ellauri019.html on line 19: brick;background:black;font-size:8em;text-align:center;margin-top:0%;margin-bottom:0%">BATTLER BRITTON
ellauri021.html on line 855: a goldbrick, a goof-off, and a no good kid?
ellauri060.html on line 245: Following his release from debtors’ prison, he probably travelled in Europe and Scotland, and it may have been at this time that he traded wine to Cadiz, Porto and Lisbon. By 1695, he was back in England, now formally using the name "Defoe" and serving as a "commissioner of the glass duty", responsible for collecting taxes on bottles. In 1696, he ran a tile and brick factory in what is now Tilbury in Essex and lived in the parish of Chadwell St Mary. He was a serial entrepreneur.
ellauri063.html on line 303: Hänen musiikkiinsa rakastuivat elokuvantekijät Kubrickista Lynchiin – maailman merkittävimpiin nykysäveltäjiin lukeutuva Krzysztof Penderecki säveltää yhä 85-vuotiaana.
ellauri069.html on line 737: Follow the yellow brick road on tyhmä laulu typerästä elokuvasta Wizard of Oz. Joka on tehty yhtä typerästä lastenkirjasta Ihmemaa Oz. Seuraa kullanväristä tietä, varo punaista!
ellauri069.html on line 766: Hugh Rockoff suggested in 1990 that the novel was an allegory about the demonetization of silver in 1873, whereby “the cyclone that carried Dorothy to the Land of Oz represents the economic and political upheaval, the yellow brick road stands for the gold standard, and the silver shoes Dorothy inherits from the Wicked Witch of the East represents the pro-silver movement. When Dorothy is taken to the Emerald Palace before her audience with the Wizard she is led through seven passages and up three flights of stairs, a subtle reference to the Coinage Act of 1873 which started the class conflict in America.”
ellauri069.html on line 794: Tälläsiä sikoja jenkit on. Ja nyt niitä pörrää kongressitalon aulassa kuin pesättömiä ampiaisia syxyllä. Oven lasi on lyöty rikki ja poliisit sojottaa salista aulaan käsipyssyllä. Aulassa leijailee jotain savua. Persuämmää on ammuttu. Punaisiin lippixiin pukeutuneet ääliöt mölisevät ja säntäilevät. Kuuluu laukauxia. Amerikan demokratia osoittaa voimansa. Follow the yellow brick road. Koko konkkaronkka olis paras kuohita.
ellauri098.html on line 212: SPOILERI: Nun /ˈnʊn/, in the Hebrew Bible, was a man from the Tribe of Ephraim, grandson of Ammihud, son of Elishama, and father of Joshua (1 Chronicles 7:26–27). Nun grew up in and may have lived his entire life in the Israelites´ Egyptian captivity, where the Egyptians "made life bitter for them with harsh labor at mortar and bricks and with all sorts of tasks in the field" (Exodus 1:14). In Aramaic, "nun" means "fish". Thus the Midrash tells: "[T]he son of him whose name was as the name of a fish would lead them [the Israelites] into the land" (Genesis Rabba 97:3).
ellauri107.html on line 477: The Athletic Club building is nine stories high, yellow brick with glassy roof-garden above and portico of huge limestone columns below. The lobby, with its thick pillars of porous Caen stone, its pointed vaulting, and a brown glazed-tile floor like well-baked bread-crust, is a combination of cathedral-crypt and rathskeller. The members rush into the lobby as though they were shopping and hadn't much time for it. Thus did Babbitt enter, and to the group standing by the cigar-counter he whooped, “How's the boys? How's the boys? Well, well, fine day!”
ellauri118.html on line 388: In 1912 Cawein was forced to sell his Old Louisville home, St James Court (a 2+1⁄2-story brick house built in 1901, which he had purchased in 1907), as well as some of his library, after losing money in the 1912 stock market crash. In 1914 the Authors Club of New York City placed him on their relief list. He died on December 8 later that year and was buried in Cave Hill Cemetery. Shouldn´t have speculated but on his own pen and paper.
ellauri133.html on line 600: Stephen King ei ollut alun perin tyytyväinen Hohto-elokuvaan (1980) koska Stanley Kubrick muutti juonta vahvasti ja sai useita kohtauksia. Siksi vuonna 1997 ohjattiin kirjasta Mick Garrisin minisarja Stephen Kingin Hohto, joka on lähempänä kirjailijan näkökulmaa. Se oli aivan perseestä.
