ellauri029.html on line 885: Antero käyttää sarkasmin ymmärtämiseen kolmea aivojen osaa. Vasemman aivopuoliskon kieleen liittyvä aivokuoren osa tulkitsee lausahduksen kirjaimellisen merkityksen. Otsalohko ja oikea aivopuolisko päättelevät sen asiayhteyden. Lopuksi ventromediaalinen prefrontaalinen aivokuori yhdistää asiat ja tulkitsee lausahduksen sarkasmiksi. Autisteilla ja henkilöillä, jotka kärsivät aivovaurioista, on usein vaikeuksia ymmärtää sarkasmia. Mitenkähän mulle käy kun ventromediaalinen prefrontaalinen aivokuori alkaa laskostua alzheimerixi. Ehkä se on jo laskostunut.
ellauri080.html on line 687: Mun hypoteesi, jonka aineisto on kyllä aika suppea, on että autismi suojaa riippuvuuxilta. Mä luulen et toi uskontohöpötys toimii riippuvuuxiin sen takia, että ne lamaa samaa osaa matelijanaivoja. Se on se osa jossa eläimistä tulee yhteiskuntahyönteisiä. Six on samantekevää uskooko AA:n korkeampaan voimaan vaiko ei, se toimii koska pyllistely yhdistyy matelijanaivoihin ilman aivokuoren puuttumista asiaan. Niinkuin aineetkin. Se on sellasta feromoniviestintää. Ei tosiaankaan ole sattuma että vanhat AA-äijät ovat krokotiilejä.
ellauri082.html on line 415: Hölmö eikö toi just tee todennäkösexi sitä, että noi mystiset kohtauxet on jotain matelijan aivojen purskahduxia? Niille ei löydy sanoituxia, koska ne on verbaalisen aivokuoren alapuolisia. Ei se että mystiset tilat on todellisia eli hemmo todella kokee sellaisia oman päänsä sisässä (samat reitit aktivoituu päässä siis kuin sen oikeasti jotain nähdessä) tee kokijan kuvitelmista yhtään todennäköisempiä. Pikemminkin päinvastoin. Siinä näät on vähän eroa jos joku sanoo näen jänixen ja toinenkin näkee sen saman jänixen, kun jos se sanoo näen jumalan, eikä toinen näe kuin sen sekopäisen kaverin. Se ero on just unilla ja valvetilalla.
ellauri112.html on line 168: * * * * * Valaisevan vertauskohdan edellisen kanssa tarjoaa eräs toinen paikka filosofisella taistelukentällä, jossa materialistit ovat taittaneet monta peistä, nim. kysymys sielun ja ruumiin suhteesta. Reaaliset tiedot aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta olivat materialismin kukoistuskaudella vallan mitättömät. Mutta tämä tietämättömyys peitettiin innokkailla väitteillä siitä, että »sielu» totisesti ei ole muuta kuin atomien liikettä, että aivot erittävät ajatuksia samoin kuin maksa sappea, että sielunelämä on jonkunmoista »fosforesenssia», tai mitä kaikkia lausetapoja silloin keksittiinkin. Nykyään tiedämme ainakin jotain aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta, tiedämme, että aivojen harmaa kuori on »tajunnan elin» siinä merkityksessä että sielunelämä on siitä välittömästi riippuvainen, vieläpä siten että ainakin alkeelliset sieluntoiminnat (aistimukset ja ruumiilliset tunteet) ovat »lokaliseeratut» tarkasti määrättyihin aivokuoren alueisiin; ja on erittäin luultavaa, että myös n.s. korkeammat sieluntoiminnat ovat sidotut määrättyihin aineellisiin tapahtumiin aivokuoressa. Tieteellinen psykologia julkilausuu tämän riippuvaisuussuhteen »psykofyysillisen parallelismin» periaatteellansa, joka on osoittautunut erinomaisen hedelmälliseksi »työ olettamukseksi» ja joka sisältää, että sielullista ilmiösarjaa vastaa joka