ellauri074.html on line 308: Antiikin filosofeista Ciorania kiehtoivat skeptikot ja kyynikot, erityisesti Diogenes Sinopelainen. Kaunokirjallisista teksteistä Cioran luki varsinkin Fjodor Dostojevskia ja Marcel Proustia sekä elämäkertoja. Pyhimyselämäkerrat ja mystikkofilosofit (varsinkin Pyhän Teresa Ávilalaisen tuotanto) olivat Cioranille erityisen rakkaita ja vaikuttivat merkittävästi hänen omiin teksteihinsä, varsinkin mystiseen käsitykseen ikävän luonteesta Cioran suhtautui historiaan intohimoisesti ja oli erityisen perehtynyt rappiokausien kirjailijoihin ja rappion teoreetikkoihin, kuten Oswald Spengleriin, jonka gnostilainen näkökulma ihmiskunnan kohtaloon ja sivilisaatioon vaikutti voimakkaasti Cioranin poliittiseen filosofiaan. Cioranin mukaan ihminen on voinut vastustaa rappiota niin kauan, kuin hän on pysynyt yhteydessä lähtökohtiinsa eikä ole irrottanut itseään omasta itsestään ja on ollut tekemättä mitään. Nyt ihmiskunta on matkalla kohti omaa tuhoaan, koska se on tehnyt itsestään objektin ja analysoi itseään loputtomiin. Cioran halveksi edistyksen ajatusta ja kuvitelmaa, että historia kuljettaisi ihmiskuntaa kohti suurempaa täydellisyyttä; siten Cioran myös vieroksui Hegeliä. Cioran oli tutustunut myös buddhalaiseen filosofiaan. Cioran tunsi suurta läheisyyttä Venäjää ja Espanjaa kohtaan, koska molemmat kansakunnat ovat menettäneet muinaisen mahtinsa ja koska uskonnollisella hurmoksella ja sen vastapainolla ateismilla on molemmissa maissa ollut niin suuri merkitys.
ellauri097.html on line 641: Kammiossaan kumarassa jäljentävä munkki on kaiken todellisen edistyksen säteilevä symboli. Hän palvelee uutta ja vanhaa samanaikaisesti, kumartaa uudelle ja kääntää takapuolen vanhalle; hän ei estä uutta eikä hylkää vanhaa, ja nämä molemmat teot hän tekee omaehtoisesti mutta ehdottomasti eli vakaumuksellisesti. Tai saa apotilta sapiskaa.
ellauri112.html on line 154: Monet myöhemmät tutkijat ovat vieläkin enemmän vähentäneet olemassaolon taistelun merkitystä luonnossa. Niin esim. tunnettu ruhtinas Krapotkin eräässä teoksessa, jossa hän osoittaa, miten lukuisain eläinten pääpyrkimyksenä näyttää olevan välttää kilpailua. Luonnollinen valinta, sanoo hän, ei suinkaan vaikuta siten, että se synnyttäisi tungosta saman lajin yksilöiden kesken (kuten sen Darwinin mukaan täytyisi tehdä). Luonnollinen valinta suosii niitä eläin- ja ihmisryhmiä, jotka parhaiten osaavat välttää kilpailua. Esimerkkejä tarjoavat muuttolinnut, talvella nukkuvat imettäväiset, suunnattomia matkoja vaeltavat puhvelilaumat--kaikki koettavat, mikä milläkin tavoin, välttää ruuan vähyyttä ja siitä johtuvaa kilpailua; ja toiset ryhtyvät valtaviin ponnistuksiin saadakseen koko laumalle riittävän ravinnon. Krapotkinin mukaan luonnon antama opetus onkin: Välttäkää kilpailua, käykää liittoon keskenäiseksi avuksi! Sen on primitiivinen ihminen tehnyt. Ja se on syynä siihen, että ihminen on niin pitkällä kuin hän on. Myös uusimman biologisen tutkimuksen kesken ovat ne yksinkertaiset periaatteet, joiden kautta Darwin uskoi voivansa selittää kehityksen, siis ennen muuta »olemassaolon taistelu» paljon menettäneet tenhovoimastaan. Etevä englantilainen biologi prof. Bateson lausui Darwinin satavuotisjuhlan johdosta, että siitä huolimatta että olemme varmasti vakuutettuja kehitysopin totuudesta, täytyy lajien synnyn ja kehityksen syyt katsoa toistaiseksi tuntemattomiksi. Samaa mieltä ovat monet muut ensi luokan tutkijat, erityisesti tanskalainen prof. Johannsen, yksi