ellauri065.html on line 551: Keski-Euroopan mustalaispopulaatiossa vaikuttaa heidän oma rikollis-syndikaattinsa, joka pakottaa heimolaisensa kerjäämään kaikkialla Euroopassa. Kerjäämisellä, varkauksilla ja ryöstöillä saatu aineellinen rikkaus tilitetään heidän rikollis-syndikaatinsa johtohenkilöille, jotka näin alistavat omiaan. On täysin järjenvastaista Suomen Romaniyhdistyksen vastustaa lakia, joka kieltää kerjäämisen Suomessa. He uskottelevat, että kiellolla pahennetaan kerjäläisten asemaa Suomessa. Höpö höpö. Kun Suomessa laki kieltää kerjäämisen, ei rikollis-syndikaatti pakota muita heimolaisiaan kerjäämään Suomessa, koska siitä ei tule tuottoa. Silloinhan kerjäläisten asema paranee ja heitä ei alisteta kerjäämisellä. Suomen Romaniyhdistyksen älömölöä, kyseistä kerjäämisen kieltävää lakia vastaan,ei voi ymmärtää kuin sillä, että se on liittoutunut rikollis-syndikaatin kanssa ja haluaa Suomessa tapahtuvan kerjäämisen tuotosta kymmenykset itselleen.
ellauri097.html on line 602: Kirja ei ole loputon eikä ehtymätön. Kaikki painokset ovat rajoitettuja painoksia. Näin on siksi, että kirja on aineellinen, ts. sen kustannuxet on ihan eri luokkaa kuin plokien.
ellauri112.html on line 168: * * * * * Valaisevan vertauskohdan edellisen kanssa tarjoaa eräs toinen paikka filosofisella taistelukentällä, jossa materialistit ovat taittaneet monta peistä, nim. kysymys sielun ja ruumiin suhteesta. Reaaliset tiedot aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta olivat materialismin kukoistuskaudella vallan mitättömät. Mutta tämä tietämättömyys peitettiin innokkailla väitteillä siitä, että »sielu» totisesti ei ole muuta kuin atomien liikettä, että aivot erittävät ajatuksia samoin kuin maksa sappea, että sielunelämä on jonkunmoista »fosforesenssia», tai mitä kaikkia lausetapoja silloin keksittiinkin. Nykyään tiedämme ainakin jotain aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta, tiedämme, että aivojen harmaa kuori on »tajunnan elin» siinä merkityksessä että sielunelämä on siitä välittömästi riippuvainen, vieläpä siten että ainakin alkeelliset sieluntoiminnat (aistimukset ja ruumiilliset tunteet) ovat »lokaliseeratut» tarkasti määrättyihin aivokuoren alueisiin; ja on erittäin luultavaa, että myös n.s. korkeammat sieluntoiminnat ovat sidotut määrättyihin aineellisiin tapahtumiin aivokuoressa. Tieteellinen psykologia julkilausuu tämän riippuvaisuussuhteen »psykofyysillisen parallelismin» periaatteellansa, joka on osoittautunut erinomaisen hedelmälliseksi »työ olettamukseksi» ja joka sisältää, että sielullista ilmiösarjaa vastaa joka kohdassa aineellinen tapahtumasarja aivokuoressa. Mutta kun edellinen vähän väliä kätkee, kun sitä vastoin jälkimäinen on katkeamaton, on luonnollista, että aineellinen tapahtumasarja selityksissämme pannaan sielullisen perustaksi. Tämän takia onkin fysiologisen psykologian lopullisena päämääränä, lyhyesti sanoen, koettaa selittää sielulliset ilmiöt määrätyistä aineellisista edellytyksistä. Onko tämä materialismia? Ei suinkaan, sillä metafyysillinen juopa sielullisen ja aineellisen välillä jää olemaan kuten ennenkin. Sen ylipääsemättömyyttä ei vähääkään muuta se, että vähitellen yhä tarkemmin opimme tietämään, mitä aivokuoren kohdan kiihoitusta ja minkä asteista, minkä luontaista kiihoitusta kukin sielullinen ilmiö vastaa. On eräitten periaatteellisten filosofisten syiden takia mahdoton ajatellakin, että tämä kuilu jollakin tieteellisellä tavalla voitaisiin täyttää. Olemme tässä omituisen ristiriidan edessä. Toisella puolen on pieni, mutta vähitellen varmasti kasvava tietomme siitä lainalaisuudesta, joka vallitsee sielullisen ja aivo-toiminnan kesken, toisella puolen on suuri valtava tietämättömyytemme tämän lainalaisuuden syvemmistä perusteista ja syistä, aineen ja hengen suhteen todellisesta luonteesta. Filosofit ovat aina ponnistelleet ajatustaan tämän kysymyksen ratkaisemiseksi ja saaneet tulokseksi joukon arveluita...
