ellauri008.html on line 1612: Inkkareilla ei ollut habaa ja gringoilla oli liikaa voitettavaa. Maailman eli siirtomaasotien jälkeen puntit oli toisin päin, parhaat palat oli syöty ja aseistetut intiaanit hankalia, nahiskoot siis keskenään. Niitä voi paremmin ohjailla rahoittamalla diktaattoreita ja CIAn agenteilla. Tilanne on taas päällä Venezuelassa.
ellauri016.html on line 169: Ingmanien perilliset kazoi päältä huuli pyöreenä. Titaaninkokoinen Olli Kilpi jättiläis(kumi?)tyttärineen kantoi ulos vähin äänin kahteen pekkaan kantohihnoilla Strengnäsin tuomiorovastilta kuittaamansa chiffonnieerin. Samaan aikaan neljä pikkuruista Carlson-agenttia, hälisten kuin nippu neekereitä kuorma-auton lavalla, kuskas ulos Tutun hirmu suurta astiakaappia. Pikku Tiina kulki hississä kaksinkerroin kaapin päällä lisäpainona, ei vaitiskaan, vaan painamassa nappulaa kuin Michael Jackson.
ellauri017.html on line 980: Kirjaa voidaan lukea laajennettuna mietiskelynä Jerusalemin kohtalosta maanpakoon ja sen jälkeen. Kirjan Deutero-Esaiaan osa kuvaa, kuinka Jumala tekee Jerusalemista maailmanlaajuisen hallintonsa keskuksen liukastetun pelastajan (ns messiaan) kautta, joka tuhoaa sortajan (Babylon); tämä messias on Persian kuningas Kyyros Suuri, joka on vain vieraan vallan agentti, joka saa aikaan Jehovan kuninkaan. Jesaja puhuu turmeltuneita johtajia vastaan ja heikommassa asemassa olevien puolesta ja juurruttaa vanhurskauden pikemminkin Jumalan pyhyyteen kuin Israelin liittoon.
ellauri029.html on line 19:

agenta;font-size:6em;text-align:center;margin-top:0%;margin-bottom:0%">PRO-AKATEMIA


ellauri031.html on line 288: Salainen poliisilaitos on vahvasti kehittynyt ja sen agentteja on kaikkialla. Ovenvartijoilla on velvollisuus säännöllisesti tiedottaa ihmisten tulemisista ja menemisistä. Mutta kaikki tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa ja valvontalaitos on erinomaisen taitavasti organisoitu, ei sitä paljon huomaa arkielämässä. Joskus saattaa joutua todistamaan pikku välikohtauxia julkisuudessa. Sillä luonnoltaan huolettomana italialaisen on vaikea seurata kaikkia niitä monia määräyxiä joilla hallitus koettaa kasvattaa kansaa kuriin ja järjestyxeen. Kansalaisen on opittava pysyttelemään vasemmalla jalkakäytävällä, noudattaa siisteyttä ja järjestystä raitiovaunuissa ja autobusseissa, junissa jne. Vähitellen alkavat italialaiset oppia että määräyxet ovat noudattamista varten, vaikka monet napisevatkin "preussilaisuudesta". Sama meininki on nyt Kiinassa. Nekin on luonnostaan aika homssuja.
ellauri031.html on line 683: Välittäjäporras on pieniruokaisia hyödyllisiä idiootteja, jotka toimii pyyteettä kädestä suuhun periaatteella, taivaan lintuja jotka ei kynnä eikä kylvä, ottaa minimisti väliä, poimii kuormasta appelsiineja. Herrat maxavat eikä surminkaan anna linnun pudota käsistä, niin halpaa agenttia ei löydy muualta. Kaarlon porukat tyytyy osaansa pikkuprofeettoina ja paikallisina mesenaatteina, vielä kurjempien sädekehäisinä auttajina. Ne tykkää ravata oikuttelevalla raamattubussilla tuttuja pölyisiä reittejä ja tapailla uusia pokia, joista tulee pian vanhoja tuttuja. Niissä on vähän postimies Patea ja Kalle-Anttonia, vaeltavan juutalaisen ja Kalle Hagertin veriä. Postillan tuo Pate jokaisen luo.
ellauri032.html on line 429: Kuului jos kuului. Kleistista on enemmän albumissa 72. Ko. näytelmässä, joka toistaisexi on aika puiseva, mainitaan saxalainen oikeustieteilijä Pufendorf. Samuli Pufendorf oli luteraani, pastori-isä saarnaili Saxissa, Chemnitzin naapurissa ihan Puolan rajalla. Chemnitz, jonka nimi DDR:n aikana oli Karl Marx-Stadt, on kuuluisa kemianteollisuudesta, kivihiilestä ja Zwickausta, jossa valmistettiin Horch-automobiileja. Horch tarkoittaa kuuleppas. Se latinannettiin sitten ja siitä tulitulitulituli Audi. Audi et alteram partem. Me ajettin sen ohize itä-Euroopan matkalla. Samuli oli kotiopettajana herra Coyetilla, joka oli esi-isämme Karl X Kustaan agentti Kööpenhaminassa siihen aikaan, kun Kalle koitti saada aikaan häpeärauhaa ja päästä tanskalaisten kuninkaax. Pöyristyttävää. Coyet oli flaamilaista sukua mutta ruozalaistunut. Tanskalaiset oli vihaisia kuin ampiaiset ja karkotti vieraan vallan agentit Köpixestä. Kallen poika XI ylensi Samulin palveluxista isänmaalle kuusikymppisenä paronixi, minkä jälkeen Samu kuukahti. Samuli kommenteerasi Thomas Hobbesia ja sitä siteerasi USA:n isänmaalliset. Ja von Kleist. Pufendorf tais olla nilkki.
ellauri033.html on line 474: Nick Carter on kuvitteellinen etsivä, joka esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1886. Hahmon loivat alun perin yhdysvaltalaiset Ormond G. Smith ja John R. Coryell. Vuosina 1943–1955 Carter seikkaili radiokuunnelmissa. James Bondin tultua suosituksi Nick Carterista tehtiin kovaotteinen salainen agentti, josta useat kirjoittajat tekivät suosituksi tulleita kioskikirjoja. Suomeksi Nick Carter -sarjassa on ilmestynyt 229 kirjaa vuosina 1966–1992.
ellauri046.html on line 614: You'll never read it, sanoi Ynsyräsuu Chomskyn tiiliskivenkokoisesta väitöskirjasta. Oli pakko ostaa ja lukea. Tää on toinen samanlainen. Toi vitun existentialismin valintamyymälä on justiinsa Adam Smithin moraali. Hmm ottasinxmä tän vaiko tän. On varaa valita. Mä oon vapaa agentti. Myyn pölynimureita jalka oven välissä. Salekin oli opiskeluaikana. Vanhana äijänä möi jenkkisoopaa.
ellauri049.html on line 394: Rimbaud ja Verlaine tapasivat viimeisen kerran Saksassa vuonna 1875, kun Verlaine vapautettiin vankilasta käännyttyään katolilaiseksi. Tässä vaiheessa Rimbaud oli lopettanut kirjoittamisen. Hänen elinaikanaan julkaistiin vielä proosarunokokoelma Illuminaatioita Verlainen toimittamana. Hän matkusti Euroopassa pääosin jalkaisin. Kesällä 1876 hän värväytyi Alankomaiden armeijaan saadakseen sitä kautta ilmaisen laivamatkan Jaavalle, jossa karkasi ja palasi toisella laivalla Ranskaan. Hän matkusti Kyprokselle ja asettui 1880 Adeniin Bardey-agentuuriliikkeen edustajaksi ja hoiti tehtävää neljä vuotta. Vuonna 1884 hän kokeili Hararissa Etiopiassa omaa myyntitoimintaa asekauppiaana.lähde? Omayrittäjä, izeyrittäjä, intohimoinen entreprenööri. Ihan tätä päivää! Työnsi asetta maxusta Hararissa? Mitähän Yual siihen sanoi? Varmaan Aah! Nuorissa neroissa piisaa hinttejä.
ellauri051.html on line 358: The tendency in savages to imagine that natural objects and agencies are animated by spiritual or living essences, is perhaps illustrated by a little fact which I once noticed: my dog, a full grown and very sensible animal, was lying on the lawn during a hot and still day; but at a little distance a slight breeze occasionally moved an open parasol, which would have been wholly disregarded by the dog, had any one stood near it. As it was, every time that the parasol slightly moved, the dog growled fiercely and barked. He must, I think, have reasoned to himself in a rapid and unconscious manner, that movement without any apparent cause indicated the presence of some strange living agent, and no stranger had a right to be on his territory. (Darwin)
ellauri052.html on line 945: Zachary Leader’s work, though superior to Atlas’s and better than his first volume, still has some serious flaws. He swallows Keith Botsford’s absurd claim that his subject “is a direct descendant of Machiavelli”. Leader constantly tries to connect every person and event in Bellow’s life to their fictional counterparts instead of emphasising his imaginative transformation of experience. Literary agent Andrew Wylie, well named “The Jackal,” poached Bellow from his longtime agent Harriet Wasserman. Varmaan lupas Salelle pyllynamia.


ellauri055.html on line 78: Les deux hommes ont quinze ans de différence. Stefan Zweig s'intéresse aux lettres européennes et il a déjà traduit quelques œuvres d'auteurs anglais, français et belges. La découverte en 1907 des premiers volumes de Jean-Christophe sera décisive dans sa rencontre avec l'auteur. Il est séduit par la portée universelle de l’œuvre de Romain Rolland et plus encore par l’homme auquel il rend visite, pour la première fois en février 1911, dans son appartement du 162, boulevard du Montparnasse. Les deux hommes partagent un amour pour la musique, une même foi en l'humanité et le sentiment d'appartenir à une civilisation, une culture commune, dont Romain Rolland esquisse les contours dans « la chevauchée européenne de Jean-Christophe ». Les deux écrivains entretiendront une correspondance suivie et intense entre 1910 et 1940 : 945 lettres ont été retrouvées (509 de Stefan Zweig dont une centaine en allemand, et 436 pour Romain Rolland). Cette correspondance est d'une importance capitale pour l'histoire des intellectuels du début du XXe siècle.
ellauri060.html on line 243: In 1685, Defoe joined the ill-fated Monmouth Rebellion but gained a pardon, by which he escaped the Bloody Assizes of Judge George Jeffreys. Queen Mary and her husband William III were jointly crowned in 1689, and Defoe became one of William's close allies and a secret agent. Some of the new policies led to conflict with France, thus damaging prosperous trade relationships for Defoe. In 1692, he wanxus arrested for debts of £700 and, in the face of total debts that may have amounted to £17,000, was forced to declare bankruptcy. He died with little wealth and evidently embroiled in lawsuits with the royal treasury.
ellauri064.html on line 448: Bilderbergin alkuunpanija oli puolalaissyntyinen Joseph Retinger, joka oli toisessa maailmansodassa Britannian SOE:n agentti ja kiertävä diplomaatti. Sodassa Retinger toimi linjojen takana Puolassa. Sodan jälkeen hän paneutui kamppailuun yhtenäisen Euroopan puolesta CIA:n tuella. Hänen toimintansa seurauksena 29. toukokuuta 1954 Alankomaiden Oosterbeekin Hotel de Bilderbergissä järjestettiin kolmipäiväinen huippusalainen kokous, jossa 75 eri alojen merkittävää henkilöä 14 maasta pyrki keskustelemalla yksimielisyyteen maailmanpoliittisista aiheista. Tunnetuin osallistujista oli liikemies David Rockefeller. Osallistujajoukon toivottivat tervetulleiksi Retinger itse ja toinen Bilderbergin perustajahahmoista Alankomaiden prinssi Bernhard.
ellauri065.html on line 486: Tapahtumat kietoutuvat yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelu CIA:n salaisen Treadstone-operaation ja erityisesti sen ensimmäisen agentin Jason Bournen (Matt Damon) ympärille.
ellauri067.html on line 194: 1990 "Vineland" published; TP marries agent? moves to NYC?
ellauri067.html on line 626: Blicero esiintyi eka kerran Pynchonin 1963 esikoisessa V, nimellä luti Weissmann, dekadentti Sachsan armeijan lupseeri joka oli jäänyt rannalle entiseen Lounais-Afrikkaan presidentti Ahtishaaren kanssa 7v sen jälkeen kun se lakkasi olemasta Saksan siirtomaa. Tässä aiemmassa novellissa se oli mystinen, väliin transu hahmo jolla näytti olleen sadomasokistinen suhde saxalaiseen agenttiin Vera Meroveringiin. Se on kiero myös, ja kenties huumaa ja sitten pöllii jotakin toiselta hahmolta, Kurt Mondaugenilta. Se on enempi hassu kuin huolestuttava, eikä vielä täysimittainen pahis.
ellauri069.html on line 399: —the peregrinations of a Soviet agent named Tchitcherine, a man initiated into mysticism while administering a territory in Central Asia and now on vengeful search for his Herero half-brother, who also has his share of juicy fucks;
ellauri071.html on line 220: Junior G-Men was an American counterpart to Hitler Jugend, a boys club and popular culture phenomenon during the late 1930s and early 1940s that began with a radio program and culminated with films featuring the Dead End Kids. After leaving the Federal Bureau of Investigation and a brief stint in Hollywood, Melvin Purvis hosted a children's radio program called "Junior G-Men" in 1936. Purvis had become a national hero for his record as an FBI agent during the so-called "war on crime" in the early 1930s, most notably for leading the manhunt that ended with the death of John Dillinger. As a result of this fame, Purvis was seen as a real-life counterpart to the fictional detectives, such as Dick Tracy, that proliferated in the popular culture targeting boys during this period. As part of the radio program, listeners could join a "Junior G-Men" club and receive badges, manuals, and secret agent props. Shortly thereafter, Purvis became the face of breakfast cereal Post Toasties promotional detective club. The cereal company's fictional "Inspector Post" and his "Junior Detective Corps" metamorphosed into an image of Purvis inviting boys and girls to become "secret operators" in his "Law and Order Patrols."
ellauri072.html on line 185: On ilmennyt että QAnon toimii Galzusta käsin Suomesta ja sitä vetää valekuollut Frank Pappa. Viestimenä Bolzonarolle juuri myyty sademeziä ezivä ja tuhoava sputnikki. Suomen Hallitus on sulkenut 70K vauva.fi käyttötiliä. Ennen presidentinvaaleja Donald Trump ylisti salaliittoteorian seuraajia sanomalla, että he ovat "ihmisiä, jotka rakastavat maatamme." Saksalaisen kannattajakunnan yleinen uskomus on, että Angela Merkel olisi aiemmin toiminut Stasin agenttina. Kuten Angela huomauttaa asiallisesti, paras argumentti salaliittoteorioiden puolesta on että Silverfishin laiset kuikelot lukee lakia ja päättää kenen ääni pääsee kuuluviin. Britanniassa aktivisti ja sairaanhoitaja Kate Shemirani on ilmaissut kannatuksensa groomingille. Merkittävä osuus brittiläisistä QAnonin kannattajista on entisiä 1960- ja 1970-luvun uusien uskonnollisten yhteisöjen seuraajia ja ehkä kiinnostunut myös ufoista. Suomessa joogasivuilla levitettiin trollien tekemiä videoita ja tutkimuksia, jotka osoittavat, että koronaa ei ole, Bill Gates ja WHO:n pääjohtaja ovat suuria huijareita ja että koronan uutisointi hyödyttää mediaa ja rokoteyhtiöitä. Vähintään 3 oikein 5:stä.
ellauri079.html on line 87: Monet juonenkuljetuxet koskevat Jethron ikuista työnhakua. (Vertaa Aku Ankka margariinitehtaalla. Tää on jotain syvällisen amerikkalaista.) Kerran se harkizi ryhtyä aivokirurgixi tai pikakokixi. Sen muita kunnianhimoja oli myllynrakentaja, raitiovaunukuski, "kaksoisnolla" vakooja, tolppa-apina, limsanmyyjä, autonkuljettaja, ilmavoimien kenraali, kuvanveistäjä, ravintolanomistaja (Mummi keittiössä), psykiatri, ja kerran Milburn Drysdalen pankin kirjanpitäjä (kuinka hassua); agentti "serkku" Bessielle ja "serkku" Roille (ks alla); Hollywoodin tuottaja (lattiamanu huomauttaa että Jethrolla on "vaaditut ominaisuudet" tuottajaxi: kuuden luokan koulusivistys ja setä joka omistaa studion; tää sisäpiirin läppä toistui vuoden 1981 elokuvassa (toisto tyylikeinona, ks yllä)).
ellauri079.html on line 89: Useammin kuin ei, sen päämaali näissä yrityxissä oli tavata sieviä tyttöjä. Sen onnistuu saavuttaa vain saada ruman Miss Jane Hathawayn suosio (muttei välitä). Koko Klampetin klaanista se on innokkain halaamaan kaupunkielämää. Jatkuva pila on että Jethro tunnetaan "kuuden jalan maaruna" koska sillä on valtava ruokahalu kuin Niklas Rothilla; eräässä episodissa, se syö suihkumatkustajakoneen koko varaston pihvejä; toisessa Jethro koittaa päästä "serkku" Bessien eli simpanssin Hollywood-agentixi - palkkiona 10,000 banaania Bessielle and 1,000 hänelle. Olikohan Bessie musta simpanssi? No tietysti, ne on kaikki mustia. Jethro ei esiinny viimeisissä episodeissa, mutta saa kuitenkin nimensä lopputexteihin. Epistä! Stop stealing the bandwidth!
ellauri079.html on line 303: Surprisingly, I use as an example of a free agent here a pingpong player. Presumably because my tennis-playing son has proved unsatisfactory. What I end up saying is distinguish agent causation from event causation. Futile squirming, it does not change anything.
ellauri082.html on line 137: By the time of the match, his symptoms are so bad he’s taken by ambulance to the hospital (16: “the only other emergency room I have ever been in [was] almost exactly one year back”), safely escaping the A.F.R.’s assault. Like fellow student Otis P. Lord, he gets the bed next to Gately. Joelle (who is at the hospital for a meeting) visits Gately on her way out and recognizes Hal. She tells them both about the hunt for the lethal Entertainment and the resulting Continental Emergency and they all go to dig up JOI’s grave. They persuade John Wayne, a spy for the A.F.R., to become a double agent and help sneak them into JOI’s Quebec burial site. Wayne presumably tells the A.F.R. he is actually a triple agent — that he will steal the tape as soon as Hal digs it up. But, as with Marathe, his loyalties are ultimately even-numbered (n40). The A.F.R. finds out and brutally murders him, which is why he can’t win the WhataBurger (16f).
ellauri089.html on line 617: § 101. (4) It follows further that the distinction denoted by the terms "duty" and "expediency" is not primarily ethical; when we ask "Is this really expedient?" we are asking precisely the same question as "Is this my duty?", viz. "Is this a means to the best possible?" "Duties" are mainly distinguished by the non-ethical marks (1) that many people are often tempted to avoid them, (2) that their most prominent effects are on others than the agent, (3) that they excite the moral sentiments: so far as they are distinguished by an ethical peculiarity, this is not that they are peculiarly useful to perform, but that they are peculiarly useful to sanction. …
ellauri096.html on line 57: Idealizing the teacher and student along the lines of Avoider and Predictor fails to solve the puzzle. It falsely presupposes that two equally super clever agents are co-possible. It is like asking ‘If Aku is smarter than Anu and Anu is smarter than Aku, which of the two is the smartest?’ Its like Abott and Costello going thru the door, after you, no after you, until in the end they, predictably, try to go thru it at once. There is no equilibrium in the game, so shit just happens.
ellauri096.html on line 163: Epistemic paradoxes affect decision theory because rational choices are based on beliefs and desires. If the agent cannot form a rational belief, it is difficult to interpret his behavior as a choice. The purpose of attributing beliefs and desires is to set up practical syllogisms that make sense of actions as means to ends. Subtracting rationality from the agent makes framework useless. Given this commitment to charitable interpretation, there is no possibility of your rationally choosing an option that you believe to be inferior. So if you choose, you cannot really believe you were operating as an anti-expert, that is, someone whose opinions on a topic are reliably wrong (Egan and Elga 2005).
ellauri096.html on line 267: Third, the principle of reflection may need more qualifications than Binkley anticipates. Binkley realizes that an ordinary agent foresees that he will forget details. That is why we write reminders for our own benefit. An ordinary agent foresees periods of impaired judgment. That is why we limit how much money we bring to the bar.
ellauri096.html on line 271: If the students know that they will not forget and know there will be no undermining by outside evidence, then we may be inclined to agree with Binkley’s summary that his idealized student never loses the knowledge he accumulates. As we shall see, however, this overlooks other ways in which rational agents may lose knowledge.
ellauri096.html on line 672: Given that the structure of an econometric model consists of optimal decision-rules of economic agents, and that optimal decision-rules vary systematically with changes in the structure of series relevant to the decision maker, it follows that any change in policy will systematically alter the structure of econometric models.[9]
ellauri096.html on line 777: Aristotle, on the other hand, took a more empirical approach to the question, acknowledging that we intuitively believe in akrasia. He distances himself from the Socratic position by locating the breakdown of reasoning in an agent’s opinion, not his appetition. Now, without recourse to appetitive desires, Aristotle reasons that akrasia occurs as a result of opinion. Opinion is formulated mentally in a way that may or may not imitate truth, while appetites are merely desires of the body. Thus, opinion is only incidentally aligned with or opposed to the good, making an akratic action the product of opinion instead of reason. For Aristotle, the antonym of akrasia is enkrateia, which means "in power" (over oneself).
ellauri097.html on line 34:

agenta;background:#b5f2d0;text-align:center;margin-top:0%;margin-bottom:0%">Schopenholic und Schwester

