ellauri016.html on line 620: Yllättävän paljon tässä listassa on homoja. Osa voi olla oik. dandyjä.

ellauri049.html on line 251: Kaarlo Sarkia imi voimakkaasti vaikutteita muun muassa asuinpaikkakunnasta (lähde?). Vielä aikuisenakin Sarkia saattoi pohtia vaikutuksia näkemyksiinsä: ”…näkemyksen laajuus ja suuripiirteisyys - runoilun kannalta välttämättömiä seikkoja - puuttuvat minulta. Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää.” Runoilijaksi heittäytyminen ei aina ollut helppoa. Taloudelliset vaikeudet ja velkojen maksu vaivasivat. Nuorella ja komealla Sarkialla oli taipumus elää suurellisesti ja näyttävästi. Hän oli aikansa dandy, sillä hänen kirjeissään ja joskus tuotannossaan tulee esiin narsistisia piirteitä (lähde?). "Sillä"? Onko kaikki narsistit dandyja? Ikävä kyllä ei, voin kertoa. Toisin päin hyvinkin. Kalle ei kuitenkaan ollut snobi, pelkästään dandy. Charlottella on danduja, sellaisia uniräsyjä. On lehmädandu, kettudandu ja vielä muita. Isä-Johnilla oli vain 1, nimeltänsä remmus.
ellauri053.html on line 112: Robert de Montesquiou, deo duce et ferro comite, cascognelainen bon vivant ja dandy, oli Proustin paroni Charlusin mallina. Sen joka pystypani persuuxiin jotain roturieria jossain takapihalla. Roopen suosijan kreivitär Greffoulhen kynttilä sammui vasta 1952.
ellauri053.html on line 147: Aarne Kinnunen on snobi kert se on nousukas. Snobit oli esteettejä. Se oli paha epiteetti Tenttenille. Oliko Entten snobi vaiko dandy? Vähän etuajassa oli snobixi. Dandyn piirteitä löytyy sensijaan kovasti. Entä Puovo Huovikko? Nousukashan sekin on, siis snobi. Huom humanismi kuuluu mukaan tähän kuvioon. Dekadenssi ja symbolismi ja modernismi. Kaikki vitun ärsyttäviä.
ellauri061.html on line 697: Dekadentit symbolistit dandyt sekoitti uskontoa pakanalliseen ja myyttiseen: Moreau Schopenhauer Baudelaire Goncourt Verlaine Mallarmé des Esseintes ja Hyusmans. "Nolo miellyttää, se on alhaista hienostusta." Ja kaikki tääkö vain sixet sakemannit valtas Pariisin? Pääpiirteissään niin. Napsun ajan laskukkaita olivat.
ellauri098.html on line 109: Gradientti (nolla nousukas(snobi) laskukas(dandy) kupera kovera siksakkia)
ellauri107.html on line 482: “Good hunch!” said Finkelstein, while even the learned Professor Pumphrey, a bulbous man with a pepper-and-salt cutaway and a pipe-organ voice, commented, “That makes a dandy accessory. Cigar-lighter gives tone to the dashboard.”
ellauri145.html on line 240: En dandy, Baudelaire a des goûts de luxe. Ayant hérité de son père à sa majorité, il dilapide la moitié de cet héritage en 18 mois. Ses dépenses d´apparat sont jugées outrancières par ses proches, qui convoquent un conseil judiciaire.
ellauri145.html on line 251: L´HUMOUR chez Baudelaire fait partie intégrante de sa conception du dandysme. On sait que, pour lui, « le mot dandy implique une quintessence de caractère et une intelligence subtile de tout le mécanisme moral de ce monde ». L´humour, nul plus que lui n´a pris soin de le définir par opposition à la gaieté triviale ou au sarcasme grimaçant dans les quels se plaît à se reconnaître l´« esprit français ». Il place Molière en tête des « religions modernes ridicules»; Voltaire, c´est « l´antipoète, le roi des badauds, le prince des superficiels, l´antiartiste, le prédicateur des concierges, le père Gigogne des rédacteurs du Siècle ». Le dandy est partagé entre le souci narcissique de ses attitudes et de ses actes («Il doit aspirer à être sublime sans interruption. Il doit vivre et mourir devant son miroir ») et le désir de provoquer sur son passage une longue rumeur désapprobatrice (« Ce qu´il y a d´enivrant dans le mauvais goût, c´est le plaisir aristocratique
ellauri145.html on line 737: Baudelairelainen dandyismi siirtyy tässä täydelliseen moraaliseen yksinäisyyteen Roscoffin (kz alla) luuston varjossa, jota kauhean ruumiillisen muodonmuutoksen vaivaama runoilija, joka on saanut merimiehiltä lempinimeltään Ankou (Kuolema), kummittelee koiransa seurassa, jonka mukaan hän kutsui Tristaniksi myös häntäänsä.
