ellauri094.html on line 172: Eli tämä 1. lausumaesitys ottaa kantaa uskonnonvapauteen, siihen, että kirkkokunnat ja uskonnolliset yhdyskunnat (mutteivät yxityiset papit herra varjele) voivat jatkossa tehdä itsenäisiä päätöksiä tämän avioliittokäsityksen tiimoilta eikä maallinen lainsäätäjä siten liikaa rajoittaisi näiden toimintaa. Tämä toinen taas koskee lähinnä sitten yksilönvapautta, perheiden asemaa, lasten asemaa: varmistettaisiin, että yksilöillä, vanhemmilla ja perheillä (muttei sentään homoilla, luoja paratkoon), olisi mahdollisuus vaikuttaa heidän jälkikasvunsa (kenen? homojenko?) mahdolliseen adoptioon.
xxx/ellauri104.html on line 1110: Kirkkokäsikirjat vuosilta 1693 ja 1886 olivat kokonaan patriarkaalisen ihmis- ja avioliittokäsityksen leimaamia. Tämä tulee selvästi ilmi vielä vuoden 1913 käsikirjassa esimerkiksi näin:
xxx/ellauri104.html on line 1126: Vuoden 1984 käsikirjassa on vain yksi raamatunkohta, joka ilmaisee patriarkaalisen ihmis- ja avioliittokäsityksen. Siinä muistutetaan siitä, että nainen on luotu miehen avustajaksi: ”Jo Raamatun ensi lehdiltä luemme: ´Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.´”
xxx/ellauri104.html on line 1155: Raamatun huoneentaulujen mukaisen avioliittokäsityksen muuttaminen ei ole ollut mikään erillinen ilmiö kirkossamme. Vastaavasti on poikettu huoneentaulujen antropologiasta ja etiikasta esimerkiksi palvelijoiden aseman, oikeuksien ja velvollisuuksien osalta. Enää ei käsketä palvelijoita olemaan isännille kaikella pelolla alamaisia, ”ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin” (1. Piet. 2:18), vaan pidetään selviönä, että entisillä palvelijoilla on tänä päivänä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden nimissä jopa lakko-oikeus. Kuuluuhan kirkon papistokin ammattiliittoon, joka ei todellakaan aina suostu isännän tahtoon.
xxx/ellauri104.html on line 1175: Laajennetun avioliittokäsityksen psykologinen konteksti
xxx/ellauri104.html on line 1183: Tätä taustaa vasten käy selväksi, ettei näiden vuosien taistelu avioliittokäsityksen laajentamisen puolesta ole vain taistelua sen hyväksi, että homoseksuaalinen rakkaus katsottaisiin samanarvoiseksi heteroseksuaalisen rakkauden kanssa, eikä myöskään sen puolesta, että samaa sukupuolta olevien avioliitto tulisi laajemmin hyväksytyksi. On kyse enemmästä. On kyse jostain, joka sijaitsee paljon syvemmällä ihmisten mielissä ja jolla on vielä suurempi merkitys ja painoarvo. Se, mihin viime kädessä pyritään, on homoseksuaalisesti suuntautuneiden tunnustaminen täysiarvoisiksi ihmisiksi. On kyse ihmisarvosta, tasa-arvoisuuden laajentaminen niin, että sen piiriin sisällytetään myös seksuaaliset vähemmistöt kuten naiset ja työläiset runsaat sata vuotta sitten. Tämän puolesta marssitaan nyt sateenkaarilippujen alla.
xxx/ellauri104.html on line 1189: Edellä olevat pohdinnat avioliittokäsityksen mahdollisesta laajentamisesta voidaan tiivistää yksinkertaiseen kysymykseen: Onko avioliitto olemassa vain heteroseksuaalista vai myös homoseksuaalista rakkautta varten? On tehtävä valinta kahden sanan kesken: vain ja myös. Mutta sitä ennen on, kuten mainittua, tehtävä toinen valinta.
xxx/ellauri273.html on line 483: Kirkkolaista ja kirkon opista päättää kirkolliskokous. Sääntöjen noudattamista sekä pappien ja seurakuntien toimintaa valvovat piispat. Kirkolliskokous ja piispat ovat nyt vuosia pallotelleet avioliittokysymystä toisilleen kummankaan kykenemättä ongelmaa ratkaisemaan. Vuonna 2018 kirkolliskokous käsitteli aloitetta kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Kun aloite kaatui, asia siirrettiin piispoille. Heitä pyydettiin “selvittämään vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi”. Kaksi vuotta myöhemmin piispat vastasivat kirkolliskokoukselle kirjeellä, jossa kertoivat, että myös piispainkokouksessa on asiasta erilaisia näkemyksiä “ja niiden sovittaminen yhteen on erittäin vaikeaa”.
8