ellauri008.html on line 917: Kulttuuriosasto on miehitetty talousliberaaleilla miespuolisilla paskiaisilla. Leffa-arvostelijat sitä yhtä omahyväistä Kaurismäen vihamiestä myötäillen lojaalisti haukkuu vasemmistoleffoja. Mainstream jenkkipläjäykset on enemmän niiden mieleen, on niissä arvot oikein ja sydän paikallaan. Saarnakolumneissa työrukkaset kuorossa ylistää yritteliäisyyttä, talouskasvua ja tekniikan ihmeitä. On kaikki hyvin, näillä mennään täysillä kohti ammottavaa mustaa aukkoa. Koneen hissillä pääsette tavaroiden taivaaseen.
ellauri014.html on line 476: Tässä kirjassa on kaikki hyvän naistenkirjan avainpiirteet, joskin kuolettavan unettavassa muodossa. HS:n TDLR leirin leffa-arvostelija joutuisi koomaan.
ellauri015.html on line 378: Ei, arvostelija on
ellauri015.html on line 587: Keskisuomalaisen arvostelija
ellauri015.html on line 629: Mietin mixi just keskisuomalainen arvostelija
ellauri016.html on line 1130: Enhän sentään ole teatteriarvostelija.
ellauri020.html on line 578: Tie eeku paranoo, sano savolaenen kun ajo jäällä ympyrää. Iso-Masan antama ilmainen joululahja, arvostelijankappale Savon Sanomista. Not that I would care. Iivanan kirja on ällistyttävän hyvä, verrattavissa Thackerayn niteeseen Turhuuden turuilla. Mitä ökyrikkaampia ollaan, sitä paljaan klisheisemmin ilmenee tän apinan elukkapiirteet kuin keisarista ilman vaatteita. Perustarpeet jää jälelle kun ei tarvi tyydyttää mitään monimutkaisempia. Onhan ne monimutkaisemmatkin tarpeet sitä samaa apinajuttua, mut monimutkaisempi ympäristö monmutkaistaa käytöstä. Sileällä pöydällä muurahainenkin menee ympyrää eikä brownin liikettä. Tie eeku paranoo. Kuin kiveen hakattuna paljastuu tän otuxen koko radollisuus. Eat! Eat! Fuck! Fuck! Kill! Kill! Siinä se on nimenpudottelun perässä, pienessä lankakerässä. Iivanan sketsi lapsettoman parin keskinäisestä syyttelystä on kuin Teofrastoxen coveri. Eski ja Liisa, Antti ja Auli. Ei kenenkään syy ja kuitenkin jotenkin toisen syy.
ellauri023.html on line 665: Näin yxi arvostelija. Vartija-lehdessäkään ei tykätä, kun Kari väittää, että siltä puuttuu uskon vastaanottoantenni. Heidän peruskokemuksensa nimittäin sanoo, että maailmaan kuuluu ulottuvuus, jota Enqvistin ylistämä tieteellinen tutkimus ei tavoita. (Mitenkä sellaista koetaan? Kai just sillä puuttuvalla antennilla.)
ellauri024.html on line 225: Keskiluokkaiselle arvostelijalle Hoblassa
ellauri024.html on line 427: Kritiikki on kuvausta, tulkintaa ja arvostelua. Iso taulu, esittää Tauno Paloa, aika tökerö. Arvosteluja tarvitaan, jotta herrasväki tietää mitä taiteesta pitää sanoa kahvihuoneessa tai päivällispöydässä. Ei tarvize ize kammertautua ulos kazomaan tai kuuntelemaan pää kenossa eikä kahlata paxuja opuxia, kun arvostelija on ne hyvin kyldyyriosastossa tiivistänyt. Yhtä fixulta voi vaikuttaa kuin ne jotka kävivät tai jaxoivat lukea. Ellei fixummalta.
ellauri024.html on line 514: Aarne ize vesittää omat pointtinsa mitääntekemättömäxi. Arskan esimerkkikokoelma pyörii ympyrää, siltä ei synny mitään teoriaa. Irrallisia pointteja. Mut se ehkä haluaakin niin, se haluu mystifioida huumorin et arvostelijat kuten se voi pysyä sen ylipappina. Se ei edes HALUA ettää mikään huumorissa olis ennustettavaa. Miten niin ennustettavaa? Ei kai kukaan meinaakaan että pitäs ennustaa millon joku lohkasee jonkun läpän? Se sen sijaan on hyvinkin ennustettavaa, mikä naurattaa ja ei ollenkaan naurata ketäkin. Aarne ajaa omaa hämärämiesasiaansa vähintään yhtä sinnikkäästi kuin mä tässä omaani, mätkitään kilpaa toistemme olkiukkoja. Aarnen on jo melkein sen isäukon näkönen.