ellauri147.html on line 196: Mutta onko semiootikko snobi (niinkuin sanoo pikkucheefi) vaiko dandy? Riippuu käytetäänkö amerikkalaista määritelmää vaiko ranskalaista. Tomppa on aatelinen laskukas, kokki kolmonen on normandialainen maalaistollo nousukas. Selvä pyy,
ellauri147.html on line 197: Gabriel on snobi Carcassuxen väitöskirjan mielessä, ja Tomi dandy. No oman siviilisäätynsä säännöillä molemmat on oikeassa. Snobi on nousukas ja/tai hienostelija. Tomista kokki snobbailee kun ei ota tazkoja eikä kääri ize sätkiään, Gabista Tomi snobbailee kun on olevinaan jotain hienompaa kuin maalaiskokki. Gabi on moukka kiipijä joka luulee olevansa yhtä hyvä, Tomppa on nirppanokka hienostelija joka luulee olevansa parempi. Kumpikin taitaa olla väärässä.
ellauri147.html on line 540: 1/4 juutalainen Emily muistuttaa että sanassa team ei ole iitä. Sylvia kexii nokkelasti että Ranskan sanassapa equipe on. Kun toimitaan tii-minä niin se on minä monikossa eli me. Ei se siitä sen kummemmaxi tule. Parasta olisi olla kivi, ne ei pyri minnekään. Paizi Aristoteleen mielestä ne pyrkii alaspäin. Ne on dandyja eikä snobeja.
ellauri161.html on line 42: Oli sillä kyllä joku "ompelija" Anne Meunier, vanha kunnon Pät, jonka kuoltua se rupesi katolisexi Huismannien suvun kauhuxi. Se siirtyi Baudelairesta ja Moreausta gregoriaanisen kirkkomusiikkiin. No kaikki tollaset symbolistit on jumalisuuteen oljen verran raollaan. Ne on anaalista järjestystä rakastavia narsistisia oikislaisia. Ihmettelin et mikä sai Andy dandyn suomentamaan tämän romskun ihan apropoo asiasta neljänteen? No selityshän löytyy tosta esipuheesta, tää on kirja noin 179 asteen kääntymyxestä, ja Andylla on tässä oma lehmä ojassa. Lopuxi Jorikin söi tärkkelysöylätin ja kuoli sen perään kurkkusyöpään 1907. Ei siitä koskaan tiedä, vaikka siitä olisi jotain hyötyä, siitä öylätistä siis. Paizi jos tuonpuoleisessa odottaakin jättimäinen kana. Tai Allah, mikä pahempaa. Olis siinä vähän selittelemistä.
ellauri161.html on line 179: Psykoanalyyttisestä aivojumpasta voimmekin hypätä takaisin ensimmäiseen kysymyksistä, siihen kaikkein kiistellyimpään: mikä on mies, mikä nainen? Nyölen haluaa aloittaa viittaamalla Valerie Solanasin, tunnetun sekopään, teoriaan, jonka mukaan mies on viallinen, geenitasolla abortoitu nainen! Siinäpä uskottava "fakta". No, oletettavasti siis miehen elämäntehtävä on murtaa tämä biologinen vankila. Nyölénin ratkaisu ongelmaan on dandyismi, 1800-luvun Oscar Wilde-tyylinen hienostelu. Dandyismi on "miehen pelastussuunitelma", jossa tarkoitus on tehdä kaikkensa, jottei olisi mies! Mutta hän ei oikeasti edes usko geeneihin, ei edes atomeihin! Hän päätyy siis hylkäämään koko sukupuolieron, koska se on vain suuri valhe. Hän ihmettelee, miten kukaan suostuu uskomaan, että on välttämättömyys olla mies tai nainen! Sukupuoliero on siis uskonto! USKONTO! Pakko myöntää, että Antin logiikka katosi tässä kohdin. Andy koittaa näyttääkin dandyltä tyhmine golfinpelaajan lippalakkeineen. Mutta se on selvästikin snobi, Vantaan Mikkolasta Maunulan rivitaloon oravana kivunnut nousukas.
