ellauri037.html on line 492: Paremmin kuin Schillerin hyvin mietitty, antiteesin ja kontrastin avulla vaikuttava runo, Arvoisat daamit, tiivistää ainaskin mun mielestäni seuraavat Jouyn harvat sanat paremmin naisten ansaizeman pikku kiitoxen: Ilman naisia, meidän ihmisten elämän alku olis avuton, keskikohta viihteetön, ja loppu lohduton. Ihmisen 2. paras ystävä on nainen (otapa namupala Atman, hyvä koira.)
ellauri046.html on line 862: oli runoileva leipäpappi Stuttgartista 1804-1875. Nuorena diggas vanhaa hullua Hölderliniä ja jotain Krüdicken piikaa. Hautas äitinsä Schillerin äidin unohtuneen haudan viereen. Sit siitä tuli kirjallisuuden proffa Stuttgartiin, kunniatohtori ja se sai palkintoja. Nai jälkeenjääneen katolisen tytön jonka kanssa sai 2 tytärtä. Tää oli sukulaisille ainainen kivi kengässä. Vaimkon kanssa tuli lopulta känää tyttären sulhasesta ja asumusero. Sopu tehtiin kuolinvuoteella.
ellauri047.html on line 105: Goetheista Christiane oli se jolla oli housut jalassa. Kun Napsun sotilaat tuli Goetheille rähisemään, Woku ihan "kivettyi", ja se oli Christiane joka heitti retkut pihalle. Kiitoxexi Woku "sinetöi" 18-vuotisen leipäsusisuhteensa ja nai seuraavalla viikolla Christianen kirkossa 1806. Niille syntyi paljon lapsia, joista vaan esikoinen August eli aikuisex, tosin tavixex. Sillä ei ole edes enkunkielistä Wikipedia-sivua. Saxalaiselta sivulta käy ilmi millasta oli olla neron varjossa. Aku alko dokata. Sillä välin Roopella oli sen 7 eri hania samaan aikaan kun Christiane piti kotia. Se kirjoitti: "Pidän kovasti pojista, mutta tytöt on vielä kivempia. Jos kyllästyn tyttöön tyttönä, se voi toimia mulle myös poikana." Elämä on etupäässä kivaa, mutta menettelee se takapäässäkin. Schillerin kuolemasta toipuaxeen 58v vanha sika vikitteli jo 1807 18-vuotiasta Minna Herzlieb orpoa, joka esiintyy Goethen viimeisessä romskussa Vaaliheimolaiset Ottilian nimellä.
ellauri145.html on line 154: Christian Dietrich Grabbe (1801–1836) oli saksalainen näytelmäkirjailija. Hän kirjoitti useita näytelmiä, joiden vahvin puoli ei ole esitettävyys mutta joissa ilmenevä luonteenerittely on usein nerokas, joskin toisinaan erikoinen ja keinotekoinen. Hänen draamansa Herzog Theodor von Gothland on osaksi mauton, mutta osaxi suurisuuntainen ja syväajatuksinen. Hänen muista draamateoksistaan ovat huomattavia Don Juan und Faust (1829), Kaiser Friedrich Barbarossa (1829), Kaiser Heinrich VI (1830), Napoleon oder die hundert Tage (1831), Hannibal (1835) ja Die Hermansschlacht (julk. 1838). Monet arvostelijat pitivät aikoinaan Grabbea Heinrich von Kleistin rinnalla Friedrich Schillerin jälkeen Saksan suurimpana draamaerona. Minnes unohtui Scherz, Satire, Ironie und tiefere Bedeutung. Lustspiel, geschrieben 1822, Änderungen bis 1827. Uraufführung München 1907, jota suizuttavat Aarne sekä Antero? Vähän tuntuu siltä että Anterolle ja sen mielirunoilijoille olis kaikille pitänyt jakaa kirja "Be Your Own Best Friend". Grabbessa lisää ensi numerossa, jossa Grabbe ja Klopstock razastavat Vormärzin kuuman taivaan alla, te mukana!
ellauri264.html on line 102: Hertz Dovid Grein tunsi pappenheimiläisensä nykkiläiset kuten Schillerin Wallenstein. (kz alla). Suomenruåzalaiset vainoavat susia. Keskieurooppalaisissa skoudesarjoissa ne ovat myönteisiä fantasiaeläimiä, jotka avustavat poliiseja detektiohommissa.
ellauri345.html on line 77: Kuoleman pelko, joka sisältää kaikki muutkin, on äänekkäin. Sillä se on se, mikä eniten uhkaa luonnollisen elämän muodotonta panarkiaa, joka muodostaa myytin kiertoradan. Runoilijan vastenmielisyydellä kuolemaa ja kaikkea sitä merkitsevää kohtaan on äärimmäisen taikauskon piirteitä. Sekin on hyvin narsistista, cf. Saul Belov. Tiedetään, ettei kukaan koskaan saanut puhua hänen kanssaan kuolemista; vähemmän tiedetään, ettei hän koskaan mennyt vaimonsa kuolinvuoteelle. Hänen kirjeensä ilmaisevat saman tunteen oman poikansa kuolemaa kohtaan. Mikään ei ole merkittävämpää kuin kirje, jossa hän raportoi Zelternille tämän menetyksen ja hänen todella demoninen loppukaavansa: "Ja niin, yli haudan, eteenpäin!" Myös hänen elämänsä viimeisten vuosikymmenten ennennäkemätön itsekultti juurtui häneen. "Totuus ja taru", "Päivittäiset ja vuosittaiset muistikirjat", Schillerin kanssa käydyn kirjeenvaihdon julkaiseminen, huoli Zelterin kanssa ihmisestä ovat yhtä monta yritystä estää kuolema. Kuolemattomuus myönnetään vain suurmiehille.