ellauri036.html on line 1966: Vaikka Panopuu myöntää kaiken tän, sotkeutuu se arvostelijan mielestä lakanoihin taas. Kirja sotkee yhteen monenlaista asiaa, tsygoanalyysia, lakia, kulttuurihöpötystä ja runouttakin. Martta paukuttaa eudaimonistista uusstooalaista etiikkaa. Vittu uutta eli vanhaa, samaa epiktetospaskaa se on kumminkin.
ellauri040.html on line 500: Ei liene sattuma, että Hoblan arvostelija on nainen ja Hesarissa
ellauri048.html on line 125: Koskenniemi aloitti välittömästi Revon savustamisen Uudesta Suomesta. Hän kirjoitti 19.7.1950 Aholle, "että hra Repo ei ole sovelias henkilö U.S:n kulttuuritoimittajaksi … Jos hra Repo saa edelleen jatkaa toimintaansa U.S:ssa, on Sinun kyllä pakko jättää minut pois laskuista U.S:n arvostelijana ja avustajana." Aho ilmoittikin 16.8.1950 Revolle, ettei tämä voinut jatkaa Uudessa Suomessa määräaikaisen sopimuksensa päättyessä lokakuun alussa.* Koskenniemi kirjoitti myös ohjelmajohtaja Jussi Koskiluomalle 14.10.1950. Hän "asetti harkittavaksi" oliko Yleisradion syytä käyttää "yleisön kirjallisena valistajana niin suuressa määrässä yleistä arvostelukykyä vailla olevaa henkilöä kuin hra E. S. Repo".*
ellauri048.html on line 294: Paloheimo toimi elokuva-arvostelijana Kirkko ja kaupunki -lehdessä vuosina 1972–1992 ja Yhteishyvä-lehdessä vuosina 1975–1992. Hän oli Helsingin Sanomien kirjallisuusarvostelija vuosina 1977–1987. Vuosina 1979–1981 hän oli Vartija-lehden toinen päätoimittaja. Paloheimo on myös kirjoittanut artikkeleita muiden muassa Kanava-lehteen ja Parnassoon sekä eri teoksiin. Hän sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982 teoksesta Hengenmies ja vuonna 1985 teoksesta Levoton Lippi.
ellauri049.html on line 277: Siljon vanhemmat olivat merimies Alexander Sjögren ja Maria Josefina Harjapää. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1907 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Runoilijan työnsä ohessa Siljo toimi mm. Helsingin Sanomien avustajana, Jyväskylän tieteellisen kirjaston apulaisena 1915–1918 ja Valvoja-lehden toimitussihteerinä. Sisällisodassa valkoisten puolella taistellut kirjailija Juhani Siljo oli toinen sisällissodan vaatimista kirjailijauhreista. Punaisten puolella kaatui Maiju Lassila (Algoth Untola). Siljo kuoli sodassa saamiinsa vammoihin Tampereella sodan loppuvaiheessa. Juhani Siljo toimi myös aktiivisesti kirjallisuusarvostelijana. Elämänsä aikana hän ehti julkaista lähes 200 kirjallisuusarvostelua. Kaikki nää senttarit on olleet HS:n avustajia. Ylläri.
ellauri055.html on line 1391: Sillinpään arvostelijat kuten Eno Kala haukkuu väärän männyn alla. Just noi reflekteerauxet hillizee tän prujauxen pornomaisuutta. Impressionismi on ihan jees muttei sillä kuuhun mennä. Imelyys alkaa ennen pitkää ilkeettää. Siis etoa.
ellauri061.html on line 184: Hauskat nimet on Paavo C. kexinyt. Ei siis kvitteni, kodikas, takamus, huilu (no joo), turpa ja nälkiintynyt, vaan tollaset. (Tai hmm, onhan kirso kirsu). Sellasta dynaamista vastaavuutta, kutkuttavat samaa nauruhermoa. Eteenpäin lukemattakin arvaa että Pääkkö on pomo, Pulma eli Perse on metka hassuttelija, Puutiainen puiseva, Huilu joku piipunrassi, Kirso ja Hotka vulgäärejä, Hotka ahmatti. Hassun hauskaa on varmaan luvassa! Mitäs arvostelijat sanovat?
ellauri061.html on line 746: Haavio kielsi lukemasta runoja elämän kautta. Kirjeessään nuorelle kirjallisuusarvostelija Kai Laitiselle hän tähdensi, että moderni runo ei ole elämäkerrallista keskuslyriikkaa vaan vapaata fabulointia.
ellauri061.html on line 1338: Kumpi on läskempi Soini vai Jari. Tuo kärpäsjuttu vertaus on sitäpaitsi niin vanha vitsi että sitä käytettiin jo 70-luvulla, ei se toimi enää. Aika moni näkyy pitävän Tervon kirjoista ja kolumneista eli se siitä. Sipilästäkin pitää yli puolet Suomen kansasta. Heidän mielestään hän on hyvä pääministeri. joo, se on semmonen homma että tääläki nuo tervon arvostelijat ovat itte surkeita pummeja. tuskinpa nuila on milijoonaa rahhaa ja luksusasunto mutta tervolapa on.
