ellauri032.html on line 342: Tosi ja epätosi on lauseen attribuutteja. Ei Hobbes pohdi miten ne annetaan. Parmenideen (ja vähän Platoninkin) mielestä se oli ihan outoa, kai koska ne piti kielen mallina noita aataminaikuisia nimiä. Eihän nimet ole valetta, vaikka olis nimiä sarjakuvahahmoille kuten Aku Ankka tai jehova. Ne ei vaan tarkota mitään. Platon marssitti tähän apuun ideat eli yleiskäsitteet, tosi ajatus on oikea symplokee eidoon, kuvakudos. Ideat toisin kuin me yxilöt on ikuisia. Sielukin on sit yleiskäsite, se on meemi. Tänhän mä kekkasin jo toisaalla. Platon(ism)ista tuli mukaan paljon tämmöstä ihan puppua, josta eri sortin mystikot on sitten ammentaneet kauhakaupalla. Apinat on oikeesti ihan vitun hölmöjä, alkeellisia matelijanaivoja. Varsinkin kun niillä on joku oma lehmä ojassa.
ellauri041.html on line 40: Vuodesta 1916 lähtien Tšukovski töskenteli Maksim Gorkin perustaman Parus-kustantamon lastenkirjallisuuden osaston johtajana ja kirjoitti myös itse lastenrunoja. Kirjailijan runomuotoisista saduista tunnetuimpia ovat Krokodil (1916), Pesujehu (Moidodyr, 1923), Torakka (Tarakaništše, 1923), Nupipäinen kärpäsläinen (Muha-tsokotuha, 1924), Barmalei (1925) ja Tohtori Kivuton (Aibolit, 1929). Venäläisestä ja englantilaisesta perinteestä vaikutteita ammentaneet terävä-älyiset, vitsikkäät ja mielikuvitusrikkaat runot ovat edelleen hyvin suosittuja, vaikka aikanaan ne saivat osakseen jyrkkää kritiikkiä ideologisesti suuntautuneiden proletaarikirjailijoiden ja pedologien taholta. Näkemyksensä lastenkirjallisuudesta Tšukovski on esittänyt kirjassaan Ot dvuh do pjati, joka ensimmäisen kerran ilmestyi nimellä Malenkije deti vuonna 1928.
xxx/ellauri165.html on line 75: Mercier vastusti ranskalaista klassillista näytelmätyyliä, Hän moitti Jean Racinea ja Pierre Corneillea siitä, että he olivat ammentaneet näytelmiensä aiheet työhuoneestaan eivätkä elämän avoimesta kirjasta. Omia käsityksiään draamasta hän esitti tutkielmassa Essai sur l’art dramatique (1773). Mercier itse oli kuitenkin ize niin keskinkertainen kirjailija, ettei hän voinut todellisuuden maaperään istuttamillaan omilla näytelmillään luoda mitään todella arvokasta. Hän oli ize asiassa aivan paska. Hänen näytelmiään ovat esimerkiksi Eugénie (1767), Les deux amis (1770), Le faux ami (1772), Le juge (1774), Le déserteur, L’indigent (1782).
3