Tipukirjallisuutta


ellauri097.html on line 298: In 2006, the Weekend Australian newspaper conducted an experiment. They submitted chapter three of The Eye of the Storm (1973) to twelve publishers and agents around Australia under an anagram of White’s name, Wraith Picket. Nobody offered to publish the book. One responded, “the sample chapter, while reply (sic) with energy and feeling, does not give evidence that the work is yet of a publishable quality.” Notwithstanding that the chapter was not White’s finest writing, and the unfairness of submitting a chapter out of narrative sequence, the hoax prompted a minor crisis in Australian literature: if the industry couldn’t recognize the greatness of our sole Nobel winner, how unenlightened must the country’s publishing industry be now? Shortly thereafter, the ABC launched an online portal called Why Bother With Patrick White? The portal always struck me as sad. What other major writer would need a website dedicated to convincing his countrymen to give him another go? The link to the website is dead now. It would seem, in the end, that nobody could be bothered with Patrick White.
ellauri097.html on line 420: Kant held that all rational persons have an a priori understanding of the basic principles of morality. These consist of duties, both to oneself and to others, and above all the duty to respect rational agents. Most persons, however, do not understand that morality is a priori, and their moral commitments are therefore vulnerable to corrosive skeptical criticism. In The Metaphysics of Morals Kant formulates the ultimate standard for moral judgment, namely universalizability, and establishes the rational necessity of morality.
ellauri098.html on line 210: 12. LUOVUTTAJAN VETO 1: Hero tapaa maagisen agentin tai luovuttajan, ja sitä testataan kuin Shulem seederiin tulevia pikkupoikia. Nuun on kirjain, mutta se on myös henkilö! Laske taapäin viidestä ennenkuin vastaat, tää on kompakysymys!
ellauri098.html on line 216: 14. MAAGISEN AGENTIN KUITTAUS: Hero saa maagisen agentin plusmerkkisen toimintansa palkkiona. Tää voi olla joku kama, jotain joka löytyy questillä, tai jotain ostettua vaikeasti saatavalla valuutalla, tai jotain joka valmistetaan kuonpuoleisesta kuonasta, maagista muonaa tai sit vaan joku Hessu tai Pluto-tyyppinen sivuvaunu. Esim Jesse saa ristillä riippumisesta palkinnoxi eturivin paikan paperiseppänä. No ei, ei ollut hyvä esimerkki, toihan oli tarinan ihan loppupeleistä. Pikemminkin noi apostolit sitten. Paizi eihän Jesse tehnyt mitään merkittävää ennenkuin se sai ne. Ei tätä kohtaa oikein löydy passiokertomuxesta. No joku Simson sitte? Siinä varsinainen supermies:
ellauri102.html on line 370: Popcornia ja Petersiä tärkeämpi minä-brändin sanansaattaja on kuitenkin Daniel H. Pink (ent. Prick). Hän on huomannut tilapäisen työn, alihankintasopimusten ja itsensä työllistämisen yleistymisen ja puhuu 'vapaiden agenttien maasta". Pink kirjoitti kirjaa nimeltä Free Agent Nation ja on ylpeä tästä uudesta isänmaastaan. Hän jätti arvostetun työpaikkansa Al Goren puhemyllynä. Hänen kaltaisensa kuikelot ovat markkinointikonsultteja, copywritereitä, headhuntereita ja ohjelmistosuunnittelijoita, jotka kokeilevat 🧘‍♂️ jooga-asentoja verkotetuissa kotitoimistoissa. Sisäileviä sankareita kuten "Jjarrii!" Headhuntteri oli epämiellyttävä lankoni Iso-Masa, ennenkuin sen päässä naxahti. Ja se pikkiriikkinen suonikohjuinen AHDH oli konsultti, se joka pyöri perskärpäsenä mun kimpussa Kouvolan aikoina. "Nimeä ei löydy", sanoo päänsisäinen Contacts-ohjelma. Ne oli narsisteja kumpikin.
ellauri105.html on line 469: Oliko se irakilaisten käyttämä venäläinen taistelumyrkky? Amerikkalaisten agent orange tai napalm? Vaiko vaan vanhanaikainen nälistys? Venäläisten sotilaiden nylkeminen elävältä? Kiinalainen kidutus? Drawing and quartering? Käristäminen halstarilla? Hiiskatti tää on tiukka kisa! Kaikki missit ovat nättejä kuin Miss Sweden pageantissa.
ellauri106.html on line 65: Philip Roth was the younger of the 2 boys of Herman Roth (1901–1989) and his wife Bess, nee Finkel (1904–1981). Both parents were assimilated American Jews of the second generation of immigrants. The maternal grandparents came from the area around Kiev, the Yiddish-speaking paternal grandparents, Sender and Bertha Roth, from Koslow in Galicia. Sender Roth had trained as a rabbi in Galicia and worked in a hat factory in Newark. Herman Roth, the middle of seven children and the first child in the United States, first worked in a factory after eight years of schooling, then became an insurance agent selling door-to-door life insurance. By his retirement he made it to the district director of Metropolitan Life. Philip Roth's brother, Sanford (Sandy) Roth (1927–2009), who was four years older than him, studied art at the Pratt Institute, became vice-president of the advertising agency Ogilvy & Mather in Chicago and made a name for himself as a painter after his "early retirement".
ellauri108.html on line 115: Rastafari teaches that the black African diaspora are exiles living in "Babylon", a term which it applies to Western society. For Rastas, European colonialism and global capitalism are regarded as manifestations of Babylon, while police and soldiers are viewed as its agents. The term "Babylon" is adopted because of its Biblical associations. In the Old Testament, Babylon is the Mesopotamian city where the Israelites were held captive, exiled from their homeland, between 597 and 586 BCE; Rastas compare the exile of the Israelites in Mesopotamia to the exile of the African diaspora outside Africa. In the New Testament, "Babylon" is used as a euphemism for the Roman Empire, which was regarded as acting in a destructive manner that was akin to the way in which the ancient Babylonians acted. Rastas perceive the exile of the black African diaspora in Babylon as an experience of great suffering, with the term "suffering" having a significant place in Rasta discourse.
ellauri108.html on line 467: Rastafari teaches that the black African diaspora are exiles living in "Babylon", a term which it applies to Western society. For Rastas, European colonialism and global capitalism are regarded as manifestations of Babylon, while police and soldiers are viewed as its agents.The term "Babylon" is adopted because of its Biblical associations. In the Old Testament, Babylon is the Mesopotamian city where the Israelites were held captive, exiled from their homeland, between 597 and 586 BCE; Rastas compare the exile of the Israelites in Mesopotamia to the exile of the African diaspora outside Africa. In the New Testament, "Babylon" is used as a euphemism for the Roman Empire, which was regarded as acting in a destructive manner that was akin to the way in which the ancient Babylonians acted. Rastas perceive the exile of the black African diaspora in Babylon as an experience of great suffering, with the term "suffering" having a significant place in Rasta discourse.
ellauri109.html on line 225: Gillian Leigh Anderson (s. 9. elokuuta 1968 Chicago, Illinois) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja kirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti roolistaan FBI-erikoisagentti Dana Scullyna televisiosarjassa Salaiset kansiot.
ellauri109.html on line 831: Shtiseleillekin siionismi on haukkumasana. Historian Tom Segev on siionistien työrukkanen, hallituxen agentti.
ellauri115.html on line 540: Apinoiden erroreiden päälähde on yleisissä ja abstrakteissa idixissä; metafysiikan jargoni ei ole koskaan löytänyt yhtään totuutta, ja se on täyttänyt filosofian älyttömyyxillä joista me ollaan häpeissämme niin pian kun me poistetaan niista pitkät sanat. Sanos mulle, ystäväiseni, kun ne puhuu sulle sokeasta voimasta joka on levinneenä koko luontoon, saako siitä mitään käsitystä mieleensä? Ne ajattelee että ne muka sanoo jotain näillä epämääräisillä ilmauxilla - universaali voima, oleellinen liike - mutta eihän ne sano yhtään mitään. Liikkeen idis ei ole muuta kuin idis siirtymisestä paikasta toiseen; ei ole mitään liikettä jolla ei ole suuntaa; sillä mikään yxilö ei voi liikkua kaikkiin suuntiin yhtä aikaa. Mihin suuntaan sit aine liikkuu välttämättä? Onko koko aineläjällä sama liike, vai onko jokaisella atomilla oma? Ekan ideixen mukaan koko avaruuden pitää muodostaa yxi kiinteä ja jakamaton massa; jälkimmäisen mukaan se voi vaan muodostaa diffuusin ja inkoherentin pilven, ja silloin ei vois mitkään 2 atomia yhtyä. [Se ei olis yhtään kivaa, ja selkeesti vastoin mun arkikokemusta.] Mihin suuntaan lähtis toi kaikelle aineelle yhteinen liike? Suoraviivaisesti, ympyrässä, ylhäältä alas, vasemmalta oikealle? Jos jokaisella molekyylillä on oma suuntansa, mikä olis kaikkien näiden suuntien ja erotusten syy? Jos jokainen molekyyli ja atomi vaan pyörisi axelinsa ymmpäri, kaikki seisokelisivat kadunkulmissa ja kukaan ei pääsi kulkemaan. Ja tänkin pyörimisen pitäis mennä johkin suuntaan. Se et aine lähtis liikkeelle jostain abstraktiosta on paskapuhetta, se ei merkkaa mitään, ja jos aine lähtee johkin suuntaan niin sillä on joku syy. Mitä enemmän esimerkkejä mä otan elävästä elämästä, sitä enemmän syitä mun pitää selittää, enkä löytäis koskaan yhteistä agenttia joka kontrolloisi niitä kaikkia. Ei siinä kaikki etten mä pysty piirtämään kuvaa sellasesta sattumanvaraisesta liikehdinnästä ja elementtien yhteentörmäyxistä, en voi edes kuvitella sellasta härdelliä, ja universumin kaaos on vähemmmän kuviteltavissa mulle kuin sfäärien harmonia. Voin ymmärtää että universumin mekanismi ei ehkä ole apinan käsitettävissä, mutta jos alat sitä selittää, selitä edes niin että apina ymmärtää.
ellauri117.html on line 413: Elämäntyylinsä ja Zeldan lääkärikulujen vuoksi Fitzgerald oli jatkuvasti rahapulassa ja lainasi usein rahaa agentiltaan Harold Oberilta ja Scribner’sin kustannustoimittajalta Maxwell Perkinsiltä. Kun Ober päätti lopettaa Fitzgeraldin auttamisen, kirjailija katkaisi välinsä tähän pitkäaikaiseen ystäväänsä. Novellinsa "Financing Finnegan" välityksellä Fitzgerald kuitenkin pyysi häneltä ystävällisesti anteeksi. Ober ei antanut.
ellauri117.html on line 608: Maxa-Shaftesburyn (1621-1683) pojanpoika, 3. Earl of Shaftesbury (1671—1713) oli mieltä että: Hobbes had set the agenda of British moral philosophy (a search for the grounding of universal moral principles), and Locke had established its method (empiricism). Shaftesbury’s important contribution was to focus that agenda by showing what a satisfactory response to Hobbes might look like but without giving up too much of Locke’s method. Shaftesbury showed the British moralists that if we think of moral goodness as analogous to beauty, then (even within a broadly empiricist framework) it is still possible for moral goodness to be non-arbitrarily grounded in objective features of the world and for the moral agent to be attracted to virtue for its own sake, not merely out of self-interest. In Shaftesbury’s aesthetic language, the state of having the morally correct motives is the state of being “morally beautiful,” and the state of approving the morally correct motives upon reflection is the state of having “good moral taste.” Shaftesbury argues that the morally correct motives which constitute moral beauty turn out to be those motives which are aimed at the good of one’s society as a whole. This good is understood teleologically. Furthermore Shaftesbury argues that both the ability to know the good of one’s society and the reflective approval of the motivation toward this good are innate capacities which must nevertheless be developed by proper socialization.
ellauri118.html on line 589: George kannattaa nykyään tämmöstä kuin embodied mind ajatusta: Many features of cognition are embodied in that they are deeply dependent upon characteristics of the physical body of an agent, such that the agent's beyond-the-brain body plays a significant causal role, or a physically constitutive role, in that agent's cognitive processing. No tottahan se on, ainakin miesten ajatteluun osallistuu voimakkaasti pikkuveli.
ellauri132.html on line 109:
agenta;float:right;padding:1em;width:30%" />
ellauri132.html on line 193: THE YEAR WAS 2081, and everybody was finally equal. They weren’t only equal before God and the law. They were equal every which way. Nobody was smarter than anybody else. Nobody was better looking than anybody else. Nobody was stronger or quicker than anybody else. All this equality was due to the 211th, 212th, and 213th Amendments to the Constitution, and to the unceasing vigilance of agents of the United States Handicapper General.
ellauri133.html on line 76:

Chapter one. What? Where else would you start? According to every publisher and agent I’ve met, most novels really start on chapter three or four. The first few chapters are all set-up or backstory which would improve the novel by being deleted. This kinda guys fast forward over porn film beginnings to the first blow job or insertion. Best improvement would be to scrap the whole book. Plus its author.