ellauri065.html on line 436: On kirjoitettu (scriptum est), että queerkirjailija ja gonzojournalisti Harald Olausen luo jotain uutta, joka ei ole vain kirjallisuutta vaan myös dokumentti yhdestä tavasta elää ja kirjoittaa. Queernovellitrilogian päätösosa O`Gay on tästä hyvä esimerkki ja taatusti erilaista homokirjallisuutta kuin vallalla oleva. Olausenin kiitelty flow-tyyli on tuttu jo hänen esikoisteoksestaan ”Egyptin prinssi ja muita homonovelleja” (Kulttuuriklubi 2012). Arvostelijat kehuivat sekä kirjan tyyliä että tapaa kuvata homoutta ja sen viileitä kadetraaleja poikkeuksellisen kauniisti ja runollisesti. Erään arvostelijan mukaan Olausenin kirjojen näennäisen irstauden takaa piili kauneus ja viisaus. Toisen mielestä esikoiskirjan perusteella Olausenilla on paljon annettavaa taiteelle. Digivallila.comin kriitikko Eero K.V. Suorsa kirjoittaa tämän kirjan novelleissa korostuvan homojen arkielämän synkät sävyt:” Kohtaamme niin väkivallantekoja, alistamista ja nöyryyttämistä, rakkauden, ihastumisen ja mustasukkaisuuden kuvauksia unohtamatta. Olausenin käsittelyssä nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan näyttävät ihmiselämän sellaisena kuin se on. Päänovellissaan ”Tuleva viikonloppu” Olausen kuvaa mestarillisesti kaipausta ja nostalgiaa, unohtamatta terävän piikikästä homokulttuurin analyysiään. Seksikohtausten kuvaamisessa Olausenilla on oma, pettämätön tyylinsä. Ensimmäistä kertaa Olausenin maailmaan astuva pysähtyy näiden oivaltavien ja mukaansa tempaavien novellien äärellä.” Professori Timo Airaksinen kirjoittaa ”Seksi”- kirjassaan (Bazar 2021) Haraldin kirjoituksista: ”Siinä se, Haraldin kattava esitys aiheesta, niin rehellinen ja oivaltava, ettei sellaista liene suomeksi juuri kirjoitettu. Krister Kilhman kyllä kirjoitti aiheesta etevästi kirjoissaan ja muisteloissaan. Tom of Finland piirsi ajatuksensa paperille, mutta Harald näyttää kaiken, myös monissa kaunokirjallisissa teoksissaan. Niissä on paljon kuvia.
ellauri069.html on line 414: Tärkeämpi jarru lukijalle kuin tämmöinen rähmäinen psykopolitiikka on Nipsun izekeskeinen kerronta, missä on vaan yxi ääni: terveellä mies-ja-ääniperiaatteella ainut puhuja on Tomppa ize, joskus ekassa joskus toisessa joskus tuskin missään persoonassa. Se ois voinut laittaa viime viikon ostoslistan textin sekaan eikä kukaan olis ollut hurskaampi hullua. (Mihis Tomppa-raukalta jäi puolipisteet, kysyy arvostelija. No mihis niitä tarvitaan?)
ellauri109.html on line 223: Peter Ackroyd (s. 5. lokakuuta 1949 Lontoo) on brittiläinen kirjailija, toimittaja ja kirjallisuusarvostelija. Mulla on sen elämäkerta T. S. Eliotista.
ellauri145.html on line 154: Christian Dietrich Grabbe (1801–1836) oli saksalainen näytelmäkirjailija. Hän kirjoitti useita näytelmiä, joiden vahvin puoli ei ole esitettävyys mutta joissa ilmenevä luonteenerittely on usein nerokas, joskin toisinaan erikoinen ja keinotekoinen. Hänen draamansa Herzog Theodor von Gothland on osaksi mauton, mutta osaxi suurisuuntainen ja syväajatuksinen. Hänen muista draamateoksistaan ovat huomattavia Don Juan und Faust (1829), Kaiser Friedrich Barbarossa (1829), Kaiser Heinrich VI (1830), Napoleon oder die hundert Tage (1831), Hannibal (1835) ja Die Hermansschlacht (julk. 1838). Monet arvostelijat pitivät aikoinaan Grabbea Heinrich von Kleistin rinnalla Friedrich Schillerin jälkeen Saksan suurimpana draamaerona. Minnes unohtui Scherz, Satire, Ironie und tiefere Bedeutung. Lustspiel, geschrieben 1822, Änderungen bis 1827. Uraufführung München 1907, jota suizuttavat Aarne sekä Antero? Vähän tuntuu siltä että Anterolle ja sen mielirunoilijoille olis kaikille pitänyt jakaa kirja "Be Your Own Best Friend". Grabbessa lisää ensi numerossa, jossa Grabbe ja Klopstock razastavat Vormärzin kuuman taivaan alla, te mukana!