uuden perinnöllisyystutkimuksen ensimäisistä auktoriteeteista. Tietysti ei »olemassaolon taistelun» tosiasiallisuutta voida kieltää. Mutta kehitykseen nähden rajoittunee sen merkitys pelkästään siihen, että se karsii pois elämänkyvyttömät oliot. Sen sijaan on siinä vaikea nähdä mitään suoranaisesti edistystä aikaansaavaa momenttia. Onhan sota hirvittävää voiman haaskausta, eihän tungos riittämättömästi varustetun elämän pöydän ympärillä voi aikaansaada muuta kuin tavatonta sen saman energian, sen positiivisen työn tuhlausta, joka toisessa tapauksessa, runsaan ravinnon ja ulkonaisen rauhan vallitessa, voitaisiin käyttää suvun edistymiseksi. Yllämainittu prof. Johannsen lausuukin: »Me löydämme suurimman määrän uusia elämäntyyppejä siellä, missä on parhaat mahdollisuudet levenemiseen ja runsaaseen ravintoon», toisin sanoin siellä, missä on pienin kilpailu. On siis kieltämätön tosiseikka, että uuden elämän-tieteen käsitys elävän luonnon tilasta ja varsinkin edistyksen edellytyksistä on tullut huomattavasti valoisammaksi. Niin epäselvää kuin kaikki vielä onkin, on Collin sitä mieltä, että saman sijan, minkä Darwin kehitysopillisessa teoriassaan antoi »olemassaolon taistelulle», tulee uudessa teoriassamme saamaan energian kasaaminen runsaan ravinnon vallitessa, jolloin jollakin meille toistaiseksi tuntemattomalla tavalla uudet edistyksensuuntaiset elimet syntyvät.
ellauri112.html on line 187: »L´élan vital» on se elämän meri, jossa me olemme, liikumme ja elämme. Kaunopuheisen, mystillisen tunteen koko hehkulla kuvatessaan tämän elämän prinsiipin alkuperää, sen taistelua Materiaa vastaan ja ihmisen kykyä »intuitionsa» voimalla sukeltautua siihen takaisin, osoittautuu Bergson ikivanhojen mystikkojen täysveriseksi seuraajaksi. Renan ei ole missään antanut yhtenäistä esitystä kehitysopillisista teorioistaan. Mutta monista yksityisistä lausunnoista käy riittävästi ilmi hänen »vitalistinen» kantansa. »Kaksi seikkaa, aika ja pyrkimys edistykseen, selittävät maailman. Ilman tätä hedelmällistä edistyksen siementä jäisi aika ikuisesti martaaksi. Jonkunlainen sisäinen jousi, joka työntää kaiken elämään, ja yhä enemmän kehittyneeseen elämään, kas siinä välttämätön olettamus (Dialogues philosophiques, s. 177). Koko maailma on työssä ja pyrkii toteuttamaan jotain salattua tarkoitusta, se oli eräs Renanin rakkaimmista ajatuksista, jota hän skeptillisimmälläkin tuulellaan helli. Viimeisessä filosofisessa kirjoituksessaan, »Examen de consciance philosophique» (Feuilles détachées -kokoelmassa) sanoo hän pitävänsä pintapuolisina niitä vastaväitteitä »finalismia» vastaan, joita eräät tiedemiehet tekevät, huomauttaessaan luonnon epätäydellisyyksistä. Nämä vastaväitteet eivät estä olettamasta, että maailmassamme vaikuttaa salainen pyrkimys, syvällinen nisus, joka sokeana toimii olemiston kuiluissa, työntäen kaiken elämään, kaikissa avaruuden kohdissa. Tämä nisus ei ole tietoinen eikä kaikkivoipa; se tekee parhaansa aineesta, joka sillä on käytettävänään. Mutta ehkä se nisus, joka vaikuttaa maailmankaikkeuteen kokonaisuudessaan, eräänä päivänä tulee tajuiseksi, kaikkitietäväksi, kaikkivoipaiseksi. Jumala syntyy... Toteutuu niin korkea tietoisuuden aste, ettei meillä siitä voi olla mitään käsitystä. Ikuisuus tarjoaa loppumattomat mahdollisuudet. Absoluuttinen olento, päästyään kehityksensä päähän ja opittuaan täydellisesti tuntemaan itsensä, toteuttaa kenties kaikki voimansa avulla uskonnon: hurskasten ylösnousemuksen ja ijankaikkisen elämän...
