ellauri030.html on line 529: Sun oma tahto nimittäin, tat twam asi. Siltähän tää vähän on vähän kuulostanutkin, tosi psykopaatilta. Hegeleistä se ei tykännyt (muista tyhjät salit). Se haukku Hegelin ja samantien Schellingin, Fichten ja Schleiermacherin.
ellauri037.html on line 573: Äiti alkoi kirjottaa menestysromaaneja kun Arttu lähti Berliiniin. Arttu kuunteli Berliinissä Fichteä mut heti tuli riitoja, ja Fichten luennot oli tylsiä ja vaikeetajusia. Sitähän ei voi Sopesta sanoa, se menee kansaan kuin häkä, ja se mitä ei ymmärrä, kuulostaa kuitenkin kohtalokkaaan hienolta. Ei se pitänyt Schleiermacheristakaan, se oli liian jumalinen. Sope suuntas kohti ateismia. Sope luki Platon, Kantin ja Fichten lisäxi tiedelehteä ja Schellingiä, Friesiä (?), Jacobia, Baconia ja Lockea. Sivuaineina oli filologiaa (se harrasti kökköä etymologiaa vielä seniilinä) ja luonnontiedettä.
ellauri260.html on line 78: "Der Personalismusta" käytti ensimmäisen kerran F. D. E. Schleiermacher (1768–1834) kirjassaan Über die Religion vuonna 1799. Amos Bronson Alcott, paljon tunnetumman Louisa M. Alcottin isä, Emersonin tuillaeläjä, näyttää olleen ensimmäinen amerikkalainen, joka käytti termiä ja kutsui sitä vuoden 1863 esseessä "opiksi, jonka mukaan maailman perimmäinen todellisuus on jumalallinen henkilö, joka ylläpitää maailmankaikkeutta jatkuvalla luovan tahdon teolla". Termin "amerikkalainen personalismi" loi Walt Whitman (1819–1892) esseessään "Personalism", joka julkaistiin The Galaxy -lehdessä toukokuussa 1868. Wilt Whatmanilla oli paljon omakohtaista kokemusta perseistä. Vuonna 1903 Charles Renouvier julkaisi teoksen Le Personnalisme, joka toi sanan myös ranskaksi. Sana "personalismi" ilmestyi ensimmäisen kerran tietosanakirjana Hastingsin uskonnon ja etiikan tietosanakirjan IX osassa vuonna 1915 Ralph T. Flewellingin artikkelissa.
ellauri285.html on line 325: Vaikutusvaltainen Platonin kääntäjä Friedrich Schleiermacher ei arvostanut tätä vuoropuhelua. Hän piti sitä "erittäin huonona teoksena Lachesin ja Charmidesin verrattuna". Olof Gigon arvioi sitä myös huonosti 1900-luvulla. Hän koki, että dialogi nojautui liian voimakkaasti sanapeleihin ja semantiikkaan.
ellauri345.html on line 645: Viimeisen kruunupään sukulaisemme Kuningas Kustaa IV Adolfin saatua potkut Ernst jätti turvapaikkansa vuonna 1809 ja palasi laittomasti Saksaan. Ensin hän saapui Königsbergiin paroni von Steinin kanssa, missä hän aloitti suhteen naimisissa olevaan Johanna Motherbyyn, jonka "ystävänä ja uskottuna" hän pysyi koko elämänsä ajan, vaikka naikin 1817 Schleiermacherin väkäleukaisen sisaren. Vaimo 1 Rügenissä oli kuollut lapsivuoteeseen, esikoisen Ernst nähtävästi jätti tuuliajolle. Vuonna 1834 hänen nuorin poikansa "Wilibald" hukkui Reiniin.
ellauri408.html on line 128: Hullu pakanamaan pietisti Hölderlin meni halpaan että mäjähti. Hölderlinille Rousseau on nero, yksinäinen näkijä ja siten hänen omien tunteidensa ajoneuvo, melkein vain toinen nimi Hölderlinille. Sarja jatkuu Heideggerissä jolle Hölderlin oli vastaavasti Heidegger valepuvussa. Hölmö Hölderlin ajatteli runoilijan olevan jotain hirmu hienoa, ylipappi ihmiskunnan yliopettaja. Friedrich Schlegel kannatti "taidetta uutena uskonnona", kun taas Friedrich Schleiermacher kehitti näkemyksen uskonnosta syvästi esteettisenä kokemuksena.