ellauri146.html on line 231: der dürre Hofrat sprach. Sanoo impotentti arvostelija,
ellauri188.html on line 236: Itse luin tuon "kohutun" arvostelun ja siinä arvostelija vain toisti täysin samaa, mitä woke-väkikin huutelee joka ikinen päivä.
ellauri188.html on line 237: Arvostelija vain ei viimeksimainittujen tavoin vaadi tähän elokuvaan muutoksia, jotta se vastaisi täysin hänen omaa maailmankuvaansa, ja hän myös on tietoinen, että kyseinen elokuva ei ole tehty varta vasten hänelle. Siinä oli se syy, miksi se arvostelija ei siitä sen suuremmin nauttinutkaan - kyse oli siis representaatiosta ja siitä, ettei arvostelija pystynyt samaistumaan elokuvaan ja sen hahmoihin. Nyt kuitenkin tällainen ajattelutapa onkin yhtäkkiä woke-väen mielestä väärä, vaikka aiemmin representaatiota ollaan perusteltu ihan samoin sanoin.
ellauri196.html on line 112: Vaikka yleisö otti elokuvan innokkaasti vastaan, aikalaisarvostelijat suhtautuivat siihen nuivasti. Paula Talaskivi linjaa, että satiirinen pohjaidea on onnistuttu piilottamaan hyvin. Bengt Pihström (Nya Pressen) ei näe mitään humoristista ilmeettömin kasvoin esiintyvässä ja ilmeettömällä äänellä laulavassa Eemelissä: "Omaperäistä komiikkaa? Ehkä. Kenties." Pohjois-Suomen kriitikoilta tuli sentään joku ymmärtävä sana. Eero Krekelä (Kaleva) kirjoittaa: Eemelin "totinen torvensoittaja -huumori edustaa omintakeista mallia vuosien saatossa kuluneiden farssikoomikkojemme joukossa."
ellauri204.html on line 812: Alain Finkielkraut (s. 30. kesäkuuta 1949 Pariisi, Ranska) on ranskalainen essealainen. Hän on Auschwitzista pelastuneen puolanjuutalaisen taidekäsityöläisen poika. Hän opettaa École polytechnique -nimisessä teknillisessä eliittikorkeakoulussa aatehistorian professorina humanististen ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Useita teoksia kirjoittanut Finkielkraut esiintyy säännöllisesti television talk show -ohjelmissa ja kirjoittaa kolumneja ranskalaisiin lehtiin usein humanistisesta näkökulmasta. Finkielkraut on tunnettu erityisesti islamin arvostelijana. Michel ja Alain kuulostavat totaalisen perseiltä!
ellauri222.html on line 295: Mistähän Sale sai päähänsä tän kotkankesytyxen Mexikossa? Se on yhtä uskottavan oloinen kuin se sen Aahrikka-pläjäys. Kaikesta näkee ettei kaveri ole käynyt Chicagosta kauempana kuin ehkä Pariisissa (jota se muuten inhosi). Kukaan jenkkiarvostelija ei sano siitä mitään. Ilmeisesti se ei kiinnostanut niitäkään, kun siinä on vaan märkäselkiä.
ellauri263.html on line 547: Blavatsky matkusti Vermontiin, missä hän tutustui Olcottiin. Palattuaan kahden viikon kuluttua takaisin New Yorkiin hän kirjoitti kokemuksistaan artikkelin ”Hämmästyttäviä henki-ilmiöitä”, joka julkaistiin New Yorkin Daily Telegraphissa 30. lokakuuta 1874. Artikkelissa hän haastoi tunnetun spiritismin arvostelijan, tohtori George Beardin 500 dollarin summalla tuottamaan samoissa oloissa henkien näyttäytymisten kaltaiset ilmiöt. Beard ei kuitenkaan ottanut haastetta vastaan. Tämän jälkeen hän kirjoitti useita artikkeleita Spiritual Scientist -lehteen.
ellauri294.html on line 588: Katolisen kirjastomaailman arvostelija piti sitä "muistoisena ja ihastuttavana lukukokemuksena", jonka oli kirjoittanut "mies, joka tuntee kettujen tavat".
ellauri294.html on line 590: "Lukevan Kotkan" arvostelijan mielestä Mannix kirjoitti tarpeeksi hyvin saadakseen lukijan tuntemaan olevansa Todin ja Copperin hahmot ja että tarina oli "todella jännittävä" näiden kahden eläimen "dramaattisen vastustuksen" vuoksi.