ellauri279.html on line 473: Sitä on kutsuttu "laajaksi panodraamaromaaniksi", joka käsittelee "edistyksen, vallankumouksen ja nykyajan kysymyksiä" ja "pösilön tavallista elämää, joka kamppailee löytääkseen sen yhden paikan".
ellauri316.html on line 456: Vuonna 1975 hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Häntä ei päästetty palkintoa noutamaan, joten hänen vaimonsa luki vedet silmissä palkintopuheen, jossa sanottiin mm. rauhan, edistyksen ja ihmisoikeuksien olevan riippuvaisia toisistaan. Paskapuhetta, kuten on nähty tähän mennessä. Neljä vuotta myöhemmin Andrei Saharov asettui vastustamaan Afganistanin sotaa, mikä johti lopulta hänen leimaamiseensa toisinajattelijaksi ja sisäiseen karkotukseen Gorkiin vuonna 1980.
ellauri326.html on line 152: ”Salamanterien sota” on pelottavan tunnelman omaava teksti, joka rajoittuu Jules Vernen tieteisfiktioon. Tämä romaani tuomitsee rajattoman edistyksen tavoittelun, jossa ihminen on valmis uhraamaan henkensä ja myymään sielunsa.
ellauri340.html on line 635: Hän väitti, aivan kuten poliittinen teoreetikko Francis Fukuyama, että historia oli päättynyt tai "kadonnut" globalisaation leviämisen myötä ; mutta toisin kuin Fukuyama, Baudrillard vakuutti, ettei tätä päämäärää tulisi ymmärtää historian edistyksen huipentumaksi, vaan jäteläjäxi.
ellauri370.html on line 498: Chamberlain kasvoi itsevarmassa, optimistisessa, viktoriaanisessa ilmapiirissä, joka juhli 1800-lukua " edistyksen aikakautena "; vaurauden, tieteellisten löytöjen, teknologisen kehityksen ja demokraattisten poliittisten uudistusten aika; maailma, jonka monet viktoriaaniset odottivat muuttuvan asteittain paremmaksi ja paremmaksi Iso-Britannialle sen johtaessa tietä muulle maailmalle. Vitun anglosaxit
ellauri371.html on line 165: He kertovat meille, että despotismi mistä sanon, että se ei ole sopusoinnussa nykyajan edistyksen kanssa, mutta minä todistan sinulle päinvastaisen.
ellauri371.html on line 376: "On vain yksi totuus." Liberaalien utopistien rooli tulee olemaan tyyliin lapset leikitään vihdoin, kun meidän valtakuntamme au-lapset tunnustetaan. Siihen asti he palvelevat meitä hyvin. Annan sinulle palvelua. Siksi lähetämme edelleen mieleen kaikenlaisia ​​fantastisten teorioiden keksintöjä, mutta vdukh vydukh ja oletettavasti progressiivinen: olemmehan me täysin menestys. Varjohallitus käänsi edistyksen myötä aivottomia päitä eikä goimien joukossa ole sellaista mieltä, joka näkisi sen. Tämä sana kätkee häiriötekijän totuudesta kaikessa tapauksissa, joissa asia ei koske aineellisia keksintöjä kuten sateenvarjot, sillä on vain yksi totuus, siinä ei ole sijaa edistymiselle. Edistys, vääränä ideana, toimii totuuden pimennyksenä. Se hyödyttää meitä, niin ettei kukaan muu tiedä, paitsi me, Jumalan valitut, niks, sen vartijat.
ellauri449.html on line 423: Pirsigin filosofia näkee karman pyörän olevan kiinnitettynä kärryyn, joka on menossa jonnekin, eli sen maailmankazomus on lineaarinen. Kärsimystä tarvitaan, koska Ilman sitä kuljettavaa kärsimystä kärry ei liikkuisi lainkaan eteenpäin. Kärsimys on edistyksen negatiivinen napa, luovaa tuhoa. Nojaa, todennäköisemmin bioevoluutio on vain mitätön eetteripyörre matkalla lämpökuolemaan.
