ellauri014.html on line 990: Viininkorjuussa herrasväki veljeilee palkollisten kanssa, eikä naura niille, koittaa pidättää. Palkkaroikka on armoille niin kiitollisia, että muistaa paikkansa, niiailee, pokkaa, raapaisee jalkaa, nostaa hölmöä golfinpelaajan hattua kuin hukkapätkä pehtoori spanjuunoiden saippuassa. Jullen pojille ne on suorastaan setä Tuomoja. Alaviitteessä Rusakko ylistää keskiluokkaisuutta siitä, että keskiluokassa on kivintä verrata itteänsä naapuriin.
ellauri115.html on line 374: D'Alembert antaa ymmärtää että pahixet eivät pidä lapsista. Janne haistaa tässä heti loukkauxen. No paninhan mä mun omat lapset löytöeläintarhaan, mut kylmä tosi mielelläni kurkistelen muiden lapsia, enemmänkin kuin on normaalia. Ajattelin siinä lapsieni omaa etua. Musta ei silloin (vielä) ollut kasvattajaxi, enkä halunnut jättää niitä äitinsä ja äidinpuolen sukulaisten armoille. Suuri tuntematonkin on parempi. Mä olisin ollut tosi hellä isä, mut mulla ei ollut aiempaa kokemusta. Ja vanhuxet on lapsista vastenmielisiä, musta ainaskin. Tynnyrinvannehtijan pojan tapaus panee epäilemään Jannen motiivien puhtautta. Oliko se namusetä? Sit epäilyttää vähän et Teresa ei sen jutuissa ole senkään vertaa mukana kuin uskollinen koira Sultan. Se tekee tosi kylmäkiskoisen vaikutelman. Niinkuin sekin että Jannen piffaamia vohveleita arponeet pikkutytöt oli Jannesta kaikki rumia vaikka käyttäytyivät sievästi. Lysti maxoi 30 souta, ja iloa tuli 100 soun edestä. Olikohan JJ vähän pihi? Hollantilaiset ovat halpamaisia kun ottavat maxun jopa kellonajasta.
ellauri115.html on line 711: Kun nyt on päätelty aistiesineiden havainnosta ja mun sisäisestä tietoisuudedsta, joka johtaa mut päätellä syistä ja synnyistä syvistä diginatiivijärjellä päätotuudet jotka on mulle ihan need to know tietoa, mun täytyy nyt eziä sellasia käyttäytymisperiaatteita kuin niistä voi vetää, ja sellissiä sääntöjä jotka mun täytyy asettaa oppaaxeni tämän maailman kohtaloni täyttämisexi, mitkä oli mun money makerin meisinki. Käytän yhä samaa mefodia, en johda näitä sääntöjä korkekoulufilosofiasta, vaan löydän ne mun syömmin syvyyxistä, mihin ne on kirjoitettu tulipunaisilla kirjaimilla mitä mikään ei voi kumittaa. Mun tarvii vaan konsultoida izeäni sen suhteen mitä mä haluun tehä; se mikä musta tuntuu oikealta on oikein, mikä mun mielestä on väärin on väärin; omatunto on paras kasvomuisti; ja se on vaan kun tinkaamme omastatunnosta kun meillä on tarve sofistikoituihin argumentteihin. Meidän eka velvollisuus on mua izeäni kohtaan; kuitenkin miten usein toisen äänet kertoo että kun me haetaan omaa hyvää toisten kustannuxella me tehdään pahaa? Me luullaan seuraavamme luonnon opasteita, ja me vastustetaan sitä; me kuunnellaan mitä se sanoo meidän aisteille, ja me haistatetaan huilu sillä mitä se sanoo meidän sydämmelle; aktiiviolento tottelee, passiivi komentaa. Omatunto on sielun puheääni, passiohedelmät on ruumiin ääntelyä. Onko kumma että nää äänet usein kiistelevät kuin Aku Ankan korviin kuiskuttelevat kaxi pikku avataria? Ja kumpaahan meidän olis kuultava? Saat 2 arvausta. Liian usein järki pettää meitä; meillä on erinomainen syy epäillä sitä [jos se nimittäin sattuu olemaan aika heikko]; mutta superego ei koskaan petä meitä; se on miehen ainut tosi opaste; se on sielulle mitä vaisto on ruumiille, [Alahuomio: Moderni filosofia, joka myöntää vaan mitä se voi ymmärtää, varoo myöntämästä tätä hämärää kykyä jota sanotaan vaistoxi joka näyttää opastavan muita elukoita kuin tikanpoikaa puuhun ilman hankittua kokemusta. [No on se meilläkin, lue vaikka Paul et Virginie, tai jos et jaxa kazo sitten leffa Blue Lagoon.] Vaisto, joittenkin meidän viisaiden viisaustieteilijöiden mielestä, on vaan salainen ajattelutottumus, joka on hankittu ajattelemalla; ja siitä miten ne tän kehityxen selittää voisi päätellä että lapset miettii enemmän kuin isot ihmiset: tää on outo paradoxi jota pitäis tutkia. Mut ei mennä tähän nyt, vaikka mun pitää kysyä mikä nimii pitää antaa sille innolle jolla mun koira jahtaa myyriä jota