ellauri321.html on line 305: Muistaaxeni eräs Juaniin tyytymätön jenkki Goodreads arvostelija sanoi jättäneensä niteen kesken koska siinä oli niin paljon vanhoja jenkkiklisheitä. Shelved as 'dropped' September 14, 2022. Unengaging story, wooden protagonist, hackneyed American tropes. Disappointment etched all over mine phiz. Read up to p.142.
ellauri330.html on line 339: Georg Morris Cohen Brandes (4. helmikuuta 1842 Kööpenhamina – 19. helmikuuta 1927 Kööpenhamina) oli tanskalainen kirjallisuusarvostelija, tutkija ja kirjailija, joka oli 1870–1880-luvulla pohjoismaisen kirjallisen elämän merkittävin auktoriteetti. Juutalaistaustainen Brandes opiskeli estetiikkaa Kööpenhaminan yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1870 tutkielmalla Den franske æsthetik i vore dage: En afhandling om H. Taine. Vuodesta 1871 alkaen hän luennoi yliopistossa 19. vuosisadan kirjallisuuden päävirtauksista. Vaikutusvaltaiset luennot julkaistiin kuutena niteenä (1872–90), ja Brandes esitti niissä kirjallis-filosofien ohjelmansa: kirjallisuuden on tarkasteltava yhteiskunnallisia ongelmia ja edistettävä vapauspaatosta ja vallankumoushenkeä. Luennot saivat jopa raivostuneen vastaanoton, eikä Brandes saanut yliopistosta professuuria. Hänestä tuli kuitenkin älymystön keskushahmo; hänen ympärilleen ryhmittyivät muiden muassa J. P. Jacobsen, Henrik Ibsen, Bjørnstjerne Bjørnson ja August Strindberg. Suomeen hänen vaikutuksensa saapui Minna Canthin välityksellä.
ellauri340.html on line 594: "Leikata. Seuraava kohtaus”, Handke kirjoittaa, kun hän haluaa viedä asioita eteenpäin. Taas tätä vituttavaa leffajargonia. Handke saattaa olla poliittisesti puolustettava, mutta kynämiehenä vitun ärsyttävä. New Yorkerin arvostelijaltakin alkaa pokka murtua: "Kun aloin lukea "Matka jokiin", olin valmis uskomaan, että Handke oli tulkittu väärin, mutta kirja oli vieläkin raivostuttavampi kuin olisin voinut kuvitella. Handke sanoo suoraan, että hän kysyy harvoin kohtaamiltaan ihmisiltä, vaan luottaa mielikuvitukseensa ja olettamuksiinsa." "Joitakin todellisuutta – Srebrenican joukkohautoja tai viime aikoina USAssa laittomasti varastetttujen presidentinvaalien tulosta – ei voida käsitellä "dialektisesti". Mieleen tulee toinen Wittgensteinin lause, jota usein vedotaan ilmaistakseen vaaroja, jotka liittyvät holokaustin valtavuuden kuvaamiseen: "Se, mistä emme voi puhua, meidän on ohitettava hiljaa. No vizi tottakai hölökaustista voi puhua? Mitä? Mixei voi?" Ainiin tää on New Yorkkeri.
ellauri341.html on line 83: Herlinin plärän arvostelija (joku tuntematon Koskinen?) ei oikein pysy Markuxen mukana, kun sen kirjassa ei ole sen izensä ja heesusapinan lisäxi muita pyöreitä henkilöhahmoja.
ellauri341.html on line 95: Se mikä on jännää niin blasfemia on ehkäisykemian ansiosta muuttunut yhtä harmittomaxi kuin kaikenlainen ristiinsuihkinta. Kirja-arvostelija suorastaan ohittaa Markuxen kirjan tämän aspektin mielenkiinnottomana.
ellauri341.html on line 100: Jännää myös millainen apina oli toi Herlinin palkkaama arvostelija. Se nuuhki hetken Markuxen aateromaania ja siirtyi sitten toisaalle kun se ei haissut riittävästi ihmisnaaraalta. Eikä kukaan tuntunut rapsuttavan sitä munista kansien välistä.
ellauri342.html on line 315: Kuilu kertoi toimittaja ja kirjailija Unto Kamarasta, jolla oli homoseksuaalinen suhde tohtori H:ksi kutsuttuun kirjallisuudentutkijaan. Sisällissodan alkaessa Kamara liittyy punaisiin ja tappaa tohtori H:n. Kamara joutuu valkoisten vangiksi ja valkoiset upseerit vaativat häneltä sukupuolisia palveluita vastineena lievemmästä tuomiosta. Vapauduttuaan Kamara yrittää muuttaa elämänsä ja menee naimisiin. Lopulta hän kuitenkin tappaa vaimonsa ja tekee itsemurhan. Erityisesti oikeistolaiset lukijat ja arvostelijat hyökkäsivät teoksen rohkean sisällön vuoksi kirjan kimppuun pitäen sitä sairaana ja moraalisesti vahingollisena. Osittain tämän kritiikin takia Larni julkaisi seuraavan kirjansa vasta vuonna 1942 muutettuaan sitä ennen sukunimensä Laineesta Larniksi.