xxx/ellauri139.html on line 303: Shtshedrin kirjoitti, että sen tehtävän edessä, jonka Dostojevski otti suorittaakseen, tunnetussa määrin "kalpenevat kaikki mahdolliset kysymykset naisten työstä, arvojen määräytymisestä, ajatuksen vapaudesta"... "Tämä, kirjoittaa satiirikko, niin sanotusti lopullinen päämäärä, johon nähden kaikkein radikaaleimmatkin kaikkien muiden yhteiskuntaa kiinnostavien kysymysten ratkaisut vaikuttavat vain väliasemilta". Mutta samalla Shtshedrin osoitti kiivaasti kirkuvia ristiriitoja, joita esiintyy Idiootissa, kuten myös muissa kirjailijan teoksissa. "Ja mitä sitten? huolimatta sellaisen tehtävän säteilyvoimasta, joka sokaisee kaikki tilapäiset edistyksen muodot, herra Dostojevski, kirjoitti Shtshedrin, vähääkään ujostelematta tuhoaa itse asiansa saattamalla häpeään apinoita, joiden ponnistukset ovat suuntautuneet samaan suuntaan, johon ilmeisesti pyrkii myös tekijä erittäin pätevällä päättelyllään. Halpa niin sanotun nihilismin pilkka ja häiritsevä halveksunta, jonka syyt aina jäävät selvittämättä, kaikki tämä värittää herra Dostojevskin tuotantoa rokonarpiseksi, täysin hänelle vieraan, ja korkeasta taiteellisesta tasosta kertovien kuvien ohella loihtii esiin kohtauksia, jotka
xxx/ellauri208.html on line 515: Synnyin perheeseen, jossa vanhempien poliittiset mielipiteet ilmensivät syvää kiintymystä epäpoliittiseen elämäntapaan. Näin yksinkertaisen asian oivaltaminen vei minulta vuosikymmeniä. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt isääni, hänen varovaisuuttaan, kylmän sodan rintamaseutujen muovaamaa, perisuomalaista, luokka-askeleessaan onnistuneen ensimmäisen polven kaupunkilaisen pragmaattisuutta, joka sai välttämään yhteiskunnallisten ristiriitojen esiintuomista ja muotoilemaan maailmankuvan per heen- ja työnkokoisin ajatuksin. Kun ponnistava jalka on portaalla, ei halua tietää rospuuton rikkovan kiveä. Uskon, että isä valitsi lääkärin ammatin halusta parantaa ihmisten oloja. Sellaisia hänen yksilökeskeiset ihanteensa olivat ja ovat yhä, toteuttamiskelpoisia, järkeviä ja kohtuullisia. Epäkohdista on turha meluta, kun asioihin voi tarttua maltillisen edistyksen ja tasaisesti karttuvan hyvinvoinnin hengessä, toimeliaana ja intohimottomana kuin pesisi kätensä ja ryhtyisi pastöroimaan elämää.
xxx/ellauri235.html on line 422: Aamu ja huhtikuu väistyvät tauluille, joissa esitetään surun ja lohdutuksen sukulaistoimintaa: "Hymyilee Epäonnen kulmakarvassa / Pehmeän Heijastuksen käsi voi jäljittää; / Ja surun heiton poskelle / Melankolinen armo." Alkuperäisestä kosittelusta tulee toisenlainen sitoutuminen: Suru tavoittelee ruusuista nautintoa, lohdutus lähestyy kurjuutta. "Sekoitettu muoto" on sublimoitunut seksuaalinen kiihko aamun ja huhtikuun välillä, muutettuna depersonalisoituneeksi estetiikaksi, jossa "taiteelliset riidat" ja "voima ja harmonia" syrjäyttävät viettelevän aamun, joka "Pyhällä poskella ja kuiskauksella pehmeästi / ... woo on myöhäinen kevät." Seurustelu muuttuu lohdutukseksi, ja Vicissitudesta tulee toinen hahmo, kuten Contemplation tai Adversity, jonka suojeluksessa halu eliminoituu. Vicissitude, toisin kuin Adversity, on sukupuoleton