ellauri133.html on line 602: The miniseries was shot at The Stanley Kubrick Hotel in Estes Park, Colorado, King's inspiration for the novel, in March 1997. S everal notable writers and filmmakers who work in the horror genre also cameo in the miniseries' ballroom scene, King himself appearing as an orchestra conductor. Retrospective critics have viewed the miniseries less fondly, comparing it unfavorably to Kubrick´s film version.
ellauri133.html on line 610: Ohjaaja Stanley Kubrickin tyylin mukaisesti elokuva ei anna missään vaiheessa suoraa selitystä tapahtumille. Äkkiä ruutuun lävähtää vaan sanat "The End".
ellauri140.html on line 154: "A stately Pallace built of squared bricke, Komea Palazi rakennettu nelkkareista tiilistä
ellauri145.html on line 141: se on brick.
ellauri150.html on line 442: John Anthony Burgess Wilson (25. helmikuuta 1917 Manchester - 22. marraskuuta 1993 Lontoo), kirjailijanimi Joseph Kell, oli englantilainen kirjailija, kriitikko, säveltäjä, esseisti ja toimittaja. Hän kirjoitti urallaan yli 50 teosta. Boris Johnsonin näköinen takkutukka. Burgessin kuuluisin teos on vuonna 1962 ilmestynyt romaani Kellopeliappelsiini (A Clockwork Orange), joka tunnetaan myös Stanley Kubrickin ohjaamana vuoden 1971 samannimisenä elokuvana. Hesburgessin elämäkerta on hurjaa luettavaa. Se oli vääpeli evp vastoin tahtoaan, alempaa keskiluokkaa. Heilui kolonialistina vähän kaikkialla, maalla merellä ja ilmassa. Appelisiinikellon koneisto sai vaikutteita Hesburgerin sota-ajan heilan kommunistisesta vakaumuxesta. Vitun Kubrick leikkas pois vikan luvun kirjasta. Se leffa oli muutenkin aivan paska.
ellauri150.html on line 444: Suurimman inspiraationsa teos oli tosin saanut alun perin tapauksesta toisen maailmansodan aikana, jossa Yhdysvaltain armeijan sotilaskarkurit pahoinpitelivät ja raiskasivat Hesburgerin vaimon Lynnen ja aiheuttivat keskenmenon. Lynnestä tuli pulzari. Kun se kuoli, Hesburgerillä oli jo toinen hoito valmiina. Kirja oli kirjoitettu eräänlaisena vapaan tahdon ja moraalin tutkimuksena, jossa nuori antisankari Alex, joka vangitaan lyhyeksi jääneen väkivallan ja sekasorron uran jälkeen, käy läpi vastenmielisyyden terapian hillitäkseen väkivaltaisia taipumuksiaan, mikä johtaa lopulta siihen, että hänestä tulee puolustuskyvytön muita ihmisiä vastaan ja hän ei pysty nauttimaan lempimusiikistaan, joka väkivallan lisäksi oli ollut hänelle kovaa nautintoa. Hesburger sai ketjureaktion Debussyn Faunin iltapäivästä. Sehän on se Mallarmén runo jonka alkupään mä suomensin. Se halus pianistixi muttei piässyt. Tietokirjassa Flame into Being (1985) Burgess kuvaili Kellopeliappelsiini -kirjaa hänen "jeu d'espritiksi (“pelin henki" ??? paskanmarjat typeryxet, pikemminkin Gedankenspiel, ajatusleikki), joka toteutettiin kolmessa viikossa, ja joka tuli tunnetuksi lähdemateriaalina elokuvalle, joka näytti ylistävän seksiä ja väkivaltaa," viitaten Stanley Kubrickin vuonna 1971 ohjaamaan samannimiseen elokuvasovitukseen. Hän lisäsi:
ellauri150.html on line 448: Kubrick's film is relatively faithful to the Burgess novel, omitting only the final, positive chapter, in which Alex matures and outgrows sociopathy. Sehän on tiettävästi lähestulkoon mahdotonta. In the novel, Alex drugs and rapes two 10-year-old girls. In the film, the girls are young adults who seem to have consensual, playful sex with him, with no suggestion of using any drugs and without any violence. The film portrays Dr. Branom as female, despite being described as male in the novel. Kubrick oli lälläri.