se ei edes syö, tai kärsivällisyydelle jolla se joskus kazoo niitä tuntikausia ja taitoa millä se nappaa ne, heittää ne jonkun matkan päähän kolosta kun ne tulee esille, ja sit tappaa ne ja jättää ne lojumaan. Kuitenkaan kukaan ei opettanut sille tätä urheilulajia, eikä kukaan edes kertonut sille että on sellaisia otuxia kuin myyriä. Taas kysyn, ja tää on tärkeämpi kysymys, mix kun mä uhkailin tätä koiraa ekan kerran, mixe heittäytyi maahan tassut ristissä kuin armonanoja .....ihankuin laskelmoidusti muhun vedoten, asento jonka se olis ottanut, jos mä olisin pitänyt pintani ja jatkanut sen mätkimistä siinä asennossa? Mitä hä! Oliko mun koira, tuskin pentu, omaxunut moraali-ideoita? Tiesikö jo armon ja avokämmenen merkityxen? Millä hankitulla tiedolla se yritti hillitä mun vihaa heittäytymällä mun armoille? [Nojaa, tää vaan osottaa että sellainen käytös on luontaisesti koiramaista.] Jokainen koira maailmassa menettelee melkein samalla tavall samoissa olosuhteissa, enkä mä väitä mitään mitä jokainen ei voi ize kokeilla, hankkia vaan koiran ja jonkun astalon. Voisko filosooferit, jotka niin ivallisestri hylkää vaiston, ystävällisesti selittää tän vaan aistimusten leikkinä ja kokemuxen jonka ne olettaa että me ollaan hankittu? Antaa niiden antaa selitys joka kelpaa joka tolkun äijälle; siinä tapauxessa mulla ei ole enempää sanottavaa, enkä sanokaan enempää vaistosta.] Se joka tottelee omaatuntoa noudattaa luontoa eikä sen tarvi pelätä menevänsä harhaan. Tää on hyvinkin tärkeä asia, jatkoi mun hyväntekijä, nähdessään että mä meinasin keskeyttää sen; anna mun pysähtyä hetkexi selittämään tää paremmin, se sanoi kovempaa ja kiireemmin.
ellauri115.html on line 781: On tosi vaikea olla uskomatta mitä oikein kovasti toivoo. Tää mun vakaumus on taivaan lähettämä. Mitä musta tulisi jos jäisin kuolemaa pahemman kohtalon armoille eliskä en saisi hyvitystä häväistyxistä jota vihulaiset pani mut kärsimään, enkä voisi toivoa saavani oikeutta joka mulle kuuluu? Mä joka olen tälläinen viaton ja luottavainen joskin ylpeähkö sielu? Muzit tajusin et tää elämä on pelkkää koeaikaa. Kovimmatkin kärsimyxet menettävät voimansa sen mielessä joka tietää saavansa niistä suuren ja varman hyvityxen kuonpuoleisessa. Varmuus hyvityxestä oli mun mietiskelyjen suurin tulos.
ellauri249.html on line 261: Stalin oli julistanut kaikki pakkotöihin viedyt ja sotavangeiksi joutuneet neuvostokansalaiset pettureiksi. Heitä tulisi rangaista ankarasti. Hruštšov väittää muistelmissaan puolustaneensa heitä ja myös todisteet puhuvat hänen puolestaan. Hänen mukaansa puolue hylkäsi Ukrainan ja jätti maan saksalaisten armoille. Hän lähetti jopa asiaa koskevan kirjeen Stalinille, mutta turhaan. Sotavangit joutuivat leireille. Niistä monet elleikaikki lienee ollut Saxan puolella vapaaehtoisesti.
ellauri279.html on line 132: Pian Pavelin isä jätti perheensä (vaimo, jolla on neljä lasta) ja alkoi asua naapurissa asuvan naisen - Antonina Amosovan - kanssa. Pavelin opettajan muistojen mukaan hänen isänsä hakkasi säännöllisesti vaimoaan ja lapsiaan sekä ennen perheen jättämistä että sen jälkeen. Isoisä Pavlik vihasi myös miniäänsä, koska hän ei halunnut asua hänen kanssaan samalla maatilalla, vaan vaati jakamista (lisäksi Tatjana Morozova oli "muukalainen", alun perin naapurikylästä). Aleksein (Pavelin veli) mukaan isä "rakasti vain itseään ja vodkaa", hän ei säästänyt vaimoaan ja poikiaan, ei kuten ulkomaalaisia ​​siirtolaisia, joista "hän repi kolme nahkaa sinetillä varustettuja lomakkeita varten". Isän vanhemmat kohtelivat myös isän hylkäämää perhettä kohtalon armoille: ”Isoisä ja isoäiti olivat myös meille pitkään vieraita. Ei koskaan tarjonnut mitään, ei koskaan tervehditty. Isoisä ei antanut pojanpoikansa Danilkan mennä kouluun, kuulimme vain: Vittusaatanaperkele. Pavlikin isoisä Sergei Morozov oli luonteeltaan vaikea, nautti mainetta ja synkkää mainetta kylässä - ennen vallankumousta hän oli santarmi (kyläläisten mukaan hän työskenteli vankilassa valvojana), ja hänen vaimonsa Ksenja oli hevosvaras.
