ellauri105.html on line 346: 3. Moos. 20:10 Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkojamies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla.

ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri222.html on line 881: "Ehkäpä sinua kuitenkin kiinnostaa kuulla mitä eräs älykäs kaveri kerran sanoi minulle rakkauden ja aviorikoksen yhteydestä. Minä tahansa päivänä tunnet itsesi onnelliseksi tiedät ettei se voi kestää, vaan sää muuttuu, terveys vaihtuu sairaudeksi, vuosi päättyy ja myös elämä loppuu. Jossakin muualla jonakin toisena päivänä kohtaat toisen rakastetun. Kasvot joita suutelet ovat toiset ja myös sinun kasvosi vaihtuvat toisiksi. Sille ei voi mitään, tuo kaveri sanoi. Tietenkin hän oli itse emälurjus ja mitään tekemätön nilviäinen, istui aina välillä Bellevuessa ja naiset elättivät häntä koko hänen elämänsä ajan ja hän hylkäsi lapsensa eikä kukaan koskaan luottaa häneen. Mutta rakkaus on huorimista, hän sanoi, ja ilmentää muutosta. Muutokseen tottuu. Toinen kaupunki, toinen nainen, en vuode, mutta mies on sama ja hänen täytyy olla joustava. Hän suutelee naista ja näyttää miten tyytyy kohtaloonsa, ihailee ja palvoo elämän muutoksia. Sellainen on hänen lakinsa. Oli tuo roikale oikeassa tai ei, Herra paratkoon, älä luulekaan ettei sinun täytyisi totella elämän lakeja." Joopa joo, juuri tuollainen roikale oli Sale. Varmaan se miettii nyt tekosiaan jossain tulijärvessä.
ellauri297.html on line 236: ja aviorikoksensa rintainsa välistä,
ellauri297.html on line 360: Taistele äitisi kanssa, kilpaile, sillä hän ei ole minun vaimoni, enkä minä hänen miehensä, ja poistakoon haureutensa kasvoiltaan ja aviorikoksensa rintojensa välistä.
ellauri373.html on line 90: Liisa selkeästi maalasi izensä kuvaan jossa Porcia Catonis viiltelee izeään. Porcia (n.  73 eKr. – kesäkuu 43 eKr.), oli roomalainen nainen, joka asui 1. vuosisadalla eaa. Hän oli Marcus Porcius Cato Uticensisin (kaikki huusi Kato nuoremman) ja hänen ensimmäisen vaimonsa Atilian tytär. Hänet tunnetaan parhaiten Julius Caesarin salamurhaajien tunnetuimman salamurhaajan Marcus Junius Brutuksen toisena vaimona, ja hän esiintyy pääasiassa Ciceron kirjeissä. Porcia syntyi noin vuonna 73 eaa. Hän oli luonteeltaan hellä, hän piti eläimistä, ja hän oli kiinnostunut filosofiasta ja oli "täynnä ymmärtävää rohkeutta". Plutarch kuvailee häntä nuoruuden ja kauneuden parhaaksi. Kun hän oli vielä hyvin nuori, hänen isänsä erosi äidistään aviorikoksen vuoksi. Lainasi seuraavaa vaimoaan puoluetoverille tovixi. On mahdollista, että Porcian ja Bibuluksen poika oli mies. Ne oli optimaatteja eli hyvixiä kuten Pompejus. Porcian ensimmäinen mies Bibulus (juoppo) kuoli vuonna 48 eKr. influenssaan Pompeuksen tappion jälkeen jättäen Porcian leskeksi. Vuonna 46 eaa. Cato teki itsemurhan tappionsa jälkeen Thapsuksen taistelussa. Caesar armahti Porcian veljen Marcus Caton ja palasi Roomaan. Mauno Mato juniorista on paasausta albumeissa 14, 30 (jossa myös izetyytyväistä Mauno Mato senioria ja luihua kikhernekauppias Ciceroa kommentoidaan tylysti), 36 et passim. Tiiivistäen Catot oli täys paskiaisia, eikä Cicero tai Seneca olleet yhtään parempia. Hundsfotteja nuo roomalaiset. Hampuuseja. Lättähattuja. Piiska niille olis soitettava.
xxx/ellauri289.html on line 203: Avioeroa ei suositella, ja uudelleen avioliitto on kielletty, ellei avioeroa ole saatu aviorikoksen perusteella, jota he kutsuvat "pyhien kirjoitusten avioeroksi". Jos avioero saadaan jostain muusta syystä, uusi avioliitto katsotaan aviorikokseksi, ellei edellinen puoliso ole kuollut tai sen katsotaan syyllistyneen seksuaaliseen moraalittomuuteen. Äärimmäinen fyysinen väkivalta kuten naaman pureminen, perheen tahallinen tukistamatta jättäminen ja se, mitä nimitetään "hengellisyyden ehdoton vaarantaminen" hyväksytään perusteeksi erolle.
7