ellauri067.html on line 560: "I thought I was sophisticating the Beat spirit with secondhand science", said Pynchon. Which stands as a pretty good description of some of his novels, too.
ellauri067.html on line 562: Infantiilia touhua. Kaunokirjallista Superman tattoota. Tästä voi vakavissaan innostua vain Teräsmies sarjakuvien, turzel piirrettyjen ja sotahorror-b-leffojen ystävät, wagneriaanit ynnä muut kaappiuskovaiset. Pelkäxi läpäxi 1000s on aika pitkälti. Kato nyt tätäkin listaa Pynchonin mielikuvituskavereista:
ellauri067.html on line 586: Perhosten nappaaja. Mikko Roth halusi ruveta sellaisexi isona. Insinööri tuli siitäkin niinkuin isäpapasta. Pynchon varmaan änkyttää kun se hermostuu. Se tykkää kuusivuotiaista tytöistä. Että jenkit osaa olla vastenmielisiä.
ellauri067.html on line 587: Mixei Juotikas kopioinut Tompan panokohtauxia? Ehkä sitä ei vaan kiinnosta. Pynchonin Cumshot-Slapshot-slapstick on just yhtä naurattavaa kuin jenkki slapstick keskimäärin. Eli haukottaa.
ellauri067.html on line 617: Luku 3. Ollaan vyöhykkeellä. Sota on lopussa, voittajat kerää suveniireja. Slothropilla piisaa nubiileja pikkutyttöjä jota se panee edestä ja takaapäin niiden pyynnöstä tai suostumuxella. Tää on niin Pynchonin märkää unta. Juonta on vain siteexi, ja kaikki panot seuraa samaa partituuria. Tytöt on ulkonäöltä ja luonteelta, jos sellaisesta voi puhua, kaikki samixia. Tavallaan hassua, että siemenneste on jotenkin paljon tabumpaa kuin saippua tai lysoli. Kylnää apinat pitää kovasti kiinni lisääntymistabuista. Eihän muuten oliskaan mikään törkeetä. Elämä on mukavaa, on fräuleineja joita panna ja jotka laittavat ruokaa ja pesevät pyykit. Some things never change.
ellauri067.html on line 622: Joku tyyppi kirjoitti plokin Guardianille yhestä sen mielihenkilöstä yhessä sen mielikirjassa (chon V-2-rocket-008">linkki): Pahixia kirjoissa: Kapteeni Blicero.
ellauri067.html on line 624: Thomas Pynchonin Kapteeni Blicero näyttää arkkityyppiseltä pahixelta: sadomasokistinen, sexuaalisesti kaikkiruokainen pederasti nazi ja mystisen 00000 V-2 raketin kexijä joka on Pynchonin postmodernin mestaripalan Painovoiman sateenkaari valkoinen valas.
ellauri067.html on line 626: Blicero esiintyi eka kerran Pynchonin 1963 esikoisessa V, nimellä luti Weissmann, dekadentti Sachsan armeijan lupseeri joka oli jäänyt rannalle entiseen Lounais-Afrikkaan presidentti Ahtishaaren kanssa 7v sen jälkeen kun se lakkasi olemasta Saksan siirtomaa. Tässä aiemmassa novellissa se oli mystinen, väliin transu hahmo jolla näytti olleen sadomasokistinen suhde saxalaiseen agenttiin Vera Meroveringiin. Se on kiero myös, ja kenties huumaa ja sitten pöllii jotakin toiselta hahmolta, Kurt Mondaugenilta. Se on enempi hassu kuin huolestuttava, eikä vielä täysimittainen pahis.
ellauri069.html on line 71: He was an adept of irony and deflection in person as well as on the page, a lonely and, at some level, unhappy man who needed humor and companionship. But he had, his friend Pynchon told Daugherty, “a hopeful and unbitter heart.” Women seem to have found him easy to like. He married four times and had at least two long-term relationships between the marriages. He was dependent on alcohol, and he was dependent on work. He wrote every morning and had his first drink around noon.
ellauri069.html on line 76: A couple of years after Barthelme took the apartment, the writer Kirkpatrick Sale and his wife, Faith, an editor, moved in downstairs and became close friends. They had been students at Cornell with Pynchon, and Pynchon would write part of “Gravity’s Rainbow” (1973) in their apartment.
ellauri069.html on line 133: Jenkkipersereiät lukee Nipistintä jae jakeelta kuin niiden pyhiinvaeltajaiskät ammoin pyhää kirjaa. Joka hassu nimi, joka lerppu läppä on selitetty ihan puhki. Mix? Kait tää sit on niiden uus Pyhä kirja. Ja yhteistä entiselle näyttää olevan, et tää on lähinnä setämiesten pyhää sanaa. Typyköitä tuskin paljon kiinnostaa Pynchonin seisokkien luettelointi.
ellauri069.html on line 135: FUCK! FUCK! motiivi hakkaa Pynchonilla kaikki muut. Se on kuin Norssin alaluokilla taululle piirtämämme kikkeli jolla oli pienet tikkujalat. Pedo-Pynchonia voi hyvin verrata homo-Melvilleen. Molemmat puhuu kilometrittäin aiheen vierestä jotta pääsisivät kiertotietä mieliaiheeseen, joka Nipistyxen kohdalla on Muovi-Dick ja sen kuvitellut loputtomat jöynerit. Naiset on sille ihan statisteja. "Tissejä ja pyllyjä", tytöt mutisevat, "tissejä ja pyllyjä. Muuta me emme täällä olekaan. "Äh, suu tukkoon", GMB Haftung ärähtää. Se on hänen normaali tapansa kohdella avustajia.
ellauri069.html on line 222: Richard Fariña, to whom Gravity's Rainbow is dedicated, was a good friend of Pynchon's when they were students at Cornell University in the 50s. In 1963, Farina married Mimi Baez, a folksinger and sister of Joan Baez. Although first married under the Napoleonic Code in a secret ceremony in Paris in the spring of 1963, they had an official marriage in Carmel, California, for the benefit of the Baez family. Pynchon was the best man for the Carmel ceremony, coming up from Mexico City where he was living and working on Gravity's Rainbow. In A Long Time Coming and a Long Time Gone, Farina's posthumously published collection of stories (Random House, 1969), Farina describes his and Pynchon's visit to the Monterey Fair. Richard and Mimi Farina formed a folk-music duo (Farina on guitar and Mimi on dulcimer, both singing) and released several albums in the 60s. Richard Farina was killed in a motorcycle crash following a book signing in Carmel for his newly published first (and only) novel, Been Down So Long It Looks Like Up To Me (Random House, 1966). You might want to visit this sweet website dedicated to the memory of Richard and Mimi (who died of cancer in 2001).
