomme! Me ollaan vapaita koska se tahtoo niin, ja tää selittämätön substanssi on meidän sieluille se mitä meidän sielut on meidän ruumiille, eli käynnistysmoottoreita tai dynamoja. Mä en tiedä onxe luonut aineen, ruumiin, sielun ja maailman izensä. Luomisen ajatus sekottaa mun pään ja karkaa mun näpeistä; senverran kun mä pystyn sitä käsittämään mä voin sen uskoakin; mut mä tiedän eze on muotoillut miss universumin ja kaiken mitä sillä on (eikä se olekaan aivan vähän), ja eze on tehnyt kaikki kalut ja järjestyssäännöt niille. Epäilemättä Jumala on ikuinen; mut voix mun mieli kääriytyä ikuisuuden ympärille? [Ei se voi.] Mixmä pettäisin izeäni merkityxettömillä sanoilla? Tävverran mä tajuan; ennenkuin oli kaluja, oli Jumala; se jää olemaan kun kalut loppuvat, ja jos kaikki joskus loppuu niin se kumminkin jää sammuttamaan valoja. Et joku mun käsityskyvyn ylittävä otus panisi alkuun muita otuxia, se on vain vaikeaa kuvitella [eli millä lihaxilla?], mut jos Oleminen ja Eimitään ovat vastakohtia, niin se kuulostaa kyllä ristiriidalta, ihan absurdiahan se on.
ellauri247.html on line 230: Pikareskiromaani syntyi Espanjassa 1500-luvun puolivälissä tarkoituksellisesti kehiteltynä vastagenrenä ritariromaanille ja sen harhailevalle, haavemaailmassa elävälle sankarille. Pseudoautobiografisena pikareskiromaanin tapahtumat myötäilevät sankarin (espanjan picaro = 'ratsastaja') monipolvista vaellusta ja antavat sen kautta humoristis-satiirisen kuvan maailmasta. Veijarityylin (gusta picaresca) varhainen edustaja oli tuntemattoman tekijän romaani La vida de Lazarillo de Tormes (1554). Muita varhaisia klassikkoja ovat Mateo Alemánin La Vida del picaro Guzman de Alfarache (1599–1604), sekä lajin tunnetuin klassikko, Miguel de Cervantes Saavedran El ingenioso hidalgo don Quijote de la Mancha (1605, 1615, Don Quijote manchalainen, surullisen hahmon ritari). Veijariromaanin sankarina on esiintynyt myös naisia, jotka käyvät veijarimaisesta seikkailusta toiseen pyrkien valloittamaan mahdollisimman paljon varakkaita miehiä, kuten Francisco López de Úbedan romaanissa La pícara Justina (1605).
xxx/ellauri154.html on line 140: Likapippeli (Schmutztitel - lateinisch Antiporta) – seltener Schutztitel, Vortitel oder Vorsatztitel – wird der meist griffige Kurztitel des Werkes bezeichnet, der auf einer gesonderten, dem eigentlichen Titelblatt vorangestellten Seite aufgeführt ist. Diese zusätzliche Seite nennt sich Schmutztitelseite und ist die erste/oberste Seite des Buchblocks. Sie trägt in der Seitenzählung (Paginierung) die nicht ausgedruckte Nummer 1. Suojanimiölehti, kuten siivosti sanoo Kristiina-täti. Likapippeliä tarjoaa Ballsackin köyhä mutta hyvin varustettu aatelismies toista nuoruuttaan elävälle varakuningattarelle, majesteettiselle vanhalle ruusulle, jolla on korvat kuin tanssikengät ja sairaan kissan iho, mutta muuten kauniit varusteet.
xxx/ellauri199.html on line 580:

Sydämeni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon elävälle Jumalalle.
xxx/ellauri273.html on line 444: Tukien varassa elävälle köyhälle sliipattu pankkiiri kylmine talousteorioineen voi puolestaan olla ”toinen”, niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaa.
9