ellauri159.html on line 1345: I was born here in Amsterdam. My father was a land holder of 700 acres [2.8 km²] here, adjoining the city on both sides of the river, and lived, as I now live, in a large brick house on the south bank of the Mohawk visible as you enter Amsterdam from the east. I was his only child, and went a good deal my own way. I ran to machinery, by fancy; patented among other devices a swathing reaper which is very successful. I was of loose and wandering ways. And was a successful gambler through the Tweed regime -- made "bar'ls" of money, and threw it away. I was a fancy gymnast also, and have had some heavy fights, notable one of forty minutes with Ed. Mullett, whom I left senseless. This was mere fancy. I never lifted an angry hand against man, woman or child -- all fun -- for me. ....I do farming in a way, but am much idle. I have been a sort of pet of the city, and think I should be missed. In a large vote taken by one of the daily papers here a month or so ago as to who were the 12 leading citizens, I was 6th in the 12, and sole in my class. So you see, if Sparta has many a worthier son, I am still boss in the department I prefer.
ellauri161.html on line 566: This movie is devoid of hope. There is no optimism in Don’t Look Up. Yes, it deserves comparison to Stanley Kubrick’s Dr. Strangelove, because it pulls laughs out of the fact that the human race is on a crash course with destruction. In Don’t Look Up, the technology has multiplied and advanced, but the message is the same as it was when Slim Pickens rode that bomb to the doomed ground in Strangelove: Humans are messing up big-time, in a manner that is so egregious you just have to laugh at it … to prevent yourself from going insane. The situation is hopeless but not serious.
ellauri190.html on line 243: By the 11th century, Kyivan Rus was a huge European power. Kyiv was bigger than London or Paris. The city had numerous buildings made of brick, including churches. It also had many private and public bathhouses, like Constantinople (and unlike Western European cities of the time). The realm, stretching from the White Sea to the north to the Black Sea to the south and from the steppes of the Don to the east to what is now eastern Poland to the west, was divided into many feudal fiefs, but the authority of the monarch in Kyiv was nonetheless absolute.
ellauri247.html on line 323: <William Hogarth (10. marraskuuta 1697 Lontoo – 26. lokakuuta 1764 Lontoo) oli englantilainen taidemaalari ja graafikko, joka tunnetaan erityisesti suurta suosiota saavuttaneista kuvasarjoistaan. Hogarth oli erittäin taitava ja tarkka piirtäjä ja suosi runsaita yksityiskohtia ja groteskeja sävyjä. Hänen tyylinsä oli kova ja realistinen. Hogarth kuvasi kuparipiirrossarjoissaan aikaansa ja ihmishahmoja moralisoiden ja ivaten. Hogarth teki vuosina 1731–1732 ensimmäisen moralistisen piirrossarjansa ’Ilotytön tarina’. Hogarth oli äärimmäisen kansallismielinen eikä koskaan myöntänyt saaneensa vaikutteita ulkomaisilta taiteilijoilta vaikka oli käynyt kahdesti Pariisissa ja tuonut sieltä tuomisixi hyppykupan. Hogarth was born in London to a lower-middle-class family. Hogarth's works are mostly satirical caricatures, sometimes bawdily sexual. Kuvissa se on ilkimyxen näköinen. Sen suurin kyseenalainen ansio oli copyrightin laillistaminen. Stanley Kubrick based the cinematography of his 1975 period drama film, Barry Lyndon, on several Hogarth paintings. Muistan että se oli pitkäpiimäinen, en kyllä muista siitä muuta, koska se oli mun ja Seijan eka yhteinen elokuvaretki. Kubrick on kaiken kaikkiaan aika joutavanpäiväinen.
ellauri258.html on line 70: Ymmärrän, ettei Brian De Palman Carrien (1976) tai Stanley Kubrickin Hohdon (1980) kaltaisia elokuvahistorian mestariteoksia synny helposti. Mutta luulisi, että keskinkertainenkin filmimaakari saisi Kingin teksteistä mutkatonta, toimivaa kauhuviihdettä. Kuten vaikka Tulessa syntynyt (Firestarter, 1980) -romaanista, jossa aineksia olisi: tyttären ja isän pakomatka halki Amerikan, telepaattisia voimia, häijyjä pahiksia.
ellauri258.html on line 82: Vanha Firestarter on silti Kubrick-tasoinen mestariteos tähän versioon verrattuna. Parannuksia on tasan yksi: Rainbirdia esittää nyt Yhdysvaltain alkuperäisväestöön kuuluva Michael Greyeyes. Hyytävä hahmo on kuitenkin pilattu täysin, kuten kaikki muukin tarinassa. ”Elokuvan ongelmat ovat niin perustavanlaatuisia, että kökködetaljeja ei maksa vaivaa edes luetella. Rakenne ja rytmitys ovat täysin pielessä. Alussa juoni jaarittelee ja junnaa paikoillaan, sen jälkeen taas etenee hypähdyksittäin, kuin käsikirjoituksesta olisi viime hetkellä revitty nippukaupalla sivuja irti”.