ellauri069.html on line 376: Thomas Pynchonin 1973 mestaripala Painomusteen Sadeviitta on eepos, pelle-eepos, ja Suuri Amerikan Novelli, kuten Moby-Dick. Toisinkuin Melvillen lukijat, kuiteskin, Pynchonin lukijat voi mennä sivukaupalla täysin pihalla siitä mitä juonessa, tilanteessa tai tyypeissä on tapahtumassa. Kirjaa ei edes voi kunnolla lukea selaamatta samalla koko ajan esim Steven Weisenburgerin Seuraneitiä ja Michael Davitt Bellin “Some Things That ‘Happen’ (More or Less) in Gravity’s Rainbow.”
ellauri069.html on line 397: —Greta Erdmann, pornographic film actress and mother/groomer of Bianca, a child-victim who becomes the novel’s symbol of how fascism has corrupted and destroyed innocence - ah fuck, I mean the Shirley Temple lookalike whom Pynchon/Slothrup fucks completely delirious.
ellauri069.html on line 428: chon.html">Lähde
ellauri069.html on line 434: Sukupuolivapaalla "existentialismilla" saadaan torjutuxi se ikävähkö syytös, että patriarkaalinen toimintatapa on uroxille tyypillistä, oli apina mikä tahansa, ei siinä mitään pyhää kirjaa tarvita, muuta kuin ehkä heittoaseena. Tollanen aseenteellinen antimaskuliinisuus kuin Pynchonilla ei riitä feminismiin, pitäis olla vähän profeminismiä. Mihin nähden sillä kyllä on rotannäköisexi piipunrassixi vähän helvetisti puoliväkisin makuuta jossa mielellään alaikäinen nainen on enimmäxeen alimmaisena ja Tomit heiluu piiska kädessä muna ulkona.
ellauri069.html on line 461: It may also be a good warm-up for the querent’s reading muscles to start with Pynchon’s earlier novel V, which is excellent in its own right, but not as extravagant as the even more brilliant Gravity’s Rainbow. It is V2, after all.
ellauri069.html on line 477: Before I write this answer, I should put it out there that it took me two reads and a guide to understand what’s going on in Gravity’s Rainbow. After all that, I feel I have a proper grasp of Pynchon’s Magnum Opus. Apparently, Pynchon once said he doesn’t know how he wrote the book.
ellauri069.html on line 479: Imagine a story that combines Ulysses, Catch-22, The Canterbury tales, Under the Volcano, On the Road and many others. First, there is a huge cast of characters and most times, it is unclear who’s speaking and to whom. A second challenge is getting into the context of the book. The novel demands a vast knowledge of history, geography, music, literature, science, mathematics and occult. Apart from this the book also explicitly deals with profanity, racism, violence, pedophilia, coprophilia and seemingly infinite number of sex scenes. That being said, Pynchon doesn’t throw them arbitrarily and each one of them have a purpose. The main plot itself is set at the end of World War 2 and Europe is in chaos. As new countries and alliances are being formed, so too are new perspectives within the characters. Mental state being broken down, people making poor choices and actions being justified and helps us see how people tend to live destructively. As if there complexities weren’t enough, Pynchon includes a “postmodern” aspect of the book that leaves the first-time reader confused. Pynchon’s voice is seen through this aspect and a sense of paranoia creeps throughout the book and everything is questioned.
ellauri069.html on line 483: An article recently came out in the LA Times about Pynchon’s Great American Novel. The article begins by stating that Mason and Dixon is actually the most obvious candidate for the Great American Novel, and it instead suggests that Gravity’s Rainbow is perhaps the Great European Novel. The article then questions whether or not the Great American Novel even exists, and if it does if it is of a singular form or if it takes on many forms at once. After considering this question, the article finally claims that the Great American Novel is actually made up of all of Pynchon’s works fused together “into one epic Pynchoverse.” The Great American Novel certainly does not need to take place in America, but still many will argue that Gravity’s Rainbow by itself can never be considered as the Great American Novel because of its non-American setting and its wide array of characters. This is definitely debatable, but I do enjoy the idea of a “Pynchoverse” or a Pynchon Compilation being considered as the true Great American Novel. That being said, I do think most readers and Pynchonerds would undoubtedly say that Gravity's Rainbow is the Greatest Pynchon Novel.
ellauri069.html on line 491: My engineer nerd friends insisted that I should read Gravity's Rainbow, since it was rich with near-poetic observations about engineering and math. It was also rich with military history, jargon, and Pynchonian bong-hit digressions.
ellauri069.html on line 515: Pynchonin Laika-koira Gottfried on anglosaxixi Geoffrey. Joffrey Lannister on ikävännäköinen ohuthuulinen psykopaatti teinikuningas Kuninkaan satamassa. Jeff Cobb oli Me Naisissa leveäleukainen rikosreportteri joka sanoi konnalle silmälappu silmillä: Sinä! Näpit irti mun puolustuskyvyttömästä vanhasta... Sitä ei pidä sekottaa paljon nuorempaan samannimiseen kaapinnäköiseen hawaijilaissyntyiseen vapaapainijaan. Eikä tätä erehdyttävästi muistuttavaan naispoliisivirkamies Tarja Mankkiseen, joka liezoo suomalaisten muutenkin rehottavaa xenofobiaa ihan viran puolesta.
ellauri069.html on line 566: Nipistyxen äiskä on varmaan ollut perheen toimari ja tärkein ihminen pikku Tompan elämässä. Se muistaa vielä miten äiskä tapas luetella nuoruutensa saippuaoopperoita. Sen äiskä voitti varmaan äiskäkilpailun lopetettuaan Nipsun seurustelut sopimattomien neitokaisten kaa, ja yllätettyään Nipsun runkkaamasta äiskän hansikkaaseen. Pynchon wikin father item vahvistaa otaxumaa, että Tom oli/on oidipaalinen mammanpoika. Paljon puhetta parrisidistä.
ellauri069.html on line 649: Mikäs on bylsinnän suhde rakkauteen? Ne ovat toisiaan täydentäviä lisääntymisen keinoja. Kumpiakin tarvitaan että saadaan täytettyä maa. Rakastaminen ei ole bylsimistä eikä kääntäen. Rakkaus ei edellytä bylsintää eikä kääntäen. Rakkaudesta voi hyvällä onnella seurata bylsintää ja kääntäen. Musta tuntuu että Pynchon on tästä kaikesta täysin pihalla. Se taitaa oikeasti luulla että ne on sama asia. Jaxossa "Kuinka opin rakastamaan kansaa" se kuvailee kuinka se bylsii kaikkia ikään ja sukupuoleen kazomatta. Revi siitä huumoria.