xxx/ellauri084.html on line 596: Wallun iskähaikara muka inhos Bazinia. Wallu ize varmaan peukutti sitä, vaikka se oli kommunisti sodan aikana. Kuoli onnex leukemiaan 40-vuotiaana. Se kannatti jollain lailla Schleiermacherin 1799 keximää personalismia, jonka mukaan henkilöt on tärkeempiä kuin koko muu maapallo ja maailmankaikkeus yhteensä. Se on yxi idealismin muoto muiden joukossa, eli sielu on taas kaikki kaikessa. Sitä varmaan Wallukin meinaa tässä liputtaa. Personalisteja oli kirkonmies- ja huuhaafilosofijoukossa sekä Bostonissa että Calisotassa. Onko Schleiermacherista, tosta tomppelista pyllyverhontekijästä paasattu jo aiemmin? Ilmeisesti ei.
xxx/ellauri084.html on line 601: Friedrich Daniel Ernst Schleiermacher ([ˈfʁiːdʁɪç ˈʃlaɪɐˌmaχɐ]) November 21, 1768 – February 12, 1834) oli saksalainen reformistiteologi, filosofi ja raamatuntutkija joka koitti huonolla menestyxellä limittää valistuxen kritiikin ja perinteisen protestanttikristillisyyden.
xxx/ellauri084.html on line 603: Iskä Gottlieb ja isoiskä Daniel Pyllyverhoilija oli puoliepäilyttäviä pastoreita jossain harppisakuissa. Ei siis ihme että Friedrich läxi teit isäin astumaan. Kohtalokkaasti se jätti vanhan testamentin kielet väliin ja keskittyi vaan uuteen. Sixi se alkoi sotkea kristinuskon soppaan Plaattoa ja myöhemmin Kanttia ja Jacobia ja vielä myöhemmin vielä Spinozaa. Friedrichille ei pietismi riittänyt, vaan se halus järkeillä. Siitä ehti tulla aika skeptikko. Oli vuoronperään professori Hallessa ja pastorina tuppukylissä. Pyllyverhoilija juuniorin paras kaveri oli Aku Schlegel, joka on ohimennen mainittu Puckin ja Oberonin diggaajana. Schlegel ja Schleiermacher oli parantumattomia romantikkoja. Vaikka pyllyverhomies ei ollut vakuuttunut Jee-suxen jumaluudesta, se jaxoi kuitenkin peukuttaa sielun kuolemattomuutta ja muuta siihen liittyvää perusmystikkaa. Sen jutut oli sekametelisoppa ateismia, pietismiä ja Spinozaa. Sen ura lähti heittelehtimään Napsun jälkeisen kurinpalautuxen aikana, sen edustamasta liberaaliteologiasta ei oltu innoissaan johtoportaassa.
xxx/ellauri084.html on line 610: Schleiermacherin aikana kristianismia halvexittiin koska se oli aikaansaanut 30-vuotisen sodan :). Kierkegaard tulee myöhemmin Kantin jälkeen :D. (Hizi amerikkalaiset on sitten tietämättömiä! Schleiermacherin ajan sodat oli napoleonisia, Kant pyllisteli 40v ennen Schleiermacheria, ja Kierkegaard lähinnä hammasteli Hegeliä ja sitten Schopenhaueria. Kazoisitte Wikipediasta edes vittu niinkun mä!)