ellauri161.html on line 205: Kappaleessa viisi päästään kiinnostavaan gender-keskusteluun (huomio plink feministit!). Antti Nyölén päättää arvuutella Nicon yleistä sukupuoliroolia. Nainen tämä ei ainakaan ole. Antille Nico on ollut yleensä äiti. Mutta nyt hän ehdottaa hullua ämmää. Hullu ämmä on arkkityyppi, ja Nico on sen täydellinen edustaja. Hullu ämmä, Nyölö arvuuttelee, on ehkä dandyn naispuolinen vastine. Feministiä tai luokkataistelijaa hänestä ei voi tulla, sillä hän ei tunnusta sukupuolieroa eikä tunne solidaarisuutta mitään viitekehystä kohtaan vaan halveksii niitä kaikkia - samoin kuin dandy ylenkatsoo muiden standardimieheyttä. Hullu ämmä on mielummin misogyyni kuin feministi. Ennen kaikkea hän on jyrkkä individualisti ja herooisen välinpitämätön muiden ajatuksista ja odotuksista.
ellauri161.html on line 233:
ellauri161.html on line 442: Andy mutustelee aika paljon tota dandyismiä, se on sille joteskin arka asia. Se on vähän kuin Pierre Cadeau, särkee ryytyneenä creme bruleitä.
ellauri194.html on line 1046: Christian Von Bögdandy

ellauri206.html on line 252: IL fréquente le salon de Charles Buet, où il rencontre Jules Barbey d'Aurevilly, Joris-Karl Huysmans, François Coppée, Léon Bloy, Laurent Tailhade et autres cretins. Il rencontre Edmond de Goncourt, avec qui il restera lié jusqu'à la mort de ce dernier en 1896, et qui fut son principal protecteur. Edmond de Goncourt, dans la récente édition complète en 22 volumes du Journal des Goncourt, se montre curieux de toutes les questions sexuelles et particulièrement de l'homophilie. À partir de 1884, Edmond de Goncourt, jusque-là banalement réactionnaire, devient un antisémite enragé, Jésus l'a sauvé après 27 années d'homosexualité. Il se veut esthète et dandy en même temps qu'explorateur tapageux du vice et de la vulgarité, curieux assemblage qui verse souvent dans le pire mauvais goût, et qui lui vaut le mépris hautain de Robert de Montesquiou, dont Lorrain, pour sa part, fait volontiers sa tête de Turc pour sa prétention à l'élégance et à la chasteté. « Lorrain », écrit Léon Daudet dans ses Souvenirs, « avait une tête poupine et large à la fois de coiffeur vicieux, les cheveux partagés par une raie parfumée au patchouli, des yeux globuleux, ébahis et avides, de grosses lèvres qui jutaient, giclaient et coulaient pendant son discours. Son torse était bombé comme le bréchet de certains oiseaux charognards. Lui se nourrissait avidement de toutes les calomnies et immondices. »
ellauri210.html on line 839: Rigaut — a drug addict, gigolo, dandy, man-about-town — was a cult figure in Paris, a status that intensified when he was made the subject of Louis Malle’s brilliant 1966 film Le Feu Follet.
ellauri247.html on line 286: CICISBEO: In 18th- and 19th-century Italy, the cicisbeo (Italian: [tʃitʃiˈzbɛːo]; plural: cicisbei) or cavalier servente (French: chevalier servant) was the man who was the professed gallant or lover of a woman married to someone else. With the knowledge and consent of the husband, the cicisbeo attended his mistress at public entertainments, to church and other occasions, and had privileged access to this woman. The arrangement is comparable to the Spanish cortejo or estrecho and, to a lesser degree, to the French petit-maître.,(petit-maître m (plural petits-maîtres) (archaic) dandy, coxcomb). The exact etymology of the word is unknown; some evidence suggests it originally meant "in a whisper" (perhaps an onomatopeic word). Other accounts suggest it is an inversion of bel cece, which means "beautiful chick (pea)". According to the Oxford English Dictionary, the first recorded usage of the term in English was found in a letter by Lady Mary Wortley Montagu dated 1718. The term appears in Italian in Giovanni Maria Muti's Quaresimale Del Padre Maestro Fra Giovanni Maria Muti De Predicatori of 1708 (p. 734).
