ellauri008.html on line 1328: Se sanoo opetelleensa kirjoittamaan jo 20 vuotta. Ennuste ei ole kovin valoisa. Vastikään se oli työkierrossa 1/2 vuotta opettelemassa aikakauslehtikirjoittamista. Sekö on vienyt siltä viimeisenkin järjenhivenen. Toimittajien kirjoitustaidon rapistuminen on lukijoiden alituinen murhe. Ihmekö tuo etteivät nuoret lue. Eihän tällaista jaxa jahnustaa dementti vanhuskaan. Alle yläkoulutasoa.
ellauri049.html on line 510: Fileur éternel des immobilités bleues, sinisten kiinteistöjen alituinen viilaaja,
ellauri052.html on line 265: Pope oli sairaalloinen ja kärsi muun muassa selkärangan tuberkuloottisesta infektiosta, mahdollisesti spondyliitistä (Pottin tauti). Hän ei koskaan kasvanut kuin noin neljän jalan ja kuuden tuuman (n. 140 senttimetriä) mittaiseksi. Häntä vaivasi myös alituinen päänsärky. Hizi sama vaiva kuin Eremiitalla! Ulettuikohan se lainkaan halaamaan nelijalkaisena ja paavin palleilla?
ellauri061.html on line 677: II Kansallisteatterin eilinen esitys oli koonnut katsomon täyteen kiitollista yleisöä. Pääosan esittäjä, hra Eero Kilpi sai osakseen runsasta, lopussa varsin voimakasta suosiota. Hänen tulkintansa jättikin mieleen sympaatisen tunnelman, ja varmaan on eilinen esitys huomattavin hra Kilven tähänastisista ennätyksistä. Hamletin osa on, jos mikään, neroa varten kirjoitettu. Sen sisältörikkaus on tavaton. Ja siitä on voitu sanoa, että niin paljon kuin Hamlet puhuukin ja sanoilla ilmaisee itseään, niin on hänen vaitiolonsa yhtä ilmehikäs. Mikä ulkomaailmasta tuleva vaikutelma häntä kohtaakin, heti sytyttää se hänessä jonkin nerollisen ilotulituksen, syvimmän kosmillisen murhemielen tai itsekiduttavan epäilyksen purkauksen. Näiden välillä ei ole muuta sidettä kuin niiden yhteinen merensyvyinen tausta, josta ne nousevat. Ja se tausta on yhtä kaunopuhelias kuin nämä juhlalliset monologit ja leikkaavat kärkevyydet itse. Se juuri tekee meille Hamletin niin mielenkiintoiseksi ja houkuttelevaksi--tuo puolittain unissakävijän sielunelämä, josta itsensä ja maailman epäilys on ikäänkuin syönyt pohjan pois--ja sen tahtoisimme nähdä näyttämöllisessä esityksessä kuultavan esille. Se mitä hra Kilpi tästä runsauden määrästä sai näkyviin, epäilemättä teki huolellisesti tutkitun ja älykkäästi ymmärretyn vaikutuksen. Joskaan hänen olennollaan yleisesti ei ole tuollaista voimakkaampaa ihmehikkyyttä, joka itsekseen puhuisi, osui moni yksityiskohta, oikein tavattuna ja hillittynä, paikalleen. Olisi kuitenkin toivonut suurempaa vapautumista hänelle ominaisesta maneerista, joka toisinaan ei ollut tuomatta mieleen hänen entisiä osiaan. Heikointa olivat mielestäni kohtaukset Ofelian kanssa; Hamlet on nero rakkaudessaankin ja juuri tässä hänen sydämensä ja päänsä etäisyys muodostuu kenties laajimmaksi, kipeimmäksi. Kokonaisuutena ei hra Kilven esitys ollut vapaa yksitoikkoisuudesta, johon paljon vaikuttaa alituinen palaaminen samoihin eleisiin, eikä myöskään se kehitys, jota Hamletissa on huomattavissa, tullut esille siinä määrässä kuin olisi tilaisuutta ollut. Hra Axel Ahlberg ja rva Rautio esittivät kuningasta ja kuningatarta, kumpikin heille ominaisella taiteellisella vaistolla ja kypsyydellä. Hra Raution Polonius oli hauska nähdä. Shakespeare ikäänkuin huvittelee itseään tässä henkilökuvassa, asettaessaan tämän porvarillisen vanhuksen Hamletin henkistä ylemmyyttä vastaan. Hra Raution esityksessä oli sattuva hymyilyttävä väritys. Rva Lindelöfin Ofelia samoinkuin hra Raikkaan Laertes olivat varsin eheitä luomia. Mainittava on vielä muissa osissa hra Salo (Horatio), Weckman, Yrjö Somersalmi. Olen vielä tilaisuudessa palaamaan näytelmään ja sen esitykseen.
ellauri112.html on line 151: Omantunnon soimaus perustuu Darwinin mukaan yhteiskunnallisten viettien kestävyyteen ja voimaan. Kun muut viettimme enemmänkin ovat ohimeneviä, on yhteiskunnallinen vietti alituinen, koska me aina elämme joukossa. Jos noudatamme yhteiskunnallisvastaista viettiä, joka hetkeksi saa ylivallan, kadumme jälestäpäin, koska yhteiskunnallinen vietti ajanpitkään on kestävin. Mutta samoin on myös joukoissa elävien eläinten laita. Nekin ovat aina varuillaan yhteistä vaaraa vastaan, valmiita puolustamaan joukkoa, auttamaan tovereitaan. Ne tuntevat aina vissiä suopeutta ja myötätuntoa näitä kohtaan. Ne ovat onnettomia, kun ne kauan ovat tovereistaan erillään, ja aina onnellisia kohdatessaan ne jälleen. »Ja niin on meidänkin laitamme», lisää Darwin. Collin on sitä mieltä, että tämä Darwinin toisen pääteoksen antama kuva eläinten tilasta tuntuvasti poikkeaa »Lajien synnyn» antamasta. Edellisen mukaan luonnossa valoisilla, inhimillisillä piirteillä on huomattavasti suurempi sija. Epäilemättä Darwin itse ei koskaan tullut tajuamaan tätä pääteostensa välillä olevaa eroavaisuutta. »Lajien synnyn» yksipuolinen kuvaus olemassaolon taistelusta, joka miltei oli kaikkien sota kaikkia vastaan, ei ole koskaan tullut oikaistuksi. Ja tämä teos kuitenkin tuli jäämään darwinismin raamatuksi.
ellauri112.html on line 188: Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä kenties. Päinvastainen tulos on yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; ehkäpä totuus on masentava... On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva pro et contra on ylin viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin »ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta »dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja »élan vital», on sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava cum grano salis. »Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan kauniit.-- Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» (Essais de morale et de critique, s. 83).
ellauri161.html on line 177: Tähän mennessä lukemani esseet ovat pääosin tunnetason viittauksia eräänlaiseen ideologisesti vahvan uskon omaavan ihmisen impotenttiin raivoon. Muistakaa nyt tämä: Mies on kaikkein vaarallisimmillaan, kun hän luulee tuntevansa totuuden. Niinpä, kun kertomansa mukaan Antti ähkii ja puhkii täyttäessään lomakkeita, jotka kategorisoivat hänet mieheksi tai naiseksi (voi ei!), kun hän joutuu toteamaan, kuinka paljon hän tienaa (ettäs kehtaavat!), kun hänen on julistauduttava ammatin harjoittajaksi (mitä vielä?). Hän toteaakin: "En koskaan ole kärsinyt niin paljon". Nyt seuraa psykoanalyyttistä analyysiä (varoitan!): Nyölénin kärsimykset lomakkeiden edessä on merkki, ei vihasta, vaan raukeamattoman halun (ehkä käsittelen tätä termiä myöhemmin) aiheuttamasta syyllisyydestä, joka on outo ja alituinen haave yhteydestä, täyttymyksestä.
ellauri214.html on line 568: Mut no ei, Elin elin nousee esiin uudestaan vaikka Michal on jo kotona. Sevverran on vaimoväkeen luottamista. Eli Elin nuppi putkahtaa pöxyistä ja pyrkii jälleen pusikkoon vaikka Michal on tullut takaisin ja kyntää entiseen tapaan Kenoveevan jalkoväliä. Elin täytyy olla joku väpelö kun se roikkuu tollasen puuman helmoissa. Joka ei edes anna sille vakoa, vaan nauttii vaan vallantunnosta. Olgassa ärsyttää myös alituinen jaanaus merkityxistä. Ainut merkitys joka sitä oikeasti liikuttaa on panopuuha. Limaisia käärmeitä ja jäykkiä väinönputkia, mitä vielä. Angelica archangelica. Lauri Tähkä näyttää rovastille pillua.
ellauri315.html on line 180: Kirjelmässä 4. 10. sanotaan, että on kiinnitettävä mitä suurinta huomiota mielialan valvomiseen ja kohentamiseen. On sanottu että sota oli meidän ainoa mahdollisuutemme Onko niin? Mitä olisi ollut seurauksena, ellei Suomi olisi mennyt lainkaan mukaan? Rauhassa ei olisi saatu vanhoja rajoja? Entä ellei olisi menty vanhojen rajojen yli? Seurauksena olisi ollut alituinen uhka. Me tiedämme Molotovin sanat Hitlerille.
ellauri362.html on line 299: Sota-aikainen koulunkäynti eri paikkakunnalla ja perheen isän alituinen poissaolo olivat varmaankin osasyitä siihen, että nuoren pojan maailma järkkyi. Ensimmäisen "eksistenssitilansa" Meri kertoo kokeneensa 1942 matkalla Outokumpuun äidin vanhempien luo. Tämmöinen kokemus minän häviämisestä ja maailman tyhjyydestä unenomaisena toistuu sitten useiden Meren teosten ihmisten tajunnassa. Vuonna 1949 koettu henkinen ahdistus ja traumaattinen vaihe toistui 1954, kuitenkin lievempänä.
xxx/ellauri044.html on line 1258: Alibi-lehden luku, kirjat, heppahulluus tai alituinen runoilu.

xxx/ellauri114.html on line 544: Susan Mayeria kuvaillaan sarjassa Kotirouvien päivänpannut "onnettomuusalttiiksi" kömpelöksi, sekä huono-onniseksi. Näyttelijä Teri Hatcher kuvaili Susania "ei sulavakäytöksiseksi" ja "vähiten onnekkaan ihmisen jonka haluta tavata." Hänellä "on harvoin kömmähdys-vapaata hetkeä... ja kun vaikuttaa siltä että asiat ovat hänen kannalta hyvin, hän tekee jotain kamalaa joka pilaa kaiken." Susanin alttius huonolle tuurille ja noloille tilanteille on luonut useita sarjan muistettavimpia hetkiä, mukaan lukien Edie Brittin talon palaminen ja oman kotinsa ulkopuolelle lukkiutuminen täysin alasti. Susan on myös tunteellisesti hyvin yritteliäs ja toivoton romantikko. Sarjassa hän on kuvaillut itseään ihmiseksi, joka antaa aina romanttisten fantasioiden vallata itsensä. Hän tukeutuu vahvasti miehiin, ja miehet tunkeutuvat häneen, jonka todistaa Edien laskelma, että Susan vietti vain 41 päivää sinkkuna high schoolissa ja collegessa. Sarjan alkaessa Susanin erosta on kulunut vuosi, "mutta hän on silti itkuinen ja haavoittuva sotku" ja hänen itseluottamuksensa on "täysin pilalla." Hatcher kuvailee Susania sarjan alussa "haparoivaksi ja haavoittuvaksi." Useat sarjan hahmot ovat kohdanneet Susanin kyvyn olla elämättä onnellisesti ilman draamaa. Susanin kokkaustaidoista on tullut alituinen vitsailun aihe sarjan alusta alkaen. Brokenwoodin Kristin tekee pahaa kahvia, virkaveljet kuiskuttavat toisilleen. Älä juo!
xxx/ellauri157.html on line 380: Minulla oli tuomarina ollessani Harris-tweedistä tehdyn takin oikeanpuolisessa sivutaskussa hopeinen kreikkalainen tetradrakma, joka lienee nyt jossain vaatekaapin pohjalla tai muuten hukassa, kun en enää ole tuomari. Tuo raha kiersi keisari Nerolta vuosisadasta toiseen ja tarvittaessa kuiskasi, varmaan himmeällä äänellä:” Väärin, väärin, väärin, ihmisten ja Jumalan edessä.” Se alituinen kuiskutus oli tosi häirizevää. Vaatekaappi ja kakkapussi vaimentavat sitä aika hyvin.
xxx/ellauri388.html on line 513: Hyvin luultavaa on, että vertaava fysiologia ja anatomia suuressa määrin tulevat edistämään oikeain käsitysten syntymistä ihmiselimistön luonnollisista ominaisuuksista. Luulen, että villihirven tai apinan siittimellisen rakenteen tutkiminen ja sen vertaaminen inhimilliseen on paljon auttava ratkaisemaan kysymystä ihmisen siittimellisistä toimituksista. Tämä tutkiminen on osoittava, onko yksinkertaisen ja turmeltumattoman luonnonlain ja inhimillisen onnen kanssa sopusoinnussa se seikka, että sperman syntyminen ja muodostuminen ihmisellä on niin alituinen ja niin runsas kuin ei yhdelläkään eläimellä.
14