ellauri032.html on line 642: Simone de Beauvoir kieltäyty julkasemasta loppuosaa Sammelin novellista Suite Sartren lehessä v 46. Mixhän ei?
ellauri049.html on line 637: Paul Valéry välitti luennoissaan Mallarmén ajatuksia Kirjasta, josta Maurice Blanchot sai ajatuksia teoksiinsa Kirjallinen avaruus (1955) ja Le livre à venir (1959, Tulevaisuuden kirja). Mallarmén ja Lautréamont’n runokielen uudistus on aiheena myös Julia Kristevan väitöskirjassa La révolution du language poétique (Runokielen vallankumous, 1969). Jean-Paul Sartren postuumisti ilmestyneessä teoksessa Mallarmé. La lucidité et sa face d’ombre (Mallarmé. Älyn kirkkaus ja sen varjopuoli, 1986) Sartre korottaa Mallarmén runoilijaksi ylitse muiden. Mallarmé on suuresti vaikuttanut myös muihin ranskalaisiin ajattelijoihin, kuten Roland Barthesiin, Jacques Derridaan, Michel Foucault'hon ja Jacques Lacaniin.
ellauri100.html on line 1361: No hyvää oli se että Barthes ei niellyt Sartren ja porukoiden existentialismia. Sartren Que sais-je sarjan prujaus "Qu'est-ce que la literature?" (1947) on tyytymätön perinteisiin kirjoihin ja uudempiinkin avantgardisteihin, jotka JP:n mielestä vaan vieraannutti lukijoita. Oikeassa oli, vaikka vasemmalla.
ellauri163.html on line 984: Vapautta ei voi olla mahdottoman ja olemattoman kunnioitus, ellei ymmärrä ajan olemusta ihmiselle. Tunne vapaudesta on sisäinen (tästä Schiskinin kuvaus Sartren vankilapapista, jota vanki soimaa tulosta häntä pilkkaamaan, kun sanoo, että vanki on vankilassa, mutta sisäisesti vapaa). Oisko tää nyt ymmärrettävä niin, että menen taivaaseen vaikka teurastamon sika-autossa, jos sillä pääsen tästä valitettavasta aikapulasta. Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki, oli äiti Pirkolla tapana sanoa, jos sille jotain valitti.
ellauri308.html on line 741: Kansallisteatteri esitti syksyllä 1948 Jean-Paul Sartren näytelmää Likaiset kädet, jossa pääosanäyttelijä Aku Ankka oli naamioitu Staliniksi. Näytelmän kritiikit olivat muuten myönteisiä, mutta Työkansan Sanomissa 12. lokakuuta 1948 julkaistussa Äikiän kirjoituksessa ”Kansallisteatterin tökerö teko” syytettiin teatteria Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden vahingoittamisesta. Koska Äikiän artikkeleita luettiin Neuvostoliitossa, se herätti siellä huomiota, minkä seurauksena Neuvostoliitto lähetti nootin Suomen ulkoministerille ja näytelmän esitykset loppuivat.
ellauri316.html on line 334: PEN International sekä yksittäiset kirjailijat, kuten WH Auden, William Styron ja Hannah Arendt ilmaisivat närkästyksensä. Muut, jotka vetosivat kirjoittajien vapauttamiseen, olivat Heinrich Böll, Günter Grass, Lillian Hellman, Saul Bellow, Norman Mailer, Robert Lowell, Philip Roth, Marguerite Duras ja Philip Toynbee. Sinyavskyn ja Danielin tuomion jälkeen Graham Greene pyysi epäonnistuneesti, että heidän rojaltinsa Neuvostoliitossa maksettaisiin heidän vaimoilleen. Tuolloin tuore Nobel-palkittu Mihail Šolohov kutsui kahta kirjailijaa "ihmissusiksi" ja "mustan omantunnon roistoiksi", jotka olisivat saaneet huomattavasti ankaramman rangaistuksen "ikimuistoisella 20-luvulla". Elinkautinen kommunisti Louis Aragon julkaisi huolensa julistuksessa L'Humanitéssa, ja yhdessä Jean-Paul Sartren kanssa kieltäytyi myöhemmin osallistumasta Neuvostoliiton kirjailijoiden kymmenenteen kongressiin. Kova isku diktatuurille.