ellauri069.html on line 792: Ja sit nää lytätyt naiset pannaan vielä vikisemään jotain Nöyryydestä ja Armosta. Huomaa kapitaalit. Ollaan sivulla 786. Turha koittaa selittää että tää on vaan jotain läppää. Ei, Pynchon on mätäpää. Se on amerikkalainen.
ellauri070.html on line 76: Musta alkaa tuntua et Pynchon haluu tunnustaa tykkäävänsä schischeleistä, eikä yxinomaan irtopilluista. Loppuvizeissä on paljon hilpeitä.
ellauri070.html on line 131: Nyt ollaan aika loppumetreillä rottamaisen Pynchonin tiiliskivessä. Kellepä muulle kuin Pynchonille tulis mieleen lesbonorsujen 69 missä kärsät pumppaavat symmetrisesti sisään ulos norsunvituista.
ellauri070.html on line 149: Rilke putkahtaa esiin kaikenlaisten mystillisten nazibändärien yhteydessä, se on niiden idoli. Huom Pynchonkin on sellainen, vaikka jenkit koittaa sitä peitellä. Rilkeä ja sen ruikutuxista ykköstä on jo käsitelty albumissa 50. Tässä tulee siihen tukijatko vyöllä.
ellauri070.html on line 422: Nipsun isiviha leimahtaa s. 869. "Broderikista" puhutaan nyt varsin kaunaisesti. Isi on siis insinööri and poliitikko Thomas Ruggles Pynchon Sr. (1907–1995) and äiti Katherine Frances Bennett (1909–1996), sairaanhoitaja nimellä Nalline.
ellauri070.html on line 447: Mutjos Hogan on Tyrone-Nipsun veli John, niin kuka sit on toi Jack, josta sen äiskä kirjoittaa huolissaan humalassa John FGK:lle? "Jack on hyvä poika. Minä oikeasti rakastan Jackia siinä missä Hogania ja Tyroneakin, ihan niinkuin omaa poikaani. Rakastan häntä jopa niin kuin en rakasta omia poikiani, hah-hah! (hän kähisee), mutta minähän olenkin ilkeä vanha akka, sen sinä tiedät. Minunlaisillani ei ole toivoa..." Onx Jack joku ottopoika, vaikka se neekeri? WW2 kaatuneiden listasta ei löydy ketään Pynchon nimistä, mut mitäs se nyt todistaa. Ota tästä nyt selvä. Mut muuten väite että Slothrop olis tähän mennessä jotenkin hajonnut on pelkkää hämäystä. tää luku on selvin kaikista ja kertoo Pynchonista eniten.
ellauri070.html on line 473: Yx juttu on nyt sanottava Pynchonista: se on parhaimmillaan ympäristöjen kuvaajana: säiden, rakennusten, taivaan, mezänreunojen ja pilvien. Six varmaan musta tää kirjan loppupuoli on ihan parasta. Vähemmän typeriä salaliittojuonia ja sääliä herättävää slapstickia, joka ei naurata kuin sitä sananlaskunomaista raitapyllyistä paviaania. Schlumpf maleximassa pitkin sodanjälkeisiä sakemanneja ja vaan kazelemassa paikkoja kuin Kim Jong Il. Siinä sitä jotakin on.
ellauri071.html on line 38:

Pynchonin Painovoiman sateenkaari julkaistiin vuonna 73. Tähän albumiin 71 tää loppumaton luritus toivottavasti lopultakin loppuu. (Ja sit alkaa vielä paxumpi Foster Wallace, voi ei...)
ellauri071.html on line 40: Kenosha Kid: Thomas Pynchon's novel Gravity's Rainbow possesses an image which has intrigued readers of the novel since its introduction. Many readers come away from the novel failing to find the answer to one question: What is the Kenosha Kid? Critics have argued about the identity of the Kenosha Kid. Some have argued that it does not really exist. Instead, it is only the result of Tyrone Slothrop´s hallucinations brought on by sodium amytal (or "truth serum"). Ironically, the idea that the Kenosha Kid comes out during a dose of "truth serum" proves to be even more confusing for readers (given it may or may not really exist). Other critics have denoted the Kenosha Kid as a dance (likening it to the "Charleston" or the "Big Apple" dances).
ellauri071.html on line 75: S. 915. Tää kohta mainitaan lähes jokaisessa Pynchon wikissä ja plokissa. Mixi, en kyllä yhtään ymmärrä. Se ei ole kovin hauska eikä omaperäinen. Se ei liity mihinkään. Mixi siis? Ihmisiä näköjään naurattaa kun niitä muistutetaan titaaneista ja isistä. Jotain kastraatiopelkoa kai Nipsu tässä morsettaa. Isi uhkaa ruuvata siltä kikkelin irti taas.
ellauri071.html on line 77: Pikkusigma kertaa iso pee ässästä jaettuna pikkusigmalla on yhtäkuin yksi jaettuna neliöjuuri kaksi piistä kertaa e potenssiin miinus ässän neliö jaettuna kaxi kertaa pikkusigman neliöllä. Meneex tää nyt oikein? Ei mee, on taas vaan sinne päin. Pynchon ei ole mikään matemaatikko, onpahan vain tekninen kirjottaja.
ellauri071.html on line 93: Roger’s antipathy to Coward´s comedies of manners echoes the comments about Blithe Spirit in the Advent passage at 134 and passim. Pynchon’s own antipathy to the composer, writer and actor goes all the way back to "Lowlands," one of his first published stories.
ellauri071.html on line 168: Painaa heidät rummunreunusta vasten. Täähän on kuin Pynchonia!
ellauri071.html on line 206: Ingrid Bergman laulamassa ruozalaisen näköisenä jotain 1800-luvun Gilbert Sullilvan ajan polkkaviisua juottolassa jossa ei todellakaan noudateta turvavälejä. Sellaisia ne ruozalaiset ovat. Tässä yhteydessä Pynchon pääsee vittuilemaan jälleen äidistään Nallinesta. Tompasta on tullut kynitty albatrossi.