ellauri133.html on line 845: I had the idea fairly clearly in my mind when I put my daughter in her playpen and the vegetables in the refrigerator, and, writing the story, I found that it went quickly and easily, moving from beginning to end without pause. As a matter of fact, when I read it over later I decided that except for one or two minor corrections, it needed no changes, and the story I finally typed up and sent off to my agent the next day was almost word for word the original draft.
ellauri145.html on line 1160: Born into a farming family of La Sauvagère, Brisset was an autodidact. Having left school at age twelve to help on the family farm, he apprenticed as a pastry chef in Paris three years later. In 1855, he enlisted in the army for seven years and fought in the Crimean War. In 1859, during the war in Italy against the Austrians. After he was wounded at the Battle of Magenta, he was taken prisoner. During the Franco-Prussian War, he was a second lieutenant in the 50e régiment d´infanterie de ligne. Taken prisoner again, he was sent to Magdeburg in Saxony where he learned German.
ellauri146.html on line 404: We tend not to focus on this view of Eloa as a myth of the redeeming feminine for several reasons. First, the central portion of the poem is devoted to Satan's seduction of Eloa, an activity which, for most of us, is anything but celestial. Perhaps this explains Stendhal's sarcastic description of Eloa in the Courrier anglais of 1 December 1824: "Tex-Willer-larme, devenue ange femelle, et séduite par le diable lui-même" (the ex-tear, turned into a female angel, and seduced by the devil himself). Flottes and Bonnefoy insist that the very fine psychological analysis of the seduction makes us see human protagonists in an angelic decor, which weakens any metaphysical meaning Vigny might attach to his poem. Germain, who had the benefit of Hunt's masterly work, The Epic in Ninteenth Century France (1941), states flatly that the drama of Eloa is not metaphysical but moral. Bénichou, however, does remark in Le Sacre de l'écrivain 1750-1830 (1973) that the creation of Eloa corresponds to the theological promotion of the feminine as an agent of redemption prominent in the religious sects of the Romantic period. I am sure Satan was greatly consoled by Eloa, if that's any consolation.
ellauri150.html on line 772: P.P.P.P.S. Tällä sivustolla käytetään Googlen evästeitä palveluiden toimittamiseen ja liikenteen analysoimiseen. IP-osoitteesi ja käyttäjäagenttisi jaetaan Googlelle. Google saa myös suorituskyky‑ ja suojaustiedot, joiden avulla voidaan varmistaa laadukkaat palvelut, luoda käyttäjätilastoja, havaita väärinkäyttöä sekä reagoida siihen.LisätietojaOK.
ellauri153.html on line 389: either 1. if s is in play at the end of the game, God and Job lose, or 2. there is an agent A s.t. s arises out
ellauri155.html on line 336: Vihollinen on keskuspankkikartelli ja sen agentit – vapaamuurarius ja järjestäytynyt juutalaisuus, mukaan lukien kommunismi ja sionismi.
ellauri155.html on line 367: While the United States faces the greatest immigration crisis in its history, the department of Customs and Border Protection is forcing Border Patrol agents and other staff to undergo “unconscious bias” training, according to reports.
ellauri155.html on line 368: The Washington Free Beacon reports that agents are today being educated on “the impact of stereotypes and unconscious biases” in a seminar hosted by Susan Fleming, who is described as an “expert in gender bias”. In other words, its some woke bullshit re-education camp.
ellauri155.html on line 375: Earlier this year, the conduct of border patrol agents came into focus when the media and the Biden administration hyped up hysteria over photos appearing to show Haitian migrants being whipped by agents with horse reins.
ellauri155.html on line 381: Border patrol agents are also facing re-education training regarding vaccine mandates, with CBP’s own internal documents showing that up to half of its force face being fired for refusing the shots.
ellauri155.html on line 715: The incompatibilist maintains that if our willings and choices are themselves determined by antecedent causes then we could never choose otherwise than we do. Given the antecedent causal conditions, we must always act as we do. We cannot, therefore, be held responsible for our conduct since, on this account, we have no “genuine alternatives” or “open possibilities” available to us. Incompatibilists, as already noted, do not accept that Hume’s notion of “hypothetical liberty”, as presented in the Enquiry, can deal with this objection. It is true, of course, that hypothetical liberty leaves room for the truth of conditionals that suggest that we could have acted otherwise if we had chosen to do so. However, it still remains the case, the incompatibilist argues, that the agent could not have chosen otherwise given the actual circumstances. Responsibility, they claim, requires categorical freedom to choose otherwise in the same circumstances. Hypothetical freedom alone will not suffice. One way of expressing this point in more general terms is that the incompatibilist holds that for responsibility we need more than freedom of action, we also need freedom of will – understood as a power to choose between open alternatives. Failing this, the agent has no ultimate control over her conduct.
ellauri161.html on line 220: Alain Delon oma äiti Edith Boulogne näki Arin kuvan ensimmäisen kerran lehdessä, ja hän oli vakuuttunut siitä että hänen poikansa on lapsen isä. Edith Boulogne kävi miehensä kanssa tapaamassa Nicoa ja Aria, kun pikkupoika oli parivuotias. Edith ja hänen miehensä ihastuivat lapseen ja Edith otti pojan luokseen. "Uskoin todella että Alain kyllä hyväksyy pojan." Pari vuotta sen jälkeen Delon kuuli asiasta ja lähetti agenttinsa kautta äidilleen sanan, että Edithin pitää valita joko oma poikansa tai lapsi. "Mieheni sanoi minulle, että poikasi kyllä elättää itsensä, mutta Ari ei voi kasvattaa itseään." Boulogne kertoo että vaikka Nico olikin ihana ihminen, ei hän osannut huolehtia lapsesta: "Hän raahasi poikaa ympäriinsä mukanaan, eikä lapsi saanut syödäkseen muuta kuin ranskanperunoita ennen kuin otimme hänet luoksemme. Nico kävi katsomassa poikaa kerran kolmen vuoden aikana, ja toi tuliaisiksi appelsiinin!" Alan Delonin äiti Edith Boulogne päätyi adoptoimaan Arin, mistä johtuen Arin sukunimeksi tuli Boulogne. Biologinen äiti koitui kuitenkin kohtalokkaaksi Arille, kun hän oli 16-vuotias: Nico esitteli heroiinin pojalleen, ja niin myös Arista tuli addikti. Vuosien aikana erilaiset hoitoklinikat ja psykiatrinen hoito tulivat Nicon pojalle tutuiksi. Arin mukaan hän joutui viimeistä kertaa vieroitushoitoon 1993. Vuonna 2001 Ari julkaisi kirjan itsestään ja äidistään Nicosta, nimellä L'Amour n'oublie jamais (suom. Rakkaus ei koskaan unohda). Päätös kirjan kirjoittamisesta osui samaan ajankohtaan, kun Arista itsestään oli tullut isä 1999. Huumeidenkäytöstä huolimatta Ari piti Nicoa hyvänä äitinä, loistavana ja humoristisena, oikeana rock'and'roll-naisena, joka otti lavan haltuunsa naarasleijonan lailla.
ellauri163.html on line 642: Marisa Coulter on kylmän kaunis, manipuloiva Lyran äiti ja lordi Asrielin entinen rakastajatar. Hän palvelee kirkkoa kidnappaamalla lapsia tutkimaan Pölyn luonnetta, jonka aikana hän erottaa heidät esinahastaan - menettely, jota kutsutaan circumcisioniksi. Hänellä on mustat hiukset, hoikka rakenne ja hän näyttää nuoremmalta kuin hän on. Aluksi vihamielinen Lyralle, hän ymmärtää rakastavansa tytärtään ja pyrkii suojelemaan häntä kirkon agenteilta, jotka haluavat tappaa Lyran. Hänen demo on kultainen apina, jolla on julma juova perseessä.
ellauri163.html on line 648: Marja Mähöne on fyysikko ja ex-nunna Willin maailmasta. Hän tapaa Lyran Lyran ensimmäisellä vierailulla Willin maailmaan. Lyra antaa Marjalle käsityksen Pölyn luonteesta. Kirkon agentit pakottavat Marjan pakenemaan Mulefan maailmaan. Siellä hän rakentaa keltaisen vakoilulasin, jonka avulla hän voi nähdä muuten näkymättömän pölyn. Hänen tarkoituksensa on oppia, miksi Pöly, josta mulefa-sivilisaatio on riippuvainen, virtaa ulos maailmankaikkeudesta. Marja kertoo tarinan kadonneesta rakkaudesta Williin ja Lyraan ja myöhemmin pakkaa heille lounaan, joka sisältää "pieniä punaisia hedelmiä", jonka hänen tietokoneensa "Luola" oli neuvonut häntä tekemään.
ellauri163.html on line 680: Oxfordin Jordan Collegessa 11-vuotias Lyra Belacqua ja hänen dæmon Pantalaimon todistavat kuningas Abdullahin yritystä myrkyttää lordi Asriel, Lyran kapinallinen ja seikkailunhaluinen setä. Hän varoittaa Asrielia ja vakoo hänen luentoaan pölystä, salaperäisistä alkeishiukkasista. ("vakoo!" Ihankuin Joosuan agentit mennessään nirhaamaan naapurikansoja v. 1778 pentateukissa.) Lyran ystävän Rogerin kidnappaavat lapsikaappaajat, jotka tunnetaan nimellä "Hotkijat". Lyran adoptoi viehättävä seurapiirirouva, rouva Coulter. Mestari antaa Lyralle salaa aletiatometrin, totuuden kertovan laitteen. Lyra saa selville, että rouva Coulter on Hotkijoiden johtaja ja että se on kirkon salaa rahoittama hanke. Lyra pakenee gyptaalaisille, kanavaa villeville paimentolaisille, joiden lapset on myös siepattu. He paljastavat Lyralle, että Asriel ja rouva Coulter ovat faktiskt hänen vanhempansa.
ellauri163.html on line 695: Keltaisen vakoilulasin alussa Lyran on kidnapannut hänen äitinsä, rouva Coulter magisteriumin agentti, joka on saanut tietää ennustuksesta, joka tunnistaa Lyran seuraavaksi herrojen Eevaxi. Enkelparven tie, homoenkelit Balthamos ja Baruch, kertovat Willille, että hänen on matkustettava heidän kanssaan antaakseen hienovaraisen veitsen Lyran isälle, lordi Asrielille, aseena auktoriteettia vastaan. Will ei välitä enkeleistä, ne valehtelevat; Paikallisen tytön nimeltä Ama, Karhukuningas Iorek Byrnison ja comic reliefinä lordi Asrielin gallivespian vakoojat, Chevalier Tialys ja Lady Salmiakia, hän pelastaa Lyran luolasta, jossa hänen äitinsä on piilottanut hänet magisteriumista, joka on päättänyt tappaa hänet ennen kuin hän antautuu kiusaukselle ja synnille, kuten alkuperäinen Aatto. Hetkinen! Eikös tässä juonessa ole enemmänkin ainexia siitä hirmupitkästä runoelmasta, annas nyt, Dispenserin Dragge Qveene? Eikös kukaan ole pannut tätä merkille? No ei koska ilmeisesti sen seuraava trilogia on vielä selvemmin Edmundin apteekin hyllyltä:
ellauri163.html on line 761: Another, anthropologically informed study explores descriptions of communication with invisible, superhuman agents in high functioning young adults on the autism spectrum. Based on material from interviews, two hypotheses are formulated. First, autistic individuals may experience communication with bodiless agents (e.g., gods, angels, and spirits) as less complex than interaction with peers, since it is free of multisensory input, such as body language, facial expressions, and intonation.
ellauri163.html on line 763: Second, descriptions of how participants absorb into “imaginary realities” suggest that such mental states are desirable due to qualities that facilitate social cognition: While the empirical world comes through as fragmented and incoherent, imaginary worlds offer predictability, emotional coherence, and benevolent minds. These results do not conform to popular expectations that autistic minds are less adapted to experience supernatural agents, and it is instead argued that imaginative, autistic individuals may embrace religious and fictive agents in search for socially and emotionally comprehensible interaction.
ellauri171.html on line 983: The striking fact is that the woman is blamed and is punished by being made subservient to the man. In relation to the woman, the man becomes the agent of God.
ellauri189.html on line 470: To qualify as an active member, you are required to generate a minimum of 200 personal volume (PV) every week, 35 business volume (BV) every month, and have at least four active customers. You can upgrade to the 5-in-5 agent kit by paying an extra $50. There are no specific details given on the benefits of upgrading. Keep in mind that after paying the initial $49, you are expected to pay the same amount annually to continue accessing your website and back office.
ellauri189.html on line 472: Only active members, who are referred to as Seacret agents, can earn all the commissions provided in the compensation plan. There are several types of commissions that you can earn:
ellauri189.html on line 474: Retail commissions are paid out Seacret agents weekly and reflect both your offline product order dorms and your website orders. You don’t have to be qualified or active to be eligible for this commission. Orders placed by customers have to be through your replicated website or via order forms that you submit. This type of commission is obtained from the difference between the wholesale price and retail price of the product.
ellauri189.html on line 476: Wow bonus is reserved for agents who are active. However, you do not have to be qualified. You get to earn 20%-25% on all elite/VIP customer purchases – star through executive agent earn a 20% bonus, whereas bronze and higher ranked agents earn 25% in bonuses. Additionally, with a first-time bundle order, you get to earn 30% on Bonus Buys purchases.
ellauri189.html on line 478: Team commissions are earned by agents based on the performance of the teams that they form. Each Seacret agent has a team that is separated into two teams – a right group leg and a left group leg. Usually, one leg tends to perform better than the other and is therefore referred to as your greater volume leg, while the other is called your lesser volume leg. These groups comprise your binary tree. You earn commissions on your team of up to $25,000 every week. Your team commission wholly depends on the volume of the lesser leg. From the star rank through to the executive rank, the commission is 10%, whereas bronze and higher ranked agents earn 15% of the lesser group’s volume.
ellauri189.html on line 480: Leadership check match: To be eligible for this bonus, you are required to have attained the bronze rank or higher, and you must also have a bronze or another higher-ranked agent in your tree. Qualified bronze and higher ranked agents are eligible to earn a leadership check match when they bring in other agents. This bonus allows you to make up to 20% on the team commission of agents that you help attain the bronze rank or higher within your tree.
ellauri189.html on line 482: Rank advancement bonuses: To qualify for these bonuses, you have to close your pay week having achieved the requirements of the rank above you. When you attain the star agent rank, you become eligible for one-time rank advancement bonuses. The higher your rank, the higher the bonus.
ellauri189.html on line 487: To attain this rank, you have to enroll an active agent on both the right leg and left leg of your binary legs.
ellauri189.html on line 489: To become a superstar agent, you have to generate a minimum of 300 total personal volume (TPV) or at least four active elite/VIP customers within a rolling 4 week period. You also have to recruit an active agent on either side of your legs.
ellauri189.html on line 495: To attain the royale rank, you have to generate at least 5,000 BV on both sides of your binary group as well as recruit a star ranked agent on each side of your binary group.
ellauri189.html on line 497: For this rank, you have to generate 8,000 BV on both sides of your binary group and recruit a minimum of two active agents that have achieved the superstar rank (one on each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 499: For the gold rank, you are required to generate 14,000 BV on both sides of your binary group and recruit a minimum of two active agents that have attained the bronze rank (one for each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 501: To attain the platinum rank, you have to generate 20,000 BV on both sides of your binary group and recruit two bronze ranked agents (one for each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 503: For the ruby rank, you are expected to generate 40,000 BV on both sides of your binary group and recruit two silver ranked agents (one for each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 505: This rank requires that you generate a minimum of 80,000 BV on both sides of your binary group and recruit two gold ranked agents (one for each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 507: For this rank, you have to generate at least 200,000 BV on both sides of your binary group and recruit two platinum ranked agents (one for each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 509: To attain the red diamond rank, you are required to generate a minimum of 400,000 BV on both sides of your binary group and recruit two ruby ranked agents (one for each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 511: For this rank, you are expected to generate at least 800,000 BV on both sides of your binary group and recruit two diamond ranked agents (one for each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 513: To attain the crown royale rank, you have to generate a minimum of 2,000,000 BV on both sides of your binary group and recruit two blue diamond ranked agents (one for each leg of your binary group).
ellauri189.html on line 527: Due to the MLM structure of the company, agents don’t make considerable amounts of money. PRO: The owners do.
ellauri189.html on line 528: There is no income disclosure statement that those interested in the company can look up to determine the earnings of Seacret agents. So much for transparency. When the law approaches, the guys make themselves transparent.
ellauri189.html on line 532: Seacret is a genuine MLM company that sells products that are of acceptable quality, but there is not much money to be made working as a Seacret agent. This is because the MLM business model of the company allows only those that have attained the highest ranks of the company to make significant earnings while the rest of the members struggle to recruit new members and meet the strict requirements with little rewards. As a result, I would ask you to think long and hard before joining the company. I hope this review has been helpful. Best of luck!
ellauri192.html on line 853: Mä varmaan näin pienenä tännimisen Pekka ja Pätkä tyyppisen komedialeffan. Tai size oli toi 70-luvun Mel Brooks versio, where as they progress, they meet comrades from every walk of life in Soviet Russian society, transforming the film into a satirical send up of failing Communism. Kumpi tahhaan, ei muistaaxeni naurattanut. Mel oli (on) lähinnä Spede tyyppinen farssimainen pelle. No Get Smart eli Agentti 86 nauratti kyllä pienenä. Se näytti juutalaiselta. Alkuperäinen (kuvan) agentti 99 oli muistaaxeni söpö vaikka tyhmänpuoleinen, Mel Brooxin mukaan ainakin: From the moment they met, 99 has been in love with Maxwell Smart. Mel Broox oli (on) Ukrainan juutalainen.
ellauri194.html on line 335: Get Christie Love! gave the first black woman to serve in a State Police force in the United States, Louise Smith, critical motivation to continue with her chosen career when she faced significant discrimination both in the barracks and on the streets. In 2017, producers Courtney Kemp and Vin Diesel became attached to a reboot of the series for ABC, entitled Get Christie Love (without the exclamation point), a co-production between Lionsgate Television and Universal Television, which focused on an African American female CIA agent who leads an elite ops unit. However, ABC later announced that it had decided not to pick the pilot up to series.
ellauri198.html on line 720: Beginning where book six left off, Jake Chambers and Father Callahan battle the evil infestation within the Dixie Pig, a vampire lounge in New York City featuring roast human flesh and doors to other worlds. After fighting off and destroying numerous "Low-Men" and Type One Vampires, Callahan sacrifices himself to let Jake survive. In the other world—Fedic—Mia, her body now physically separated from Susannah Dean, gives birth to Mordred Deschain, the biological son of Roland Deschain and Susannah. The Crimson King is also a "co-father" of this prophetic child, so it is not surprising when "baby" Mordred's first act is to shapeshift into a spider-creature and feast on his birth-mother. Susannah shoots but fails to kill Mordred, eliminates other agents of the Crimson King, and escapes to meet up with Jake at the cross-dimensional door beneath the Dixie Pig which connects to Fedic. Maturing at an accelerated rate, Mordred later stalks Roland and the other gunslingers throughout this adventure, shifting from human to spider as the need arises, seething with an instinctive rage toward Roland, his "white daddy."
ellauri211.html on line 135: Ilman agenttien väliintuloa pojat olisivat voineet päätyä putkaan tavallisten rikollisten joukkoon. Lakukeppikin vielä messissä. Onnexi niillä oli suhteita. Aika koettelevaa. Reistä on tulossa varsinainen moniosaaja. 2000v vanhasta uurnasta uhkuu historiallisuutta. Oops! Shag pistäytyi ilman lupaa Edinburghissa shäggimässä Fionaa. Se oli vain lyhyt kihlaus, Rei vähätteli. En ollut koskaan tapaillut Michael Hendricksin tapaista periamerikkalaista miestä jonka puvutkin on periamerikkalaista L.L. Beania. Hei, tää on varmaan nyze Massey. Juujuu, Annapoliisissa opiskellut mariini. Olixe tsunamikirjan crewcut äijä nimeltänsä Michael? No kyllä oli, kz. albumia 176. Mahtavaa kulttuurista appropriointia. Rei voisi seuraavaxi seikkailla meri-Lapissa amer. rykmentin ilolintuna.
ellauri213.html on line 62: Dma-lapset eivät tunne häpeää eivätkä ole ylpeitä. Se on hyvin paha. Häpeä on peitettävä siionistien verellä. Isä olisi ylpeä kameleontistaan. Kunnia on pelastettava. Sählämit GT ja ilman kärhämöivät silmittömästi arvottomasta maapalasta. Public displays of aggression. Dan on erittäinkin kyyninen. Venäläiset ovat pahoja. Kuubalaiset hoitavat likaisen työn KGBn puolesta. Danilla on likainen mielikuvitus. Dankin paistatteli mielellään kameroiden loisteessa kuin Ranu Pajala. Mikähän siinä oikein viehättää? Kysy peipolta. Ja kysynkin. Se vastaa: lähtee hereästi pillua. Vanha Dan on vanhan jutkun näköinen. Siitä tuli konsulentti, globalisaation agentti. Aziz the combat fighter söi epähuomiossa sikanautapurilaisia. Ei olis kannattanut.
ellauri219.html on line 300: Striking and versatile, Tony Curtis was a Hollywood idol who made a dizzying amount of movies (over 100) between 1949 and 2008. He will always be remembered for his role alongside Jack Lemmon and Marilyn Monroe (No.25) in the 1959 cross-dressing caper Some Like It Hot, but another stand-out remains his performance alongside Burt Lancaster as fast-talking press agent Sidney Falco in the 1957 film noir The Sweet Smell Of Success. Tässä jää nyt mainizematta Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders!), ITC Entertainmentin 1970–1971 tuottama televisiosarja. Sen pääosissa esiintyivät Tony Curtis (Danny Wilde) ja Roger Moore (lordi Brett Sinclair; koko nimi Brett Rupert George Robert Andrew Sinclair, Marnockin 15. jaarli). Sitä tehtiin 24 jaksoa. Tony ja Roger eivät voineet sietää toisiaan. Läskiintynyt Tony kuoli kasarina sydämen pysähdyxeen. Rooger aateloitiin, vaikkei käynyt loppuun edes teatterikoulua. “But because of the war there were 16 girls in every class to four boys so while I didn’t learn that much about acting, I learned a hell of a lot about sex.”
ellauri219.html on line 1028: As men and women, we are collaborators in creation. Love, in fact, is the agent of universal synthesis. The most satisfying thing is to have been able to give a large (ca. 6") part of yourself to others. Driven by the forces of love, the fragments of the world seek each other so that further fragments can come into being. Love alone is capable of uniting living beings by way of joining them by what goes deeper than you would expect (17cm jos olet taitava). Love is an adventure and a conquest. Everything that goes up must come down. Die Liebe is die universellste und die geheimnisvollste der komischen Energien. Seul le fantastique a des chances d'être vrai. Kaikki on vaan suurta sattumaa.
