ellauri014.html on line 619: Ton mä vedin ihan läpällä edes lukematta läpi Rusoon argumentteja, vaan äijän tuntien, ja täys kybä, tismalleen noin se argumentoi sivukaupalla muka pikku Julkun suulla (sulkakynällä):
ellauri115.html on line 482: Sanoin näin, izelleni nimittäin, "Jokaisessa systeemissä on ratkaisemattomat ongelmansa, sillä apinan äärellinen pää on liian pieni hoidellaxeen ne; nää vaikeudet ei sen vuoxi ole lopullisia argumentteja mitään systeemiä vastaan. Mutta kazo mikä ero on suorassa evidenssissä mihin nää järjestelmät nojautuu! Ex meidän pitäisi preferoida teoriaa joka ainoana selittää kaikki faktat ja useimmat alternatiivisetkin, eikä ole muita vaikeampi tajuta?"
ellauri163.html on line 554: Jos nyt tutkimme, mitkä ovat teorian puolesta esitetyt perustelut, löydämme Kantista vain a priori-näkemyksiä, ja ne a priori-näkemykset, joita hän pitää tarpeellisina vapauden mahdollisuuden löytämiseksi, olisivat irtautuneet järjestelmästä kuolleena haarana, jos Kant ei olisi sekoittanut keskenään fatalismia ja determinismiä, kuten näemme alla. Schopenhauerista löytyy enemmän "räkämunkkeja" kuin argumentteja, koska hän haluaa leveillä tiedoillaan ja kasata puolelleen viranomaisia.
ellauri216.html on line 148: Hänen kirjoituksensa tulivat julkisuuteen ensimmäisenä 400-luvulla ja monofysitistit käyttivät niitä tukemaan omia argumenttejaan. Niiden (pseudo-)apostoliseen alkuperään suhtauduttiin epäilevästi, mutta vähitellen Pseudo-Dionysioksen teokset hyväksyttiin laajalti. Keskiajalla kristilliset mystikot saivat niistä vaikutteita. Keskiajalla niistä tuli hyvin suosittuja teologien keskuudessa, mutta renessanssin aikana alkoivat väittelyt teosten autenttisuudesta. 1400-luvulla erityisesti Lorenzo Valla teki paljon työtä vakuuttaakseen muut siitä, ettei Pseudo-Dionysios voinut olla sama henkilö kuin alkuperäinen Dionysios. 1800-luvun lopussa Hugo Koch ja Josef Stiglmayr osoittivat, että Dionysios on filosofiassaan tekstuaalisesti riippuvainen Prokloksen pahuuden teoriasta, mikä oli naula arkkuun väitteille, joiden mukaan hän olisi ensimmäisen tai toisen vuosisadan kirjoittaja.
ellauri326.html on line 78: Joskus esitetään vääriä argumentteja, että vuonna 1931 "Masaryk ampui työläiset". Santarmit ampuivat vaivaiset neljä lakkoilevaa työntekijää lähellä Duchcovaa. Paikka, jossa tragedia tapahtui, eli Ústí nad Labemin ja Chomutovin välisellä linjalla oleva teräsbetoninen rautatiesilta, joka rakennettiin alkuperäisen kivikaarisillan paikalle, julistettiin kulttuurimuistomerkiksi kommarien helmikuun voiton 1948 jälkeen, ja siitä tuli virallisen muistomerkin paikka. Lähelle pystytettiin vuonna 1954 pronssilevyillä ja veistoksellisilla koristeilla varustettu monumentti akateemisen kuvanveistäjä Karel Lerchin toimesta (Duchcovan alikulkutunnelin monumentti). Muistomerkki sijaitsi täällä vuoteen 1989 asti, kunnes "kivihiilen louhinnan laajentumisen vuoksi" se siirrettiin nykyiselle paikalle linnan puutarhaan hyyskän taaxe, noin 1 km onnettomuuspaikalta. Vuonna 1995 alikulkusillalta poistettiin kansallismonumentin asema. Näet vuoden 1990 jälkeen helmikuun tapahtumia pidetään siirtymänä ulkoisesta demokratiasta totalitarismiin, mikä johti Tšekkoslovakian liittämiseen Neuvostoliiton valtablokkiin, ennakoi huomattavan tšekkiläisen ja slovakilaisen yhteiskunnan myöhemmän sorron, ja siitä tuli syy maan talouden laskuun ja valtavaan talousliberaalin väestön muuttoaaltoon.