ellauri071.html on line 214: Meidän pitäisi saada lukea Pynchon-wikistä lisää sellaisia juttuja kuin "Yö jolloin Rog ja Majava tappelivat Jessicasta, kun tämä itki Kruppin sylissä", ja saisimme kuolata jokaiselle epäselvälle valokuvalle aiheesta.
ellauri071.html on line 234: Pynchon muistuttaa tuhansia muita kynäileviä setämiehiä siinä että se kuvittelee (tai haaveilee) naisten kaatuvan sen hurmaaviin alter egoihin kuin heinää. Hemmetti näkis izensä toisten silmissä, niin ei kynäilis noi typeriä.
ellauri071.html on line 235: Hexes-Stadt, p.o. Hexenstadt, vgl. Entenhausen. Hirmu monet Pynchon plokit vaan kopioivat Pynchon Wikiä.
ellauri071.html on line 237: Tää Geeli kohta (s. 930) on olevinaan jonkun mielestä ihan avainta. Niiku että Pynchon siinä haaveilee jostain viherpiiperryxen ajan paratiisista jossa ei ollut meitä termiittiapinoita vielä. Mut on typerä ajatus että termiittiapinan tarkoitus olis jotenkin estää kuolemista. Päinvastoin, se edistää muun luonnon tuhoa täyttämällä joka paikan kopioilla izestään.
ellauri071.html on line 241: Nyt Pynchon muistelee Gottfriedin housuissa. Isi lateli vain käskyjä, äiti oli dundeellinen ihminen. Koskaan he eivät oikeasti jutelleet keskenään. Tompan suhde Isi-Tomppaan on hyvin suspekti: nerokas Kuolema (h.k.) on pannut isän ja pojan näyttämään toistensa silmissä kauniilta niinkuin Elämä (HK) on tehnyt miehelle ja naiselle... Hiivatti kun ei tästä sateenkaaritouhuilusta tule loppua. Vielä 50 sivua...
ellauri071.html on line 405: Tosta karvapallolauseesta ei Pynchonilla varmaan ollut tietoa, muuten se olisi takuulla maininnut sen Sateenkaarinotkossa. Se olis just sen tapaista. Manikealaiset (joista on ollut puhetta jo toisaalla) näkevät 2 rokettia, hyvän ja pahan, hyvä vie meidät tähtiin ja pahalla maailma tekee izemurhaa. Sama roketti se on, ja lähettäjät on samoja pahoja.
ellauri071.html on line 438: Gabriel Mazneff on teeveestä tuttu ja kuuluisa. Se bylsi alaikäistä pikkutyttöä äidin suostumuxella. Ei voi kieltäytyä, kun se kerta on niin julkero. Jos siitä vaikka oisi jotain etua. Ihan niinkun Thomas Pynchon, Karl Ove Knausgård, Vladimir Nabokov, Woody Allen tai profeetta Muhammed. Näitä piisaa joka junaan, tekevät siemensyöxyjä pikku tunneleihin ja kehuskelee vielä julkisesti sillä. Saavat siitä kirjallisuuspalkintoja jopa 2013. Kylläpä käy kateexi. Osa Mazneffin teoista on käytössä pedofilian opaskirjoina.
ellauri071.html on line 466: Ja sit juttu kiertyy taas takaisin Pynchoniin izeensä: Sen kortit on jaettu pöytän kelttiläiseen tapaan AE Waiten ehdottamassa järjestyxessä, mutta ne ovat määräaikaisen määrimiehen ja huumeilevan tomppelin kortteja, viittaavat vain pitkään ja laahustavaan tulevaisuuteen ja keskinkertaisuuteen (ei ainoastaan hänen elämässään, vaan myös hänen kronikoizijoissaan kuten Harold Bloomissa, heh, tai el Laurissa), ei selväpiirteiseen onneen sen enempää kuin katarttiseen katastrofiinkaan. Mut ei Pynchon sentään hirttäytynyt niinkuin Foster Wallace, ei siitä ollut miestä siihenkään. Kyllä mäkin kerran haaveilin Kymijoen sillalta alasajosta ja Söderkullan kallioihin törmäämisestä vanhalla mannepirssillä jossa lämmitys ei toiminut, mutta haaveexi vaan sekin jäi.
ellauri071.html on line 468: Pynchon sanoo olevansa sexuaalisesti rakastunut omaansa ja lajin kuolemaan. On se outo hyypiö. Varhaiset amerikkalaiset kuten Wilt Whatman oli omalla tavallaan kiehtova yhdistelmä karkeaa runoilijaa, rujoa näkijää ja ilmihomoa. Wuxtry! huusi John Workman lehtipoikana Punainen Sulka-sarjan rags to riches poikakirjassa. Nykyisissä lehdissä ei ole etusivun uutisia, vaan kokosivun mainos. Tää sixkun ei ole enää lehtipoikia. Hoblassa toisella sivulla on myös mainos ja muutama värikoodattu klikkiozikko. Niitä ei voi ikävä kyllä klikata, tai voi mutta mitään ei tapahdu. On selattava asianomaiselle sivulle.
ellauri071.html on line 484: Nyt ollaan jo ihan loppukärhämissä. Dillinger on pynchonista joku vapaussankari, kai kun se ryösti pankkeja. Maxaa niille samalla mitalla. Se ammuttiin elokuvateatterin ovelle. "Elämän tarkoitus on omituinen kuolema." Nojju, sanois Pirkko tästä. Ehkä sinusta, ei minusta.
ellauri071.html on line 610: Jos lohtua kaipaatte, on vielä aikaa koskettaa lähimmäistä tai työntää käsi omien kylmien jalkojen väliin... Ja sitten William Pynchonin kirjottama virsi lopuxi:
ellauri072.html on line 43: Taavin niminovelli puhuu nimenomaan miehistä. Muissa novelleissa on naisiakin. Sen ihmiset on kyllä eri muotopuolia. Kirja on täynnä erilaisia narsisteja ja psykopaatteja. Se on kuin jonkinlainen ihmissudenpentujen käsikirja. Hupaisasti kyllä, nytkun mulla on yli 70 albumia ja lähes puolitoistasataa paasausta, monet jutut alkaa toistua. Onko ihmiselon koko ihanuus ja kurjuus jo vähintään kertaalleen mulla mukana? Esim. keski-iässä izemurhan tehneet epäonnistuneet narsistit (ks. Suikkasia ohessa), tai algolagniasta eli SM:stä innostuneet kuikelot (esim Swinburne, Pynchon ja nyt sitten Wallase).
ellauri072.html on line 568: No aina helpompilukuista kuin esim Pynchon, ja vähän aikuisempaa.
