ellauri017.html on line 1251: joka selitteli samaa arvoitusta sillä,

ellauri098.html on line 240: 25. VAIKEA TÄÄSKI: Herolle ehdotetaan testiä - arvoitusta, paljonko penkiltä, kestävyyttä, notkeutta tai muita koitoxia. Onx tää nyt siis tämmönen jälkinäytös vielä vai? Tai sit edeltä on jäänyt jaxo 18 välistä. Esim. Jeesus joutui vastaamaan moniin kiperiin kompakysymyxiin fariseuxilta, Jaakopin piti olla notkea, Daavilta kysyttiin osumatarkkuutta, onhan Jahvella ollut näitä testejä.
ellauri112.html on line 192: Syy siihen, että juuri käsitteet »vihreä», »punainen» jne. on muodostettu, eikä aivan toisia, piilee tietysti näiden vivahdusten käytännöllisessä merkityksessä. Lauselma: »logiikka ei tavoita vivahduksia» tarkoittaa siis: spekulatiivinen, aprioristinen logiikka ei tavoita vivahduksia. Kaikkia värivivahduksia ei voida ilmaista viidellä tai kuudella värinimityksellä. Mutta kokemustiede, kokemuksellinen logiikka tavoittaa kyllä mitä vivahduksia tahansa. Minulla on tällä hetkellä mielikuva ihan määrätystä punaisen vivahduksesta, joka imupaperillani on; jos tahtoisin, voisin nimittää tätä vivahdusta esim. klm: siten olisi uusi käsite muodostettu, käsite, joka tavoittaisi ihan määrätyn vivahduksen. Tällaisen käsitteen muodostaminen olisi kuitenkin kovin epätarkoituksenmukaista. Paljon tärkeämpiä kuin äärimäisen yksilölliset vivahdukset, kuin ne ominaisuudet, jotka kussakin esineessä ovat erilaisia, ovat yleensä esineiden yhteiset ominaisuudet. Käsite klm ilmaisisi vain yhdellä tai aivan harvoilla esineillä olevaa ominaisuutta, käsite »punainen» sellaista ominaisuutta, joka on lukemattomilla ja jonka jokainen omasta kokemuksestaan tuntee. Sanoin, että Renan yllämainitulla lauseellaan on lausunut julki Bergsonin filosofian ydinajatuksen. Mutta siinä tapauksessa Bergson on käsittänyt tuon lauseen ihan sananmukaisesti. Bergsonin mukaanhan kaikki logiikka, kaikki ajattelu on voimaton tavoittamaan todellisuutta, joka ei ole muuta kuin vivahduksia. Hänhän esittää, mitenkä inhimillinen äly on kuin valmiiden vaatteiden varasto, johon yritetään pukea todellisuus, katsomatta kuinka se niihin soveltuu. Hän vertaa älyämme kinematograafikoneeseen, joka ottaa muutamia liikkumattomia silmänräpäyskuvia elämän alituisesta virtailusta, ja yrittää näistä kuolleista kuvista uudelleen panna kokoon elävän todellisuuden. Hän puhuu ymmärryksemme »mekanistisesta vaistosta», joka viettää voittokulkuaan geometriassa, mutta on kykenemätön ratkaisemaan elämän arvoitusta. Tällä tavoin Bergson syyttää tiedettä virheestä, johon ei ollenkaan se, vaan juuri filosofia on tehnyt itsensä syypääksi-- spekulatiivisesta logiikasta, jota monet filosofit ovat rakastaneet, mutta joka tiedemiesten parhaille on ollut kauhistus. Näin yrittää hän riistää tieteeltä sananvallan sen mieltäkiinnittävimmissä kysymyksissä, ja panna sijalle runollisen »intuitionsa», jota ei millään keinoin voi kontrolloida, joka ei sisällä mitään mahdollisuutta eroittaa totuutta erehdyksestä. Jos koskaan, on filosofia Bergsonissa muuttunut »spesialiteetiksi». (Aika 10, 10-18) * * * * *
