ellauri112.html on line 81: Sielunelämässä on synteetisen rinnalla kuitenkin huomattava toinenkin puoli, ja edellisen yksinomainen tehostaminen johtaa yksipuolisuuteen. Sitä välttääksemme ja yrittääksemme uudelleen löytää adekvaatisen ilmaisun sielunelämän yleiselle luonteelle, mutta tällä kertaa tarkoin »mitan mukaan tehdyn» käsitteen eikä ainoastaan kuvan avulla, on meidän mielestäni lausuttava, että sielunelämässä on huomattavana kahdensuuntainen pyrkimys: toinen synteesin kautta johtava yhä suurempaan keskitykseen, ykseyteen, toinen hajoamisen kautta viepä yhä suurempaan erillisyyteen, moninaisuuteen. Normaalisen ihmisen sielunelämä on alituisessa liikkeessä näiden kahden poolin välillä. Voimakkaassa kestävässä tahdonponnistuksessa, jossa tajuntaa hallitsee yksi ainoa kirkashohtoinen mielikuva, tehtävä teko, kaikkien niiden omituisten tunnesävyjen myötäseuraamana, jotka antavat meille tietoisuuden omasta aktiivisuudestamme ja saattavat minä-tajunnan voimakkaimpana astumaan esiin--silloin on meillä tila, jossa sielullinen synteesi ja keskitys on huipussaan, joka, kuten Pierre Janet eräässä kohdassa lausuu, »pyrkii toteuttamaan filosofien ihanteen, identisen sieluykseyden».
ellauri112.html on line 85: Unennäössä on meillä toteutettuna vanhojen empiristien sielukäsitys: sielu moninaisuutena, erillisten ainesten kokoomuksena. Tämä kuvaus kenties hiukan selventää yllä antamaani abstraktista kaavaa. Sielunelämän luova aktiivinen synteesi saa elää alituisessa taistelussa vastakkaista passiivista hajaantumispyrkimystä vastaan. Jompaankumpaan suuntaan kulkee kunakin hetkenä sielun sisäinen virtailu. Tilaa, jossa tämä jatkuvasti kulkee jälkimmäiseen suuntaan, nimittää Pierre Janet sattuvasti »la misère psychologique». Niinpian kuin, sielullisen energian jatkuvan heikkenemisen takia, uusien synteesien luominen on lakannut, järkkyy sielun tasapaino mitä syvimmin, ennen muodostuneet, mekaanisiksi käyneet mielleryhmät pääsevät ylivaltaan, »sielullinen automatismi» hallitsee, voimaton ajatus taivaltaa yhä auttamattomammin vanhoja polkujaan, eksyy yhä pahemmin omiin sokkeloihinsa, samalla kun ulkoa tai sisältä tulevat mieleenjohtumat eivät kohtaa mitään vastustusta, ne ryhmittävät ympärilleen kaiken mitä tajunnasta löytävät ja kasvavat lumivyöryn tavoin, tehden yksilöstä »piintyneen päähänpiston», »riivauksen», manian tai jonkun muun mielisairauden uhrin. Mielisairaus on monasti ikäänkuin unennäköä, joka kestää vuosia--molemmille on tunnusmerkillistä sielunelämää hallitsevan toisen, passiivisen hajaantumisen periaatteen yksinvalta.
ellauri115.html on line 750: Mun luonnolliset tunteet, jotka puhuu yhteisestä hyvästä, ja mun järki, joka puhuu vaan musta izestä on aina riidoissa, ja mä olisin ajelehtinut elämän läpi alituisessa epävarmuudessa, vihaten pahaa, rakastaen hyvää, ja aina sodassa izeni kaa, jos mun sydämmeni ei olis saanut lisä läpivalaisua, jos se totuus joka määrää mun mielipiteet ei olis myös asettanut mun käytöstä, ja saanut mua rauhoittumaan. Järki yxin ei ole riittävä perusta miehekkyydelle; mikä sokkeli vois löytyä? Miehekkyys on järjestyxenrakkautta. Mutta voiko tää rakkaus voittaa mun omanvoitonpyyntiä, ja pitäiskö sen edes voittaa sitä? Antakoot ne mulle selvän ja riittävän syyn tälle preferenssille. Niiden niinsanottu periaate on ize asiassa vaan sanaleikkiä; sillä mä sanon myös että pahe on järjestyxenrakkautta, toisella tavalla nähtynä. Missä vaan on fiilistä ja älyä, siellä on jonkinlaista moraalista järjesystä. Ero on tää: hyvä mies järjestää elämänsä suhteessa kaikkiin muihin miehiin; paha järjestää sen vaan izeensä nähen. Jälkimmäinen keskittäää kaikki asiat izensä ympärille, toinen mittaa reviirinsä säteen ja haukuskelee sen aidalla. Siten sen paikka riippuu yhteisestä keskuxesta, joka on Jumala, ja kaikista samankeskisistä ympyröistä jotka on sen erinazaisia luotuja. Ellei ole Jumalaa, ilkeä on oikeassa ja hyvä mies on vaan taulapää.
3