ellauri077.html on line 54: Onko Christoffer Bartlett¹ oikeassa että tää ei olekaan postmoderni romaani vaan merkkaa paluuta Dickensläisiin suuriin kertomuxiin? Tokkopa. Kyllä Wallu on aika keekoileva, ei tää mikään David Copperfield ole, vaan ihan vaan David Sikiö. Ei se mitenkään tee parastansa että lukija ymmärtäisi mitä se on ajamassa takaa. Aika postmodernia puun takaa tirkistelyä tääkin on, vaikka vähemmän kuin 2 muuta puurtamaani tiiliskiveä, Pynchon ja sen suomalainen coveri. Se on sentään kiva että Risto mätkii leffatuotantoa kunnon petkeleellä, navan alle napsuttelee suurella sukunuijalla kuin vaka vanha Wäinämöinen pani piika pikkaraista.
ellauri079.html on line 27:

Pynchon & Wallace

Uusipaavalniemi sanoo, että yksineläminen ei ole ollut oma valinta. – En ole oikein pystynyt vaikuttamaan siihen, miten elämä on kuljettanut. Olen kyllä miettinyt, eikö ole ollut aikaa ihmissuhteille. Satu Uusipaavalniemi sanoo, että on viihtynyt yksinään hyvin, mutta ikääntyminen on muuttanut ajatusmaailmaa. – Nyt kun ikää tulee, yksinäisyys nostaa enemmän päätään. Nuorempana sosiaalinen elämä oli vilkkaampaa. Nyt ei jaksa tai innostu lähtemään minnekään, ei edes taluttamaan tyhjää kaulapantaa.
ellauri341.html on line 177: Anschließend trat Becher als Konkurrent zu Adolf Eichmann, der bereits die Kontakte aufgebaut hatte, an das jüdische Hilfskomitee in Budapest heran. Heinrich Himmler schien zu diesem Zeitpunkt bereits Interesse daran zu haben, mit jüdischen Organisationen ins Geschäft zu kommen, um so später auch eine Position für Verhandlungen mit den Alliierten aufzubauen. Er bot an, für rund 10.000 LKWs und Winterausrüstung 1 Million Juden freizulassen. Als die Verhandlungen schließlich platzten, hatte Becher den direkten Auftrag von Himmler, weiter Ausschau nach Geschäften unter der Devise „Blut gegen Ware“ zu halten. So wurden im Dezember 1944 gegen Schmuck im Wert mehrerer Millionen Schweizer Franken 1.684 „Austauschjuden“ über eine Zwischenstation im KZ Bergen-Belsen mit Ausreise in die Schweiz freigekauft, 318 von ihnen kamen schon im August 1944, also kurz nach dem Attentat auf Hitler, in die Schweiz. Bei mehreren Treffen mit Saly Mayer, dem Vorsitzenden des Schweizerischen Israelitischen Gemeindebundes, wurde im Herbst 1944 die Freilassung dieser Häftlingsgruppe aus Bergen-Belsen verhandelt. Mittler war der Ungar Rudolf Kasztner. Becher wurde am 1. Januar 1945 zum SS-Standartenführer ernannt.
ellauri341.html on line 181: Im Mai 1945 wurde Kurt Becher durch die amerikanischen Militärbehörden in Nürnberg inhaftiert. Zwar wurde er bei den Nürnberger Prozessen als Zeuge vernommen, aber nicht persönlich angeklagt. Der Anklage entging Becher damals in erster Linie durch die Aussage Kasztners, seines Verhandlungspartners aus der Zeit in Budapest. Becher blieb in Deutschland von jeder weiteren Anklage verschont, sagte aber im Eichmann-Prozess vor dem Bremer Amtsgericht aus. Becher weigerte sich nach Israel zu kommen, da er fürchten musste, dort selbst als Kriegsverbrecher verhaftet zu werden.
ellauri345.html on line 71: Er selbst war da schon in den Fünfzig. Goethe umschwärmte sie in mehreren Sonetten (eine Gedichtart). Auch Goethes Figur Ottilie in den “Wahlverwandtschaften” trägt Züge von Minna Herzlieb. Ihre Ehe mit einem anderen verlief dann sehr glücklos und in Folge dessen fiel sie in „geistige Umnachtung“.
ellauri345.html on line 274: Stefan George galt als verschlossenes, eigenbrötlerisches Kind, das schon früh zur Selbstherrlichkeit neigte. Nebenbei lernte er selbstständig Italienisch, Hebräisch, Griechisch, Latein, Dänisch, Niederländisch, Polnisch, Englisch, Französisch und Norwegisch, um fremde Literaturen im Original lesen zu können. Seine Sprachbegabung veranlasste ihn auch, mehrere Geheimsprachen zu entwickeln. Eine davon behielt er bis zum Ende seines Lebens für persönliche Notizen bei; da jedoch alle entsprechenden Unterlagen nach seinem Tod vernichtet wurden, ist sie bis auf zwei Zeilen in einem Gedicht verloren und diese können auch nicht mehr entschlüsselt werden.
ellauri345.html on line 436: Rudolf Borchardt wurde als zweites Kind des ursprünglich jüdischen, 1864 evangelisch getauften Kaufmanns Robert Borchardt (1848–1908) und seiner ebenfalls konvertierten Frau Rosalie, geb. Bernstein (1854–1943), geboren. Er verbrachte die ersten fünf Lebensjahre in Moskau und zog 1892 mit seiner Familie nach Berlin. Da er im Gymnasium diskriminiert wurde, gab die Familie ihn in die Obhut des Gymnasialprofessors Friedrich Wittu, der ihn den an den Königlichen Gymnasien zunächst in Marienburg und später in Wesel am Niederrhein in den Traditionen evangelischen Lebens und der „Treue gegen den König“ erzog. Schon in dieser Zeit prägte ihn die Lektüre der Schriften Herders. 1895 machte er am Königlichen Gymnasium zu Wesel sein Abitur und begann im selben Jahr in Berlin ein Studium in Theologie, später studierte er klassische Philologie und Archäologie. Diese Studien setzte er 1896 in Bonn und Göttingen fort und studierte daneben noch Germanistik und Ägyptologie.
ellauri360.html on line 283: Thomas Pynchon : Gravity's Rainbow
ellauri378.html on line 47: Tähän kansioon on kerätty vaikutelmia Markus Leikolan loppumattomasta kompendiumista, jossa olen hikisesti päässyt ehkä ekan kolmannexen läpitte. Sen varsinainen heikkous lukuromaanina on, ettei siinä ole yhtään sympaattista samastuttavaa, ei edes Hesus-apina herätä positiivisia mielikuvia. Se on samanlainen hakukonesuollos kuin Pynchonin, Foster Wallacen ja Yli-Juotikkaan tiilet sekä tämän paasaajan aivan eeppinen runous. Toisesta päästä mäystettyä ja toisesta paskannettua puolisulanutta löllöä.