ellauri222.html on line 429: Hooker Frazer is Mimi’s lover and the father of her unborn child. When Augie first meets him, Frazer is a graduate assistant in political science, a Communist intellectual. Later, he is in Mexico working as a secretary for the exiled Leon Trotsky, and in China working as an intelligence agent. Finally, Augie meets him in Paris, where he is working for the World Educational Fund. Augie greatly admires Frazer’s prodigious intellect.
ellauri222.html on line 673: Marston's character was a native of an all-female utopia of Amazons who became a crime-fighting U.S. government agent, using her superhuman strength and agility, and her ability to force villains to submit and tell the truth by binding them with her magic "lasso". Wonder Woman's golden "lasso" and Venus Girdle in particular were the focus of many of the early stories and have the same capability to reform people for good in the short term that Transformation Island and prolonged wearing of Venus Girdles offered in the longer term. The Venus Girdle was an allegory for Marston's theory of "sex love" training, where people can be "trained" to embrace submission through eroticism.
ellauri222.html on line 898: Clemenceaun vehkeily toi hänelle politiikassa paljon vihollisia, jotka pääsivät kostamaan vetämällä hänen ison mahansa lokaan vuonna 1892 paljastuneen suuren Panama-skandaalin yhteydessä. Ranskan valtion tukemaan kanavayhtiöön liittyneen poliitikkojen lahjonnan yhtenä välikätenä oli ollut juutalainen liikemies Cornélius Herz, joka oli ollut jonkin aikaa myös La Justicen osakkaana ja siten Clemenceaun liikekumppanina. Päivälehti Le Petit Journal esitti syytöksiä Clemenceaun osuudesta lahjonnassa, vaikka todisteita ei ollut. Koska Clemenceau oli vastustanut monien nationalistien kannattamaa Ranskan ja Venäjän liittoa, häntä väitettiin jopa Ison-Britannian ostamaksi agentiksi.
ellauri226.html on line 66: In late 1964, as Brian Wilson's industry profile grew, he became acquainted with various individuals from around the Los Angeles music scene. He also took an increasing interest in recreational drugs (particularly marijuana, LSD, and Desbutal). According to his then-wife Marilyn, Wilson's new friends "had the gift of gab. All of a sudden Brian was in Hollywood—these people talk a language that was fascinating to him. Anybody that was different and talked cosmic or whatever he liked it." Wilson's closest friend in this period was Loren Schwartz, an aspiring talent agent that he met at a recording studio. Schwartz introduced Wilson to marijuana and LSD, as well as a wealth of literature commonly read by college students. During his first LSD trip, Wilson had what he considered to be "a very religious experience" and claimed to have seen God. God has subsequently personally confirmed this.
ellauri240.html on line 203: Tuntia ennen kuolemaansa Metaliousin lopullinen rakastaja John Rees vakuutti Metaliousin allekirjoittamaan testamentin, joka jätti hänelle koko omaisuutensa, ja ymmärsi, että tämä huolehtisi hänen lapsistaan. Hänen perheensä pystyi mitätöimään testamentin, mutta turhaan, koska hänen omaisuutensa osoittautui maksukyvyttömäksi vuosien ylellisen elämän, anteliaisuuden "ystäville" ja agentin kavaltamisen vuoksi. Kuollessaan hänellä oli pankkitilejä yhteensä 41 174 dollaria ja velkoja yli 200 000 dollaria. Ei helkkari, mitä sievistelyä! tässä on Metaliousin tosi tarina, karhennettu turtana:
ellauri241.html on line 244: And rubious-argent: of all these bereft, ja russki agenteista: Kaikista näistä vaille jääneenä
ellauri243.html on line 248: Milano has a son and a daughter with her agent husband of nearly nine
ellauri243.html on line 506: Brown’s books have never made it into movies. The closest they have come is with some of the characters appearing in computer games. When asked the question on his website, he said it would be cool if his books could be made into movies, however he doesn’t have an agent in Hollywood so the chances are low.
ellauri243.html on line 508: He hopes to carry on writing books and maybe one will catch a director’s attention. He is working on writing some screenplays based on his books in the hope that he can get a Hollywood agent in the future.
ellauri243.html on line 536: Vasta s. 139 tulee vastaan eka very attractive female agent, muuten tää on ollut all male paneelia. Näitä pitäis saada lisää Dale, muuten ei tipu leffadiiliä. Hupaisaa miten toi Brandeisin privacy on johtanut jenkeissä totaaliseen Wild West meininkiin, missä miljuuna eri agentuuria sojottaa yhtä aikaa toisiansa pyssyllä. Ei mitään keinoa selvitä kasan päällimmäisenä ellet ole aivan vitun connected kuten Roope Andorsen, speed dialit erixeen kaikkiin silverbäkkeihin. I bet Roope on näytelmän konna.
ellauri243.html on line 585: "Congelanse!" the "us" (not "them") border patrol agent shouted in Spanish through his van´s public-address loudspeakers.
ellauri243.html on line 591: Yhdysvaltain rajavartiolaitoksen agentti ajatteli, että talous saattaa olla tankissa (umpikujassa), ja paljon vähemmän meksikolaisia ​​ylitti rajan laittomasti, koska Yhdysvalloissa ei ollut työpaikkoja. Mutta he olivat edelleen tulossa, ja vaikka rajavartiolaitoksen budjettia oli leikattu ja suuri osa heidän käyttämästä tekniikasta oli huonossa kunnossa tai sitä ei yksinkertaisesti otettu käyttöön, he saivat heidät silti kiinni. Kaikki meksikolaiset kantoivat useita yhden gallonan vesikannuja kaulassa köydellä, sekä reppuja, roskapusseja tai mitä tahansa muuta, mitä he löysivät tavaransa kuljettamiseksi. He vaihtelivat teini-ikäisistä 60-lukulaisiin, sekä miehiä että naisia, ja useimmat näyttivät melko hyväkuntoisilta, mikä oli välttämätöntä tätä vaarallista rajanylitystä tehtäessä näin vihamielisissä olosuhteissa, varsinkin kesällä, jolloin rajapoliisit ovat vikkeliä kuin muurahaiset kuumalla.
ellauri243.html on line 598: Kroisos Pennosen kättely on kalamainen kuin Jaakko Hintikalla. We could still use you in Vegas, my friend, ill use you like Austin's and Bronte's heroines. For something called money. The old gang is together again in the armpit of the world, the good old USA. Kaikki luonnevammasia narsisteja ja/tai psygopaatteja, etenkin FBI:n agentti Jerry Cotton.
ellauri243.html on line 699: Pyhän Patrikin pedofiilinen vihanpurkaus lällytetyn "big guy"n puolesta on hyvä esimerkki siitä miten pitkälle USA valtiona on jo rappioitunut. Noi ziljoonat eri puolisotilaalliset agentuurit on käytännössä MC jengejä, jotka kärhämöivät keskenään kuin Somalian klaaniapinat. Kotipesän suojelu on jenkin korkein vakaumus, ne nokkii toisiaan stars and stripes nokkaisina lunneina jotka nujakoivat pesäkolosta.
ellauri244.html on line 359: Eli en taaskaan jaxanut ähertää Danin sekavaa psalttaria loppuun asti. Jäi epäselväxi oliko Toni hyvis vaiko pahis, ja kuuluiko tähän se oliko Toni juutalaisten agentti vai ehkä kaxoisagentti vaiko sittenkin vaan tyhmä lehtivalokuvaaja. Sama se, koko luotaantyöntävä pitkästyttävä remmi taitaa loppuvizeissä hukkua porukalla isoon verilammikkoon. Hyvä niin, ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa.
ellauri249.html on line 281: Berija vangittiin 26. kesäkuuta 1953. Tätä ennen oli käyty monimutkaisia juonitteluja, joista kaikkien väheksymä Hruštšov selvisi voittajana. Nyt myös Molotov oli saatu tukemaan Berijan syrjäyttämistä, samoin Mikojan. Hruštšov kutsui Berijan ministerineuvoston kokoukseen ja operaation turvallisuudesta vastasivat marsalkka Žukov ja Leonid Breznev. Malenkov avasi puheen ja totesi, että Berija oli ”laillistanut mielivallan ja heikentänyt sosialismia”. Berija ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ja onkin epäilty että hänen agenttinsa eivät olleet informoineet häntä tai kyseessä oli merkillinen Hruštšovin ja Berijan kaksoissalaliitto, jossa Berija luuli aluksi olevansa mukana kaappaamassa valtaa Hruštšovin kanssa. Berija saatiin ansaan, vietiin maanalaiseen bunkkeriin ja myöhemmin hänet surmasi kenraali Batiski. Myöhemmin Hruštšov piti ihmishirviönä pitämänsä Berijan syrjäyttämistä ja surmaamista elämänsä voitokkaimpana hetkenä.
ellauri254.html on line 338: Marraskuussa 1935 Zinovjevia, Kamenevia ja maanpaossa elänyttä Trotskia syytettiin julkisesti vakoilusta ulkovaltojen hyväksi. Kesäkuussa 1936 tuotiin esiin entistä jyrkempi väite ”trotskilais-zinovjevilaisen vastavallankumouksellisen blokin terroristisesta toiminnasta”. Zinovjeville ja Kameneville järjestettiin elokuussa 1936 uusi, julkinen oikeudenkäynti, joka tunnetaan ensimmäisenä niin sanotuista Moskovan oikeudenkäynneistä. Syytettyjä oli yhteensä 16, heistä viisi turvallisuuspalvelu NKVD:n agentteja, joiden valheelliset tunnustukset kävivät todistusaineistosta myös muita vastaan. Syytettyjen väitettiin muodostaneen salaisen terroristijärjestön, joka oli murhannut Kirovin ja suunnitellut Stalinin sekä muiden neuvostojohtajien murhia. Salaisessa tapaamisessa Stalin lupasi Zinovjeville ja Kameneville, että heidän sekä heidän perheidensä ja tovereidensa henki säästettäisiin, jos he tunnustaisivat oikeudessa. Zinovjev ja Kamenev tunnustivat tekaistut syytökset, mutta Stalin petti lupauksensa. Heidät tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin seuraavana aamuna.
ellauri254.html on line 556: Gorki osallistui vuoden 1905 vallan­kumous­yritykseen ja joutui vankilaan Pietari–Paavalin linnoitukseen, jossa hän kirjoitti tapahtumista vertauskuvallisen näytelmän Auringon lapset. Vuonna 1905 hän liittyi virallisesti bolševikkiryhmän jäseneksi. Vallankumousvuonna 1905 Gorki ryhtyi toimittamaan sosialidemokraattista Novaja Žizn -lehteä. Hän saapui vuoden 1906 alussa Suomeen, jossa hänet otettiin taiteilijapiireissä innostuneesti vastaan. Hän kävi muun muassa Helsingissä Akseli Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa ja Hvitträskissä. Suomen kautta Gorkilla oli pyrkimys siirtyä ulkomaille. Kun vallankumous kukistettiin 1907 ja kirjailija pidätettiin, hänen puolestaan järjestettiin maailmanlaajuisia vetoomuksia. Hänet vapautettiin ja karkotettiin maasta, minkä jälkeen hän matkusti aluksi Yhdysvaltoihin keräämään rahaa vallankumouksellisille. New Yorkissa paljastui kuitenkin skandaali: Venäjän suurlähetystö paljasti, ettei kirjailijan seuralainen, näyttelijätär Maria Andrejeva, ollut hänen laillinen vaimonsa. Amerikan lehdistö tarttui hanakasti skandaaliin. Tästä katkeroitunut Gorki kirjoitti New Yorkista teoksen Keltaisen paholaisen kaupunki sekä näytelmän Viholliset. Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti, joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksi, koska se oli kirjoitettu kiivastuksen vallassa. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi, ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Gorkin seuraava kirja Vakooja puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun agentista, jota Gorki ei sentään kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja innottomana kuitenkin.
ellauri254.html on line 649: Wrangel kuoli Brysselissä, kun hän tukijoineen suunnitteli terrorijärjestöjen luomista bolševikkejä vastaan. Hänen sukunsa väitti että Wrangelin asuessa veljensä talossa talon hovimestari olisikin ollut neuvostoagentti, joka olisi myrkyttänyt hänet pahentuneella sursillillä, sillä kun hovimestari oli lähtenyt talosta, oli Wrangel sairastunut pahasti. Wrangel haudattiin puuvillavyöhön kiedottuna viileään venäläiseen kadetraaliin Belgradissa.
ellauri254.html on line 651: Lev Davidovitš Trotski (ven. Лев Давидович Троцкий; alkuaan ven. Лев Давидович Бронштейн, Lev Davidovitš Bronštein, 7. marraskuuta (J: 26. lokakuuta) 1879 Janovka, Hersonin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 21. elokuuta 1940 Coyoacán, México, Meksiko) oli merkittävä bolševikkivallankumouksellinen ja marxismin teoreetikko. Trotski kuului Neuvostoliiton ja Kominternin perustajiin, ja häntä pidetään puna-armeijan luojana, mutta hän joutui vuonna 1929 maanpakoon hävittyään valtataistelun Josif Stalinin kanssa. NKVD:n agentti Ramón Mercader murhasi Trotskin Meksikossa 1940.
ellauri254.html on line 673: Trotskin ollessa Meksikossa häntä vastaan tehtiin useita murhayrityksiä. 20. elokuuta 1940 espanjalaissyntyinen Neuvostoliiton tiedustelupalvelun lähettämä agentti Ramón Mercader oli Trotskin toimistossa Coyoacánissa. Hän oli esittäytynyt Trotskille kanadalaiseksi ihailijaksi Frank Jacsoniksi. Mercader oli pyrkinyt Trotskin sihteerin avustuksella tämän puheille monta kertaa. Hän oli onnistunut salakuljettamaan murha-aseen, jäähakun, Trotskin tarkoin vartioituun toimistoon. Kun Trotski oli syventyneenä asiapapereihin kirjoituspöytänsä ääressä, Mercader löi Trotskia jäähakulla kuolettavasti päähän. Trotski ei kuitenkaan kuollut heti, vaan alkoi kamppailla voimakkaasti salamurhaajaansa vastaan. Trotskin henkivartijat saapuivat paikalle, mutta Trotski käski heitä jättämään Mercaderin henkiin, koska ”hänellä olisi tarina kerrottavanaan”.
ellauri254.html on line 697: Zinovjeville ja Kameneville järjestettiin elokuussa 1936 uusi, julkinen oikeudenkäynti, joka tunnetaan ensimmäisenä niin sanotuista Moskovan oikeudenkäynneistä. Heidän väitettiin muodostaneen Trotskin ulkomailta johtaman salaisen terroristijärjestön, joka murhasi Kirovin ja suunnitteli Stalinin sekä muiden puoluejohtajien murhia. Kaikkiaan kuudestatoista syytetystä viisi oli turvallisuuspalvelu NKVD:n agentteja, joiden valheelliset tunnustukset kävivät todistusaineistosta myös muita vastaan. Salaisessa tapaamisessa Stalin lupasi Zinovjeville ja Kameneville, että heidän sekä heidän perheidensä ja tovereidensa henki säästettäisiin, jos he tunnustaisivat oikeudessa. Zinovjev ja Kamenev tunnustivat tekaistut syytökset, mutta Stalin petti lupauksensa. Heidät tuomittiin kuolemaan 24. elokuuta ja teloitettiin seuraavana aamuna. Kamenevin vaimo (häh, siis se Leo Trotskin sisko Olga?) kuoli myöhemmin vankileirillä. Myös heidän kaksi poikaansa sekä Kamenevin veli ja tämän vaimo joutuivat teloitetuiksi.
ellauri256.html on line 215: Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti, joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksi, koska se oli kirjoitettu kiivastuksen vallassa. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi, ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Gorkin seuraava kirja Vakooja puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun agentista, jota Gorki ei sentään kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja innottomana kuitenkin.
ellauri256.html on line 231: Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti, joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksi, koska se oli kirjoitettu kiivastuksen vallassa. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi, ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Gorkin seuraava kirja Vakooja puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun agentista, jota Gorki ei sentään kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja puoliveteisenä kuitenkin.
ellauri258.html on line 76: Koe antoi telepaattisia kykyjä myös Andylle ja Vickylle, mutta myöhemmin syntyneen Charlien pyrokineettinen voima on ainutlaatuinen sekä pelottavan vahva. Vanhemmat yrittävät kasvattaa tyttöä niin, ettei tämä sytyttelisi asioita hermostuksissaan tuleen, ja samalla piilotella tätä hallituksen agenteilta.
ellauri263.html on line 669: “One of the most valuable effects of Upasika’s mission [Note: “Upasika” is a Buddhist term meaning “femakko” and was used by the Masters for HPB] is that it drives men to self-study and destroys in them blind servility for persons, sanoi 1 setämies. … Imperfect and very troublesome, no doubt, she proves to some, nevertheless, there is no likelihood of our finding a better one for years to come – and your theosophists should be made to understand it. … HPB has next to no concern with administrative details, and should be kept clear of them, so far as her strong nature can be controlled. But this you must tell to all: – With occult matters she has everything to do. We have not abandoned her; she is not ‘given over to chelas’. She is our direct agent. I warn you against permitting your suspicions and resentment against ‘her many follies’ to bias your intuitive loyalty to her. … Be assured that what she has not annotated from scientific and other works, we have given or suggested to her.
ellauri266.html on line 413: Boulle toimi salaisena agenttina nimellä Peter John Rules ja auttoi minkä pystyi vastarintaliikettä Kiinassa, Burmassa ja Ranskan Indokiinassa. Vuonna 1943 Vichy Francen lojalistit vangitsivat hänet Mekong-joella ja joutuivat vakaviin vaikeuksiin ja pakkotyöhön. Hän kuvaili sotakokemuksiaan tietokirjassa My Own River Kwai. Myöhemmin hänestä tehtiin Legion d´Honneurin kavaljeeri ja hän koristettiin Croix de Guerre - ja Médaille de la Résistance - tunnusmerkkeillä. Sodan jälkeen hän piti yhteyttä sotatoveriinsa loppuelämänsä.
ellauri266.html on line 456: Un manuscrit enfermé dans une bouteille est retrouvé dans l´espace par Jinn et Phyllis, un couple en voyage spatial. Ce manuscrit raconte l´histoire suivante : en l’an 2500, le savant professeur Antelle a organisé une expédition pour l’exploration de l’étoile supergéante Bételgeuse. Il a embarqué à bord de son vaisseau son disciple, le jeune physicien Arthur Levain, et le journaliste, narrateur de cette aventure, Ulysse Méroua 12 ainsi qu’un chimpanzé baptisé Hector et plusieurs plantes et animaux pour ses recherches scientifiques dans l’espace. Arrivés à proximité de l´étoile, ils distinguent quatre planètes gravitant autour d´elle. L’une d’entre elles ressemble étrangement à la Terre. Ils décident alors de l’explorer. À bord d’un « engin à fusée » qu´ils nomment chaloupe, les trois aventuriers survolent des villes, des routes, des champs avant d’atterrir dans une forêt1. Après avoir effectué des tests, ils quittent leur chaloupe et découvrent l’étonnante ressemblance de l’atmosphère de cette planète, qu’ils baptisent Soror, avec celle de la Terre. Ils enlèvent leurs scaphandres et assistent impuissants à la fuite d’Hector. Par curiosité, ils s’engagent dans la forêt et arrivent à un lac naturel dont l’eau limpide leur donne envie de se baigner. Mais à leur grande surprise, ils découvrent au bord du lac les traces de pas humains.
ellauri266.html on line 458: Ces traces appartiennent à une jeune femme qui, sans être gênée de sa nudité, s’approche d’eux avec méfiance2. Baptisée Nova, elle ne sait ni parler ni sourire et ses gestes ressemblent à ceux des animaux. Au moment où les quatre nagent dans l’eau, le chimpanzé Hector réapparaît mais il est soudain étranglé et tué par Nova dont le comportement animal choque le narrateur qui demeure, toutefois, soumis par la beauté physique de la sauvage. Le lendemain, Nova revient accompagnée de plusieurs hommes de sa tribu. Ces derniers ne parlent pas, ils hululent seulement. Irrités par les habits des trois aventuriers, les hommes de Soror ne tardent pas à les déchirer mais sans faire de mal aux aventuriers. Ils s’attaquent ensuite à la chaloupe qu’ils détruisent complètement après s´être adonnés à des enfantillages dans le lac sans prêter attention aux trois Terriens trop gênés par leur nudité. Conduits au campement, les trois aventuriers découvrent la vie primitive des humains de Soror. Nova leur donne à manger des fruits qui ressemblent à des bananes et se rapproche du narrateur avec qui elle passe la nuit.
ellauri267.html on line 90: Kremlin Kuuban kriisin jäljiltä Amerikkaan unohtamat syväjäädytetyt agentit voidaan herättää tihutöihin vain siteeraamalla Robert Frostin runoa, jonka olen suomentanut albumissa 89 (tämän paasauxen mottona).
ellauri267.html on line 93: Borzov kexii lopulta mikä oli Dalchimskyllä tuhoamisjärjestyxen juonena ja saa sen kiinni ize teosta. Isotissinen ja kurvikas Barbie joka sillä on bond-tyttönä onkin amerikkalaisten 2x agentti. Mutta Barbi rakastuukin aikuisten oikeasti Bronsoniin eikä luovuta kasakkaa työnantajillensa. Rakastavaiset saavat olla rauhassa, koska niillä on laukaisemattomat zombiet vielä puhelinkirjassa. Ei kovin uskottava tarina, mutta aina kivempaa kuin Dale Brownin wholesale ryssäviha. Asiaa auttoi varmasti että Wagner on ize emigrantti ryssistä. Mitäs kazojat sanovat? Että Åke Lindman ja Ansa Ikonen oli tosi hyviä ja Helsinki uskottava Moskova!
ellauri267.html on line 97: Based on the novel by Walter Wager, "Telefon" has not aged well because it'(TM)s so dependent on the cold war tension that existed between the USSR and the US in the Seventies. The film is basically a cat-and-mouse game with Soviet agent Major Grigori Borzov (Charles Bronson, that's right Bronson is a commie) tracking rogue Russian scientist Nicolai Dalmchimsky (Donald Pleasence) across America to prevent him from activating sleeper agents. Borzov is assisted by Barbara (Lee Remick. fresh from "The Omen") who asks more annoying questions than necessary, leading the audience to believe she may not be completely true to the motherland. The film's middle section is dragged down by repetitive bomb scares. Dalmichimsky is working from outdated intelligence so his targets are all de-classified U.S. Military installations. Once Borzov realizes the pattern and hones in the next target the action shifts to a more linear chase that'(TM)s further heightened by Barbara'(TM)s loyalties. But the ultimate showdown is deflating because beyond some silly disguises Pleasence's Dalmichimsky is never built up to be a threat. Director Don Siegel uses his flair for montage to craft a his action sequences without dialogue. "Telefon" is a road movie, much like Alfred Hitchcock's "Saboteur" and "North by Northwest" had their leads criss-crossing America here we see plenty of seventies architecture including San Francisco's Hyatt Regency Hotel (used in "The Towering Inferno") and a modernist house resting on top of a barren rock outcropping. The supporting cast is uniformly good (but trapped in underwritten roles), and it'(TM)s nice to see veteran character actors Alan Badel and Patrick Magee playing snotty KGB strategists, and Tyne Daly in a small (and ultimately irrelevant role) as a computer geek. Trivia note: The poem that activates the Russian sleeper agents was used by Quentin Tarantino in "Death Proof" as the lines Jungle Julia has her listeners recite to Butterfly. The lines are an excerpt of the poem "Stopping by Woods on a Snowy Evening" by Robert Frost. "The woods are lovely, dark and deep. But I have promises to keep, And miles to go before I sleep, And miles to go before I sleep."
ellauri269.html on line 425: However, there is a gameplay style called Erotic Role-Play (ERP) where players can role-play sexual acts. The Moon Guard realm is notorious for this, but it's frowned upon - World of Warcraft is a game that is rated suitable for teenagers. Whilst I personally have no issue with what consenting players do in private or guild channels, ERP can be problematic when it takes place in public chat channels. But it's all textual. No actual humping with huge green orc penises in magenta arses is countenanced.
ellauri269.html on line 477: Nörttyli ei kuitenkaan tyytynyt olemaan Palautusarmeijan sotilas, vaan alkoi työstää pakosuunnitelmaa. Hänen suunnitelmansa ensimmäinen vaihe käynnistyi, kun hän käytti teräsvoimiaan työntääkseen Kullinnupin jään läpi ja ulos Jäätelötötteröstä. Se lähetettiin luolaan odottamaan sitä, joka lunastaisi sen ja ryhtyisi Luukurkon agentiksi. Nörttyli löysi agenttinsa Adolf Mengelestä, Ilmaveivin nuoresta prinssinnakista, joka oli tullut Perärepeämään pyrkimään lopettamaan rutto.
ellauri272.html on line 140: Beyond Magenta: Transgender Teens Speak Out by Susan Kuklin
ellauri272.html on line 402: Helvetti kyllä länsikapitalistinen ideologia on tosi vahvoilla, netti tunkee sitä sisään joka tuutista. Sen propaganda on täyttä aivopesua, huuhtelua ja linkousta. Hallituxen 2 jalkaa paha, kapitalistin 4 jalkaa hyvä. Öykkärimäinen Judah Andorsen rahoittaa valtiolle suuttuneen köyhän kaverin oikeustaistelun. Quid pro quo tietysti, toki toki, kaverin on ruvettava mucketimuckin ilmaisexi agentixi.
ellauri275.html on line 420: In Georgia, the first reading of the “Russian Law” was followed by mass protests. The draft law obliged non-governmental organizations and media outlets with a large part of their funding (at least 20%) from abroad to register as agents of foreign influence.