ellauri112.html on line 170: --Jos mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, »esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» älyntaipumuksemme kömpelyyttä. Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa.
ellauri115.html on line 653: Huomaatte: tää termi ‘substanssi’ mulla tarkoittaa sitä millä on jotain alkeellisia laatusanoja, ilman erikoisia ja toissijaisia virityxiä. Jos sit kaikki meidän tuntemat alkeelliset laatusanat voi olla samalla otuxella, riittää vaan 1 substanssi; mut jos on keskenään poissulkevia laatusanoja, niin tarvitaan niin monta substanssia kun on disjointteja luokkia. Saat miettiä tätä vähän; mun puolesta, mitä Locke ikinä sanookin, mulle riittää että aineella on vaan koko ja jaollisuus, niin mä oon vakuuttunut, että se ei voi ajatella, ja jos joku filosofi väittää että puut tuntee ja kivet ajattelee [Jalkahuomautus: Musta näyttää että moderni filosofia on kaukana siitä että kivet ajattelevat, ne on havainneet että miehet ei ajattele. Onkohan vika mussa vai? No ei, ne ei vaan huomaa luonossa muuta kuin sensitiivisiä olentoja; ja ainut ero jonka ne löytää miehen ja kiven välillä on että miehellä on niitä 2, ei vaitiskaan läppä läppä, vaan että mies on herkkä olento joka kokee sensaatioita, ja kivi on herkkä olento joka ei koe sensaatioita. Mutta jos on totta että kaikki aine tuntee, mistä löytyy tää herkkä yxikkö, mun individi ego? Onxe jokaisessa aineen mölekyylissä, vai ruumiissa jotka on mölekyylien aggregaatteja? Paanxmä tän yxeyden nesteisiin ja kiinteisiin, yhdisteisiin ja alkuaineisiin? Sä sanot että luonto koostuu yxilöistä. Mut mitä nää yxilöt sit on? Onx toi kivi tossa yxilö vai aggregaatti yksilöitä? Jos jokainen alkeellinen atomi on herkkä olento, miten mä voin käsittää sen intiimin viestinnän joka tapahtuu kun toinen apina on toisen sisällä, niin että niiden 2 egoa on sekoittuneet yhdexi? Puoleensaveto voi olla luonnonlaki jonka mysteeri on meille tuntematon; mut ainakin me tajutaan että vetovoima joka riippuu massasta ei sodi kokoa ja jaollisuutta vastaan. Voitko ajatella sensaatiota smalla tavalla? Sensitiivisillä ruumiinosilla on toki koko, jopa vaihteleva [mulla se on aika vähäinen], mutta sensitiivinen olento on 1 ja jakamaton; sitä ei voi panna kahtia, se on kokonainen tai ei mitään; sentakia herkkä olento ei ole aineellinen kappale. Mä en tiedä miten meidän materialistit ymmärtävät sen, mutta musta näyttää että samat hankaluudet jotka sai ne heittämää yli laidan ajattelun, nyt saa ne hylkäämään tunteilun; ja mä en näe mitään syytä, kun kerran eka askel on otettu, ne ei vois ottaa toistakin; mitä se niille enää maxaa? Koska ne on varmoja ettei ne ajattele, miten ne kehtaa väittää että ne tunteilevat? Turhaan se yrittää sekottaa mua ovelilla argumenteilla; mä pidän sitä vaan epärehellisenä sofistina, joka mieluummin sanoo että kivillä on tunteita kun että miehillä on sielua. [Olipa siinä kasa kökköä ajattelua, jos sitä sillä nimellä voi kuzua; pikemminkin tarkotushakuista tunteilua.]