ellauri390.html on line 704: Werbeleute wissen schon seit langem, dass man man Menschen dazu motivieren kann, bestimmte Dinge zu kaufen, wenn man ihre Wünsche und Ängste gezielt anspricht. Wenn es gelingt, bestimmte Ängste oder Sehnsüchte von Menschen wecken, kann man sie dazu bringen, bestimmte Produkte zu kaufen oder spezielle Dienstleistungen in Anspruch zu nehmen.
ellauri390.html on line 714: Entä sitten kuolema? "Man kann nicht vor den Tod Angst haben wenn man schon alles macht was man will." Warum denn nicht? Sterben ist wahrscheinlicht nicht eins von diesen tollen Dingen, und nachher kann man nicht mehr etwas tun. Starr und kalt herumliegen ist nicht speziell toll, oder?
xxx/ellauri057.html on line 921: C'est lors d'un séjour à New York en novembre 1945 qu'il engage en qualité de secrétaire bilingue Denise Ouimet, qu'il épousera le 22 juin 1950 à Reno dans le Nevada (ville réputée pour ses procédures de mariage et de divorce rapide), un jour après avoir obtenu le divorce avec Régine Renchon.
xxx/ellauri068.html on line 111: Mulla on Borat-uikkarit joita en ole saanut käyttää kertaakaan. Ostin ne Bostonissa 2007 jonkun paikallisen Mallin uimahousuliikkestä. Kun pyysin Borat uikkareita kaupan neitoset menivät takahuoneeseen nauramaan. Amerikkalaista kälyä Jill Aldenia (juu, samoja Aldeneita jotka kirjoittivat alle izenäisyysjulistuxen ja varmaan tuli samalla laivalla briteistä kuin Pynchonit ja Breckenridget) ei Borat yhtään naurattanut, koska se teki pilkkaa amerikkalaisista arvoista. Kuten että supermarketissa on useita hyllyjä pelkkää juustoa. Is this cheese? No Pynchonit sai vaan mitä ansaizi, tehtyään magnum opuxessa pilkkaa Kazakhstanin runoilijoista ja potassiumvaroista.
xxx/ellauri068.html on line 159: Borat-filmien juoniselostus on aitoa Pynchonia. Jenkkiteinit (noin 50% kansasta vaikkei iän puolesta) jotenkin tykkää just tälläsestä silpusta. Kai sixku niillä ei ole mitään omaa kulttuuria, ne sit approprioi sitä kaikkialta maapallolta. Sellasta sekatavaraa. Sekatavara on sievennetty nimi, ennen se oli siirtomaatavara.
xxx/ellauri068.html on line 174: Ihan kohta on 50% läpitte. Ruojan kiitos... Sivu 495 - jee nyt ollaan voiton puolella! Ja hakemistossa on yli 1400 stykeä - nyt on lopultakin lyöty Immi Hellénin enkka Pynchonin synnyinvuodelta 1937.
xxx/ellauri068.html on line 187: "My own favourite tribute to Borges comes in Thomas Pynchon’s Gravity’s Rainbow in which a group of Argentinian exiles, led by the adventurer Squalidozzi, and at large in Europe during World War Two, hijack a German submarine. Improbably, they are accompanied by the glamorous Graciela Imago Portales – a ‘particular friend’ of the Buenos Aires literati – to whom ‘Borges is said to have a dedicated a poem’. Two lines are cited: “El laberinto de tu incertidumbre / Me trama con la disquietante luna . . .” Of course, the quotation has puzzled scholars, as it is neatly consistent with the rhythms and motifs of Borges’ earlier work, and yet nowhere to be found in his oeuvre. It would no doubt have delighted Borges, the more so since Pynchon made it up."
xxx/ellauri068.html on line 189: Tähänkin väärennyxeen on painovirhepaholainen saanut näppinsä. Ilmeisesti syyllinen on tällä kertaa suomalainen oikolukija. Pynchonin feikkiborgesrunon suomennos olis kai "Epävarmuutesi sokkelo / punoo mut ja levottomuutta herättävän kuun . . .". Disquietante on anglismi, espanjan sana on inquietante. Sekin väärin siis. Vitun diletantti.
xxx/ellauri068.html on line 201: Borgesilla oli ehkä jotain jutkusukulaisia. Jerusalem-palkintokin kosahti. Hitleristä ja nazeista se ei tykännyt. Sillä oli kosolti vaihtoehtoisia tosioita joihin Pynchon ja muut postmodernistit on niin ihastuneet, plus määrättömästi noita sokkeloita. Kyllähän niitä on kiva tehdä Hoblan lastensivuilla, mutta too much is too much, kuten Pirkko sanoisi.
xxx/ellauri068.html on line 205: Täähän kuulosta taas Pynchonilta, ja ikävä kyllä myös Jari Pervolta.
xxx/ellauri068.html on line 278: In Thomas Pynchon's novel Gravity's Rainbow, a group of Argentine anarchists led by Francisco Squalidozzi collaborate with a German filmmaker, Gerhardt von Göll, to create a film version of Martín Fierro.
xxx/ellauri068.html on line 354: Mutta hulluxi se menee, kun nähdään näitä merkkejä ja tarkoituxia ihan joka paikassa. Niinkuin symbolistit sun muut mystikot, joista Pynchon mainizee tässä yhteydessä kolme saxalaista hörhöä: Herman Hesse, Stefan George, ja joku Richard Wilhelm. Kaxi ensin mainittua on tullut vastaan aiemmissa paasauxissa, mutta kekäs se on tää Richard Wilhelm? Nimi ei soita kelloa.
xxx/ellauri068.html on line 394: Die Eingängigkeit der Refrainzeile forderte schon bald zu Parodie und Travestie heraus; so erhielt z. B. 1927 ein Stummfilm „Wochenendzauber“ den Unter-Titel „Ich hab mein Herz in Kritzendorf verloren“; zwei Jahre später trug ein anderer den Titel „Ich hab mein Herz im Autobus verloren“.