ellauri275.html on line 424: Russian President Vladimir Putin’s press secretary Dmitry Peskov said that Russia was not involved in the “unrest” in Georgia and the “foreign agents” law. “Nothing there was inspired by the Kremlin, the Kremlin has absolutely nothing to do here,”- TASS quoted Peskov.
ellauri275.html on line 428: Meanwhile, Russian Foreign Ministry spokeswoman Maria Zakharova reacted to a statement by EU High Representative for Foreign Affairs and Security Policy Josep Borrell criticizing “Russian Law” and said: “Borrel said that the foreign agents’ law that sparked protests in Tbilisi was incompatible with EU values. Now we understand why the U.S. is not yet in the European Union – there the law has been in force there since 1938.”
ellauri279.html on line 232: Viktor Abakumov, entinen SMERSHin (eli venäläinen lyhenne sanoista "Kuolema vakoojille"; vastatiedustelu, kenkäpuhelimet, agents 86 and 99, sekasorron aika, kuolemanpartioyksiköt) johtaja toisen maailmansodan aikana, tiesi liikaa. Hän oli edeltäjänsä Nikolai Ježovin ja Genrikh Yagodan tavoin nyt yksinkertaisesti tuhlattavissa. Hänet pidätettiin ja häntä syytettiin olemattoman, rikollisen juutalaisen maanalaisen sympatiasta ja suojelijasta – vaikka Abakumov oli juuri äskettäin pidättänyt ja pyyhkinyt pois juutalaisen antifasistisen komitean!
ellauri279.html on line 308: Toinen tarina on tarina petturi Innokenty Volodinista. Ulkomailla matkustanut diplomaatti, Neuvostoliiton älymystön eliitin edustaja, yrittää välittää Yhdysvaltain suurlähetystölle tietoja Neuvostoliiton tiedusteluagentin yrityksestä saada yhdysvaltalaisten tiedemiesten kehitystä eteenpäin atomipommin tuotannon alalla. Ryuminia esitti hassuttelija Igor Ugolnikov.
ellauri282.html on line 524: Whích What Hanhi (/ˈtɪk ˈnjʌt ˈhʌn/ TIK NYUHT HUHN; Vietnamese: [tʰǐk̟ ɲə̌t hâjŋ̟ˀ] (listen); born Nguyễn Xuân Bảo; 11 October 1926 – 22 January 2022) oli vietnamilainen Thiền-buddhalainen munkki, rauhanaktivisti, tuottelias kirjailija, runoilija ja opettaja, joka perusti Luumu Kylä Perinteen, joka on historiallisesti tunnustettu tärkeimmäksi innoituxexi sitoutuneelle buddhalaisuudelle. "Mindfulnessin isänä" tunnettu Nhất Hạnh oli merkittävä vaikutus buddhalaisuuden länsimaisiin käytäntöihin. Mindfulness (skr. smrti, pal. sati) tarkoittaa muistoa. Sitä mikä palaa mieleen. Lännessä hän on ikoni. En voi ajatella länsimaista buddhalaista, joka ei tiedä Thich Nhất Hạnhista. Selvä länkkäreiden agentti. Tätähän muuten tutki Antti Niemen tytär Maisu, ei saanut juuri mitään mitattavaa tulosta, mutta perusti siitä huolimatta mindfulness-toimiston Tukholman vanhaan kaupunkiin, joka varmaan vetää väkeä kuin häkä. 2019 raportoitiin, että Nhất Hạnhin kannattamasta mindfulnessista oli tullut teoreettinen perusta 1.1 miljardin dollarin teollisuudelle Yhdysvalloissa. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 35% työnantajista käytti mindfulnessia työpaikan käytännöissä. Varsinaista ison rahan vedätystä siis!
ellauri284.html on line 113: Von 2013 bis 2016 lebte Adrian Geiges in Rio de Janeiro, wo er als Korrespondent und Dokumentarfilmer u. a. für RTL und den WDR arbeitete. Ab September 2016 leitete er als Chefredakteur die Redaktion des Unternehmens-Magazins „Evonik“ für die Hamburger Medienagentur Bissinger plus. Seit 2018 hält er Vorträge auf Kreuzfahrten von AIDA Cruises über die Städte und Länder, welche die Schiffe anfahren. Aika surkeaa.
ellauri284.html on line 342: Lehdistössä Majurin nimi mainittiin viimeksi tammikuussa, kun YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä pitkään työskennellyt kapteeni Reijo Raitasaari kertoi, miten suomalaisia YK-miehiä 1970-luvulla houkuteltiin seksillä vieraan vallan agenteiksi.
ellauri284.html on line 609: After Saxena applied for a land-use change back in 2005, Dinesh Dayma, an agent acting on behalf of IREO, persuaded him to sell his land before the government acquired it by eminent domain, according to Saxena. Panicked, Saxena sold about a third of it for $188,000. The developers packaged it with other parcels, similarly acquired, and now are making it available for the Trump project.
ellauri284.html on line 643: Dinesh Dayma, a land agent for the Bansals, persuaded the surgeon to sell his land to the developer rather than risk having his land appropriated by the government at below-market rates. Dayma works out of an office in a low-slung concrete building not far from luxury hotels and a Porsche dealership. It sits snugly inside the walled office compound of his brother, Mahesh, a local politician from the BJP. A saffron-and-green banner with the politician’s photo — common in India — hangs prominently outside the property office.
ellauri284.html on line 647: Dayma said that the property in Gurgaon was purchased from farmers by agents who used a variety of pressure tactics in collaboration with the state’s development authority.
ellauri285.html on line 299: Objektiivisella puolella Susi korostaa useiden arvokkaiden projektien moninaisuutta, jotka menevät moraalin lisäksi suhteiden ylläpitämiseen, taiteeseen, luonnonsuojeluun, sarjayrittämiseen ja huippuosaamiseen, vain muutamia asioita mainitakseni. Yhteistä heille on vain se, että niillä on tarpeeksi rahallista arvoa sen lisäksi, että se on miellyttävä tai mielenkiintoinen tai tyydyttävä agentille itselleen ansaitakseen vakavan ajan ja vaivan investoinnin (2010, 37–38). Hän huomauttaa myös, että ei riitä yrittää tehdä jotain objektiivisesti arvokasta, pitää todella onnistua siinä. Vizi tää on jo tosi länkkärimäistä meisinkiä.
ellauri285.html on line 599: Mordechai Vanunu (hepr. ‏מרדכי ואנונו‎; s. 13. lokakuuta 1954) on israelilainen ydinteknikko ja rauhanaktivisti, joka paljasti Israelin ydinaseohjelman brittilehdistölle vuonna 1986. Israelin tiedustelupalvelu Mossadin agentit kaappasivat hänet Roomasta ja kuljettivat Israeliin, jossa hänet tuomittiin maanpetoksesta vankeuteen. Hän vapautui keväällä 2004 kahdeksantoista vuoden vankeuden jälkeen, mutta hän ei saa poistua Israelista.
ellauri285.html on line 667: La même année, il part à Cuba puis suit Che Guevara en Bolivie. Il théorise sa participation à la guérilla de l'ELN dans Révolution dans la révolution (1967) où il développe la théorie du foquisme de « foco » (foyer en espagnol) : la multiplication de foyers de guérilla. Ion Pacepa, ancien général des services secrets roumains, dit qu'alors le « terroriste français Régis Debray était un agent hautement prisé du KGB ». Il use alors du pseudonyme de « Danton »
ellauri286.html on line 232: Samaan aikaan perestroikan ja Boris Jeltsinin aikana perustetut Gulag-historiaa dokumentoivat järjestöt, kuten Memorial, ovat Venäjällä joutuneet tilanteeseen, jossa niiden toimintaa vaikeutetaan jatkuvasti, ja ne on leimattu “ulkomaisiksi agenteiksi”.
ellauri286.html on line 282: Esipuhe saatiin poistettua agenttieni toimesta eikä se päätynyt lopulliseen painokseen.
ellauri288.html on line 66: STOCKHOLM. Kändisförfattarnas agent Niclas Salomonsson pekades först ut som kvinnomisshandlare av sitt ex, författaren Unni Drougge, som han levde i ett sjuårigt förhållande med.
ellauri288.html on line 68: Sedan ifrågasattes hans affärsmetoder i hårda ordalag av tidskriften Svensk Bokhandels chefredaktör Lasse Winkler. Liza Marklunds omstridda agent, Niklas Salomonsson, stämde tidningen Svensk Bokhandel för förtal. Nu får han själv stå för notan.
ellauri288.html on line 83: Sekä Suomessa että Virossa 1930-luku oli äärioikeiston juhlaa, ja varsinkin Virossa sen ajan vallanpitäjät olivat presidentti Konstantin Pätsin johdolla sangen viehättyneitä fasistisesta vallankäyttömallista. Natseja he eivät ilmeisesti olleet, mutta toisen maailmansodan melskeissä he olivat liitossa natsien kanssa. Puna-armeija syöksi nämä voimat vallasta, ja monet sen ajan vallanpitäjät lähtivät maanpakoon (jos olisin ollut maan hallinnossa saksalaisvallan aikaan, minäkin olisin lähtenyt). Ulkomailta käsin virolaiset lähtijät liittoutuivat kylmässä sodassa USA:n puolelle, ja heihin kuului myös Etelä-Virossa suuria maa-alueita omistanut Ilveksen suku. Nykyinen Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves oli CIA:n hallitseman kylmän sodan aikaisen Radio Free Europen propagandatykki. Tästä entisestä sangen arrogantista meppikollegastani, joka oli paluumuuttaja ja jolle palautettiin suvun maat, sanon kuin Sofi Oksasen kuvaamistaan suomettuneen Suomen suhteista Venäjään: Viron presidenttinä hän ei ole kyennyt luomaan uutta kieltä ja termistöä Venäjään liittyvälle julkiselle puheelle. Hän on Amerikan agentti eivätkä hänen neuvopäästönsä vastaa Suomen olosuhteita ja kansallista etua. Suomessa media pitää huolen siitä, että sekä Venäjä että sen presidentti (suomensukuinen Tverin karjalainen?) Vladimir Putin on saatanallistettu siinä hengessä, että pukkaa taas uutta sotaa. Ilman median luomaa Venäjä-vastaista kansallista mielipideilmastoa eivät Suomen Nato-haukat voi viedä maatamme sotaan ja mukaan vieraiden valtojen sotiin.
ellauri288.html on line 270: Sofin agentuuri Salomonsson, se joka puree naisia naamasta, on kerännyt kiittäviä arvosteluja Pursotuxesta maailman lehdistä. Arvostelut on poimittu voittopuolisesti oikeistohenkisistä läpysköistä. Tuskin sattumaa. En paljon muista ko. kirjasta, vaikka olenkin sen lukenut. Muistaaxeni siinä oli joku vanha ämmä ja joku nuorempi sexialan ammattilainen, ja jotain venäläisiä roistoja. Texti oli jaettu helposti sulaviin haarukkapaloihin kuten Stalinin lehmätkin (helppolukuisuudesta sitä kiitetäänkin), ja joukossa on paljon ällöjä sexikohtauxia. Kaikki mukanaolijat vaikuttivat samantapaisilta izekkäiltä kylmiöiltä kuin Sohvi izekin.
ellauri290.html on line 83: Vaikka Yishuv-kannattajien keskuudessa vallitsi tietynlainen epäilys, heidän ilmeiset tappionsa johtuivat enemmän heidän odotus- ja katsomispolitiikastaan ​​kuin heikkoudesta. [Sitanteja tarvitaan] David Ben-Gurion järjesti Haganahin uudelleen ja teki asevelvollisuuden pakolliseksi. Jokaisen maan juutalaisen miehen ja naisen oli saatava sotilaskoulutusta. Golda Meirin yhdysvaltalaisilta kannattajilta keräämien varojen ja Stalinin päätöksen tukea sionistista asiaa Palestiinan juutalaiset edustajat pystyivät allekirjoittamaan erittäin tärkeitä asesopimuksia idässä. Muut Haganahin agentit keräsivät varastoja toisesta maailmansodasta, mikä auttoi parantamaan armeijan varusteita ja logistiikkaa. Operaatio Balak salli aseiden ja muiden varusteiden kuljettamisen ensimmäisen kerran maaliskuun loppuun mennessä.
ellauri290.html on line 864: Vuonna 1942 juutalainen virasto kääntyi brittien puoleen ja tarjosi apuaan lähettämällä juutalaisia ​​vapaaehtoisia Eurooppaan Yishuvin lähettiläiksi järjestämään paikallisia vastarinta- ja pelastusoperaatioita juutalaisyhteisöjen keskuudessa. Britit hyväksyivät ehdotuksen, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin juutalainen virasto oli toivonut. He ottivat vain juutalaisia ​​laskuvarjohyppääjiä, jotka olivat hiljattain tulleita tietyistä kohdemaista, joihin he halusivat soluttautua. Britannian erikoisjoukot ja sotilastiedustelu suostuivat vapaaehtoisten kaksoisrooliin brittiagentteina ja juutalaislähettiläinä. 110 Yishuv-jäsentä koulutettiin; kuitenkin vain 32 otettiin käyttöön. Monet heistä onnistuivat auttamaan sotavankeja ja kansannousuja juutalaisyhteisöissä. Jotkut tumpelot jäivät kiinni jo rajalla.
ellauri299.html on line 296: Jerzy Popiełuszko ( puolalainen ääntäminen: [ˈjɛʐɨ popʲɛˈwuʂkɔ] , syntynyt Alfons Popiełuszko; 14. syyskuuta 1947–19. lokakuuta 1984) oli puolalainen roomalaiskatolinen pappi, joka liittyi Puolan oppositio -ammattiliittoon Solidarity anticommunistina. Hänet murhasi vuonna 1984 kolme Służba Bezpieczeństwan (sisäasiainministeriön turvallisuuspalvelu) agenttia. Heidät tuomittiin pian sen jälkeen ja tuomittiin murhasta. Syyllisiä tuomittiin, mutta vieläkään ei tarkoin tiedetä, mitkä tahot olivat murhan toimeksiantajia. Tuomitut ovat vapaalla jalalla jo aikapäiviä.
ellauri301.html on line 228: Krotoa was born in 1643 as a member of the !Uriǁ’aeǀona (Strandlopers) people, and the niece of Autshumao, a Khoi chieftain and trader. At the age of twelve, she was taken to work in the household of Jan van Riebeeck, the first governor of the Cape colony. As a teenager, she learned Dutch and Portuguese and, like her uncle, worked as an interpreter for the Dutch who wanted to trade goods for cattle. "!Oroǀõas" received goods such as tobacco, brandy, bread, beads, copper and iron for her services. In exchange, when she visited her family her Dutch masters expected her to return with cattle, horses, seed pearls, amber, tusks, and hides. Unlike her uncle, however, who just Spike hottentot, "!Oroǀõas" was able to obtain a higher position within the Dutch hierarchy as she additionally served as a trading agent, ambassador for a high ranking chief and peace negotiator in time of war. Her story exemplifies the initial dependency of the Dutch newcomers on the natives, who were able to provide reasonably reliable information about the local inhabitants.
ellauri301.html on line 236: Circumstantial evidence supports the theory that at the time of the Dutch arrival, the girl was living with her uncle Autshumato (also known as Harry by the Dutch), the circumstantial evidence being that she showed consistent hostility to the !Uriǁ’aekua and, by association, to her own mother, who lived with them. In contrast Krotoa´s fate and fortunes were closely aligned to those of her uncle Autshumato and to his clan known as the !Uriǁ´aeǀona. The ǃUriǁ´aeǀona (rendered in Dutch as "Goringhaicona") people who were sedentary, non-pastoral hunter-gatherers are believed to be one of the first clans to make acquaintance with the Dutch people. Prior to the Dutch´s arrival Autshumato served as a postal agent for passing ships of a number of countries. If the theory of !Oroǀõas having lived with her uncle is true, then her early service to the VOC may not have been as violent a transition as it was made out to be.
ellauri301.html on line 421: Jan Oscar Sverre Lucien Henri Guillou [ɡɪ'juː] (s. 17. tammikuuta 1944 Södertälje, Ruotsi) eli "Jami" on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan kotimaassaan parhaiten agentti Carl "Coq Rouge" (Punainen Pili) Hamiltonista kertovasta 13-osaisesta romaanisarjastaan, josta viisi kirjaa on suomennettu. Kirjat, joissa Guillou esittää myös kiivasta yhteiskunnallista arvostelua, ovat olleet Ruotsin kaikkien aikojen suurin romaanien myyntimenestys. Niitä on käännetty kymmenelle kielelle, ja neljästä on tehty elokuva. Guillou on myös suosittu televisioesiintyjä ja televisio-ohjelmien tekijä.
ellauri308.html on line 217: Lauri Hokkanen oli mikkeliläinen partiopoika, joka päätyi taistolaisten sisäpiiriin. Kun Hokkanen jätti liikkeen, hänet leimattiin CIA:n agentiksi. Eläkkeelle jäätyään hän kirjoitti harvinaisen tilinteon taistolaisten aatteellisesta harharetkestä, kuten HS selvitti.
ellauri309.html on line 275: publisher, your agent, about the fact that a title can’t be stolen in the
ellauri309.html on line 295: agent. Shame on them. I had every intention of letting this go, until the
ellauri315.html on line 454: Venäjän oikeusministeriö sisällytti hänet 15. huhtikuuta 2022 "ulkomaisten agenttien" luetteloon. Kuten Jekaterina selittää, se tarkoittaa, että hän ei voi palata Venäjälle, koska nimetylle ulkomaiselle agentille julkiset esiintymiset ja opetus ovat käytännössä mahdottomia, ja muuta uraa se ei enää voi ajatellakaan, kun YouTubesta ja luentokiertueista tulee massia kuin hanasta.
ellauri316.html on line 477: Vuonna 1974 KGB-agentit saivat Saharovin 1940 syntyneen kolleegan Tverdokhlebovin Moskovan kaduille kävellen kotiin ystävänsä kanssa elokuvasta, ja hänet saatettiin takaisin asuntoonsa, jossa agentit etenivät hänen omaisuutensa läpi. Etsinnän aikana takavarikoitiin useita esineitä: kolme numeroa Liettuan katolisen kirkon kronikasta; kopio Gulagin saaristosta; kolme numeroa A Chronicle of Human Rightsista [New York]; evankelis-kristillisten baptistivankien sukulaisneuvoston tiedotteen numero; kansalaisoikeuksia puolustavat asiakirjat; poliittisten vankien ja heidän perheidensä osoiteluettelot; luettelot saksalaisten perheiden osoitteista, jotka haluavat muuttaa Saksan liittotasavaltaan (noin 2 000 perhettä); materiaalia työleirien ja vankiloiden tilanteesta; muistikirjat; kirjoituskone; ja nauhuri. 28. marraskuuta 1974 Tverdokhlebov julkaisi "lausunnon 27.-28. marraskuuta suoritetusta etsinnästä", joka päättyi lauseeseen: "He eivät kuitenkaan ole vielä vieneet mustekynääni." Mustekynä vietiin seuraavalla kerralla. Vedettiin varmemmaxi vakuudexi vielä vittuilijaa nekkuun. Kaveri sai kansanomaisen selityxen rautalangasta: Väkivalta lopettaa vittuilun.
ellauri316.html on line 650: Enkä itse ole länsimaisten tiedustelupalvelujen salainen agentti, enkä anglosaksinen vakooja enkä oman isänmaani sisäinen vihollinen.
ellauri317.html on line 395: Venäjän liittopresidentin toimikunta torjuu yrityksiä väärentää historiaa Venäjän etujen kustannuksella. Amerikka onkin väärällään ryssistä loikanneista historian väärentäjiä. Levada Center leimattiin 2016 ulkomaiseksi agentiksi vuoden 2012 lain mukaisesti. Sen yksi suurimmista hankkeista on tutkimus "The Soviet Person" eli Homo Soveticus, venäjä: Советский человек. Se on vaarantunut laji, uhanalaisuusluokitus on kirkkaanpunainen.
ellauri317.html on line 401: Levada Centerin, Venäjän arvostetuimman ulkomaisen agentin mielestä Putinin Venäjän propaganda on "aggressiivista ja petollista... pahempaa kuin mikään, mitä olen nähnyt Neuvostoliitossa". Pehmeä voima on parempi kuin perinteiset roistomenetelmät, vakuuttaa kolleega siteeraten kiinalaista Lao-Tseä.
ellauri317.html on line 515: 11. syyskuuta 1941 NKVD:n upseerit ampuivat hänet Medvedevskin metsässä lähellä Orelia yhdessä muun 153 Orjolin vankilan poliittisen vangin kanssa (joissa oli hänen miehensä Ilja Mayorov, ystävä Aleksandra Izmailovitš). Teloitus selittyy sillä, että tuomittujen siirtäminen tästä vankilasta ei ollut mahdollista. Suurin osa tällaisissa tapauksissa tuomiota suorittavista vapautettiin tai määrättiin vetäytyviin sotilasyksiköihin. Joissakin tapauksissa vaarallisimmat vangit tapettiin. Marja kunnostettiin osittain 1988 ja kokonaan 1991. Hän oli venäläis-rsnskalais-englantilaisen imperialismin agentti.
ellauri317.html on line 582: Vuonna 1919 Skoropadskyj ja muut Skoropadskyjin talon jäsenet joutuivat pakenemaan Ukrainasta, koska hänen isänsä hallitus romahti juuri ennen Neuvostoliiton ja Puolan hallitusta. Skoropadskyj kihlautui 13. helmikuuta 1957 Heluna Melnyk-Kaluzhynskan kanssa, mutta hän kuoli puolitoista viikkoa sitten KGB:n agenttien myrkytettyä hänet operaatiossa Ukrainan itsenäisyysjohtajien eliminoimiseksi. Hänen väitetään saaneen avioliiton ulkopuolisen lapsen Olesya Tukhai-Bein kanssa, vaikka tätä ei ole koskaan todistettu. Ali-Karim Bei! Ach, back to the salt mines.
ellauri324.html on line 89: DC:ssä on sotkuisia Little Salvador nimisiä lationslummeja joissa piileskelee paperittomia märkäselkiä, joita bossaavat oikeistohenkiset tatuoidut jengikingit. FBIn ja muiden vapaiden valkoisten amerikkalaisten vastaus niiden aiheuttamaan uhkaan on oman käden oikeus. FBI-agentti kovistelee latinoketkua työntäen sen kitaan pyssyä. Kaverit erottaa vaan siitä kellä on sileämpi solmio. Poikkeustapauksissa maxetaan toki ökypalkoista märkäselkien hautajaisia. Mutta laputtakaa takas Salvadoriin paperittomat, ehkä teidän USAssa syntynyt poika joskus pääsee tänne ihmemaahan oikein passilla. Senaattori ja niiden pojat ei koskaan ole syyllisiä. Voi helvetti Bones, nyt meni taas syyllistäminen aivan vituille.
ellauri325.html on line 74: Vangittuaan Gleb Rezanyn Ryan ottaa yhteyttä Volodiniin ja ilmoittaa voivansa julkistaa ja todistaa oman rikollisen elämäkertansa tosiasiat. Seurauksia peläten Volodin lopettaa aggression Ukrainaa vastaan. Krim menee Venäjälle. Talanov tapetaan lainvarkaiden toimesta, jotka saivat tietää hänen olleen KGB-agentti. Hän toi Volodinin valtaan käyttämällä rikollisryhmien kykyjä ja sai tästä FSB:n johtajan viran.
ellauri328.html on line 176: "Mahdoton tehtävä" nimisen de propaganda fide läpyskän H.C. Andersen on samanlainen monomaani yhden kirjan mies kuin Vasiljevin agenttiromaanin Andrei Martynov. Kirja vaan on eri, toisella juutalaisten käsikirja, toisella työläisten. Siihen ne erot sitten päättyvätkin, loppu menee prikulleen samaan tapaan. 2 jalkaa hyvä, 4 paha, taikka kääntäen.
ellauri330.html on line 237: Globaalit työtilateoriat (2) ehdottavat, että mielentilat ovat tietoisia, kun ne leviävät laajasti aivoissa, jotta niitä voidaan käyttää joustavasti ohjaamaan käyttäytymistä. Hyvä tapa ajatella globaalia työtilateoriaa on se, että tietoisuus riippuu "aivomaineesta" – tietoiset mielentilat on kuin aivojen julkkixia tai CIA-agentteja, joilla on pääsy monenlaisiin kognitiivisiin prosesseihin tavoilla, joilla tiedostamattomat tavis mielentilat eivät.
ellauri331.html on line 193: Venäjän oikeusministeriö lisäsi 23. heinäkuuta 2021 The Insiderin luetteloonsa [ ru ] "ulkomaisesta joukkomediasta, joka suorittaa ulkomaisen agentin tehtäviä ". Moskovan tuomioistuin määräsi 14. joulukuuta 2021 myyntipisteen maksamaan miljoona ruplaa ( 100K$).
ellauri331.html on line 208: Vuonna 2004 Interfax loi "SPARK-järjestelmän", joka on suunniteltu tarkistamaan liikeagentteja Venäjällä, Ukrainassa ja Kazakstanissa. Interfax lanseerasi myös mediaseurantapalvelut "SCAN-järjestelmänsä" kautta. Vuonna 2011 yhtiö lisäsi Lontoossa toimivan Interfax Global Energy -projektin, joka raportoi energiamarkkinoista maailmanlaajuisesti. Interfax hallitsee noin 50 %
ellauri331.html on line 449: 15. heinäkuuta 2021 Venäjän viranomaiset kielsivät Proektin ja merkitsivät viisi sen toimittajaa niin kutsutuiksi " ulkomaalaisiksi agenteiksi ". Proektista tuli ensimmäinen uutiskanava, joka on nimetty niin sanotuksi " ei-toivotuksi organisaatioksi " Venäjällä. Tämä nimitys kieltää järjestön toiminnan Venäjän alueella ja määrää seuraamuksia kaikille, jotka tukevat järjestöä. Badanin kutsui viranomaisten päätöstä parhaaksi tunnustukseksi. Kiitos putinisteille! Nyt alkaa länsiraha virrata. Meduzan tutkintaosaston päällikkö Aleksei Kovalev sanoi kateena, että kiellon syynä olivat Proektin tutkimukset Kremlin korkeimpia virkamiehiä kohtaan. Venäläinen toimittaja Andrei Kolesnikov sanoi, että Proektin vaino on signaali muulle tiedotusvälineelle: "Katso mitä voimme ja käyttäydy itse samoin jos tahdot länteen framille."
ellauri331.html on line 451: Venäjän oikeusministeriö lisäsi Proektin 2.6.2023 ns. "ulkomaisten agenttien" listalle. Se oli ensimmäinen kokonaisuus, joka lisättiin niin sanotulle "luettelolle" sen jälkeen, kun se oli jo kielletty niin kutsutun "ei-toivotun organisaation" -patsaan nojalla.
ellauri331.html on line 464: Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan vuonna 2022 aikana Venäjällä ulkomaiseksi agentiksi tunnustettu julkaisu sisällytettiin Yandexin valkoiselle listalle (muodollisesti itsenäinen ja neutraali, mutta sotilaallisen sensuurin alainen ja salaa vuorovaikutuksessa viranomaisten kanssa). Amnesty Internationalin raportin esimerkkiä käyttäen julkaisu huomautti, että RBC keskittyi vain Ukrainan ja sen asevoimien syytöksiin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisesta jättäen huomiotta Venäjän federaatiota vastaan ​​esitetyt syytökset. Siten Bakhmutin hyökkäyksiä koskevassa raportissaan julkaisu ei ilmoittanut sen toteuttanutta puolta (Venäjän armeija) ja uhrien määrää.
ellauri331.html on line 490: Republic (aiemmin Slon tai Slon.ru ) on venäläinen analyyttinen verkkolehti, joka käsittelee pääasiassa politiikkaa, liiketoimintaa ja taloutta. Sen on julkaissut yksityinen osakeyhtiö Moscow Digital Media. Kesästä 2014 lähtien verkkosivusto on toiminut maksullisena tilauksena. Kesäkuussa 2021 päätoimittajaksi tuli venäläinen toimittaja Dmitri Kolerev. 15. lokakuuta 2021 Moscow Digital Media leimattiin "ulkomaiseksi agentiksi " Venäjällä. Dmitrillä ei ole höykäsen pöläystä aavistusta mixi. Rahaakaan ei tule kuin abonnenteilta. Tasavallan toimittaja Siranush Sharoyan sai tammikuussa 2017 Redkollegia -mediapalkinnon artikkelistaan ​​"Musta käteinen. Kuinka biljoona dollaria vedettiin maasta 25 vuodessa. Venäjän pankkijärjestelmän historia - rikostapausten perusteella".
ellauri331.html on line 493:

Uutistoimisto Novostilla oli plaku Merikatu 3:n portaikossa ja A-rapun vieressä. Siellä asui joku onnellinen Novostin Suomen agentti. Mikähän se oli nimeltään?
ellauri331.html on line 576: Syyskuussa 2017 RT America määrättiin rekisteröitymään ulkomaan agentiksi Yhdysvaltain oikeusministeriössä Foreign Agents Registration Actin mukaisesti. RT kiellettiin Ukrainassa vuonna 2014, kun Venäjä annexoi Krimin; Latvia ja Liettua panivat samanlaiset kiellot käyttöön vuonna 2020. Saksa kielsi RT DE:n helmikuussa 2022. Venäjän Ukrainaan miehityksen aikana Euroopan unioni ja Kanada kielsivät virallisesti RT:n ja riippumattomat palveluntarjoajat. 10 maata keskeytti RT-lähetykset. Sosiaalisen median verkkosivustot, joita seuraa ulkoisten linkkien estäminen RT:n verkkosivustolle ja pääsyn rajoittaminen RT:n sisältöön. Microsoft poisti RT:n sovelluskaupastaan ​​ja poisti heidän hakutuloksistaan ​​Bingissä, kun taas Apple poisti RT-sovelluksen kaikista maista Venäjää lukuun ottamatta. Hehe. Osataan sitä sensuroida meilläkin dämitall, muttei sentään omaan jalkaan ammuta.
ellauri331.html on line 668: 26. marraskuuta 2021 päätoimittaja Oleg Elanchik julistettiin ulkomaiseksi agentiksi, joka on lähellä ääriliikkeitä nyky-Venäjällä. 11.2.2022 Sota.visionin perustaja Alexandra Ageeva tuli myös ulkomaan agentiksi. Lokakuussa 2022 SOTA-julkaisun virkaatekevä päätoimittaja, poliitikko Jevgeni Domozhirov otettiin etsintäkuulutettujen listalle. Kesäkuussa 2023 Venäjän oikeusministeriö lisäsi Sota.visionin "ulkomaisten agenttien" luetteloon.
ellauri331.html on line 676: Marraskuusta 2017 lähtien Radio Sputnikia alettiin lähettää AM-lähetyksessä Washington DC:ssä, WZHF 1390 AM. Yhdysvaltain oikeusministeriö velvoitti amerikkalaisten asemien omistajien rekisteröitymään ulkomaiseksi agentiksi. Sputnik on kokonaan estetty omistamasta amerikkalaista radioasemaa liittovaltion viestintäkomission sääntöjen vuoksi, jotka estävät lähetysomaisuuden ulkomaisen omistuksen, vuoden 1934 fasistisessa viestintälaissa.
ellauri331.html on line 708: Sanomalehti on arvostellut paitsi Venäjän hallitusta myös Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja kutsunut sitä "provosoimattomaksi". Vuonna 2023 Venäjän hallitus esti kaiken pääsyn verkkosivustolle Venäjällä ja merkitsi The Bellin ja sen perustajat "ulkomaalaisiksi agenteiksi". Kello kiellettiin samassa hötäkässä kuin Mediazona, Meduza ja Novaja Gazeta. Oikeistoliberaalijärjestöt ovat tuominneet kiellon Venäjän hallituksen pyrkimyksenä hallita Venäjän informaatiotilaa ja estää Ukrainan sodan negatiivinen kuva.
ellauri331.html on line 710: 29. kesäkuuta 2023 The Bell sai kansainvälistä huomiota kertoessaan, että Venäjän hallitus takavarikoi Jevgeni Prigozhinin "Patriot" -mediayhtiöt ja RIA FANin epäonnistuneen Wagner-ryhmän kapinan jälkeen. Eipä siitäkään sitten enempää, agentti mikä agentti.
ellauri333.html on line 128: From Indian literature we know that at all times kings used to entertain spies {chara or gudha-purusha). These agents were graded into high ones, low ones, and those of middle rank. A similar class of officers, which was created by Asoka himself, were the reporters (prativedaka), who were posted everywhere, as he says, in order to report to me the affairs of the people at any time, while I am eating, in the harem, in the inner apartment, even at the cowpen, in the palanquin, and in the parks.
ellauri334.html on line 147: Vizikästä oli miten kaikki 2014 Krimin jälkeiset propaganda-aihelmat oli saatu siiretyxi Amerikan törkeälle 50-luvulle. Siellä oli Odesa yhdellä ässällä ja kaxoisagentteja jotka puolustivat lännen asiaa venäjää murtavien venäläisagenttien ollessa aika tuhmia tukkansa amerikkalaisittain alas laskeneelle kirjastonmyyjälle. Pöyhkeästä Camillasta oli tullut rasvainen tarjoilija. No pääasiahan on että on unelma, samantekevää että se toteutuu vain rikkaille. Sillä ehkäpä rikas tuleekin juuri minusta!
ellauri341.html on line 263: Aloitettuaan kirjeenvaihdon Mircea Eliaden, tuolloin Yhdysvalloissa asuneen suuren romanialaisen uskontohistorioitsijan kanssa (sen Saul Bellowin vittumaisen naapurin), jota kommunistit pitivät "kansan vihollisena", Gregorian Bivolaru joutui salaisen poliisin ensimmäiseen kierrokseen kotonaan. vuonna 1971, ennen kuin hän täytti 20 vuotta. Absurdilla tekosyyllä etsiä kadonneita naisia varastosta, kolme salaisen poliisin agenttia sai tehtäväkseen ryöstää talon. Itse asiassa he halusivat pelotella häntä ja he ottivat pois kaikki hänen henkisyyttä käsittelevät muistikirjat, kaikki kopiokirjat, muistiinpanot sekä pornokuvat, joita vaihdettiin ulkomailta tulleiden ihmisten kanssa. Näin alkoi salaisen poliisin 19 vuotta kestänyt terrori ja häirintä - joulukuuhun 1989 asti, jolloin Ceausescun hallinto kaatui.
ellauri342.html on line 325: Vettenniemelle Larni on KGB:n agentti, tšekistien suomalainen apuri, antisemiitti, narri ja hölmönpuoleinen klovni. Ja tietysti tuo viheliäinen mies on tulenpalava kommunisti, joskin ilman jäsenkirjaa.
ellauri342.html on line 378: Esityksen lähtökohtana on luisevan oikeusantropologi Temperance "Bones" Brennanin ja kaappimaisen FBI:n erikoisagentti Seeley Boothin välinen epäpyhä liitto. Jokaisessa jaksossa esiteltyjen mahdollisten murhatapausten lisäksi sarjassa tutkitaan Brennanin ja Boothin välistä romanttista jännitystä. Tärkeä jatkuva dynamiikka Brennanin ja Boothin välillä on heidän erimielisyytensä tieteestä ja uskosta. Brennan puhuu tieteen, todisteiden ja ateismin puolesta, kaappi puolustaa intuitiota, uskoa ja Jumalaa. Kolme sanaa vaan, usko jumalaan.
ellauri348.html on line 704: Åsa Nilsonne parka ei kuvista päätellen ole mikään kaunotar, pikemminkin päinvastoin. Åsan whodunitin on toimittanut sama juutalainen naisten tafsaaja Salomonsson joka agentoi Sofi Oksasta ja Liza Marklundia.
ellauri350.html on line 823: Samuel L(eroy) Jackson (s. 21. joulukuuta 1948) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Yksi sukupolvensa tunnetuimmista näyttelijöistä, elokuvat, joissa hän on esiintynyt, ovat tuottaneet yhteensä yli 27 miljardia dollaria maailmanlaajuisesti, mikä tekee hänestä kaikkien aikojen toiseksi eniten tuloja tuottavan näyttelijän . [a] Tuoreen luokituksen mukaan hän on kaikkien aikojen eniten tuottanut näyttelijä. Vuonna 2022 hän sai Academy Honorary Award -palkinnon "kulttuurisena ikonina, jonka dynaaminen työ on resonoinut genreissä, sukupolvissa ja yleisöissä maailmanlaajuisesti". Jacksonin läpimurtoesitys oli Jules Winnfieldin roolissa Quentin Tarantinon rikosdraamassa Pulp Fiction (1994), Hän sai laajaa tunnustusta myös Jedi Mace Winduna Star Wars -esiosa-trilogiassa ( 1999–2005) ja Nick Furynä 11 Marvel Cinematic Universe -elokuvassa , alkaen Iron Manista (2008), sekä vierailijana ABC- sarjassa SHIELDin agentit.
ellauri353.html on line 535: Ei ole enää yhtä, keskitettyä yhtenäistä Fourth Internationalia. Eiole enää eukkoa on nuori neito vain... Suurimman osan olemassaolostaan ja historiastaan NKVD:n agentit jahtivat Neljättä Internationaalia, ja se joutui poliittisen sorron kohteeksi sellaisissa maissa kuin Ranska ja Yhdysvallat sekä Neuvostoliiton kannattajat. Neljäs internationaali kamppaili ylläpitääkseen yhteyttä näissä tukahduttamis- ja sorron olosuhteissa toisen maailmansodan aikana, koska myöhemmät proletaarikapinat olivat usein neuvostoliittolaisten stalinistien ja militanttien nationalististen ryhmien vaikutuksen alaisia, mikä johti tappioihin neljännelle internationaalille ja nujersi trotskilaiset, jotka eivät sittemmin onnistuneet saamaan merkityksellistä vaikutusvaltaa.
ellauri355.html on line 86: The GKChP hardliners dispatched KGB agents, who detained Gorbachev at his holiday estate but failed to detain the recently elected president of a newly reconstituted Russia, Boris Yeltsin, who had been both an ally and critic of Gorbachev. The GKChP was poorly organized and met with effective resistance by both Yeltsin and a civilian campaign of anti-authoritarian protesters, mainly in Moscow. The coup collapsed in two days, and Gorbachev returned to office while the plotters all lost their posts. Yeltsin subsequently became the dominant leader and Gorbachev lost much of his influence. The failed coup led to both the immediate collapse of the Communist Party of the Soviet Union (CPSU) and the dissolution of the USSR four months later.
ellauri367.html on line 49: Itse asiassa mitään "Viisikkoa" ei ollut olemassa: yksinkertaisesti, neuvostotiedustelu-upseeri Juri Modin valitsi viisi luotettavinta useista brittiagenteista, jotka tulvivat Neuvostoliiton tiedustelupalvelua viesteillään Suuren isänmaallisen sodan alussa. Modin sai tämän tehtävän, koska Neuvostoliiton tiedustelu oli järkyttynyt kuuluisien brittiläisten salaisten palveluiden edustajien toiminnasta, jotka yrittivät paljastaa vihollistensa salaisuudet Neuvostoliitolle. "Viisikon" ulkojäsen John Cairncross ei puolestaan pitänyt työtään Neuvostoliiton hyväksi petoksena, koska hän välitti liittolaiselleen tärkeitä tietoja, jotka petollisten oikeistolaisten brittipoliitikkojen salaliitto piti tarkoituksella salassa. Todiste siitä, että Five ei ollut verkotettuna, on se, että työskennellessään MI6: ssa Kim Philbyn johdolla John Cairncrossilla ei ollut aavistustakaan tarkoituksista, joita varten Philby antoi hänelle työtehtäviä. Hän oli koko ajan suihkussa.
ellauri367.html on line 57: Kesäkuussa 1947 vakoilupäällikkö Juri Modin saapui Lontooseen Neuvostoliiton suurlähetystön kryptografina (englanninkielisissä lähteissä lehdistöavustaja) valvomaan Burgessiä, Bluntia ja Cairncrossia. Tänä aikana Cairncross, jota Modin kutsui parhaaksi agentiksi, luovutti Neuvostoliitolle täydellisen paketin luotavan NATOn asiakirjoja - liiton rakenteesta, rahoitusjärjestelmästä ja kokoonpanosta. sekä ennusteen Suomen ja Ruåzin NATO:on liittymisen ajankohdasta.
ellauri367.html on line 64: Nathaniel Mayer Victor Rothschild, 3. Baron Rothschild (31. lokakuuta 1910 - 20. maaliskuuta 1990) - Rothschildien perheen edustaja, biologi ja kriketinpelaaja, MI5- agentti (1935-1938), brittiläisen vastatiedustelupalvelun MI-1:n apulaisjohtaja (159038). Englannin keskustapolitiikan pääsuunnittelija, Britannian kumikanapääministerin Margaret Thatcherin ensimmäinen neuvonantaja (1979-1990), Lontoon Royal Pain in The Arse Societyn varajärjestäjä (1953). Juutalaista alkuperää oleva Victor Rothschild piti itseään ateistina. Vittu super paskiainen se oli, Haju Pisilääkin rivompi oikeistopaska kusitolppa.
ellauri367.html on line 210: Rakowski vietti 6 vuotta maanpaossa. Hän oli yksi viimeisistä johtavista trotskilaisista, jotka käänsivät takkinsa ja palasivat Stalinin luo. Hän sai palata Moskovaan, hänestä tuli Neuvostoliiton Japanin- suurlähettiläs syksyllä 1934 ja hänet otettiin takaisin puolueeseen vuonna 1935. 21. elokuuta 1936 hän pyysi Pravdalle lähettämässään kirjeessä virallisesti anteeksi "virheitään". Hän syytti Trotskia ja hänen kannattajiaan "Gestapon agenteiksi" otsikolla "Ei tule armoa". Varsinainen hälläpyörä.
ellauri367.html on line 279: Ystävien hallinnasta käydyssä sisäisessä taistelussa Spanknöbel syrjäytettiin sen johtajana, ja myöhemmin hänet karkotettiin lokakuussa 1933, koska hän ei ollut ajoissa rekisteröitynyt ulkomaiseksi agentiksi.
ellauri369.html on line 425: Työssään Carlyle hahmotteli Muhammedin hegeliläisenä uudistusagenttina, vaali hänen vilpittömyyttään ja kommentoi "miten yksi mies yksin pystyi hitsaamaan taistelevat heimot ja vaeltavat beduiinit tehokkaimmaksi ja sivistyneimmäksi kansakunnaksi alle kahdessa vuosikymmenessä".
ellauri370.html on line 700: 1890 - luvun lopulla venäläinen tiedusteluagentti Pariisissa väärensi Siionin vanhimpien pöytäkirjat. Se julkaistiin vuonna 1903, ja se käännettiin laajalti ja siitä tuli tehokas propaganda-ase antisemitistisille elementeille maailmanlaajuisesti. Henry Ford sponsoroi sen levitystä Yhdysvalloissa. Se väitti, että salainen juutalainen salaliitto valtasi maailman.
ellauri371.html on line 89: Juutalais-muurarien hallituksen periaatteet ja säännöt. Hallitus. Salasanamme on "voimaa ja tekopyhyyttä". Vain voimaa voittaa poliittisissa asioissa, varsinkin jos se on kätketty valtion vaatimiin kykyihin monille ihmisille. Väkivallan on oltava periaate, ja viekkaus ja tekopyhyys ovat hallituksen sääntö jotka eivät halua laskea kruunujaan jalkojensa juureen kuin jonkun uuden voiman agentit. Tämä paha on yksi todellinen keino päästä tavoitteeseen - hyvä; Tekijä- meidän ei pitäisi pysähtyä tähän ennen kuin meidät kumotaan. Apua! petosta ja petosta silloin kun niiden pitäisi palvelevat tavoitteemme saavuttamista. Politiikassa on voitava ottaa toisen omaisuus epäröimättä, jos sen kautta saavutamme kuuliaisuuden ja voiman!
ellauri371.html on line 95: Homoaristokratian etuoikeuksien poistaminen. Kaikkialla maailmassa sanat "vapaus, tasa-arvo, hyvä veli" perustettiin sokeiden agenttiemme kautta - on kokonainen legioona ihmisiä, jotka ovat iloisia ja kantoivat lippujamme. Sillä välin nämä sanat olivat matoja, jotka heikensivät goimien hyvinvointia, rauhan, tyyneyden, solidaarisuuden tuhoaminen kaikkialla, tuhoavat kaikki valtionsa perustat, näet seurauksena, että tämä vaikutti voittoomme. Tämä antoi meille mahdollisuuden saavuttaa valttikortti - tuhoaminen sama kuin etuoikeudet, toisin sanoen arjalaisten ydingoimien satakratia, joka oli ainoa vastustaja meitä vastaan kansojen ja maiden suojelussa.
ellauri371.html on line 109: Centralistimme laativat sen, mitä tarvitaan maailman hallitsemiseen. Kouvolasta päiviä, poliittisista suunnitelmistamme, kokemuksistamme historiaa kunkin virran tarkkailusta menten. Goimia ei ohjaa puolueettomuuden käytäntö eikä uudet historialliset havainnot ja teoreettiset rutinat, ilman kriittistä suhtautumista tuloksiin, tatam. Siksi meillä ei ole mitään varaa heidän kanssaan pelleillä. He pitävät hauskaa omaan aikaansa tai elävät toivossa uutta viihdettä tai kokemusmuistoja varten. Olkoon heille tärkein rooli me inspiroituneet hyväksymään tieteen (eli teorian) sanelut. Tätä tarkoitusta varten innostamme jatkuvasti, lehdistömme kautta annamme heille sokean luottamuksen. Goyimien intellektuellit voi kerskua tiedosta ja ilman loogista provärkkiä, toteuttaa kaiken, mistä on vedetty tietotiede, agenttiemme yhdistämä, tavoitteena kouluttaa mielemme meille oikealla tavalla - muokattu ii.
ellauri371.html on line 123: Taloudellinen orjuus, "ihmisten oikeudet". Kansat Köyhyyden kahlitsema kovaan työhön enemmän kuin orjuus ja maaorjuus kahlitsi heidät. From heidät olisi voitu vapauttaa tavalla tai toisella, he olisivat voineet harkita, mutta he eivät repi itseään pois tarpeesta. Me sisällytämme Chilen perustuslaissa on sellaiset oikeudet, että massoilla ovat kuvitteellisia eivätkä todellisia oikeuksia. Kaikki nämä niin sanotut "ihmisten oikeudet" voivat olla olemassa vain ideana, ei koskaan toteutunut käytännössä suojattu. Mikä on proletaarityöläiselle, taipunut kaaressa raskaan työn päällä, sen murskattuna kohtalo, puhujien hankkima halu chattailla, päiväkirja- luvat kirjoittaa kaikenlaista hölynpölyä tapauksen mukana, koska proletariaatilla ei ole muuta hyötyä perustuslaista tѣtsіi, paitsi ne säälittävät murut, jotka annamme heille heitämme ne pöydästämme äänestämistä varten ohjeemme, mentorimme hyödyt, shih agentit?
ellauri371.html on line 143: Salaisten vapaamuurari-agenttien rooli. Mitäs turhaa selittämään tällaista ilmiötä, sellaista epäjohdonmukaisuutta syntyperäisiä massoja asenteessa tapahtumiin, kuten olisiko samassa järjestyksessä? Tämä ilmiö on selitetty koska nämä diktaattorit kuiskaavat ihmisille edustajansa kautta, että he ovat nanovaltioille tehneet vahinkoa korkeampien tavoitteiden saavuttamiseksi: saavuttaa kansojen, heidän kansainvälisen veljensä, hyvinvoinnin tasa-arvo, solidaarisuus ja tasa-arvo. Heidän ei tietenkään tarvitse ottaa varaslähtöä, tällaisen yhteyden pitäisi vain tapahtua meidän vallassamme.
ellauri371.html on line 151: Tasavallan vaiheet. Jokainen tasavaltapassi sisältää useita sivuja. Ensimmäinen niistä sisältyy ensimmäiseen sokean miehen hulluuden päivistä, levoton oikealle ja vasemmalla, toinen demagogiassa, josta syntyy anarkiaa, joka johtaa väistämättä despotismiin, mutta jo laitonta, avointa ja siksi vastuullista näkymätön ja tuntematon, mutta silti tunne- ruumiillinen despotismi, mikä tahansa salainen organisaatio alentaa, sitä epäseremoniammin se toimii toimii salaa, eri agenttien selän takana, jonka muutos ei vain vahingoita, vaan myös antaa salaisen voiman, josta pääsee eroon tämän ansiosta muutos tarpeesta käyttää rahojasi pitkäaikaisten työntekijöiden palkkaa. Kumma miten paranoidit aina keuhkoo salaisuuxista. Ketä kiinnostaa.
ellauri371.html on line 268: Yleinen äänioikeus. Tätä varten meidän täytyy saada kaikki äänestämään luokkien eroamatta ja pätevyys vahvistaa enemmistön absolutismia, jota ei voi saavuttaa älykkäillä sensuureilla edes korkealuokkaiset... Opetettuani kaikkia tällä tavalla itsetarkoituksen ajatukselle murramme goyim-perheen merkityksen ja sen kasvatuksellisen arvon ymmärtäminen, poistakaamme yksittäisten mielien erottaminen, mikä meidän johtamamme joukko ei salli minkäänlaista edistymistä tönäyttää, ei edes puhua: hän on tottunut kuuntelemaan vain meittiä, maksamme hänelle kuuliaisuudesta ja huomiosta. Tällä luomme sellaisen sokean voiman, että kun et voi liikkua muualle kuin agenttiemme hallintaan, jonka olemme sijoittaneet johtajien siihen yhteen paikkaan.
ellauri371.html on line 354: Hyökkäykset meitä vastaan ​​ovat myös aliminän töitä. Tietojen täydellinen vapaus taataan puhuma8lla, ja tämä antaa agenteillemme syyn väittää odottamatta, että meitä vastaan ​​toimivat elimet ovat tyhjiä kun he niin sanovat, koska he eivät löydä todellisia syitä johtaa näkemyksemme merkittävään kumoamiseen mummit.
ellauri371.html on line 362: Maakunnan "sosiaaliset" jännitysvaatimukset. Laskelmamme ulottuvat erityisesti maakuntiin. Siinä meidän täytyy herättää niitä toiveita ja pyrkimyksiä, joilla voimme aina joutua pääkaupungin päälle, kukapa luovuttaisi pääkaupungeille maakunnan itsenäiset toiveet ja pyrkimykset. Asia selvä, että niiden lähde on sama - meidän. Meille on välttämätöntä, että joskus, kun emme ole vielä täydessä vallassa, pääkaupungit osoittautuvat jäävän provinssin aliminun peittoon - ei ole olemassa ihmisiä, eli enemmistöä, ainoastaan meidän perustamamme agentit. Tarvitsemme pääkaupungit psykologisesti, vaikka loogisesti ei olisi tarvetta keskustella tapahtuneesta tosiasiasta, pelkästään sillä tosiasialla, että hän hyväksyi minut, maakuntaenemmistöä ei ole.
ellauri371.html on line 368: Päivittäisen leivän tarve. Kiireellisesti Noam Chompsky pakottaa goyit pysymään hiljaa ja olemaan meidän kuuliaisia ​​palvelijoita. Otettu meidän lehdistölle heidän omastaan agentit keskustelevat tilaustemme numeroista, että meille on hankalaa julkaista suoraan toimistossa viralliset asiakirjat, ja sillä välin olemme pöydän alle syntyneen keskustelun melussa, otetaan se ja tiedämme haluamamme toimenpiteet ja esittelemme ne yleisölle tyyliin Fait accompli. Kukaan ei uskalla vaatia sen poistamista, mikä on sallittua, varsinkin kun sen jälkeen se esitellään kuinka sitä on parannettu. Suomi siirtyy ennallistamisen tyhjän äänestäjästä vastaan äänestäjäxi Unkarin, mezäteollisuuden, oikeiston ja mv-keskustan mukana. Vittu Suomi joutaisi ennallistaa takaisin Putinistanin provinssixi. Ja täällä lehdistö ohjaa ajatukset uusiin kysymyksiin (kunhan me opetti ihmisiä etsimään kaikkea uutta). Keskustelua varten mielettömät hyökkäävät näihin uusiin kysymyksiin urheita kohtalontuomijoita, joilla ei vieläkään ole hituakaan älliä, he eivät ymmärrä mitään siitä, mistä he aikovat keskustella. Sisään- politiikan kysymykset eivät ole kenenkään muun kuin johdon ulottuvilla jotka ovat käyttäneet sitä vuosisatojen ajan, jotka loivat sen.
ellauri371.html on line 464: Visuaalinen oppiminen. Ajatuksen hillitsemisjärjestelmä on jo olemassa toiminnassa niin kutsutussa visuaalisessa järjestelmässä. On koulutus, jolla on mahdollisuus muuttaa goyit ajattelemattomiksi, tottelevaiset eläimet odottavat selkeyttä selvittääkseen sen. Ranskassa yksi parhaista agenttimme, porvarit, ovat jo julistaneet uuden audiovisuaalisen koulutusohjelman.
ellauri371.html on line 495: Havainto salaliittolaisten keskuudessa. Avoin haava on vallan kuolema. Koska suurin osa salaliitosta - Tschishchikov toimi rakkaudesta taiteeseen ja puhuu sen vuoksi paskoja, älä usko sitä - ennen kuin heidän puoleltaan toimimme, me emme häiritse heitä, vaan vain esittelemme heidät heidän keskelleen. Tarkkaile elementtejä. Meidän on muistettava tämä arvovalta: valta heikkenee, jos se löytää usein salaliittoja itseäsi vastaan. Tämä on voimattomuuden tunnustamista, tai mikä pahempaa, olla väärässä. Tiedät, että me tuhosimme hallitsevien goimien arvovallan toistuvilla ostoilla, teimme päätöksiä heidän elämästään agenttiemme kautta kuulematta laumamme pässiä, jonka useat olivat helposti joillain liberaaleilla lauseilla saaneet inspiroimaan rikoksia, niin kauan kuin niillä on poliittista sävyä. Otamme pois vain yhden asian: antakaa hallitsijoiden myöntää voimattomuutensa ilmoituksessa avata turvatoimia ja tuhota siten viranomaisten arvovallan.
ellauri371.html on line 559: Goyimien hallitsijat. Tilapäisiä työntekijöitä, vapaamuurarien agentteja. Goy-hallitsijat, joilta me kerran käänsimme valtion työllistämisestä edustajan toimesta teemat, etiketit, huvit, olivat vain kalpeita näyttöjä meidän hallituxesta. Tilapäistyöntekijöiden raportit korvasivat ne, asioiden alan asiantuntijat koottiin heille, edustajamme oli joka kerta tyytyväinen lyhyellä aikavälillä, uudet mielet ja lupaukset, joita he ennakoivat tulevaisuudessa, säästöjä ja parannuksia tehdään. Miksi säästää?
ellauri373.html on line 226: Juutalainen Allen Ginzberg Odessasta oli Herzlin kiihkeä vastustaja Baselin sosialistikongressissa 1897, josta joku heimotoveri (ehkä kaxoisagentti) vuosi nämä protokollat. Osallistujille annettiin mahdollisuus poistaa kissoja tästä protokollasta. Yöllä myyrät ottivat kopioita pöytäkirjoista ilman kopiokonetta. Tälläisen yön kiire työ voi tietysti vaikuttaa protokollapinon kuntoon, se oli kirjoitettu alunperin ranskaxi. Päätös- ja konkreettinen toimenpideosa on hävinnyt. S.A. Nilus käänti sen 1901 ryssäxi. Zakh jatkaa kehitystään. Hirssi.
ellauri373.html on line 333: hänen henkilökohtaiset agenttinsa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ovat kaikki juutalaisia: nämä ovat joko Venäjän juutalaisia, jotka on kerran karkotettu, tai syntyneet entisessä Pale of Settlementissä Itä-Euroopassa ja häädetty sitten vapaaehtoisesti, asuvat ja asettuneet ja saaneet kansalaisuuden länteen. Ilman pitkiä todisteita, tai ympärileikattuja elimiä, näyttää varmalta, että Teron ensisijaisuus Esaan nähden on tällä hetkellä tärkein syy Nooan jälkeiseen maailmanlaajuisesti kasvavaan antisemitistiseeen liikkeeseen, vai mitä Izheniya?
ellauri378.html on line 647: Black Ops takes place between 1961 and 1968 during both the Cold War and the Vietnam War, 16 years to 23 years after the events of World War 3. It portrays a secret history of black operations carried out behind enemy lines by the CIA. Missions take place in various countries around the globe, including Cuba, the Soviet Union, the United States, South Vietnam, China, British Hong Kong, Canada, and Laos. The single-player campaign revolves around the CIA's attempts to stop Soviet sleeper agents embedded in the US, to be activated via broadcasts from a numbers station, deploying an experimental nerve agent and chemical weapon known as "Nova 6".
ellauri381.html on line 66: Vuonna 1941 Bandera vangittiin ja siirrettiin sitten Sachsenhausenin keskitysleirille. Syksyllä 1944 Saksan viranomaiset vapauttivat Banderan "ukrainalaisena vapaustaistelijana". Huolimatta siitä, että Banderan viemistä Ukrainaan pidettiin epätarkoituksenmukaisena, OUN * jatkoi taistelua Neuvostoliittoa vastaan etänä ​​noin 1950-luvun puoliväliin saakka tehden yhteistyötä länsimaisten tiedustelupalvelujen kanssa kylmän sodan aikana. Vuonna 1959 KGB-agentti Bogdan Stashinsky lopulta sai murhatuksi Banderasin kotona Münchenissä.
ellauri381.html on line 85: 22. kesäkuuta 1941, päivänä, jolloin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoa vastaan, hän perusti Ukrainan kansalliskomitean. Komitean johtaja Jaroslav Stetsko ilmoitti Ukrainan valtion perustamisesta 30. kesäkuuta 1941 Saksan vangitsemassa Lvivissä. Julistus lupasi tehdä yhteistyötä natsi-Saksan kanssa. Saksalaiset eivät hyväksyneet julistusta, ja Gestapo pidätti Banderan, koska hän kieltäytyi kumoamasta asetusta. Saksalaiset vapauttivat hänet syyskuussa 1944 siinä toivossa, että hän voisi taistella Neuvostoliiton etenemistä vastaan. Sodan jälkeen Bandera asettui perheensä kanssa Länsi-Saksaan. Vuonna 1959 KGB- agentti murhasi Banderan Münchenissä.
ellauri381.html on line 158: However, by the mid-1950s, sabotage activity petered out, and many agreed to return to a peaceful life. Bandera himself lived in Munich after the war under the protection of MI6, the British intelligence service, with which he was collaborating, until 1959, when he was killed by KGB agent Bohdan Stashynsky with a special gun that fired a syringe loaded with potassium cyanide.
ellauri381.html on line 617: 7. joulukuuta 1949 häntä vastaan ​​aloitettiin oikeudenkäynti sotilasklubissa (TsDNA), joka järjestettiin kokonaan Moskovassa Stalinin ja Berian määräyksestä. Traitor Kostovia syytettiin puolueen vastaisesta toiminnasta, salaliitosta Titon kanssa, vakoilusta Britannian tiedustelupalvelun hyväksi ja agenttitoiminnasta kapitalististen maiden hyväksi.
ellauri381.html on line 662: Toinen tarina on tarina petturi Innokenty Volodinista. Ulkomaille matkustava diplomaatti, Neuvostoliiton älymystön eliitin edustaja, yrittää välittää Yhdysvaltain suurlähetystölle tietoja Neuvostoliiton tiedusteluagentin yrityksestä seurata yhdysvaltalaisten tutkijoiden kehitystä atomipommin tuotannon alalla.
ellauri382.html on line 614: Kun pelkäät tulla tuomituksi tai sinulla on epäilyksiä, muista korkein arvosi ja jumalallisin tarkoituksesi. Luovasta työstäsi tulee täysin epäitsekästä, kun asetat yleisösi tarpeet omiesi edelle, hyväksyvätpä he ne tarpeet tai eivät. Sinusta tulee katalysaattori, kanava, vieraan vallan agentti, Saimaan kanava tai pullon henki, jolla on tehtävä. On tuhansia ja miljoonia ihmisiä, jotka odottavat innokkaasti sanojasi ja panoksiasi maailmalle. On luonnollista, että ihmiset ovat aluksi vähätteleviä. Ajattele Picassoa ja Galileoa. Koska universumissa on vain yksi sinä, jos et tuo sitä mitä sinulla on maailmaan, se menetetään ikuisiksi ajoiksi.
ellauri386.html on line 547: Skovoroda kirjoitti tekstinsä kolmen kielen sekoituksella : kirkkoslaaviksi , ukrainaksi ja venäjäksi, sisältäen suuren määrän länsieurooppalaisia lainauksia latinaksi ja kreikaksi. Amerikkalais-ukrainalainen vieraan vallan agentti George Y. Shevelov kirjoitti yleiskatsauksen, jonka tarkoituksena oli karkottaa perusteettomat yleistykset ja luoda pohja Skovorodan kielen ja tyylin vakavalle tutkimukselle. Valitettavasti osoittautui, että "Skovorodan kieli miinus monet raamatulliset ja kirkolliset, poliittiset ja henkilökohtaiset piirteet ovat perustanaan Slobožanščyna- lajin venäjää, jota koulutetut käyttävät".
ellauri390.html on line 408: John Strelecky (s. 13. syyskuuta 1969) on amerikkalainen motivaatiokirjojen kirjoittaja ja Big Five for Life -konseptin luoja. Vuoteen 2022 mennessä Streleckyn kirjoja oli myyty yli yhdeksän miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti ja ne on käännetty 43 kielelle. Vuonna 2002 Strelecky kirjoitti ensimmäisen kirjansa, The Café on the Edge of the World (tai size oli The Why Am I Here Cafe). Kirja oli alun perin omakustanteinen, mutta sen jälkeen, kun sitä oli alle vuodessa myyty yli kymmenen tuhatta kappaletta 24 maassa, kirjallinen agentti allekirjoitti sopparin. Kirja oli bestseller Singaporessa, sitten Taiwanissa. Vuonna 2009 se julkaistiin ranskalaisessa Kanadassa nimellä Le Why Café. Saksassa nimellä Das Café am Rande der Welt se on ollut Der Spiegelin bestseller kategoriassa paska selfhelp läpyskät vuodesta 2015.