xxx/ellauri128.html on line 202: Ausschlaggebend war die Vereinigung von Menschen unterschiedlicher Stände und Berufe, religiöser oder politischer Orientierung zu Gesprächen: Dichter, Naturforscher, Politiker, Schauspieler/-innen, Aristokraten und Reisende kamen zusammen. Die Nähe des Theaters, der Börse und der Französischen Gemeinde sorgte für Vielfalt. Mitunter wurde, wie im Elternhaus der Henriette Solmar (einer Cousine Rahel Varnhagens), mit Rücksicht auf Besucher aus fremden Ländern französisch gesprochen. Berühmte Gäste in dieser ersten Phase waren Jean Paul, Ludwig Tieck, Friedrich von Gentz, Ernst von Pfuel, Friedrich Schlegel, Wilhelm und Alexander von Humboldt, Friedrich de la Motte Fouqué, Prinz Louis Ferdinand und dessen Geliebte Pauline Wiesel. Allerdings gibt es nur wenige zeitgenössische Quellen und gar keine zeitgenössischen Bilder dieser Geselligkeiten. Es wurden nicht nur Prominente eingeladen, sondern auch viele Personen, die kaum Spuren hinterlassen haben. Fanny Lewald (die Rahel Varnhagen nicht mehr kennengelernt hat) gibt allerdings zu bedenken: „Man hört die Namen Humboldt, Rahel Levin, Schleiermacher, Varnhagen und Schlegel, und denkt an das, was sie geworden, und vergißt, daß die Humboldt’s ihrer Zeit nur zwei junge Edelleute, daß Rahel Levin ein lebhaftes Judenmädchen, Schleiermacher ein unbekannter Geistlicher, Varnhagen ein junger Praktikant der Medizin, die Schlegel ein paar ziemlich leichtsinnige junge Journalisten gewesen sind“.
xxx/ellauri363.html on line 130: Hän arvosteli perinteistä saksalaisten humanistien "elämä ja teos-" lähestymistapaa, missä saadaan yhteys kirjoittajan ajatuksiin, jotka johtivat tekstin luomiseen (Schleiermacher), tai tilanteeseen, joka johti ko. ilmaisuun (Dilthey).
xxx/ellauri363.html on line 717: Saksalainen filosofi Wilhelm Dilthey (1833–1911) on yksi modernin tai ainakin filosofisen hermeneutiikan perustajista. Hän on tärkeä välittäjä siinä henkitieteiden tiedollista perustaa tutkivassa filosofian traditiossa, jonka ensimmäisiä edustajia olivat Friedrich Schleiermacher (1768–1834) ja Johann Gustav Droysen (1808–1884), ja jota Filthy Diltheyn jälkeen 1900-luvulla kehittivät edelleen Martin "nazi" Heidegger (1889–1976), Hans-Georg "humanisti vastoin isän toiveita" Gadamer (1900–2002) ja Paul "ranu" Ricoeur (1913–2005). Dilthey kutsui filosofista projektiaan terveen järjen kritiikiksi. Hän katsoi, että Immanuel Kantin kriittinen filosofia (ks. "Kant: Puhtaan järjen kritiikki") ei antanut vastausta historiallisten tieteiden tiedollisiin ongelmiin, ja halusi siksi täydentää Kantin filosofiaa erityisesti kokemuksen transvestiittisten ehtojen osalta.
xxx/ellauri363.html on line 721: Dilthey syntyi Biebrichissä lähellä Mainzia pappisperheeseen, jossa harrastettiin paljon kulttuuria, erityisesti kirkkomusiikkia ja suositeltavaa kirjallisuutta. Teologian opinnot eivät kuitenkaan tyydyttäneet Diltheyta, ja hän vaihtoi ne filosofiaan Berliinin yliopistossa. Dilthey väitteli tohtoriksi Berliinissä 1864. Historialliset opinnot ja filosofia vieraannuttivat hänet uskonnosta. Äidilleen hän kirjoitti, että häntä riivasi tiedonjano, jota papan uskonto ei voi tyydyttää. Hänen kiinnostuksensa uskontoa kohtaan kuitenkin säilyi läpi elämän, samoin kuin jonkinlainen romantikoilta omaksuttu pantyhose maailmankatsomus. Hänen lukeneisuutensa määrä oli miltei käsittämätön, tosin ei se lukemastaan paljon muistanut. Hän kirjoitti paasauxia filosofian historiasta Spinozasta Wolffiin ja Kantiin, Schellingistä Comteen ja Schopenhaueriin, Schleiermacherista Nietzscheen. Multa puuttuu vielä muutama, ainakin Wolff ja Comte. Baselissa (eräänlainen Kouvola) hän kirjoitti suurtyötään Schleiermacherin elämäkertaa sekä tärkeitä tekeleitä kuten Goethe und die dichterische Phantasie ja merkittävään kulttuurifilosofiseen esseekokoelmaansa Das Erlebnis und die Dichtung.
14