ellauri051.html on line 542: 3 For every atom belonging to me as good belongs to you. 3 Kaikki mun atomit kuuluu sulle, ja kääntäen.
ellauri051.html on line 545: 6 My tongue, every atom of my blood, form'd from this soil, this air, 6 Mun kieli, mun veriatomit, tästä maasta, tästä valuutasta,
ellauri112.html on line 167: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri241.html on line 279: Its most ambiguous atoms with sure art; niiden epäselvimmät atomit varmalla taidolla;
xxx/ellauri177.html on line 369: Äänet olivat tulleet selvemmiksi. Puutarhan eläimet puolestaan ​​huusivat heitä rakastamaan toisiaan kuin aikuistuneet bambit Disneyn Bambi-leffassa. Rumpali rummutti puunrunkoa. Cicadas lauloi hellällä kuoliaaksi. Perhoset levittävät suudelmia siipien räpyttäessä. Varpusilla oli hetken mielijohteisuutta, sulttaanien hyväilyt kulkivat innokkaasti seragion keskellä. Kirkkaissa vesissä kuului kutuaan auringossa olevien kalojen pyörtymistä, sammakoiden kiihkeää ja melankolista huutoa, koko salaperäinen intohimo, joka oli hirviömäisesti kyllästynyt kaislikoiden harmaaseen tylsyyteen. Metsän syvyyksissä satakielet huusivat nautinnon helmiäisnaurua, polttarit uljasivat, humalassa sellaisesta himosta, että he kuolivat väsymykseen lähes supistuneet naaraat. Ja kallioiden laatoilla, harvoin pensaiden reunalla, käärmeet, solmitut kaksi kerrallaan, sihisivät hiljaa kaxihaaraisine kyrpineen, kun taas suuret liskot haudivat munia, niiden selkärangat värähtelivät lievästä hurmiosta. Kaikkein syrjäisimmistä kulmista, auringonpaistetta, varjossa olevia reikiä, nousi eläimen haju, lämmin yleisestä urasta. Kaikessa tässä kuhisevassa elämässä oli lapsellista jännitystä. Jokaisen lehden alla sikiöi hyönteinen; jokaisessa ruohotumpussa kasvoi perhe; lentävät kärpäset, liimattuina toisiinsa, eivät odottaneet laskeutumistaan ​​lannoittaakseen. Näkymättömät elämän palaset, jotka asuttavat ainetta, aineen atomit itse, rakastivat, pariutuivat, antoivat maaperälle herkullisen liikkeen, tekivät puistosta suuren haureuden.
xxx/ellauri229.html on line 49: Vuonna 1742 paavi Benedictus XIV kysyi Boškovićilta ja muilta tiedemiehiltä neuvoa siitä, mikä olisi paras keino turvata Rooman paavin kupolin vakaus, sillä siinä oli havaittu halkeama. Hänen ehdotuksensa hyväksyttiin. Pian tämän jälkeen hän lupautui osallistumaan Portugalin retkikuntaan Brasilian uimarantojen kartoittamiseksi, mutta hän taipui paavin kiireelliseen pyyntöön jäädä Italiaan. Paavi antoi hänelle tehtäväksi suorittaa geodeettisia mittauksia kirkkovaltiossa. Vuonna 1758 Bošković julkaisi teoksensa Theoria philosophiae naturalis redacta ad unicam legem virium in natura existentium (yxijalkaisten miesten esiintyminen luonnossa), joka sisälsi hänen atomiteoriansa.
6