ellauri351.html on line 233: Julkaisunsa jälkeisinä vuosina The Body Keeps the Score – sen kansi, jossa on Matissen maalaus – on tullut terapeuttien toimistoihin, Instagramin ruudukkoihin ja ihmisten yöpöytään. "Se yhdisti minulle niin monia pisteitä", sanoi yksi van der Kolkin kollegoista Traumatutkimussäätiössä. Verkkoarvostelijat jakoivat samanlaisia paljastuksia. "Ymmärrän sen nyt", yksi lukija julkaisi Redditissä. "En ole yksi rikkinäinen, viallinen muukalainen, joka on sijoitettu vieraaseen perheeseen vieraalla planeetalla, olen lapsi, jota ei ole nähty, kuultu tai hoidettu." Erään toimittajan lisäksi van der Kolk muistelee: ”Kukaan meistä ei odottanut tätä, että se kiipeäisi ja kiipeäisi ja kiipeäisi. Olen edelleen ymmälläni."
ellauri382.html on line 604: Toisin sanoen menestys tarkoittaa kykyä voittaa. (Vihaajille) "Te ette sammuta meitä ihmiskunnan kirkkaita kaasuvaloja, vaan hautaatte izenne merkitsemättömään hautaan." Koko ihmiskunta ei voi rakastaa ketään. Jopa Gandhilla ja Äiti Teresalla oli arvostelijansa. Gandhi hipelöii esimurkkuja ja Teresa ärjyi alaisille. Kuten sanonta kuuluu: "Jos viholliset kiittävät sinua, tarkista kantasi.". Totuus on, että persoonallisuutesi, intensiivisyytesi ja lahjasi eivät todellakaan ole mieleen kaikille.
xxx/ellauri056.html on line 518: Kant käytti hiljaisen vuosikymmenensä pohtien ratkaisua esitettyyn ongelmaan. Kun hän lopetti hiljaisuuden toukokuussa 1781, hänen vastauksensa oli Puhtaan järjen kritiikki. Vaikka Kritiikki on nykyään eräs filosofian historian kuuluisimmista teoksista, siitä ei välitetty juuri lainkaan sen ensimmäisellä julkaisukerralla. Kirja oli pitkä, alkuperäisenä saksankielisenä painoksena yli 800 sivua, ja se oli kirjoitettu kuivalla koulufilosofisella tyylillä. Se sai vain muutamia arvosteluja, ensimmäisen ilmestyessä vasta tammikuussa 1782, eivätkä arvostelijat ymmärtäneet Kritiikin vallankumouksellista luonnetta. Kant pettyi teoksen saamaan vastaanottoon. Hän kuitenkin ymmärsi teoksen epäselvyyden ja kirjoitti teoksen Prolegomena, joka teki yhteenvedon Kritiikin pääkohdista.
xxx/ellauri075.html on line 506: Teosarvio: Manninen, Kerttu, arvostelija. Ilmestynyt numerossa 2/1965:
xxx/ellauri084.html on line 171: Miten menettelee ammattimainen teeveentöllöttäjä kun sille suositellaan uutta sarjaa? Juu se menee Deciderin tai jonkun muun ennakkoarvostelijan sivuille jotka päättää sen puolesta kannattaako sarjaa kazoa. Mitäs ne sanovat luxemburgilaisesta Capitanista? Stream it or skip it?
xxx/ellauri086.html on line 715: Poe kirjoitti yleensä myönteisesti, mutta osa arvosteluista oli ilkeitä ja toi hänelle vihamiehiä. Kirjallisuusarvostelijana Poe arvioi myönteisesti esimerkiksi nuoren Charles Dickensin teoksia sekä haastatteli Dickensiä tämän käydessä Yhdysvalloissa. Myös Nathaniel Hawthornen tuotannosta hän kirjoitti lehteen myönteisiä arvosteluja.