ellauri360.html on line 63: Perinteiset kirjallisuuden analyysin termit, kuten "juoni" ja "hahmo", eivät sovellu mukavasti Alain Robbe-Grilletille myönnettävään uuteen romaaniin. Pour un nouveau roman (1963; Uudelle romaanille , 1965) esseesarjassa Robbe-Grillet kuvailee sellaisia termejä kuin "useita vanhentuneita käsitteitä": Olemme niin tottuneet keskusteluun "luonteesta", "ilmapiiristä". ”, "muoto" ja "sisältö", "viestin" ja "kerronnan kyvyt" ja "todelliset kirjailijat", että se vaatii ponnisteluja vapautua tästä hämähäkinverkosta ja ymmärtää, että se edustaa ajatusta romaanista (valmis -tehty idea, jonka kaikki myöntävät ilman argumentteja, siis kuollut idea), eikä ollenkaan se...romaanin "luonne", johon meidän pitäisi uskoa.
ellauri389.html on line 219: He kehtaavat väittää myös, että syytökset "mitäboutismista" ovat pätemättömiä, koska samoja argumentteja, joita käytetään kommunismia vastaan, voidaan käyttää myös kapitalismia vastaan.
ellauri391.html on line 552: Crispin James Garth Wright ( / r aɪ t / ; syntynyt 21. joulukuuta 1942) on brittiläinen filosofi, joka on kirjoittanut uusfregealaisesta (uuslogistisesta) matematiikan filosofiasta, Wittgensteinin myöhemmästä filosofiasta ja totuuteen liittyvistä asioista, kuten realismi, kognitivismi, skeptismi, tieto ja objektiivisuus. Hän on filosofisen tutkimuksen professori Stirlingin yliopistossa ja opettanut aiemmin St Andrewsin yliopistossa, Aberdeenin yliopistossa, New Yorkin yliopistossa, Princetonin yliopistossa ja Michiganin yliopistossa. Vaihtanut opinahjoa kuin mustalainen hevosta. Loppusijoituspaikka Stirling on kalatalousyliopisto Skotlannin pystymezässä. Selvää alamäkeä. Crispin esitti "epävirallisia argumentteja", että (i) Humen periaate (yhtä monta iff E bijektio) plus toisen asteen logiikka on johdonmukainen ja (ii) siitä voidaan tuottaa Dedekind–Peano-aksioomit. Molemmat tulokset todistettiin epävirallisesti jo Gottlob Fregen (Fregen lause) toimesta, ja myöhemmin George Boolos ja Richard Heck todistivat ne tiukemmin. Crispin ei tehnyt siinä muuta kuin hälisi.
ellauri392.html on line 869: Palmu Derridan hauskimmasta ylistyspuheesta on annettava London Timesille, joka vittuili vainajalle hyvinkin rumasti. Jos ette huomanneet mikä siinä oli funnyä, niin tässä vizin selitys; Hauskaa tästä tekee se, että kirjoittaja harjoittaa parodiaa. Vaikka Derrida itse oli juutalaista alkuperää, hän näyttää olleen enemmän huolestunut Da Manin kritiikistä kuin omista kärzänneistä heimoveljistään. Derrida päättää kuusikymmentäsivuisen syyttelyharjoituksensa vertaamalla Da Manin arvostelijoita natsiroistoihin. . Derridan vastaus tarjosi graafisen esimerkin siitä mikä oli ollut "meille"selvää dekonstruktiossa koko ajan: että se oli valheellinen älyllinen huonepeli, joka on täysin eronnut "meidän" odellisuudesta. Esimerkiksi vuonna 1977 filosofi John Searle kirjoitti hyökkäyksen dekonstruktiota vastaan, joka oli tuhoisa - paitsi että Derrida syyti välittömästi painoon ikävän kasan sofismia, joka olisi ollut hauskaa, jos se olisi ollut parodia. Derridan vastaus Searlelle kuvasi dekonstruktion kakkaista luonnetta. Derridan dekonstruktio oli ase, kumouksen väline. Lausunnon, jonka mukaan "tekstin ulkopuolella ei ole mitään", oli tarkoitus heittää apina-avain "meidän" perinteiseen totuuden tai arvon fiktioon. Derrida puhui tässä yhteydessä "meidän" perinteisten rationaalisuuskertomusten "tuhoamisesta", "dekonstruoinnista", "erityisesti merkityksen ja totuuden." Mutta yritäpä väittää vastaan niin saat dekonstruoidun kakan naamaasi: "il n'y a pas de hors-texte" tarkoitti vain sitä, että "ei ole mitään kontekstin ulkopuolista". Vai ei muka. Dekonstruktio: pommi tai banaani – riippuen siitä, kuka kysyy. Kritiikillä, niin kuin nyt tämä, ei ole koskaan ollut merkitystä dekonstruktionisteille. Ja tämä johtuu siitä, että heidän sitoutumisensa dekonstruktioon perustuu ensisijaisesti uskoon, ei järkeen. Mikään argumentti ei voi horjuttaa heidän omaksumistaan ​​dogmista, koska se ei koskaan ollut heille tärkeintä. "Me" olemme ihan erilaisia. Annamme vaikka inkkareille maansa taksisin jos niillä on kunnon argumentteja. Enimmäxeen ei ole ollut. Dekonstruktio esitti viettelevän kutsun – ei, ei varsinaisesti uskontoa, vaan ideologiaa, as in communism, ajatusjärjestelmää, joka näytti selittävän kaiken, mutta ei kuitenkaan selittänyt midiä. Ennen kaikkea ei tuonut bisnistä. Tässä dekonstruktio muistuttaa hegelilaisuutta, marxilaisuutta ja freudilaisuutta, muita ideologioita, jotka tunnetaan 'resupekkojen ja juutalaisluopioiden jaanauxena.'