hahmo, joka ei edusta uhkaavaa seksuaalista kuvaa. Oodi palaa toiseen paikkaan, kun pettynyt puhuja vierailee EtonissaOodi Eton Collegen kaukaisesta näkökulmastatai kun Gray palaa Cambridgeen "Hymn to Ignorance". Tässä paluu "Elegian" alkuun, "pimeyteen" ja maisemaan, jonka yli "kyntäjä kotiinpäin kulkee väsyneen tiensä". Kaikki Grayn runot ovat edistyksen runoja, matkoja, joissa haasteena on löytää jotain muuta kuin alkujen muodostamien päämäärien kiertokulkua ("Ja ne, jotka hiipivät, ja ne, jotka lentävät, / Päättävät sinne, missä alkoivat"). Grayn äiti kuoli 11. maaliskuuta 1753. 5. maaliskuuta 1756 hän muutti kadun toisella puolella olevasta Peterhouse Collegesta Pembroke Collegeen, kuulemma joidenkin opiskelijoiden hänelle tekemän pilan seurauksena. Opiskelijat, tietäen hänen tulipelkostaan, nostivat väärä hälytys. Kun Peterhousen isäntä, tohtori Law, ei onnistunut ottamaan Grayta s valituksen kepponen vakavasti, Gray "muutti" Pembroke. Kun runoilijavoittaja Colley Cibber kuoli vuonna 1757, Graylle tarjottiin paikkaa; mutta hän kieltäytyi. Heinäkuussa 1759 hän muutti Lontooseen opiskelemaan British Museumissa, joka oli avattu yleisölle tammikuussa. Joulukuussa 1761 hän palasi Cambridgeen; Lukuun ottamatta toistuvia matkoja Lontooseen, muualle Englantiin, Skotlantiin ja Walesiin, hän jäi Cambridgeen loppuelämänsä.
xxx/ellauri237.html on line 248: Gustaf Otto Wasenius syntyi Ranskan suuren vallankumouksen aikaan, ja hänen nuorin lapsensa Valfrid Vasenius tuli maailmaan Euroopan hulluna vuonna 1848. Luvuissa on sattuvaa symboliikkaa, sillä Waseniuksen elämän keskeisenä pyrkimyksenä oli hulluttelu, ja pojastakin tuli kaiken mahdollisen dissipaation puolestapuhuja. Framåtanda (eteenpäin pyrkimisen halu) oli se käsite, jota G. O. Wasenius kernaasti käytti iskusanana muuten karun asiallisissa kirjeissään. Myös aikalaiset puhuivat Waseniuksesta levottomana eteenpäinpyrkijänä, jolla oli aina tuhat rautaa tulessa. Ajalle tyypillisesti hän ei tehnyt suurtakaan eroa henkilökohtaisen taloudellisen edistyksen ja yhteisen hyvän välillä ja lahjoitti rikastuttuaan sikana yhteisestä laarista suuria summia uutta luovan hengenviljelyn hyväksi. 1800-luvun Suomessa hyvin varustettu kirjakauppa ja korkeatasoinen kirjapaino olivat sekä liikeyrityksiä että kulttuuri-instituutioita.
xxx/ellauri293.html on line 632: Kaksi muuta tekijää sotaa edeltävässä Turkissa ansaitsevat huomion. Ensimmäinen oli vuoden 1908 "nuoren turkkilaisen" vallankumouksen jälkimainingit. Unionin ja edistyksen komiteaksi (CUP) kutsuva armeijan upseeriryhmä oli ottanut vallan Turkissa, ja heidän tavoitteenaan oli sulttaani Abdul Hamidin tehottoman hallituksen järkeistäminen. ja suurempi suvaitsevaisuus Ottomaanien valtakunnan ei-turkkilaisia ​​alamaisia ​​kohtaan. Vuoteen 1914 mennessä oli aihetta pettymykseen molemmissa näissä asioissa, mutta suurin huolenaihe Britanniassa ja Ranskassa oli joidenkin komitean jäsenten saksamielinen asenne. Toinen tekijä oli Saksan vaikutusvallan lisääntyminen Ottomaanien valtakunnassa, jossain määrin CUP:n rohkaisun seurauksena, mutta joka oli kasvanut yli kymmenen vuoden ajan ennen vuotta 1908.