ellauri349.html on line 754: Kreikkalaisen mytologian ja muinaisten kreikkalaisten runoilijoiden, kuten Pindarin ja Sophokleen, ihailijana Hölderlin seurasi Johann Wolfgang von Goethen ja Friedrich Schillerin perinnettä ja sekoitti teoksissaan kristillisiä ja kreikkalaisia teemoja. Martin Heidegger (katso hänen pääteoksensa Oleminen ja aika), johon Hölderlinillä oli suuri vaikutus, sanoi:
ellauri368.html on line 87: LEBENSOHN, MICAH JOSEPH (tunnetaan myös nimellä Mikhal; 1828–1852), yksi *Haskalahin merkittävimmistä heprealaisista runoilijoista. Vilnassa syntyneen Abraham Dov *Lebensohnin (Adam ha-Kohen), joka oli aikansa johtava intellektuelli ja yksi sen merkittävimmistä runoilijoista, poika Micah Lebensohn sai perusteellisen heprealaisen koulutuksen, mukaan lukien intensiivisen Raamatun tutkimisen. Toisin kuin muut hänen aikansa nuoret, jotka joutuivat kamppailemaan voidakseen opiskella maallisia aineita, Lebensohn oli yksityisopetuksessa saksaa, puolaa, venäjää ja ranskaa. Hän osoitti jo varhaislapsuudessa suurta kiinnostusta kirjallisuuteen ja aloitti kirjallisen toiminnan hepreantamalla saksalaista runoutta. Hänen 19-vuotiaana käännettyä suurimman osan Vergilin Aeneidin toisesta kirjasta Schillerin saksankielisestä versiosta (97 säkeistöä) vahvisti Lebensohnin maineen Vilnan kirjallisuusmaailmassa. Vuotta myöhemmin hän käänsi Vittorio Alfierin näytelmän Saul nimellä Aḥarit Sha'ul. (Kaikista säilyneistä kopioista osia käännöksestä puuttuu.) 17-vuotiaana Lebensohn sairastui vakavasti tuberkuloosiin ja hänet lähetettiin Berliiniin sairaanhoitoon. Lääkäreiden neuvosta hän kokeili Salzbrunnin kylpylää vuonna 1849, mutta palasi Berliiniin talvella. Seuraavan kesän hän vietti Reinerzin kylpylässä, jossa hänen tilansa parani, ja siellä hän kirjoitti parhaan teoksensa. Talven tullessa hän sai shuubin ja palasi isänsä kotiin Vilnaan, missä hän kuoli 24-vuotiaana.
ellauri386.html on line 194: Joseph Frankin mukaan inkvisiittorin hahmon prototyyppi löytyy Schillerin Don Carloksesta: "Näytelmässä on sama perustelu pahuuden olemassaololle maailmassa, sama vastaus teodikian ongelmaan, eli Dostojevskin legendan sydän." Wait! wait! tekee mieli huutaa kuin Adrian Monk, selitäppä tarkemmin! Mikä se perustelu siis tässä oli? Eikai taas toi valintamyymälä-tematiikka? Eli ettei voi vapaasti valita hyvän ja pahan väliltä jos kaikki on vain hyvää? Mitä vittua? Mixi tarvizisi silloin valita? Mitä intrinsistä kivaa on valizemisessa? Onxe joku mezästäjä-keräilijän perustarve? Sitäpaizi mikä vapaus se nyt on jos väärästä valinnasta tulee heti näpeille? On vapaus valita vain K-kauppiaan osoittamasta laarista, muuten tulee sähköiskuja. Sori ei tää kyllä pelitä.
xxx/ellauri056.html on line 398: Mitä nauramista oli Schillerin kelloviisussa?
xxx/ellauri056.html on line 425: Toi hyeenameemi oli von Schillerin kauhistunutta schilderungia Ranskan vallankumouxesta:
xxx/ellauri056.html on line 554:
Schiller sanoo että kellomalmin sulatuxeen käytettiin kuusta, Schillerin poika (mezänhoitaja) nauroi sille (koska kuusi on huono polttopuu), mutta Uikipediassa sanotaan että pappa-Schiller oli kuullut ja ymmärtänyt ihan oikein korkealta pallilta.
xxx/ellauri128.html on line 164: Ensimmäinen edes vähän merkittävä kirja on Die unsichtbare Loge ('Näkymätön loosi') ilmestyi 1793. Persoonallisen romaanin kertojana oli ensimmäistä kertaa henkilö nimeltä Jean Paul. Tätä nimeä ei voi suorastaan pitää pseudonyyminä, sillä Richter ei kirjoja julkaistessaan koskaan halunnut suorastaan salata henkilöllisyyttään. Richter julkaisi kirjansa nimellä Jean Paul, mutta tämä oli puhtaan kirjailijanimen sijasta osittain fiktiivinen hahmo hänen romaaneissaan. Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. (Richter oli tylsän porsaan näköinen, onnexi kirjan liepeessä ei siihen aikaan julkaistu kirjailijan kuvia.) Richterin maine kasvoi ja hän sai valtavasti ihailijoita. Matkallaan Weimariin 1796 hän tapasi Johann Wolfgang von Goethen, Friedrich Schillerin, Johann Gottfried Herderin ja monia muita tärkeitä kulttuurivaikuttajia ja muutti kaupunkiin influensserixi itsekin vuonna 1798. Richteristä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Totta lienee ainakin se, että Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa useita kertoja ennen avioliittoaan Karoline Meyerin kanssa 1801. Vuodesta 1804 Richter ja hänen kolmilapsinen perheensä asuivat Bayreuthissa.
13