ellauri033.html on line 1167: Hän julkaisi vuonna 1884 Mustetahrat -nimistä lehteä, joka esiintyi nazirevanshistipoikien äänitorvena. Hän liikkui muun muassa huijarirunoilija Leconte de Lislen ja symbolistipaskiaisten piireissä. Barrès kohosi nopeasti maineeseen sekä keikarimaisilla elämäntavoillaan että varhaisilla teoksillaan, joista useimmat olivat avainromaaneja. Vuosina 1888–1891 ilmestyneessä ensimmäisessä romaanitrilogiassaan Le Culte du moi (”Minän kultti”) Barrès uppoutuu tiiviisti itsetutkiskeluun, ylistää individualismia, ivaa vallitsevia arvoja ja hierarkioita sekä tuo esiin kiinnostuksensa kuoleman ja dekadenssin teemoihin. Mikä perse! Hän sai lempinimen prince de la jeunesse (”nuorison ruhtinas”). Vittu pahan ruhtinas, suoraan Mordorista. Nationalismi korvaa culte du moin culte du moi et mes copainsilla. Yhtä syvältä on molemmat.
ellauri049.html on line 112: Talven 31-32 kolmekymppiset "pojat" viettivät kiihkeästi yhdessä. Heillä oli paljon yhteistä: kmpikin oli ollut yliherkkä lapsi, jonka läheisiä ihmissuhteita varjostivat toistuvat hylätyxi tuleminen ja ulkopuolisuus. Molempien esikuva oli dekadenssin ylipappi Charles Baudelaire (1821-67). Molemmat oli maailmanluokan narsisteja. Molemmilla oli narssissiruno, jossa ne kazoo izeään toisen peilistä. Uuno näkee siellä izensä, Kalle Uunon naamarin. Vajaan vuoden seukkasivat ja sitten tuli bänet. Kailas lähti Nizzaan kuolemaan.
ellauri145.html on line 690: Huysmans irtautui 1880-luvun aikana naturalisteista, sillä hänen seuraavat teoksensa olivat naturalistisiksi liian dekadentteja ja tyypillisesti väkivaltaisia. Dekadentit oli poliittisesti lähempänä jotain oikeistoanarkisteja vaikka jotkut olivatkin olevinaan punikkeja. Huysmansin uuden tyylin ensimmäinen romaani oli tragikoominen À vau-l’eau (1882). Hänen tunnetuin romaaninsa on vuonna 1884 ilmestynyt A rebours (1884, suom. Vastahankaan), joka kertoo päähahmonsa, tylsistyneen aatelisukuisen henkilön esteettisen dekadenssin kokeiluista. Että ne jaxavatkin olla ikävystyttäviä. Ikävystyneiden joutomiesten hätkäytysyrityxiä. Là-bas (1981) puolestaan kertoo 1880-luvun okkultismin uudelleenheräämisestä. Siinä 1800-luvun satanistien tarina lomittuu keskiajalla eläneen Gilles de Rais’n elämään. Kirjassa on mukana ensimmäistä kertaa omaelämäkerrallinen protagonisti Durtal, joka esiintyy myös Huysmansin kolmessa viimeisessä romaanissa, teoksissa En route (1895), La Cathédrale (1898) ja L´Oblat (1903).
ellauri308.html on line 464: Stefan Żeromski ( [ˈstɛfan ʐɛˈrɔmski] ( kuuntele ) ; 14. lokakuuta 1864 – 20. marraskuuta 1925) oli puolalainen kirjailija ja näytelmäkirjailija , joka kuului Nuoren Puolan -liikkeeseen 1900-luvun vaihteessa. Nuori Puola edisti dekadenssin, uusromantiikan, symbolismin, impressionismin ja jugendin megatrendejä. Häntä kutsuttiin "puolalaisen kirjallisuuden omaksitunnoksi". Hän oli neljä kertaa ehdolla kirjallisuuden Nobelin palkinnon saajaksi, muttei tärpännyt, mitali oli liian hiljan mennyt 1905 B-joukkueen Sienkiewiczille.
xxx/ellauri129.html on line 723: Nodier julkaisi vuonna 1830 fantasiakirjallisuuden manifestin Du fantastique en littérature. Sen mukaan tarut alkavat siitä, mihin sovinnaisuuksien ja totuuksien maailma loppuu. Fantasiakirjallisuus on olennaisin kirjallisuuden laji dekadenssin ja muutoksen aikoina kuten nytten. Nodier kehitti fantasiaromaaniinsa Smarra, ou les démons de la nuit (1821) tunteisiin vetoavan kirjoitustyylin, jota hän kutsui nimellä roman frénétique.
5