ellauri313.html on line 465: Herman Kahn (15. helmikuuta 1922 – 7. heinäkuuta 1983) oli yhdysvaltalainen läski koleerikko ja Hudson-instituutin perustaja, jota pidettiin yhtenä 1900-luvun loppupuolen merkittävimmistä kusipäistä. Hän nousi alun perin tunnetuksi sotilaallisena strategina ja järjestelmäteoreetikona työskennellessään RAND Corporationissa. [RAND ei tarkoita Ayn Randia, vaikka hyvin voisi vaan R&D. Paska jenkki talousliberaali ajatustankki sekin on, vaikka Aynista ja Hermannista takuulla aivan liikaa vasemmalla.] Hän analysoi ydinsodan todennäköisiä seurauksia ja suositteli tapoja parantaa selviytymiskykyä kylmän sodan aikana. Kahn esitti ajatuksen "voitettavasta" ydinpommien vaihdosta vuonna 1960 ilmestyneessä kirjassaan On Thermonuclear War, jossa hän oli yksi historiallisista inspiraation lähteistä elokuvan nimihenkilölle Stanley Kubrickin elokuvasatiirissa Dr. Strangelove.
ellauri332.html on line 175: Sekä Anthony Burgessin romaani että Stanley Kubrickin myöhempi "A Clockwork Orange" -sovitus eivät ole heikkohermoisille. Elokuva oli kusen peitossa, eikä ihme, miksi. Juoni keskittyy Alex DeLargen, väkivaltaisesti kieroutuneen rikollisen ympärille, joka tekee kauhistuttavia julmuuksia. Mitähän itua siinäkin muka oli?
ellauri332.html on line 177: Sen lisäksi, että aihe ja väkivallan kuvaukset olivat loukkaavia ja häiritseviä yleisöä kohtaan, elokuvan kerrotaan inspiroivan venäläisiä "kopiorikollisia", jotka valitettavasti tekivät samanlaisia rikoksia elokuvan julkaisun jälkeen. Tosielämän väkivalta sai Kubrickin jopa vetämään käteen elokuvateattereissa.
ellauri332.html on line 451: A lumpy mélange of naturalism and melodrama, German and Spanish and Russian players bumping into one another, a score like a pile of bricks.
ellauri346.html on line 229: Kriittisten elokuvakriitikkojen joukossa Peter Bradshaw, joka myös kirjoittaa The Guardianille, antoi elokuvalle 2 tähteä viidestä sanoen, että "joistakin fiksuista tempuista huolimatta tämä laaja-alainen komedia, joka levisi viraaliseksi, osoittautuu oudoksi keskinkertaisuuden virheeksi," ja lisää: "Siellä on hyviä gageja ja eloisia kubrickilaisia kosketuksia ja todella järkyttävä kohtaus, jossa Evelynin nöyryyttää hänen tyttärensä (mikä? Sekö että tytär käyttää äidistä etunimeä?). Todella häiritsevä hetki perheen toimintahäiriöstä, joka näyttää tulevan toisesta elokuvasta, elokuvasta rinnakkaisuniversumissa. Mutta tämä hullu seurauksista vapaa tapahtumasarja johtaa sarjaan tapahtumia, jotka katkaistaan vaihtamalla toiseen rinnakkaisuuteen. Maailma peruutettiin, mikä tarkoitti, että mikään ei ollut vaarassa ja elokuvasta tuli pitkä, näkymätön haaskaus, joka ei mennyt mihinkään.
ellauri364.html on line 32: brick;margin-top:0%;margin-bottom:0%;padding-bottom:20px">Anttoni Pyp Pipo
ellauri364.html on line 33: brick" />
ellauri364.html on line 34: brick;margin-top:0%;margin-bottom:0%">HERMOMME
JA ME
Neurolepsiaa
ellauri408.html on line 396: We can see human beings pretending to speak for “god” in the tower of Babel fairy tale (Genesis 11:1-9). Ancient bricklayers were building a tower to reach the heavens and “god” was afraid they would succeed. The ancients had no idea that their tower would have to be nearly a quarter of a million miles high just to reach a sterile moon, much less the closest inhabitable planet, if there is one. Nor apparently did their “god” know there was absolutely no danger of success. How silly of an all-knowing “god” to worry about primitive bricklayers reaching his domicile!