kohdassa aineellinen tapahtumasarja aivokuoressa. Mutta kun edellinen vähän väliä kätkee, kun sitä vastoin jälkimäinen on katkeamaton, on luonnollista, että aineellinen tapahtumasarja selityksissämme pannaan sielullisen perustaksi. Tämän takia onkin fysiologisen psykologian lopullisena päämääränä, lyhyesti sanoen, koettaa selittää sielulliset ilmiöt määrätyistä aineellisista edellytyksistä. Onko tämä materialismia? Ei suinkaan, sillä metafyysillinen juopa sielullisen ja aineellisen välillä jää olemaan kuten ennenkin. Sen ylipääsemättömyyttä ei vähääkään muuta se, että vähitellen yhä tarkemmin opimme tietämään, mitä aivokuoren kohdan kiihoitusta ja minkä asteista, minkä luontaista kiihoitusta kukin sielullinen ilmiö vastaa. On eräitten periaatteellisten filosofisten syiden takia mahdoton ajatellakin, että tämä kuilu jollakin tieteellisellä tavalla voitaisiin täyttää. Olemme tässä omituisen ristiriidan edessä. Toisella puolen on pieni, mutta vähitellen varmasti kasvava tietomme siitä lainalaisuudesta, joka vallitsee sielullisen ja aivo-toiminnan kesken, toisella puolen on suuri valtava tietämättömyytemme tämän lainalaisuuden syvemmistä perusteista ja syistä, aineen ja hengen suhteen todellisesta luonteesta. Filosofit ovat aina ponnistelleet ajatustaan tämän kysymyksen ratkaisemiseksi ja saaneet tulokseksi joukon arveluita...
ellauri132.html on line 35: Ei kylse niin vaan on, että kaik tää kyldyyrihömpötys on vaan samaa apinapesän feromoninlevitystä, jolla saadaan matelijanaivot aivokuoren hallintaan sekä yxilön että yhteiskunnan mittakaavassa. Jos pystyapinakin selviäisi hengissä lyhytnäköisellä puuhastelulla, ei mitään tätä tarvittais ja voitaisiin elää hetkessä niinkuin muutkin elukat. Mutta ei, ilman tätä torventoitotusta koko keko lysähtäisi kasaan alta aikayxikön.
ellauri142.html on line 495: Maisteri Eckehartin psykologia oli seuraava: ”Sielulla on, paitsi ulkonaisia aistimia, vielä kuusi voimaa, kolme alempaa ja kolme korkeampaa. Alemmat voimat ovat: käytännöllinen ymmärrys, vihastumisen kyky ja himoitseminen. Näitä vastaavat kolme korkeampaa kykyä: muisti, järki, ja tahto. Kolmea ylempää kutsutaan myös luonteeksi." Einää musta miteenkään 1:1 mene. Matelijanaivojen osalta tää on järkeenkäypä jaottelu: siinä on pieni laskuyxikkö ja työntö- sekä vetovoimaosasto. Harmaan aivokuoren osastot ei kuitenkaan mitenkään vastaa niitä. Mikä sinänsä on ok. Maisterin olis pitänyt vaan jättää pois toi "näitä vastaavat". Matelijallakin on noi ylemmät osastot, vaikka matalaozasemmat versiot.
ellauri163.html on line 544: Moraali koskee pääasiassa apinoiden tiimipeliä. On siinä kyllä tämmönen taskubiljardivaihtoehtokin, jossa pelaavat Aku ja sen 2 avataaria, enkeli ja perkele, kinaten paljolti samoista teemoista: pelin aiheena on se, saako ego pelata välittömästi matelijanaivoisen idin pussiin vaiko totellaanko aivokuoren superegoa ja kazellaan vähän suurempaakin kuviota. Sama sitten suuremmassa mitassa: jotkut apinoista on luonnostaan tollasia me-henkisiä, toiset taas on egoisteja, ja niille täytyy tiimipeli motivoida henk.koht. palkinnoilla ja rangaistuxilla. Eiköhän se nyt ollut taas tässä koko asia. Ei siihen apinan koko aivokuorta tarvittu, riittää pieni saxanpähkinä.