xxx/ellauri068.html on line 406: Pynchonin sachsa on aivan helevetin huonoa, vilisee kuuden pisteen virheitä varsinkin sanajärjestyxissä. Uhri tyhjiöön, sanoo uhriutuva tyhjäpää. Sehr ins Vakuum mit dir. (S. 536.) Tomin tähtimerkki on Pluto, lähellä Rooneyn Mikkiä. Pluto olet oikea Pelle! Propellipäinen Pelle Peloton. Ajaa yxipyöräisellä Långbenin muovipilleistä rakennettu fågelhus päässä ja lyö sitä suurella sukunuijalla saadaxeen vielä yhden idean. Fickt nicht mit derm Raketenmenschen! Tomi tais nukahdella sachsantunnilla. Tai sillä ei ollut niitä ollenkaan. Ei noi anglosaxit osaa mitään muuta kuin enkkua.
xxx/ellauri068.html on line 411: Biblioklepti alla suomennettuna on vain yxi ziljoonista Pynchon-fanisivuista.
xxx/ellauri068.html on line 491: Noh. Okei. Se joka tästä episodista käy erittäin selväxi on että Nipistyspää on insestistä kiinnostunut pedofiili, kaapissa tai ei. Isällinen aura uppoaa tyttärelliseen vakoon. Tässä pääasia, nazihömpötys on vaan kulissia. Onnex Pynchonilla ei ole tytärtä. Poika on sentään immuuni munamyrkytyxeltä. Vai mitä? LOL. "Shlotrop tietää olevansa vähän liiankin perso näteille pikkutytöille. Bianca on tyrmäävä kaunotar, 11-12 -vuotias. Slohtrop on tukehtua erektioonsa." (s. 598)
xxx/ellauri068.html on line 510: Sodat on tiimielukoinnin korkeata veisua. Ne jotka niistä kuumuu on huippuluokan paranoideja. Me ja Ne kirjoitettuna kapitaaleilla. Pynchon on luotettava muovimies auraamassa tyttärensä vakoa. Jyrää sitä sen zorrolla. Paizi ei sillä ole sellaista. Se on kaikki vaan toiveajattelua. Niinkuin sen koko tuotanto. Sovitustyötä maxusta. Salainen agentti 5nollaa ja 12. Mies jonka penis on lerppuva. Luhikyrpä. Lurbaano. Tässä se just on:
xxx/ellauri075.html on line 440: Wallu ei ole mielestään Pynchonesque. Eise olekaan ihan niin ikävystyttävä. DeLillo on (tai oli) sen roolimalli. Sekin oli musta hiukan ällöttävä.
xxx/ellauri075.html on line 551: Pynchonin pääepiteetti oli ällöttävä. Se on hyvin tavallinen vaikutelma postmoderneissa ja mixei moderneissakin jenkeissä. Jenkit on ällöjä. Inhottava yhdistelmä yritteliäisyyttä ja izekeskeisyyttä, charitya ja röyhkeyttä, sentimentaalista izesääliä. Ja jenkkikamoja, urheilua ja mömmöjä. Jockstrappeja ja muovipulloja, roskaisia katuja joiden varsilla on sähköpylväitä ja pieniä hökkelinnäköisiä taloja.
xxx/ellauri085.html on line 612: Kuitin sijasta voi todeta Seijan sanoin että Wallace on hulvaton (vaikkei sunkaan vulvaton, oman todistuxensa nojalla). Se on paikoin hervottoman hauskakin, mitä samaa ei voinut sanoa Pynchonista, joka oli pelkkää lätinää ja läppätikkua. Se on paikoin erittäinkin hyvä kirjoittaja, vaikkei kummonenkaan kirjailija. Kirjan pointissa ei ollut päätä eikä häntää. Sensijaan kerta kaikkiaan loputonta läppää. Rajatonta leikinlaskua sentimentaalisuuden puolesta, sen kustannuxella. Vaikka se ize ajatteli varmaan just vastoinpäin. Mutta riemua ei siinä ole nimexikään, siinä Hotakainen kyllä laittoi käden kakkaan.¹ Hamnetista on lisää paasausta albumissa 61.
xxx/ellauri086.html on line 64: Pieru exyxissä. Se joka pieraisi viimexi oli Wagenknecht. Nuorena Wallu oli Pynchon fäni. Onnexi se meni ohize. Oli tää sentään sitä parempi.
xxx/ellauri086.html on line 591: Tässä pitkäveteisessä paasauxessa on "alphabet soup" aiheisia vanhoja amer. meemejä. Alphabet on Googlen kauppanimi, aiheeseen sopivasti. Näitä meemejä on "Scarlet letter", "Purloined letter" ja monen monta muuta, kuten French letter joka esiintyy Pynchonin tiiliskivessä, jopa Open Letter To My Future Self:
xxx/ellauri086.html on line 698: He was born in 1804 in Salem, Massachusetts, to Nathaniel Hathorne and the former Elizabeth Clarke Manning. His ancestors include John Hathorne, the only judge from the Salem witch trials who never repented his involvement. Paskiaisten sukua kuten Pynchonkin.
xxx/ellauri091.html on line 453: BD står för bindning och disciplin. Paul Bourgets bok hette Disciplin. Nej Discipel, förlåt. Men idén var den samma. I Swinburnes tid hette det algolagnia. Vidare litterära sadomasokister (förutom markisen själv) var Arabian Lawrence, Oberon (i Shakespeares komedi), Weininger, Pynchon, och Wallace, för att nämna bara några få. Vad är det med SM som attraherar författare? Eller vad är det med fiktion som attraherar sadomasokister?
xxx/ellauri104.html on line 556: chondriasis" title="Hypochondriasis">Hypochondriasis
xxx/ellauri122.html on line 924: Alongside works by Kurt Vonnegut and Thomas Pynchon, Catch-22 opened the floodgates for a wave of crazy American fiction. The reviews of the book range from very positive to very negative. Although the novel won no awards upon release, it has remained in print and is seen as one of the most significant American novels of the 20th century. The novel examines the absurdity of war and military life through the experiences of Yossarian and his cohorts, who attempt to maintain their sanity while fulfilling their service requirements so that they may return home.
xxx/ellauri123.html on line 1121: course from Nabokov. (So did Pynchon tho he cut the class, understanding nothing from Vladi's thick Russki accent. Vladi did not remember Tom's protruding incisors, distracted by the attending Lolitas. Vera recalled Tom's appalling hand.) His education
xxx/ellauri128.html on line 118: Bosshart verfasste Erzählungen und einen Roman, deren Helden vom Lande stammen, wie der Autor selbst. Er zählte schon bald zu den bekanntesten Vertretern der damals im deutschen Sprachraum sehr beliebten Schweizer Heimatliteratur.