ellauri421.html on line 247: In August 1941, two months after the outbreak of the Soviet-German War, Dolmatovsky was captured by the Germans. This happened during the battles near Kiev, in the area of Uman, where thousands of Soviet soldiers were taken prisoner. Yevgeniy was shell-shocked and wounded in the arm. Like thousands of other Soviet prisoners of war, he was locked up in a makeshift concentration camp that had been set up in a clay pit at a brick factory. The inmates of this camp, which was nicknamed the "Uman Pit", were held in terrible conditions, and many of them died. Jews, commissars, the wounded, and the weak were shot. Miraculously, Dolmatovsky managed to escape, and he was sheltered by a Ukrainian family, who put their own lives at risk by aiding him. Being an energetic man by nature, Dolmatovsky immediately wrote a poem titled "The Dnieper". It was published in frontline newspapers, set to music, and widely performed by military bands. In May 1945, Dolmatovsky was present at the signing of the German Instrument of Surrender. His wartime decorations included the Order of the Patriotic War, 1st Class; the Order of the Red Star, and several medals.
xxx/ellauri122.html on line 886: The book was later adapted in a film by Stanley Kubrick, which was first released in 1971. The film was a piece of shit at least, never read the book. Another booboo tale against the Russkies. Totally obsolete.
xxx/ellauri125.html on line 168: When she was 14 years old, she was cast in the role of Dolores "Lolita" Haze in Stanley Kubrick's film Lolita (1962), against James Mason, then aged 53. Nabokov, the book's author, described her as the "perfect nymphet". She was chosen for the role partly because the film makers had to alter the age of the character to an older adolescent rather than the 12-year-old child Lolita in Vladimir Nabokov's novel Lolita. Although Kubrick's film altered the story so as not to be in violation of the Hollywood Production Code, it was still one of the more controversial films of the day.
xxx/ellauri179.html on line 623: What evidence does Novick offer for the James-Holmes “affair”? Just two French words James uses in his long and vivid notebook entry recalling his early days in Boston, where his family settled in a brick house in Ashburton Place near the State House. The words are l’initiation première–“first initiation.” In the entry, James is writing generally of the “rite of passage” that inaugurated his literary career. He describes the strong emotions he felt at the assassination of Lincoln (on James’$2 22nd birthday); how he wept when Hawthorne died; and the dawning sense of freedom experienced after the war’s end. He mentions also his first book review on English novel-writing, published in the North American Review, whose editors paid him $12, praised his writing, and asked for more. He does mention Holmes, but only to describe a brief visit he made to Holmes’ mother to ask how her son was faring in England, and his own fierce envy of Holmes for traveling abroad while James remained at home.
xxx/ellauri228.html on line 279: Soljarista on usein verrattu toiseen suureen ulkoavaruuselokuvaan, Stan Kubrickin vuoden 2001: A Space Odysseyyn, ja niillä on yhteisiä ominaisuuksia (paizi se että Kubrikin kuva toi Kubrikille rökälevoittoja). Tarkovsky piti vuotta 2001 "kylmänä ja steriilinä", ja hänellä oli se, mitä kerran kuvattiin "melkein viskeraaliseksi negatiiviseksi reaktioksi" elokuvaan (Johnson ja Petrie). Neuvostoliiton kriitikot pelasivat näitä eroja ja kutsuivat Soljarista "vuoden 2001 vastaiseksi". Tämä on liioittelua, mutta siinä on kyllä aivan keskeisiä eroja. Kubricin elokuva on mystifioiva ja pseudouskonnollinen, erityisesti sen Pro Life-henkinen loppuhuipennus. Soljaris on pikemminkin emotionaalinen kuin teknologinen tarina; suru ja syyllisyys ovat Tarkovskin hahmojen motivoivia voimia, tieteellinen tarina vain kehys.
xxx/ellauri400.html on line 229: As we have seen, later critics laugh at Arnold. Oliver Elton calls him a 'bad great critic'. T. S. Eliot said that Arnold is a 'Propagandist and not a creator of ideas'. According to Walter Raleigh, Arnold's method is like that of a man who took a brick to the market to give the buyers an impression of the building. Equally stupid Eliot named Dryden, Johnson and Arnold as some of the greatest critics of the English language.
39