ellauri349.html on line 153: Eskin tunnetotuudet kaihtavat exaktia formulointia. Onkohan tässä kirjassa yhtään ajatusta, vaiko vain näitä klisheitä, klisheitä? E. Saarisen ajatuxia E. Saarisesta. Saarisen oleminen ilmeni narsistisen Sartren sanoin "olemisena izelleen". En sunkaan ole vähän narsisti? Pipsan ansiosta olen sitä kenties hieman vähemmän. Puhun Aalto-yliopiston tulijoille kulmakarvat torakkamaisesti heiluen leipääntyneesti voimaisella äänellä räjähdysvoimasta. Jörn Donner paskiainen ei ollut ainoastaan narsisti vaan röyhkeä kylmä ilkimys. Psykopaatti pikemminkin. Eski taitaa olla oikeastaan Surku Yniäinen, joka menee mezään wannabeenä ulvomaan isojen pahojen susien perään, ja luikkii sitten kotiin Pipsan luo pelkämään puuvillainen häntä koipien välissä.
ellauri349.html on line 480: Raymond Claude Ferdinand Aron (14. maaliskuuta 1905 Pariisi – 17. lokakuuta 1983 Pariisi) oli ranskalainen filosofi, sosiologi, toimittaja ja poliittinen ajattelija. Hänet tunnettiin ranskalaisen vasemmiston kriitikkona ja Jean-Paul Sartren eräänlaisena antiteesinä.
ellauri349.html on line 496: Vuonna 1947 Aron riitaantuu Sartren kanssa ja palaa Sartren plärästä Le Figaroon.
ellauri360.html on line 53: Hänet tunnetaan nykyään parhaiten yhtenä suurimmista kirjailijoista. Hänen maneerinsa on 'esineellinen.' Robbe-Grillet ei ollut vain tämäntyyppisten romaanien kirjoittaja, vaan myös kirjoitti siitä ja toimi Editions de Minuitin toimituksellisena johtajana, kustantajan, joka julkaisi Robbe-Grillet'n ja monia muita nouveau romaanikirjailijoita. Nouveau Romanin perusperiaatteena oli, että juoni, luonne ja kerronta olivat vanhanaikaisia. Ensimmäiseksi tuli perinteinen kertojan rooli, jossa kirjailija puuttui juoniin, jos se katsottiin tarpeelliseksi. Perinteisiä hahmoja kyseenalaistettiin myös asioihin keskittyen, mikä loi heidän mukaansa uutta realismia. Hahmot ilmaantuessaan esiintyivät usein tietoisuuden virroina. Sartren, Camuksen ja muiden ranskalaisten kirjoittajien poliittinen sitoutuminen hylättiin.
xxx/ellauri157.html on line 466: Martin Buber (8. helmikuuta 1878 Wien – 13. kesäkuuta 1965 Jerusalem, Israel) oli itävaltalais-israelilainen filosofi ja kulttuurihahmo, jonka filosofian tunnetuin teema on inhimillisten suhteiden jaottelu Minä-Sinä ja Minä-Se-suhteisiin. Buberin filosofiaa kutsutaan usein dialogiseksi filosofiaksi, ja vaikka hänen lähteekin lähtökohtansa ovat monessa suhteessa toisenlaiset, häntä pidetään usein eksistenssifilosofina. Esimerkiksi Sartren eksistentialismin transsendentalismista dialogifilosofia eroaa siten, että kun transsendentaalinen filosofia pyrkii konstruoimaan maailman subjektista käsin, dialogifilosofiassa subjekti on vasta erottautumisen tulos.
xxx/ellauri261.html on line 552: Sartren leipäsusi Simone muistutti erehdyttävästi Sirkkistä. Gertrude Stein oli toinen Sirkka-Liisan lookalike. Molemmat kyldyyripirsuunat oli sukupuolisesti poikkeavia, olikohan Sirkka Pylkkänenkin? Ei Sirkka tykännyt ainakaan miesten kanssa vehkeilystä.
xxx/ellauri295.html on line 62: Historioizija Hazipompponen vuosi Herostratoxen nimen julkisuuteen. Hazipompponen on kyllä kuuluisa Babarin talonmiehenä, muttei niin kuuluisa kuin Herostratos. Esimerkiksi Jean-Paul Sartren lyhyessä tarinassa Erostratus, joka on osa teosta Muuri (Le mur, 1939), eräs mies suunnittelee väkivallantekoa saavuttaakseen mainetta. Elokuva Herostratus vuodelta 1967 puolestaan kertoo miehestä, joka suunnittelee näyttävää julkista joukkomurhaa. Mortonin mielestä jumalattaret ovat ihmiskunnan menneisyyden alfasusia. Onnexi kristityillä ei ole niitä.
xxx/ellauri305.html on line 193: Paska "eksistentialisti" Sartren
xxx/ellauri337.html on line 263: Husserl oli Franz Brentanon ja Carl Stumpfin oppilas, ja hän on itse vaikuttanut muun muassa Edith Steinin, Martin Heideggerin, Simone de Beauvoirin, Jean-Paul Sartren, Maurice Merleau-Pontyn, Emmanuel Lévinasin, Rudolf Carnapin ja Max Schelerin ajatteluun. Aika monta juutalaista narsistia tässä ryppäässä.