ellauri115.html on line 195: Apaiseri oli aikoinaan Nabun kanssa keskustellut paljonkin jumalista sekä uskosta sekä orjien verilöylyn jälkeen, kun hän seurasi hattilaista Suppiluliumaa, öiden hiljaisuudessa mietiskellyt jumalien ja ihmiskohtalon välistä arvoitusta. Hänestä oli jumalissa liian paljon järjetöntä, sillä hänen kovat kokemuxensa olivat osoittaneet hänelle heidän tekojensa olevan ihmistekoja huonommat. Vertauskuvallisesti he panivat aasin selkään ylettömän kuorman, ruoskivat juhtaansa tämän voihkeesta huolimatta eivätkä antaneet tälle juomaa ja vihantaa rehua. Kaiken sen takia heitä piti ylistää hyvixi. Hän oli pitkinä öinä tullut siihen eriskummalliseen ja hänen tietääxeen pappeja kauhistuttavaan johtopäätöxeen, että jumalat, joiden luultiin puhuvan ajattelevan kuin ihminen, eivät olleet mitään jumalia, vaan ihmisten ajatuxia, jotka kuolisivat heidän kanssaan. Ihmisten mielikuvitusjumalat ne näyttäytyivät näyissä, nämä ne puhuivat, vaativat, vihastuivat ja leppyivät. Yxikään elävä ihminen ei tietänyt, mikä oli oikea tai oikeat jumalat. Ei ollut olemassa mitään syytä, joiden tähden jumala olisi paljastautunut ihmisille.
ellauri115.html on line 211: H: Meleksedekin mahtipontisuuden pettämänä Apilseri oli odottanut enemmän, mutta huomasi nyt, ettei kuningas ollut ratkaissut jumalan arvoitusta. Oliko lainkaan mahdollista löytää jumallukuisuudesta sitä, johon voi uskoen turvautua, joutumatta pettymään, joutumatta uskomaan jumalaan, joka oikullisuudesaan oli kuin salamoizeva taivas, joka säälittä iski tulensa ihmisten maailmaan tunnottomuudessaan välittämättä, mitä hirvittävyyxiä sai aikaan? Vai oliko kaikki ainoastaan syntymistä, taistelemista ja kuolemista, eikö mitään sen jälkeen? Apeana hän totesi, ettei Meleksedekin korkeinkaan, sellaisena kuin kuningas oli tämän esittänyt, voinut vapauttaa maailmaa pelosta ja epävarmuudesta.
ellauri373.html on line 321: Johtopäätös! "Joka omaa korvat kuulla - anna hänen kuulla!" Jätämme lukijan tehtäväksi jatkaa arvoitusta. Vertailun vuoxi lue koko "Proto-Siionin viisaiden panokset”.
xxx/ellauri173.html on line 396: – Rakas ja hienovarainen uskottuni, tajusin liian myöhään, että tällä sfinksillä ei todellakaan ollut arvoitusta: olen rangaistava unelmoija. "Mutta", sanoi Edison, "miten olet edelleen rakastunut häneen, kun olet analysoinut häntä niin paljon? - Vai niin! koska herääminen ei aina johda unen unohtamiseen, ja ihminen on ketjutettu omaan mielikuvitukseensa! vastasi lordi Ewald katkerasti. Tässä on mitä tapahtui.