xxx/ellauri130.html on line 107: Rike on toista pahempi koska seurauxet on hyvixistä paremmille pahemmat tai sitne on pahixille paremmat. God on hyviskasan huipulla joten sille tehdyt jäynät ovat pahimmat. Sama temppu tehtynä vihulaisille (etenkin niiden jumalalle) voi olla ihan hyvä veto. Tavallisesti paha valinta on se joka palvelee lyhytnäköisiä izekkäitä etuja, ja hyvä valinta se joka pitkässä juoxussa hyödyttää läjän huippua. Moraalia tarvitaan vain sellaisissa käytöskohdissa joissa on vahvoja argumentteja kummallakin puolella. Harvoin joku alkaa esim. syödä izeään, sehän olisi kuin hölmöläisten peiton jatkoa.
xxx/ellauri157.html on line 192: Itchele on auttamaton humanisti, sillä on huono laskupää. Tieteen metodista sillä ei ole mitään hajua. Siitä että tyynesti sihdataan evidenssiä ja tehdään hypoteeseja. Ei tarvi uskoa mihkään teoriaan, riittää arvioida millä hypoteesilla on eniten evidenssiä puolesta ja vähiten vasta-argumentteja ja tehdä experimenttejä. Teorioita voi olla useampia, ne voivat tulla kumotuxi ja vaihtua. Ei siinä mitään, ei teoriat muuta maailmaa, vasta niihin perustuvat kexinnöt ja teknologiat on tuhoisia.
xxx/ellauri281.html on line 141: Näiden arvioiden lisäksi on olemassa monia muita paikallisia tutkimuksia ja havaintoja, jotka sisältävät sekä argumentteja "puolesta" että "vastaan" fracking-teknologian, jotka korreloivat pääasiassa esitettyjen argumenttien kanssa murtotekniikan tärkeydestä ja sen riskeistä.
xxx/ellauri312.html on line 539: Noudattaen ajatustaan ​​vahvasta väärinlukijasta hän lyö muiden kirjoitukset lysyyn muotoon, joka palvelee hänen omaa tarkoitustaan’ (TRR, s. 131). Rorty ei kuitenkaan pitää tätä käytäntöä negatiivisena tai perusteettomana, sillä totuus ja tarkkuus eivät ole hänen pääasia tavoitteet. Hän rekonstruoi muiden ajattelijoiden argumentteja tarjotakseen sen, mitä hän pitää tuoreena ja tuoreena
xxx/ellauri387.html on line 532: Juutalainen David Hirsch, hermeneutiikkaan kohdistuvien poststrukturalististen vaikutusten kriitikko, tuomitsi Fishin "loogisen kurinalaisuuden puutteesta" ja "huolimattomuudesta retorisen tarkkuuden suhteen". Tarkastellessaan Fishin argumentteja Hirsch yrittää osoittaa, että "ei vain ollut uuskriittisten menetelmien palauttaminen tarpeetonta, vaan että Fish itse ei ollut onnistunut vapautumaan uuskriittisen teorian kahleista." Hirsch vertaa Fishin työtä Penelopen kangaspuuhun Odysseiassa ja toteaa: "Mitä yksi kriitikko kutoo päivällä, toinen purkaa yöllä." "Ei myöskään", hän kirjoittaa, "ei tämä kudonta ja puranta muodosta dialektiikkaa, koska eteenpäin ei tapahdu liikettä." Lopulta Hirsch näkee Fishin jääneen "vaeltamaan omilla elysialaisilla pelloillaan, toivottomasti vieraantuneema taiteesta, totuudesta ja ihmisyydestä". Martha Panopuu joka aikoinaan kyykisteli Hintikan päivänpaisteessa oli pääpuhujana siunaamassa Simo Knuuttilaa sen viimeiselle aikamatkalle.
14