xxx/ellauri091.html on line 257: Tuomiot ovat sittemin väljentyneet, kuten keppostelevan pensionaattitytön omatunto, ja Hra Mottin kuulijoiden vyötärökuminauhat. Joitakin vuosikymmeniä myöhemmin sama kirja ilmestyi toisen kustantajan suomennuttamana (jollain huonommalla) nimellä "Uhmapää" (der Trotzkopf). Hymyilytti sekin että joku kristillismielinen arvostelija sitä sitten lehdessä suositteli raikkaana nuortenkirjana. Hehe, tässä exkursuxessa puhuu jo oikea hapahko Hilja Teodoliina eikä joku pelle. Myöhemmin Hilja joutui opinnoissa lukemaan useitakin "huonoja kirjoja", mm. Heine, Uhland, Geibel, Zola, Daudet, Chateubriand. Ahon "Papin rouva" on (tai oli) Hiljan shame-listalla. Joku kaveri oli kertonut sen sisällyxestä sellasta, että Hilja päätteli: -- Sitä kirjaa en lue, olkoon kuinka etevä tahansa. Minusta tuntuu, että sen siveellisyys on huono, ja siveetön avionrikkojahan se Jussi on (tai oli) izekin. Ja sellaisia olen aina karttanut. Paizi vasta nyt, prof. Aspelinin luennon jälkeen, olin kirjastosta lainannut "Papin rouvan". Ennen Mr. Mottin esitelmäiltaa olin päässyt kirjan melkein loppuun, vain 4 lehteä oli jäljellä. Se oli minua kiinnostanut, mutta käsityxeni sen repivästä hengestä ei ollut parantunut. Voi ei! Mullahan on huono kirja kotona (tosin lainastosta). Mun täytyi päästä hänen puheillensa. Onko jeesuxesta ihan jepa että mä luen näitä vaan opiskelumielessä?
xxx/ellauri125.html on line 290: Kanye peukutti Trumppia koska se ajaa machojen ja setämisten asiaa. Se on selvä misogyyni mammanpoika narsisti. LA Timesin arvostelija päätyi samaan diagnoosiin:
xxx/ellauri127.html on line 358: Lukuisesti lukema ja suosittu romaani toi mainetta Stratton-Porterille. Kirjan koko teksti on saatavilla verkossa monissa paikoissa, kuten osoitteessa ClassicReader.com. New York Times kutsui romaania "merkittäväksi". Patricia Raub kertoi romaanin naisista tuon vuosikymmenen aikana, "Stratton-Porter vakiinnutti sankaritarinsa kuvaamalla Elorna Cumstickin vuonna 1909 julkaistussa A tyttö Limberlostissa, ja hänen päähenkilöidensä kuvaus pysyi käytännössä muuttumattomana sen jälkeen. Terve, järkevä ja kaunis Elorna on myös myötätuntoinen, itsevarma ja älykäs: 'Ei ollut minkäänlaista kärsimystä, jota tyttö ei voinut myötätuntoa, ei työtä, jota hän pelkäsi yrittää, eikä yhtään tutkittavaa aihetta, jota hän ei ymmärtänyt.' Kun komea nuori sankari saapuu paikalle, Elorna vangitsee hänet välittömästi, vaikka fyysisesti houkutteleva, mutta itsekäs yhteiskuntatyttö väittää jo hänen. Elornan hyve voittaa hänet sankarin. Yhdistys Elornan kanssa kehottaa yhteiskuntatyttöä uudistumaan: hän lupaa olla tulevaisuudessa enemmän kuin Elorna. " Toinen arvostelija kirjoitti sen "tämän kirjan sankaritar on virkistävä esimerkki nuoresta naisesta, jonka todellinen houkuttelevuus on hänen rohkeudessaan ja älykkyydessään, erityisesti kärsimysten edessä, vaikka hänellä on edelleen terveellinen huolenaihe siitä, kuinka hänet" puusepäksi ". Hän omaksuu myös syvän rakkauden Jumalan luomakuntaan olematta raivostunut ympäristönsuojelija. - - Elornan ainoa kiintymys on naapuriparista, jolla ei ole omia lapsia. Tässä kylmässä ilmapiirissä Elorna kukoistaa ihmisen harvinaiseksi jalokiveksi; Sen sijaan että hän katkeroituu äitinsä tavoin, hän palaa rakkauteen äitinsä huolimattomuudesta ja osoittaa huomattavaa kekseliäisyyttä vastaamaan haaveisiin, joita hänen unelmansa tavoittavat, kun hän yrittää selvittää uudelleen uskollisesti äitinsä käskyille. - - Elorna on huomattavan kärsivällinen ja rakastava tehdessään läpi. vaikeissa koettelemuksissa, mutta sen sijaan, että hän olisi uskomaton, sairaanherkullinen hahmo, hän osoittaa malttia, ahdistusta ja kulkee joskus hienolla rajalla äitinsä tottelevaisuuden ja tiettyjen asioiden piilottamisen oikeuttamisen välillä. Esseen, Joan Aiken mainitsi kuvauksen Elorna n Lunchbox hyvänä esimerkkinä yksityiskohtia kirjallisesti.
xxx/ellauri230.html on line 106: Länsimaiset arvostelijat ovat ottaneet Kawabatan romaanin ihastuneina vastaan ja sijoittaneet sen aikamme kauneimpien rakkaustarinoiden joukkoon. Suomalaiselle lukijalle se on aika outo tuttavuus. Jo se että japsumiekkonen kostuttaa naista etusormella eikä keskisormella on outoa.