ellauri163.html on line 587: Tahto on aivokuoren säätelemä matelijan pyrkimys. Ajatus siitä, että kuolema on välttämätön, on edelleen abstrakti useimmissa ihmisissä. Ja tämä ajatus, loppujen lopuksi niin lohduttava ja niin levollinen, niin sopiva heikentämään meitä kunnianhimoisia tunteita, ylpeyttä ja egoismia ja kuivaamaan kärsimyksiemme lähteen, ei vaikuta toimintaamme.
ellauri163.html on line 589: Lähes kaikki meistä kuvittelevat, että valitsemme puolemme, että valitsemme useiden polkujen välillä! Helas, lähes aina päätöksemme tekee joku meissä, emme me; tietoiseen tahtoomme ei se osallistu: taipumukset, jotka ovat varmoja niiden lopullisesta voitosta, sopivat aivokuoren kanssa tavasta, jonka mukaan tietoisuuden annetaan niitä pohtia; ne haluavat antaa sille steriilin tyydytyksen uskoa olevansa puikoissa, mutta todellisuudessa hän on perustuslaillinen kuningatar, joka kazoo paraatia, avaa parlamentteja ja pitää uudenvuodenpuheita, mutta ei hallitse. Hallizija on todellisuudessa touhotukkainen taikaministeri taustapeikkoineen.
ellauri163.html on line 972: Psalmit ovat saarnojen tärkeä lähtökohta, koska niissä puhutaan tunteista. Payot ei voisi olla enempää samaa mieltä. Tunteet ovat tahdon voimanlähteenä. Tahto on aivokuoren säätelemää halua.
ellauri185.html on line 332: Mixi-kysymyxet hakee premissejä, josta havainnot voi päätellä. Jos premissit on yleispätevämpiä, ne on tietty epävarmempia, mutta jos ne nazaavat voi niillä ennustaa tulevia havaintoja. Kyberneettinen selitys mixi-kysymyxeen ennustaa takaisin kytketyn systeemin tiloja sen tasapainotilasta. Se on deterministisen kausaaliselityxen erikoistapaus, eikä vaadi toimiaxeen mitään kopiota systeemistä missään muualla. Darwinismi on tätä tyyppiä. Peliteoreettinen selitys on kyberneettisen erikoistapaus. Pelaajat hakeutuvat kohti jotain niille optimaalista tasapainotilaa. Joskus ne jopa tajuavatkin sen, aivokuoren pienoismallilla voi jopa olla kausaalinen osuus tapahtumissa. Muttei välttämättä niin. Uskonnolliset heput kysyvät viimeximainitun tyyppisiä kysymyxiä (eli mitä etua jollekulle on jostakin) asioista, jotka selviävät paremmin ilman oletusta omaa etuaan ajavista pelaajista, varsinkaan sellaisista joista ei ole mitään muuta evidenssiä kuin pelitapa.
ellauri299.html on line 433: Mark Twain on tismalleen oikeassa siinä ettei ole vapaata tahtoa, että aivokuoren peliteoreettinen "pohdinta" vaan näyttää mitä seurauxia on mistäkin toimista. Valinta niiden välillä ei ole vapaata, vaan riippuu asiakkaan haaroista. Matelijanaivo ei useinkaan päädy aivokuoren kannalle, vaan valizee mieluummin kaikki mulle heti nyt, ja on siinä yllättävän usein oikeassa. Aivokuoren laskelmat näät ei ole kovin luotettavia, tilanteet muuttuvat, ja keppi likoon heti nyt on sentään pian kamat pussissa, kävi myöhemmin sitten niin tai näin. Ja se on Darwinin kannalta pääasia.
ellauri349.html on line 414: Huom tärkeä piste siellä tässä. Vapaa tahto ei tarkoita jotain sellaista että voi tahtoa mitä tahansa kun vain tahtoo kovasti, vaan että apina saattaa luonnostaan tahtoa aivokuoren käskystä sellaista mitä sen mateliajanaivo ei halua. Tällä ei ole mitään tekemistä determinismin kanssa.
13