ellauri279.html on line 475: Meksikolainen historioitsija Enrique Krauze arvosti ankarasti Fuentesia ja hänen fiktiota ja kutsui häntä "sissidandyksi" hänen marxilaisen huulipolitiikkansa ja hänen henkilökohtaisen elämäntapansa välisestä erosta. Krauze syytti Fuentesia pepun myymisestä hallitukselle ja siitä, että se oli "poissa kosketuksesta Meksikoon" ja liioitteli sen ihmisiä houkuttelemaan ulkomaista yleisöä: "Meksikossa epäillään, että Fuentes vain käyttää Meksikoa teemana ja vääristelee sitä Pohjois-Amerikan yleisölle käyttäen valtakirjoja, joita hänellä ei ole."
ellauri323.html on line 135: And I daresay, indeed, that had he never met Zuleika, the irresistible, he would have lived, and at a very ripe old age died, a dandy without reproach. For in him the dandiacal temper had been absolute hitherto, quite untainted and unruffled. He was too much concerned with his own perfection ever to think of admiring any one else. Different from Zuleika, he cared for his wardrobe and his toilet-table not as a means to making others admire him the more, but merely as a means through which he could intensify, a ritual in which to express and realise, his own idolatry. At Eton he had been called “Peacock,” and this nick-name had followed him up to Oxford. It was not wholly apposite, however. For, whereas the peacock is a fool even among birds, the Duke had already taken (besides a particularly brilliant First in Mods) the Stanhope, the Newdigate, the Lothian, and the Gaisford Prize for Greek Verse. And these things he had achieved currente calamo, “wielding his pen,” as Scott said of Byron, “with the easy negligence of a nobleman.” The dandy must be celibate, cloistral; is, indeed, but a monk with a mirror for beads and breviary—an anchorite, mortifying his soul that his body may be perfect.
ellauri323.html on line 153: The Duke withdrew his fingers before she unclasped them. That twice-flung taunt rankled still. It was monstrous to have been called a snob. A snob!—he, whose readiness to form what would certainly be regarded as a shocking misalliance ought to have stifled the charge, not merely vindicated him from it! He was a dandy, not a snob, God's wounds!
xxx/ellauri056.html on line 233: Tähänkin tarvitaan vielä taulukko: onko kirjailija snobi eli nousukas vaiko dandy eli laskukas. Mistä säädystä lähtöisin ja mihin päätyy ize. Sillä näyttää olevan paljon ennustusvoimaa kirjailijan tuotantoon. Hilpeät on matkalla ylöspäin, laskukkaat on haikeampia. Ja voihan sitä ehtiä mennä ylös alaskin kuin Vekkulassa. Ja minkä ikäsenä alottaa kynäilyn, sekin vaikuttaa. Onko pää- vaiko sivutoiminen. Onko yxinäinen vaiko perheellinen. Ryyppyveikko julkkis vaiko erakko. Minkä alalajin narsisti. Jne.
xxx/ellauri139.html on line 1082: "Je tue un homme comme je bois un verre de vin.» Il rédige ses Mémoires et plusieurs poèmes qui contribueront à faire naître le mythe du dandy assassin et voleur.
xxx/ellauri187.html on line 105: Rilke lived on the brink of poverty for much of his life, dependent on the good graces of aristocratic and haute-bourgeois patrons in the twilight of the Hapsburg Empire. His shaky situation, much as he complained of it, suited his temperament as well as did the black clothes he liked to parade in during his dandyish younger days in Prague. Like the great German mystics, Rilke was a confirmed solitary. Thus he sought to form emotional bonds with people more ardently than do those who take their desire to be with others for granted. Wandering from person to person and from place to place like a pilgrim, he found that patrons offered him, among more practical things, a potential shrine of emotional fulfillment.
28