xxx/ellauri250.html on line 421: Tää homo ei saa sijoitettua pätkää netflix-laatikoihin ja on sixi aivan hukassa. Onko se rom-com, onko se komedia laisinkaan? Missä kohtaa piti nauraa ja missä itkeä? En ymmärrä. "Because Laura and Lhoja (sic!) don’t entirely play out the cliché of tension and anger leading to true love, the film comes off as vague and evasive." Voi helskutti. In an interview, the director says “What really interested me were the feelings that are beyond sexual tension. Romantic love stories are often too narrow, do they fall in love? If so, when do they have sex?” Erittäinkin hyvin sanottu, mutta se menee tämän homse arvostelijan pään yli niin ettei edes tukka heilahda.
xxx/ellauri255.html on line 227: Nikolai Nekrasovin isä oli upseeri ja äiti puolalaista aatelissukua. Hän kasvoi isänsä tilalla Grešnevossa Jaroslavlin kuvernementissa. Nekrasov kävi viisi luokkaa kimnaasia, ja hänet lähetettiin 16-vuotiaana Pietariin sotilaskoulutukseen. Hän kuitenkin jätti sotilasuran ja pyrki yliopistoon, jonne ei päässyt kokopäiväiseksi opiskelijaksi vaan suoritti vain yksittäisiä kursseja. Nikolain isä lakkasi lähettämästä rahaa pojan jätettyä sotilasuran, ja poika eli äärimmäisessä köyhyydessä. Runoilija Vasili Žukovski piti Nekrasovin ensimmäisestä runokokoelmasta, mutta arvostelija Vissarion Belinski tyrmäsi sen aivan oikein romanttisena hömppänä.
xxx/ellauri354.html on line 85: Tämä on runollinen, sensuelli kirja, jonka monet arvostelijat, jotka eivät pysty näkemään omaa kunto-ajatteluaan pidemmälle, ovat tuominneet nihkeäksi, pedofilian paeaniksi ja yksinkertaisesti sairaaksi. Mutta se ei ole. Se on ruusun viimeinen kukinta; pakkasen koskettamana sen olisi pitänyt nulpahtaa, mutta sen sijaan se on upeampi, kauniimpi, koska se on niin kausittaista, todellinen yllätys. Se, mitä se sanoo miesten rakkauden luonteesta nuorta kauneutta kohtaan, on ikivanhaa: näytä hyvältä, ole hiljaa ja nöyrä, ja anna hänen olla hallitseva, viedään tässä äärimmäisyyksiin. Se toimi Lumikissa, se toimi Prinsessa Ruususessa ja se toimii myös muna delgadona.
xxx/ellauri388.html on line 463: Tunnettu englantilainen kirjailija ja taidearvostelija John Ruskin on kahdessa kirjeessään eräälle nuorelle miehelle, oppilaallensa, joka kysyi häneltä neuvoa miten olisi taisteltava sukupuoliviettiä vastaan, lausunut seuraavia mietteitä, jotka henkivät tervettä järkeä ja totista uskontoa.
xxx/ellauri404.html on line 45: Lokakuun 28:ntena 1870. Merkillinen seikka on se täydellinen oikeuden syrjäyttäminen, joka aiheutuu kansakuntien välisistä selkkauksista. Melkein kaikki tv-katselijat arvostelevat asioita vain subjektiivisten taipumustensa, vihansa, pelkonsa, pyyteittensä, etujensa tai intohimojensa nojalla. Toisin sanoen: heidän arvostelunsa ei merkitse mitään. Aito arvostelija näkee sen, mikä on totta, harrastaa oikeudenmukaisuutta ja tahtoo siis olla puolueeton, vieläpä enemmänkin: olla pyyteetön, ja sitäkin enemmän: olla persoonaton. Kuinka monta jäävitöntä tuomaria onkaan parhaillaan riehuvaa sotaa arvostelemassa? Ei kymmentä, kenties ei kolmeakaan. Kaikki pitävät kunnianaan olla patriootteja, siis puolueellisia; väärämielisyys herättää onnentuntoa ja kiihkoa, ja sitäkin merkillisempää on, että ihmiset siitä ylpeilevät. Siinä määrin helpompaa on rakastaa tai vihata intohimoisesti kuin kohota aito inhimillisyyteen, vilpittömään uskonnolliseen katsantokantaan. Tämä tasapuolisuuden kammo, tämä oikeuden kaihtaminen, tämä laupiaaseen puolueettomuuteen kohdistuva raivo on ihmisen eläimellisen intohimon ilmaus, sokean, villin intohimon, joka naurettavasti pitää itseään järkenä, vaikka onkin pelkkä voima. Minä kiitän Jumalaa siitä, että sveiziläisyyteni ja mitätön asemani sallivat minun puhdistaa sieluni sellaisesta kiihkosta ja sellaisista alhaisista intohimoista ja etsiä vain oikeutta tyynenä ihmisenä, sine ira nec studio.
55