ellauri391.html on line 88: Tavanomaisella tavalla he lähestyivät M. Paderewskin etuagenttia, kun hänen tiedettiin olevan San Franciscossa, ja varasivat kihlauksen tavanomaiseen tapaan hänen tuloaan kampukselle kiertueelleen joitakin kuukausia myöhemmin. Valitettavasti tässä artikkelissa ei kerrota, eikä rouva Hoover muista tarkasti, mikä oli agentin palkkio M. Paderewskin esiintymisestä, mutta se oli varmasti paljon alle 1 600 dollaria, koska suurin huone, jossa tällaisia ​​konsertteja voitiin pitää tuolloin istui vain 400 ihmistä, ei "suuri auditorio", ja liput eivät varmasti voineet olla yli 2,50 dollaria, luultavasti vain 2,00 dollaria.
xxx/ellauri068.html on line 510: Sodat on tiimielukoinnin korkeata veisua. Ne jotka niistä kuumuu on huippuluokan paranoideja. Me ja Ne kirjoitettuna kapitaaleilla. Pynchon on luotettava muovimies auraamassa tyttärensä vakoa. Jyrää sitä sen zorrolla. Paizi ei sillä ole sellaista. Se on kaikki vaan toiveajattelua. Niinkuin sen koko tuotanto. Sovitustyötä maxusta. Salainen agentti 5nollaa ja 12. Mies jonka penis on lerppuva. Luhikyrpä. Lurbaano. Tässä se just on:
xxx/ellauri103.html on line 398: Rowlingin käsikirjoitus edistyi Edinburghissa, ja hän lähetti sen kolme ensimmäistä lukua Christopher Littlen agentuuriin, joka edusti useita kirjailijoita, myös joitakin kuuluisiakin. Aluksi käsikirjoitus oli mennä hylättyjen käsikirjoitusten lokerikkoon, mutta pelastui roskixesta virkailijan erehdyxen vuoksi. Vaikka agentuuri ei ollut yleisesti ottaen kiinnostunut lastenkirjallisuudesta, se lopulta hyväksyi Rowlingin asiakkaakseen, mikä luonnollisesti ilahdutti kirjailijaa.
xxx/ellauri114.html on line 83: Seppo Turusen mukaan taustalla on vuosikymmenien perinne tähtikultista, johon kuuluu perusteellinen imagonrakennus. Hän siteeraa kirjassa tietokirjailija Richard Stengellia, jonka mukaan agenttitoimistot ovat luoneet ammatti-imartelijoiden koulukunnan, jotka lähettelevät suojateilleen jatkuvasti lahjoja ja syytävät kohteliaisuuksia.
xxx/ellauri114.html on line 86: Turusen mukaan myös diktaattorit hyödyntävät samankaltaista imagonmuokkausta kuin tähtikultteja rakentavat agentuurit. Heistä tehdään elämää suurempia, hymyileviä moniosaajia, joille taputetaan koko ajan.
xxx/ellauri122.html on line 1177: 59-vuotiaana vuonna 1984. Kuoleman jälkeen hänen agenttinsa
xxx/ellauri127.html on line 254: The mention (p.289 TAL) of the case abduction and rape of the 11 years old Florence Sally Horner by a 50 years old man. In 1948, the 11-year-old Horner stole a 5-cent notebook from a store in Camden, New Jersey. Frank La Salle, a 50-year-old mechanic, caught her stealing, told her that he was an FBI agent, and threatened to send her to « a place for girls like you« . Then he abducted the girl and spent 21 months traveling with her over different American states and raping her. Florence Horner died in a car accident (p.288 TAL, « a routine highway accident«) near Woodbine, New Jersey, in 1952. It seems clear that the case inspired partly « Lolita » (even though this theme existed long before in Nabokov’s works (see for instance his 1939 work « Volshebnik » (i.e. « The Enchanter« ))).
xxx/ellauri127.html on line 435: Prosper Mérimée naît le 28 septembre 18031 à Paris dans une famille bourgeoise. Du côté de sa mère, Prosper Mérimée est sans doute l'arrière-petit-fils de Jeanne-Marie Leprince de Beaumont (1711-1776). Les parents de Prosper, qui se sont mariés à (Paris 12e) le 22 juin 1802, ont un solide bagage intellectuel et artistique datant du XVIIIe siècle, mais ne s'engagent guère dans les courants culturels naissants (romantisme). De l'éducation parentale, Mérimée retient l'horreur de l'emphase.
xxx/ellauri128.html on line 442: Douglas Francis Jerrold (Scarborough 3 August 1893 - 1964) was a British journalist and publisher. As editor of The English Review from 1931 to 1935, he was a vocal supporter of fascism in Italy and of Francoist Spain.He was personally involved in the events of July 1936 when two British intelligence agents piloted an aircraft from the Canary Islands to Spanish Morocco, taking General ... Jerrold´s figure was small and spare, and in later years bowed almost to deformity. His features were strongly marked and expressive, from the thin humorous lips to the keen blue eyes, gleaming from beneath the shaggy eyebrows. He was brisk and active, with the careless bluffness of a sailor. Briljantti vittupää.
xxx/ellauri157.html on line 139: Metatron kuulostaa Marvel sarjakuvahenkilöltä. Sandalphon on agentti 86:n kenkäpuhelin. Kabbalassa jumala yhtyy koko ajan jumalallisen läsnäoloon kuin mies vaimoon ja pyhät toisiinsa edestä ja takaa. Enkeleillä ei ole pyllynreikiä. Se on ihme! Metatron vastaanottaa ihmisiltä rukouksia ja punoo ne Jumalan päähän asetettaviksi kruunuiksi. Hän toimii myös Jumalan tahdon välittäjänä ihmisille, jumalan äänenä tai “vähäisempänä Jahvena” ja ihmisen arkityyppinä. Metatron mainitaan myös enkelinä ”jonka nimi on sama kuin hänen isäntänsä". Tämä viittaa heprealaiseen numerologiaan. Kun konsonantit, jotka muodostavat nimet Metatron ja Shaddai (Kaikkivaltias), lasketaan ennalta määrättyjen numeeristen arvojensa mukaan, on kummankin nimen lukuarvo yhteensä 314. Se on ihme! Voldemortin anagrammi on Tom Velodrom. Deltasta ja Omicronista tulee Media Control, Erotic Almond tai Cool Rind Mate! Arto Samuli Mustajoki on Omat teloaja surkimus, Trauma-Sam Ulostejoki. Mahootointa!
xxx/ellauri165.html on line 340: The Hamiltons moved into William Beckford's mansion at 22 Grosvenor Square, and Nelson and Fanny took an expensive furnished house at 17 Dover Street, a comfortable walking distance away, until December, when Sir William rented a home at 23 Piccadilly, opposite Green Park. On 1 January, Nelson's promotion to vice admiral was confirmed and he prepared to go to sea on the same night. Infuriated by Fanny's handing him an ultimatum to choose between her and his mistress, Nelson chose Emma and decided to take steps to formalise separation from his wife. He never saw her again, after being hustled out of town by an agent. While he was at sea, Nelson and Emma exchanged many letters, using a secret code to discuss Emma's condition. Emma kept her first daughter Emma Carew's existence a secret from Nelson, while Sir William continued to provide for her.
xxx/ellauri167.html on line 558: Now, “Washington” formed the Federalist party. The other major party in those days, The Democratic Republicans, was formed by Thomas Jefferson [and] there are grounds for accepting the testimony of the Reverend Jedediah Morse of Charleston, who accused Jefferson of being an Illuminati agent. Thus, even at the dawn of our government, it was the democratic party that was the Illuminati front. …
xxx/ellauri167.html on line 570: In the weeks leading up to the 1968 Democratic National Convention, Chicago Mayor Richard J. Daley turned his town into a fortress. He sealed the manhole covers with tar, so protesters couldn’t hide in the sewers. He installed a fence topped with barbed wire around the Chicago International Amphitheater. He put the entire police force on shifts and called in National Guardsmen. Secret Service and FBI agents were also on duty, as the city braced for protesters who would soon arrive to protest against political assassinations, urban riots and the raging Vietnam War.
xxx/ellauri168.html on line 113: Eri teorioissa on erilaisia oletuksia siitä, ketkä ovat tämän uuden maailmanjärjestyksen takana. Monissa teorioissa mainitaan Yhdistyneet kansakunnat sekä sen alaiset Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki, Maailman talousfoorumi, Kansainvälinen tuomioistuin ja Kansainvälinen rikostuomioistuin. Muita usein mainittuja järjestöjä ovat Bilderberg-ryhmä, trilateraalinen komissio, yhdysvaltalainen Council on Foreign Relations, partiolaiset ja Youth for Understanding järjestö, joka lähetti parrakkaan itäeurooppalaisen agentin tolppa-apinaxi keskilänteen niinkin äskettäin kuin noin 10v sitten.
xxx/ellauri168.html on line 322: Voidaan tehdä matka Washington D.C:n harmaan hallituksen pakettiautolla joka palvelee sukkulana Suitland Annexiin, jonne hallituksen salaisuudet on haudattu mukaanlukien tutkimuspaperit jotka on saatu natsien mielenhallinta-tutkijoilta. Suurin osa Mengelen keskitysleiri-tutkimuksista on edelleen salaisia. Suurin osa siitä käsittelee mielenhallintaa. Tutkija voi vierailla ylimmässä kerroksessa mutta maanalaisissa kerroksissa ovat todelliset salaisuudet. Todelliset salaisuudet ovat miljoonien paperiarkkien joukossa joita säilytetään räjähdyksen kestävien ovien takana. Siellä on kymmeniä hylly-kilometrejä kuippusalaisia kansioita joihin ainoastaan harvoilla etuoikeutetuilla -- luokitus "C3" tai "MJ" -- on oikeus päästä käsiksi. Jokaisella näistä, jotka minä tunnen, on yhteys Illuminatiin. Jokaisella maanlaisella alueella Suitland Annexissa on omat sisäänpääsy-koodinsa jotka ainoastaan vihkiytyneet tuntevat. Useimmat OSS:n kansiot on tuhottu, muutamat on jätetty jäljelle ja tärkeimmät nimetty uudelleen -- näin luotettavan brittiläisen tiedustelupalvelun agentin mukaan.
xxx/ellauri168.html on line 344: Se, mitä hiän kertoi näissä hypnoottisissa istunnoissa, alkoi sinä aikana, kun hiänen toimistoaan käytettiin postipudotuksena valtion virastolle. Ilmeisesti hiäntä pyydettiin kuljettamaan kirje CIA:lle miehelle San Franciscoon. Tämä mies oli Douglas McArthur, jonka hän muisti maissipiippuisena upseerina Filippiineiltä, lempinimeltä "Ranu". Ranu pyysi hiäntä sitten menemään toimistoonsa Oaklandiin keskustelemaan izexeen kirjeestä ja muusta mielenkiintoisesta ja tuottoisasta työstä, jota hiän voisi tehdä CIA:lle. Hän kertoi hiänelle, että hän kuljettaisi silloin tällöin hiänelle viestejä, ja sanoi, että hän tarvitsee passin oletetun nimen alla, koska hänen täytyisi joskus matkustaa ulkomaille. Hänen valitsemansa nimi oli "Ranu". Toistaiseksi mikään McArthurn tekemisistä ei ollut erityisen epätavallista kylmän sodan aikana, itse asiassa hän liittyi tuhansien aikalaisten amerikkalaisten joukkoon, jotka työskentelivät samalla lailla lukemattomissa yksiköissä, kuten Kennedyn johtamassa CIA:n perustamassa ja johtamassa Microsoftissa. Kuten muutkin osa-aikaisesti "The Companylle" työskentelevät kansalaiset, kuten CIA tunnettiin, Ranun osa pidettiin salassa, niin salassa, että jopa CIA:n päämajan arkistointitoimisto Langleyssa, Virginiassa, ei tiennyt hänestä mitään. Arietty, hänen ikioma "sieniagenttinsa", oli hänen ainoa yhdyntähenkilönsä.
xxx/ellauri169.html on line 47: Psychologists usually attribute belief in conspiracy theories and finding a conspiracy where there is none to a number of psychopathological conditions such as paranoia, schizotypy, narcissism, and insecure attachment, or to a form of cognitive bias called "illusory pattern perception". However, the current scientific consensus holds that most conspiracy theorists are not pathological, precisely because their beliefs ultimately rely on cognitive tendencies that are neurologically hardwired in the human species and probably have deep evolutionary origins, including natural inclinations towards anxiety and agency detection. Agent detection is the inclination for animals, including humans, to presume the purposeful intervention of a sentient or intelligent agent in situations that may or may not involve one. Pieni vinous on vain luonnollista (see Fig.3).
xxx/ellauri169.html on line 233: Jeesus kehoitti opetuslapsiaan "olemaan viekkaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset", susia lampaiden vaatteissa. Jo vuonna 500 e.Kr. jotkut ihmiset olivat maanviljelijöitä ja jotkut salaisia agentteja.
xxx/ellauri169.html on line 234: Tämän kirjailijan informoitu mielipide on, että käyt.kaz. kaikki apinat on kaksoisagentteja, ja puolet terapeuteista on itse asiassa mielenhallinnan orjia. (Arvatkaapa kumpi, tämä kirjailija vaiko Cisco Caramba?)
xxx/ellauri169.html on line 236: Kaxoisagentit jakavat kananruokaa saadakseen ihmiset ajattelemaan että he ovat laillisia. Esimerkki kaksoisagentista joka on suosittu kristittyjen keskuudessa, on illuministinen noita nimeltään Gretchen Passantino joka kiertää kristillisissä konferensseissa väheksymässä ajatusta mielenhallinnasta. Tri. Loreda Fox raportoi että 3/4 jakomielisistä tulee "kristityistä kodeista". Kristillisiin kirkkoihin on soluttauduttu raskaasti.Valheinformaatio-agenttien nimiä ja tyyppejä:
xxx/ellauri169.html on line 238: Tiedustelu-agentti
xxx/ellauri169.html on line 240: Kaksoisagentti
xxx/ellauri169.html on line 242: Nukkuva agentti
xxx/ellauri169.html on line 244: Vaikutusvalta-agentti
xxx/ellauri169.html on line 246: Hämmennys-agentti
xxx/ellauri169.html on line 248: Syvälle kätkeytynyt agentti
xxx/ellauri169.html on line 250: Valheinformaatio-agentti
xxx/ellauri169.html on line 252: Mielikuvitusagentti
xxx/ellauri169.html on line 254: Provokaatio-agentti
xxx/ellauri169.html on line 256: Lusikalla ruokkiva agentti
xxx/ellauri173.html on line 81: Näähän on Applen Siri ja Amazonin Alexa. Kiltistä Marwanista on tehty luihu lippispäinen aika-agentti Alex. Sitä se aikamatkailu teettää.
xxx/ellauri209.html on line 128: Rein rivaali LL Bean-miehen suosiosta on tyly high yaller CIA agentti, ex-eversti jolla on pitkät pedikyröidyt kynnet. Norie täti pelkää ettei Shimuroita enää koskaan hyväxytä piireihin. Kimurantti tilanne.
xxx/ellauri209.html on line 144: Reistä leivotaan lopussa CIAn agentti. Se saanee seuraavassa jaxossa aito amerikkalaista kullia L.L. Beanin lahkeesta. Tämä Rei oli verrattoman puiseva. Tavallistakin sahajauhoisempi. Nyt häätyy lukea Sysmän poistohyllystä löytynyt Stieg Larssonin trilogian 3. osa, siinä Lisbet saanee vihdoin torven täydeltä Mikki Hiiren kullista loppuviimexi.
xxx/ellauri218.html on line 318: Bobby Fischer poistatti amalgaamipaikat hampaista ennen Spasski-mazia ettei CCCP:n agentit lähettäisi niihin säteitä.
xxx/ellauri227.html on line 126: - He haukkoivat henkeään, kun kutsuin kirjaa "tuotteeksi", Camilla muistelee. - Ymmärsin että kustannuskulttuuriin oli iskostettu asenne, jonka mukaan kirjat eivät noudata samoja markkinoiden lainalaisuuksia kuin muut tuotteet. En tietenkään ajattele markkinointia vielä siinä vaiheessa, kun kirjoitan. Mutta mikä ongelma siinä on, että haluan kirjan myyvän hyvin sitten kun se on valmis? Loppujen lopuksi kirjakin on vain tuote, jota yritetään myydä. Crocsien ja kirjojen myynnissä vaikuttavat täsmälleen samat markkinavoimat. Aika on näyttänyt, että Camilla Läckberg oli oikeassa. Yhä useammat kirjailijat tekevät yhteistyötä agenttien kanssa ja ovat mukana pr-työssä ja kirjojensa markkinoinnissa.
xxx/ellauri227.html on line 143: Vuonna 2006 Camilla ja Micke kasvoivat erilleen. He kaipasivat elämältään jotain muuta. Wille ja Minttu eivät mitenkään riittäneet. Myöhemmin samana vuonna Camilla löysi uuden rakkauden, nim. Ingvar S. Melin, maailmanhistorian ensimmäinen Selviytyjät-voittaja ja poliisi. Ingvar on seurannut sivusta, miten Camilla taistelee deadlinea vastaan lasten repiessä häntä hihasta. Stieg Larsson-efektistä oli vasta alettu puhua. Potentiaalia oli loputtomiin, ja Camillalla kapassiteettia. Totuus on, että agentin ei tarvinnut puhua mitään kirjojen sisällöstä, riitti kun näytti kuvan Camillasta ja sanoi että kirjat ovat koukuttavia.
xxx/ellauri227.html on line 537: Jan Oscar Sverre Lucien Henri Guillou [ɡɪ'juː] (s. 17. tammikuuta 1944 Södertälje, Ruotsi) eli "Jami" on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan kotimaassaan parhaiten agentti Carl "Coq Rouge" (Punainen Pili) Hamiltonista kertovasta 13-osaisesta romaanisarjastaan, josta viisi kirjaa on suomennettu. Kirjat, joissa Guillou esittää myös kiivasta yhteiskunnallista arvostelua, ovat olleet Ruotsin kaikkien aikojen suurin romaanien myyntimenestys. Niitä on käännetty kymmenelle kielelle, ja neljästä on tehty elokuva. Guillou on myös suosittu televisioesiintyjä ja televisio-ohjelmien tekijä.
xxx/ellauri230.html on line 225: Younghusband expedition to Tibet and Anglo-Russian Convention As for the British, Lord George Curzon, the new Viceroy of India, changed ‘British policy towards Tibet from patient waiting to impatient hurry.’ Two times of attempts, in 1900 and 1901, to direct communication with Tibet were both rejected by the Dalai Lama. The lord was already concerned about the Buriat lama - a Russian subject in Tibetan court, also a high political advisor of the Dalai Lama, and considered him as an evil Russian agent behind the Dalai Lama’s anti-British policies. Inevitably, Curzon was more and more convinced that Dorzhiev’s mission to Russia would ultimately place Tibet under Russian protectorate. Especially, after Dorzhiev’s third mission to Czar Nikolai II it was widely reported that a secret agreement was already made between Tibet and Russia.
xxx/ellauri230.html on line 286: Koo's third wife was the socialite and style icon Oei Hui-lan (1889–1992). She married Koo (33vee) in Brussels, Belgium, in 1921. She was previously married, in 1909, to British consular agent Beauchamp Stoker, by whom she had one son, Lionel, before divorcing in 1920. Much admired for her adaptations of traditional Manchu fashion, which she wore with lace trousers and jade necklaces, Oei Hui-lan was the favorite daughter of Peranakan tycoon Majoor Oei Tiong Ham, and the heiress of a prominent family of the Cabang Atas or the Chinese gentry of colonial Indonesia. She wrote two memoirs: Hui-Lan Koo (Mrs. Wellington Koo): An Autobiography, and No Feast Lasts Forever. Koo had 2 more kids out of her.
xxx/ellauri231.html on line 275: Mahno loi Etelä-Ukrainaan yli seitsemän miljoonan ihmisen asuinalueen kattaneen anarkistisen talonpoikaisjärjestön eli niin sanotun Mahnonian, jossa sovellettiin anarkistisen kommunismin periaatteita. Mahnon päätös luoda anarkistinen yhteisö Ukrainaan aiheutti kuitenkin sen, että puna-armeija kääntyi häntä vastaan. Bolševikit kieltäytyivät tekemästä yhteistyötä Mahnon anarkistijoukkojen kanssa ja lähettivät kaksi Tšekan agenttia yrittämään hänen murhaamistaan kesäkuussa 1920. Samana vuonna puna-armeijan komissaari Leo Trotski aloitti terrorin ja määräsi tuhansia Mahnoa peukuttavia tukevia talonpoikia teloitettavaksi.
xxx/ellauri231.html on line 281: Koska Romania jahnasi edelleen luovuttamisvaatimuksista, Mahno päätti tehdä loikkaset Puolan puoleen. Häntä jäi kiinni rajalla ja kuljetettiin puolalaiselle Strzałkowo nimiselle keskitysleirille huhtikuussa. Mahno yritti myöhemmin saada luvan siirtyä Tšekkoslovakiaan tai Saksaan, mutta Puolan hallitus kieltäytyi. Bolshevikkihallitus lähetti agenttiprovokaattorin vangitsemaan Mahnon ja pakottamaan luovuttamaan hänet sotkemalla hänet suunnitelmaan kapinan käynnistämiseksi Galiciassa. Puolan viranomaiset syyttivät tästä Mahnoa ja hänen vaimoaan virallisesti, ja he olivat yli vuoden alatutkimusvankeudessa, jossa Halyna synnytti heidän tyttärensä lokakuussa. Vankilassa Mahno laati ensimmäisen muistelmakirjansa, jonka Peter Ustinov julkaisi vuonna 1923 berliiniläisessä sanomalehdessään Anarchist Messenger. Mahno lähetti myös kuvapostikortteja maanpaossa oleville Don-kasakoille ja Ukrainan kommunistiselle puolueelle ja alkoi oppia saksaa ja esuperantoa. Hänen tuberkuloosinsa uusiutui vankilan olosuhteissa. 
xxx/ellauri231.html on line 425: Syksyllä 1945, suuren isänmaallisen nousukauden aallolla, Buninin 75. syntymäpäivää juhlittiin laajasti Pariisin venäläisessä yhteisössä. Bunin alkoi kommunikoida läheisesti Neuvostoliiton astiantuntijoiden, toimittaja Juri Žukovin kanssa ja kirjallinen agentti Boris Mihailpov, joka sai kirjailijalta useita uusia tarinoita julkaistavaksi Neuvostoliitossa. Huhut alkoivat kiertää, että neuvostoversio The Complete Buninista oli jo työn alla.
xxx/ellauri235.html on line 412: " The Bard: A Pindaric Ode " (1757) on "The Progress of Poesy" -teoksen seuralainen. Se esittelee toisen identiteetin, yksinäisen profeetan, joka voi helpommin oikeuttaa Joven lait kuin mikään "The Progress of Poesy" -julkaisun agentti. Oodin alussa hän on "pukeutunut voiteen soopelipukuun", hänen toimistonsa tunnusmerkki. Lopussa hän "sukeltaa loputtomaan yöhön", toiseen sisäänkäyntiin pimeyteen. Sukeltaminen kuiluun näyttää olevan toiveiden täyttymysfantasia; mahtava Äiti on itse pimeys, halun muotoilematon hahmo. Runoilija, joka iskee "lyyransa syviin suruihin" "Bardissa", ei tuota "Runon edistymisen" "suloisia ja juhlallisesti hengittäviä ilmaa", vaan menetyksen ja lohdutuksen harmonioita.
xxx/ellauri235.html on line 859: Shifty Jewish economist David D. Friedman argues that the ICC always served the railroads as a cartelizing agent and used its authority over highway transportation to prevent cars, where possible, from undercutting the railroads. Thanx Dave! Well done Dave! Fuck you Dave, go and schtick your schlong under a locomotive!
xxx/ellauri239.html on line 52: Wayne Walter Dyer (10. toukokuuta 1940 – 29. elokuuta 2015) oli amerikkalainen itseapukirjailija ja motivoiva puhuja. Dyer suoritti kasvatustieteen pikkudiplomin ohjauksessa ja neuvonnassa mukaansa nimitetyssä Wayne State Universityssä vuonna 1970. Uransa alkuvaiheessa hän työskenteli lukion ohjausneuvojana ja jatkoi menestyksekkään yksityisen terapiakäytännön suorittamista. Hänestä tuli suosittu neuvonantajakoulutuksen professori St. Johnin yliopistossa (joku muukin oli äskettäin sieltä valmistunut, kukahan se oli?), jossa kirjallinen agentti lähestyi häntä laittamaan ideansa kirjamuotoon. Tuloksena oli hänen ensimmäinen kirjansa, Your Eroneous Zones (1976), yksi kaikkien aikojen myydyimmistä kirjoista, jota on tähän mennessä myyty arviolta 100 miljoonaa kappaletta. Jopa huomattavasti enemmän kuin ruozalaisia dekkaristeja, mutta vähemmän kuin Pauli Kanin pakinoita.
xxx/ellauri250.html on line 563: On July 22, 1944, with the war ongoing, Bukowski was arrested by FBI agents in Philadelphia, where he lived at the time, on well grounded suspicion of draft evasion. At a time when the U.S. was at war with Nazi Germany, and many Germans and German-Americans on the home front were suspected of disloyalty, Bukowski's German birth and habit of quoting Mein Kampf "troubled" authorities. He was held for seventeen days in Philadelphia's Moyamensing Prison. Sixteen days later, he failed a psychological examination that was part of his mandatory military entrance physical test and was given a Selective Service Classification of 4-F (unfit for much anything, let alone military service, als physisch sowie mental untauglich für den Militärdienst ).
xxx/ellauri253.html on line 331: Ratakadulla oli satojentuhansien suomalaisten tiedot, paljon vähemmän kuin on nyt kerättynä Googlella. Ilmassa leijui hien hajua ja adrenaliinin makua. Valpon agentit käyttivät nimittäin vain palasaippuaa.
xxx/ellauri253.html on line 449: Jukalla on hikinen ozatukka. Se muistuttaa varmaan aika lailla Simo Silakkaa. Brad Robertin sorzien sisään kiinnitetty hakulaite piippasi. Soikion muotoinen Brad on ydinfyysikko. Hän veti sorzit jalasta luullen ehtivänsä suihkuun ennen tehtävää. Toisin kävi, sorzit jäivät pihalle, mukaan ehti vain hikiset pyörylä ja soikio. CIA:n O'Brien tuoxui valkosipulilta. Sen on oltava ryssien 2x agentti!
xxx/ellauri268.html on line 550: Israeli agents captured Eichmann, who had been living under the name “Ricardo Klement,” as he returned home from work in May of 1960 after a covert undercover operation, according to the Independent
xxx/ellauri268.html on line 551: The agents put Eichmann on a plane to Israel, where he would be put on trial and ultimately sentenced to death during gripping televised proceedings.
xxx/ellauri280.html on line 221: Vuonna 1941 Bandera vangittiin ja siirrettiin sitten Sachsenhausenin keskitysleirille. Syksyllä 1944 Saksan viranomaiset vapauttivat Banderan "ukrainalaisena vapaustaistelijana". Huolimatta siitä, että Banderan viemistä Ukrainaan pidettiin epätarkoituksenmukaisena, OUN * jatkoi taistelua Neuvostoliittoa vastaan ​​noin 1950-luvun puoliväliin saakka tehden yhteistyötä länsimaisten tiedustelupalvelujen kanssa kylmän sodan aikana. Vuonna 1959 KGB-agentti Bogdan Stashinsky lopulta murhasi Banderasin Münchenissä.
xxx/ellauri281.html on line 724: John Train, Paris Review Co-Founder and Cold War Operative, sentään kuoli 94-vuotiaana 2022, onnexi. His career, ranging from literature to finance to war, and from France to Afghanistan, seemed to cover every interest and issue of his exalted social class. Yet he was also an operator in high finance and world affairs who, by one researcher’s account, had ties to U.S. secret services. Mr. Train founded and ran a leading financial firm devoted to preserving the money of rich families, and he worked to support the mujahedeen in their fight against the Soviet Union in the 1980s. The Guardian reported that Train, Smith had $375 million under management in 1984. In 1986, Fortune magazine wrote that Mr. Train’s firm “claims to be the largest in New York serving rich families.” Mr. Train’s books on investing were praised as riveting in The New York Times and “classic” in The Wall Street Journal. Among them were several about successful financiers, whom he referred to as “money masters,” and their techniques. He treated his political interests less jokingly. A committed cold warrior, he wrote for The Wall Street Journal about military affairs. He became concerned that the conspiracy-monger Lyndon LaRouche was a “possible Soviet agent.” (Lyndon began in far-left politics but in the 1970s moved to the far right and antisemitism.)
xxx/ellauri281.html on line 754: Pentagonin ja CIA:n pilliinviheltäjille ei ole jaettu rahakkaita urhoollisuuspalkintoja, mutta linnavuosia on kyllä ropsahtanut saman verran ellei enemmän. Ja kaikin keinoin on niitä koitettu saada nalkkiin jostain muusta ruozalaisagenttien avulla, tai kiusatu muuten hengiltä. Assange varmaan viruu nyt jossain amerikkalaisessa vankityrmässä, ellei ole epähuomiossa kuollut sinne. Viimesexi tää Jack Teixeira, ja sitä ennen oli se ryssiin loikannut. Snowdon, ja 70-luvulla Ellsberg. Urheita ihmisiä nämäkin, ei siviilirohkeutta puuttunut. Mutta väärän sivilisaation dissidenttejä hitto vie! Ruoskaa ja järveen!
xxx/ellauri286.html on line 232: Samaan aikaan perestroikan ja Boris Jeltsinin aikana perustetut Gulag-historiaa dokumentoivat järjestöt, kuten Memorial, ovat Venäjällä joutuneet tilanteeseen, jossa niiden toimintaa vaikeutetaan jatkuvasti, ja ne on leimattu “ulkomaisiksi agenteiksi”.
xxx/ellauri286.html on line 282: Esipuhe saatiin poistettua agenttieni toimesta eikä se päätynyt lopulliseen painokseen.
xxx/ellauri289.html on line 138: Vahingosta viisastuneena Rutherford keskitti Vartiotorni-seuran organisaation hallinnan izelleen. Vuonna 1919 hän otti käyttöön "suuren johtajan" nimityxen ja solutti agentteja jokaiseen seurakuntaan, ja vuotta myöhemmin kaikkia jäseniä kehotettiin tarkkailemaan naapureitaan ja raportoimaan väärinkäytöxistä Brooklynin päämajaan. Kansainvälisessä konventissa, joka pidettiin Cedar Pointissa Ohiossa syyskuussa 1922, oville saarnaamiseen kiinnitettiin uusi painopiste. Rutherfordin 25 presidenttivuotiskautena otettiin säännöllisesti käyttöön merkittäviä lisämuutoksia ja parannuxia oppiin mukaan lukien vuoden 1920 ilmoitus, jonka mukaan heprealaiset patriarkat (kuten Abraham ja Iisak ) nostettaisiin kuolleista vuonna 1925, mikä merkitsisi Kristukselle uuden elämän alkua. Tuhatvuotinen maallinen valtakunta starttaisi tuolla päivämäärällä. Eikun taas peltikatoille jännäämään.
xxx/ellauri292.html on line 281: Vanhan testamentin kiihdyttävimpiä kohtia Mortonin mielestä oli Joosuan esinahka-agenttien laskeminen Jerikon muurilta. Sehän oli se ne naiset-albumin Rahab! Laaja tila maata.
xxx/ellauri292.html on line 295:

Rahab "piilottaa" esinahka-agenttia.

xxx/ellauri304.html on line 647: I am proud that I never got to be as much as mediocre. Perfect is the enemy of good. (Oh, shut up, liberal, Who asked you?) I also worked with Clint on Lala land. It was great, and so was Clint. Steps is a book by a Polish-American writer Jerzy Kosiński (1933-1991, nee Lewinkopff, luopio, vsta 1957 loikkari), released in 1968 by Random House. The work comprises scores of loosely connected vignettes or short stories, which explore themes of social control and alienation by depicting scenes rich in erotic and violent motives. It was no longer recognized by any literary agent in the eighties. Random House turned it down with a form rejection letter. Well maybe it was a piece of shit to start with.
xxx/ellauri307.html on line 38:

agenta;text-align:center;margin-top:0%;margin-bottom:0%">Walt Disney


xxx/ellauri307.html on line 39:

agenta;text-align:center;margin-top:0%;margin-bottom:0%">PRINSSINNAKKEJA

Lisää törkyä


xxx/ellauri307.html on line 440: "Olet Kremlin agentti." "Levitä putinistista disinformaatiota ja katso mitä tapahtuu." "Tuet Venäjää ja vihaat Ukrainaa." "Olet merkityksetön naisvihamielinen paskakasa." Ulkomaalaisena mamuna olen helppo kohde. "Laita naurettava kilttisi päälle ja painu helvettiin isänmaastani, kommaripaskiainen!", sanoi yksi, kun taas monet muut vihjailivat, etten ole tarpeeksi integroitunut Suomeen ymmärtääkseni mitään.
xxx/ellauri307.html on line 652: Palkkionmetsästäjä on yksityinen agentti, joka työskentelee takuita vastaan, ja hän vangitsee pakolaisia tai rikollisia provisiota tai palkkiota vastaan . Ammatti, joka tunnetaan virallisesti takuita valvovana agenttina tai pakolaisena takaisinperinnän agenttina, on perinteisesti toiminut poliiseja ja muita valtion edustajia koskevien lakisääteisten rajoitusten ulkopuolella. Tämä johtuu siitä, että vastaajan ja takausasiamiehen välinen takuita koskeva sopimus on pohjimmiltaan siviilisopimus , joka on lainanantajan velvollinen panemaan täytäntöön. Tämän seurauksena takuitalokasmiehen palkkaamilla palkkionmetsästäjillä on merkittäviä laillisia etuoikeuksia, kuten väkisin meneminen vastaajan kotiin ilman todennäköistä syytä tai etsintälupa; Koska he eivät kuitenkaan ole poliiseja, palkkionmetsästäjät ovat alttiina oikeudellisille vastuille, joilta valtion edustajia suojellaan, koska nämä immuniteetit antavat poliisille mahdollisuuden suorittaa tehtävänsä, esim ampua notmiitä, tehokkaasti ilman oikeudenkäyntien pelkoa. Palkkionmetsästäjän luona jokapäiväisiä kansalaisia ei vaadita vastaamaan kysymyksiinsä eikä heitä saa pidättää. Palkkionmetsästäjät ovat tyypillisesti riippumattomia urakoitsijoita, joille on maksettu palkkion pakolaisen takuumaksun kokonaismäärästä. he tarjoavat oman ammatillisen vastuuvakuutuksen ja saavat palkkaa vain, jos he löytävät "pakolaisen" ja tuovat ne sisään.
xxx/ellauri307.html on line 654: Pakolaisenjäljitys on prosessi henkilön olinpaikan paikantamiseksi. Jäljitystaktiikoita voivat käyttää oharinjäljittäjä, kontaktien jäljittäjä (kansanterveysympäristössä), velkojen perijä, prosessipalvelin, takuitavastaava tai takuita hoitava toimeenpanija (palkkionmetsästäjä), haltuunottoagentti, takuiden täytäntöönpanoagentti, yksityisetsivä, lakimies, poliisietsivä, toimittaja, stalkkeri tai kuka tahansa henkilö, joka yrittää paikantaa kohteen, jonka yhteystietoja ei heti tiedetä. Myös tutkijat ovat käyttäneet samanlaisia tekniikoita todistajien paikallistamiseksi rikosoikeudenkäynneissä.
xxx/ellauri307.html on line 677: Christopher Little "Christopher Little Literary Agency" on Lontoossa sijaitseva kirjallisuusagenttien yritys. Virasto on johtanut Harry Potter -kirjailijaa JK Rowlingia vuosina 1996–2011. Häntä on kuvattu "kaikkien aikojen onnekkaimmaksi agentiksi", joka oli puolet "kirjallisuuden historian kaupallisesti menestyneimmistä suhteista".
xxx/ellauri307.html on line 678: Kesäkuussa 2023 Christoper Littlen nettovarallisuus on noin 86 miljoonaa dollaria. Christopher Little: Closed. Following the death of Christopher Little in Jan 2021, the Christopher Little Literary Agency is now permanently closed. Eihän tää ollut mikään kirjailija laisinkaan, vaan joku pelle agentti. Mixi se on yleensä tällä listalla?
xxx/ellauri307.html on line 778:
NSA:n päämaja Fort Meadessa, Marylandissa, n.  1986 Ronald Reaganin toimiessa presidenttinä. Kaikki agentit ovat tulleet töihin isoilla amerikanraudoilla.

xxx/ellauri307.html on line 782: 80-luvulla agentit vielä raapustivat kuvioita millimetripaperille ja tarvizivat paxukyrpäisen lindkvistin palveluita kääntämiseen ja kielentunnistuxeen. Aika säälittävää! Jostain kanjien tunnistuxesta päsähti shekki joka oli enemmän kuin professorin surkea kuukausipalkka! Ellei David olisi vanhanaikaisen ritarillinen, Susan maxaisi kalliit illalliset, sillä hänen palkkansa on satumainen, kun taas David on viittä vaille homeless.
xxx/ellauri307.html on line 789: Vahvatukkaisesta Susanista on A-OK että NSA:n agentit tunkeutuvat "lupaa kysymättä" jonkun nörtin asuntoon tainnutusaseet kourassa ja vievät siltä salasanan digitaaliseen linnakkeeseen. NSA:lla ei ollut minkäänlaista tilivelvollisuutta tekemisistään. Tävskytti on Susanille kertomatta lähetetty Epsanjaan. Mixi Tävskytti? Mitä tekemistä lindkvistillä on NSA:n agenttihommissa? Susan vaikeni. Nyt hän ymmärsi. Kyse olikin vain rahasta. Strathmoren vaimo aikoi jättää hänet kuin Sirpa Temen 30v avioliiton jälkeen, koska kaveri on töissä 365 päivää vuodessa. Pelkät karkauspäivät (7 kpl) eivät vaimolle enää riittäneet. Susan tajusi mixi hän niin arvosti Trevoria: Trevor kehui Susania kuplixi ja kazoi kunnioittavasti sen paidan läpi kumottavia rintaliivejä. Samaan aikaan toisaalla Dave näkee japsun vainajana nakupellenä. Donde estan sus cojones? Dave kysyi sujuvalla epsanjan kielellä.
xxx/ellauri312.html on line 331: River Tam oli tohtori Simon Tamin teini-ikäinen sisar. Molemmat turvautuivat Malcolm Reynoldsin Firefly - luokan kuljetusalukseen, joka tunnetaan nimellä Serenity. Häntä pidetään ihmelapsena, älykkäänä yli 10-vuotiaana ja urheilullisesti lahjakkaana. Tohtori Mathiasin intensiivisen kokeilun jälkeen parlamentin – Alliancen hallitsevan elimen – toimesta River muutettiin osittain henkisesti epävakaaksi psyykkiseksi aseeksi, joka oli tarkoitettu salaiseen valtion käyttöön. Hänen veljensä Simon pelasti hänet kalliilla kustannuksilla, mutta useat Alliancen agentit, pääasiassa Lawrence Dobson, kaksi sinikäsineistä miestä, seurasivat häntä hellittämättä. McGinnis, palkkionmetsästäjä Jubal Early ja lopuksi Operative. Lähes kaikki juoksuaikansa hän vietti Serenityn miehistön kanssa, josta tuli hänen suurperheensä.
xxx/ellauri314.html on line 308: Mimi Jade is a famous and witty woman. She was scouted by an agent at the age of
xxx/ellauri320.html on line 277: John le CarréUK50MvakoiluagentitI am still making order out of chaos by reinvention.
xxx/ellauri329.html on line 530: "Gorbatšov oli Yhdysvaltain salainen agentti... Vapaamuurari... Hän kavalsi kommunismin. Kommunistit roskiin, komsomolilaiset kaatopaikalle! Minä vihaan Gorbatšovia, sillä hän riisti minulta kotimaan. Säilytän neuvostopassia kaikkein suurimpana aarteenani. Niin, me jonotimme sinistyneitä kananpoikia ja mätiä perunoita, mutta se oli kotimaata. Minä rakastin sitä. Te kuulemma asutte "Ylä-Voltassa jolla on ohjuksia", mutta minä asuin suuressa maassa. Venäjä on aina ollut lännelle vihollinen, sitä pelätään. Se iskee luun kurkkuun. Kukaan ei tarvitse voimakasta Venäjää, oli siellä kommunisteja tai ei. Meitä pidetään varastona, josta saadaan öljyä, kaasua, puuta ja värimetalleja. Vaihdamme öljyä pikkupöksyi- hin. Ennen meilla oli sivilisaatio ilman rättejä ja roinaa. Neuvostosivilisaatio! Jollekulle oli tarpeen, että se lakkaisi olemasta. CIA oli asialla. Nyt amerikkalaiset johtavat jo meitä. Gorbatšov sai siitä hyvät rahat... Ennemmin tai myöhemmin hän joutuu siitä tuomiolle. Toivon niin. Juudas saa vielä kokea kansan vihan. Minä ampuisin mielihyvin häntä niskaan Butovon ampumaradalla. (Iskee nyrkkiä pöytään.) Alkoi onnen päivät, niinko? Kauppoihin tuli makkaraa ja banaaneja. Piehtaroimme paskassa ja syömme kaikenlaista vierasmaalaista. Kotimaan tilalla on iso supermarket. Jos se on vapautta, minä en sellaista vapautta kaipaa. Pthyi! Kansa on painettu lattianrakoon, me olemme orjia. Orjia! Kommunistiaikana valtiota hallitsi keittäjä, kuten Lenin sanoi, kuten SSS-hallituxen aikana Suomea, työläiset, karjakot, kutojat, mutta nyt parlamentissa istuvat roistot. Dollarimiljonäärit. Vankilassa niiden pitäisi istua eikä parlamen- tissa. Huijasivat meitä sillä perestroikalla.
xxx/ellauri356.html on line 426: Sergei Jakovlevich Efron (29. syyskuuta [11. lokakuuta] 1893, Moskova, Venäjän valtakunta - 16. lokakuuta 1941, Moskova, Neuvostoliitto) - publicisti, kirjailija, valkoisen armeijan upseeri, Markovite, pioneeri, NKVD -agentti. Marina Tsvetaevan aviomies. Palattuaan Moskovaan hänet pidätettiin ja teloitettiin vuonna 1941. Kuntoutunut postuumisti. Jakov oli luterilaisexi käännähtänyt juutalainen. Marina and Serjoza had an intense relationship, but Tsvetaeva had affairs, such as those with Osip Mandelstam and a poetess Sofia Parnok. Serjozha otti osaa jäämarssiin valkoisten puolella, mutta käänsi maanpaossa takkinsa ja osallistui toisen takinkääntäjän nirhaamiseen Sveizissä päästäxeen äiti-Venäjälle takasin. Ei olis kannattanut. Tytär todisti että Serjozha oli Trozkin agentti.
xxx/ellauri357.html on line 289: Mutta kysymme, kuinka nämä kiintymykset voivat mahdollisesti siirtyä kehosta sielulle? Keho voi välittää ominaisuuksia tai ehtoja toiselle elimelle: mutta - ruumiista sielulle? A:lle tapahtuu jotain; tapahtuuko se siitä B? Niin kauan kuin meillä on agentti ja väline, on olemassa kaksi erillistä kokonaisuutta; jos sielu käyttää kehoa, se on erillään siitä.
xxx/ellauri357.html on line 293: Selvästi on olemassa yhdistelmä. Ja tätä varten on useita tiloja mahdollista. Saattaa olla täydellinen sulautuminen: sielu voi olla kietoutunut yhteen kehon läpi: tai se voi olla Ideal-Form irrotettu tai Ideal-Form ohjaamassa kontaktia kuin lentäjä: tai osa sielusta saattaa olla irti ja toinen kosketuksessa oleva osa, jolloin erotettu osa on agentti tai käyttäjä, yhdistetyn osan järjestys instrumentin tai esineen kanssa käytetty.
xxx/ellauri357.html on line 295: Tässä viimeisessä tapauksessa ohjaaminen on filosofian kaksinkertainen tehtävä tämä alempi sielu kohti korkeampaa, agenttia, ja paitsi siltä osin kuin konjunktio on ehdottoman välttämätön agentin katkaisemiseksi instrumentista, ruumiin, jotta sen ei tarvitse ikuisesti olla sen päällä tai tämän kautta huonompi.
xxx/ellauri357.html on line 426: Toisin kuin Blaken, byzzöttäjän mielestä Plato oli ihan huippua. Siitäkin jo voi päätellä että jätkä oli syvältä. Kaveri kiitteli erityisesti krekujen homostelua. Oli takuulla ihan silmitön narsisti. Percy nautti elämästä naisten ympäröimänä: ensin sisaret, sitten vaimo 1 Harriet ja sen sisko Eliza, sitten Mary Frankenstein ja sen sisarpuoli Jane, sit 1 Teresa, kunnes Percy hukkui kaikexi onnexi Italian biitsillä 1822. Vizi mikä päkäpää. Empsychidionissa Persy käy nää kaikki hoidot vielä läpitte. Kaikki anglosaxi romantikkomiehet: Blake, Wordsworth, Coleridge, Keats, Byron, Shelley, luuli olevansa jotain luomakunnan kingejä. Kavereille se ainut oikea tuntuu olevan minä ize, jota taajaan vaihtuvat panopuut vaan täydentää. Länkkärimiesajattelijoilla on ollut taipumus mieltää järki, henki, aktiivisuus, filosofia ja kulttuuri ylemmixi, miehekkäixi elementeixi ja tunne, materia, passiivisuus, intuitio ja luonto alemmixi, naismaisixi elementeixi. Erit. Plätö, Pekoni ja Hegel oli näillä linjoilla. Pekoni sentään kexi pakastekanan. Romanttiset miehet koitti omia naistenkin alemman kenttäpuoliskon tunteellisille setämiehille, kuin FBI-agentti Siili Booth.
xxx/ellauri379.html on line 99: Mutta hänen odotuksensa tuhoutuvat nopeasti. Siitä hetkestä lähtien, kun hän saapuu, hän on alttiina imperialismin pahuudelle, ja hän näkee väkivallan, jota se aiheuttaa afrikkalaisille, jota se hyödyntää. Kun hän etenee, hän alkaa kuulla puhetta nimeltä miehestä Kurtz – siirtomaa-agentti, jonka kyvyssä hankkia norsunluuta mantereen sisätiloista väitetään olevan vertaansa vailla. Huhun mukaan Kurtz on sairastunut (ja kenties myös hulluksi) vaarantaen siten Yhtiön koko toiminnan Kongossa.
xxx/ellauri380.html on line 425: In eight remarkable chapters of August 1914 (the so-called Stolypin cycle), Solzhenitsyn painted a portrait of the statesman Pyotr Stolypin, scourge of the revolutionary left and reactionary right alike and the last best hope for Russia’s salvation. Prime Minister of Russia from 1906 until 1911, Stolypin’s abiding concern was to promote far-reaching agrarian reforms that would lead to the creation of a “solid class of peasant proprietors” in Russia. He believed that a property-owning peasantry would provide the social basis for a revitalized monarchy in Russia. He was a “liberal conservative” who rejected pan-Slavist delusions and who advocated a monarchy that respected the rule of law, one that could govern in cooperation with a “society” that had an increasing stake in the existing social order. But unfortunately Stolypin was shot (in the presence of the Tsar) at the Kiev opera house in September 1911. His assassin was, quite strikingly, a double agent of the secret police and revolutionary terrorists!
xxx/ellauri387.html on line 197: Jan kavereineen paljastivat 70-luvulla CIA agentin joka oli nolosti käskettävä poistumaan. Näin ei voisi käydä enää tänään! Jania ei valitettavasti saatu tällä kertaa syytetyxi mistään.
308