xxx/ellauri337.html on line 265: Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon. Mauri oli jiipeetä kovempi stalinisti Korean sodan aikana.
xxx/ellauri337.html on line 273: Merleau-Pontyn ja Sartren välinen yhteistyö päättyi Korean sodan herättämiin erimielisyyksiin, ja samalla hän myös erosi Les Temps Modernes -lehden toimituskunnasta. Merleau-Ponty edesmeni yllättäen 53-vuotiaana vuonna 1961. Merleau-Pontyn ennenaikaisen kuoleman jälkeen kiinnostus hänen ajatteluaan kohtaan hiljalleen hiipui. Sartte pääsi julkkixena joholle.
xxx/ellauri356.html on line 488: 26. tammikuuta 1977, Sollers allekirjoitti Le Mondessa – hän plus noin viisikymmentä persoonaa – (erityisesti Jean-Paul Sartren, Roland Barthesin, Simone de Beauvoirin, Alain Robbe-Grillet'n, Françoise Doltin ja Jacques Derridan kanssa) "Avoimen kirjeen rikoslain tarkistuskomissiolle tiettyjen lakitekstien tarkistamiseksi, aikuiset ja alaikäiset", jossa vaaditaan, että "alaikäisten väärinkäyttöä" koskevat lain artiklat "kumotaan tai muutetaan perusteellisesti" siinä mielessä, että "lapsen ja nuoren oikeus tunnustetaan ylläpitää suhteita valitsemiinsa ihmisiin." Se oli vetoomus kolmen miehen puolesta, joita syytettiin 15-vuotiaiden alaikäisten sopimattomasta pahoinpitelystä ilman väkivaltaa. Tämän tekstin oli kirjoittanut Gabriel Matzneff, joka ei salaa makuaan pedofiliaa ja efebofiliaa kohtaan. Matzneff kerskui nussineensa useitakin alaikäisiä tyttöjä. Helmikuussa 2020 julkaistussa New York Timesin profiilissa valokuvassa Matzneff seisoo yksin veden äärellä Italiassa, näyttää masentuneelta, surullinen kalju mies Burberryn trenssitakissa. Ämmä Springora tuhosi muiston siitä, mitä hän muistaa olleen "kestävä ja upea rakkaustarina". Mutta voiko teini-ikäisellä tytöllä olla "upea rakkaustarina" yli kolme kertaa häntä ikäisemmän henkilön kanssa? Tämä on Consentin ytimessä oleva kysymys. Lukijat eivät epäile vastauksesta mitään. This manner willl be convenient for a man who wants to enjoy a woman, and can only get at her by force and against her will. (Perfumed Garden, p. 72.)
xxx/ellauri357.html on line 92: Helsingin yliopiston filosofian laitoksella mannermainen filosofia on kokenut asteittaisen renessanssin 1980-luvulta alkaen. Eräät analyyttisestikin virittyneet ajattelijat, kuten Jaakko Hintikka ja Raimo Tuomela, ovat osoittaneet jonkinasteista kiinnostusta Heideggerin filosofiaan. 1980-luvun alussa Hintikan oppilas, formaalisen logiikan alalta vuonna 1977 väitellyt Esa Saarinen (s. 1953), kiinnostui erityisesti Sartren eksistentialismista ja piti tähän liittyen useita innostavia kursseja. Innostavaa ja vaikutusvaltaista opetusta ja ohjausta fenomenologian alalla ovat antaneet myös Sara Heinämaa, joka väitteli vuonna 1996 Merleau-Pontyn ja de Beauvoirin ruumiinfenomenologiasta, ja Juha Himanka, jonka vuonna 2000 valmistunut väitöskirja Phenomenology and Reduction käsitteli fenomenologisen reduktion kysymystä niin Husserlin kuin Heideggerinkin pohjalta.
xxx/ellauri404.html on line 322: Kantin das radikale Böse on se ettei tunnusta kenenkään nazoja, edes Kouvolan kepulaisen kansanedustajan. Se on hyvin pahaa lääkettä. On hyvää ja huonoa riippumattomuutta, niinkö E. Saarisen ja Sartren vapaus vastuulla. Täytyy ymmärtää paikkansa jumalan suuressa suunnitelmassa. Ei saa ohittaa virkatietä. Oikeamielisen tulee vaihtaa tahtonsa jumalan tahtoon, niin hänestä tulee pyhä ihminen. Hemmetin fasismia tämäkin. Hyvä torvisoitto on kuin samettia sisäiselle ihmiselle. Ei tarvi olla suuri kuha on moitteeton. Vaikka maan matonen mutta jumalan peräsuolessa.
20