ellauri115.html on line 659: Ei mikään aineellinen luomus ole izessään aktiivinen, ja mä oon tosi aktiivinen. Turhaan sä yrität tästä jankata; mä tunnen sen, ja tää tunne puhuu mulle niin kovalla äänellä että järjen ääni hukkuu siihen. Mulla on ruumis johon muut ruumiit joskus tunkeutuvat, ja se puolestaan tunkeutuu niihin; ei ole mitään epäilystä tästä edestakaisesta liikkeestä; mut mun halu on riippumaton mun aisteista; mä suostun tai mä panen vastaan; mä annan perixi tai pääsen päälleppäin; ja mä tiedän mainiosti izessäni milloin mä oon saanut mitä mä tahdoin ja millon mä vaan annoin perixi mun passiohedelmälle. Mulla on aina tahdonvoimaa, muttei aina voimaa tehdä mitä mä tahdon. Kun mä annan perään kiusaajalle mä antaudun ulkoisen kalun ohjattavaxi. Kun mä syytän izeäni tästä heikkoudesta, mä kuuntelen vaan mun tahtoa; mä oon mun paheideni orja, mutta vapaa mies katumaan niitä uudestaan ja uudestaan; tää vapauden tunne ei koskaan häviä musta, paizi kunmä teen ize väärin ja kun mä pitkän päälle estän sielunääntä protestoimasta ruumiin arvovallalle.
ellauri142.html on line 280: Ärjylä (apinan ego) on taistelukentällä (tekojen ja toimintojen kenttä on mainen elämä) kahden vihollisjoukon keskellä. Toinen näistä kuvaa korkeampia (pandavat, Poirotin harmaat aivosolut, teris) ja toinen alempia ("Se 1 paikka", kurut, matelijanaivot) sielunvoimia. Siinäpä seisoo Kuntinpoika (sielu) omien sukulaistensa ja Uhritahran poikien (aineellinen elämä) välillä, ja häntä uhkaavat ylpeys, izekkyys, himot, izeänsä muita parempana pitäminen, halut, intohimot, viha, kiukku jne., mutta hänenkin puolellaan seisovat voimalliset, mahtavat sotijat: eturivissä hän ize, hänen tahtonsa hyvään, alistuvaisuus (ydishtira), toisia izeäsä parempina pitäminen, hänen totuudenrakkautensa, korkeampi tietoisuutensa (jumalan luottamus häneen), vakaumuks...ei jaxa. Täytyy vetää henkeä.
ellauri263.html on line 490: Uusplatonikot käyttivät nimitystä teosofia käsityksestään, jonka mukaan sekä henkinen että aineellinen olemassaolo oli emanaationa eli vähän niinkuin vuodatuksena syntynyt ainoasta ikiolevasta jumaluudesta. Runkkuna tai valkovuotona, teosofin omasta vaatetaustasta riippuen.
ellauri274.html on line 831: 2:40:24 семей подчеркнув перед правительством и субъектами Федерации поставлена предметная задача обеспечить заметный 2:40:24 perheille, korostaen, että hallitukselle ja liiton alamaille on annettu aineellinen tehtävä varmistaa huomattava
ellauri294.html on line 269: Hengellisesti puhuen, kun kohtaat enkelinumeroita elämässäsi, se on kirjaimellinen merkki siitä, että aineellinen omaisuus on käärinyt sinut täysin pyörteeseensä.
ellauri348.html on line 758: Kauniin ja ylevän ideamme alkuperä Burken kannalta voidaan ymmärtää niiden kausaalisten rakenteiden avulla. Aristotelilaisen fysiikan ja metafysiikan mukaan syy-yhteys voidaan jakaa muodollisiin, aineellisiin, tehokkaisiin ja lopullisiin syihin. Kauneuden muodollinen syy on rakkauden intohimo; aineellinen syy koskee tiettyjen esineiden ominaisuuksia, kuten pienuutta, sileyttä, herkkyyttä jne.; tehokas syy on hermojemme rauhoittuminen; viimeinen syy on Jumalan huolenpito. Erikoisinta ja omaperäisintä Burken kauneusnäkemyksessä on se, että sitä ei voida ymmärtää kauneuden perinteisillä perusteilla: suhteella, kuntoilulla tai täydellisyydellä. Ylevällä on myös kausaalinen rakenne, joka on erilainen kuin kauneudella. Sen muodollinen syy on siis pelon intohimo (erityisesti kuoleman pelko); aineellinen syy on yhtä lailla tiettyjen esineiden puolia, kuten laajuus, äärettömyys, loisto jne.; sen tehokas syy on hermojemme jännitys; viimeinen syy on se, että Jumala on luonut Saatanan ja taistellut sitä vastaan, kuten John Miltonin suuressa eeppisessä Paradise Lost ilmaistaan.