xxx/ellauri129.html on line 82: introvertierte Intuition kommt bei Menschen vor, die sich für die Hintergrundvorgänge des Bewusstseins interessieren. Nicht selten sind sie mystische Träumer oder Seher einerseits, Phantasten und Künstler andererseits. Sie versuchen ihre Visionen in ihr eigenes Leben zu integrieren. Im Falle einer Neurose neigen sie zur Zwangsneurose mit hypochondrischem Erscheinungsbild.
xxx/ellauri129.html on line 684: Derrière la haie aux cochons, Pensasaidan takana takaapäin,
xxx/ellauri130.html on line 615: Von 1857 bis 1860 war Georg Sauerwein ihr Hauslehrer, mit dem sie bis zu dessen Tod Briefkontakt hielt. In diese Zeit geht ihr Pseudonym Carmen Sylva zurück (Sauerwein nannte sich Sylvaticus). Schon als junges Mädchen schrieb sie kleine Gedichte. Zuweilen äußerte sie den Wunsch, Lehrerin zu werden, was aber für sie damals nicht standesgemäß war. Ihre Eltern jedoch förderten ihre Begeisterung für Musik, sodass sie sogar von Clara Schumann, die im Schloss der Eltern ein Konzert gab, Klavierstunden erhielt. Nicht ganz dasselbe, aber schon etwas.
xxx/ellauri136.html on line 703: na, ihr wisst ja schon...
xxx/ellauri157.html on line 483: Buberin dialogifilosofiaan sisältyy ajatus, jonka mukaan Minä-Sinä-suhde on Minä-Se-suhdetta ja jopa minuuttakin perustavampi. Tullaxeen Minäksi ihminen tarvitsee Sinää. Tai paremminkin, Sini ja Mini tarvitaan että saadaan Se. Minän kehittymisen lähtökohtana on tietynlainen alkuyhteys, ”luonnonmukainen liittyneisyys”, äidin yhteys isään, lapsen yhteys äitiinsä tai ”primitiivin” yhteys luontoon. Lapsen minuus syntyy yhteystapahtumien kadotessa ja syntyessä uudelleen: tapahtuman vakioina pysyvä osa abstrahoituu minäksi. Minän irrottautuminen alkuperäisestä yhteydestä mahdollistaa Minä-Se-suhteen synnyn. Joo tätähän virttä oli sillä yhdellä sakemannilla, annas nyt... joo Martin Altmeyerilla, joka sai sen Winnicottilta, joka sai sen Melanie Kleinilta, joka oli Freudin tyttären pahin competition Lontoossa. Mutta "they did not know about each other. Mrs. Winnicott wrote me that Don never, as far as she knew, read Buber. Buber may not even have heard of Winnicott." Mutta molemmat ovat rapsodisia ja aforistisia, varoo seskvipedaalisia sanoja ja silti hurjan innostavia (joillekuille ainakin). Ei ne olleet anarkisteja vaikka joskus siltä näytti. (Nää on yhden Ernst Tichon paperista löytyneitä mututuntumia.) No Rogersista Buber oli kyllä kuullut, ne oli jopa ottaneet keskenään jotain murteellista dialogia Mordechain USA:n reissuilla.
xxx/ellauri157.html on line 575: Die erste Psychoanalytikerin, die versuchte, Buber die Psychoanalyse näher zu bringen, war Lou Andreas-Salomé (1861–1937). Wie wir schon wisssen, war sie mit Nietzsche und Rilke eng beschäftigt, kein Wunder dass sie sich um Bubers tolle Liebestheorien interessierte.
xxx/ellauri176.html on line 525: Pissa-kakkahuumorin ystävät ovat selviä anaalicaseja. Samoin sellaiset jotka on koko ajan pyyhkimässä paikkoja, ylistävät pyhyyttä ja puhtautta ja puhuvat ällöten saastasta. Ezimättä tulee mieleen Raamattu, Rabelais, Roth, Pynchon, Foster Wallace ja Sujata Massey. Tämmöiset on yleensä myös sadisteja.
xxx/ellauri176.html on line 568: Pynchon****
xxx/ellauri177.html on line 265: Il ne savait pas. Il la regardait, lui prenait les coudes s'en allant à califourchon. Un instant, il la saisit par les cheveux, ce qui la fit crier. Puis, lorsqu'elle fut de nouveau debout, il s'enfonça la face dans l'herbe qui avait gardé la tiédeur de son corps avec le flair d'un jeune chien.
xxx/ellauri178.html on line 86: Ei yllätä että anaalimies laukoo heti kirjan aluxi Pynchonmaisia kakkavizejä.
xxx/ellauri178.html on line 138: While she wrote that the 1,096-page epic cemented Foster-Wallace as “one of the big talents of his generation, a writer of virtuosic talents who can seemingly do anything”, she also quoted Henry James in calling Jest a “loose, baggy monster”, adding that it read like a “vast, encyclopedic compendium of whatever seems to have crossed Mr Wallace’s mind”. In his 2012 biography of the late Foster-Wallace, DT Max wrote that the writer “told a friend he hid in his room for two days and cried after reading yet another paragraph of Rei devoted to parallels between his first book and Pynchon’s most popular novel”.
xxx/ellauri239.html on line 379: Tuotantokausia oli kokonaista 11 vuosina 2010-2022. The Walking Dead takes place after the onset of a worldwide zombie apocalypse. The zombies, referred to as "walkers", shamble towards living humans and other creatures to eat them, saying "brains... brains... " They are attracted to noise, such as gunshots, and to bad smells, such as humans. Sankari on seriffi, jonka vaimo on lori. Lori on hässinyt Shanea jonka seriffi joutuu sixi tappamaan izepuolustuxexi. Non-zombieista tulee myös kannibaaleja. Jeesus käy kauppaa Hilltop Marketissa. Seriffin porukat kuitenkin listii vapahtajat ja raadonsyöjät. Paha nainen Alfasusi tekee pahoja. Paha kuvernööri Pamela koittaa uhrata rotinkaiset. Joku Daryl lähtee ezimään seriffiä ja sen uutta panopuuta Michonnea, joka on nykerönenäinen neekerinaaras jolla on katana. Siihen sarja päättyy. Selmalla on työpöydällä arvokas (lue kallis) Michonnefiguuri.
xxx/ellauri239.html on line 381: chonne.jpg/revision/latest/scale-to-width-down/2000?cb=20140321204106" height="200px" />
xxx/ellauri239.html on line 383: