ellauri082.html on line 516: Tahto uskoa sokaisi sen aivotoiminnan. Sillä on jotain todistettavaa ja size tarraa kaikkeen mitä sen mieleen juolahtaa. Sen argumentit on samaa ex analogiaa kuin Plaatton jonka mielestä sielu ei voinut olla harmoniaa koska sen piti olla niinku joku johtaja. No Plaatto kuumui vahvoista johtajista, varmaan kumarsi Dionysoxelle ja pyllisti Dionille. Ja/tai kääntäen. Filosofikuningas, your foot shoved dans mon oeil. Kaappihinureita koko porukka, hela idealistifilosofikööri. Ei se jumala tässä lopultakaan ole se pääasia, vaan se että oma sielu läpättää loppumattomattomasti. Jonkun sortin narsismia tämäkin.
ellauri082.html on line 558: Televisio: Vaarallinen huume, joka lamauttaa käyttäjän aivotoiminnan ja tekee hänestä passiivisen. Käyttäjän sanotaan "kytkevän päänsä nollaan" ja tuijottavan pientä ruutua kuin hypnoosissa. Hän on täysin reaktiokyvytön ulkoisille ärsykkeille, ja television vaikutuksen alaisena käyttäjä on täysin arvaamaton.
ellauri082.html on line 656: Ehkä nämä kommentit edustavat sitä uskonnosta vapaiden ihmisten aivotoiminnan ylivertaisuutta, kun Japanin pitkäikäisimpien ihmisten aluetta edustavan Naganon (Okinawa menetti johtoasemansa v. 2010) miesten ennuste on 80.88 ja naisten 87.18 vuotta (Japanin terveysministeriön tilaston mukaan), kun vastaavat luvut Loma Lindassa ovat miehille 89 ja naisille 91. (Lähteenä CBS Los Angeles ja Los Angeles Times)
ellauri112.html on line 169: * * * * * Valaisevan vertauskohdan edellisen kanssa tarjoaa eräs toinen paikka filosofisella taistelukentällä, jossa materialistit ovat taittaneet monta peistä, nim. kysymys sielun ja ruumiin suhteesta. Reaaliset tiedot aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta olivat materialismin kukoistuskaudella vallan mitättömät. Mutta tämä tietämättömyys peitettiin innokkailla väitteillä siitä, että »sielu» totisesti ei ole muuta kuin atomien liikettä, että aivot erittävät ajatuksia samoin kuin maksa sappea, että sielunelämä on jonkunmoista »fosforesenssia», tai mitä kaikkia lausetapoja silloin keksittiinkin. Nykyään tiedämme ainakin jotain aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta, tiedämme, että aivojen harmaa kuori on »tajunnan elin» siinä merkityksessä että sielunelämä on siitä välittömästi riippuvainen, vieläpä siten että ainakin alkeelliset sieluntoiminnat (aistimukset ja ruumiilliset tunteet) ovat »lokaliseeratut» tarkasti määrättyihin aivokuoren alueisiin; ja on erittäin luultavaa, että myös n.s. korkeammat sieluntoiminnat ovat sidotut määrättyihin aineellisiin tapahtumiin aivokuoressa. Tieteellinen psykologia julkilausuu tämän riippuvaisuussuhteen »psykofyysillisen parallelismin» periaatteellansa, joka on osoittautunut erinomaisen hedelmälliseksi »työ olettamukseksi» ja joka sisältää, että sielullista ilmiösarjaa vastaa joka kohdassa aineellinen tapahtumasarja aivokuoressa. Mutta kun edellinen vähän väliä kätkee, kun sitä vastoin jälkimäinen on katkeamaton, on luonnollista, että aineellinen tapahtumasarja selityksissämme pannaan sielullisen perustaksi. Tämän takia onkin fysiologisen psykologian lopullisena päämääränä, lyhyesti sanoen, koettaa selittää sielulliset ilmiöt määrätyistä aineellisista edellytyksistä. Onko tämä materialismia? Ei suinkaan, sillä metafyysillinen juopa sielullisen ja aineellisen välillä jää olemaan kuten ennenkin. Sen ylipääsemättömyyttä ei vähääkään muuta se, että vähitellen yhä tarkemmin opimme tietämään, mitä aivokuoren kohdan kiihoitusta ja minkä asteista, minkä luontaista kiihoitusta kukin sielullinen ilmiö vastaa. On eräitten periaatteellisten filosofisten syiden takia mahdoton ajatellakin, että tämä kuilu jollakin tieteellisellä tavalla voitaisiin täyttää. Olemme tässä omituisen ristiriidan edessä. Toisella puolen on pieni, mutta vähitellen varmasti kasvava tietomme siitä lainalaisuudesta, joka vallitsee sielullisen ja aivo-toiminnan kesken, toisella puolen on suuri valtava tietämättömyytemme tämän lainalaisuuden syvemmistä perusteista ja syistä, aineen ja hengen suhteen todellisesta luonteesta. Filosofit ovat aina ponnistelleet ajatustaan tämän kysymyksen ratkaisemiseksi ja saaneet tulokseksi joukon arveluita...
xxx/ellauri293.html on line 499: Testiä on käytetty aivovaurioiden seulontalaitteena. Bender itse sanoi iskevästi, että se oli "menetelmä, jolla arvioidaan 4-11-vuotiaiden gestalt-toimintakykyisten lasten aivotoiminnan kypsymistä, jolla se reagoi tiettyyn ärsykkeiden konstellaatioon kokonaisuutena, jolloin vaste on motorinen prosessi, joka muotoilee havaitun gestaltin".
5