ellauri308.html on line 184: omat läheisensä kohtalon armoille. Mitä vittua? ei kommunismiin kuilu
ellauri373.html on line 274: Moskovan patriarkka poistettiin vallasta muitta mutkitta ja siirrettiin suoraan luostariin ja Kirkko jätetään kourallisen kapinallisen papiston armoille, jotka juutalaisen hallituksen miellyttämiseksi valmistautuvat tuomaan lopullisen skisman kirkon sisäiseen elämään. Jos tämä onnistuu, niin vuoden 1897 ohjelmansa tässä kohdassa "Näkymätön hallitus" voi juhlia täydellistä saatanallista voittoa lähitulevaisuudessa.
xxx/ellauri234.html on line 319: Entä uhrit! Edellinen sota vei tuhansittain miehiä viimeiselle taipalelle ja raatteen tielle. Se on sodan laki. Niin tulee käymään nytkin. Ei ole tietoa, kuka kaatuu, kuinka moni "saa" antaa henkensä tämän ihanan maan vapauden puolesta. Sitä ei kukaan kysykään. Ei ole oikeutta elää vain itselleen toisen armoille antautuen. Ei tää ole mitään sosialismia vaan oikeaa seppoilua! Eikä orjan elämä ole elämää, ja ryssän ruoskaa ei suomalainen suutele, eikä ota poskeen ryssän moloa, saati hääräilee sen takapihalla. (Credits: P. Mustapää.) Vapauden puolesta kannattaa taistella, ja sen turvaamiseksi on ihan ihanaa kuolla. Isänmaa on ylinnä kaiken, sillä on oikeus vaatia uhreja, ja jokaisen velvollisuus on empimättä täyttää sen vaatimukset. Ja tässä sodassa on isänmaan vapauden turvaamisen rinnalla heimoveljien pelastaminen kuolemasta toisena innoittavana päämääränä. Suurten päämäärien vuoksi on hyvä lähteä, hyvät herrat, tulkoon eteen mitä tahansa. Me olemme valmiit taisteluun ja uhreihin. Suokoon Herra (se hieman alempana istuva kuin isänmaa, isänmaa on ylinnä), että meidän tiemme ei olisi kärsimysten tietä ja että meidän pieneltä kansaltamme ei vaadittaisi kovin suuria uhreja. Mutta oli miten oli, joka tapauksessa meidän tiemme on suora ja selvä, uhreja tai ei uhreja. Parempi silti pysytellä takana, kranaattien kantomatkan ulkopuolella. Näissä mietteissä majuri istui ajatellen nyt eteen tulevaa suurta tehtävää.
xxx/ellauri296.html on line 569: Beduiinien nuotiokronikat oli tämmoisia: beduiiniporukka liikkuu erämaassa. Tulee toinen sakki ja ryöstää, jättää pienemmän ryhmän alasti auringon armoille. Kahakassa yksi haavoittuu niin, että sitä pitää toisten kantaa. Se valittaa, miten, veljet, häntä hävettää. kun joutuu toisten kannettavaksi eikä ole edes vaatteita hävyn petoksi. Toiset lohduttaa: -Elä murehdi veli, munasillaan tässä kaikki ollaan. Tälläsessä hyvässä kohdassa kuuntelijat joihkasi AII! Messuaja sekin innostui ja sanoi "AII". No, lähdepaikkaa on etsitty, mutta ei löydetä, kantajilta alkaa voimat uupua, ja kannettava arvaa, mitä liikkuu toisten mielessä. Se pyytää jättämään hänet että toiset jaksaa pitemmälle. Ne jättää sen dyynin kupeeseen ja menee toiselle puolelle pitämään neuvoa. Sitten äänet häipyy. Ketään ei näy. Haavoittunut tietää, mihin tulokseen on tultu. Se asettuu odottamaan kuolemaa. Ennen iltaa alkaa liikettä taas kuulua: dyynin harjan takaa ilmestyy oma porukka, ilmoittaa: - llosanoma! Veli, pääset äitisi luo! Löytyi lähde! AII!
10