ellauri014.html on line 1970: Bryantin nuoruuden runot meni vesilinnuille (To a Waterfowl), sen piti mennä lakimiehexi. Sen paras runo oli Thanatopsis, ja se onkin tosi hyvä, 17-vuotiaan tekeleexi, ainakin mun miälest. Kunnolla darwinistinen. Ville ei muistanut jälkikäteen kysyttäessä, missä ja milloin se oli kirjoittanut sen. Oisko tässä syy:
ellauri038.html on line 251: Tähän mun (L.C.) on kerrottava, et mäkin luin Sartrea &kumpp. Kristinan houkutuxesta joskus lukioaikana, ja vähän lämpeninkin, mutten kunnolla; kävi sama juttu kuin Kari Syreenin femmalaisten kanssa keskikoulussa. Ei nappaa pitkän päälle sittenkään joukkohysteria eikä siihen liittyvä omatuntotuuba. Paul Breellä oli darwinistinen tutkielma omantunnon synnystä. Se kiinnostas nyt enemmän. Muttei tarpeexi.
ellauri066.html on line 238: Atwoodin kirjasta Käsineiti pitkitetty dystooppisen vähävaloinen tv-sarja on darwinistinen. Siinä nimittäin terotetaan että mies on naisen vihollinen tai vähintäänkin hidaste, josta on hyvä päästä eroon kun sen elatusapua ei enää tarvita. Ja niinhän se tietysti onkin, kun sitä oikein ajattelee. Eipä mieskään enää juuri tarvi kynnysmattoa kun se on loppuun mutusteltu. Päähenkilö joku Moss on aika suloton. Sen vahvuus on happamissa ilmeissä. Se on ainoa joka on mukana joka ikisessä jaxossa. Piisaa eltaantuneita miinejä.
ellauri067.html on line 571: Luku 1 oli 232 sivua. Tavallinen romsku olis ohi jo. Mikähän olis sen darwinistinen resumee? EAT FUCK KILL. Eipä juuri midiä. EAT: Banaanipirtelö. Pahoja karkkeja. Designerhuumeita. Täytekakkuja. Jotain salaliittokähmintää. FUCK: muutama pornahtava irrallinen pano, perään- ja suihinotto ja paljon paljon käteenvetoa. KILL: Ikävystyttävää pommitusta ja muuta sotaleffaskeneä. Kokonaisvaikutelma: hyvin hajanaista heittoa. Yhtään kunnollista luonnetta. Eipä tällä juuri kuuhun mennä. Loppupeleissä hämmästyttää kuinka vähän erilaisia halpoja väristyxen aiheita striped-ass babooneille on tarjolla. Ne alkavat toistua jo ennen puoltaväliä. Nenät, penixet, pyllynreijät, ne voi laskea neljän käden sormilla ruumiinaukoista.
ellauri118.html on line 438: Willie van Peer, kognitiotieteellisten sovellusten edelläkävijä kirjallisuustieteessä, empiirisen lukijatutkimuksen puolestapuhuja ja elitistisen formalismin ponnekas vastustaja, pohtii kirjallisia teemoja käsittelevässä artikkelissaan, miksi juuri uskottomat aviovaimot ovat kaunokirjallisuudessa alati toistuva aihe. Van Peer perusteleen aiheen (tai teeman, hän ei erottele näitä kahta käsitettä) suosiota sen emotionaalisella ja kognitiivisella potentiaalilla: moraalisen valinnan ja sen mahdollisten seurauksien luoma jännite riittää kantamaan pitkääkin kertomusta. (Van Peer 2002, 256–258.) Väitän, että kysymys on kuitenkin ennen kaikkea narratologinen: kielletyn romanssin kirjallista traditiota on pitänyt ja pitää edelleen hengissä mielten lukemisen ja konstruoimisen halu, ja nämä intohimot ovat erottamattomasti kytköksissä kerronnallisiin strategioihin. No entäs se darwinistinen tosiseikka, että poikasista 5-15% syntyy käenmunista? Eiköhän se riitä tuomaan tälle teemalle pysyvää mielenkiintoa?
ellauri351.html on line 178: Olen antanut mitä suurimman osoituksen tämän hienon kirjan monista rikkauksista. Minulle jäi vain yksi palapeli. Britton kertoo paljon Darwin-miehestä tässä kirjassa, mutta hyvin vähän darwinismin vaikutuksista psykoanalyysiin. Yhdessä vaiheessa hän valittaa, että Darwinin evoluutioteorian radikalismi on tuskin läpäissyt koulutettuja mielipiteitä. Luulen, että hän on väärässä tässä, mutta entä darwinilaiset psykoanalyysimallit: Bowlbyn, ennen kaikkea, mutta myös nykyaikaisempi versio kiintymysteoriasta, jonka tässä maassa julkaisivat Peter Fonagy, Anthony Bateman ja Mary Target sekä Yhdysvalloissa sellaiset henkilöt. kuin Allan Schore? Neuropsykoanalyysi on täysin darwinistinen näkökulma. Olisi hyvä saada Brittonin mielipide näistä malleista, ei vähiten siksi, että ne kiinnostavat niin monia hänen kiinnostuksen kohteitaan. Sama ajatus minulla oli neurotieteistä, Brittonin arvostaman alan suhteen. Neurotiede käyttää aivojen rakenteita tarkastellessaan täysin darwinistista viitekehystä: tyvihermot, jotka muodostavat matelijakompleksin, kehittyivät ensimmäisinä; myöhemmin tuli limbinen järjestelmä, useimpien emotionaalisten reaktioiden istuin; lopulta kehittyi neokortex, josta me ihmiset saamme niin monia kognitiivisia etujamme. Nämä rakenteet, joita löytyy myös muista kuin ihmiseläimistä eri suhteissa, muodostavat nyt perustan suurelle osalle neurotieteellistä teoriaa. Eikö psykoanalyysillä ole heistä mitään sanottavaa? Exnää ole just noi se, minä ja superminä?
xxx/ellauri044.html on line 113: Tää sukupuolten darwinistinen kilpailu on puolen pahan juuri, naisten vaino. Toisesta puolesta vastaa tiimien välinen mölyapinointi, nazien vaino. Florian pitää veriheimolaisten puolta ja Josefine omien vammasten lasten. Niin aina. Puolisot on kilpailijoita jotka veikkaa samaa hevosta vaan kun niillä on yhteisiä lapsia.
xxx/ellauri084.html on line 240: Haluaminen on elävöittävämpää kuin saaminen, tietysti, koska sen darwinistinen tehtävä on vauhdittaa pyrkimistä. Kun saa ei tarvi enää pyrkiä, voi siirtyä pelkäämään et menettää sen minkä sai, tai pyrkiä johkin uuteen asiaan.
8