xxx/ellauri417.html on line 826: Tämä on sosialistinen realistinen kirja, jossa makea, syötävä sisus on peitetty lähes sulamattomalla (ja pirun paksulla) kuorella. Tämä makea sisus on erittäin arvokas, yllättävän moderni teoria kestävästä kehityksestä: että Venäjän metsien mielivaltainen tuhoaminen edistyksen nimissä johtaa erittäin vakaviin ekologisiin katastrofeihin. Tätä ajatusta professori Vihrov saarnaa, ja hän saa siitä kunnon selkäsaunan, erityisesti kilpailijaltaan, professori Gracianskylta, jonka periaatteet eivät voi olla oikeita pelkästään siitä syystä, että (sosialistisen realismin jalojen perinteiden mukaisesti) hänen näkönsä ei myöskään ole hyvä. Ja joku, jonka näkö ei ole hyvä, on varmasti luokkaerosta, ja joku, jonka alkuperä on luokkaerosta, paljastuu joka tapauksessa saarnaavan harhaoppia. Suoraan. Pahantahtoisuudesta. Leonov pitää Vihrovin teoriaa niin tärkeänä, että hän korvaa seitsemännen luvun toisen alaotsikon löyhällä viisikymmentäsivuisella tutkimuksella, joka toisaalta osoittaa viehättävää innostusta, ja toisaalta olisi ollut viisaampaa lyhentää tämä tutkimus kahdeksikymmeneksi sivuksi ja sijoittaa se metsätieteelliseen aikakauslehteen – niin kaikki olisivat luultavasti olleet paremmassa asemassa. Valitettavasti kirjoittaja pyöristi tämän tutkimuksen sen sijaan 900 sivuksi: hän lisäsi hieman perhedraamaa, hieman toista maailmansotaa ja hieman työväenliikkeen toimintaa vallankumousta edeltävältä ajalta antaakseen sille painoarvoa. Valitettavasti Leonov ei voi tehdä näille lisäyksille mitään: toisaalta hän kokoaa yhteen paljon vihanneksia suhteessa niihin (tietysti nämä ovat "virallisia" vihanneksia), toisaalta hän käärii koko jutun johonkin valheelliseen sentimentaalisuuteen – ja jopa tappaa teoksen dramaturgian sotkeutumalla vähitellen 30–60-sivuisiin muistelmiin. Lisäksi nämä lisäykset seuraavat toisiaan melko ad hoc -tavalla, heikentäen erityisesti omaa vaikutustaan. Romaani alkaa Vihrovin kauan kadoksissa olleen tyttären, Polyan, saapumisesta Moskovaan. No, tässä Moskovassa on niin suurta hyväntekeväisyyttä, että neljä ihmistä saattaa isättömän tytön kotiin raitiovaunusta, koska hänellä on paljon rojua, kaikki puhtaasta hyväntahtoisuudesta, koska sellainen sosialistinen ihminen on. Sitten meidät kastetaan kaikenlaiseen siirappiin, kunnes sivulle 50 asti natsien terroripommittajat ilmestyvät Neuvostoliiton taivaalle – muuten, en ole koskaan ollut niistä näin iloinen, koska minua alkoi jo oksettaa. No, tästä eteenpäin hyppelemme edestakaisin kaikenlaisten juonenkäänteiden ja retrospektiivien, puoluetoimien ja ideologisten väittelyiden välillä, kunnes loppuun asti totuus voittaa natsit ja metsäntuhoojat. Leonovin kyseenalainen kunnia on se, että Polyan hahmossa hän onnistuu luomaan yhden maailmankirjallisuuden
xxx/ellauri436.html on line 344: En voinut tehdä sitä oikeustieteen professorina, joksi minusta oli tuolloin tullut Chicagon yliopistossa. Vuonna 1952 sain Bobin hyvän johdon ansiosta suuren apurahan koulutuksen edistämisrahastolta (Fund for the Advancement of Education), jonka Ford-säätiö perusti perustaakseen filosofisen tutkimuksen instituutin, jonka puheenjohtajana olen toiminut vuodesta 1952 lähtien. Instituutti tuotti kahdeksan vuoden tutkimus- ja kirjoitustyön jälkeen kaksi osaa teosta The Idea of ​​Freedom. Myöhemmin se tuotti dialektisia tulkintoja oikeudenmukaisuuden, onnellisuuden, rakkauden, edistyksen, kauneuden ja uskonnon ideoista, ja toimittuaan San Franciscossa vuosina 1952–1963 Bill Benton siirsi sen Chicagoon halutessaan minun työskentelevän siellä Encyclopaedia Britannican toimituksellisessa tehtävässä ja samalla johtamaan filosofisen tutkimuksen instituutin työtä.
19