xxx/ellauri175.html on line 399: - Hyvin ! mutta – sen voisi sanoa ääneen, rakas herra Thomas”, huudahti neiti Alicia Clary. Tämä ei loukkaa minua. "Mutta", hän jatkoi ja valaisi sanojaan hymyllään ja naisellisella uhkauksella sormellaan, "minullakin on jotain sanottavaa lordi Ewaldille - enkä ole pahoillani, että hän tuli. ― Kyllä, kyllä, minullekin on tullut ideoita siitä, mitä ympärilläni on tapahtunut kolmen viikon ajan! ”Vihdoinkin minulla on jotain sydämelläni! – Annoit minut ymmärtämään tänään hyvin yllättävällä sanalla, en tiedä mitä absurdia arvoitusta…
xxx/ellauri252.html on line 278: Seuraavaxi taivaallisen isän luoxe. Se sanoo että monta minä lempinyt oo-len mutta yhtä vain rakastanut. Eikä se ollut vihitty vaimoni Johanna. Miten Johanna jaxaa sussa roikkua, ihmettelee poika. En tajua, ei me miehet voida naisen arvoitusta ratkaista. Sullon mun luonne vaan ei mun luonnevikoja. Toivottavasti kikkelistäsi kasvaa yhtä mahtava kuin mun.
xxx/ellauri255.html on line 67: Suomi-konepistooli oli täydessä terässä. Mannergeim oli pitänyt aseestaan hyvää huolta. Aseen kiiltävät metalliosat olivat jyrkässä kontrastissa Mannergeimin olemukseen: Kasvoilla oli syviä uurteita, hiukset olivat teräksenharmaat ja parta muistutti jo esikristillisten pakanaoraakkeleiden naamakarvoitusta. Nahkasaappaat kiilsivät, mutta kenttäasun harmaa oli enää kaukainen muisto vain.
xxx/ellauri388.html on line 560: Ihminen voi elämää katsella kahdella tapaa. Joko hän tuntee elämänsä siksi ajanjaksoksi, joka kuluu alkaen hänen ruumiillisesta syntymisestänsä hänen ruumiilliseen kuolemaansa. Taikka tuntee hän elämänsä riippumattomaksi tästä lyhyestä ajanjaksosta, käsittää olevansa ajassa ainoastaan jotakin erityistä tehtävää varten ja pitää itseänsä muuten iankaikkisuuden, ajattomuuden eli hengen lapsena. Nämät kaksi katsantotapaa ilmaisevat eri uskoja. Sillä uskohan ei ole mitään muuta kuin se, mitä ihminen uskoo elämän olevan. Jos joskus tuleekin ajatelleeksi iankaikkisuutta ja "mitä tulee tämän elämän jälkeen", — jos vaikka on vakuutettu siitä, että "löytyy elämää kuonpuoleisessakin, ja siellä kämmenten karvoitusta kazotaan",— niin ei se vielä läheskään merkitse, että uskoo iankaikkisuuteen. Sillä iankaikkisuuteen uskoo vasta silloin kuin uskoo, että iankaikkisuus määrää minun tehtäväni nykyisessä elämässä. Voipi ajatella iankaikkisuutta, voipi saarnata siitä ja kuitenkin teossa näyttää pitävänsä tehtävänään personallisten tarkoitusten saavuttamista tässä ajallisessa elämässä, eli siis ei uskovansa iankaikkisuuteen. Jos on vallalla toinen näistä uskoista, niin se synnyttää erilaista toimintaa ihmisen puolelta, kuin jos hänessä on vallalla toinen. Uskoessa elämän alun ja lopun olevan näkyvissä ihminen tietysti rupee itsellensä puuhaamaan tätä hänen personallista oloaan niin tyydyttäväksi, mukavaksi ja turvatuksi kuin mahdollista. Personallista elämää tarkoittavat silloin sekä hänen tulevaisuuden haaveensa että jokapäiväiset tehtävänsä. Mutta käsittäessä elämää ikuisuuden kannalta ihminen hakee ennen kaikkea tehtävää ikuisuudelta, eikä rupea tätä lyhyttä elämänjaksoa varten rakentamaan jotakin erikoista itselleen eikä täkäläiselle tulevaisuudelleen. Tämän aikaa voi olla vaikka aidanvizaxena pyykkipoika pippelissä, kuha loppuaika menee yläpilvessä.
11