ellauri350.html on line 417: Vasta demiurgin luomisteon kautta aineen paha sielu sai jumalallisen ravintolisän. Tällä tavalla se sai osuuden sekä ideamaailmasta että nousista ja hyväksytystä järjestä. Siitä lähtien aineellinen maailma on tehnyt säännöllisiä jumppaliikkeitä. Joten aineen alunperin pahasta sielusta tuli hyvä (vaikkakaan ei täysin täydellinen) maailmansielu. Kuitenkaan "ilkeä sielu" ei muuttunut täysin, vaan se jatkoi olemassaoloaan sielun huonona osana kosmoksessa ja jatkoi vaikutustensa kehittämistä rajoitetussa määrin. Aineen luonnollista pahuutta ei korjaa sen sielun muutos, vaan se on rajoitettu; se vaikuttaa vain kuun ja maan väliseen alueeseen (kuviteltu maailman keskipisteeksi). Tämä alue on ainoa osa kosmosta, jossa Platonin opetuksen mukaan tapahtuu pahaa.
ellauri369.html on line 402: Kirjoissa piilee koko menneen ajan sielu; menneisyyden artikuloitu kuultava ääni, kun sen ruumis ja aineellinen substanssi ovat kokonaan kadonneet kuin unelma."
ellauri374.html on line 83: Ei vain jokainen nimi vaikuta kohtaloon ja luonteeseen. Sekä nimen Sazon alkuperä että jokainen yksittäinen kirjain, sen tulkinta ja merkitys vaikuttavat voimakkaasti. C – maalaisjärki, sorto, auktoriteetti, oikkuus. A – voimaa, voimaa, mukavuutta. Z – aineellinen tyytymättömyys, korkea intuitio. O – suuri emotionaalisuus, salaperäinen jännitys. N – luovat tavoitteet, kiinnostus terveyteen, terävä mieli. Joten nimen Sazon merkitys on sellainen, että ensimmäinen kirjain puhuu ongelmasta, joka on tärkeä ihmisen ratkaista elämänsä aikana. Viimeinen kirjain osoittaa heikkoa kohtaa, jota on suojeltava ja suojattava.
ellauri390.html on line 273: Romaanissa esitetyissä tilanteissa ei ole sijaa jaloudelle ja kunnialle, ei ole sijaa edes perusinhimilliselle ystävällisyydelle ja säädyllisyydelle. Hirviömäinen yhteiskuntarakenne tuhoaa ihmisessä kaiken hyvän ja jyväshyvän. Julmuus ja laittomuus - sosiaalinen, kansallinen, aineellinen - voivat ja saavat aikaan vain vielä suurempaa julmuutta ja laittomuutta. Yhteiskunta on kuuro, yhteiskunta on välinpitämätön. Sellainen yhteiskunta tuhoaa itsensä. Kirjoittaja syyttää häntä kertoen tarinan ankarasti ja samalla yksinkertaisesti, ilman koristelua tai epiteettejä. N. S. Leskovin [Mitä vittua?] romaania "Pietarin slummit" pidettiin "sosialistisimpana venäjän kielen romaanina".
xxx/ellauri307.html on line 157: Leipä itselleni on aineellinen kysymys. Leipä lähimmäiselleni on henkimaailman asia.
xxx/ellauri357.html on line 310: Oletetaan seuraavaksi, että sielu on läsnä kuin kirvesmuoto raudalla: tässä, epäilemättä muoto on tärkeä, mutta se on silti kirves, täydennys raudasta ja muodosta, joka vaikuttaa siihen, mitä tällä tavalla modifioitu rauta saa aikaan: Tämän analogian perusteella meidän on siis vielä tiukemmin osoitettava kaikki yhdistelmän kokemukset keholle: heidän luonnollinen istuinpaikkansa on aineellinen jäsen, väline, mahdollinen vastaanottaja elämää.
17